perjantai 31. elokuuta 2018

112. KHO:n satavuotisseminaari



1. Suomen ylimmät tuomioistuimet korkein oikeus (KKO) ja korkein hallinto-oikeus (KHO) täyttävät tänä syksynä 100 vuotta.  

2. KKO on ylin yleinen tuomioistuin ja KHO puolestaan ylin hallintotuomioistuin. Yhteisiä 100-vuotisjuhlallisuuksia ne eivät vietä, vaan kumpikin juhlii erikseen. Tällä tavoin etenkin KHO haluaa luultavasti korostaa itsenäistä asemaansa ja tehdä tiettäväksi, ettei se kannata ehdotusta ylimpien tuomioistuinten yhdistämisestä. Sellaista on nimittäin kaavailtu ja asiasta on ilmestynyt muutama vuosi sitten virallinen selvitys.

3. Tänään Finlandia-talolla pidettiin ainoastaan kutsuvieraille suunnattu KHO:n juhlaseminaari. Tilaisuudessa pidettiin monia puheita ja alustuksia eri asioista. Paikalla olivat - ainakin tilaisuuden alussa - myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja eduskunnan puhemies Paula Risikko, jotka esittivät tervehdyksensä seminaarin osanottajille

4. Seminaaripäivä oli samalla KHO:n presidentin Pekka Vihervuoren viimeinen työpäivä. Ilmeistä on, että KHO:n 100-vuotisjuhlallisuuksia on haluttu hieman aikaistaa, jotta presidentti Vihervuori olisi vielä "remmissä" eli tuomioistuimen presidenttinä. KHO aloitti toimintansa 1.lokakuuta 1918. - KKO juhlii omaa satavuotista taivaltaan vasta myöhemmin syksyllä.


5. Omassa puheenvuorossaan presidentti Pekka Vihervuori painotti oikeusvaltion, lainalaisen hallinnon ja riippumattoman oikeuslaitoksen merkitystä. Hän muistutti kuulijoille, että sata vuotta sitten Suomessa odotettiin monia suuria asioita. Suomalaiset kaipasivat itsenäisyyttä, rauhallisia oloja, järjestäytynyttä yhteiskuntaa ja talouden elpymistä.

6. Vihervuori muistutti puheenvuorossaan myös luottamuksesta ja sen merkityksestä kansakunnalle. Hän painotti, että tulevaisuus tuo yhteiskunnalle, lainsäädännölle ja oikeuslaitokselle uusia ja uudenlaisia haasteita. Yksi vakava asia on ilmastonmuutos ja sen seuraukset. Tämän vuoksi me tarvitsemme kestävän kehityksen oikeusvaltion,  Vihervuori sanoi. Hän korosti myös Euroopan unionin tasolla oikeusvaltioperiaatetta ja ilmaisi huolensa toisenlaisista, vaikkakin yksittäisistä äänenpainoista Euroopassa ja jopa Suomessa.

Vihervuoren puhe

7. Vihervuori korosti, aivan oikein, tuomioistuinten perustelujen merkitystä. Hän totesi, että että etenkin monimutkaisissa asioissa tuomioistuin voi puhua vain ratkaisujensa hyvien perustelujen kautta, miten paljon ja minkälaisten intressien nimissä sitä tai sen ratkaisuja pyritäänkään haastamaan. Hän jatkoi, että itse perusteluissa tosin on ylimmässä oikeusasteessa haasteena se, että lukevia kohderyhmiä on yhtaikaa paljon, keskenään erilaisin odotuksin. 

8. Tämä pitää pitää paikkansa kaikien tuomioistuinten osalta. Olen itse ollut tuomarina ja osallistunut sen jälkeen kahden perusteluja käsittelevän kirjan kirjoittamisen. Tuomarin  ei auta muu kuin nähdä perusteluja rustatessaan aikaa ja vaivaa, jotta perustelut olisivat pro et contra niin selkeät, että mahdollisiman monet kohderyhmät ja lukijat ymmärtäisivät, mitkä ovat ne syyt ja perusteet, joilla oikeus on ratkaisuun päätynyt ja miksi lopputulokseen nähden vastakkaista näkemystä ei ole voitu hyväksyä.

9. Pekka Vihervuori muisti puheessaan myös somea. Hän sanoi, että lainkäytön asioita ei voida jatkossakaan ratkaista pinnallisessa, arvaamattomassa sekä usein tietämättömässä ja manipulaatiolle alttiissa sosiaalisessa mediassa, vaikka näiden kahden välinen jännite saattaakin muodostaa todellisen ongelman tuomioistuimiin kohdistuvan luottamuksen kannalta.

10. Itse en olisi yhtä tyly somea kohtaan, osin ehkä siksi, että olen harrastanut somekirjoittelua eli blogin julkaisemista nyt 10 vuotta ja siirtynyt puoli vuotta sitten myös twitteriin. Blogijuttuja minulla on kasassa  1 250 kappaletta. Somekirjoittelua on hyvin monenlaista, joten en yhdy presidentti Vihervuoren edustamaan käsitykseen, jonka mukaan some kokonaisuudessaan ja kaikki somekirjoitukset ovat huonoja, pahoja ja tuomittavia. Somessa ei toki ratkaista asioita, vaan otetaan vain kantaa erilaisiin ja siten myös oikeudellisiin asioihin. Olen blogeissani kommentoinut hieman yli toista sataa KKO.n ja jopa joitakin KHO:n päätöksiä, osin tietenkin kriittisesti, kuten tutkijan kuuluukin tehdä. Puollan myös uutta mediatuomarijärjestelmää, josta Vihervuori ei maininnut mitään.

11. Twitterissä näyttäisi olevan vain aniharva suomalainen tuomioistuin, käräjäoikeuksista nähdäkseni vain Oulun käräjäoikeus. Jotkut tuomarit julkaisivat netissä blogiikrjoituksia, tosin vain harvakseltaan. Jussi Tapani näyttää pysyvän twittrissä myös KKO:n jäseneksi siirtymisen jälkeen. Hovioikeuksia tai hovioikeustuomareita twitterissä ei ole näkynyt, ei liioin hallinto-oikeuksia. Sen sijaan siellä ovat sekä eduskunnan oikeusasiamiehen toimisto että oikeuskanslerinvirasto. Oikeuskansleri Tuomas Pöysti tuntuu olevan innokas twiittaaja.

12. Ruotsin ja Norjan korkeimmat oikeudet löytyvät niin ikään twitteristä. Sen sijaan KHO ja KKO loistavat edelleen poissaololollaan, mitä on hieman ihmetelty. Tänään olisi ollut enemmän kuin paikallaan, että KHO oli kertonut juhlaseminaarinsa sisällöstä ja seminaarissa pidetyistä puheista twitterissä, mutta näin tapahtunut. Ei siis mikään ihme, ettei KHO:n seminaari ylittänyt tiedotusvälineiden uutiskynnystä. Seminaarissa pidetyistä alustuksista kertoi twitterissä vain Asianajajaliiton puheenjohtaja! 

13. KHO:n samoin kuin KKO:n olisi syytä parantaa omaa tiedotustaan. Hovioikeuksien ratkaisuja koskeva tiedotus on vielä heikommassa jamassa. Niiden ratkaisuja joudutaan etsimään Edilexin maksullisesta tietokannasta.

14. KHO:n juhlaseminaarin päätössanat lausui oikeusneuvos Kari Kuusiniemi, joka aloittaa huomenna 1. syyskuuta KHO:n presidenttinä. Nähtäväksi jää, rohkeneeko KHO hänen kaudellaan liittyä twitteriin. 

15. Näinä päivinä on ilmestynyt Editan kustantamana Oikeusvaltion rakentaja -juhlakirja, jossa kerrotaan laajasti KHO:n merkitystä suomalaisen yhteiskunnan käänteissä vuodesta 1918. Kirjan kirjoittajia ovat professori Jukka Kekkonen, dosentti Markku Jokisipilä ja OTT Markus Kari. He kirjoittavat KHO:n roolista monipuolisesti ja uutta tutkimustietoa antaen.




keskiviikko 29. elokuuta 2018

111. Tuomarin esteellisyys. KHO 2018:116 ja 117



KHO:n täysistunto lähes 100 vuotta sitten. Nykyisin KHO tarvitsee hieman isomman plenum-salin, kun jäseniä on lähes 30

1. Korkein hallinto-oikeus (KHO) antoi viime viikolla kaksi ennakkopäätöstä hallinto-oikeuden esittelijän esteellisyydestä (jääviydestä); KKO 2018:116 ja 117. Tuomioistuimen esittelijän esteellisyyteen sovelletaan oikeudenkäymiskaaren (OK) 13 luvussa säädettyjä tuomarin esteellisyyssääntöjä. Ratkaisuissa omaksutut kannnotot soveltuvat siten myös tuomarin esteellisyyttä arvioitaessa.  

2. OK 13 luku, kuten koko lakikin (kaari), koskee vain yleisiä tuomioistuimia. Hallintolainkäyttölain 76 §:n 1 momentista kuitenkin ilmenee, että hallintolainkäyttöasiaa käsittelevän henkilön, siis (hallinto)tuomarin ja esittelijän, esteellisyydestä on voimassa, mitä tuomarin esteellisyydestä säädetään OK 13 luvussa.

3. KHO:n nyt kommentoitavien ratkaisujen merkittävyyttä korostaa se, että  KHO teki päätöksensä täysistunnossa, jota kokoonpanoa KHO, samoin kuin korkein oikeuskin (KKO), käyttää todella harvoin. KHO:n ratkaisuun osallistuivat siten presidentti Pekka Vihervuoren johdolla kaikki vakinaiset ja määräaikaiset (ma) oikeusneuvokset, yhteensä  26 tuomaria. KHO:ssa on presidentti, 18 oikeusneuvosta (aiemmin hallintoneuvosta) ja nykyisin vielä 7 ma. oikeusneuvosta. Määräaikaisia oikeusneuvoksia on nimittty KHO:een vuodesta 2016 lähtien nimenomaan turvapaikka-asioiden määrän voimakkaan kasvun johdosta.

KHO 2018:116

4. KHO:n ensiksi ratkaisemassa tapauksessa, josta on annettu vuosikirjapäätös KHO 2018:116, oli kyse siitä, oliko Helsingin hallinto-oikeuden määräaikaisessa virkasuhteessa oleva esittelijä (X), joka on juristi, valituksenalaisessa hakijan (irakilainen A) turvapaikkaa ja oleskelulupaa koskevassa asiassa objektiivisesti arvioiden esteellinen toimimaan esittelijänä, kun hänen vakinainen virkansa oli Maahanmuuttoviraston eli Migrin ylitarkastajan virka, josta hän oli virkavapaana. Esittelijän subjektiivista eli tosiasiallista puoluettomuutta ei asiassa ollut asetettu asiassa kyseenalaiseksi. Migrin asiassa  antamasta päätöksestä oli valitettu hallinto-oikeuteen.

5. Esittelijä X ei ollut käsitellyt samaa asiaa Migrissä tai aikaisemmin hallinto-oikeudessa, eikä OK 13 luvun 7 §:n 1 ja 2 momenttiin perustuva ennakkoasenne-esteellisyys tullut siten asiassa sovellettavaksi. Sen sijaan esteellisyyttä tuli KHO:n mukaan arvioida OK 13 luvun 6 §:n 1 momentin ja 7 §:n 3 momentissa olevan ns. yleissäännöksen perusteella.

6. KHO totesi, ettei esittelijän riippuvuus Migristä ollut virkavapauden aikanakaan kokonaan katkennut. Oikeudenkäymiskaaren ja KHO:n päätöksessä selostetun kansainvälisen ja kansallisen oikeuskäytännön perusteella ei ollut perusteltua katsoa, että hallinto-oikeuden ma. tuomarin tai esittelijän taustavirka hallintoviranomaisessa aina tekisi tällaisen henkilön esteelliseksi kaikissa asioissa, joissa ko. hallintoviranomainen on tehnyt muutoksenhaunalaisen päätöksen. Mahdollista esteellisyyttä oli KHO:n mukaan siten arvioitava tapauskohtaisesti kunkin asian olosuhteet huomioon ottaen.  

7. Asiassa tuli KHO:n mukaan ottaa huomioon, että esittelijä X oli hallinto-oikeudessa käsitellyt kansainvälistä suojelua koskevaa asiaa ja siten asiaa, joka kuului samaan asiaryhmään kuin ne asiat, joita hän oli käsitellyt Migrissä. Valittaja A oli vedonnut erityisesti Migrin maalinjausten merkitykseen asiassa ennakkoasenteen ja lojaliteetin synnyttävinä tekijöinä. X:n toimimisesta Migrissä oli valituksenalaista asiaa hallinto-oikeudessa käsiteltäessä kulunut verrattain lyhyt aika, sillä hallinto-oikeuden päätös oli annettu vain noin seitsemän kuukautta sen jälkeen, kun hän oli aloittanut tehtävänsä Helsingin hallinto-oikeuden esittelijänä. 

8. Edellä olevan perusteella valittaja saattoi tässä tilanteessa perustellusti kokea tai ulkopuolinen tarkkailija mieltää, ettei X hallinto-oikeudessa työskennellessäänkään kyennyt arvioimaan maatietoa Migrin maalinjauksista vapaana. Asiassa tuli lisäksi ottaa huomioon Migrin asema ja tehtävät, joiden vuoksi valittaja A saattoi mieltää viraston vastapuolekseen. Valittajan oikeusturvan tarve oli asiaryhmässä vielä erityisen korostunut ehdottoman palautuskiellon vuoksi. - Ehdottomalla palautuskiellolla tarkoitetaan sitä, ettei Suomi saa palauttaa ihmistä maahan, jossa hänen turvallisuutensa voi olla vaarassa.

9. Kun otettiin huomioonesittelijän taustavirka Migrissä ja siihen sekä sitä edeltäviin määräaikaisiin virkasuhteisiin liittyneet tehtävät, joihin oli kuulunut jossain määrin johtamistehtäviä, Migrin omassa toiminnassaan erityisesti maalinjauksin noudattama yhtenäistävä ohjaus sekä se seikka, että hallnto-oikeudessa esittelijän tehtävillä oli asiasisältönsä vuoksi läheinen yhteys hänen Migrissä suorittamiinsa ratkaisutehtäviin, ja vielä mainittujen eri tehtävien ajallinen läheisyys, ei näiden eri näkökohtien johdosta syntyvää perusteltua epäilyä esittelijän objektiivisesta puolueettomuudesta ollut KHO:n mukaan mahdollista sulkea pois. Kun lisäksi otetiin huomioon OK 13 luvun 7 §:n 3 momentti, nämä mainitut tekijät yhdessä antoivat saman luvn 6 §n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetun perustellun aiheen  epäillä esittelijän puolueettomuutta. X oli siten ollut esteellinen toimimaan esittelijänä hallinto-oikeudessa. KHO kumosi hallinto-oikeuden hakijalle kielteisen turvapaikkapäätöksen ja palautti asian hallinto-oikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

10. KHO joutui tapauksessa äänestämään, pääasian osalta äänestysluvut olivat 18-8. Kahdeksan tuomaria päätyi katsomaan, että X ei ollut esteellinen toimimaan esittelijänä. Viittaan eri mieltä olleiden jäsenten ratkaisuselosteesta ilmeneviin perusteluihin. Pidän enemmistön perusteluja ja lopputulosta vähemmistön kantaa selkeästi perustellumpana. Kun X oli käsitellyt Migrissä samoja asioita, joita hän joutui esittelemään myös hallinto-oikeudessa, on selvää, että hänen esteellisyydestään syntyi OK 13 luvun 7 §:n 3 momentissa tarkoitettu perusteltu epäily.

KHO 2018:117

11. Tapauksessa oli kysymys hallinto-oikeudessa turvapaikka-asioiden esittelijänä toimivasta lakimiehestä (Y), joka oli toiminut aiemmin Migrissä ja sitä ennen  ulkomaalaisviraston ylitarkastajana noin 13,5 vuotta. Y oli esitellyt Helsingin hallinto-oikeudessa irakilaisen B:n turvapaikkahakemuksen, jonka hallinto-oikeus oli hylännyt. Esittelijän subjektiivista eli tosiasiallista puolueettomuutta ei ollut asetettu kyseenalaiseksi.

12. Tässä asiassa KHO kuitenkin päätyi siihen, ettei esittelijän puolueettomuutta ollut aihetta epäillä, vaikka hänellä oli takanaan pitkä ura Migrissä. Ratkaiseva peruste tähän löytyi siitä, että Y ei ollut koko virkauransa aikana käsitellyt virassaan turvapaikka-asioita, vaan oli työskennellyt muiden asioiden ja lähinnä kansalaisuusasioiden esittelijänä ja ratkaisijana. Hänen kaikki työtehtävänsä olivat liittyneet sellaisiin asioihin, joiden yhteydessä Migrin maalinjaukset eivät tule sovellettaviksi, KHO korostaa päätöksessän. Y:tä ei KHO:n käsityksen mukaan voitu ulkopuolisen tarkkailijankaan näkökulmasta pitää erityisen profiloituneena Migrin edustajana varsinkaan kansainvälisen suojelun osalta. B:tä koskeva hallinto-oikeuden päätös ei siis ollut syntynyt virheellisessä järjestyksessä, KHO päätteli.

13. KHO oli lopputuloksen osalta nyt yksimielinen. Vähemmistö eli ne kahdeksan tuomaria, jotka olivat edellisessä tapauksessa (KHO 2018:116) äänestäneet lopputuloksesta, jättivät kuitenkin päätökseen omat ja enemmistön kannasta jonkin verran poikkeavat perustelunsa.

14. KHO:n kanta vaikuttaa toki johdonmukaiselta ja ymmärrettävältä, jos sitä vertaa tapauksessa KHO 2018:116 annettuun ratkaisuun. KHO on valinnut tavallaan eräänlaisen keskitien, jonka mukaan esteellisyys ei synny kaikissa tapauksissa, joissa hallinto-oikeuden esittelijä on aiemmin ollut Migrin palveluksessa. Ratkaisevaksi kriteeriksi esteellisyyttä arvioitaessa on valikoitunut kahdessa eri virastossa käsiteltävien asioiden samankaltaisuus. 

15.  Vääränä ei kuitenkaan olisi voitu pitää myöskään ratkaisua, jonka mukaan esittelijä Y:kin olisi todettu tapauksessa 2018:117 esteelliseksi. Viittaan tässä suhteessa B:n valitukseen, jossa todetaan, että koska Y on ollut korkeahkossa ja vastuullisessa asemassa Migrissä useiden vuosien ajan, hänelle on erittäin mahdollisesti voinut muodostua Migriin sellainen henkilökohtainen liityntä, joka on vaikeuttanut hänen objektiivista päätöksentekoaan hallinto-oikeudessa myös turvapakka-asioissa. Vielä on otettava huomioon, että Y oli työskennellyt Migrissä juuri sinä aikana, kun viraston linjaus koskien irakilaisia turvapaikanhakijoita on äkillisesti muuttunut, mikä on aiheuttanut aika laajaa julkista kritiikkiä.

16. Kiinnitän vielä huomiota oikeusneuvos Alice Guimaraes-Purokosken kummassakin asiassa esittämään äänestyslausumaan. Se koskee sitä, että esteellisyysperuste on tullut valittajan tietoon vasta hallinto-oikeuden valituksenalaisen tiedonannon yhteydessä eikä valittajalla siten tätä ennen ole ollut esittelijästä tietoa. Valittaja oli sen vuoksi pakotettu esittämään esteellisyysväitteensä vasta KHO:ssa, vaikka olisi tietenkin hyvä, että hän olisi saanut esittää väitteen jo hallinto-oikeudessa.

17. Hyvä pointii, johon itsekin olen yrittänyt kiinnittää huomiota! Jos valitusinstanssi, kuten esimerkiksi juuri hallinto-oikeus tai KHO taikka hovioikeus tahi KKO, käsittelee valitusasian kirjallisesti, saa valittaja todellakin tiedon asian ratkaisuun osallistuneista tuomareista ja esittelijästä vasta oikeuden asiassa antamasta päätöksestä. Hän voisi toki tiedustella tuomioistuimen kansliasta etukäteen, ketkä tuomarit  tulevat ratkaisemaan valituksen ja kuka toimii esittelijänä, mutta näin valittajat eivät kuitenkaan hevin tee. Olen sen vuoksi ehdottanut - mm. KKO:n ratkaisemassa tunnetussa parvekutupakointitapauksessa - että tuomioistuin tiedottaisi asianosaisille etukäteen, ketkä kuuluvat tuomareina ratkaisukokoonpanoon ja kuka tulee esittelemään valituksen. Ehdotukseni ei ole kuitenkaan herättänyt vastakaikua, mutta tämähän ei ole Suomessa mitenkään epätavallista.

                                 KHO:n nykyinen täysistuntosali




lauantai 25. elokuuta 2018

110. Pääkäsittely hovioikeudessa. KKO 2018:53


Hovioikeuden rautaportti ei avautunut tapauksessa asianosaisille

1. Hovioikeuden oikeudenkäynti on pääsäännön mukaan kirjallista, jolloin valitusasia ratkaistaan esittelystä eli esittelijän ratkaisuehdotuksen ja yksinomaan kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perustella (OK 26:12.1). Tällöin jutun asianosaiset tai heidän asiamiehensä eivät ole hovioikeudessa saapuvilla. 

2. Suullinen käsittely eli pääkäsittely, jolloin hovioikeuden istunnossa kuullaan asianosaisia, todistajia ja asiantuntijoita, tulee kysymykseen vain laissa mainituissa poikkeustapauksissa. Tästä säädetään OK 26 luvun pykälissä 13, 14, 14a ja 15.

3. Suomessa omaksuttu käsittelyjärjestys tuntuu oikeusvarmuuden kannalta nurinkuiselta myös jos sitä vertaa siihen, miten asia on muiden maiden lainsäädännössä toteutettu. Näissä maissa, kuten esimerkiksi Ruotsissa, hovioikeuden tai sitä vastaavan toisen asteen tuomioistuimen menettely on näet pääsääntöisesti suullista, jolloin kirjallinen käsittely on poikkeus. Suomessa on omaksuttu päinvastainen järjestely.

4. Asiantilaan on kyllä yritetty kiinnittää prosessioikeuden tutkijoiden taholta huomiota, mutta turhaan. Lakia valmisteltaessa ja säädettäessä on annettu painoa lähinnä vain  hovioikeustuomareiden mielipiteelle. Koska suullista käsittelyä on pidetty kirjallista menettelyä raskaampana, on ikään kuin mukavuussyistä ja hovioikeuden oman työn keventämistä lähtökohtana pitäen kallistuttu siihen, että suullinen istuntokäsittely (pääkäsittely) on tarpeen vain poikkeustapauksissa. Asianosaisten perustellut oikeusturvanäkökohdat on sivuutettu.

5. Mutta tässä ei ole vielä koko "kamaluus", sillä käytännössä hovioikeudet luistavat usein pääkäsittelyn toimittamisesta myös silloin, kun se tulisi lain mukaan järjestää tai toimittaa. Yhden esimerkin tällaisesta vastahakoisesta suhtautumisesta pääkäsittelyn toimittamiseen tarjoaa nyt kommentoitavassa ratkaisussa KKO 2018:53 selosettu tapaus.

6. Oulun käräjäoikeus (käräjätuomari Irma Vähätalo ja lautamiehet) oli lukenut vastaaja A:n syyksi syytekohdassa 1 lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja syytekohdassa 2 pahoinpitelyn sekä tuominnut hänet näistä teoista ehdolliseen kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeuden ratkaisu, joka on annettu 27.8.2015, perustui näytön osalta kummankin syytekohdan osalta yksinomaan keskenään ristiriitaiseen henkilötodisteluun eli asianomistajien ja A:n kertomuksiin. A:n versioita tapahtumista ei uskottu.

7. A valitti tuomiosta Rovaniemen hovioikeuteen ja vaati, että käräjäoikeuden tuomion kumotaan ja syytteet hylätään. A vaati myös pääkäsittelyn toimittamista suullisen todistelun uskottavuuden ja riittävyyden uudelleenarvioimiseksi sekä hänen henkilökohtaiseksi kuulemiseksi. 

8. Rovaniemen hovioikeus (Tapio Kamppinen, Juhani Laurinolli ja Virve Salo) hylkäsi pyynnön pääkäsittelyn toimittamisesta. Se katsoi, että käräjäoikeuden tuomiosta ilmenivät ne syyt, joiden johdosta A:n oli katsottu menetelleen syytekohdissa tarkoitetulla tavalla. Hovioikeuden mielestä A ei ollut  perustellusti riitauttanut käräjäoikeuden tuomioon kirjatun näytön oikeellisuutta ja ettei henkilötodistelun uudelleen vastaanottamisella ollut saatavissa ratkaisuun vaikuttavaa lisäselvitystä. Hovioikeus katsoi, ettei käräjäoikeuden näytön arvioinnista jäänyt varteenotettavaa epäilystä. Hovioikeuden mukaan A:n kuuleminen ei ollut myöskään rangaistuksen määräämisen tai vahingonkorvauksen tuomitsemisen osalta tarpeen. Pääkäsittelyn toimittaminen oli näin ollen selvästi tarpeetonta myös asian laatu ja merkitys huomioon ottaen. Hovioikeus ratkaisi asian pääkäsittelyä toimittamatta eikä muuttanut käräjäoikeuden tuomiota; hovioikeuden ratkaisu on annettu 28.12.2016.

9. KKO myönsi A:lle valitusluvan. A vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuden käsiteltäväksi. Syyttäjä ja asianomistajat vaativat, että valitus hylätään.

10. Korkein oikeus (Juha Häyhä, Ari Kantor, Tuula Pynnä, Mika Huovila ja Kirsti Uusitalo) oli pääkäsittelyn toimittamisesta eri kannalla kuin hovioikeus.

11. KKO huomautti ensinnäkin, kuten oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 ja 15 §:n sanamuodoistakin ilmenee, tarkoituksena on, että pääkäsittelyn toimittamatta jättäminen hovioikeudessa tulisi kysymykseen vain selvissä tapauksissa. Korkein oikeus totesi, että se on useissa ennakkopäätöksissään katsonut, että asianosaisten ja todistajien suullisten lausumien uskottavuutta ei voida arvioida pelkästään käräjäoikeuden tuomioon kirjattujen seikkojen perusteella (ks. KKO 2017:19 kohta 18 ja siinä viitatut ratkaisut). Arvioitaessa mainittujen lainkohtien nojalla, jääkö käräjäoikeuden suullisen todistelun uskottavuudesta tekemän arvioinnin oikeellisuudesta varteenotettava epäilys, kysymys voi siten olla vain suhteellisen karkeasta arviosta (KKO 2017:19 kohta 19). Sen vuoksi myös asianosaisten oikeusturvan toteutuminen edellyttää, että pyyntö pääkäsittelyn toimittamisesta hylätään tällaisissa tilanteissa vain selvissä tapauksissa.

12. KKO viittasi myös ratkaisuunsa KKO 2013:96, jossa se on todennut, että riittävään varmuuteen rikoksesta ja vastaajan syyllisyydestä ei ainakaan yleensä voida päätyä vain sillä, että asianomistajan kertomus keskinäisessä vertailussa katsotaan uskottavammaksi kuin syytetyn kertomus (kohta 7). Ratkaisussaan KKO 2017:19 KKO puolestaan on todennut, että kun käräjäoikeuden syyksi lukeva tuomio perustuu keskeisesti asianomistajan kertomukseen, käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuuden asianmukainen arvioiminen hovioikeudessa yleensä edellyttää pääkäsittelyn toimittamista näytön vastaanottamiseksi (kohdat 19 ja 20).

13. Arvioituaan perustelujen kappaleissa 13, 14 ja 15 tapauksessa esitettyä näyttöä ja viitaten edellä mainittuun oikeuskäytäntöön, KKO totesi, että käsillä on tyypillinen tilanne, jossa hovioikeuden tulee toimittaa pääkäsittely suullisen todistelun uskottavuuden arvioimiseksi (kappale 16). Koska näyttö sekä syytekohdan 1 että syytekohdan 2 osalta on perustunut yksinomaan keskenään ristiriitaiseen suulliseen todisteluun, hovioikeus ei ole voinut kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella päätyä siihen, ettei käräjäoikeuden vastaanottaman näytön arvioinnin oikeellisuudesta voi jäädä varteenotettavaa epäilystä. A on myös valituksessaan riittävällä tavalla riitauttanut käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen oikeellisuuden kiinnittämällä huomiota asianomistajan kertomuksen uskottavuuteen ja tämän mahdollisiin virhetulkintoihin tapahtuneesta.

14. KKO:n mukaan huomioon on otettava lisäksi otettava asian laatu ja merkitys asianosaiselle ja muun muassa rikoksen törkeys ja rangaistuksen ankaruus. Kuten lain esitöissä todetaan (HE 105/2009 vp s. 68), vaikka kysymyksessä ei olisikaan törkeä rikos, ankara rangaistus tai muu vastaava seikka, voidaan seksuaalirikoksia pitää sellaisina, että pääkäsittelyn toimittaminen voisi usein olla tarpeen. A:ta on syytetty syytekohdassa 1 lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jota on KKO:n näkemyksen mukaan pidettävä vakavana rikoksena ja sellaisena, joka voimakkaan leimaavuutensa vuoksi liittyy merkittävissä määrin asianosaisen henkilöön. A:ta ei myöskään ole aikaisemmin tuomittu vankeusrangaistukseen. Korkein oikeus katsoo, että pääkäsittelyn toimittamista ei voida pitää syytekohdan 1 osalta myöskään selvästi tarpeettomana huomioon ottaen asian laatu ja merkitys A:lle.

15. Johtopäätöksenään KKO totesi, että hovioikeuden olisi tullut toimittaa asiassa pääkäsittely molempien syytekohtien osalta näytön vastaanottamiseksi sekä asian laadun ja merkityksen vuoksi. KKO kumosi hovioikeuden tuomio ja palautti asian hovioikeuteen, jonka tuli ottaa asia uudelleen käsiteltäväksi.

KKO 2018:53

 16. KKO:n kanta on epäilyksittä oikea ja sille on esitetty ratkaisussa hyvät perusteet, joissa on kohta kohdalta osoitettu hovioikeuden perustelut virheellisiksi. Kuten edellä jo totesin, hovioikeudet tekevät usein kaikkensa, jottei niiden tarvitsi toimittaa asianosaisen vaatimaa "hankalaa" pääkäsittelyä. OK 26 luvun asiaan sovellettavat lainkohdat on toki laadittu hieman konstikkaaseen muotoon, mutta toki lainkäyttäjältä ja ylioikeudelta on edellytettävä, että se tulkitsee lakia lakiesityksen perusteluissa mainitun tarkoituksen edellyttämällä tavalla oikein eikä "lue" lakia niin kuin "piru raamattua"!

17. KKO:n ratkaisuselosteen otsikossa on viitattu seitsemään (7) KKO:n ennakkopäätökseen, joissa kaikissa on käsitelty hovioikeuden velvollisuutta toimittaa pääkäsittely. Näistä päätöksistä KKO:n perusteluissa on ruodittu lähinnä ratkaisua KKO 2017:19. Lisäksi  perusteluissa on viitattu ratkaisuun KKO 2013:96, jota ei mainita selosteen otsakkeessa.

18. Muitakin pääkäsittelyn toimittamisvelvollisuutta koskevia ratkaisuja kyllä löytyy. Viittaan esimerkiksi ratkaisuun KKO 2014:74, jota olen itse kommentoinut "vanhassa" blogissa 19.10.2014 numeron 887 kohdalla.

 




keskiviikko 22. elokuuta 2018

109. Lisää mediatuomareita

1. Tänään on tiedotettu, että Oulun käräjäoikeudessa, Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa ja Rovaniemen hovioikeudessa käynnistetään mediaryhmätoiminta. Helsingin käräjäoikeudessa vastaava toiminta on aloitettu jo aikaisemmin tänä vuonna. Näiden neljän tuomioistuimen yhteistyöllä lähdetään nyt muodostamaan valtakunnallista mediavastuutuomareiden verkostoa, joka palvelee mediaa koko maassa. Oikeusministeriö ei ole hankkeessa mukana.

2. Olen kirjoittanut aiemmin mediatuomareista blogijutussa numero 94/8.4.2018 otsikolla Mediatuomarit tulevat. Katso myös blogijuttua numero 75, joka on julkaistu 23. marraskuuta  2017.


3. Mediavastuutuomareiden tarkoituksena on tukea mediaa tarjoamalla toimittajille taustatietoa oikeusjärjestelmästä, tuomioistuinten toiminnasta ja oikeuskäytännöistä sekä tuoda tuomioistuinten työn näkökulmaa esiin mediassa.


4. Vastuutuomarit esiintyvät mediassa itsenäisinä asiantuntijoina. He eivät ota kantaa tuomioiden oikeellisuuteen tai kommentoi omia asioitaan. Yksittäisen käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa vireillä olevan asian tiedottamisesta vastaa oikeudenkäynnin puheenjohtaja, eivätkä mediavastuutuomarit kommentoi yksittäisiä asioita.


5. Samankaltaisia järjestelmiä on jo käytössä esimerkiksi Ruotsissa, Norjassa ja Alankomaissa, ja toiminta on nähty hyödyllisenä sekä tuomioistuinten että median kannalta. Vastuutuomarit helpottavat median työtä etenkin monimutkaisissa tapauksissa. Tämä vähentää myös käräjäoikeuteen ja hovioikeuteen kohdistuvien kyselyiden määrää ja näin helpottaa tuomioistuinten työtä.


6. Oulun käräjäoikeuden laamanni Antti Savela ja Varsinais-Suomen käräjäoikeuden laamanni Martti Juntikka pitävät tärkeänä, että tuomioistuimissa voidaan palvella yleisön tiedontarpeita aikaisempaa paremmin.Heidän mielestään oikeudenkäynnin julkisuus toteutuu käytännössä median kautta. On yhteinen etu, että toimittajien ja tuomioistuinten välinen yhteistyö on hyvää, toteavat laamannit.

7. Rovaniemen hovioikeuden presidentti Marianne Wagner-Prenner pitää hovioikeuden osallistumista mediaryhmän toimintaan tarpeellisena, koska hovioikeus voi tukea mediaa erityisesti muutoksenhakuun liittyvien kysymysten käsittelyssä.

8. Helsingin käräjäoikeuden laamanni Tuomas Nurmi on tiedotteen mukaan tyytyväinen, että Helsingin käräjäoikeuden lisäksi nyt myös muut tuomioistuimet ovat lähteneet mukaan mediavastuutuomaritoimintaan. Hänestä mediaryhmän toiminnasta on saatu Helsingissä myönteisiä kokemuksia niin median taholla kuin käräjäoikeudessakin.

9. Toimintaan on tarkoitus ottaa mukaan vielä lisää tuomioistuimia. 

10. Oulun käräjäoikeudessa mediatuomareina toimivat käräjätuomarit Janika Kaski ja Ahti Konttori, Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa tuomarit Marjukka Hassel, Mika Herhi, Valtteri Kartio ja Katja Mäki sekä Rovanimen hovioikeudessa hovioikeudenneuvos Seppo Hyartt sekä Helsingin käräjäoikeudessa käräjätuomarit Nina Immonen ja Petra Spring. 

11. Kuten olen blogijutussa numero 94, joka on siis julkaistu 8. maaliskuuta 2018, kertonut (kappale 9), olen alioikeuden päällikkötuomarina aikoinaan toimiessani harrastanut jo 80-luvulla aika paljon samanlaista tiedotustoimintaa, josta nyt mediatuomarijärjestelmässä on itse asiassa kyse. 

12. Haluan tässä yhteydessä motkottaa hieman tuomioistuinten ja erityisesti käräjäoikeuksien luvattoman huonosta ja passiivisesta tiedottamisesta. Viittaan tämän osalta em. blogikirjoituksen kappaleessa 18 kirjoittamaani. Toivottavasti tilanne nyt pikku hiljaa paranee, olisi nimittäin jo korkea aika. Mediatuomarijärjestelmä ei korvaa tuomioistuinten tehokasta tiedotusta.