Kuva rikospaikalta tapauksen jälkeen
1. Helsingin hovioikeus antoi tänään tuomion niin sanotussa Asema-aukion pahoinpitelyasiassa. Hovioikeus julkaisi asiasta lyhyen eli vajaan sivun pituisen tiedotteen, jota olen käyttänyt tämän kirjoitukseni lähtökohtana. Minusta tiedote olisi voinut olla laajempi.
2. Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen (PVL) Suomen järjestön 10.9.2016 Helsingissä rautatieaseman Asema-aukiolla järjestämän tapahtuman yhteydessä eräs ulkopuolinen - itse asiassa sittemmin rikoksen uhriksi joutunut Jimi Karttunen (JV:n huomautus) - oli sylkäissyt maahan järjestön lippurivin edessä. Tällöin syytteen mukaan vastaaja Jesse Torniainen oli muutaman juoksuaskeleen otettuaan hypännyt ilmaan ja potkaissut uhria jalkapohjallaan rintaan. Sen seurauksena uhri (Jimi Karttunen siis) oli kaatunut selälleen maahan ja iskenyt päänsä asfalttiin. Karttuselle oli aiheutunut tajuttomuus ja erilaisia vammoja. Hän oli kuollut vammoihinsa muutama päivä myöhemmin.
3. Helsingin käräjäoikeudessa Jesse Torniaista oli syytetty törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Torniainen itse katsoi syyllistyneensä vain tavalliseen pahoinpitelyyn. Käräjäoikeus tuomitsi 30.12.2016 Torniaisen törkeästä pahoinpitelystä 2 vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että Torniainen olisi pahoinpitelyllään aiheuttanut uhrin kuoleman ja siksi syyte törkeästä kuolemantuottamuksesta hylättiin. Käräjäoikeuden mukaan asiassa ei ollut edellytyksiä soveltaa rasistista motiivia koskevaa rangaistuksen koventamisperustetta eikä toisaalta asian saama julkisuus ollut peruste lieventää rangaistusta.
4. Syyttäjät (Anna-Riitta Rinkinen ja Jouni Peräinen), uhrin oikeudenomistajat sekä Jesse Torniainen valittivat tuomiosta hovioikeuteen.
5. Helsingin hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin Jesse Torniaisen syyllistyneen vain törkeään pahoinpitelyyn. Asiassa ei voitu sulkea pois sitä vaihtoehtoa, että uhrin hoito-ohjeiden vastainen huumaus- ja lääkeaineiden käyttäminen saattoi muuttaa aivovammasta toipumista aiheuttamalla kuolemaan johtaneen aivojen turvotuksen. Törkeän pahoinpitelyn ei näytetty olleen katkeamattomassa rikosoikeudellisessa syy-yhteydessä uhrin menehtymiseen, minkä vuoksi myös hovioikeus hylkäsi syytteen kuolemantuottamuksesta.
6. Hovioikeus katsoi pahoinpitelyn motiiviksi sen, että Kemppainen oli ilmaissut vastustavansa rasistisen järjestön edustamia arvoja. Pahoinpitely oli siten tehty rasistisin motiivein. Tämä otettiin käräjäoikeuden tuomiosta poiketen rangaistusta mitattaessa huomioon koventavana seikkana. Hovioikeus totesi perusteluissaan, että nykyisin voimassa olevan lain mukaan rasistisen motiivin käyttäminen koventamisperusteena ei edellytä uhrin kuulumista suojatuun kansanryhmään, kuten aiemmin voimassa olleessa laissa säädettiin. perusteluissaan. Hovioikeus korotti Torniaisen rangaistuksen 2 vuodeksi 3 kuukaudeksi vankeutta.
7. Hovioikeuden mukaan törkeästä pahoinpitelystä Torniainen olisi tullut tuomita 1,5 vuodeksi vankeuteen, mutta rangaistusta kovennettiin puolella vuodella rikoksen uusimisen takia - Torniainen on jo aiemmin syyllistynyt pahoinpitelyrikoksiin - ja kolmmella kuukaudella rasistisen motiivin perusteella.
8. Hovioikeuden ratkaisukokoonpanoon kuuluivat hovioikeudenneuvokset Jukka Kontio, Jukka Lindstedt ja Heli Sankari, asian valmistelijana oli esittelijä Anu Välimäki. Helsingin käräjäikeus ratkaisi asian kolmen tuomarin kokoonpanossa, johon kuuluivat puheenjohtajana laamanni Tuomas Nurmi sekä muina jäseninä käräjätuomarit Tero Kujala ja Johanna Nevalainen.
9. Syyttäjät ovat vaatineet Torniaiselle varsin ankaraa rangaistusta, sillä he esittivät vielä hovioikeudessakin, että Torniainen tulisi tuomita törkeästä pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta vähintään 5 vuodeksi vankeuteen. Se olisi kuitenkin ollut selvästi liian ankara rangaistus, vaikka syyte kuolemantuottamuksesta olisikin hyväksytty.
10. Käräjäoikeus ja hovoikeus ovat perusteellet ratkaisua varsin seikkaperäisesti ja muutoinkin asianmukaisella tavalla kuten pitikin tehdä. Yksi seikka minua jäi hieman kuitenkin hieman askarruttamaan. Torniaisen puolustus vetosi molemmissa oikeusasteissa lieventävänä asianhaarana uhrin eli Jimi Kemppaisen provokatoriseen käyttäytymiseen juuri ennen Torniaisen suorittamaa hyppypotkua. Kemppainen nimittäin oli, kuten syyttäjien teonkuvauksestakin ilmenee, PVL:n lippurivistön kohdalle saapuessaan pysähtynyt rivistössä olleen henkilön eteen, lausunut Vastarintaliikkeestä jotain kielteistä sekä lopuksi vielä ikään kuin varmemmaksi vakuudeksi sylkäissyt eteensä maahan. Tämä sai lippurivistön vieressä seisseen Torniaisen reagoimaan asiaan Karttuseen kohdistetulla hyppypotkulla.
11. Hovoikeus on kuitannut ko. asian "kaunein sanakääntein" siten, että Karttunen oli ilmaissut vastustavansa rasistisen järjestön edustamia arvoja ja katsonut, että pahoinpitelyn suorittamisella oli rasistinen motiivi. Karttusen väitetystä provokatorisesta käyttäytymisestä hovioikeus ei sen sijaan lausu tässä kohtaa mitään; Karttusen sylkäisystä hovioikeus näyttää vaikemevan tyystin. Tiedotteessaan hovoikeus sanoo hyvin miedosti ja itse asiassa virheellisesti, että "eräs henkilö oli sylkäissyt maahan järjestön lippurivin edessä", vaikka on kiistatonta, että tuo "eräs henkilö" oli nimenomaan Jimi Karttunen. - Olisiko mediassa ja somessa kuukausikaupalla Asema-aukion pahoinpitelystä ja sen rasistisesta motiivista "vellonut" keskustelu kenties vaikuttanut hovioikeuden kannanmuodostukseen?
12. Käräjäoikeus sitä vastoin totesi lyhyesti, että "pelkästään se seikka, että Karttunen oli sylkäissyt maahan lippurivistön edessä eikä mahdollisesti sanonut jotain negatiivista lippua kantaneelle henkilölle ei osoita Torniaisen rikoksen motiivia RL 6 luvun 5 §:ssä säädetyllä tavalla rasistiseksi".
13. Olisin itse taipuvainen katsomaan, että käräjäoikeuden sanottu johtopäätös on hovioikeuden kantaa perustellumpi. Onko Karttunen itse asiassa edes mieltänyt, että aukiolla oli meneillään juuri uusnatsien rasistinen mielenilmaus? Joka tapauksessa hovioikeuden olisi tullut ottaa kantaa syytetyn puolustuksen väitteeseen siitä, että Karttunen oli käyttäytynyt tilanteessa provokatorisesti. Minusta Asema-aukion pahoinpitely on etenkin rangaituksen mittamisen osalta sellainen tapaus, jossa korkein oikeus (KKO) voisi myöstää valitusluvan ja ottaa asian ratkaistavakseen.
14. Rangaistuksen mittaamisella ja siihen vaikuttavilla seikoilla ja tekijöillä on käytännössä ylipäätään tärkeä merkitys. Tämän on viime vuosina havainnut myös KKO, sillä se myöntää nykyisin usein valituslupia rangaistuksen mittaamisesta ja julkaisee sitä koskevia ratkaisuja ennakkopäätöksinä. KKO:ssa pohditaan parhaillaan, ketä se tulee esittämään avoinna olevaan oikeusneuvoksen virkaan. Kuten olen äskettäin blogijutussa numero 82 todennut, KKO saattaa esittää uudeksi jäsenekseen rikosoikeuden alalla kunnostautunutta viranhakijaa. Hakijoiden joukossa on myös yksi rikosoikeuden professori eli Jussi Tapani Turun yliopistosta. En ihmettelisi, jos KKO päättäisi esittää häntä jäsenekseen.
1. Nyt se sitten on selvä: Matti Nissinen ei saa jatkaa valtakunnansyyttäjän virassa. Valtioneuvosto irtisanoi tänään joulukuun lopulla korkeimmalta oikeudelta virkarikostuomion saaneen Nissisen. Oikeusministeri Antti Häkkänen esitti Nissisen irtisanomista, koska tällä ei ole enää edellytyksiä jatkaa virassaan.
2. Häkkäsen mukaan valtakunnansyyttäjä on niin keskeinen oikeusviranomainen, että hänellä pitää olla täysi toimintakyky, uskottavuus ja luotettavuus. Tätä toimintakykyä Matti Nissisellä ei enää ollut, Häkkänen totesi tänään tiedotustilaisuudessaan. "Näin vakavassa, poikkeuksellisessa tilanteessa irtisanominen on ainoa selkeä vaihtoehto", oikeusministeri perusteli päätöstä.
3. Irtisanomisen taustalla on KKO:n 27. joulukuuta Nissiselle tahallisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta langettama sakkorangaistus.
4. Matti
Nissisellä on kuuden kuukauden irtisanomisaika. Häkkäsen mukaan asia järjestetään kuitenkin käytännössä niin, ettei Nissinen enää palaa virkaansa hoitamaan. Häkkäsen mukaan Nissisen seuraaja ottaa tehtävän vastaan ”mahdollisimman nopeasti”, mutta tarkempi aikataulu on luvassa vasta muutaman päivän kuluttua.
5. Oikeusministeriön irtisanomisesityksen tarkemmat perusteet ilmenevät ministeriön tänään julkistamasta esittelymuistiosta. Sen mukaan valtakunnansyyttäjän tehtävä on virka, jonka hoitamisessa voidaan edellyttää erityistä moitteettomuutta. Valtakunnansyyttäjän nauttima luottamus ja uskottavuus ovat keskeinen osa hänen toimintakykyään. Esimiesasemassa ja virastopäällikkönä häneen voidaan kohdistaa korkeampia vaatimuksia kuin virkamieheen yleensä. Esitystä tehtäessä on otettu huomioon, että KKO:n ratkaisun mukaan Nissisen menettely, joka oli tahallinen, osoittaa merkittävää moitittavuutta. Huomionarvoista on myös se, että Nissinen on jatkanut esteellistä menettelyään usean alaisen huomautuksesta huolimatta, sanotaan muistiossa.
6. Muistion mukaan valtakunnansyyttäjällä on vaativa johtamis- ja lainkäyttötehtävä. Hän johtaa elintä, jolta edellytetään erityistä luotettavuutta. Irtisanomisesityksen mukaan Nissinen ei enää ole täysin toimintakykyinen hoitamaan kaikkia valtakunnansyyttäjälle kuuluvia tehtäviä. Osittainenkin toimintakyvyn puute on syyttäjälaitoksen kannalta ongelmallinen, ja sillä on välitön vaikutus koko oikeusjärjestelmän uskottavuuteen, lausutaan muistiossa. Valtakunnansyyttäjä Nissisen syyllistyttyä virkavelvollisuuden rikkomiseen KKO:n tuomiosta ilmenevin tavoin luottamus hänen kykyynsä sekä edellytyksiinsä hoitaa näitä tehtäviä puolueettomasti ja luotettavasti on heikentynyt. Valtakunnansyyttäjän nauttima luottamus ja uskottavuus ovat keskeinen osa hänen toimintakykyään.
7. Muistiossa viitataan syyttäjälaitoksessa hyväksyttyihin eettisiin ohjeisiin, joita Matti Nissinen on virassaan itse voimakkaasti ajanut. Ohjeissa painotetaan syyttäjien korostettua ja näkyvää puolueettomuutta ja viitataan siihen, että syyttäjien omalla käyttäytymisellä on vaikutusta koko syyttäjälaitosta kohtaan tunnettavaan luottamukseen. Muistion mukaan Nissisen ei voida katsoa virkarikostuomion jälkeen enää voivan uskottavasti valvoa alaistensa syyttäjien toimintaa tai näyttämään esimerkkiä eettisten linjausten osalta. Lieventävänä seikkana esitytä tehtäeesä on otettu huomioon, ettei taloudellinen intressi ollut kovin suuri eikä Nissinen saanut itse mitään hyötyä. Tavoitteena oli syyttäjälaitoksen johtamisen kehittäminen, joten tavoite oli ymmärrettävä ja hyväksyttävä. Nissiselle asian takia koituneesta kielteisestä julkisuudesta, johon Nissinen on itse voimakkaansti vedonnut, todetaan muistiossa, että tämänkaltaisen viran hoito ja siinä todetut virheet nousevat väistämättä julkisuuteen. Nissisen rikosasiassa saama kielteinen julkisuus ei kuitenkaan ole ollut ennakoimatonta asian luonne ja olosuhteet huomioiden.
8. Matti Nissinen voi valittaa irtisanomipäätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO). Valitusaika on 30 päivää. Nissiselle irtisanomisajalta maksettava kuuden kuukauden palkka tekee noin 63 500 euroa, minkä lisäksi Nissiselle maksetaan lakisääteiset lomarahat. Matti ei näin ollen putoa täysin tyhjän päälle. Ilmeisesti palkanmaksu onkin ollut suurin syy siihen, ettei Nissinen irtisanoutunut itse, vaan palasi KKO:n tuomion jälkeen hoitamaan virkaansa ikään kuin muina miehinä. Nissinen katsoi, että hänen työpanokselleen on syyttäjälaitoksessa suuri tarve.
9. Oikeusministeriö pidätti Nissisen virasta prosessin ajaksi elokuun lopussa. Sitä ennen hän oli jäänyt palkattomalle virkavapaalle maaliskuun alkupuolella, jolloin tapauksen esitutkinta alkoi. Helsingin Sanomien kyselyssä pari kolme viikkoa sitten 80 prosenttia syyttäjistä arvioi, ettei Nissisellä ole edellytyksiä jatkaa virassaan. Valtaosa kyselyyn vastanneista syyttäjistä toivoi, että Nissinen eroaisi itse.
10. Valtakunnansyyttäjän virkaa hoitamaan määrätään apulaisvaltakunnansyyttäjä Raija Toiviainen, kunnes virka vakinaisesti täytetään. Näyttää siltä, että virkaan valitaan juuri Toiviainen, joka saattaa olla viran ainoa hakija.
11. Se, ettei virkarikossyytettä Matti Nissistä vastaan ajanut apulaisoikeuskansleri Kimmo Hakonen vaatinut Nissisen viraltapanoa, herätti oikeudenkäynnin aikana jonkin verran huomiota. Laissa (RL 40:9.2) säädetyt edellytykset viraltapanoon olisivat kyllä olleet olemassa, vaikka Nissiselle vaadittiinkin rangaistukseksi ainoastaan sakkoa. Jos viraltapanoa olisi vaadittu, mutta KKO olisi hylännyt vaatimuksen, Nisssisen irtisanominen tuomion jälkeen virkamiesoikeudellisilla perusteilla ei kenties olisi ollut niin selvä asia kuin nyt, jolloin ko. edellytyksiä voitiin tarkastella tavallaan puhtaalta pöydältä.
1. Korkeimmassa oikeudessa (KKO) on - jälleen kerran - täytettävänä jäsenen eli oikeusneuvoksen virka. Vuonna 2016 KKO:een nimitettiin kaksi ja viime vuonna peräti neljä uutta jäsentä. Tänä vuonna tullaan eläköitymisten takia nimittämään kaksi ja ensi vuonna ainakin yksi oikeusneuvos. Presidentti Timo Esko lähtee eläkkeelle vuonna 2020. Jos hänen seuraajansa nimetetään KKO:n sisältä, kuten olisi luonnollista, joudutaan oikeuden jäsenistöä täydentämään uudella nimityskierroksella.
2. Olen tarkastellut oikeusneuvosten vuodesta 2008 alkaen. Blogin lukijat ovat pitäneet tarpeellisena, että jatkan näitä arviointejani edelleen. Kaikki eivät toki ole pitäneet siitä, että "ronkin" KKO:n jäsenten valintaprosessia ja arvioin, kenet voitaisiin kulloinkin virkaan nimittää. Minusta on kuitenkin hyvä, että Suomessa edes joku vaivautuu pohtimaan sanottuja asioita ja tarjoaa samalla lukijoille mahdollisuuden kommenteilla osallistua keskusteluun. Pidän tärkeänä, että ylimmän tuomioistuimen jäsenten nimityksistä keskustellaan.
3. KKO:n jäsenen virkaa hakivat nyt (aakkojärjestyksessä) seuraavat 12 juristia: Hallavainio Anne-Mari, Karttunen Jussi, Kyllönen Ari, Lamponen Helena, Martikainen Petri, Raitio Juha, Rautio Jaakko, Ojala Timo, Tammi-Salonen Eva, Tapani Jussi, Välimaa Asko ja Wirén Ari.
4. Hakijoista oikeustieteen tohtoreita on viisi (Lamponen, Raitio, Rautio, Tammi-Salminen ja Tapani), heistä professorina toimii kolme (Raitio, Tammi-Salminen ja Tapani). Tuomareita joukossa on viisi (Karttunen, Kyllönen, Rautio, Ojala ja Wirén); Karttunen on markkinaoikeustuomari ja Wirén työtuomioistuinneuvos, Kyllönen, Ojala ja Rautio työskentelevät kaikki Helsingin hovioikeudessa. Hallavainio on oikeusministeriön hallitusneuvos ja Välimaa saman ministeriön kansliapäällikkö. Martikainen on OKa-viraston esittelijäneuvos ja Lamponen TE-ministeriön virkamies. Rautiolla ja Välimaalla on pitkä kokemus lainvalmistelijana. Tällä kerralla hakijoiden joukossa ei ole yhtään alioikeustuomaria tai asianajajaa, ei liioin KKO:n esittelijää.
5. Useimmat hakijat eivät ole ensimmäistä kertaa "pappia kyydisssä", vaan he ovat ilmoittautuneet oikeusneuvoksen virkaan aikaisemmin, jotkut eli Karttunen, Kyllönen, Rautio, Raitio ja Välimaa jopa useita kertoja; ennätystä näyttäisi tässä suhteessa pitävän hallussaan hovioikeudenneuvos Ari Kyllönen. Hakijoiden ikäjaukaumasta sen verran, että vanhimmat heistä ovat 61-vuotias Ari Wirén ja 59-vuotias Ari Kyllönen, yli viisikymppisiä ovat myös Helena Lamponen (58), Jaakko Rautio (51), Anne-Mari Hallavainio (50), Juha Raitio (50) sekä Asko Välimaa (54). Alle 50-vuotiaita puolestaan ovat Jussi Karttunen (48), Petri Martikainen (46), Eva Tammi-Salminen (46), Jussi Tapani (44) ja Timo Ojala (42).
6. Viime kerralla haastatteluvaiheeseen asti hakijoista pääsivät Tammi-Salminen ja Karttunen, Tammi-Salminen sai KKO:n virkaesityksessä kaksi ääntä. Nämä seikat eivät ole kuitenkaan kovin painavia, kuten kokemuksesta tiedämme. Edellisellä hakukerralla KKO:n jäsenten haastattelussa olevista hakijoista kaksi eli professori Tuomas Hupli ja laamanni Antti Savela eivät ole nyt lainkaan hakijoiden joukossa.
7. Pitää myös muistaa, ettei tohtorin tutkinto paina kovin paljon jäsenen nimitysmenettelyssä. Päin vastoin KKO tuntuu pitävän tiukasti kiinni siitä, ettei sen jäsenistöön tulee liikaa tohtoreita. Kun viimeksi jäseneksi nimitetty Juha Mäkelällä on tohtorin tutkinto, voidaan nyt lähteä siitä, että KKO:n valinta kohdistuisi ei-tohtoriin. Mäkelä on myös siviilioikeuden ekspertti, mikä merkitsee melko todennäköisesti sitä, että tällä kerralla virkaesitys saattaa kohdistua lähinnä rikos- tai/ja prosessioikeuden edustajaan. Prosessioikeuden "ihmisiä" KKO:ssa on jo nykyisin aika paljon, mutta rikosoikeuden asiantuntijoita jäsenistössä on vähemmän. Edellisen kerran rikosoikeus oli virantäytössä "valttia" vuonna 2012, jolloin nimityksen sai lainsäädäntöneuvos Jarmo Littunen. Tuntuisi johdonmukaista, että tällä kerralla etusija olisi rikosoikeuteen perehtyneillä ja etenkin lainvalmistelijoina toimineilla hakijoilla.
8. Edellä mainituilla perusteilla päätyisin siihen, että viranhakijoista olisivat vahvoilla lähinnä rikosoikeuden professori Jussi Tapani, kansliapäällikkö Asko Välimaa ja hovioikeudenneuvos Timo Ojala.
9. Turun yliopiston rikosoikeuden professori Jussi Tapani on julkaissut väitöskirjan lisäksi joko yksin tai muiden kirjoittajien kanssa useita monografioita sekä lähes 200 rikosoikeutta käsittelevää artikkelia ja oikeustapauskommenttia. Tapania voidaan kenties pitää vielä liian nuorena ylimmän oikeuden jäseneksi. Edellisen kerran vakinainen professori on nimitetty KKO:n jäseneksi joskus 80-luvulla, jolloin nimityksen saivat kauppaoikeuden professori Pirkko-Liisa Aro (nykyinen Haarmann) ja esineoikeuden professori Juhani Wirilander. Olisi siis jo korkea aika saada jälleen professori KKO:n jäsenistöön. Mainittakoon, että Ruotsin korkeimman oikeuden jäseneksi nimitettiin viime vuonna 47-vuotias Tukholman yliopiston rikosoikeuden professori Petter Asp.
10. Asko Välimaa on toiminut aluksi lähes 10 vuotta yliopiston asissitenttina ja sen jälkeen vuodesta 1997 lähtien oikeusministeriön lainsäädäntöneuvoksena, rikos- ja prosessioikeuden yksikön lainsäädäntöjohtajana, ylijohtajana (osastopäällikkönä) ja viime vuodesta lähtien OM:n kansliapäällikkönä. Välimaan varsinainen leipälaji on prosessioikeus, mutta hän on osallistunut myös monien kansainvälistäkin ulottuvuutta omaavien rikosoikeudellisten lakihankkeiden valmisteluun. Välimaalla on useita merkittäviä julkaisuja.
11. Timo Ojala on siis vasta 42-vuotias, mutta saanut silti jo aika paljon aikaan. Ojala valmistui ylioppilaaksi 1994 Sotkamon urheilulukiosta; todettakoon, että oikeuskanslerina kuluvan vuoden alusta aloittanut Tuomas Pöysti kirjoitti ylioppilaaksi Ounasvaaran urheilulukiosta.Tuomas Pöystin tavoin myös Timo Ojala on valmistunut oikeustieteen kandidaatiksi Lapin yliopistosta. Ojalan tuomioistuinura alkoi 2001 Helsingin hovioikeudesta, jossa hän oli nelisen vuotta viskaalina eli esittelijänä. Vuonna 2005 Ojala siirtyi KKO:een, jossa toimi oikeussihteerinä ja esittelijäneuvoksena vuoteen 2012, jolloin siirtyi takaisin Helsingin hovioikeuteen, ensin ma. hovioikeudenneuvokseksi ja vuonna 2015 vakinaiseksi jäseneksi. Ojalalla on ollut sivutoimia mm. Urheilun oikeusturvalautakunnassa ja Liikennevahinkolautakunnassa. Hän on julkaissut kirjat mm. lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista (2012) ja seksuaalirikoksista (2014) sekä ollut osakirjoittajana Rikosoikeus-kommentaariteoksessa (2009). Vankka rikosoikeuden tutkija siis.
12. Saa nähdä, miten nimitysasiassa tällä kertaa käy ja osuuko arvioni lähimainkaan oikeaan!
1. Korkein oikeus on antanut harvakseen ratkaisuja tuomarin esteellisyydestä. Viime vuosina esteellisyystapaukset ovat usein olleet tosiseikoiltaan poikkeuksellisempia, mikä voi kertoa siitä, että esteellisyyteen kiinnitetään enenevässä määrin huomiota ja arvioitavaksi tulee harvinaisempia tilanteita asianosaisten kiinnittäessä korostuneemmin huomiota tuomarin puolueettomuuteen. Uusin ratkaisu (KKO 2017:97) koski ns. oikeusaste-esteellisyyttä. Tässä yhteydessä voidaan mainita myös KKO 2017:70, jossa oli kysymys lautamiehen esteellisyydestä, sekä tapaukset KKO 2015:39 ja 73, joissa arvioitiin korkeimman oikeuden esittelijänä työskennelleiden syyttäjän virasta virkavapaalla olleiden henkilöiden esteellisyyttä. Esittelijöitä koskevien tapausten erikoisuutena oli, että esteellisyys oli otettu esille joko syyteasiaa ajaneen apulaisvaltakunnansyyttäjän aloitteesta (2015:39) tai viran puolesta (2015:73).
2. Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 1 momentti koskee tilannetta, jossa tuomari tai hänen läheisensä on käsitellyt samaa asiaa toisessa tuomioistuimessa tai viranomaisessa. Oikeusaste-esteellisyys edellyttää käytännössä tuomariksi siirtymistä toisesta tuomioistuimesta tai viranomaisesta, esimerkiksi syyttäjän tehtävästä. Toisena vaihtoehtona on, että tuomarin käsittelemää asiaa tai sitä sivuavaa tapausta on käsitellyt hänen perheenjäsenensä tai läheinen sukulaisensa, joka on työskennellyt toisessa tuomioistuimessa tai viranomaisessa.
3. Tapaus KKO 2017:97 koski sitä, että hovioikeudenneuvos oli ratkaissut käräjätuomarina telekuuntelua ja -valvontaa koskevat pakkokeinoasiat ja myöhemmin hän oli osallistunut hovioikeudessa samaan kokonaisuuteen liittyneen syyteasian käsittelyyn. Telekuuntelua ja -valvontaa koskevat lupa-asiat oli käsitelty käräjäoikeudessa 4.1.2011 ja syyteasia ratkaistu hovioikeudessa 31.3.2015. Telekuuntelu ja -valvonta-asiat olivat kohdistuneet A:n ja B:n matkapuhelinliittymiin ja samat henkilöt olivat myöhemmin olleet syytteessä useista törkeistä petoksista. Hovioikeus oli tuominnut A:lle kahden vuoden ja 10 kuukauden sekä B:lle kolmen vuoden ja kahden kuukauden vankeusrangaistukset. A ja B olivat haettuaan hovioikeuden tuomioon valituslupaa KKO:lta tehneet esteellisyysväitteen hovioikeudenneuvoksesta, mutta vasta sen jälkeen, kun muutoksenhaulle asetettu määräaika oli umpeutunut.
KKO 2017:97
4. Korkein oikeus joutui arvioimaan tapauksessa ensinnäkin sitä, kohdistuuko vasta muutoksenhaulle osoitetun määräajan jälkeen tehtyyn esteellisyysväitteeseen prekluusio. Otettuaan esteellisyysväitteen tutkittavaksi KKO ratkaisi kysymyksen varsinaisesta esteellisyysperusteesta. KKO:n ratkaisu esteellisyydestä syntyi äänin 3-2 siten, että vähemmistöön jääneet oikeusneuvokset hyväksyivät esittelijän mietintöön sisältyneen ratkaisuehdotuksen. Äänestys ja sen lopputulos kertovat siitä, että kysymys oli eräänlaisesta rajatapauksesta, jossa voidaan nähdä sekä esteellisyyttä puoltavia että sitä vastaan puhuvia seikkoja. Tässä yhteydessä voidaan arvioida myös KKO:n ratkaisun perusteluissa käytettyjä argumentteja, koska ne selvittävät sitä, miksi esteellisyyttä on päädytty arvioimaan eri tavoin.
5. Lukija voi tietysti kysyä, millä asiantuntemuksella kommenttia on kirjoitettu. Olen taustaltani käräjätuomarin viranhoidon ohella prosessioikeuden tutkija ja julkaissut vuonna 2007 väitöskirjan tuomarin esteellisyydestä, joka on tarkastettu Lapin yliopistossa. Väitöskirjaan sisältyy kannanotto myös oikeusaste-esteellisyyteen monien muiden esteellisyyskysymysten ohella ja siinä olen arvioinut telekuuntelua ja -valvontaa koskevien pakkokeinoasioiden käsittelyn vaikutusta oikeusaste-esteellisyyteen. Mielenkiintoista sinänsä, KKO:n perusteluissa ei ole viitattu oikeuskirjallisuuteen, joten väitöskirjassa esitetyn kannanoton vaikutusta ratkaisuun voi vain arvailla.
6. Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 8 §:n mukaan asianosaisen tulee tehdä väite tuomarin esteellisyydestä heti ryhtyessään käyttämään asiassa puhevaltaa ja saatuaan tiedon asiaa käsittelevistä tuomareista. Tapauksessa KKO 2017:97 asianosaisten on pitänyt saada tieto hovioikeuden asiaa käsitelleestä kokoonpanosta viimeistään pääkäsittelyssä. Olennaista on ollut, milloin asianosainen on saanut tiedon perusteesta, joka esteellisyyden on hänen mielestään aiheuttanut.
7. Tältä osin lainsäädännössä on jaoteltu esteellisyysperusteet kahteen kategoriaan. Jos kysymys on ns. harkinnanvaraisesta perusteesta, asianosaiselta edellytetään pätevää syytä sille, että esteellisyysväite tehdään vasta tuomion antamisen jälkeen. Jos taas kysymyksessä on ns. ehdoton esteellisyysperuste, tällaista pätevän syyn vaatimusta ei ole asetettu. Jaottelun eräs ongelma on, että jako harkinnanvaraisiin ja ehdottomiin esteellisyysperusteisiin on itsessään harkinnanvarainen kysymys. Toisin sanoen lainsäädännössä ei tarkemmin erotella sitä, mitkä esteellisyysperusteet ovat harkinnanvaraisia. Voidaan arvioida, että laissa määriteltyyn läheissuhteeseen, työ- tai omistussuhteeseen tms. perustuva esteellisyys useimmiten on laadultaan ehdotonta, koska esteellisyyden kannalta ratkaisevat elementit ovat pääteltävissä suoraan laista. Sen sijaan esimerkiksi ennakkoasenne-esteellisyys, jota koskee oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 2 momentti, on luonteeltaan harkinnanvaraista.
8. Korkein oikeus on pitänyt oikeusaste-esteellisyyttä laadultaan ehdottomana (kohta 8). Tätä näkemystä voidaan puoltaa sillä, että lainkohtaan ei sisälly suoranaisesti harkinnanvaraisuuteen viittaavaa lauseketta toisin kuin ennakkoasenne-esteellisyyden kohdalla on laita. Tätä voisi ilmentää esimerkiksi seuraavanlainen lausuma; ”jos on perusteltua aihetta epäillä tuomarilla olevan asiaan ennakkoasenne…”. Oikeusaste-esteellisyyden osalta on todettu kategorisemmin, että ”tuomari on esteellinen, jos…” Oikeusaste-esteellisyyteen pitää muutoinkin suhtautua ankarammin, koska sitä voidaan puoltaa paitsi ennakkoasenteen puuttumisella myös sillä, että ns. instanssijärjestyksen periaate edellyttää alemman tuomioistuimen ja muutoksenhakutuomioistuimen kokoonpanojen erillisyyttä. Jos aidosti samaa asiaa käsittelisi molemmissa sama tuomari, ei kysymys olisi enää todellisesta ja tehokkaasta muutoksenhakuoikeudesta asianosaisen kannalta.
9. Oikeusaste-esteellisyyden ehdottomuutta vastaan voidaan kuitenkin argumentoida sillä, että lainkohtaan (OK 13:7,1) sisältyy harkinnanvarainen samaa asiaa koskeva ilmaus. Itse asiassa tapaus KKO 2017:97 äänestystuloksineen osoittaa, että on tosiasiassa harkinnanvaraista, mitä samalla asialla tässä tilanteessa tarkoitetaan.
10. Oikeusaste-esteellisyyden pitäminen ehdottomana esteellisyysperusteena on perusteltavissa painavammin harkinnanvaraisuuteen verrattuna, joten tältä osin KKO on oikeilla jäljillä. Vastaavaan päätelmään olen päätynyt itse väitöskirjassani. Toisaalta erottelulla harkinnanvaraisiin ja ehdottomiin esteellisyysperusteisiin ei näytä tapauksessa olevan kovin olennaista merkitystä, sillä asianosaisten todetaan saaneen tiedon telekuuntelua ja -valvontaa koskevista päätöksistä vasta muutoksenhaulle asetetun määräajan jälkeen. Tämä päätelmä perustui siihen, että päätökset eivät sisältyneet esitutkinta-aineistoon, joten asianosaisten ilmoitusta päätösten tiedoksisaamisesta pidettiin uskottavana. Tähän lopputulokseen olisi voitu päätyä joka tapauksessa, jos mitään muuta näyttöä päätösten toimittamisesta asianosaisille ei ollut. Tapausselosteesta ilmenee, että KKO:n pyytämissä vastauksissa ei ollut riitautettu asianosaisten väitettä päätösten tiedoksisaamisesta muutoksenhaun määräajan jälkeen (kohta 11).
11. Esteellisyysperustetta koskevan ratkaisunsa KKO:n enemmistö on perustellut pääasiassa sillä, että telekuuntelua ja –valvontaa koskevien päätösten tekemisessä ei ollut kysymys samasta asiasta syyteasian kanssa. Näkemys on perustunut siihen, että telekuuntelu ja -valvonta-asiat käsitellään yleensä esitutkintavaiheessa ennen syytteen vireille tuloa ja telekuuntelua ja -valvontaa koskevat ratkaisut perustuvat lupaedellytysten harkitsemiselle. Niihin liittyvä harkinta on siten oikeudellisesti ja näytön osalta varsin erilaista verrattuna syyteasiaan. KKO:n enemmistö on painottanut sitä, että prosessuaalisesti samalla asialla yleensä ymmärretään muuta, toisin sanoen erillisesti käsiteltävää lupa-asiaa ei yleensä samaisteta myöhemmin käsiteltävään pääasiaan. Enemmistö on siten perustanut arvionsa lain sanamuodolle sekä reaalisille ja prosessioikeuden systematiikasta johdetuille argumenteille.
12. Vähemmistö puolestaan on antanut huomattavasti enemmän merkitystä lain esitöille. Oikeudenkäymiskaaren 13 lukua uudistettaessa laadittu hallituksen esitys (HE 78/2000) edustaa sinänsä tasokasta lainvalmistelutyötä. Hallituksen esitykseen sisältyy yksityiskohtaisiakin tulkintaohjeita esteellisyysperusteista. Näin on myös oikeusaste-esteellisyyden kohdalla, sillä hallituksen esityksessä on todettu, että ”myöskin osatuomion antaminen ja pakkokeinoista tai turvaamistoimista päättäminen aiheuttaa vastaavan esteellisyyden muutoksenhakutuomioistuimessa…” (s. 41). Lainvalmistelija on siis ollut huomattavan kategorisella kannalla pakkokeinoasioiden vaikutuksesta erottelematta telekuuntelua ja -valvontaa koskevia pakkokeinoasioita muista, esimerkiksi vangitsemisesta. Käytännössä pakkokeinoasiat kuitenkin eroavat toisistaan huomattavasti niin asianosaiseen kohdistuvan pakon ankaruuden kuin ratkaisunteossa huomioon otettavien seikkojen ja pakkokeinon käytön tavoitteen kannalta.
13. Vähemmistö on ollut sillä kannalla, että samaa asiaa tulkitaan yhdenmukaisesti oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 1 ja 2 momentteja sovellettaessa. Lain esitöissä on lähdetty siitä, että samaan rikosepäilyyn perustuva pakkokeinoasia ja syyteasia koskevat samaa asiaa. Vähemmistö on sinänsä paikkaansa pitävästi huomauttanut, että oikeusaste-esteellisyys koskee niitäkin tilanteita, joissa tuomari on käsitellyt samaa asiaa muussa viranomaisessa kuten ulosottovirastossa tai syyttäjänä. Tällöin asian käsitteleminen eroaa oikeudellisesti tai sisällöllisesti tuomioistuimen käsittelystä. Vähemmistö on vielä viitannut ehdottomilta esteellisyyssäännöksiltä vaadittavaan selkeyteen ja huomauttanut, että ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö ei tule arvioitavaksi, koska se ei edellytä näin ehdotonta esteellisyyssäännöstä. Vähemmistön mukaan tällä ei ole tulkinnallista vaikutusta siihen, miten kansallisen lain ehdottomia esteellisyyssäännöksiä sovelletaan.
14. Vähemmistö tuntuu painottavan enemmistöä enemmän hallituksen esitystä ja pitää sitä saman asian osalta jotenkin yhtenäisenä kokonaisuutena. Toinen huomiota herättävä päätelmä on ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön ja kansallisen esteellisyysnormin suhde. On tietysti totta, että hallituksen esityksen viittaus pakkokeinon käsittelemisen vaikutuksesta esteellisyyteen on yksiselitteinen ja sellaisena puoltaa vähemmistön johtopäätöstä. Ei kuitenkaan voida pitää erityisen onnistuneena sellaista lainkäyttöä, jossa ns. kiperässä tapauksessa tukeudutaan pääasiassa lainvalmisteluasiakirjoihin selvittämättä tulkintakannanottoja muista oikeuslähteistä tai arvioimatta eri ratkaisuvaihtoehtojen tosiasiallista vaikutusta taikka pohtimatta ns. reaalisia argumentteja.
15. Jos sama asia olisi niin selväpiirteisesti määriteltävä käsite kuin vähemmistö antaa ymmärtää, merkittävä osa oikeuskäytännössä tarkastelluista esteellisyysongelmista olisi näennäisiä. Kuitenkin tiedetään, että oikeudenkäynteihin liittyy moninaisia tilanteita, joissa esteellisyyttä on jouduttu arvioimaan, kun tuomari on käsitellyt kahta asiaa, joilla on jokin liityntä toisiinsa asianosaisten tai asian sisällön vuoksi. Kategorista käsitemäärittelyä ei voida pitää kovin hedelmällisenä esteellisyyden kannalta, koska tällaisella tarkastelutavalla ei välttämättä tavoiteta puolueettomuuden todellista merkitystä eikä tarkastelussa käytettävää objektiivista näkökulmaa.
16. Etenkin ennakkoasenne, eli aikaisemman asian käsittelemisestä mahdollisesti aiheutunut käsitys jutun ratkaisemisen kannalta olennaisista seikoista, on huomattavasti monitahoisempi kysymys ja arvio edellyttää onnistuakseen laajempaa tarkastelua. Olennaista on silloin arvioida, onko tuomari ensimmäisen jutun käsittelyssä ottanut vastaan näyttöä ja antanut ratkaisun, joilla on liityntä myöhempään juttuun ja, joiden perusteella tuomarin arvio myöhemmässä jutussa on ennakoitavissa. Esimerkiksi vangitsemispäätös merkitsee tietynsisältöistä kannanottoa syyllisyyden todennäköisyydestä, mutta perustuu huomattavasti suppeampaan tosiseikkoja koskevaan selvitykseen kuin syyteasia. Tästä syystä vangitsemisasian käsittelemisen syyteasiaa edeltävästi ei ole tulkittu aiheuttavan ennakkoasenne-esteellisyyttä myöhempää syyteasiaa ajatellen.
17. Saman asian käsitteen kovin kategorinen arvioiminen saattaa lisäksi johtaa hankaluuksiin sovitettaessa yhteen ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön vaatimuksia kotimaiseen lainsäädäntöön. Ihmisoikeustuomioistuimen tarkastelutapa sivuuttaa kansalliset käsitemäärittelyt, joilla ei voida perustella ihmisoikeussopimuksen asettamien vaatimusten loukkaamista. Ihmisoikeustuomioistuimen omaksumasta autonomisesta tulkinnasta voidaan toki olla monta mieltä, mutta jollakin tavoin sen suorittama yleiseurooppalainen ja kansalliset oikeusjärjestykset samalle viivalle asettava tarkastelutapa pitää voida toteuttaa. Kansallisen lainkäyttäjän ei siten ole tarkoituksenmukaista takertua liiaksi lainvalmisteluasiakirjoissa esitettyihin tulkintoihin, koska samalle asialle kansallisesti annetut merkitykset eivät ole merkityksellisiä Strasbourgissa, kun ihmisoikeustuomioistuin suorittaa tuomioistuimen puolueettomuuden tarkastelua.
18. Kumpi esteellisyysperusteen tulkinnoista sitten on oikea? Enemmistö on antanut perusteluissaan enemmän merkitystä telekuuntelua ja -valvontaa koskevan ratkaisun käsittelytavalle sekä erillisyydelle syyteasiasta. Telekuuntelua ja -valvontaa koskevat lupa-asiat käsitellään käräjäoikeudessa salaisesti esitutkinnan kuluessa eivätkä syyteasian asianosaiset osallistu käsittelyyn, koska muutoin salassapidon merkitys mitätöityisi. Salaisten pakkokeinojen tarkoituksena on mahdollistaa rikostutkinta, kun epäiltyjen tai muiden henkilöiden puhelimiin voidaan kohdistaa seurantaa tai voidaan selvittää puhelutiedoista, kenen välillä on ollut viestintää. Telekuuntelua ja -valvontaa käsiteltäessä esitutkinta on yleensä vasta alkuvaiheessa, jolloin lupa-asia ratkaistaan tutkinnanjohtajan antamien tietojen perusteella. Mitään varsinaista näyttöä ei oteta vastaan ja luvan myöntämisen yleisenä edellytyksenä on ”syytä epäillä” – siis sama näyttökynnys kuin esitutkinnan aloittamisessa. Telekuuntelua ja -valvontaa koskeva lupa-asia eroaa sikäli olennaisesti esimerkiksi vangitsemisesta, että vangitsemisasiassa epäilty on osallisena, häneen kohdistetaan vapautta voimakkaasti rajoittava pakkokeino, vangitsemisvaatimusta käsiteltäessä tarkastellaan rikosepäilyä ja sen perusteita laajemmin sekä vangitsemisen yleisenä edellytyksenä ovat ”todennäköiset syyt”. Vangitseminen toisin sanoen edellyttää samaa näyttökynnystä kuin syytteen nostaminen.
19. Telekuuntelun ja -valvonnan erottaminen vangitsemisesta on perusteltua, kun huomioon otetaan niiden väliset prosessuaaliset ja sisällölliset erot. Voidaan kysyä, onko lainvalmistelijan mieleen hallituksen esitystä kirjoitettaessa edes juolahtanut telekuuntelu ja -valvonta, kun hallituksen esityksessä on viitattu ainoastaan pakkokeinoasioihin niitä tarkemmin yksilöimättä. Tähän retoriseen kysymykseen ei vastausta saada, mutta joka tapauksessa KKO:n enemmistön kantaa voidaan pitää perustellumpana ja sitä voidaan puoltaa painavammin argumentein.
20. Jos itse olisin joutunut ratkaisemaan kysymystä hovioikeudenneuvoksen esteellisyydestä telekuuntelu ja -valvonta-asian käsittelemisen perusteella, olisin päätynyt KKO:n enemmistön kanssa samaan johtopäätökseen. Olen sivunnut teemaa väitöskirjassa ja todennut lähinnä pakkokeinoasioiden erilaiseen näyttökynnykseen ja esitettävään näyttöön perustuen, että telekuuntelua ja -valvontaa koskevan asian käsitteleminen ei aiheuta oikeusaste-esteellisyyttä syyteasiassa. Tältä osin samoin kuin siviiliprosessuaalisten turvaamistoimien kohdalla olen ollut eri linjalla hallituksen esityksen kannanottoihin ja perustellut kantani esteellisyyssääntelyn johdonmukaisuuteen liittyvillä argumenteilla. Hallituksen esityksessä on esitetty sekä turvaamistoimien että pakkokeinoasioiden käsittelystä varsin kategorisia esteellisyyttä koskevia kannanottoja, jotka eivät ole johdonmukaisia muuhun esteellisyyssääntelyyn suhteutettuna. Näyttää siltä, että tapauksessa KKO 2017:97 enemmistö on kulkenut samanlaisia polkuja päättelyssään – oikeuskirjallisuuteen kuitenkaan viittaamatta.
Antti Tapanila
Oikeustieteen tohtori, käräjätuomari
