1. Korkein oikeus (KKO) antoi toissa päivänä ennakkopäätöksenä julkaistun ratkaisun KKO 2017:57, joka koskee yllytystä ryöstöön, pakottamista ja lainkonkurrenssia.
2. Ratkaisun ydin (clou) löytyy ratkaisuselosteen otsakkeesta: A oli uhkaamalla katkoa B:n sormet pakottanut B:n ryöstämään elintarvikeliikkeen. A tuomittiin yllytyksestä ryöstöön ja B ryöstöstä. KKO:n tuomiosta ilmevillä perusteilla A:n katsottiin syyllistyneen myös pakottamiseen.
3.Jutussa syyttäjä oli Pirkanmaan käräjäoikeudessa vaatinut A:lle syytekohdassa 1 rangaistusta pakottamisesta, kun tämä oli oikeudettomalla uhkauksella pakottanut B:n ryöstämään Siwa-myymälän uhkaamalla katkoa B:n sormet, jollei B onnistu hankkimaan A:lle rahaa. Lisäksi syyttäjä oli vaatinut A:lle rangaistusta syytekohdassa 3 yllytyksestä ryöstöön, kun tämä oli tahallaan taivuttanut edellä kuvatulla pakottamisella B:n tekemään ryöstön ja saanut B:ltä anastetun omaisuuden. Vielä syyttäjä oli vaatinut syytekohdassa 2 B:lle rangaistusta ryöstöstä. Syytteen mukaan B oli uhkaamalla välittömästi käyttää henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa pakottanut Siwan myyjän luovuttamaan kassasta rahaa, johon B:llä ei ollut laillista oikeutta.
4. Pirkanmaan käräjäoikeus, käräjätuomari Kimmo Valkiala ja kaksi lautamiestä, hylkäsi 17.9.2014 antamallaan tuomiolla A:han kohdistetut syytteet pakottamisesta ja yllytyksestä ryöstöön. Käräjäoikeuden mukaan asiassa esitetty selvitys ei riittänyt osoittamaan, että A olisi menetellyt siten kuin syytteessä oli väitetty. Sen sijaan käräjäoikeus tuomitsi B:n syytekohdan 2 mukaisesti ryöstöstä.
5. Syyttäjä valitti tuomiosta hovioikeudelle. Turun hovioikeus (Leena Virtanen-Salonen, Virpi Vuorinen ja Juha Suvanto) ratkaisi asian 4.3.2016 antamallaan tuomiolla. Hovioikeus muutti käräjäoikeuden ratkaisua ja tuomitsi A:n pakottamisesta ja yllytyksestä ryöstöön. Hovioikeus katsoi, ettei esitetyn selvityksen perusteella A:n syyllisyydestä jäänyt varteenotettavaa epäilyä. - Hovioikeuden ratkaisu saatiin vasta 1,5 vuoden kuluttua käräjäoikeuden tuomiosta.
6. Tässä kohdin voidan huomauttaa, että KKO:n ratkaisuseloste on alempien oikeuksien ratkaisujen osalta varsin suppea. Ratkaisuseloste on laadittu ko. osin todella lyhyen mallin mukaisesti. Lukijaa olisi kiinnostanut esimerkiksi tietää, kuinka pitkän vankeusrangaistuksen hovioikeus A:lle langetti ja oliko rangaistus kenties ehdollinen. Toisaalta KKO:n ratkaisuselostetta ja perustelutapaa voidaan pitää hyvänä sikäli, ettei se ole liian pitkä ja tarpeettoman seikkaperäinen, vaan lyhyt ja napakka. KKO.n ratkaisuselosteet ja perustelut ovat nykyisin useimmiten niin "hirvittävän" pitkiä, että niitä läpikäydessään lukija helposti väsähtää, ellei jopa nukahda. Mutta jos se jotakuta lohduttaa, niin KHO:n ratkaisujen perustelut vasta pitkiä ovat! Tuskinpa kovin moni ulkopuolinen lukija viitsii ja jaksaa edes yrittää aloittaa niitä kovin tarkkaan lukea.
7. KKO:ssa oli kysymys siitä, oliko A syyllistynyt ryöstön yllytyksen lisäksi myös B:hen kohdistuneeseen pakottamiseen. Ratkaisuselosteen otsikossa mainitaan asiasana "lainkonkurenssi", johon viitataan myös ratkaisun perusteluissa (kappale 11). Tämän rikosoikeudellisen termin sisältö on kuitenkin jäänyt perusteluissa kertomatta. Sama havainto voidaan tehdä ratkaisuselosteen otsikossa mainitusta sanasta "toissijaisuuslauseke", sillä senkään sisältöä tai merkitystä ei perusteluissa selosteta.
8. Lainkonkurrenssissa on kysymys siitä, että samaan tekoon voidaan periaatteessa soveltaa useampia rangaistussäännöksiä. Tietyissä tilanteissa yhden tunnusmerkistön soveltaminen tekee kuitenkin muiden tunnusmerkkien soveltamisen tarpeettomaksi. Joissakin tapauksissa tunnusmerkistöt sisältävät nimenomaisen maininnan eli ns. toissijaisuuslausekkeen, että teosta rangaistaan, "jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa tai yhtä ankaraa ranaistusta". Toissijaislausekkeet voivat kuitenkin olla tutlkinnanvaraisia. RL 25 luvun 8 §:n säännös pakottamisen kriminalisoinnista on juuri tällainen tapaus, johon sisältyy sanottu toissijaisuuslauseke. Muitakin eli lähinnä oikeuskirjallisuudessa ja oikeuskäytännössä kehitettyjä ja kehittyneitä sääntöjä on olemassa. Niinpä rikoksen tavallinen tekomuoto (esim. pahoinpitely) kataa aina lievän eli privilegioidun tekomuodon (esim. lievän pahoinpitelyn). Ryöstö kattaa pahoinpitelyn ja varkauden, täytetty teko kattaa yrityksen jne.
9. Perustelukappaleessa 10 KKO toteaa, että sekä pakottamisen (RL 25:8) että tapaukseen sovellettavan ryöstöä koskevaan säännöksen (RL 31:1.1:n 2 kohta) tunnusmerkistöön sisältyy toisen oikeudeton pakottaminen väkivallalla tai muutoin rinnasteisella tavalla uhkaamalla. Tunnusmerkistöt ovat yhteneviä myös siltä osin, että teon tavoitteena on saada oikeudettomasti teon kohde tekemään tao luopumaan jostain vastoin tahtoaa. Silloin kun pakottaminen tapahtuu samalla teolla ja sillä tavoitellaan omaisuuden anastamista, pakottamisen katsotaan sisältyvän ankarammin rangaistavaan ryöstöön, kuten ratkaisussa KKO 1978 II 114 on katsottu. Ts. rikokset ovat tuolloin keskenään lainkonkurrenssissa.
10. Toisaalta lainkonkurrenssia arvioitaessa on otettava huomioon kulloinkin käsiteltävän tosiseikat ja niiden kriminalisointien kenties erilaiset suojelukohteet, miltä osin KKO viittaa perustelukappaleessa 11 ratkaisuihin KKO 204:7 ja 2003:115. Se, että nyt esillä olevassa tapauksessa (A:n) rikokset on toteutettu samalla teolla ja yhtenevin tarkoituksin anastaa omaisuutta, puhuu sen puolesta, että A:n teko tulisi lukea syyksi vain yllytyksenä ryöstöön.Toisaalta KKO:n on ottanut huomioon (kappale 13), että pakottaminen on kohdistunut nimenomaisesti B:hen ja loukannut hänen vapauttaan, kun taas yllytys ryöstöön on kohdistunut B:hen vain välillisesti ryöstön varsinaisena kohteen ollessa Siwa-myymälä, sen henkilökunta ja omaisuus. Ryöstöön yllyttämisellä loukatun oikeushyvän haltijana on siten ollut eri taho kuin pakottamisessa. Tunnusmerkistöissä on myös osaksi eri suojelukohde, kun ryöstöä koskevalla rangaistussäännöksellä suojellaan vapauden lisäksi varallisuutta.
11. Näillä perusteilla KKO päätyi siihen, ettei A:n B:hen kohdistama pakottaminen sisälly yllytykseen ryöstöön eikä pakottaminen siis ole lainkonkurrenssissa ryöstöön yllytyksen kanssa. A:n syyksi oli siten luettava ryöstöön yllytyksen lisäksi myös pakottaminen, kuten hovioikeuskin oli tehnyt. KKO katsoi myös, ettei hovioikeuden A:lle tuomitsemaa yhteistä vankeusrangaistusta - jonka pituutta me emmem siis ole saaneet tietää - ollut aihetta alentaa.
12. Vaikka KKO:n perustelut ovatkin tavanmukaista suppeammat, on niissä silti harrastettu tarkkaa ja suorastaan pikkunäppärän tuntuista rikosoikeudellista pohdintaa ja linjanvetoa. Ulkopuolisesta mainitunlainen pohdinta saattaa tuntua hieman tarpeettomalta hiustenhalkomiselta, mutta "loppupeleissä" lain tulkinta ja soveltaminen edellyttää usein tuollaista tarkkuutta. Oikeuskäytännössä tuomioistuimet joutuvat varsin usein puntaroimaan lainkonkurrenssia ja monia muita vastaavanlaisia kysymyksiä, joten on paikallaan, että KKO ohjaa ennakkopäätöksillään ratkaisutoimintaa ja lain soveltamista.
KKO 2017:57
13. KKO:n kantaan voidaan kyllä yhtyä. Minua jäi vain hieman askarruttamaan perustelujen kappaleessa 13 esitetty maininta, jonka mukaan yllytys ryöstöön on kohdistunut B:hen vain välillisesti, koska ryöstön varsinaisena kohteena oli ollut Siwan myymälä, sen henkilökunta ja omaisuus. Ryöstön kohteena on toki ollut myymälä, mutta eikö rikoksen yllytys kohdistunut tässä tapauksessa, kuten yllytyksessä yleensäkin, välittömästi siihen henkilöön, jota yllytetään tekemään rikos?
11 kommenttia:
Laikonkurressista puhuttaessa tulee aina mieleen myös kaksi muuta rikosoikeudellista konkurressia, nimittin ideaalikonkurressi ja reaalikonkurrenssi. Lisäksi RL:ssa oli aiemmin myös käsite jatkettu rikos. Sen jälkeen kun RL:ssa siirryttiin yhtenäisrangaistusjärjestelmään eli siihen, että useista teoista tuomitaan vain yksi rangaistus, konkurssitermit ovat menettäneet merkityksensä.
Ideaalikonkurrenssi tarkoitti rikoslaissa (RL 7.1) sitä, että jos samalla teolla on tehty useampia rikoksia, niistä oli tuomittava yksi rangaistus, mutta sitä seikkaa, että rikoksia oli useampia, oli pidettävä raskauttavana. Jos rikoksista oli säädetty eri rangaistukset, oli mitaamisessa sovellettava ankarinta säännöstä.
RL 7:2:ssä oli säännökset saman rikoksen jatkamisesta eli jatketusta rikoksesta, josta oli tuomittava rangaistus kuin yhdestä rikoksesta, mutta rikoksen jatkamista oli pidettävä raskauttavana seikkana.
Reaalikonkurrenssista puolestaan säädettiin aiemmin RL 7:3:ssä silloin, kun useammat samalla kertaa tuomittavat erilliset teot eivät olleet saman rikoksen jatkamista, jolloin kustakin rikoksesta oli ensin määrättävä eri rangaistukset, jotka sitten yhdistetiin keskenään siten kuin RL:ssa säädettiin.
Referaatin anti jäi niukaksi. Enemmän lihaa luiden päälle, jos mahdollista.
Böogikirjoituksessa oli kyllä riittäväti "lihaa". Anonyyymi ei vain ole osannut lukea kirjoitusta - atitaa olla maallikko - jossa myös on hieman kritisoitu eräiltä osin KKO:n ratkaisuan perusteluja ja sitä, ettei selosteessa mainittu hovioikeuden tuomitsemaa rangaistusta, jonka KKO pysytti sellaisenaan.
Minkä takia se hovioikeuden mittaama rangaistus olisi pitänyt mainita? Mikäli se olisi mainittu, niin kokeneet asiantuntijat olisivat Timosen toimittamassa KKO:n ratkaisut kommentein teoksessa arponeet mittaamisen prejudisiaalista merkitystä.
Nyt ratkaisu on selkeä prejudikaatti. Jos joku haluaa tutustua normaalirangaistuskäytäntöön, niin siihen löytyy muitakin välineitä kuin sivumennen todettu lausuma (obiter) osallisuutta koskevassa prejudikaatissa.
Hehheh! Vaikuttaa hieman siltä, että anonyymi on noussut ikään kuin "väärällä jalalla" sängystä, sellainen vaikutelma hänen aamutuimaan kirjoittamastaan kommentista, joka saapui minulle kello 08,24, ainakin syntyi.
Miksi rangaistus pitää mainita, kyselee epätietoinen anonymi? Sitä ei toki ole "pakko" manita asiassa, joka koskee vain syyksilukemista ja konkurressioppeja. Rangaistuksen mainitsemiseen ei toisaalta olisi kulunut yhtään lisäaikaa ja tilaakin ko. maininta olisi vienyt vain rivin verran.
Ja yleensä rikokseen liittyy aina rangaistus. Ks. esim. F. Dostojevski, Rikos ja rangaistus.
Anonyymi on väärässä siinä, että "Timosen kirjassa" KKO:n ratkaisuja kommentoivat kokeenet asiantuntijat olisivat, jos KKO:n ratkaisussa olisi mainittu HO:n tuomitsema rangaistus, jota KKO ei muuttanut, ryhtyneet "arpomaan" mittaamisen prejudisiaalista merkitystä. Muuten, arkikieleen ja slangiin kuuluva sana "arpominen", joka tulee kantasanasta "arpoa", ei kuulu juridiseen kielenkäyttöön, ei ainakaan tässä yhteydessä.
Voi vakuuttaa, etteivät kokeneet rikosoikeuden asiantuntijat eli professorit ja tohtorit, olisi tarttuneet lainkaan ko. tapauksen kommenteissaan rangaistuksen mittaamiseen. Minulla on kirjahyllyssäni lähes pari metriä mainittuja Pekka Timosen toimittamia kommenttikirjoja, enkä ole tuollaista havainnut, mitä anonyymi nyt kommentissaan "arpoo". Itsekin olen aiemmin kirjoittanut liki 10 vuoden ajan kommentteja, ehkä noi 20-30 kommenttia kaikkiaan, noihin "Timosen kirjoihin", joita ilmestyy kaksi nidettä joka vuosi. Kirjoituspalkkio on aika pieni, mutta kirjoittajat saavat nuo kirjat itselleen maksutta.
Vilkaisin juuri äsken Ruotsin korkeimman oikeuden viimeisimpiä ratkaisuja ja huomasin, että högsta domstolen kyllä kirjoittaa rikosasioissa antamissaan päätöksissä useimmiten näkyviin myös syytetylle määrätyn rangaistuksen, vaikka asiassa olisikin kysymys vain esimerkiksi rikoksen rubrisoinnista tai osallisuusoppien tulkinnasta.
Olen samaa mieltä Virolaisen kanssa siitä, että blogikirjoituksen 13. kohdassa mainittu KKO:n perustelulausuma hieman ontuu. Sen taustalla oleva ajatus on sinänsä järkevä, mutta sitä koskevien perustelujen muotoilussa ei ole täysin onnistuttu. Perustelulausuma on mielestäni ymmärrettävissä, kun tarkastelee asiaa siitä näkökulmasta, että yllytyksenä ilmennyt toiminta ei itsessään ole rikos vaan peruste sille, että henkilö katsotaan tehtyyn rikokseen eli ryöstöön osalliseksi.
KKO:n tapa laatia ratkaisuselosteita poikkeaa olennaisesti KHO:n käytännöstä. KKO ei esimerkiksi juuri koskaan sisällytä ratkaisuselosteisiin oikeudenkäyntikuluja koskevia mainintoja, kun taas KHO tekee käytännössä aina niin ja julkaisee muutenkin vuosikirjaratkaisuna julkaistavien päätöstensä tekstin lähes sellaisenaan. KHO:n vuosikirjaratkaisujen julkaistuista teksteistä on yleensä poistettu lähinnä yksityisten henkilöiden nimet ja tieto siitä, kuka on toiminut KHO:ssa tarkastavana jäsenenä. Lisäksi KHO lisää useimmiten ratkaisuselosteisiin tiedon valituksenalaisen päätöksen tehneen tuomioistuimen ratkaisukokoonpanosta. KHO:n päätösten liiallinen pituus näyttäisi johtuvan pääasiassa turhan yksityiskohtaisista kertoelmista ja varsin usein myös asiaan liittyvien säännösten ja muiden oikeuslähteiden tarpeettoman laajasta ja yksityiskohtaisesta selostamisesta.
Okei, näin toki on. Itse en silti käyttäisi sanontaa, että yllytys on kohdistunut B:hen "vain välillsesti", vaan tyytyisin sanomaan, että yllytys on kohdistunut sekä B:hen että ryöstön kohteena olevaan myymälään, jos nyt tuota asiaa on ylipäätään tarpen sanoa ja ulos kirjoittaa.
Anonyymi on aivan oikeassa siinä, että KKO:n ja KHOn perustelutapa ja -tyyli erovat huomattavasti toisistaan, kuin yö ja päivä konsanaan. KHO:n ratkaisujen hirmuinen pituus johtuu ennen kaikkea siitä, että KHO kirjoittaa näkyviin, siltä ainakin tuntuu, valittajien sekä valitukseen vastanneiden asianosaisten vaatimusten perusteet ja perustelut kokonaisuudessaan ja sellaisenaan! Tämä pidentää esimerkiksi 50 sivun pituista KHO:n päätöstä noin 30 sivun verran. Olen lueskellut KHO:n päätösten perusteluja melko säännöllisesti, vaikken välttämättä ymmärrä sen ratkaisemista asioista pajoakaan tai juuri mitään.
KKO puolestaan on tässä suhteesa kokonaan toista "maata". Valittajan vaatimukset ja sen perustelut "hoidetaan" yleensä aina vain 2-3 rivillä, ja vastaukset kuitataan vielä lyhemmin, eli yleensä aina vain tyyliin: "B on vastannut A:n valitukseen". Tässä suhteessa KKO on apinoinut sellaisenaan Ruotsin HD:n kirjoitustyylin.
KHO:n sanotunlainen kirjoitus- ja perustelutapa on sikäli hyödyllinen, että siitä ilmenee, että KHO on todellakin, ei vain kuullut, vaan myös kuunnellut ja huomioinut, mitä valituksessa ja siihen annetussa vastauksessa on sanottu. Kuulemisperiaate toteutuu siinä täydellisenä ja tämä halutaan panna myös päätöksissä selkeästi näkyville.
Minusta ns. kultainen keskitie olisi tässä (kin) suhteessa paras ratkaisu ja vaihtoehto. Ts. ylimmät oikeudet kirjoittaisivat päätöksiinsä näkyviin valituksen ja vastauksen perustelujen pääkohdat. Siihenriittäisi hyvin pari kolme sivua.
Olen ajatellut usein kirjoittaa blogijutun KKO:n ja kHO:n peustelutavan ja päätösten rakenteen erilaisuudesta. Mutta tässä on ollut "kädet täynnä" hyviä aiheita vaikka millä mitalla ja lisää "pukkaa" päälle koko ajan. Ei millän ehdi kaikiin asioisin, eoökohtiin ja ongelmiin puttua!
Pitäisikö luovuttaa kokonaan, panna pensselit santaan ja ruveta vaikka - kuntoilemaan!
Itsekin toivoisin, että rangaistuksen mittaaminen olisi nähtävissä, koska siitä saa hyvää osviittaa muihin vastaaviin tapauksiin.
KKO antoi toissa päivänä ennakkopäätöksen 2017:58, joka koskee osakeyhtiön yhtiökokouksen ja osakkeenomistajien oikeutta päättää yhtiön omaisuuden luovuttamisdsta konkurssiin, Kaikki oikeuasteet katsoivat, ettei osakaila ole tällaista oikeutta, vaikka yhtiö oli selvitystilassa eikä sille ollut valittu johtoa tai hallitusta. Oikeushenkilö voidaan kuitenkin asettaa konkurssiin myös tuolllaisessa tilanteessa, mutta vasta sitten kun se on ensin poistettu rekisteristä.
KKO:n ratkaisu perustuu tiukasti ao. säännöksen eli OYL 20 luvun 25 §:n sanamuodon mukaiseen tulkintaa. Hieman outoa tosin on se, että OYL 20 luvun 24 §:n mukaan yhtiökokous voi päättää yhtiön hakeutumisesta saneerausmenettelyyn. Mutta ei hakea yhtiön omaisuutta konkurssiin.
Perusteluista kiinnitti huomiotani kappale 7, jossa KKO viittaa oikeuskirjallisuuteen eli teokseen Juhani Kyläkallio ym., Osakeyhtiöoikeus II (2102). ei tosin kovin merkityksellisessä kohdassa, arvioisin. Mutta hyvä kuitenkin, että viittasi! Suomessa tämä on nimittäin tuiki ja aivan liian harvinaista, muissa Euroopan maissa ja muuallakin maailmassa sen sijaan "jokapiväistä leipää".
Minua tässä ihmetyttää enemmän tuo B:n tuomitseminen ryöstöstä jos kerran oli ollut sihen pakotettu. Ryöstö on rangaistava vain tahallisena ja tahallisuuteen kyllä minusta kuuluu ilman muuta vapaaehtoisuus/toisintoimimismahdollisuus. Minusta tuossa on kyse ollut tavallaan pakkotilateosta kun B on uhrannut toisen omaisuuden pelastaakseen oman terveytensä vakavalta vahingoitamiselta. Marssijärjestys on myös oikea; terveys ennen omaisuutta, omenavarasta ei saa ampua.
Tässä tapauksessa on ilmeisesti katsottu että uhkaus ei kuitenkaan luonut niin vakavaa ja välitöntä pakkoa ja uhkatilannetta että uhkaus sinänsä voisi poistaa ryöstäjän rangaistusvastuun (vrt. "lievä pakko"/"pakko" jne.). Ryöstäjään kohdistunut pakottaminen on toki perusteltua ottaa tapauskohtaisen harkinnan mukaan huomioon rangaistusta alentavana seikkana.
Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa että "pakottaminen"-rikos voi kattaa hyvin erityyppisiä pakottamisia. Oikeuskäytännöstä tiedän tapauksen missä esimies, joka oli kyynärvarrellaan estänyt alaisensa ulospääsyn ovesta, tuomittiin pakottamisesta. Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että asiaton uhkaus rikosilmoituksen tekemisellä on rangaistava pakottamisena. Pointtina on, että arvioitaessa pakottamisen laajempia oikeudellisia vaikutuksia on huomiota kiinnitettävä pakottamisen synnyttämän pakon tosiasialliseen laatuun.
Lähetä kommentti