173. Rikostuomion puutteelliset perustelut johtivat jutun palauttamiseen (I-SHO 2019:3)

1. Muutama päivä sitten kommentoin tässä blogissa korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) 11.10. antamaa päätöstä (KHO 2019:128), joka koski saamelaiskäräjien hallituksen päätöksestä tehtyä valitusta. KHO palautti asian takaisin ko. hallitukselle, koska päätöstä ei ollut perusteltu asianmukaisella tavalla siten kuin hallintolain 44 §:ssä edellytetään. KHO viittasi myös perustuslain 21 §:n 2 momentin säännökseen, josta ilmenee, että oikeus saada viranomaiselta ja tuomioistuimelta perusteltu päätös, on oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja koko oikeusvaltion kulmakiviä.

Blogikirjoitus n:ro 171/14.10.2019

2. Totesin em. blogikirjoituksessa, että tuomion puutteelliset perustelut ovat olleet riesa myös yleisissä tuomioistuimissa. Tämä koskee etenkin rikosjuttujen perusteluja ja varsinkin kiistetyissä tapauksissa näyttökysymyksen ja näytön riittävyyden arvioinnin perusteluja. Tähän eräs kommentoija vastasi, että lausumani ei enää pidä paikkansa, sillä nykyisin tuomioistuimet perustelevat näyttökyysmykset riittävän hyvin.

3. Eräs toinen kommenttaarri oli toista mieltä ja viittasi Itä-Suomen hovoikeuden hiljattain antamaan Finlexissä julkaistuun päätökseen, joka koskee nimenomaan rikostuomion puutteellisia perusteluja. Ja toden totta, I-SHO on antanut äskettäin eli 4. kesäkuuta tän än vuonna sanotunlaisen päätöksen (2019:3). Sitä on syytä tarkastella tässä hieman lähemmin.

4. Otan tähän  hovioikeuden ratkaisut perustelut sellaisenaan ja kirjoitan sitten muutaman täydentävän havainnon.

5. Hovioikeus lausui ratkaisunsa perusteluissa näin:

Syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta kohdassa 1 pahoinpitelystä ja kohdassa 2 vahingonteosta. A on vastannut syytteisiin ja korvausvaatimuksiin valituksestaan ilmenevin tavoin. Asiassa on esitetty kirjallisina todisteina valokuvia asianomistajan vammoista ja rikkoutuneesta puhelimesta sekä lääkärinlausunto vammoista. Asianomistajaa ja vastaajaa on kuultu henkilökohtaisesti.

Kohdan 1 osalta käräjäoikeus on todennut syytteen pahoinpitelystä tulleen näytetyksi asianomistajan yksityiskohtaisella ja uskottavan tuntuisella kertomuksella, jota vammoista esitetyt valokuvat ja lääkärinlausunto tukevat. Käräjäoikeus on katsonut, että valokuvat ja lääkärinlausunto osoittavat, ettei väkivalta ole voinut olla vastaajan väittämän mukaista. Kohdan 2 vahingonteon syyksilukemista eikä korvausvelvollisuutta ole perusteltu lainkaan. Asianomistajan kertomuksen sisältöä ei ole kirjattu perusteluihin kummankaan syytekohdan osalta eikä se, mitä vastaaja on kertonut, tai miten sitä on arvioitu, ilmene myöskään tuomiosta, vaikka myös vastaajan kertomus on ilmoitettu otetun vastaan henkilötodisteluna. Käräjäoikeus on tuominnut A:lle 3 kuukautta vankeutta ja velvoittanut A:n maksamaan asianomistajalle vahingonkorvausta molemmissa kohdissa.

Tuomion perustelemisvelvollisuus

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 4 §:n 2 momentin mukaan tuomio on perusteltava. Perusteluista on ilmettävä, mihin seikkoihin ja oikeudelliseen päättelyyn ratkaisu perustuu. Perusteluissa on myös selostettava, millä perusteella riitainen seikka on tullut näytetyksi tai jäänyt näyttämättä. Oikeudenkäymiskaaressa on vastaava säännös riita-asioiden osalta.

Kuten selostetusta säännöksestäkin ilmenee, kertomuksia eikä muuta todistelua tarvitse eikä pidäkään selostaa enemmälti kuin sen, mikä on näytön arvioinnin oikeellisuuden osoittamiseksi välttämätöntä. Tosiseikastoltaan epäselvissäkin tapauksissa tuomiossa on tärkeintä näytön arviointi, josta ilmenee suoraan ja pääsääntöisesti ilman edelläkäyvää todistelun selostamista, millaiset johtopäätökset tuomioistuin on esitetyn näytön oikeudellisesti merkityksellisistä seikoista tehnyt ja miten se on niiden muodostamaa kokonaisuutta arvioinut.

Kertomuksen uskottavuus tarkoittaa siinä kerrotun havainnon tai kokemuksen oikeellisuutta. Tällöin tuomioistuimen on otettava kantaa, sisältyykö kerrontaan, havaintoon tai kokemukseen niitä kyseenalaistavia virhelähteitä vai ei, sekä, onko uskottavaksi todetun havainnon tai kokemuksen olemassaololle mahdollisia muita selityksiä kuin se, että vastaaja on syyllistynyt hänen syykseen väitettyyn tekoon. Tuomio on perusteltava niin yksityiskohtaisesti kuin asian merkitys ja riitaisuus vaativat.

Nyt kysymyksessä olevassa tuomiossa kohdassa 1 osin kiistetyn ja tekotavaltaan suhteellisen vakavan pahoinpitelyn osalta näyttönä on esitetty osapuolten ilmeisesti ristiriitaiset kertomukset tapahtumista. Toisen osapuolen kertomuksen toteaminen yksityiskohtaiseksi ja uskottavan tuntuiseksi ei kuitenkaan ole näytön arviointina riittävää, kun näyttönä on esitetty myös vastapuolen edellisen kanssa ristiriidassa oleva kertomus. Tällöin tuomioistuimen on näytön arvioinnissaan yksilöitävä, mitkä yksityiskohdat kertomuksissa ja muussa todistelussa osoittavat tuomioistuimen käsityksen toisen kertomuksen uskottavuudesta ja toisen epäuskottavuudesta oikeaksi tarvitsematta kuitenkaan selostaa kertomuksia tai muuta todistelua enemmälti.

Vastaajan korvausvelvollisuutta kohdassa 1 ja seuraamusta koskevat perustelut täyttävät tuomiossa laissa säädetyt vaatimukset.

Kohdan 2 osalta näyttönä on myös esitetty samojen osapuolten ilmeisesti ristiriitaiset kertomukset tapahtumista. Ratkaisua ei ole tässä kohdassa perusteltu lainkaan, vaikka vahingon aiheuttaminen ja vahingonteon tunnusmerkistön täyttyminen on kiistetty, ja väitetty teko on tuomiolauselmassa luettu vastaajan syyksi sekä velvoitettu tämä korvaamaan asianomistajalle aiheutunut vahinko.

Hovioikeus katsoo, että käräjäoikeuden tuomion perusteluista ei kohdassa 1 teon osittainen kiistäminen sekä todistusaineiston ja teon laatu ja tuomittu ehdoton vankeusrangaistus huomioon ottaen riittävästi ilmene, mihin seikkoihin ja minkälaiseen henkilötodistelun arviointiin ja päättelyyn ratkaisu perustuu. Kohdassa 2 tuomion perusteluista olisi kiistämisen perusteisiin nähden ilmettävä näyttöratkaisun perustelun lisäksi erityisesti se, millaiseen oikeudelliseen päättelyyn ratkaisu perustuu. Käräjäoikeuden tuomion perustelut eivät täytä kummankaan kohdan osalta oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 4 §:n vaatimuksia tuomion perustelemisesta.

Perusteluvelvollisuuden yhtenä tehtävänä on varmistaa se, että varsinainen ratkaisuharkinta on tullut huolellisesti suoritetuksi. Tätä kautta perusteluvelvollisuuden laiminlyönti saa merkitystä myös oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdan oikeudenkäyntivirheen kannalta. Lisäksi tuomion perusteluilla on merkitystä asian asianosaiselle tämän hakiessa muutosta käräjäoikeuden tuomioon. Puutteellisesti perusteltu tuomio ei anna valittajille mahdollisuutta kyseenalaistaa tuomioistuimen tekemiä päätelmiä eikä arvioida sitä, mihin seikkoihin heidän tulisi kiinnittää huomiota valituskirjelmissään. Asianmukaisten perustelujen puuttumisen johdosta myöskään hovioikeus ei voi arvioida käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta, mikä on välttämätöntä valituksen käsittelyn valmistelemiseksi.

Edellä mainitut näkökohdat huomioon ottaen hovioikeus pitää tässä tapauksessa tuomion perusteluja niin puutteellisina, ettei niiden korjaaminen hovioikeuden toimesta ole soveliasta. Asia on näin ollen palautettava käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden tuomio kumotaan muutoin paitsi asianosaisten avustajille käräjäoikeudessa valtion varoista maksettujen palkkioiden osalta ja asianomistajalle käräjäoikeudessa valtion varoista maksetun todistelukustannusten korvauksen osalta. Asia palautetaan Päijät-Hämeen käräjäoikeuteen.

Käräjäoikeuden on palautuspäätöksen saatua lainvoiman viipymättä omasta aloitteestaan otettava asia hovioikeuden asiakirjavihkon pohjalta uudelleen käsiteltäväkseen ja annettava sen jälkeen oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 4 §:ssä säädetyt vaatimukset täyttävä uusi tuomio, johon sisältyy myös lausunto rangaistuksesta, korvausvelvollisuudesta, rikosuhrimaksusta, todistelukustannuksista sekä asianosaisten oikeudenkäyntikuluista aikaisemmassa käräjäoikeuden käsittelyssä ja asianosaisten oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa. Asianosaisten suostumuksella asia voidaan ottaa uudelleen käsiteltäväksi jo ennen tämän päätöksen lainvoimaiseksi tuloa.

6. On huomattava, ettei hoivoikeus suinkaan palauttanut juttua käräjäoikeuteen alusta lähtien uudelleen käsiteltäväksi, vaan ainoastaan uuden ja asianmukaisesti perustellun  tuomion antamista varten  Tätä olen yrittänyt aina teroittaa, jos tuomareiden kanssa on syntynyt epäselvyyttää siitä, mitä palautuspäätös tällaisessa tapauksessa  itse asiassa merkitsee. Hovioikeus on jaoston puheenjohtajansa, OTT Aki Rasilaisen johdolla toiminut juuri näin.

7. Hovioikeuden ratkaisu perusteltu myös sikäli, että se ei ole ryhtynyt itse korjaamaan käräjäoikeuden tuomion puutteellisia perusteluja, vaan on kumonnut tuomion ja palauttanut asian käräjäoikeuteen. Tämä on omiaan korostamaan perusteluvelvollisuuden tärkeyttä ja johtamaan osaltaan siihen, että hovioikeuspiirin käräjäoikeudet ottavat asiasta opikseen ja kiinnittävät vastaisuudessa entistä enemmän huomiota asianmukaisten perustelujen merkitykseen.

8. Yleisten tuomioistuinten puolella tunnetaan vanhastaan ilmiö, jonka mukaan ratkaisun perustelut on saatettu kuitata varsin yleisluontoisilla perusteluilla, jossa lähinnä vain siteerataan sovellettavien lainkohtien sisältöä. Normiperustelut eli lain soveltamista koskevat perustelut voivat olla niukkoja ja mitäänsanotomattomia "on katsottava" -tyyppisiä perusteluja, joissa ei ole pohdintaa juuri nimeksikään. Perustelut sisältävät runsaasti legaalista,  teknistä ja byrokraattista kieltä ja formaalisia agumenttja, joissa todellakin tyydytään lähinnä toistamaan sovellettujen lainsäännösten sanamuotoja ja sivuutetaan konkretia eli tapaus- ja yksilökohtaiset argumentit.

9. Aikaisemmin tuomioistuimet, laidasta laitaan, laiminlöivät etenkin rikosjutuissa myös näytön arvioinnin perustelemisen kokonaan. Langettava tuomion näytön perustelut sivuutetiin kiistetyissä tapauksissa toteamuksella, että "tuomioistuin katsoo selvitetyksi, että syytetty on syyllistynyt syytteessä mainituun tekoon".

10. KKO alkoi kiinnittää tähän epälohtaan huomiota vasta 1970 -luvulla. Ensimmäisiä tapauksia tässä suhteessa olivat ennakkopäätökset KKO 1971 II 66, KKO 1973 II 49 - toimin tässä asiassa muuten  KKO:n esittelijänä - ja KKO 1975 II 86. Näissä tapauksissa KKO ei vielä "raskinut" palauttaa asiaa hovioikeuteen, joka oli jättänyt näyttökysymyksen perustelematta, vaan "kiltisti" korjasti sanotun puutteen perustelemalla itse syypääksi julistavan tuomion. Itse ehdotin ratkaisun KKO 1973 II 49 mietinnössäni, että KKO olisi kyseisen virheen takia palauttanut jutun hovioikeuteen; ehdotusta pidettiin kuitenkin liian radikaalina, joten sitä ei hyväksytty.

11. Vasta 1980 -luvulla KKO otti käyttöönsä järeämmän aseen perustelemisvelvollisuuden tehostamiseksi eli juuri jutun palauttamisen. Ennakkopäätöksessä KKO 1980 II 107, joka koski velkomusasiaa, KKO palautti jutun, koska alemmat oikeudet eivät olleet perusteluissaan a) kertoneet niitä oikeustosiseikkoja, joihin tuomio oli perustunut, eivätkä b) myöskään ilmoittaneet, millä perusteella kanne oli katsottu näytetyksi.

12. Vihdoin myös rikojuttujen osalta näyttökysymyksen perustelematta jättäminen johti jutun palauttamiseen KKO:sta hovioikeuteen. Ensimmäinen tällainen ratkaisu on KKO 1984 II 114, jossa todetaan, että syytetyn kiistäessä varkautta koskevan syytteen hovioikeuden olisi tullut ilmoittaa perusteluissaan ne syyt, joilla se on tullut siihen tulokseen, että syytetty oli menetellyt syytteessä kerrotuin tavoin. Muita vastaavanlaisia ratkaisuja ovat esim. KKO 1994:107 ja KKO 1995:12.

13. Ks. laajemmin tuomion perustelemisesta Virolainen - Martikainen, Pro & contra. Tuomion perustelemisen keskeisiä kysymyksiä (2003) ja Virolainen - Martikainen, Tuomion perusteleminen (2010. Erityisesti jutun palauttamisesta puuttelisten perustelujen takia, ks. mt 2003 s. 263 ja mt. 2010 s. 525-536.