1. Käräjäoikeuden pääkäsittelyssä 2.6.2016 oli käsitelty kahta vastaajaa ja seitsemää syytekohtaa koskevaa rikosasiaa. Käräjätuomari (A) oli julistanut tuomion, jossa toinen vastaajista (B) oli tuomittu yhteiseen 80 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen kahdesta varkaudesta, kätkemisrikoksesta ja syyttäjän pääkäsittelyssä esittämän toissijaisen rangaistusvaatimuksen mukaisesti vahingonteosta, josta syyteoikeus oli vanhentunut. - Käräjätuomarin virkarikosjutussa KKO:lle antaman selityksen mukaan hän ei ollut antanut painoa vahingonteolle yhteistä rangaistusta mitatessaan.
2. Käräjäoikeuden tuomio sai lainvoiman ja B suoritti hänelle tuomitun vankeusrangaistuksen.
3. Korkein oikeus (KKO) on päätöksellään 25.1.2018 purkanut käräjäoikeuden tuomion B:n syyksi luetun vahingonteon ja hänelle tuomitun yhteisen vankeusrangaistuksen osalta. KKO on hylännyt syytteen vahingonteosta vanhentuneena sekä oikaissut tuomiota siten, että B on tuomittu hänen syykseen luetuista kahdesta varkaudesta ja kätkemisrikoksesta yhteiseen 70 päivän vankeusrangaistukseen. - KKO:n ratkaisuselosteesta ei mainita, kenen hakemuksesta KKO purki tuomion. Ilmeisesti purkua haki oikeuskansleri.
Virkarikosjuttu hovoikeudessa
4. Valtionsyyttäjä nosti Helsingin hovioikeudessa A:ta vastaan syytteen tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.
5. Helsingin hovioikeus katsoi 14.8.2019 antamassaan tuomiossa A:n syyllistyneen siihen rikokseen, josta häntä oli syytetty. KKO:n ratkaisuselosteessa ei jostakin syystä mainita, mihin rangaistukseen A:lle määrättiin tai jätettiinkö hänet kenties rangaistukseen tuomitsematta.
6. Hovioikeus katsoi, että A oli käräjätuomarin virkaa toimittaessaan huolimattomuudesta rikkonut virkavelvollisuuksiaan rikoslain 40 luvun 10 §:ssä tarkoitetulla tavalla tuomitessaan B:n rikoslain 35 luvun 1 §:ssä tarkoitetusta vahingonteosta, jonka syyteoikeus oli rikoslain 8 luvun 1 §:n 2 momentin 4 kohdan nojalla vanhentunut.
7. Hovioikeus on todennut, että A:n laiminlyönti tarkistaa syyteoikeuden vanhentuminen oli johtanut siihen, että B oli jälkikäteen arvioiden ollut aiheettomasti vapautensa menettäneenä seitsemän vuorokautta. Hovioikeus on katsonut, että A:n teosta B:lle aiheutunut vahinko ja haitta oli ollut merkittävä. Aiheettomassa vapaudenmenetyksessä oli kyse keskeisen perus- ja ihmisoikeuden loukkaamisesta.
8. Hovioikeus on edelleen todennut, että vaikka A:n teossa oli sinänsä ollut kysymys inhimillisestä syystä tapahtuneesta virheestä, vapaudenmenetykseen liittyvien virkatoimien hoitamisessa oli kuitenkin noudatettava erityistä huolellisuutta. Ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitessaan käräjätuomari käytti merkittävää, välittömästi henkilöön kohdistuvaa julkista valtaa. Lisäksi syyteoikeuden vanhentuminen oli helppo tarkistaa, ja sitä koskevat säännökset olivat selviä. A:lta oli siten voitu vaatia rikosten vanhentumisaikojen tarkkaa huomioimista kaikissa tilanteissa.
9. Edellä sanotun perusteella hovioikeus on katsonut, että A oli menetellyt vastoin sitä, mitä tuomarin viran asianmukaiselta hoitamiselta voitiin edellyttää. Lisäksi menettely oli ollut omiaan heikentämään luottamusta viranomaisen toiminnan asianmukaisuuteen. A:n teko ei sen haitallisuus ja vahingollisuus sekä muut tekoon liittyvät seikat huomioon ottaen ollut kokonaisuutena arvostellen vähäinen.
Asian käsittely KKO:ssa
10. A valitti hovioikeuden tuomiosta KKO:lle ja vaati syytteen hylkäämistä. Syyttäjä vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä. Myös asianomistaja B vaati A:n valituksen hylkäämistä.
11. KKO:ssa oli A:n valituksen johdosta kysymys siitä, onko hänen tekonsa ollut kokonaisuutena arvostellen niin vähäinen, ettei hänen syykseen tule lukea tuottamuksellista virkavelvollisuuden rikkomista.
12. KKO totesi, että rikoslain 40 luvun 10 §:n mukaan virkamies on tuomittava tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta varoitukseen tai sakkoon, jos hän virkaansa toimittaessaan huolimattomuudesta muulla kuin saman luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa, eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen.
13. KKO lausui, että A:n virkavelvollisuuksien sisältö on perustunut muun muassa perustuslain oikeusturvaa koskevaan 21 §:n 1 momentin ja vastuuta virkatoimista koskevaan 118 §:n 1 momentin säännökseen sekä virkatehtäviä koskevaan valtion virkamieslain 14 §:n 1 momentin ja syyteoikeuden vanhentumista koskevaan rikoslain 8 luvun 1 §:n 2 momentin 4 kohdan säännökseen. Tekoaikana voimassa olleen valtion virkamieslain 45 §:n (750/1994) 1 momentin mukaan virkamieslakia sovellettiin myös tuomarin virkaan ja tuomariin, jollei laissa toisin säädetty.
14. Teon vähäisyyttä koskevan arvointinsa KKO viittasi aluksi siihen, että Virkarikoslainsäädännön uudistamisen yhteydessä 1.1.1990 voimaan tulleella lailla (792/1989) virkavelvollisuuden rikkomista koskevia säännöksiä muutettiin siten, että vähäisiksi katsottavia tahallisia ja tuottamuksellisia virkavelvollisuuden rikkomisia ei enää rangaista virkarikoksina. Uudistukseen johtaneen hallituksen esityksen mukaan tarkoituksena oli jättää rangaistavaksi lähinnä vain sellaiset teot ja laiminlyönnit, joita voidaan pitää erityisen moitittavina yhteiskunnan tai kansalaisten kannalta tai joista muualla laissa ei ole säädetty virkatoiminnan asianmukaisuuden turvaamiseksi riittävää rangaistusuhkaa. Esityksen mukaan asianmukaisen viranhoidon kannalta ei ole tarvetta eikä myöskään suotavaa, että vähäisetkin virkavelvollisuuden rikkomiset saatettaisiin tuomioistuimen käsiteltäviksi (HE 58/1988 vp s. 1 ja 65). Eduskunnan lakivaliokunta korosti hallituksen esityksestä antamassaan mietinnössä tarkan harkinnan käyttämistä tuomioistuinmenettelyn käynnistämisessä tuottamuksellisten virkarikosten osalta (LaVM 7/1989 vp s. 2).
15. KKO totesi, että virkamiehellä on edellä mainittujen säännösten perusteella vastuu viranhoidossa tehdyistä virheistä eli virkavastuu. Virheen lukeminen virkamiehen syyksi rikoksena edellyttää kuitenkin tekijältään rangaistavaa syyllisyyttä sekä teolta sellaista moitittavuutta, josta rankaiseminen rikoksena on perusteltua.
16. Aiemman raykaisukäytännön osalta KKO lausui, että se ei ole omassa ratkaisukäytännössään pitänyt vähäisenä tuottamuksellisena virkavelvollisuuksien rikkomisena sitä, että käräjätuomari oli laiminlyönyt antaa pääkäsittelyjen jälkeen useita kansliatuomioita ja pääkäsittelyssä julistettuja tuomioita kirjallisessa muodossa (KKO 2016:90). Vähäisenä ei ole pidetty myöskään sitä, että käräjätuomari oli rikkonut tiedoksiantoa koskevaa säännöstä sekä tästä johtuen antanut virheellisesti asiassa yksipuolisen tuomion (KKO 2011:40) tai sitä, että kihlakunnanoikeuden puheenjohtaja ei ollut noudattanut laissa säädettyä rangaistusasteikkoa ja oli menetellyt useilta osin virheellisesti asiassa esitettyjen korvausvaatimusten suhteen (KKO 1992:78). Edelleen vähäiseksi ei ole katsottu sitä, että raastuvanoikeuden puheenjohtaja ja sen lainoppinut jäsen olivat useassa rikosoikeudenkäynnissä tutkineet vastaajiin kohdistettuja rikokseen perustuneita vahingonkorvaustavaatimuksia siitä huolimatta, ettei näitä ollut haastettu eivätkä nämä olleet olleet henkilökohtaisesti läsnä vaatimuksia esitettäessä (KKO 1992:126).
17. Vähäisenä virkavelvollisuuden rikkomisena ei ole pidetty myöskään poliisin perusteetonta etälamauttimen käyttöä (KKO 2020:13), lääkärin menettelyä vastoin sydäninfarktin saaneen potilaan hoito-ohjeita (KKO 2019:98), johtavan rakennustarkastajan laiminlyöntiä ryhtyä toimenpiteisiin onnettomuusuhkailmoituksen perusteella (KKO 2018:90), valtakunnansyyttäjän toistuvaa esteellisyyssäännösten vastaista menettelyä hankinta-asioissa (KKO 2017:92), vastaavan erikoislääkärin perusteetonta potilastietojen käsittelyä (KKO 2014:86) eikä syyttäjän laiminlyöntiä nostaa määräajassa syyte vangittuna ollutta vastaajaa vastaan (KKO 2001:54).
18. Vähäiseksi virkavelvollisuuden laiminlyönti on sen sijaan katsottu tilanteessa, jossa vankilan johtaja ja vartiopäällikkö olivat laiminlyöneet velvollisuutensa valvoa vankilan järjestystä ja vankien turvallisuutta koskevien määräysten noudattamista, mutta he eivät olleet tienneet määräysten vastaisesta menettelystä ja valvontavastuu oli tältä osin ensisijaisesti ollut vankilan osastojen esimiehillä (KKO 2004:132).
19. Oikeuskanslerin ratkaisukäytännössä tuottamuksellista virkavelvollisuuden rikkomista on pidetty vähäisenä tapauksissa, joissa vanhentuneesta rikoksesta rangaistukseen tuomitsemisesta ei ole aiheutunut vastaajalle haitallisia täytäntöönpanoseuraamuksia eikä tuomarin menettelyyn ole liittynyt sen moitittavuutta lisääviä seikkoja, kuten esimerkiksi syyteoikeuden vanhentumista tuomarin oman laiminlyönnin seurauksena (ks. esim. OKV/13/31/2019).
20. Johtopäätöksenään edellä lausutusta KKO totesi, että tuottamuksellisessa virkavelvollisuuden rikkomisessa on kysymys virkavelvollisuuden vastaisesta teosta tai virkavelvollisuuksien laiminlyönnistä. Rikostunnusmerkistössä tarkoitettua virheellisen teon vähäisyyttä arvioidaan ottamalla huomioon teon tai laiminlyönnin haitallisuuden ja vahingollisuuden lisäksi myös kaikki muut siihen liittyvät seikat kuten teon tai laiminlyönnin osoittama virkamiehen huolimattomuuden aste tekohetken olosuhteissa.
21. Kuten edellä kuvatusta KKO:n ratkaisukäytännöstä ilmenee, vähäisinä ei ole pidetty sellaisia virkavelvollisuuden rikkomisia, jotka ilmentävät tekijässä välinpitämättömyyttä virkavelvollisuuksia kohtaan. Rangaistussäännöksen tavoitteena olevan virkatoiminnan asianmukaisuuden turvaamisen kannalta rangaistusvastuuta ei sen sijaan ole perusteltua ulottaa sellaisiin yksittäisiin tekoihin, jotka jäävät tekijän syyllisyyden asteen kannalta vähäisiksi ja jotka eivät muutoinkaan edellytä rangaistuksen tuomitsemista.
22. KKO totesi, että A on käräjätuomarin virkaa hoitaessaan rikkonut virkavelvollisuuttaan tuomitsemalla B:n rangaistukseen rikoslain 35 luvun 1 §:ssä tarkoitetusta vahingonteosta, vaikka syyteoikeus oli kyseisen rikoksen osalta vanhentunut.
23. Virkavelvollisuuden rikkominen on kohdistunut tuomarin tehtävän kannalta keskeiseen ja sisällöltään selkeään sääntelyyn. Rangaistuksen tuomitseminen teosta, josta lain mukaan ei voi seurata rangaistusta, on lähtökohtaisesti vakava virhe, jonka ennakoitava seuraus on se, että rikoksesta tuomittu joutuu suorittamaan rangaistuksen. Virheen tekeminen tämänkaltaisen virkatoimen yhteydessä on omiaan heikentämään luottamusta lainkäytön asianmukaisuuteen. Korkein oikeus katsoo, että nämä seikat perustelevat teon haitallisuutta ja vahingollisuutta ja eivätkä siten puolla teon vähäisyyttä.
24. A:n mukaan hän ei ole rangaistuksen mittaamista koskevassa harkinnassa antanut painoa virheellisesti syyksi luetulle vahingonteolle. KKO katsoi ottaen huomioon B:n syyksi luettujen rikosten laatu ja yhteisen rangaistuksen mittaamiskäytäntö, ettei tätä A:n ilmoitusta ole B:n syyksi luettujen rikosten laatu huomioon ottaen aihetta epäillä. Se, ettei virheellisesti syyksi luettu rikos ole vaikuttanut tuomittuun yhteiseen rangaistukseen, vähentää sekä virheen haitallisuutta ja vahingollisuutta että A:n menettelyn moitittavuutta.
25. A:n tekoon liittyy lisäksi muitakin vähäisyyttä puoltavia seikkoja. Teossa on ollut kysymys yksittäisen seikan tarkistamatta jättämisestä syyttäjän esitettyä pääkäsittelyssä uuden toissijaisen rangaistusvaatimuksen yhteensä seitsemän syytekohtaa käsittäneessä kokonaisuudessa. Ensisijaisen rangaistusvaatimuksen osalta syyteoikeus ei ole ollut vanhentunut, minkä A on ilmoituksensa mukaan tarkistanut ennen pääkäsittelyä. A:n on mitatessaan rangaistusta B:n syyksi luetuista teoista tullut ottaa rikoslaissa säädetyn mukaisesti huomioon useita rangaistuksen koventamiseen ja lieventämiseen liittyneitä seikkoja tuomiosta ilmenevin tavoin. A on julistanut tuomion pääkäsittelyn päätteeksi, kuten oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (rikosoikeudenkäyntilaki) 11 luvun 7 §:ssä edellytetään, mikä on rajoittanut hänen mahdollisuuttaan havaita virhe. KKO:n mukaan mikään asiassa ei viittaa siihen, että A olisi suhtautunut virkavelvollisuuksiinsa välinpitämättömästi. Yhdessä tarkasteltuna edellisessä ja tässä kohdassa mainitut seikat viittaavat siihen, että A:n huolimattomuus on ollut vähäistä.
26. KKO:n mukaan huomiotta ei voida jättää sitäkään, että kysymys on ollut A:n laiminlyönnistä varmistua syyteoikeudesta ja siten syyttämisen edellytyksistä, joiden varmistaminen on rikosoikeudenkäyntilain 1 luvun 6 ja 6 a §:stä ilmenevän mukaisesti ensisijassa syyttäjän velvollisuus. A:n huolimattomuutta arvioitaessa voidaan antaa merkitystä myös sille, että B:n avustajaksi on määrätty asianajaja, joka on myöntänyt syytteen oikeaksi. Tuomarin velvollisuus huolehtia rikosasian vastaajan oikeuksista korostuu erityisesti silloin, kun vastaajalla ei ole avustajaa.
27. KKO katsoi, että asiassa on edellä todetulla tavalla sekä teon vähäisyyttä puoltavia että sitä vastaan esitettäviä seikkoja. Huomioon ottaen erityisesti teosta ja teko-olosuhteista ilmenevän teon vähäisen moitittavuuden, KKO, edellä vähäisyyden puolesta ja sitä vastaan esitettäviä seikkoja punnittuaan katsoo, että A:n virkavelvollisuuden rikkomista on pidettävä vähäisenä. Syyte tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta on siten perusteeton.
28. Näillä perusteilla KKO päätyi hylkäämään A:ta vastaan ajetun syytteen. Tuomio annettiin tänään 9.10.2020.
29. KKO:n on perustellut ratkaisuaan - kuten asiaan luonnollisesti kuuluukin - mallikelpoisesti pro et contra -metodia käyttäen. Toisaalta myös hovioikeuden tuomiossa on esitetty varsin painavia perusteita A:n virkavirheen laadusta ja siitä, miksi tekoa ei voitu pitää vähäisenä.
30. Voidaanko sanoa, kuten KKO on perusteluissaan lausunut, että A:ta vastaan ajettu virkasyyte on ollut perusteeton, kun on selvää, että A on toiminut vastoin lakia ja tehnyt selvän virheen? Minusta ei. Olisi riittänyt todeta, että A:ta vastaan ajettu syyte on hylättävä, koska virhe on ollut vähäinen.
31. Huomio kiinnittyy vielä siihen, että KKO:n ratkaisuselosteessa ei mainita, missä käräjäoikeudessa A on ratkaisunsa antanut tai edes sitä, minkä hovioikeuden ratkaisusta virkarikosasiassa on ollut kysymys. Tätä tuskin voidaan pitää perusteltuna. Hovioikeuden kokoonpanoon kuuluneiden tuomareiden nimistä voidaan päätellä, että kyse on ollut Helsingin hovioikeuden ratkaisusta. Ratkaisuselosteessa olisi ollut paikallaan mainita myös seuraamus, jonka hovioikeus on A:lle määrännyt.
6 kommenttia:
Huomiotani kiinniti perustelun kohta: "A:n huolimattomuutta arvioitaessa voidaan antaa merkitystä myös sille, että B:n avustajaksi on määrätty asianajaja, joka on myöntänyt syytteen oikeaksi. Tuomarin velvollisuus huolehtia rikosasian vastaajan oikeuksista korostuu erityisesti silloin, kun vastaajalla ei ole avustajaa".
Apulaisoikeuskanlerin viimeaikaisissa vastaavissa ratkaisuissa on mainittu, että puolustajan menettely - kun syyteoikeuden vanhentumiseen ei ole kiinnitetty huomiota - on otettu oikeuskanlerinvirastossa erikseen arvioitavaksi. OKV:ssa asianajajien ja lupalakimiesten valvonta kuuluu oikeuskanslerille kun taas tuomarien virheet arvioi apulaisoikeuskanleri. Puolustajan roolin kannalta on mielenkiintoista pohtia kenen virhe on suurempi kuin muiden: syyttäjän joka esittää vanhentuneen syytteet, puolustajan joka ei huomaa asiaa vai tuomarin joka tuomitsee rangaistuksen.
Tuomarilla on viime kädessä vastuu varmistua siitä, että syyteoikeuden ja syyttämisen lailliset edellytykset ovat olemassa. Syyttäjä ja tuomari toimivat virkavastuulla.
Puolustajalta edellytetään mahdollisimman hyvää ammattitaitoa, jonka avulla hän kykenee asiannmukaisesti valvomaan päämiehensä etua ja oikeutta. Ammattitaitoon kuuluu ensi sijassa lain ja siten myös syyteoikeuden vanhentumista koskevien säännösten tunteminen.
Tuomari ei voi kuitenkaan tuudittautua siihen, että asian laillinen puoli on kunnossa, jos syyttäjä on nostanut syytteen, eikä puolustaja ole sen laillisia edellytyksiä riitauttanut.
Tuomarille virkarikoksesta tuomittu rangaistus, eimerkiksi varoitus tai sakko, on merkittävä nimikirjaan, jossa se säilyy vähintään kolme vuotta. Merkintä saattaisi haitata tuomarin uralla etenemistä.
Luultavasti tämäkin on seikka, joka lienee vaikuttanut KKO:n arviointiin ja lopputulokseen, vaikkei sitä (tietenkään) ole perusteluissa tuotu julki.
Ehkä KKO:n ratkaisu oli tervetullut huomatus siitä, että tuomaritkin ovat ihmisiä ts erehtyväisiä ja vajavaisia. Painopiste laillisuusvalvonnassa ja virkarikosten tuomitsemiskäytännössä pitäisi olla juuri KKO:n perusteluissa mainittu, osoittaako menettely välinpitämättömyyttä suhtautumisessa virkavelvollisuuksiin. Kyseessä oli inhimillinen virhe, jossa syyttäjä muutti syytettä kesken prosessin, avustaja ei huomannut ja tuomari halusi julistaa heti sen sijaan, että olisi antanut kansliatuomion.
Pahinta liian tiukassa huolimattomuusvirheiden rankaisemisessa on se, että se ohjaa tuomarin käyttämään rajallista aikaansa niihin sen sijaan, että aikaa käytettäisiin enemmän siihen, onko tuomitsemiskynnys täyttynyt ja rangaistuksen mittaamiseen. Liian vähäinen ajankäyttö siinä voi "kostautua" vastaajalle kuukautena lisää. Sen perään ei halli hauku.
Suuntaisin katseen myös ict-järjestelmiin: tämän tyyppiset huolimattomuusvirheet ovat pelkkää matematiikkaa ja algoritmit voisivat estää ne täysin! Data löytyy järjestelmistä.
Kyllä tuomarin ko. virhettä voidaan pitää vakavana, kuten hovioikeus on perusteluissaan todennut. Asia eli syyteoikeuden vanheneminen on syytä aina tarkastaa, eikä tuomari voi tietenkään vedota puolustukseen siihen, että syyttäjä on vaatinut eikä avustaja ole huomannut vanhentumista! Tuomarilla on virkavastuu lain noudattamisesta.
Tuomitun henkilön kannalta kyse ei ole ollut suinkaan mistään pikkujutusta, sillä hän on, kuten hovioikeus on arvioinut, joutunut olemaan tuomarin virheen takia vapautensa menettäneensä 7 ylimääräistä vuorokautta.
"Nimettömänä" tuomarin virhettä voidaan toki kommenteissa vähätellä!
Jos tuomari ei huomaa selvää puutetta eli tässä syyteoikeuden vanhenemista, niin voitaisiin kysyä, kykenisikö hän huolehtimaan kunnolla muistakaan ja Nimettömän mainitsemista varsinaisista ja "isoista" asioista.
Mainitun kaltaisia virheen mahdollisuuksia syntyy usein siten, että syyttäjä vetoaa toissijaisesti johonkin lievempään tunnusmerkistöön, tarkistamatta onko se vanhentunut. Joskus on käynyt mielessä se, onko Syyttäjällä itsellään mitään vastuuta syyttämisistään, vai voiko varmuuden vuoksi vaan laittaa ehdolle, ikäänkuin ehdotella.
Lähetä kommentti