6. KKO 2016:66. Sakkoa laittoman maahantulon järjestämisestä

            Turvapaikanhakijoiden autoja Sallan raja-asemalla 

1. Intiasta kotoisin olevan mies (A) körötteli viime tammikuun 18. päivänä Venäjältä Sallan rajanylityspaikan kautta Suomeen. Koska reissu oli "hauska näin", hän päätti ottaa autoonsa muutaman tien varressa kyytiä vartoilevan liftarin, eli kolme intialaista, yhden pakistanilaisen ja yhden srilankalaisen mieheen. Kuljettajalla tai hänen kyydissään olleilla miehillä ei ollut maahantuloon vaadittavaa viisumia. He päättivät lähteä Suomeen saadakseen täältä turvapaikan. A ei ennestään tuntenut kyytiinsä ottamia miehiä, vaan hän poimi heidät autoonsa Venäjän rajatarkastuspisteeltä. Hän ei, kertommansa mukaan, saanut kuljetuksesta palkkiota. Maahanmuuttovirasto ei myöntänyt miehille turvapaikkaa. 

2. Miesten rajanylitys järjestyi, koska venäläiset viranomaiset eivät viime marras ja helmikuun välisenä aikana puutuneet ulkomaalaisten ilman matkustusasiakirjoja tapahtuviin rajanylitysyrityksiin kuten Suomen ja Venäjän välinen rajasopimus olisi edellyttänyt. Sallan Kelloselän ja Inarin Raja-Joosepin rajanylityspaikkojen kautta Suomeen päästettiin Venäjältä noin  1 700 turvapaikanhakijaa, joilla ei ollut tarvittavia asiakirjoja. Muurmanskin seudulla toimivat rikollisjengit loivat viranomaisten hiljaisella hyväksynnällä puitteet turvapaikanhakijoiden pääsylle rajanylityspaikoille mm. myymällä näille vanhoja ja huonokuntoisia autoja. Jalkaisin rajaa ei ollut lupa ylittää ja rajaviranomainen oli hieman aikaisemmin kieltänyt myös polkupyörällä tapahtuvan rajanylityksen. Suomalaiset rajaviranomaiset takavarikoivat Suomeen viisumitta tulleiden turvapaikanhakijoiden käyttämät kulkuneuvot, joita tulli huutokauppasi syyskuun alussa Raja-Joosepin raja-asemalla.

3. A ei siis saanut Suomesta hakemaansa turvapaikkaa. Sitä vastoin häntä vastaan nostettiin syyte laittoman maahantulon järjestämisestä (RL 17:8). Oman maahantulonsa osalta A ei ollut syyllistynyt rikokseen, mutta hän ei olisi saanut tuoda Suomeen ulkomaalaisia, joilla ei ollut maahantuloon vaadittavaa viisumia tai muuta matkustusasiakirjaa. Lapin käräjäoikeus, joka käsitteli syyteasian laamanni Jyrki Kiviniemen johtamassa kolmen lainoppineen jäsenen kokoonpanossa,  katsoi  12.2.2016  A:n syyllistyneen sanottuun rikokseen, mutta jätti hänet rangaistukseen tuomitsematta. Käräjäoikeuden mukaan teko oli tapahtunut humanitaarisista syistä ja pakkotilaa läheisesti muistuttavissa oloissa. Oikeuden mielestä A oli todennäköisesti itsekin ollut rikollisorganisaatioiden hyväksikäytön uhri eikä ollut voinut vaikuttaa siihen, ketkä tulivat hänen autoonsa. Käräjäoikeus tuomitsi kuitenkin A:n auton rikoksentekovälineenä valtiolle menetetyksi. 

4. Korkein oikeus myönsi syyttäjälle ja A:lle valitusluvan OK 30a luvussa tarkoitettuun ennakkopäätösvalitukseen. Asia ei siis edennyt korkeimpaan oikeuteen hovioikeusmenettelyn kautta. Määräaika ennakkopäätösvalitusta varten on 30 päivää siitä päivästä, jona käräjäoikeuden ratkaisu julistettiin tai annettiin.

5. Korkein oikeus ratkaisi asian tänään antamallaan tuomiolla. 

KKO 2016:66

6. Korkein oikeus pohti aluksi, oliko A syyllistynyt rangaistavaan tekoon; ks. perustelujen kappaleet 5-21.  Rikoslain 17:8.1:n mukaan kyse ei ole laittoman maahantulon järjestämisestä, jos teko on tehty hyväksyttävistä syistä. Näitä voivat olla esimerkiksi humanitaariset tai perhesiteistä johtuvat syyt. Korkein oikeus päätyi katsomaan, ettei tapauksessa ollut mainitunlaisia hyväksyttäviä syitä. Painavia humanitäärisiä perusteita ei ollut eikä matkustajia uhannut Venäjän rajalla välitön vaara, eikä heidän oloistaan kotimaassa ollut mitään tietoa. 

7. Tämän jälkeen korkein oikeus mietiskeli rangaistuksen määräämistä (perustelujen kappaleet 22- 27.)  Syyttäjä oli vaatinut A:lle vähintään 60 päivän vankeusrangaistusta ja oheissakkoja. A puolestaan vaati korkeimmassa oikeudessa, että hänet jätetään rangaistukseen tuomitsematta, koska rikos oli ollut kokonaisuutena arvostellen vähäinen ja tehty, kuten jo käräjäoikeus oli katsonut, humanitaarisistä syistä.

8. Korkein pohti rangaistuksen tuomitsematta jättämistä RL 6 luvun 12 §:n 1 momentin valossa, muttei lämmennyt A:n esittämille perusteille. Korkeimman oikeuden mukaan tekoa ei voitu pitää vähäisenä, koska A oli tuonut Suomeen viisi henkilöä ilman vaadittavia viisumeita. Oikeus muistutti, että laittoman maahantulon järjestämisestä rangaistaan yleensä ankarasti, koska Suomella on velvollisuus valvoa Euroopan unionin ja Schengen-alueen ulkorajaa. Toisaalta A:n syyllisyyttä vähensi se, että hänen tarkoituksenaan oli auttaa muita turvapaikanhakijoita eikä hän ollut toiminut suunnitelmallisesti tai saanut hyötyä. Tämän vuoksi korkein oikeus päätyi siihen, että A:n kohdalla oli perusteltua poiketa tyypillisesti laittoman maahantulon järjestämisestä tuomittavasta vankeusrangaistuksesta. Korkein oikeus tuomitsi A:n 30 päiväsakkoon, á 6 euroa, eli euroa eli maksamaan 180 euroa. 

9. Korkein oikeus muutti käräjäoikeuden ratkaisua myös rikoksentekovälineenä käytetyn auton menettämisen osalta. Se päätti, että A sai pitää autonsa, sillä asiassa ei ollut ilmennyt seikkoja, joiden perusteella voitiin arvioida, että autoa käytettäisiin uudelleen rikosten tekemiseen, jos se jäisi A:n haltuun. 

10. Vaikka A:n teko kokonaisuutena arvoituna oli vähäinen ja rangaistuksen tuomitsematta jättämistä olisi muutoinkin voitu pitää perusteltuna, korkein oikeus on ilmeisesti päättänyt osoittaa "vastaisen varalle", etteivät turvapaikanhakijoiden mainitunlaiset "kimppakyydit" jää Suomessa rankaisematta. Todelliset syylliset jäivät kuitenkin tässä tapauksessa rankaisematta ja syytteeseen panematta. Laitonta maahantuloa Sallassa ja Inarissa ei olisi päässyt tapahtumaan, jos venäläiset viranomaiset olisivat noudattaneet laillista ja käytännössä jo pitkään vallinnutta käytäntöä ja evänneet A:lta samoin kuin kaikilta muiltakin ilman tarvittavia matkustusasiakirjoja liikkeellä olleilta henkilöiltä pääsyn Sallan ja Inarin rajanylityspaikoille.

11. Suomi ja Venäjä tekivät 10. huhtikuuta  180 päivän ajaksi sopimuksen Sallan ja Inarin Raja-Joosepin rajanylityspaikkojen liikenteen rajoittamisesta siten, että rajanylityspaikat ovat avoinna vain Suomen, Venäjän ja Valko-Venäjän kansalaisille ja heidän kanssaan makustaville perheenjäsenille näiden kansalaisuudesta riippumatta. Suomi olisi halunnut pitää mainitut rajanylityspaikat auki myös muiden EU-maiden ja Sveitsin kansalaisille, mutta tähän Venäjä ei suostunut. Sopimuksen voimassaolo päättyi reilu viikko sitten.  Suomi ei ole "nähnyt mitään perustetta" jatkaa sopimusta, koska nyt itäraja on pitänyt hyvin. - Niinpä, jos itäraja alkaa taas "jostakin syystä" vuotaa, voidaan periaatteessa yrittää käynnistää uudet sitkeät neuvottelut uudesta rajasopimuksesta.

5. Oikeusneuvosten rekrytoinnista

1. Kuten blogijutussa 3/27.9. kerroin, korkeimmassa oikeudessa (KKO) on avoinna kaksi jäsenen eli oikeusneuvoksen virkaa. Ilmoittautumisaika niihin päättyi 30.9. Kumpikin virka täytetään ensi vuodesta alusta lukien, jolloin oikeusneuvokset Liisa Mansikkamäki ja Pertti Välimäki siirtyvät eläkkeelle.

2. Virkoihin ilmoittautui 20 lakimiestä, joista yksi ei halua nimeään julkisuuteen. Muut viroista kiinnostuneet ovat aakkojärjestyksessä:  Ekblom-Wörlund Anne, Engstrand Lena, Fredman Markku,  Hallavainio  Anne, Illman Mika, Kyllönen Ari,  Lindstedt Jukka, Mäkelä Juha,  Nousiainen Lea, Paanetoja Jaana, Pulkkinen Pekka, Railas Lauri,  Raitio Juha,  Rasilainen Aki, Rautio Jaakko,  Sandell Peter, Parmio Juha, Uusitalo Kirsti ja Vanne Kimmo.

3. Kyseisen listan nähdessäni hiipi mieleeni ajatus, etteivät hakijat ole tai ainakaan näytä kovin "kaksisilta". Lähempi tarkastelu kuitenkin osoittaa, että joukossa on muutama todella pätevä juristi. Toisaalta listan enemmistö koostuu henkilöistä, joilla ei luulisi olevan minkäänlaisia mahdollisuuksia tulla virkaan valituiksi. Mutta yllätyksiä on näissä ympyröissä ennenkin tapahtunut, sitä paitsi useimmat hakijat ovat minulle tuntemattomia.

4. Korkeimman oikeuden jäsenistö koostuu erilaisen ammatillisen taustan ja kokemuksen omaavista lakimiehistä. Tämä on hyvä asia. Jäsenet ovat lähinnä entisiä hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomareita, lainvalmistelijoita, asianajajia, syyttäjiä ja yliopistotutkijoita. Aikaisemmin oikeusneuvoksen virkoihin nimitettiin runsaasti myös KKO:n omia esittelijöitä, mutta nykyisin tästä käytännöstä on - onneksi - lähes kokonaan luovuttu. 

5. Virkoihin ilmoittautuneista puolet eli kymmenen on hovioikeuden tai käräjäoikeuden tuomareita, näiden joukossa on myös yksi markkinaoikeuden tuomari (Ekblom-Wörlund), Virkaa on hakenut kaksi asianajaja (Fredman ja Railas), kaksi professoria (Paanetoja ja Raitio), kaksi lainvalmistelijaa (Pulkkinen ja Rautio), yksi hallintovirkamies (Hallavainio) sekä yksi KKO:n esittelijäneuvos (Mäkelä). Hakijoista seitsemän on oikeustieteen tohtoreita, mutta vain kuusi naista.

6. Hakijoiden ammatillinen tausta vastaa aika hyvin korkeimman oikeuden jäsenten nykyistä jakautumista edellä mainittuihin ryhmiin. KKO:n entinen presidentti Pauliine Koskelo on korostanut oikeusneuvosten monipuolista ammatillista taustaa ja pätevyyttä. Kuten sanoin, tämä on sinänsä hyvä asia. Mutta se ei vielä riitä, sillä tärkeintä olisi, että mainituista ryhmistä tai kiintiöistä saataisiin mahdollisimman päteviä hakijoita, joista valinta tehdään. 

7. Tässä suhteessa nykykäytännössä on minusta selkeästi toivomisen varaa. Mm. tämän takia olen puoltanut ns. täsmä- tai kiintiömallin omaksumista. Kysymyksessä olisi menettely, jossa korkein oikeus kohdistaisi jäsenten rekrytoinnin vuorotellen tiettyihin ammattiryhmiin, eli esimerkiksi hovioikeuden ja käräjoikeuden tuomareille, asianajajille,  lainvalmistelijoille, yliopistotutkijoille jne. Tämä takaisi sen, että mahdollisimman moni tai ainakin nykyistä usempi lakimies rohkenisi hakea virkaa. Toinen vaihtoehto olisi kohdistaa rekrytointi vuorotellen siviilioikeuden tuntijoille, joita olisivat esimerkiksi alempien tuomioistuinten tuomarit, asianajajat, professorit tai lainvalmistelijat, joskus taas rikosoikeuden eksperteille ja silloin tällöin myös prosessioikeuden erityisosaajille. Korkeimman oikeuden antamista ennakkopäätöksistä suurin osa koskee tapauksia, joissa ei ole kysymys aineellisen oikeuden, vaan prosessi- tai insolvenssioikeuden soveltamisesta.

8. Mainitunlainen täsmä- tai kiintiömalli sai tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietinnössä laajaa kannatusta (KM 2003:3). Mutta oikeusministeriö ei - odotettua kyllä - ole ehdotukselle korviaan lotkauttanut, puhumattakaan korkeimmasta oikeudesta ja korkeimmasta hallinto-oikeudesta; ts. järkevä uudistusehdotus on haluttu vaieta kuoliaaksi. Ylimpien oikeuksien jäsenten rekrytointi junnaa yhä edelleen vanhoissa tutuissa malleissa ja tavoissa. Näin ollen ei ole mikään ihme, että esimerkiksi korkeinta oikeutta on arvosteltu ja toisinaan vieläpä aika kärkevään sävyyn jäsentensä sisäänlämpiävästä ja aikansa eläneestä rekrytointitavasta. Käytännössä korkein oikeus, samoin kuin korkein hallinto-oikeus, täydentää itse itseään ja saattaa jopa "vinkata" ilmoittautumisvaiheessa sille tai niille lakimiehille, joita se haluaisi oikeusneuvoksen virkaan esittää.  Valtioneuvosto ja tasavallan presidentti hyväksyvät  KKO:n ja KHO:n tekemät virkaesitykset aina sellaisenaan.

9. Toinen ja avoimuuden puutteen takia edellistä vielä pahempi epäkohta on se, ettei tuomarinvalintalautakunta osallistu KKO:n ja KHO:n jäsenten nimitysmenettelyyn. Ko. lautakunnan, joka on ollut toiminnassa vuodesta 2000 lähtien, tehtävänä on valmistella muiden tuomoistuinten tuomareiden nimityksiä ja tehdä perusteltu esitys virkaan nimittämisestä. Esitys toimitetaan valtioneuvostolle nimitysasian tasavallan presidentille esittelemistä varten. Lautakunta pyytää viranhakijoista lausunnon siltä tuomioistuimelta, joka on julistanut viran haettavaksi ja käräjäoikeuden tuomarin virkaa täytettäessä lisäksi ao. käräjäoikeudelta. Lautakunta voi hankkia myös muita lausuntoja ja selvityksiä sekä kuulla hakijoita ja asiantuntijoita.  

10. Tuomarinvalintakunta asetetaan viideksi vuodeksi kerrallaan. Siihen kuuluu 12 jäsentä, joilla kullakin on henkilökohtainen varajäsen. Enemmistö lautakunnasta (9) on tuomareita, joista yksi jäsenen on KKO:sta ja yksi KHO:sta, yksi hovioikeuden presidentti, yksi hallinto-oikeuden ylituomari, yksi käräjäoikeuden laamanni, yksi hovioikeudenlaamanni tai hovioikeudenneuvos, yksi käräjätuomari sekä yksi hallinto-oikeustuomari tai erityistuomioistuimen tuomari. Muista kolmesta jäsenestä yksi on syyttäjä, yksi asianajaja ja yksi oikeustieteellistä tutkimusta ja opetusta  edustava jäsenen eli käytännössä professori. Lautakunnan puheenjohtajana on korkimman oikeuden keskuudestaan nimeämä  jäsenen - tällä hetkellä oikeusneuvos Hannu Rajalahti - ja varapuheenjohtajana korkeimman hallinto-oikeuden tuomaristoa edustava jäsen.

11. Lautakunta perustettiin tuomareiden nimittämismenettelyn uudistamisen yhteydessä. Aikaisemman nimityskäytännön katsottiin korostaneen liiaksi virkaikää ja pitäneen tuomarin uraa tarpeettoman suljettuna. Lisäksi on selvää, että tuomareiden virkanimittämismenettelyn avoimuus ja läpinäkyvyys on tuomarinvalintalautakunnan perustamisen myötä selkeästi  parantunut. Tähän nähden on varsin outoa, että juuri ylimpien oikeusasteiden tuomarivirat on jätetty lautakunnan toimivallan ulkopuolelle. Suuri yleisö on kiinnostunut, ei niiinkään alempien tuomioistuinten jäsenten virkanimityksistä, vaan ennnen muuta ylimpien tuomioistuinten tuomareiden virkanimitysasioista. 

12. Ruotsissa, jonka käytäntöjä ja esimerkkiä Suomen lainsäädäntö usein mielellään seuraa, muutettiin lakia 2010 siten, että kaikkien tuomareiden virkanimitysasiat käsitellään meidän tuomarinvalintalautakuntaamme vastaavassa elimessä, joka myös tekee tuomareita koskevat nimitysesitykset. Kuinka ollakaan, Suomessa Ruotsin sanotusta uudistuksesta on oltu hiiren hiljaa. Ensi vuoden alussa tulee voimaan uusi tuomioistuinlaki, mutta sen valmistelun yhteydessä ei ole mainittu mitään tuomarinvalintalautakunnan toimivallan laajentamisesta koskemaan myös KKO:n ja KHO:n tuomarinvirkoja. Aika merkillistä.

13. Asiat ovat tässä kohdin toisin Ruotsissa, jossa sikäläinen tuomarilautalunta (Domarnämden) valmistelee myös Högsta domstolenin (HD) samoin kuin korkeimman hallinto-oikeuden jäseniä koskevat nimitysasiat ja tekee virkaesityksen nimittävänä viranomaisena toimivalle maan hallitukselle. Tämä koskee myös HD:n jaoston puheenjohtajan nimittämistä. Ruotsin korkeimmassa oikeudessa on puheenjohtaja - ei siis presidenttiä - ja 15 muuta oikeusneuvosta (justitieråd). Näistä 16 jäsenestä - Suomen korkeimmassa oikeudessa on 20 jäsentä -  tuomiovaltaa käyttää 14 oikeusneuvosta, sillä kaksi oikeusneuvosta toimii vuorollaan määräajan Lagrådetin jäseninä.  

14. Ruotsin korkeimman oikeuden jäsenistö jakautuu kahteen jaostoon, joista toista johtaa HD:n puheenjohtaja, nykyisin oikeusneuvos Stefan Lindskog,  ja toista oikeusneuvos  Gudmund Toijer; tuomioistuimessa on virkaiältään kolme Toijeria vanhempaa jäsentä. Stefan Lindskog on entinen asianajaja ja useita merkittäviä oikeustieteellisiä teoksia lähinnä siviili- ja yhtiöoikeuden alalta sekä välimiesmenettelystä julkaissut oikeustieteen tohtori, jonka äänestyslausunnot kertovat miehen juridisesta kyvykkyydestä. Suomen korkeimmassa oikeudessa presidentti johtaa ensimmäistä jaostoa ja kahden muun jaoston puheenjohtajuus lankeaa automaattisesti tuomioistuimen virkaiältään kahdelle vanhimmalle jäsenelle.

14. Ruotsin korkeimman oikeuden nykyisistä jäsenistä seitsemän on työskennellyt aiemmin tuomareina hovioikeudessa tai/ja käräjäoikeudessa: Anne-Christine Lindeblad, Gudmund Toijer, Ella Nyström,  Ingemar Persson, Anders Eka, Sten Andersson ja Mari Heidenborg; Sten Andersson on toiminut kahden hovioikeuden presidenttinä. Kolme oikeusneuvosta on toiminut asianajajana: Stefan Lindskog, Kerstin Calissendorf ja Lars Edlund. Lainvalmistelijoihin voidaan lukea oikeusneuvokset Agneta Bäcklund, Dag Mattsson ja Stefan Johansson. Oikeusneuvos Göran Lambertz on toiminut oikeuskanslerina vuosina 2001-2009, sitä ennen hän oli lainvalmistelutehtävissä. Entisiä professoreita joukossa on kaksi nimittäin Johnny Herre ja Svante O. Johansson; kumpikin on Stefan Lindskogin tavoin toiminut siviilioikeuden tutkijana. Lähes kaikki jäsenet ovat toimineet aiemmin lainvalmistelutehtävissä. Oikeustieteen tohtorin tutkinnon ovat suorittaneet Lindskog, Herre ja Svante O. Johansson. 

15. Tuomareiden eläkeikä Ruotsissa on 67 vuotta. Ensi vuonna virasta eläköityvien Ella Nyströmin ja Göran Lambertzin tilalle on jo nyt nimitetty uudet jäsenet, eli Petter Asp ja Malin Bonthron. Asp on Tukholman yliopiston rikosoikeuden professori ja Bonthron lainvalmistelija. Jäsenistä on miehiä 11 ja naisia viisi.  Högsta domstolenin kotisivuilla luetellaan jokaisen jäsenen aikaisemmat tehtävät sekä tarkasti myös heidän kaikki entiset ja nykyiset sivutoimensa, paljon yksityiskohtaisemmin kuin suomalaisten oikeusneuvosten osalta KKO:n sivuilla. Ne jäsenet, jotka ovat toimineet tai toimivat välimiehenä, ilmoittavat asian reilusti muiden sivutoimiensa yhteydessä. Suomalaiset oikeusneuvokset samoin kuin presidentti Timo Esko sitä vastoin vaikenevat välimiestehtävistään.

16. Oikeusvertailu on tarpeen myös tuomareiden ja erityisesti ylimpien tuomioistuinten tuomareiden rekrytoinnista ja nimittämismenettelystä puhuttaessa. Suomessa olisi mainitussa suhteessa vielä paljon tehtävää, jotta tieto ja avoimuus lisääntyisi. Oikeusneuvosten nimityksistä keskustellaan Ruotsissa paljon vilkkaammin kuin Suomessa; meillä niistä ei keskustella juuri lainkaan. Viimeksi elo-syyskuussa mm. Dagens Juridik -sivustolla on keskusteltu Mari Heidenborgin ja Petter Aspin nimityksistä. Nämä tuoreet oikeusneuvokset ovat osallistuneet ns. samtyckeslagstiftning -hankkeen valmisteluun. Kyseessä on lainmuutosta koskeva ehdotus, jonka mukaan uhrin suostumuksen puute otettaisiin laissa väkivallan tai sillä uhkaamisen sijasta raiskausrikoksen keskeiseksi kriteeriksi. Uudistus saattaisi kuitenkin johtaa tiettyihin todistelua koskeviin ongelmin.

17. Olen kirjoittanut aikaisemmin blogissani aika usein korkeimman oikeuden jäsenten rekrytointia ja nimittämismenettelyä rasittavista epäkohdista ja puutteista. Viittaan esimerkiksi seuraaviin kirjoituksiin:

n:ro 71/1.2.2009: KKO:n jäsenten rekrytointi. Oikeusneuvosten nimitysmenettelyssä korjausta vaativia epäkohtia

n:ro 82/20.3.2009: KKO:n jäsenten rekrytointitapa oudoksutti jälleen

n:ro 225/7.3.2010: KKO:n jäsenten rekrytointi puhuttaa edelleen

n:ro 377/25.1.2011: Korkein oikeus: tuntemattomien tuomareiden tyyssija 

n:ro 565/26.3.2012: KKO:n jäsenten virantäytön kummallisuuksia

n:ro 716/10.4.2013: KKO:n jäsenten virkaesitykset puhuttavat jälleen

18. Jäädään odottamaan, keitä kahta lakimiestä korkein oikeus päättää tällä kertaa esittää uusisi jäsenikseen. Kohdistuisiko valinta asianajajaan, sillä Pertti Välimäen eläköitymisen myötä tuomioistuimeen jäisi muutoin enää kaksi entistä asianajaja eli Ari Kantor ja Timo Esko? Olisiko toinen virkaan esitettävistä henkilöistä nainen? Olisiko oikeuden "tohtorikiintiö" jo täynnä vai osuisiko valinta taas tohtorihakijaan, joita on kisassa mukana seitsemän kappaletta? Tulisiko tällä kierroksella ruotsinkielisen jäsenen vuoro, sillä KKO:ssa on nykyisin vain yksi äidinkielenään ruotsia puhuva jäsenen; presidentti Curt Olssonin virkakaudella ruotsinkielisiä oikeusneuvoksia oli kolmasosa. Kohdistuisiko valinta lähinnä lainvalmistelussa kunnostautuneeseen viranhakijaan, yliopistotutkijaan, aiemmin valtionsyyttäjänä toimineeseen tuomariin tai pitkästä aikaa tuomioistuimen omaan esittelijään?Jos syyttäjä-tuomari nimitettäisiin, istuisi korkeimmassa oikeudessa yhtäaikaa kolme entistä valtionsyyttäjää. Mielenkiintoisia kysymyksiä riittää vaikka millä mitalla.

4. KKO 2016:62. Potkut parin melonin tähden

1. K  oli työskennellyt vuodesta 2006 alkaen Osuuskauppa Hämeenmaan (jälj. H) palveluksessa vakituisena osa-aikaisena myyjänä Riihimäen Prismassa. Hän oli 14.8.2011 kirjannut hävikkituotteisiksi asiakkaan palauttaman vesimelonin ja neljäsosan hunajamelonista, jotka olisi työnantajan toimiohjeen mukaan pitänyt hävittää jätepuristimessa ja viedä tässä tarkoituksessa myymälän neuvontaan. K ei ollut kuitenkaan menetellyt näin, vaan kyseiset tuotteet oli poistumistarkastuksen yhteydessä löydetty hänen hallustaan. Työnantaja oli 16.8.2011 pidetyn kuulemistilaisuuden päätteeksi purkanut K:n työsopimuksen epärehellisyyden ja toimintaohjeiden vastaisen menettelyn perusteella. 

2. K piti työnantajan menettelyä perusteettomana. Hän vaati käräjäoikeudessa, että H velvoitetaan maksamaan hänelle irtisanomisajan palkkaa, lomakorvausta ja korvausta työsuhteen perustettomasta päättämisestä 12 kuukauden palkkaa vastaavan määrän. Työsuhteen päättymisen jälkeen K oli ollut vuosia työttömänä.

3. Päijät-Hämeen käräjäoikeus hylkäsi maaliskuussa 2014 K:n kanteen. Käräjäoikeus totesi, että K oli tahallaan anastanut hänen hallustaan löydetyt tuotteet ja että työnantaja H:lla oli ollut  työsopimuslain (TSL) 8 luvun 1 §:n tarkoitettu erityisen painava syy purkaa K:n työsopimus.

4. K valitti tuomiosta Itä-Suomen hovioikeudelle. Hovioikeus katsoi lokakuussa 2014 antamassaan tuomiossa, ettei K:n rikkomusta kokonaisuutena arvostellen voitu pitää niin vakavana ja olennaisena velvoitteiden ja luottamussuhteen rikkomisena, että työsuhteen purkamiseen olisi ollut TSL:n edellyttämä erittäin painava syy tai että H:lla olisi ollut asiallinen ja painava syy edes työsopimuksen irtisanomiseen. Hovioikeus velvoitti H:n suorittamaan K:lle  korvaukseksi irtisanomisajan palkkaa ja vuosilomakorvausta sekä korvaukseksi työsuhteen perusteettomasta päättämisestä kuuden kuukauden palkkaa vastaavan määrän. Korvausta alentavana seikkana hovioikeus otti huomioon K:n itsensä antama aihe työsuhteen päättämiselle.

5. Korkein oikeus myönsi K:lle valitusluvan. Tänään antamassaan tuomiossa korkein oikeus  katsoi K:n rikkonen työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavia velvoitteita. K:n toiminta ja hänen menettelynsä asiaa selvitettäessä osoittivat ratkaisun mukaan epärehellisyyttä ja vilpillisyyttä työnantajaa kohtaan. Työnantaja oli antanut pari kolme vuotta aiemmin K:lle kaksi varoitusta, mutta kumpikaan niistä ei ollut liittynyt sen kaltaiseen epärehellisyyteen viittaavaan menettelyyn, josta nyt oli kysymys eikä niillä siten ollut merkitystä K:n työsuhteen päättymisperustetta arvioitaessa. KKO:n mukaan  kokonaisuutena arvioituna K:n rikkomus ei kuitenkaan ollut niin vakava, että työnantajalla olisi ollut oikeus purkaa työsopimus tai edes irtisanoa se ilman varoitusta. KKO pysytti hovioikeuden tuomion.

KKO 2016:62

6. Tapaus on ollut varsin selväpiirteinen. Työsuhteen purkaminen on ollut kohtuutonta kun otetaan huomioon, että kyse oli vähäisten hävike- ja myyntikelvottomien tuotteiden eli yhden vesimelonin ja hunajamelonin neljänneksen haltuunotosta. Se seikka, että työntekijälle oli aikaisemmin muutama vuosi aiemmin annettu muusta syystä kaksi varoitusta, ei oikeuttanut työantajaa päättämään työsuhdetta ilman varoitusta.

7. Hovioikeus on perustellut ratkaisuaan laajasti ja, kuten pitääkin, pro et contra- näkohtia esittäen. Tähän nähden ja kun tapaus on ollut jokseenkin selvä, valitusluvan myöntäminen saattaa vaikuttaa ehkä tarpeettomalta.Oikeuskäytännön ohjaamiseksi asian tutkimista vielä ylimmässä oikeudessa ennakkopäätöksen antamista silmällä pitäen voidaan kuitenkin puoltaa, sillä työsopimuksen päättäminen vastaavanlaisissa tapauksissa ei käytännössä liene käytännössä aivan harvinaista.

8. Korkein oikeus on perustellut ratkaisuaan pro et contra -punnintaa käyttäen seikkaperäisesti. Tämä vastaa KKO:n nykykäytäntöä. Hieman suppeammatkin perustelut olisivat varmaan riittäneet. Ruotsin korkein oikeus olisi todennäköisesti selvinnyt ko.  tapauksessa lyhyimmillä perusteluilla. Perustelemisen suhteen tilanne on muuttunut, sillä aikaisemmin Suomen korkein oikeus perusteli ratkaisujaan suppeasti ja paljon niukemmin kuin naapurimaan ylin oikeus. Perustelujen seikkaperäisyys on omiaan lisäämään ratkaisun ja oikeudellisen päättelyn avoimuutta, mutta toisaalta tiettyä yliperustelemista olisi jo argumentoinnin selvyyden ja ymmärrettävyyden kannalta syytä välttää. Tulisi muistaa vanha sääntö, jonka mukaan perusteluissa ei saa sanoa liian vähän muttei toisaalta liikaakaan.

9. KKO:n argumentointi päättyy kappaleeseen 18, jossa lausutaan tiivistetysti asian olennaiset seikat ja perustelut:

K:n ottamilla hävitettäviksi tarkoitetuilla tuotteilla ei ole ollut H:lle rahassa mitattavaa arvoa eikä tuotteiden ottaminen ole aiheuttanut kauppaliikkeelle taloudellista vahinkoa. K:n menettelyn ei voida myöskään olettaa vaikuttaneen liikkeen asiakassuhteisiin. Nämä seikat ovat merkityksellisiä sekä ohjeen vastaisen menettelyn vakavuusasteen arvioinnissa että työsuhteen päättämisperusteen kokonaisarvioinnissa. Toisaalta ohjeen vastainen toiminta on voinut olla omiaan aiheuttamaan työnantajassa epäluottamusta K:ta kohtaan. Näitä seikkoja punnittuaan Korkein oikeus katsoo, että vailla taloudellista arvoa olevien, jätteeksi luokiteltujen kahden hedelmän ottaminen ei ole ollut niin vakavana pidettävä rikkomus, että K:n työsopimuksen välittömään purkamiseen olisi ollut työsopimuslain 8 luvun 1 §:ssä tarkoitettu erittäin painava syy tai että työsopimuksen irtisanomiseenkaan ilman aikaisempaa vastaavan kaltaisesta menettelystä annettua varoitusta olisi ollut mainitun lain 7 luvun 1 §:n mukainen asiallinen ja painava syy.

3. Korkein oikeus Suomessa ja Ruotsissa

1. Korkeimmassa oikeudessa (KKO) on meneillään kahden uuden oikeusneuvoksen rekrytointi. Ensi vuoden alussa tuomioistuimesta jää eläkkeelle kaksi oikeusneuvosta, Liisa Mansikkamäki (65) ja Pertti Välimäki (66). Olen seurannut aiemmin (vanhassa eli  "Virolais-blogissa") useiden oikeusneuvosten nimitysmenettelyä. Siihen saattaa olla aihetta tälläkin kertaa. Ei mennä kuitenkaan asioiden edellee, vaan tarkastellaan aluksi hieman  korkeimman oikeuden jäsenistöä ja toimintaa ja verrataan tilannetta tässä suhteessa Ruotsin korkeimpaan oikeuteen.

2. Oikeusneuvosten samoin kuin korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) hallintoneuvosten virkoja ei julisteta haettaviksi, vaan niihin ilmoittaudutaan. Ilmoittautumisaika nyt avoinna olevaan kahteen virkaan päättyy kuluvan viikon perjantaina eli 30.9. Halukkaat ja omasta mielestään kynnelle kykenevät ehtivät siis vielä mainiosti "kisaan" mukaan!

3. Korkeimman hallinto-oikeuden tuomareiden virkanimike on siis hallintoneuvos. Tämä vaikuttaa yllättävältä, sillä eiväthän KHO:n tuomarit ole hallinnollisia virkamiehiä, kuten mainitusta virkanimikkeestä voisi päätellä; he ovat tuomareita siinä missä KKO:n oikeusneuvoksetkin. Nimike hallintoneuvos sekoitetaan aika ajoin eri ministeriössä toimiviin hallitusneuvoksiin, jolloin myös hallintoneuvoksia voidaan kutsua hallitusneuvoksiksi. KHO:ssa ei ilmeisesti ole halua luopua nykyisestä virkanimikkeestä, koska sen katsotaan ilmentävän hallintolainkäytön ja hallintomenettelyn välistä suhdetta; viranomaisten päätöksistä valitetaan ensin alueelliseen hallinto-oikeuteen ja edelleen KHO:een. Ruotsissa ollaan tässä suhteessa johdonmukaisempia, sillä siellä on kymmenkunta vuotta sitten siirrytty yhdenmukaiseen käytäntöön, jossa myös Högsta förvaltningsdomstolenin tuomareiden virkanimikkeenä on oikeusneuvos (justitieråd). Samanlainen muutos olisi perusteltu myös Suomessa.

3a. Minulta on jäänyt huomaamatta, että ensi vuoden alussa voimaan tulevassa tuomioistuinlaissa hallintoneuvosten virkanimike on muutettu oikeusneuvokseksi. Asiassa on otettu mallia on Ruotsista ja hyvä näin. Suomessa lainsäätäjän tulisi aika monessa muussakin suhteessa pitää silmällä, miten samanlaiset asiat on Ruotsissa järjestetty. Viittaan esimerkiksi jäljempänä olevaan esitykseen KKO:n tuomareiden lukumäärästä. 

4. Korkeimmassa oikeudessa on lain mukaan oltava presidentti ja muina jäseninä vähintään 15 oikeusneuvosta (L korkeimmasta oikeudesta 10.1 §). Ylärajaa tuomareiden määrälle ei ole säädetty. Tällä hetkellä KKO:ssa on presidentti ja 18 oikeusneuvosta, yhteensä siis 19 jäsentä. KKO:ssa voi olla myös määräaikaisia jäseniä, mutta niihin ei ole pitkään aikaan ollut tarvetta. 

5. Korkeimpaan hallinto-oikeuteen kuuluu lain mukaan presidentti ja vähintään 15 hallintoneuvosta. Tällä hetkellä KHO:ssa on presidentin lisäksi 19 hallintoneuvosta. Turvapaikka-asioiden määrän kasvun takia KHO:een on viime maaliskuun alusta perustettu uusi neljäs jaosto, jolle ulkomaalaisasioiden käsittely on keskitetty. Tuomioistuimeen on tässä yhteydessä nimitetty kahdeksan määräaikaista jäsentä. 

6. Ruotsin korkeimmassa oikeudessa ei ole presidenttiä, vaan päällikkötuomarin virkanimikkeenä on hieman vaatimattoman tuntuisesti puheenjohtaja. Tämä johtuu historiallisista syistä. Ruotsissa ylintä tuomiovaltaa aikoinaan käytti kuningas, tämä tapahtui valtakunnanneuvoston (Riksrådet) yhdellä osastolla. Vuonna 1789 Kustaa III lakkautti sanotun neuvoston, jonka tilalle perustetiin Kuninkaallinen korkein oikeus. Kuninkaalla oli oikeudessa kaksi ääntä, mutta käytännössä hän ei osallistunut tuomiovallaan käyttöön. Vuonna 1909 kuninkaan äänioikeus lakkautettiin virallisesti. Silti korkein oikeus antoi edelleen ratkaisunsa kuninkaan nimissä; tämä käytäntö päättyi vasta vuoden 1974 hallitusmuodon uudistuksen yhteydessä. 

7.Suomen korkeimman oikeuden jäsenluku 19 tuntuu riittävältä tai ehkä jopa hieman liian suurelta, jos sitä verrataan Ruotsin korkeimman oikeuden jäsenten määrään. Högsta domstolenissa on nimittäin vain 16 jäsentä, siis kolme vähemmän kuin Suomessa. Itse asiassa Ruotsin ylimmässä oikeudessa oikeutta jakaa eli tuomiovaltaa käyttää kerrallaan vain 14 oikeusneuvosta, sillä oikeusneuvoksista kaksi toimii vuorotellen Lagrådetin jäsenenä. Lagrådetin tehtävänä on säädösehdotusten asiallinen, lakitekninen ja kielellinen tarkastus. Suomessa samaa tehtävää hoiti vuonna 1960 aloittanut laintarkastuskunta, joka kuitenkin lakkautetiin vuonna 1996. Laintarkastuskuntaan nimitettiin kahdeksi vuodeksi kerrallaan kolme varsinaista jäsentä, yleensä kaksi KKO:sta ja yksi KHO:n tuomarikunnasta. Laintarkastuskunnan ei katsotu täyttäneen sille asetettuja tavoitteita, sillä lainsäädännön taso ei sen kautta noussut toivotulla tavalla. .

8. Ruotsi on pinta-alaltaan (450 295 neliökilometriä) läntisen Europan kolmanneksi suuri  valtio ja selvästi Suomea suurempi; Suomen maapinta-ala on noin 305 000 neliökilometriä. Asukasluvultaan Ruotsi on lähes kaksi kertaa Suomea suurempi; Ruotsin asukasluku on n. 10 miljoonaan, Suomen 5,5 miljoonaa. Pääosa Ruotsin korkeimman oikeuden käsittelemistä asioista koostuu hovioikeuksien ratkaisuista tehdyistä valituslupa- ja valitusasioista. Lisäksi naapurimaan ylimpään oikeuten valitetaan markkinaoikeuden ja ympäristötuomioistuimen päätöksistä.  

9. Kahden naapurimaan ylimpien oikeuksien toimivalta ja tehtävät ovat hyvin samanlaiset. KKO:een valitetaan hovioikeuksien lisäksi myös markkinaoikeuden ja eräistä vakuutusoikeuden antamista ratkaisuista. Ruotsissa on kuusi hovioikeutta, Suomessa viisi. Mikä siis voisi olla selityksenä sille, että Ruotsin HD:ssa tullaan toimeen 14 "tuomitsevalla" tuomarilla, kun Suomessa kyseinen luku on 19? Ei ainakaan se, että Suomi olisi asukasluvultaan ja pinta-alaltaan suurempi kuin Ruotsi.

10. Voisiko KKO:n suurempi jäsenmäärä perustua siihen, että suomalaiset ovat ruotsalaisia riidanhaluisempaa väkeä tai että täällä "rötösteltäisiin" enemmän kuin Ruotsissa? Tällöin olisi johdonmukaista, että KKO:een valitettaisiin herkemmin ja enemmän kuin Ruotsin HD:iin. Entäpä sitten näiden kahden tuomioistuinten antamien ennakkopäätösten lukumäärä? Korkein oikeus toimii molemmissa maissa käytännössä ennakkopäätöksiä antavana tuomioistuimena.

11. Asiamäärien ja annettujen ratkaisujen osalta tilastoluvut eivät kuitenkaan näytä selittävän asiaa. Korkeimman oikeuden viime vuodelta antamasta vuosikertomuksesta - se on paksulle ja kalliin näköiselle paperille sekä suomeksi että ruotsiksi painettu julkaisu - ilmenee, että tuomioistuimeen saapui vuonna 2015 kaikkiaan 2 456 asiaa. (Edellisen kerran KKO julkaisi vuosikatsauksensa vuodelta 2011, siis viisi vuotta sitten.) Noista asioista hovioikeuksien, vakuutusoikeuden sekä maaoikeutena toimivien käräjäoikeuksien ratkaisuista tehtyjä valituslupahakemuksia oli 2 167 valituslupahakemusta; hovioikeuksista saapui viime vuonna KKO:een 2 004 valituslupahakemusta. KKO:ssa ratkaistiin viime vuonna kaikkiaan  2 378 asiaa.

12. Korkein oikeus myönsi viime vuonna vain - näin on pakko sanoa - 101 valituslupaa; esimerkiksi vuonna 2006 KKO antoi vielä 169 valituslupaa, vaikka tuolloin KKO:lle tehtiin ainoastaan 200 lupahakemusta enemmän kuin vuonna 2015. Vuosittain julkaistujen ratkaisujen eli ennakkopäätösten määrä on vaihdellut  96:n (vuonna 2010 ja 119:n ratkaisun (vuonna 2008) välillä; viime vuonna KKO:n julkaisi 105 ennakkopäätöstään. Korkein toimitti viime vuonna ainoastaan seitsemän suullista käsittelyä, vuonna 2014 kyseisiä käsittyjä pidettiin 16 kertaa.

13. Ruotsin korkeimman oikeuden tarkkoja tilastolukuja minulla ei ole ollut käytettävissä. HD:n kotisivulla mainintaan, että naapurimaan ylimpään oikeuteen saapuu vuosittain noin 5 100 valituslupahakemusta; kaikkien asioiden saapumismäärä on siten kyseistä lukua suurempi. Tämä on yli kaksi kertaa enemmän kuin Suomen ylimpään tuomioistuimeen saapuvien asioiden lukumäärään ( n. 2 100). HD ilmoituksen mukaan se myöntää vuosittain n. 140 valituslupa, tämäkin määrä on selvästi enemmän kuin Suomessa. Julkaistujen ratkaisujen eli ennakkopäätösten määrä on molemmissa maissa suunnilleen yhtä suuri. Ruotsin korkein oikeus toimittaa jonkin verran enemmän suullisia käsittelyjä kuin KKO.

14. Asia- ja ratkaisumäärien perustella luulisi, että Ruotsin korkeimmassa oikeudessa on enemmän tuomareita kuin KKO:ssa. Kun näin ei kuitenkaan ole asian laita, Suomen ylimmässä tuomioistuimessa näyttäisi olevan "liikaa" tuomareita. Todettakoon vielä, että molemmissa ylimmissä oikeuasteissa on suunnilleen yhtä paljon esittelijöitä eli noin 30. Voitaisiin väittää, että Suomen KKO:een riittäisi 19 tuomarin sijasta presidentti ja esimerkiksi 12 oikeusneuvosta. Tämä olisi myös oikeuskäytännön yhtenäisyystavoitteen kannalta perusteltua.

15. Ylimpien oikeuksien kokoonpanovaihtoehdot ovat molemmissa maissa suurin piirtein samanlaiset. Peruskokoonpanoon kuuluu kummassakin oikeusasteessa viisi jäsentä, minkä lisäksi tiettyjä asioita voidaan käsitellä kolmen, kahden tai yhden tuomarin kokoonpanossa. Suurin ero on siinä, että Ruotsin korkein oikeus voi käsitellä valituslupahakemuksia yhden tuomarin kokoonpanossa, näin myös käytännössä useimmiten tapahtuu. Suomen KKO ei voi näin tehdä, vaan valituslupa-asiat on ratkaistava kahden tai kolmen tuomarin kokoonpanossa. Vuonna 2015 kaikkiaan 2 018 valituslupa-asiasta vain 49 asiaa ratkaistiin kolmen tuomarin kokoonpanossa. 

16. Korkein oikeus on pari kolme kertaa esittänyt lainmuutosta, jonka mukaan yksi jäsen voisi ratkaista valituslupa-asian. Eduskunta ei ole kuitenkaan lämmennyt ajatukselle. Oikeusturvasyiden ja luottamuksen ylläpitämisen on katsottu edellyttävän, että valitusluvasta päätetään kollegiaalisesti. Olen itse samaa mieltä. On syytä huomata, että kun korkein oikeus ei myönnä valituslupaa, asian käsittely päättyy ko. ratkaisuun ja hovioikeuden tuomio jää pysyväksi ja noudatettavaksi. Lisäksi käytäntö, jonka mukaan korkein oikeus ei perustele ratkaisuja, joilla valituslupa evätään, puhuu vahvasti sen puolesta, että lupa-asiat tulee käsitellä jatkossakin vähintään kahden jäsenen kokoonpanossa. Valituslupien myöntämiskäytäntö voi eriytyä helposti tuomarikohtaiseksi, jos lupaharkinnassa tuomarit eivät voisi enää keskustella ratkaisulinjoista vaihtuvissa kahden tai useamman jäsenen kokoonpanoissa.

17. Ruotsin korkein oikeus ei myöskään perustele kielteisiä valitusluparatkaisujaan mitenkään. Suomen ko. käytäntö onkin "apinoitu" suoraan Ruotsista, vaikka laissa sille ei ole saatavissa suoranaista tukea. Se, että Ruotsin korkein oikeus ratkaisee valituslupa-asioita  yli tuplasti enemmän kuin KKO, ei voi johtua yksinomaan siitä, että se voi toimia mainituissa asioissa yksijäsenisenä. Ruotsin korkein oikeudessa on vähemmän jäseniä kuin KKO.ssa, mutta silti se pystyy ratkaisemaan vuosittain paljon enemmän asioita kuin KKO. Syitä tähän on ilmeisesti monia, mutta yksi syy saattaa piillä tuomioistuimen toimintatavoissa ja tehokkuudessa. 

18. KKO perustelee nykyisin ennakkopäätöksensä varsin seikkaperäisesti ja usein laajemmin kuin Ruotsin korkein oikeus. Olen pannut tämän kehityksen merkille, enkä ole tässä suhteessa suinkaan yksin, vaan lainkäyttöä molemmissa maissa seuraavat keskustelukumppanini ovat havainneet saman asian. KKO:n ex-presidentti Pauliine Koskelo on ilmeisesti huomannut tämän kritiikin, sillä KKO:n viime vuoden vuosikertomuksessa hän puolustelee oikeuden perustelutapaa. Olisi kuitenkin syytä muistaa, että tuomion perusteluilta edellytetään seikkaperäisyyden ohella myös selkeyttä ja ymmärrettävyyttä. Ruotsin korkein oikeus kirjoittaa perustelunsa napakasti, ytimekkäästi ja suhteellisen lyhyesti, mutta samalla selkeästi, avoimesti ja helposti ymmärrettävällä tavalla. Turhaan laajat ja edes takaisin sinne tänne jankkaavat sekä runsaasti  toistoja sisältävät perustelut johtavat helposti siihen, etteivät lukijat pysty keskittyä perustelujen ydinsanomaan eli "punaiseen lankaan" tai edes jaksa lukea perusteluja kunnolla.