1. A oli 8.3.2019 ollut B:n kuljettaman henkilöauton kyydissä. B oli menettänyt auton hallinnan ja auto oli osunut puuhun ja rakennuksen seinään. Ulosajon seurauksena A oli loukkaantunut.
2. Liikennevakuutuskeskus oli tämän liikennevahingon johdosta korvauspäätöksestä 13.11.2019 ilmenevällä tavalla korvannut A:lle kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta kaikkiaan 5 200 euroa.
3. A on Satakunnan käräjäoikeudessa vaatinut, että B velvoitetaan korvaamaan hänelle kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta jo suoritetun korvauksen lisäksi 3 300 euroa, pysyvästä haitasta 50 000 euroa tai toissijaisesti tilapäisestä haitasta 25 000 euroa, kosmeettisesta haitasta 6 000 euroa ja sairaanhoitokustannuksista 800 euroa, kaikki määrät korkoineen.
4. A on toimittanut käräjäoikeudelle Liikennevakuutuskeskuksen 11.8.2020 antaman kieltäytymistodistuksen, jonka mukaan keskus todistaa liikennevakuutuslain 80 §:n 2 momentin mukaisesti tuomioistuinta varten, että se kieltäytyy suorittamasta vaatimusten mukaisia korvauksia. Kieltäytymisen perusteiden osalta todistuksessa on viitattu keskuksen asiassa antamiin korvauspäätöksiin. Liikennevakuutuskeskuksen mukaan tilapäisestä haitasta maksettu korvaus oli vastannut yleistä korvauskäytäntöä eikä lisäkorvausta ollut tämän vuoksi voitu maksaa. Pysyvän haitan osalta Liikennevakuutuskeskus oli pitänyt mahdollisena, että liikennevahingosta jäisi pysyvää haittaa, mutta haitan arvioiminen oli ollut keskuksen mukaan vielä ennenaikaista.
5. Käräjäoikeudessa kuultuna Liikennevakuutuskeskus on lausunut, että jo maksettu korvaus kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta on ollut riittävä. Jos vamma kuitenkin pahenisi myöhemmin, voisi Liikennevakuutuskeskus vielä tarkistaa korvausta esimerkiksi uusien lääkärinlausuntojen perusteella. Pysyvää haittaa koskevaa vaatimusta Liikennevakuutuskeskus on pitänyt ennenaikaisena ja kosmeettista haittaa sekä sairaanhoitokustannuksia koskevia vaatimuksia selvittämättöminä.
6. Satakunnan käräjäoikeus on 26.8.2020 käsittelyratkaisussa katsonut, että Liikennevakuutuskeskus ei ollut antanut korvausvaatimuksista ratkaisuja, joiden perusteella korvauksien maksamisesta olisi lopullisesti kieltäydytty. Vaatimukset ovat olleet ennenaikaisia tai selvittämättömiä, joten vaatimusten käsittely on ollut Liikennevakuutuskeskuksessa kesken.
7. Koska A ei ollut näyttänyt, että vahingosta vastuussa oleva vakuutusyhtiö olisi kieltäytynyt suorittamasta vaadittua korvausta kysymyksessä olevasta liikennevahingosta, käräjäoikeus on jättänyt A:n vahingonkorvausvaatimukset liikennevakuutuslain 80 §:n 2 momentin nojalla tutkimatta.
8. A valitti käräjäoikeuden päätöksestä Vaasan hovioikeuteen. Hovioikeus ei 31.3.2021 antamallaan päätöksellä myöntänyt jatkokäsittelylupaa.
9. KKO myönsi A:lle valitusluvan. A uudisti käräjäoikeudessa esittämänsä vaatimukset. B vaati vastauksessaan, että valitus hylätään. Liikennevakuutuskeskus antoi siltä pyydetyn lausuman. Sen mukaan Liikennevakuutuskeskus oli vielä hovioikeuden päätöksen antamisen jälkeen maksanut A:lle 11 827,50 euroa pysyvästä haitasta ja 1 387,50 euroa kosmeettisesta haitasta.
10. KKO:n ratkaistavana oli kysymys siitä, olisiko hovioikeuden pitänyt myöntää A:lle jatkokäsittelylupa. Asian ratkaisun kannalta merkityksellistä oli se, mitä vakuutusyhtiön kieltäytymiseltä suorittamasta vahingonkorvausta liikennevahingon johdosta on edellytettävä, jotta vahinkoa kärsineen henkilön ajoneuvon kuljettajaan kohdistama liikennevakuutuksesta korvattava vahingonkorvausvaatimus voidaan tutkia.
11. Liikennevakuutuslain 80 §:n 1 momentin mukaan jos korvausta vaaditaan tuomioistuimessa liikennevakuutuksesta korvattavan vahingon johdosta ajoneuvon omistajalta, haltijalta, kuljettajalta tai matkustajalta muun kuin liikennevakuutuslain nojalla, korvaus on tuomittava liikennevakuutuslain mukaisesti ja siitä riippumatta, onko hänellä vahinkoa kärsineeltä myös saaminen. Näin tuomittu määrä saadaan periä vain liikennevahingosta vastuussa olevalta vakuutusyhtiöltä, joka vapautuu vastuusta maksamalla korvauksen vahinkoa kärsineelle. Mainitun pykälän 2 momentin mukaan 1 momentissa tarkoitettua korvausvaatimusta ei voida tutkia, ellei näytetä, että vakuutusyhtiö, joka on vastuussa vahingosta, on kieltäytynyt suorittamasta vaadittua vahingonkorvausta.
12. KKO:n mukaan sen arvioinnissa, onko vakuutusyhtiö kieltäytynyt korvaamasta vahinkoa, on kysymys yleisestä näytön arviointia koskevasta harkinnasta (KKO 1993:53); perustelukappale 22. Vaikka vakuutusyhtiöllä ei ole enää voimassa olevan lain mukaan velvollisuutta antaa erillistä kieltäytymistodistusta, vakuutusyhtiön kieltäytyminen voidaan osoittaa myös tällaisella todistuksella, jos vakuutusyhtiö antaa sellaisen. Näin ollen voi olla sattumanvaraista, saako tuomioistuin tiedon sellaisista seikoista, joiden perusteella se voi seikkaperäisemmin arvioida korvauspäätöksen lopullisuutta. Tässäkin asiassa A oli esittänyt osoitukseksi kieltäytymisestä Liikennevakuutuskeskuksen antaman kieltäytymistodistuksen, ja kieltäytymisen lopullisuuden arvioimisen kannalta olennaiset seikat ovat ilmenneet vasta Liikennevakuutuskeskuksen käräjäoikeuden pyynnöstä antamista lausumista. KKO:n mukaan ratkaisukäytännön sattumanvaraisuuden torjumiseksi voi sen vuoksi olla perusteltua, ettei korvausvaatimuksen tutkimiselle aseteta vakuutusyhtiön kieltäytymisen ohella lisäedellytyksiä.
13. Lisäksi vakuutusyhtiön ja vahinkoa kärsineen erimielisyys voisi kohdistua myös siihen, ovatko lopullisen korvauspäätöksen edellytykset jo käsillä. Arvioidessaan kieltäytymisen lopullisuutta tuomioistuin voisi tällöin joutua ottamaan kantaa vahingonkorvauksen tuomitsemisen aineellisiin edellytyksiin, esimerkiksi haitan pysyvyyteen tai vahingosta vakuutusyhtiölle esitetyn selvityksen riittävyyteen. Koska tuomioistuimen tutkimisvallan tulisi perustua selkeisiin ja ennakoitaviin perusteisiin, jotka ovat arvioitavissa ennen pääasian käsittelyä, myöskään pyrkimys oikeudenkäyntimenettelyn selkeyteen ei puolla lisäedellytysten asettamista vakuutusyhtiön kieltäytymiselle, KKO lausui (kappale 23)
Jatkokäsittelyluvan myöntäminen
14. Käräjäoikeus oli jättänyt A:n vahingonkorvausvaatimukset tilapäisestä ja pysyvästä haitasta sekä kosmeettisesta haitasta tutkimatta, koska Liikennevakuutuskeskus ei sen mukaan ollut antanut korvausvaatimuksista ratkaisuja, joiden perusteella korvausten maksamisesta olisi lopullisesti kieltäydytty. Kun otetaan erityisesti huomioon edellä mainitut seikat, hovioikeudella ei ole ollut edellytyksiä pitää selvänä, että käräjäoikeuden ratkaisun lopputulos on oikea. Ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta on siten ollut jatkokäsittelylupaharkinnassa tarkoitetulla tavalla syytä epäillä, joten jatkokäsittelylupa olisi pitänyt myöntää muutosperusteella.
15. KKO totesi, että oikeuslähteistä ei ole saatavissa selvää vastausta kysymykseen, mitä vakuutusyhtiön kieltäytymiseltä korvauksen maksamisesta on liikennevakuutuslain 80 §:n 2 momenttia sovellettaessa edellytettävä. Useat näkökohdat puoltavat edeltä ilmenevin tavoin sitä, että kieltäytymisen tulee perustua riittävään selvitykseen vahingosta, mikä voi joissakin vahinkolajeissa, kuten pysyvän haitan osalta, edellyttää suhteellisen pitkän ajan kulumista vahinkotapahtumasta. Toisaalta erityisesti lain sanamuoto tai KKO:n perusteluissa mainitut perusteet eivät tue sitä käsitystä, että vahinkoa kärsineen korvausvaatimus voitaisiin tutkia vain siinä tapauksessa, että vakuutusyhtiön kieltäytyminen arvioidaan lopulliseksi. Kysymys on tulkinnanvaraisuuden lisäksi periaatteellisesti merkityksellinen. Hovioikeuden olisi siten pitänyt myöntää jatkokäsittelylupa ennakkoratkaisuperusteella.
16. KKO kumosi hovioikeuden päätöksen siltä osin kuin jatkokäsittelylupaa ei ole myönnetty käräjäoikeuden käsittelyratkaisuun 26.8.2020, jolla A:n esittämät vahingonkorvausvaatimukset on jätetty tutkimatta. KKO myönsi A:lle tältä osin jatkokäsittelylupa. KKO palautti asian Vaasan hovioikeuteen, jonka tuli omasta aloitteestaan jatkaa asian käsittelyä.
-----
17. Täysin selvä tapaus, eli hovioikeuden olisi ehdotomasti tullut myöntää jatkokäsittelylupa. Tästäkin hovioikeuden rarkaisusta näkee, miten hovioikeus voi kylmästi jättää sanotun luvan myöntämättä, jos asia näyttää sekavalta tai jotenkin "ikävältä" käsitellä ja ratkaista; siis ainoastaan keventääkseen omaa työtään. Tämä käy helposti, sillä hovioikeuden ei tarvitse perustella kielteistä lupapäätöstään asiallisesti ja konkreettisesti mitenkään.
18. Hovioikeudet saattavat edellyttää, että tutkimislupa myönnetään vain silloin, kun käräjäoikeuden ratkaisu on selvästi virheellinen. Tämä on väärin, sillä laki lähtee siitä, että jatkokäsittelylupa on myönnettävä, jos on aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisu oikeellisuutta. Lisäksi lupa on myönnettävä, kuten tässäkin tapauksessa. edellä kohdassa 15 mainitulla ennakkopäätösperusteella.
19.Jatkokäsitelyluvan soveltamisalaan ja edellytyksiin sekä lupamenettelyyn liittyy monenlaisia ongelmia ja epäkohtia, joita olen käsitellyt esimerkiksi lokakuussa 2011 kirjoittamassani blogikirjoituksessa, johon pääsee tästä linkistä
https://jyrkivirolainen.blogspot.com/2011/10/493-hovioikeuksien-jatkokasittelylupa.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti