1. Korkein oikeus (KKO) antaa silloin tällöin liikenneturvallisuuden vaarantamista koskevia ennakkopäätöksiä; aiemmin ko. rikoksesta käytettiin laissa nimikettä liikenteen vaarantaminen. Tällaisesta tapauksesta on kysymys tänään annetussa ennakkopäätöksessä (prejudikaatissa) KKO 2020:22. Tarkemmin sanottuna ratkaisu koskee liikenneturvallisuuden vaarantamisen ja sen törkeän tekomuodon välistä rajanvetoa.
2. Rikoslain 23 luvun 1 §:n mukaan, joka tienkäyttäjänä tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tieliikennelakia tai ajoneuvolakia taikka niiden nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä tavalla, joka on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle, on tuomittava liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
3. Liikenneturvallisuuden vaarantamisen törkeästä tekomuodosta säädetään saman luvun 2 §:ssä. Säännöksen 1 momentin mukaan, jos liikenneturvallisuuden vaarantamisessa moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettaja tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta muun muassa (3 kohta) laiminlyö liikenneturvallisuuden vaatiman väistämisvelvollisuuden siten, että rikos on omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen hengelle tai terveydelle, hänet on tuomittava törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta vähintään 30 päiväsakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
4. KKO:n ratkaisemassa tapauksessa on kyse juuri väittämisvelvollisuuden laiminlyönnistä.
5. Tapauksessa syytetty A on Lahdessa 24.7.2017 aamulla noin kello seitsemän aikaan kuljettanut pakettiautoa Kyläkunnantiellä tarkoituksenaan ylittää sitä risteävä Helsingintie. A:n tulosuunnassa risteyksessä on ollut väistämisvelvollisuutta osoittava liikennemerkki eli niin sanottu kärkikolmio. Samaan aikaan B on kuljettanut Helsingintietä kevytmoottoripyörää kohti risteystä A:n kulkusuuntaan nähden oikealta. Helsingintiellä suurin sallittu nopeus on ollut 60 kilometriä tunnissa.
6. Ajo-olosuhteet ovat olleet hyvät, ja A:n näkyvyys risteyksessä B:n tulosuuntaan on ollut esteetön. A:n ollessa ylittämässä etuajo-oikeutettua Helsingintietä B:n kuljettama kevytmoottoripyörä on risteysalueella törmännyt A:n kuljettaman pakettiauton etuosaan. B on myöhemmin menehtynyt törmäyksessä saamiinsa vammoihin.
7. Syyttäjä oli Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa vaatinut A:lle rangaistusta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta. B:n oikeudenomistajat C, D ja E olivat vaatineet A:lle rangaistusta myös törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
8. A on myöntänyt liikenneturvallisuuden vaarantamista ja kuolemantuottamusta koskevat syytteet, mutta kiistänyt asianomistajien rangaistusvaatimuksen törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hän oli kertomansa mukaan tehnyt havainnon moottoripyörästä, joka oli ollut vielä noin 140 metrin päässä risteyksestä, ja arvioinut ehtivänsä ylittää risteyksen ennen moottoripyörän saapumista risteykseen. A on katsonut, että hän ei ollut tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta laiminlyönyt väistämisvelvollisuuttaan.
9. Käräjäoikeus oli tuomiollaan 5.12.2017 lukenut A:n syyksi asianomistajien rangaistusvaatimuksen mukaisen törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen ja kuolemantuottamuksen sekä tuominnut A:n yhteiseen 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
10. Käräjäoikeus on katsonut esitetyn näytön perusteella selvitetyksi, että A oli havaittuaan 140–150 metrin etäisyydellä risteystä lähestyvän B:n kuljettaman moottoripyörän laiminlyönyt varmistua risteyksen ohittaneen pakettiauton jälkeen uudelleen moottoripyörän sijainnista ja siitä, että hän ehtii ylittämään risteyksen turvallisesti ennen lähestyvää moottoripyörää. Kyse oli ollut tärkeän huolellisuusvelvoitteen merkittävästä laiminlyönnistä. A:n olisi havaittuaan risteystä lähestyvän moottoripyörän tullut noudattaa erityistä, normaalia suurempaa varovaisuutta ja huolellisuutta, varsinkin kun risteyksen ohittanut pakettiauto oli hetkellisesti peittänyt näkyvyyden. Laiminlyödessään siten varmistua turvallisesta risteyksen ylityksestä moottoripyörän lähestymistä seuraamalla A:n menettelyssä oli ollut kyse tietoisesta kielletystä riskinotosta. A:n menettely oli selvitetyissä olosuhteissa lisännyt tuntuvasti yhteentörmäyksen todennäköisyyttä ja aiheuttanut vakavan vaaran B:n hengelle tai terveydelle.
11. Itä-Suomen hovioikeus, jonne A valitti, oli 13..3.2018 antamallaan tuomiolla hylännyt törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista koskevan rangaistusvaatimuksen ja lukenut A:n syyksi liikenneturvallisuuden vaarantamisen tuomiten A:n tästä ja käräjäoikeuden syyksilukemasta kuolemantuottamuksesta yhteiseen 80 päiväsakon sakkorangaistukseen. Hovioikeus katsoi, ettei A:n väistämisvelvollisuuden laiminlyönnissä ollut kyse tietoisesta riskinotosta vaan A:n riittämättömästä havainnoinnista ja hänen tekemästään virhearviosta risteysalueelle ajettaessa. A ei ollut väistämisvelvollisuuden lisäksi rikkonut mitään muuta liikennesääntöä. Hovioikeuden mukaan A:n huolimattomuus ei ollut ollut törkeää.
12. KKO myönsi valitusluvan asianomistajille C, D ja E, jotka toistivat käräjäoikeudessa esittämänsä rangaistusvaatimuksen, eli vaativat A:n tuomitsemista rangaistukseen törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. A vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.
13. KKO totesi perusteluissaaan ensiksi, että liikenneturvallisuuden vaarantamisen törkeän tekomuodon tunnusmerkistö edellyttää, että väistämisvelvollisuus laiminlyödään tai muuta lainkohdassa mainittua tai niihin rinnastettavaa liikennesääntöä rikotaan törkeästä huolimattomuudesta. Rikoslain 3 luvun 7 §:n 2 momentin mukaan se, pidetäänkö huolimattomuutta törkeänä, ratkaistaan kokonaisarvostelun perusteella. Arvostelussa otetaan huomioon rikotun huolellisuusvelvollisuuden merkittävyys, vaarannettujen etujen tärkeys ja loukkauksen todennäköisyys, riskinoton tietoisuus sekä muut tekoon ja tekijään liittyvät olosuhteet.
14. Tämän jälkeen KKO mainitsi, että liikenneturvallisuuden vaarantamista tai sen törkeää tekomuotoa on käsitelty viimeksi awb ratkaisuissa KKO 2019:74 ja KKO 2010:19, joissa katsottiin vastaajan syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Ratkaisussa KKO 2019:74 vastaaja oli kuljettanut autoa siten, että hän oli kaupunkialueella sijaitsevissa suurissa ja vilkkaasti liikennöidyissä risteyksissä kääntynyt yöaikaan kahdesti kulkusuunnassa oikealle liikennevalo-opastimen näyttäessä punaista valoa. Ratkaisussa KKO 2010:19 taas poliisimies oli yrittänyt pysäyttää rattijuopumuksesta epäillyn vastaajan, joka oli kuitenkin jatkanut pysäytysmerkistä piittaamatta ajoaan. Poliisimies oli onnistunut välttämään yliajetuksi joutumisen hyppäämällä viime hetkellä syrjään.
15. Tässä kohtaa on syytä mainita, että olen kommentoinut edellä mainittua ratkaisua KKO 2019:74 tässä blogissa 6.9.2019 kirjoitus numero 163.
16. KKO lausui, että myös aikaisemmin voimassa olleessa törkeää liikenteen vaarantamista koskevassa tieliikennelain säännöksessä edellytettiin, että menettely oli omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen hengelle tai terveydelle. Vaikka nykyisin törkeänä huolimattomuutena rangaistavaksi säädetty menettely oli tuossa säännöksessä ilmaistu termillä "piittaamattomuus", ei muutoksen tarkoituksena kuitenkaan ole ollut muuttaa asiallisesti syyksiluettavuusvaatimusta (HE 32/1997 vp s. 16).
17. Ratkaisussaan KKO 1991:80 korkein oikeus oli katsonut vastaajan syyllistyneen törkeään liikenteen vaarantamiseen, kun vastaaja oli kuljettanut henkilöautoa 154 kilometrin tuntinopeudella tiellä, jolla oli 80 kilometrin tuntinopeusrajoitus. Tiellä oli ollut myös muuta liikennettä. Sen sijaan ratkaisuissaan KKO 1998:124 ja KKO 1993:41 korkein oikeus on katsonut, ettei liikenteen vaarantamista ollut pidettävä törkeänä. Ratkaisussa KKO 1998:124 vastaaja oli väsyneenä autoa kuljettaessaan törmännyt samaan suuntaan tien oikeanpuoleista ajokaistaa ajaneeseen polkupyöräilijään, jota hän ei ollut havainnut ennen törmäystä. Ratkaisussa KKO 1993:41 on ollut kysymys puolestaan siitä, että vastaaja oli muiden autossa olleiden kanssa keskustellessaan laiminlyönyt seurata edessään ollutta muuta liikennettä ja törmännyt edessään samaan suuntaan ajaneen, vasemmalle suuntamerkkiä näyttäneen henkilöauton perään. Korkein oikeus on mainituissa ratkaisuissa katsonut, ettei hetkellinen laiminlyönti osoittanut, että kuljettaja olisi suhtautunut hyväksyvästi tai välinpitämättömästi vakavan vaaran mahdollisuuteen toisen hengelle tai terveydelle.
18. Perustelujen kohdissa 14-25 korkein oikeus on arvoinut tapausta varsin seikkaperäisesti, mikä selittynee osin sillä, että asia on ollut tosiseikaston osalta selkeä ja myös juridisesti arvioiden suhteellisen helppo ja yksinkertainen ratkaista. Kohdissa 14-17 on aika paljon toistoa siitä, mitä ratkaisuun perusteluihin on jo aiemmin kirjoitettu.
19. Arvioinnissaan KKO on ottanut yksikohtaisesti kantaa myös niihin väitteisiin, joita A on valituksessaan esittänyt. A:n selitykset eivät ole saaneet KKO:lta osakseen ymmärrystä. En käy tässä yksitysikohtaisesti selostamaan KKO.n päätteloli kuljettanut pakettiautoa siten, että hän on törkeästä huolimattomuudesta laiminlyönyt noudattaa väistämisvelvollisuutta risteyksessä osoittavaa liikennemerkkiä seurauksin, että B:n kuljettama kevytmoottoripyörä on etuajo-oikeutetulla Helsingintiellä törmännyt risteystä ylittämässä olleeseen A:n kuljettamaan pakettiautoon. A:n rikos on ollut edellä mainituilla perusteilla kokonaisuutena arvioiden omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa muiden tienkäyttäjien hengelle tai terveydelle.
20. KKO siis katsoi, että A oli siten yylllistynyt törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kuolemantuotttamukseen. Tähän lopputulokseen oli päätynyt vuonna 2017 myös Päijät-Hämeen käräjäoikeus. Itä-Suomen hovoikeus oli sen sijaan ollut sitä mieltä, että kysessä oli vain tavallinen liikenneturvallisuuden vaarantaminen.
21. Tässä meillä on jälleen käsillä tapaus, jossa KKO on päätynyt samalle kannalle kuin käräjäoikeus, mutta eri kannalle kuin hovioikeus. Ehkä hovioikeuden kantaan on vaikuttanut osin se, ettäei syyttäjä ollut vaatinut A:lle rangaistusta törkeästä liikennerikoksesta. Asianomistajan itsenäisen syyteoikeuden merkitystä ei kuitenkaan voida sivuuttaa.
Ratkaisuseloste KKO 2020:22
22. Rangaistuksen mittaamisen osalta KKO on todennut, että ainoastaan syytetty A oli hakenut muutosta käräjäoikeuden tuomioon, jossa hänelle on tuomittu rangaistus törkeästä liikenteen vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta. KKO katsoi, että oikeudenmukaisena seuraamuksena A:n syyksi luetuista rikoksista ei ole pidettävä käräjäoikeuden A:lle tuomitsemaa yhteistä 60 päivän ehdollista vankeusrangaistusta lievempää rangaistusta.
23. Tätä toteamusta voidaan tulkita niin, että itse asiassa A olisi voitu KKO:n käsityksen mukaan tuomita käräjäoikeuden määräämää rangaistusta ankaramminkin, jos asianomistajat olisivat valittaneet käräjäoikeuden tuomiosta. Kun he eivät olleet niin tehneet, käräjäoikeuden tuomio oli tullut rangaistuksen mittaamisen osalta lainvoimaiseksi siten, ettei sitä voitu enää KKO:ssa koventaa. Prosessioikeudessa puhutaan mm. tällaista tilannetta tarkoittaen käsitteestä osittainen kainvoima.
24. Katsoisin, ettei ratkaisun merkitys ennakkopäätöksenä ole kovin suuri. Toisaalta on hyvä, että myös tällaisista aika selvistä tapauksista saadaan KKO:n hyvin perusteltuja ratkaisuja, jotka saatetaan vastaisen varalle, paitsi alempien tuomioistuinten ja muiden lainkäyttäjien, myös kaiken kansan tietoisuuteebn - nykyisin myös Twitterin välityksellä. Tieliikennettä on paljon ja siinä tapahtuu joka päivä runsaasti tilanteita, joissa autoilijan väistämisvelvollisuuden näyttelee merkittävää osaa.
3 kommenttia:
Tuo hovioikeuden tulkinta, että kyse ei ollut tietoisesta riskinotosta, on vähintäänkin outo. Millä ihmeen ajatustenlukumenetelmällä korkeat oikeusoppineet saivat selville, mitä A:n tietoisuudessa liikkui tuolla hetkellä, kun hän lähti ylittämään risteävää tietä? No, kyse lienee vellihousukuskin yrityksestä väistää vastuutaan ja lieventää tuomiota, ja hovioikeus otti nämä selitykset todesta. Mutta jos väistämisvelvollinen kuljettaja ajaa ajoneuvonsa toisen tielläliikkujan eteen niin, että tämä törmää siihen ja menettää henkensä, niin siinä eivät selittelyt paljoa auta.
Korkeimman oikeuden ratkaisu kulminoituu oletukseen, että A on arvioinut etäisyyden väärin tai lähtenyt myöhemmin liikkeelle. Asiassa ei ole taidettu epäilläkään moottoripyörän nopeutta? Kummankin nopeudesta riippumatta A:n olisi pitänyt tarkistaa etäisyys oikealta lähestyvään moottoripyörään.
Jos moottoripyörä on ajanut nopeusrajoituksen mukaista 60 km/t nopeutta ja etäisyys on ollut 140-150 m eli kolme lyhtytolpan väliä olisi moottoripyörä edennyt 17 metriä sekunnissa. Silloin moottoripyörä olisi saapunut risteykseen 8,3 sekunnissa. Kun katsoo Google mapsista risteystä Kyläkunnantieltä pohjoiseen näkyvyyttä ylipäätään ei heinäkuussa ole ennen kuin suojatien kohdalta. Jotta A olisi voinut nähdä moottoripyörän kauempana kuin risteyksessä on hänen täytynyt jo olla risteyksessä. 20 metrin matka, eli risteyksen ylitys onnistuu 4 sekunnissa 18 km/t nopeudella, autolla yleensä ylitetään risteys tuota nopeammin. Edes puolet lyhyemmällä etäisyydellä yhteentörmäyksestä ei olisi vaaraa. Vasta alle 68 metrin etäisyydellä tuolla nopeudella on mahdollista törmätä, mutta nokkaan ajaminen tarkoittaisi vain noin 10 metrin etenemistä. Jos moottoripyörä ei ole ajanut ylinopeutta, on sen täytynyt olla joko noin 34 metrin päässä risteyksestä tai jos A:n arvio pitää paikkaansa A on odottanut moottoripyörän havaittuaan yli 6 sekuntia vastakkaisesta suunnasta liikkunutta autoa ennen liikkeellelähtöä.
Hovioikeus on minusta voinut arvioida, että kaikkia tilanteeseen vaikuttaneita tekijöitä ei ole tunnettu riittävän hyvin. Jos A on arvioinut etäisyyden oikeaksi ei hengenvaara ole ollut ilmeinen. Joka tapauksessa törmäys on sattunut ja siitä on seurannut hengenlähtö. A:n olisi kuulunut katsoa vielä oikealle, sillä olisi voitu välttää hengenlähtö.
Korkeimman oikeuden arvion ratkaisevimmat kohdat minusta ovat:
20. A:n mukaan risteyksen ylittäminen turvallisesti ilman yhteentörmäyksen vaaraa oli ennalta arvioituna mahdollista, sillä hän oli lähtenyt ajamaan risteykseen välittömästi havaittuaan kevytmoottoripyörän noin 140 metrin etäisyydellä risteyksestä. Korkein oikeus katsoo, että tätä väitettä ei voida pitää uskottavana huomioon ottaen, että moottoripyörä oli törmännyt A:n pakettiauton etuosaan, kun A oli ehtinyt ylittää vasta risteysalueen puolivälin. Törmäys on sen sijaan voinut tapahtua siksi, että A on lähtenyt ylittämään risteystä ilmoittamaansa myöhemmin tai hitaammin tai että B:n kuljettama kevytmoottoripyörä on ollut A:n ilmoittamaa lähempänä risteystä, kun A on sen havainnut.
21. Korkein oikeus katsoo, että A:n menettely on ollut omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa etuajo-oikeutetulla tiellä kulkuneuvoaan kuljettaneelle B:lle, sillä tällä on ollut oikeus luottaa siihen, että A noudattaa väistämisvelvollisuuttaan. Tämä vaara on myös konkretisoitunut, kun B on menehtynyt kolarissa saamiinsa vammoihin.
22. Huolimattomuuden törkeyttä arvioitaessa huomioon on otettava myös vahingon todennäköisyys. Asiassa on edellä todetuin tavoin ilmennyt, että A:n on täytynyt lähteä ylittämään risteystä ilmoittamaansa myöhemmin tai että A on arvioinut väärin B:n kuljettaman kevytmoottoripyörän etäisyyden. Joka tapauksessa A:n menettely hänen lähtiessään näissä olosuhteissa ylittämään risteystä on korottanut vakavan vahingon todennäköisyyttä. Todennäköisyyttä vakavasta vahingosta on korottanut myös se seikka, että B:n kuljettama kulkuneuvo on ollut kevytmoottoripyörä, jonka kuljettaja on jo lähtökohtaisesti vakavan henkilövahingon vaarassa, jos se törmää huomattavasti suurempaan ajoneuvoon.
23. A:n menettelyä arvioitaessa huomiota on kiinnitettävä myös siihen, että A:lla on ollut mahdollisuus odottaa B:n ohiajamista ennen risteyksen ylitykseen lähtöään, varmistua uudelleen kevytmoottoripyörän etäisyydestä ja tarvittaessa keskeyttää risteyksen ylitys.
"myös juridisesti arvioiden suhteellisen helppo ja yksinkertainen ratkaista."
En sanoisi ihan noinkaan: minusta kyse kiperästä punninnasta siitä kumpaa halutaan törkeysarvioinnissa painottaa teon vaarallisuutta vai sitä, että kyseessä oli hetkellinen arviointivirhe (kuten 1993:41) eikä harvittu vakaa riskinotto kuten tuntuvissa ylinopeuksissa tai muista tiellä olevista piittaamattomassa kaahailussa. Sekä Ho että KKO painotukset ovat hyväksyttäviä. Tässä ratkaisussa KKO osoitti kumpaa tekijää pitää painottaa, joten oli hyvä, että ennakkopäätös annettiin, koska ko tilanteita on paljon, ratkaisulla on vaikuttavuutta.
Lähetä kommentti