212. Poliisin haalarikameran tallenne todisteena oikeudessa

 

1. Poliisi on suunnitellut ottavansa ns. haalarikameran käyttöön piakkoin koko maassa. Helsingin ja Itä-Uudenmaan poliisit ovat jo vuodesta 2015 alkaen kokeiluluontoisesti käyttäneet haalarikameroina erityistä kameralaitetta tai älypuhelinta, joka kiinnitetään esimerkiksi järjestys- tai hälytyspartiopoliisin työvaatteisiin. Haalarikameroita käytetään myös monissa muissa poliisilaitoksissa sekä lähes kaikkien kaupunkien pysäköinninvalvonnassa. Myös turva-alan yritykset ovat olleet kiinnostuneita niiden käytöstä. Kamerat ovat osoittautuneet tarpeellisiksi, sillä niiden avulla häiriökäyttäytyminen on etenkin pysäköinninvalvonnan yhteydessä tapahtuvissa asiakaskohtaamisissa vähentynyt tuntuvasti.

2. Haalarikameran avulla voidaan tehostaa myös rikosasioiden tutkintaa. Esimerkiksi Lahdessa pari vuotta sitten tapahtunut mieshenkilön putkapahoinpitely olisi voitu selvittää paremmin, jos henkilöä putkaan kuljettaneet poliisimiehet ja vartijat, joista osa joutui syytteeseen pahoinpitelystä, olisivat käyttäneet haalarikameraa. Syytettyjen toiminta jäi putkan valvontakamaran kuvakulman takia epäselväksi.

3. Tietosuojavaltuutetun toimisto on ollut huolissaan haalarikameroiden käytön yleistymisestä ja hän onkin aloittanut selvityksen niiden käytöstä pysäköinninvalvonnassa. Kameroiden käyttötapa ja tallenteiden säilyttäminen vaihtelee eri puolilla maata.

4. Tähän mennessä haalarikameroiden videotallenteita on käytetty vielä harvoin todisteina rikosoikeudenkäynneissä. Voidaan myös kysyä, onko mainittujen tallenteiden käyttö ylipätään tai ainakaan kaikissa tapauksissa edes mahdollista, ts. sallisiko pari vuotta sitten uudistettu todistuslainsäädäntö (OK 17 luku) niiden esittämisen todisteena.

5. Ruotsin korkein oikeus myönsi eilen 23.11. valtakunnansyyttäjälle valitusluvan mainitunlaisessa asiassa; syyttäjän lupahakemus ja valitus käsittävät yhteensä 13 sivua. Tapauksessa on kysymys törkeää ampuma-aserikosta koskevasta jutusta, jossa käräjäoikeus oli tuominnut 25-vuotiaan miehen erityisen vaarallisen ampuma-aseen hallussapidosta kahdeksi vuodeksi vankeuteen. 

6. Syytetty valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. 

7. Svean hovioikeus päätti 26.6.2020, että syyttäjän oikeudelle todisteeksi esittämää poliisin haalarikameran (kropskamera) videotallennetta ei voida hyväksyä todisteeksi. Tallenne koski epäillyn poliisin kanssa poliisiautossa käymää keskustelua, kun epäiltyä oltiin kotietsinnän jälkeen kuljettamassa säilöön. Keskustelussa epäilty oli kertonut aseesta ja sen hallussapidosta. 

8. Hovioikeuden mukaan mainittu keskustelu oli rinnastettavissa kuulusteluun, mutta miestä ei ollut, kuten olisi pitänyt, informoitu vaitiolo-oikeudesta; miehellä ei ollut avustajaa. Mies ei myöskään ollut tietoinen siitä, että keskustelu nauhoitettiin. Nämä seikat olivat asiaa kokonaisuudessaan arvioiden sellaisia oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin puutteita, ettei tallenneta voitu kansallisen lain eli oikeudenkäymiskaaren ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan mukaan ottaa huomioon syytettä tukevana todisteena. Hovioikeus hylkäsi syytteen, koska syyttäjän esittämät muut todisteet eivät riittäneet kumoamaan miehen väitettä, jonka mukaan joku toinen henkilö oli hänen tietämättään tuonut aseen hänen asuntoonsa.

9. Valtakunnansyyttäjä Petra Lundh valitti korkeimpaan oikeuteen, pyysi valituslupaa ja vaati, että haalarikameran tallenne hyväksyään todisteeksi, hovioikeuden tuomio kumotaan ja syytetty tuomitaan syytteen mukaisesti törkeästä ampuma-aserikoksesta. Korkein oikeus myösi eilen valitusluvan, kuten edellä on jo todettu.

10. Epäselvä tapaus, jossa hovioikeuden ratkaisun lopputulos jäänee pysyväksi. Haalarikameran videotallennetta ei voitane kuitenkaan kaikissa tapauksissa evätä todisteena, jos rikoksesta epäillyn oikeusturvan toteutumisesta huolehditaan asianmukaisella tavalla.

211. Hovioikeuden presidentti Antti Savela

 

1. Tasavallan presidentti nimitti perjantaina 13. joulukuuta 2020 Itä-Suomen hovioikeuden presidentiksi Antti Sakari Savelan. Savela on Oulun käräjäoikeuden laamanni, hän asuu Iissä. Savela aloittaa uudessa virassa 1. joulukuuta. Hänen virkakautensa kestää seitsemän vuotta ja päättyy siten 30.11.2027.

2. Katsotaanpa hieman tarkemmin, miten virantäyttömenettely eteni ja millainen mies ja tuomari tämä Antti Savela on.

3. Itä-Suomen hovioikeuden nykyinen presidentti Pertti Nieminen täyttää marraskuun lopulla 68 vuotta ja siirtyy eläkkeelle 1. joulukuuta.  Tuomioistuinvirasto julisti presidentinviran haettavaksi maaliskuussa 2020. Virkaa haki kuusi kokenutta tuomaria: Hovioikeudenneuvokset Eero Antikainen ja Minna Koskinen, kumpikin Itä-Suomen hovioikeudesta, hovioikeudenlaamanni, OTT Sakari Laukkanen Rovaniemen hovioikeudesta, Kainuun käräjäoikeuden laamanni, OTT Pekka Määttä,   Pohjois-Savon käräjäoikeuden laamanni Juha Nieminen ja Oulun käräjäoikeuden laamanni Antti Savela. Antikainen on huhtikuussa peruuttanut hakemuksensa. Korkeimmasta oikeudesta ei ollut hakijoita. Nykyisistä hovioikeuden presidenteistä ainoastaan Helsingin Asko Välimaa on valittu virkaan korkeimman oikeuden jäsenen eli oikeusneuvoksen virasta.

4. Tuomarinvalintalautakunnan 19.10.2020 päivätystä virkaesityksestä Valtioneuvostolle ilmenee, että korkein oikeus on lausunnossaan esittänyt, että virkaan tulisi nimittää Antti Savela. Lautakunnalla on ollut käytössään Itä-Suomen hovioikeuden presidentin Pertti Niemisen toukokuussa Minna Koskisesta ja Juha Niemisestä sekä Rovaniemen hovioikeuden niin ikään toukokuussa Sakari Laukkasesta, Pekka Määtästä ja Antti Savelasta antamat lausunnot. Tuomarinvalintalautakunnan neljä jäsentä ja lautakunnan sihteeri ovat haastatelleet 5.10.2020 Koskisen ja Määtän sekä 9.10.2020 Laukkasen, Niemisen ja Savelan. Korkein oikeus on teettänyt hakijoista soveltuvuusarvioinnin, jonka suoritti psykologi Petri Raivola (MPS). Tämä on 5.10.2020 antanut arvioinnin menetelmistä ja tuloksista suullisen selonteon lautakunnan edustajille sekä ollut kuultavana lautakunnan kokouksessa 19.10.2020, jossa lautakunnan virkaesitys on tehty. Lisäksi korkeimmalla oikeudella ja tuomarinvalintalautakunnalla on ollut käytettävissään Raivolan hakijoista antamat kirjalliset henkilöarviointilausunnot.

5. Nimitysasian valmistelu lautakunnassa kesti aika kauan, mutta vihdoin 19. lokakuuta 2020 lautakunta päätti yksimielisesti esittää Valtioneuvostolle Antti Savelan nimittämistä virkaan. Valtioneuvoston yleisistunto käsitteli nimitysasiaa 12.11. ja seuraavana päivänä Tasavallan presidentti nimitti virkaan Antti Savelan.

6. Antti Savela on syntynyt 26. helmikuuta 1967 Haapajärvellä, hän on siis 53 -vuotias. Mielenkiintoista havaita, että Savela on syntynyt samana päivänä kuin tämän jutun kirjoittaja. Antin isä Voitto Savela (1937-2002) oli, näin Wikipedia kertoo, kansakoulun opettaja ja vanhalestadiolainen (tai vanhoillislestadiolainen) saarnaaja, joka valittiin 1982 Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) pääsihteeriksi; tässä tehtävässä Voitto toimi vuoteen 2000 saakka. Hänet valittiin kirkolliskokouksen jäseneksi vuonna 1992 ; vuonna 2000 Voitolle myönnettiin opetusneuvoksen arvonimi. Antti syntyi suurperheeseen, sillä isä-Voitolla ja äiti Anna-Maijalla oli 15 lasta. 

7. Antti Savela ei ole ilmoittanut tietojaan Lakimiesmatrikkeliin, mutta luultavasti puute korjaantuu seuraavassa painoksessa. En tunne Anttia tarkemmin, mutta olen saanut selville, että hän kirjoitti ylioppilaaksi Kempeleen lukiosta 18-vuotiaana vuonna 1985. Seuraavana vuonna Antti meni varusmiespalvelukseen eli sotaväkeen, josta palasi vänrikkinä; hänen nykyinen sotilasarvonsa on yliluutnantti. 

8. Antti aloitti yliopisto-opintonsa Jyväskylän yliopiston humanistis-yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa pääaineena Suomen historia ja muina aineina mm. yleinen historia, valtio-oppi, yhteiskuntatiede ja kasvatustiede. Hän valmistui humanististen tieteiden kandidaatiksi vuonna 1992. Gradunsa Antti kirjoitti aiheesta "Vuoden 1936 irtolaislaki: oikeushistoriallinen tutkimus lain syntytaustasta ja välittömästä vaikutuksesta irtolaisten kohteluuun"; se hyväksyttiin vuonna 1994. Lopullinen valmistuminen venyi ja oli tiettävästi kiinni latinan tentin suorittamisesta. Vuonna 2001 Antti Savelasta sitten leivottiin filosofian maisteri. 

9. Oikeustieteen opinnot Antti Savela aloitti 1990 Lapin yliopistossa. Hän valmistui rivakasti, sillä jo vuonna 1993 eli tarkemmin sanottu 11. kesäkuuta hän oli suorittanut oikeustieteen kandidaatin tutkinnon. Minulle ei ole tarkkaa mielikuvaa Antin opiskeluajasta, mutta on ilmeistä, että hän selvitti prosessioikeuden tentin heti ensi yrittämällä. Tiedekunnan kansliasta saamani tiedon mukaan Antti suoritti prosessioikeuden tentin arvosanalla ht, siis hyvät tiedot. Tutkielmansa Antti laati oikeushistoriasta, sen teema oli täysin sama kuin hänen gradunsa aihe vuotta myöhemmin Jyväskylän yliopistossa. Ilmeisesti Jyväskylässä on katsottu, että tutkielma kelpasi pienin muutoksin graduksi myös siellä. Lapin tiedekunnasssa tutkielmasta annettiin arvosana 10/10 pistettä. Savela on kirjoittanut tutkielman oikeushistorian apulaisprofessori Jukka Kekkoselle. Antti oli vuonna 1993 parhain arvosanoin Lapin oikeustieellisestä tiedekunnasta valmistunut juristi. Lakimiesliitolla ei ollut tuolloin varojen puutteen takia mahdollisuutta jakaa perinteistä parhaan opiskelijan palkintoa.

10. Savela valitsi historian tutkijan tai opettajan sijasta lakimiehen ammatin. Hän auskultoi eli suoritti käräjänotaarina tuomioistuinharjoittelun legendaarisen ukkotuomarin Markku Arposen johtamassa Rovaniemen käräjäoikeudessa 1994-95; hauska yhteensattuma muuten, että myös Arponen on syntynyt Haapajärvellä. Varatuomarin tittelin vuonna 1995 saatuaan Antti suuntautui oitis tuomioistuinuralle ja toimi vuosina 1995-98 viskaalina, siis esittelijänä Rovaniemen hovioikeudessa sekä kahteen otteeseen korkeimman oikeuden esittelijänä ja ma. oikeussihteerinä. Kun Antin ja Aija-vaimon lapsiluku kasvoi nopeasti, Antti piti lisätienestejä saadakseen Rovaniemellä asianajoa harjoittavaa toimistoa; Lakiasiaintoimisto Antti Savela on merkitty kaupparekisteriin 26.7.1995.

11.  Savela olisi voinut jatkaa korkeimman oikeuden esittelijänä, mutta miehen veri veti takaisin Pohjolaan ja nyt Oulun käräjäoikeuteen, jonka laamaniksi hänen oppi-isänsä Markku Arponen oli nimitetty vuonna 1996. Oulussa Savela aloitti 1998 käräjäoikeuden ensimmäisenä hallintopäällikkönä, jota tehtävää hän hoiti pitkään eli kuusi vuotta vuoteen 2004 asti. Sen jälkeen Savela oli Kuusamon käräjäoikeuden käräjätuomarina 2004-2006, kunnes palasi Oulun käräjäoikeuteen, jossa toimi vuosina 2006-2013 käräjätuomarina ja samalla riitaosaston johtajana. Vuonna 2013 Savela nimitettiin Kemi-Tornion käräjäoikeuden  ja 1.3.2016 lukien Oulun käräjäoikeuden laamannin virkaan. Loppu onkin sitten historiaa, kuten on tapana sanoa, sillä Savelan virkaura huipentuu hovioikeuden presidenttinä.

12. Tässä oli Antti Savelan tuomarinura pääpiirteittäin. Voidaan kysyä, miksi lahjakas juristi ei  jatkanut oikeustieteen opintojaan lisensiaatiksi tai tohtoriksi asti? Savela on toki asiaa miettinyt, sillä muistan 90-luvun loppupuolelta, kun hän hän tiedusteli minulta jatko-opintojen suorittamisen mahdollisuuksista; hän oli kiinnostunut etenkin oikeudenkäynnin julkisuuslainsäädännön kehittämisestä. Suhtauduin asiaan myöteisesti, mutta ilmeisesti Antille oli jo tuolloin kertynyt niin runsaasti erilaisia tehtäviä tuomioistuinlaitoksen piirissä, ettei hänelle olisi jäänyt riittävästi aikaa jatko-opintojen suorittamista varten. 

13. Vuonna 2005 Antti Savela kuitenkin haki Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnalta OTL-tutkinnon suorittamisoikeutta, joka hänelle myönnettiin lokakuussa 2005 pidetyssä tiedekunnan kokouksessa. Savelan oppiaineeksi vahvistettiin prosessioikeus ja tutkimusaiheeksi "Oikeudenkäytön laatutekijät. Prosessioikeudellinen tutkimus oikeudenkäytön laatukriteereistä ja niiden normatiivisista perusteluista". Tiedekunta määräsi minut suostumukseni mukaisesti Savelan työnohjaajaksi; suhtauduin tosin hieman skeptisesti tuomarintyön laadun mittaamiskeinoihin. Jatko-opinnot jäivät kuitenkin sillä erää haaveeksi. Savelan tutkimusaihe selittyy sillä, että Rovaniemen hovioikeuspiirin tuomioistuimissa pari kolme vuotta aiemmin käynnistetty lainkäytön laadunparannushanke, jonka innokkaisiin puuhamiehiin Savela kuului. Kerrotaan, että Savela olisi itse asiassa ollut hankkeen primus motor eli alullepanija, eikä minulla ole aihetta tätä epäillä.

14. Savela teki jatko-opintojen käynnistämiseksi uuden aloitteen 2013, sillä tuolloin hän haki jälleen OTL-tutkinnon suorittamisoikeutta ja ilmoitti tutkimusaiheekseen nyt teeman "Oikeudenkäynnin julkisuus". Lapin tiedekunta hyväksyi hakemuksen helmikuussa 2013 ja määräsi Savelan työnohjaajaksi professori Tuula Linnan. Tämäkään aloite ei näytä ainakaan vielä johtaneen tulokseen, mutta ei syytä huoleen, sillä Savelan määrätietoisuuden ja ahkeruuden tuntien saattaa hyvinkin olla, että hänen jatko-opinnoistaan tulee joskus totta. Mainittakoon myös, että Savela on suorittanut johtamisen erityisammattitutkinnon sekä osallistunut muihin johtamiskoulutuksiin.

15. Lahjakkaan juristin taidot pantiin merkille tuomioistuinlaitoksessa ja oikeusministeriössä. Savela on toiminut ministeriön erityisasiantuntijana ja osallistunut kouluttajana ja luennoitsijana tuomareiden, asianajajien ja syyttäjien täydennyskoulutukseen. Savela on luennoinnut myös Lapin oikeustieteellisen tiedekunnan opiskelijoille. Hän on ollut jäsenenä tai sihteerinä sekä asiantuntijana useissa lainvalmisteluhankkeissa. Hän oli 2000-luvun alkupuolella uutta oikeudenkäynnin julkisuuuslakia valmistelleen toimikunnan jäsenenä  ja sivutoimisena sihteerinä (OM:n selvityksiä ja ohjeita 7/2005); tämä valmistelutyö johti sittemmin hallituksen eduskunnalle antamaan lakiesitykseen ja vuonna 2007 annettuun lakiin oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa. 

16. Keväällä 2014 oikeusministeriö antoi Antti Savelan ja Helsingin johtavan kihlakunnanvoudin Timo Heikkisen tehtäväksi selvittää summaaristen riita-asioiden keskittämistä ulosottolaitoksessa tai käräjäoikeudessa. Työryhmä ehdotti hyvin perustellussa mietinnössään, että mainitut asiat siirrettäisiin käräjäoikeuksista ulosottoviranomaisen käsiteltäviksi (OM:n selvityksiä ja ohjeita 52/2014). Summaarisilla riita-asioilla tarkoitetaan selviä ja riidattomia asioita, joita velallinen ei vastusta, vaan joissa on kysymys yksinomaan saatavien perinnästä. Itse olin kannattanut kyseisten asoiden siirtämistä pois käräjäoikeuksista toistakymmentä vuotta. Työryhmän ehdotus sai pääasiassa myönteisen vastaanoton, mutta kariutui yllättäen korkeimman oikeuden kielteiseen lausuntoon. Jonkinlaisena kompromissina säädettiin, että summaarisia riita-asioita ei käsitellä enää kaikissa vaan ainoastaan  yhdeksässä käräjäoikeudessa.

17. Todella ison työn Antti Savela teki tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean toisena päätoimisena sihteerinä. Tämä valtioneuvoston asettama komitea aloitti työnsä kesäkuussa 2001 ja luovutti lähes 600 -sivuisen loppumietinnön oikeusministeri Johannes Koskiselle joulukuun alussa 2003 (KM 2003:3). Komitean tehtävänä oli laatia selvitys tuomioistuinlaitoksen kehittämislinjoista. Niillä tarkoitettiin visioita tuomioistuinlaitoksen pitkän aikavälin kehittämisestä. Komitean puheenjohtajana toimi oikeusneuvos, sittemmin hovioikeuden presidentti Markku Arponen ja siihen kuului hänen lisäkseen 13 muuta jäsentä ja kolme pysyvää asiantuntijaa, joista minä olin yksi. Oli selvää, että Markku Arponen halusi oppipoikansa Antti Savelan komitean sihteeriksi. Komitean toisena päätoimisena sihteerinä oli korkeimman hallinto-oikeuden esittelijäneuvos Anne Niemi, joka sai vuonna 2006 nimityksen KHO:n hallintoneuvoksen virkaan.

18. Kehittämiskomitea kokoontui 33 kertaa, joista neljä oli kahden päivän kokouksia; kokoukset olivat värikkäitä, monista kysymyksistä äänestettiin ja paperia ja muistioita kertyi todella paljon. Komitea vieraili Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa tutustuen tuomioistuinlaitoksen keskushallintoon. Monet komitean esittämistä uudistuksista ovat toteutuneet, tärkeimpänä niistä oikeusministeriöstä irrallisen keskushallintoviranomaisen eli tuomioistuinviraston perustaminen vuonna 2019; virasto aloitti toimintansa tämän vuoden alusta. Komitean puheenjohtaja Markku Arponen on kirjoittanut lokakuussa ilmestyneeseen Pohjois-Pohjalaisen osakunnan Kriminaaliklubin satavuotisjuhlakirjaan laajan artikkelin kehittämiskomitean esittämistä visioista otsikolla "Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietintö (KM 2003:3) - uhka vai mahdollisuus tuomioistuinten kehittämisestä".

19. Antti Savela on osallistunut aktiivisesti Rovaniemen hovioikeuspiirin tuomioistuinten lainkäytön laatuhankkeeseen 20 vuoden ajan. Hankkeen tavoitteena on ollut tukea tuomioistuinten lainkäyttöä ja kehittää sitä yhä paremmaksi niin, että oikeudenkäynti täyttää oikeudenmukaisuuden kriteerit, ratkaisut ovat perusteltuja ja oikeita ja että tuomioistuinten palvelut ovat myös kustannuksiltaan ihmisten saavutettavissa. Savela on toiminut laatuhankkeen kehittämistyöryhmän jäsenenä ja laatukoordinaattorina sekä osallistunut laatumittariston kehittämiseen, joilla tuomioistuinten lainkäytön laatua voidaan käytännössä arvioida. 

20 Hovioikeuspiirin laatuhanke voitti The Crystal Scales of Justice award kilpailun, joka on Euroopan unionin komission ja Euroopan neuvoston järjestämä kilpailu parhaista lainkäyttöön liittyvistä innovatiivisista ja tehokkaista ratkaisuista. Palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa lokakuussa 2005 Skotlannin Edinburghissa, jossa Savela ja Oulun käräjäoikeuden laamanni Harri Mäkinen kävivät sen vastaanottamassa. Suomen Asianajajaliitto myönsi 2005 Rovaniemen hovioikeuspiirin laatuhankkeelle Vuoden oikeusteko -palkinnon; palkinto on kuvanveistäjä Veikko Myllerin muotoilema pronssipatsas nimeltään "Defensor Legis". Korkein oikeus puolestaan myönsi laatuhankkeelle vuonna 2019 edellisenä vuonna lyödyn Korkeimman oikeuden 100-vuotisjuhlamitalin, jonka tuomioistuimen presidentti Tatu Leppänen luovutti Rovaniemen hovioikeuspiirin laatupäivillä 21.11.2019 hankkeen edustajille.

21. Oulun käräjäoikeus tunnetaan riita-asioiden sovittelun edelläkävijänä ja tuomari Antti Savela tuomioistuinsovittelun vankkumattomana puolestapuhujana. Savela on itse sovitellut pitkälti toista sataa riita-asiaa, ja nykyisin Oulun käräjäoikeuden riita-asianosaston kaikki tuomarit toimivat myös sovittelijoina. Käräjäoikeus on tehnyt sovittelun osalta yhteistyötä asianajajien kanssa, jotka ovat tiedostaneet sovittelun edut ja markkinoineet sovittelua aktiivisesti päämiehilleen. Itse en ole ollut yhtä vakuuttanut siitä, että käräjäoikeuksien tulisi lähteä tällä tavalla "kilpailemaan riidan ratkaisumarkkinoilla" muiden  sovitteluelinten kanssa; asianajajat ja lupalakimiehet voisivat usein vaikuttaa sovinnon löytymiseen ilman että riita-asiaa olisi tarpeen lainkaan vielä käräjäoikeuteen. Tuomioistuinsovittelu on joka tapauksessa tullut jäädäkseen, ja myös asianajajat ovat havainneet sovittelun edut. Osoituksena tästä Suomen Asianajajaliitto myönsi 2018 Vuoden oikeusteko -palkinnon Oulun käräjäoikeuden sovittelutoiminnalle. 

22. Antti Savela on kehittänyt käräjäoikeuden toimintaa rohkeasti ja ennakkoluulottomasti. Hän on tarttunut ensimmäisten joukossa uuden teknologian lainkäytölle tarjoamiin mahdollisuuksiin. Yhtenä esimerkkinä tästä on syytä mainita paperittomaan oikeudenkäyntiin siirtyminen siten, että kaikki oikeudenkäynteihin liittyvä asiakirja-aineisto esitetään käsittelyssä digitaalisessa muodossa. Hanke on nimeltään  AIPA -asiankäsittelyjärjestelmä, ja sitä on valmisteltu jo pitkään ja otettu joiltakin osin myös käyttöön. Savela on kirjoittanut asiasta käräjäoikeuden verkkosivulla 6.4.2018 julkaistun blogikirjoituksen otsikolla "Kohti digikäräjiä".

23. Savela on kannattanut ideaa, jonka mukaan käräjäoikeuden tuomion julistamisen jälkeen laadittavaan kirjalliseen tuomioon ei tarvitsisi ottaa tuomion perusteluja eikä selostusta asianosaisten vaatimuksista ja vastauksista perusteluineen, ellei tuomioon ilmoiteta tyytymättämyyttä tai kirjallista tuomiota pyydetä täydellisenä. Oikeusministeriön työryhmä ehdotti tätä koskevan säännöksen ottamista lakiin vuonna 2013. Itse olen vastustanut mainittua ehdotusta ja vastustan edelleen. Tuomarin velvollisuuksiin kuuluu toki ilmoittaa myös kirjallisessa tuomiossa tai päätöksessä ratkaisun perustelut riippumatta siitä, onko ratkaisuun tarkoitus hakea muutosta ja onko siihen ilmoitettu tyytymättömyyttä vai ei. Suunniteltu muutos ei ole onneksi johtanut jatkovalmisteluun. Tuomio ilman perusteluja ei ole mikään tuomio.

24. Oulun käräjäoikeuden verkkosivut ovat Savelan laamannikaudella kehittyneet, niissä julkaistaan myös joitakin käräjäoikeuden merkittävissä jutuissa antamia tuomioita sekä laamannin blogikirjoituksia. Niissä Savela on kertonut mm. digikäräjille tai sähköiseen oikeudenkäyntiin siirtymisestä, käräjäoikeuden sovittelutoiminnasta sekä käräjäoikeuden laajentumisesta; Oulun käräjäoikeuteen on liitetty aiemmin Kuusamon käräjäoikeuteen kuuluneet kunnat sekä vuoden 2019 alusta Ylivieska-Raahen käräjäoikeuteen kuluneet alueet. Käräjäoikeuden tuomiopiiri käsittää 30 kuntaa tai kaupunkia. Käräjäoikeuden alueella asuu hieman yli 400 000 ihmistä. Käräjäoikeuden henkilökunnan määrä on 120, tuomareita on kolmisenkymmentä ja käräjänotaareita lähes yhtä paljon kuin keskikoisessa hovioikeudessa esittelijöitä.

25. Oulun käräjäoikeuden toiminta- tai vuosikertomukset, jotka löytyvät oikeuden verkkosivulta, ovat hyvin toimitettuja ja sisältävät runsaasti tietoja ja katsauksia käräjäoikeudessa käsiteltävistä asioista ja oikeuden toiminnasta yleensä. Niissä voisi kuitenkin olla enemmän tuomareiden kirjoituksia esimerkiksi joistakin käräjäoikeudessa ao. kertomusvuoden aikana käsitellyistä merkittävistä jutuista. Uuden aluevaltauksen Oulun käräjäoikeus teki kesäkuussa 2018, jolloin se avasi ensimmäisenä käräjäoikeutena twitter-tilin verkossa. Tiettävästi Twitterissä on ainoastaan yksi muu käräjäoikeus, nimittäin Varsinais-Suomen käräjäoikeus. Oulun käräjäoikeudella on Twitterissä hieman yli 400 seuraajaa. Myös laamanni Savelalla on oma twitter-tili. Oulun käräjäoikeus on - kuinkas muuten - mukana myös mediavastuutuomariverkostossa, johon se nimennyt kaksi tuomariaan mediatuomareiksi. Julkaisuista puheen ollen sain Oulun käräjäoikeudelta vuonna 2009 laajan ja hyvin toimitetun filosofian tohtori Sinikka Wunschin laatiman Oikeuden tähden -nimisen 300-sivuisen historiikin, joka käsittelee oikeudenhoitoa Oulun seudulla varhaisvuosista 2000 -luvulle asti. Antti Savela ja käräjäoikeuden laamanni Harri Mäkinen ovat kirjoittaneet teokseen monta mielenkiintoista artikkelia.

26. Antti Savela on osoittautunut rohkeaksi visionääriksi, mutta joskus hänen visionsa tuntuvat menevän - ainakin vanhan koulukunnan edustajasta mielestä  - yli "hilseen" ja lähinnä utopioiden puolelle. Tarkoitan tällä lähinnä Savelan esittämää ajatusta siitä, että Suomessa voisi olla vain yksi käräjäoikeus ja yksi hovioikeus. Näin rempseästi hän totesi Kaleva -lehden haastattelussa tammikuussa 2016, jolloin hänet oli juuri nimitetty Oulun käräjäoikeuden laamanniksi. Samanlaisen ajatuksen oli häntä ennen esittänyt myös Markku Arponen, kukapa muukaan! Vastaavanlaisen idean jo ennen Arposta ja Savelaa on esittänyt professori Erkki Havansi Lakimies-lehden kirjoituksessaan 2010 s. 849-852. Havansin mukaan maassa ei tarvita yhtä useampaa alioikeutta ja sama koskisi hovioikeuksien määrää; hovioikeus valitsisi käsiteltäväksi otetut asiat lähinnä ennakkopäätösperusteella.

27. Ajattelin ensin, että mainitussa visiossa täytyy olla kyse lähinnä lakimieshuumorista. Mutta ilmeisesti idea on kuitenkin esitetty vakain tuumin, sillä ne on tuotu esiin myöhemminkin. Laamanni Antti Savela ja Itä-Suomen hallinto-oikeuden silloinen ylituomari Veijo Tarukannel ovat näet Helsingin Sanomien Vieraskynäpalstalla 26.8.2016 toistaneet vision kahdesta tuomioistuimesta kirjoituksessaan, jonka otsikkona on "Suomessa riittäisi kaksi tuomioistuinta".  Itä-Suomen hovioikeuden ex-presidentti Markku Arponen on tukenut Savelaa ja Tarukannelta omalla kirjoituksellaan "Painopiste tulee siirtää alioikeuteen", se on julkaistu Helsingin Sanomien mielipidesivulla 1.10.2016.  Arponen esittää edellä mainitussa Kriminaaliklubin vuosikirjan artikkelissaan, että pääministeri Sanna Marinin hallituksen hallitusohjelman toteuttamiseksi olisi asetettava uusi tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea laatimaan selvitys tuomioistuinlaitoksen pitkän aikavälin kehittämisestä. Siihen siis sisältyisi myös mainittu "kaksi tuomioistuinta riittää" -hanke. 

28. Jännittäviltä tuntuvia visioita voidaan toki esittää, mutta itse olen realisti, enkä usko, että Suomessa  mentäisiin edes pitkällä aikavälillä kahden tuomioistuimen järjestelmään. Videokokoukset ja etätyöt toki lisääntyvät, mutta suomalainen kansanvalta ja oikeusturvan korkea taso edellyttävät  kolmiportaista tuomioistuinorganisaatiota ja maan eri puolilla sijaitsevia pysyviä käräjä-tai oikeustaloja, nykyajan käräjäkiviä. Käräjäoikeuksien määrää voidaan toki vielä laskea esimerkiksi viiteentoista ja hovioikeuksien vaikkapa kolmeen. Kaupungit ja maakunnat eivät hevin luovu paikkakunnalla olevista tuomioistuimistaan ja ihmiset haluavat toki nähdä tuomarinsa myös luonnossa. Itse olen ehdottanut hallinto-oikeuksien integroimista käräjä- ja hovioikeusoikeusverkostoon, jolloin yksi hovioikeus voisi toimia myös hallintoylioikeutena. Hanke korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden yhdistämisestä ei ole edennyt eikä tule todennäköisesti etenemään vielä kymmeniin vuosiin.

29. Taitavana lakimiehenä ja sosiaalisena ihmisenä Antti Savelalla on ollut luottamustehtäviä tuomari- ja lakimiesjärjestöissä. Hän on toiminut mm. Suomen Asianajajaliiton valvontalautakunnan jäsenenä ja varajäsenenä sekä rikosasioiden sovittelun neuvottelukunnan jäsenenä ja varajäsenenä. Savela valittiin 2019 Tuomioistuinviraston johtokunnan jäseneksi. Hän olisi ollut vahva kandidaatti Tuomioistuinviraston ylijohtajaksi, jos olisi virkaa hakenut. Savela valittiin vuonna 2017 perustetun Suomen Prosessioikeusyhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi, jossa hän toimi kolme vuotta.

30. Viranhakuasiakirjoissa ei ole mainintaa Antti Savelan toiminnasta kirkolliskokouksen piirissä, mutta asiaa ei voida tässä toki noin vain sivuuttaa. Savela on toiminut luottamustehtävissä Iin kotiseurakunnassa ja Oulun hiippakunnassa, ja vuonna 2012 hänet valittiin kirkolliskokouksen jäseneksi tai edustajaksi ja siitä lähtien hän on tässä luottamustehtävässä ollut. Hänet on valittu tehtävään Kristillisten perusarvojen puolesta -nimisen yhdistyksen ehdokaslistalta, samoin kuin hänen Voitto-isänsä aikanaan. Yhdistyksen taustalla on vanhoillislestadiolaisuutta edustava herätysliike. 

31. Savela on toiminut vuodesta 2012 lähtien kirkolliskokouksen lakivaliokunnan puheenjohtajana sekä  kirkolliskokouksen puhemiesneuvoston jäsenenä. Hän oli myös Kirkon tulevaisuuskomitean puheenjohtajana. Komitean jäseninä oli tunnettuja henkilöitä kuten esimerkiksi Tuija Brax, piispa Tapio Luoma ja päätoimittaja Reetta Meriläinen, komitean vakinaisena asiantuntijana oli valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljanen. Komitea jätti mietintönsä vuonna 2016, se löytyy julkaisusarjasta Suomen ev.-lut.kirkon julkaisuja 46, Kirkko ja toiminta. 

32. Antti Savelasta löytyy myös saarnamiehen vikaa. Huomasin tämän lämpimänä kesäkuun päivänä 2014, jolloin sattuin katselemaan tv-lähetyksen SRK:n perinteisiltä Suviseuroilta Pyhäjoella. Ajattelin, että onpa tutun näköinen mies, joka parhaillaan puhui mahtavan suuressa teltassa monisatapäiselle kuulijajoukolle. Kohta huomasin, että hei kamoon, sehän on Savelan Antti! Jos Antti olisi nuorena miehenä ryhtynyt lukemaan teologiaa, hänestä olisi voinut tulla vaikkapa Oulun hiippakunnan piispa!

33. Antti Savela mainitsee viranhakemuksessaan myös toimintansa välimiesoikeuden puheenjohtajana 2017-2018. Asia on minulle tuttu, sillä satuin itse olemaan mainitun välimiesoikeuden  jäsenenä; toisena jäsenenä oli eräs oululainen asianajaja. Välimiesmenettelyn asianosaiset olivat Pohjois-Suomesta ja asian pääkäsittely pidettiin Vapun jälkeisellä viikolla Saariselällä olevassa kylpylähotellissa. Lunta oli vielä paljon ja sää oli mitä parhain. Jouduimme ennen menettelyn käynnistymistä asianajajan kanssa pohtimaan, kenet valitsisimme välimiesoikeuden puheenjohtajaksi, mutta aika pian päädyimme laamanni Savelaan. 

34. Oulussa ennen pääkäsittelyä pidetyssä valmisteluistunnossa Savelalla ja asianajajalla ei ollut mukanaan jutun asiakirjoja, joita oli kirjelmien vaihdon yhteydessä kertynyt aika paljon. He läväyttivät istunnon aluksi auki tablettinsa ja alkoivat selailla sitä. Savela totesi, että he eivät täällä, kuten eivät enää käräjäoikeudessakaan, tarvitse asiakirjoja, sillä asiakirja-aineisto on tallennetu digitaalisesti ja löytyy tuomareiden ja advokaattien tableteilta. Olin toki ottanut istuntoon oman iPadin, jonka kaivoin esille repustani. Saariselän pääkäsittelyä Savela johti varmoin ottein ja puhutteli asianosaisia, avustajia ja todistajia kohteliaasti ja sävyisästi, kuten jo 1600 -luvulta peräisin olevissa tuomarinohjeissa neuvotaan tekemään. Kun yritin todistajia kuultaessa ikään kuin vanhasta muistista esittää pari kysymystä, Savela sanoi, että sopinee, että hän puheenjohtajana hoitaa yksin kysymysten esittämisen. Sopihan se! Asian käsittelystä jäi oikein miellyttävä kuva, välimiehet pääsivät jutun lopputuloksesta nopeasti yhteisymmärrykseen ja välitystuomio oli valmis kuukauden kuluttua.

35. Korkeimman oikeuden lausunnon mukaan hovioikeuden presidentin viran haltijan tulee olla ansioitunut ja etevä lakimies. Presidentillä tulee olla taitoa ja kykyä kehittää hovioikeuden toimintaa sekä sisäisiä työskentelytapoja ja -menetelmiä. Presidentillä tulee lisäksi olla johtamistaitoa ja tähän liittyen sellaiset henkilökohtaiset ominaisuudet, joita hovioikeuden toiminnan ja henkilöstön johtaminen edellyttää. 

36. Tuomarinvalintalautakunta puolestaan totesi virkaesityksessään, että viran kaikki hakijat ovat kokeneita lakimiehiä ja heillä on erityisiä ansioita täytettävänä olevaan virkaan nähden. Hakijoiden keskinäistä ansioituneisuusjärjestystä arvioitaessa on lautakunnan mukaan otettava huomioon korkeimman oikeuden lausunnossaan esittämä arvio viran menestyksellisen hoitamisen edellytyksistä sekä hakijoiden ansioiden muodostama kokonaisuus. Lautakunta painotti viranhakijoiden aikaisemmissa tehtävissä osoittamaa kyvykkyyttä sekä johtamiskokemusta ja -taitoa. Merkitystä on erityisesti annettava niille henkilökohtaisille ominaisuuksille, joita hovioikeuden toiminnan ja henkilöstön johtaminen edellyttää.

37. Tuomarinvalintalautakunnan mukaan kaikilla hakijoilla on riittävä perehtyneisyys hovioikeuden presidentin virkaan ja he täyttävät myös johtamiskokemuksensa puolesta täytettävänä olevan viran vaatimukset. Lautakunta katsoi, että Antti Savelalla on hakijoista pisin ja monipuolisin johtamiskokemus tuomioistuinlaitoksen palveluksessa. Hänestä käräjäoikeuden laamannina annettu arvio on myös erittäin myönteinen; arviolla tarkoitetaan ilmeisesti Rovaniemen hovioikeuden esittämää lausuntoa. Loppukaneettinaan lautakunta lausui, että Savela täyttää parhaiten johtamistaitoa, kokemusta ja henkilökohtaisia ominaisuuksia koskevat vaatimukset, joita presidentin virka edellyttää

38. Tuohon arvioon ei ole juuri mitään lisäämistä.  Itse asiassa Antti Savelaa voidaan asetettujen kriteereiden valossa pitää jopa selvästi pätevimpänä hakijana. Tuomarinvalintalautakunta ei tosin kiinnittänyt huomiota siihen, että hakijoista Savelalla on selvästi vähiten kokemusta nimenomaan hovioikeuden käytännön työstä; hän ei ole toiminut hovioikeuden tuomarina kuten muut hakijat, vaan ainoastaan lyhyen ajan hovioikeuden esittelijänä. Voisiko tässä olla jonkinlaista ristiriitaa?  

39. Tuskinpa, sillä nykyisin hovioikeuden työ on aika pitkälti samanlaista kuin käräjäoikeuden lainkäyttökin, mitä esimerkiksi tulee suullisiin käsittelyihin ja asioiden valmisteluun. Oulun käräjäoikeudessa on suunnilleen yhtä monta tuomaria kuin Itä-Suomen hovioikeudessa ja  käräjänotaareita lähes yhtä paljon kuin hovioikeudessa on esittelijöitä. Kansliahenkilökuntaa käräjäoikeudessa on enemmän kuin hovioikeudessa. Jos tuomari on johtanut menestyksellisesti isoa käräjäoikeutta, hän selviytyy kyllä hyvin myös keskikoisen hovioikeuden johtamisesta. Helsingin hovioikeuden presidentin virkaan äskettäin nimitetyllä Asko Välimaallakaan ei ole aikaisempaa kokemusta hovioikeustyöstä.

40. Itä-Suomen hovioikeuden alue on laaja ulottuen Suomenlahden rannalta Pohjois-Karjalan perukoille asti. Kuopion lisäksi hovioikeudella on istuntopaikka myös Kouvolassa. Hovioikeuspiiriin kuuluvat Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Kymenlaakson, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Päijät-Hämeen käräjäoikeudet. Alueella asuu 1,05 miljoonaa ihmistä ja hovioikeus käsittelee vuosittain noin 1 200 riita- ja rikosasiaa. Henkilöstön määrä on 65. 

41. Kolmen tai viimeistään neljän vuoden kuluttua tulee avoimeksi Rovaniemen hovioikeuden presidentin virka. Odotin, että Savela olisi hakenut vasta sitä. Ehkä hän hakeekin, kun aika koittaa ja hän on ensin "harjoitellut" Itä-Suomessa. Kaleva -lehden haastattelussa viikko sitten Savela kertoi, ettei hän tunne Kuopiota, jossa Itä-Suomen hovioikeus sijaitsee. Kuopiossa asuu kuitenkin hovioikeuden entinen presidentti Markku Arponen, jonka Savela tuntee oikein hyvin.

42. Aika näyttää, mitä tapahtuu. Toivotan Antti Savelalle menestystä uudessa virassa!

 

 

210. KKO 2020:83. Tuomion julkisuus. Salassapito. Tuomari. Virkarikos.

1. Helsingin käräjäoikeuden käräjätuomari X oli suurta julkisuutta herättäneessä rikosasiassa, jossa syytettynä oli juontaja Axl Smith, määrännyt, että asianomistajina olevien salakatselun uhrien henkilöllisyys oli pidettävä salassa myös tuomiossa. 

2. Käräjäoikeus tuomitsi 28.2.2017 Axl Smithin 30 salakatselusta, neljästä kunnianloukkauksesta ynnä muusta vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä velvoitti hänet suorittamaan korvausta asianomistajille yhteensä noin 100 000 euroa.

3. Käräjäoikeuden puheenjohtajana toiminut käräjäuomari X oli laatinut kansliatuomiosta salassa pidettävän sekä julkisen kappaleen ja ilmoittanut tuomion olevan valmis. Käräjäoikeuden tiedottaja oli lähettänyt noin 140:lle tiedotusvälineen edustajalle tuomion julkisen kappaleen, jossa näkyi seitsemän asianomistajan nimet. Näin tuomiossa olleet tiedot muun muassa sukupuolielämästä ja terveydentilasta voitiin yhdistää asianomistajiin.

4. Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen määräyksestä X:ää vastaan nostettiin virkasyyte. Asia käsiteltiin ensimmäisenä asteena Helsingin hovioikeudessa. Syytäjä vaati X:lle rangaistusta ensisijaisesti tuottamuksellisesta virkasalaisuuden rikkomisesta ja toissijaisesti tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Viisi asianomistajaa yhtyi syytteeseen ja vaati valtion velvottamista suorittamaan heille vahingonkorvauksia. X kiisti syytteen.

5. Hovioikeus katsoi 3.4.2019 antamallaan tuomiolla X:n syyllistyneen tuottamukselliseen virkasalaisuuden rikkomiseen (RL 40 luku 5 § 2 mom) ja tuomitsi hänet 25 päiväsakkoon á 28 euroa eli maksamaan sakkoa 1 450 euroa. Lisäksi hovioikeus tuomitsi valtion ja X:n suorittamaan korvausta asianomistajille. 

6. Käräjätuomari valitti tuomiosta korkeimpaan oikeuteen (KKO). Hän vaati valituksessaan ensisijaisesti, että syyte hylätään ja hänet vapautetaan kaikesta korvausvelvollisuudesta ja toissijaisesti, että hänen katsotaan syyllistyneen tuottamuksellisen virkasalaisuuden rikkomisen asemesta tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen. X vaati myös, että hänet jätetään rangaistukseen tuomitsematta tai, jos hänen syykseen katsotaan jäävän tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen, hänelle tuomittu sakkorangaistus lievennetään varoitukseksi, tai joka tapauksessa rangaistusta alennetaan. Hän vaati edelleen, että hänet joka tapauksessa vapautetaan vahingonkorvausvelvollisuudesta, koska hänen viakseen jäi vain lievä tuottamus.

7. Valtio vaati valituksessaan, että se vapautetaan velvollisuudesta suorittaa asianomistajille korvauksia, mikäli syyte hylätään. Syyttäjä vaati vastauksessaan, että X:n valitus hylätään. Toissijaisesti syyttäjä vaati, että X tuomitaan rangaistukseen tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Asianomistajat vaativat, että valitukset hylätään. KKO toimitti asiassa valmisteluistunnon ja  suullisen käsittelyn.

8. KKO katsoi tuomiossaan  6.11.2010,  että käräjätuomari oli paljastanut salassa pidettävän tiedon, kun hän oli hyväksynyt julkisuuteen tarkoitetun tuomion. Käräjätuomarin vastuuseen ei vaikuttanut se, ettei hän ollut itse lähettänyt tuomiota eteenpäin. Tuomari oli menetellyt huolimattomasti salassapitomerkintöjä tarkastaessaan, eikä tekoa voitu pitää vähäisenä, koska sen seurauksena asianomistajien arkaluonteisia tietoja oli päätynyt laajalle toimittajien joukolle.

9. KKO ei lieventänyt hovioikeuden X:lle tuomitsemaa 25 päiväsakon sakkorangaistusta. KKO totesi, että rangaistuksessa oli otettu huomioon teon vakavat seuraukset mutta myös se, että tuomion laatimisessa käytetty tietojärjestelmä oli mahdollistanut virheellisen käsityksen salausmerkintöjen asianmukaisuudesta. Lisäksi tuomari oli pyrkinyt korjaamaan virheensä heti sen huomattuaan. 

10. KKO ratkaisi asian 3-2 -äänestyksen jälkeen. Enemmistöön kuuluivat jäsenet Jokela, Ilveskero ja Ojala. Kaksi rangaistuksen mittaamisesta eri mieltä ollutta jäsentä (Engstrand ja Koponen) totesi, ettei X:n tekoa voitu sen vähäisyyttä arvioitaessa pitää, kuten enemmistö oli katsonut, laajemmin luottamusta lainkäyttöön horjuttavana. Tällä ja esittämillään muilla perusteilla vähemmistö katsoi, että oikeudenmukainen rangaistus X:n syyksi luetusta rikoksesta on 10 päiväsakkoa.

209. Vangitseminen. Matkustuskielto. Rovaniemen HO 2020:1

1. Tätä vuotta on kulunut nyt reilut 10 kuukautta. Näin kauan kesti ennen kuin  Rovaniemen hovioikeus sai annettua ensimmäisen ratkaisun,  joka on päätetty julkaista Finlexissä (RHO 2020:1). Viime vuonna Rovaniemen hovioikeus julkaisi kaksi ratkaisuaan Finlexissä. Tällä perusteella Rovaniemen hovioikeutta ei voida pitää kovin innokkaana tiedottajana ja käytännössä julkisuusperiaatteen kannattajana ja toteuttajana.

2. Hovioikeuden kyseinen päätös koskee käräjäoikeudessa vankeusrangaistukseen tuomitun vangitsemista. Pontimena päätöksen julkaisemiseen on aivan ilmeisesti ollut korkeimman oikeuden (KKO) hiljattain antama ennakkopäätös KKO 2020:79, jossa on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöön viitaten korostettu tuomioistuimen velvollisuutta harkita vaihtoehtoja tutkintavankeudelle ja perustella ratkaisunsa riittävästi. KKO:n mukaan saman tarkoituksen saavuttamiseksi riittävistä pakkokeinoista on valittava se toimenpide, joka puuttuu vähiten yksilön oikeuksiin.

3. Katsotaanpa hovioikeuden julkaiseman ratkaisuselosteen valossa, mistä tapauksesta on ollut kysymys.

4. A:n syyksi on käräjäoikeudessa - hovioikeuden ratkaisuselosteessa ei jostakin syystä mainita käräjäoikeuden nimeä -  luettu pahoinpitely, törkeä ryöstö, törkeä kotirauhan rikkominen, törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, vammantuottamus, kolme ampuma-aserikosta, huumausaineen käyttörikos, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta ja rattijuopumus. Näistä rikoksista A oli  tuomittu yhteiseen 4 vuoden 7 kuukauden vankeusrangaistukseen.

5. Käräjäoikeus on määrännyt A:n pidettäväksi edelleen vangittuna pakkokeinolain (PKL) 2 luvun 12 §:n 1 kohdan nojalla, kunnes rangaistuksen täytäntöönpano alkaa tai muutoksenhakutuomioistuin toisin määrää; ko. tapauksessa A on valittanut kätäjäoikeuden tuomiosta.  Käräjäoikeus katsoi, että vangittuna pitämistä ei voida pitää kohtuuttomana ottaen huomioon tuomitun rangaistuksen pituus, vastaajan ikä tai henkilökohtaiset olot sekä vapaudenmenetyksen alle 5 kuukauden kesto, ja että matkustuskielto on riittämätön pakkokeino ottaen huomioon rangaistuksen pituus.

6. A kanteli käräjäoikeuden tuomiosta vangittuna pitämisen osalta Rovaniemen hovioikeudelle ja vaati, että hänet määrätään heti päästettäväksi vapaaksi tai määrätään vangitsemisen sijasta matkustuskieltoon. A vaati vaihtoehtoisesti, että häntä voitiin valvoa valvontapannalla.

7. Syyttäjä vaati vastineessaan, että kantelu hylätään. Syyttäjä katsoi toissijaisesti matkustuskiellot riittäviksi pakkokeinoiksi, mikäli asunnon haltijoiden suostumuksesta olisi A:n puolesta esitetty riittävä selvitys.

8. Hovioikeus totesi, että PKL 2 luvun 12 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan tuomioistuin saa syyttäjän tai vastaajalle rangaistusta vaatineen asianomistajan vaatimuksesta määrätä ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitun pidettäväksi edelleen vangittuna, jos tuomittu rangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta. Kuten edellä jo todettiin, käräjäoikeus oli tuominnut A:n neljän vuoden seitsemän kuukauden pituiseen vankeusrangaistukseen. Asiassa on siten ollut pakkokeinolain mukaiset edellytykset määrätä A pidettäväksi edelleen vangittuna.

9. A:n vapaudenmenetys oli alkanut 29.4.2020 ja se on kestänyt lähes kuuden kuukauden ajan 27.10.2020 mennessä, jolloin hovioikeus antoi kantelun johdosta päätöksen.  Hovioikeus lausui, että A ei ole aikaisemmin suorittanut vankeusrangaistusta vankilassa. Jos hän ei olisi valittanut käräjäoikeuden tuomiosta, hänet olisi rikoslain 2c luvun 5 §:n 2 momentin nojalla ollut päästettävä ehdonalaiseen vapauteen, kun käräjäoikeuden tuomitsemasta rangaistuksesta olisi suoritettu puolet eli 2 vuotta 3 kuukautta 15 päivää. Lisäksi hänet olisi voitu sijoittaa vankilan ulkopuolelle rikoslain 2c luvun 8 §:ssä tarkoitettuun valvottuun koevapauteen aikaisintaan kuusi kuukautta ennen ehdonalaista vapauttamista.

10. Koska A on hakenut muutosta käräjäoikeuden tuomioon, tuomio ei ole tullut lainvoimaiseksi ja A on säilynyt asemaltaan tutkintavankina. Tällöin hänellä ei ollut mahdollisuutta päästä koevapauteen.

11. A on pääasiaa koskevassa valituksessaan vaatinut osan syytekohdista hylättäväksi ja matkustuskieltoa sekä pääkäsittelyn toimittamista. Hovioikeus on tulkinnut A:n kantelussaan esittämän vaihtoehtoisen vaatimuksen valvontapannalla tapahtuvasta valvomisesta sekä vaatimukseksi tehostettuun matkustuskieltoon määräämisestä että tutkinta-arestia koskevaksi vaatimukseksi.

12. Hovioikeus katsoi, että tässä vaiheessa ei ole vielä arvioitavissa oletettavan pääkäsittelyn ajankohta eikä myöskään ratkaisun antopäivä, mutta varsin todennäköistä on, että ratkaisu asiassa annetaan aikaisintaan keväällä 2021.

12. Mitä tuli vangitsemista lievempii pakkokeinoihin, niin hovioikeus totesi aluksia, että korkeimman oikeuden ennakkoratkaisussa (KKO:2020:79) on todettu, että vangitseminen merkitsee vakavaa puuttumista sekä Suomen perustuslain 7 §:ssä että muun ohella Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklassa turvattuun henkilökohtaiseen vapauteen. Tämän vuoksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on korostettu tuomioistuimen velvollisuutta harkita vaihtoehtoja tutkintavankeudelle ja perustella ratkaisunsa riittävästi. Korkein oikeus on todennut, että saman tarkoituksen saavuttamiseksi riittävistä pakkokeinoista on valittava se toimenpide, joka puuttuu vähiten yksilön oikeuksiin.

13. Tutkinta-aresti, tehostettu matkustuskielto ja matkustuskielto ovat lievempiä pakkokeinoja kuin vangittuna pitäminen. Niitä on siten pidettävä vankeuteen nähden ensisijaisena vaihtoehtona silloin, kun sen soveltamiselle säädetyt edellytykset täyttyvät. Koska A oli tuomittu yli kahden vuoden vankeusrangaistukseen, tutkinta-arestin määräämisen edellytykset eivät täyttyneet, hovioikeus totesi.

14. Tulkittaessa PKL 5 luvun 1 a §:ää yhdessä lain 2 luvun 12 a §:n kanssa ja ottaen huomioon lain esitöistä ilmenevä selvä lainsäätäjän tarkoitus siitä, että ehdottomaan vankeusrangaistuksen tuomitun osalta vangitsemista tai vangittuna pitämistä lievempänä pakkokeinona kysymykseen voivat tulla vain tutkinta-aresti ja perusmuotoinen matkustuskielto, hovioikeus katsoo, ettei ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomittua voida määrätä tehostettuun matkustuskieltoon.

15. Tässä tapauksessa A:n syyksi luettujen rikosten vakavuus ja niistä tuomittu pitkähkö vankeusrangaistus huomioon ottaen matkustuskielto ei hovioikeuden mukaan ollut A:n kantelussaan esittämistä perusteista huolimatta riittävä pakkokeino. A:n vangittuna pitämistä ei voitu asian laadun taikka hänen ikänsä tai muiden henkilökohtaisten olosuhteidensa vuoksi pidettävä PKL 2 luvun 13 §:ssä tarkoitetulla tavalla kohtuuttomana. Hovioikeus totesi lisäksi, että A:n vangittuna pitämistä voidaan pitää PKL 1 luvun 2 §:ssä tarkoitetuin tavoin puolustettavana ottaen huomioon rikosten törkeys, rikosten selvittämisen tärkeys sekä A:lle vangittuna pitämisestä aiheutuva oikeuksien loukkaus ja muut asiaan vaikuttavat seikat. A:n oikeuksiin ei ole muutoinkaan puututtu PKL 1 luvun 3 §:ssä tarkoitetuin tavoin enempää kuin on ollut välttämätöntä ja että vangittuna pitäminen hovioikeuden pääkäsittelyyn saakka ei tee myöskään muutoksenhausta hyödytöntä. 

 RHO:2020:1

16. Hovioikeuden päätöksen johdosta voi todeta, että oikeus on ottanut ennakkopäätöksen KKO 2020:79 sisältämän sanoman ja oikeusohjeen todella vakavasti ja selvittänyt perusteellisesti, olisiko käräjäoikeus voinut käyttäää vangitsemista lievempiä pakkokeinoja eli tutkinta-arestia, tehostettua matkustuskieltoa tai tavallista matkustuskieltoa. Vastaus oli kaikkien osalta kieltävä, kuten lukija saattoi jo ennen hovioikeuden perusteluihin tutustumistakin olettaa. Onhan käräjäoikeus  tuominnut A:n 11 eri rikoksesta, joista vakavimpia ovat törkeä ryöstö, pahoinpitely, törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja vammantuottamus. Kun yhteiseksi rangaistukseksi rikoksista oli mitattu 4 vuotta 7 kuukautta vankeutta, on jo lähtökohtaisesti ollut varsin selvää, ettei vangitsemista voitu korvata lievemmillä pakkokeinoilla. 

17. Olen edellä hieman lyhentänyt hovioikeduen seikkaperäisiä perusteluja, koska asia on ollut varsin selvä ja halppo ratkaista.  Olisi toivottavaa, että hovioikeus, kuten hovioikeudet yleensäkin, voisi julkaista Finlexissä lähinnä vaikeammissaa asioissa ja jutuissa antamiaan ratkaisuja. Niitä on paljon.

 

 

 

 

 

 

208. Testamentti sivuutettiin keinotekoisena järjestelynä ulosotossa. KKO 2020:82

1. Korkein oikeus (KKO) katsoi tänään antamallaan ratkaisulla, joka on julkaistu ennakkopäätöksenä (prejudikaattina), että testamenttisaanto voidaan sivuuttaa ulosotossa ulosottokaaren (UK) 4 luvun 14 §:n tarkoittamanana keinotekoisena järjestelynä. Katsotaanpa KKO:n ratkaisun perustelujen valossa, mistä asiassa on ollut kysymys.

2. A oli testamentannut omaisuutensa heinäkuussa 2017 tehdyllä testamentilla ainoan rintaperillisensä, poikansa B:n seurustelukumppanille C:lle. Testamentin oli laatinut oikeustieteen lisensiaatti D, joka oli myös määrätty sen toimeenpanijaksi. A kuoli syyskuussa 2017.

3.  Kihlakunnanvouti X oli ensin lokakuussa 2017 ulosmitannut B:n osuuden kuolinpesästä ja sittemmin marraskuussa 2017 tekemillään päätöksillä sivuuttanut C:n testamenttisaannon keinotekoisena järjestelynä sekä ulosmitannut D:n hallussa olleita kuolinpesän varoja 60 000 euroa B:n yli 1,1 miljoonan euron suuruisista ulosottoveloista.

4. C valitti  ulosottomiehen marraskuussa 2017 tekemistä päätöksistä Helsingin käräjäoikeuteen väittäen ulosmittauksen loukkaavan hänen oikeuttaan. 

5. Käräjäoikeus on  elokuussa 2018 antamallaan päätöksellä kumonnut ulosottomiehen päätökset. Käräjäoikeus katsoi, ettei asiassa ollut näytetty muuta kuin että A:n ja B:n sekä C:n välit olivat olleet lämpimät ja aidot. D oli siirtänyt C:lle ainakin 500 euroa, ja lisäksi C oli väittänyt hänelle lähetetyn rahaa postitse kirjan välissä, mitä ei ollut voitu sulkea pois. Se, että D oli hänelle uskotussa tehtävässään ryhtynyt jäämistöön nostamalla käteisvaroja ja tekemällä sitä koskevia oikeustoimia, ei käräjäoikeuden mukaan rinnastunut siihen, että kyseinen varallisuus olisi tullut B:n hallintaan. C ja B olivat syyskuussa 2017 tehneet osakekaupan, jolla C oli ostanut X Oy:n osakekannan 3 500 eurolla. Se, että osakekaupan kauppahinnan suuruinen määrä oli kuolinpesän säästöistä ohjattu B:n haltuun, ei oikeuden mukaan tukenut johtopäätöstä siitä, että kuolinpesän koko säästö olisi haluttu ohjata hänen haltuunsa. B:n asunnosta oli löydetty kirjekuoressa 5 000 euroa, joiden alkuperästä ei ollut saatu lopullista selvyyttä. Näyttämättä oli jäänyt, että B:llä olisi ollut määräysvaltaa kuolinpesän säästöön ja että hän olisi saanut väitetystä keinottelusta sellaista taloudellista etua tai hyötyä, joka antaisi aihetta pitää C:n testamenttisaantoa keinotekoisena. 

6. Helsingin hovioikeus kumosi elokuussa 2019 antamallaan päätöksellä käräjäoikeuden päätöksen ja pysytti ulosottomiehen päätökset. Hovioikeus katsoi, että myös testamentti saattoi muodostaa ulosottokaaren 4 luvun 14 §:ssä tarkoitetun keinotekoisen järjestelyn. Pelkästään A:n tietoisuus poikansa ulosottoveloista ei osoittanut järjestelyä keinotekoiseksi. C:n ja A:n suhteen ja testamentin perusteella voitiin päätellä, että A:n testamenttimääräyksen taustalla ei ollut ollut hänen erityisen läheinen suhteensa C:hen vaan enemmänkin se, että tämä oli ollut parisuhteessa B:n kanssa. Tämä tuki jossain määrin sitä, että kysymys oli keinotekoisesta järjestelystä, jolla varat oli niiden nimellisestä omistusoikeudesta huolimatta tarkoitettu siirtää B:n hyväksi. Huomattavan rahasumman nostamista käteiseksi ja rahojen lähettämistä ulkomaille postitse kirjan välissä oli pidettävä hyvin poikkeuksellisena menettelynä. Asiassa oli aihetta epäillä, että B:n hallusta tavatut 5 000 euroa olivat peräisin D:n kuolinpesän tileiltä nostamista varoista. Välitön näyttö siitä, kuka oli tosiasiassa käyttänyt määräysvaltaa testamentatuista varoista, oli jäänyt vähäiseksi, mutta kokonaisuutena arvioiden asiassa oli esitetty riittävä näyttö ristiriitaisuuksista testamentin oikeudellisen muodon ja asian varsinaisen luonteen ja tarkoituksen välillä. C ei myöskään ollut saattanut todennäköiseksi, että ulosmittaus loukkaisi hänen todellista oikeuttaan. Hovioikeus katsoi lisäksi, että testamenttijärjestelylle annettua oikeudellista muotoa oli käytetty ulosoton välttämiseksi tai omaisuuden pitämiseksi velkojien ulottumattomissa ja että B:n ulosottovelkoja ei todennäköisesti muuten saataisi perityksi kohtuullisessa ajassa.

7.  KKO myönsi C:lle valitusluvan. Valituksessaan C vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden ratkaisun varaan. Verohallinto vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä. Kihlakunnanvouti antoi häneltä pyydetyn lausunnon.

8. KKO totesi aluksi, että ulosottokaaren 4 luvun 14 §:n 1 momentin mukaan väite siitä, että omaisuus kuuluu sivulliselle, ei estä omaisuuden ulosmittaamista, jos

1) havaitaan, että sivullisen asema perustuu sellaiseen varallisuus- tai muuhun järjestelyyn, jolle annettu oikeudellinen muoto ei vastaa asian varsinaista luonnetta tai tarkoitusta, kun otetaan huomioon velallisen käytettävissä oleva omistajan määräysvaltaan verrattava valta, omistajan toimiin verrattavat toimet sekä velallisen järjestelystä saamat edut ja muut vastaavat seikat, ja

2) sellaista oikeudellista muotoa ilmeisesti käytetään ulosoton välttämiseksi tai omaisuuden pitämiseksi velkojien ulottumattomissa eikä

3) hakijan saatavaa todennäköisesti muuten saada velalliselta kohtuullisessa ajassa perityksi.

Saman pykälän 2 momentin mukaan ulosmittausta ei kuitenkaan saa toimittaa, jos järjestelyssä mukana oleva sivullinen saattaa todennäköiseksi, että ulosmittaus loukkaa hänen todellista oikeuttaan.

9. KKO katsoi, että säännös vastaa asiasisällöltään vuonna 1999 säädettyä ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 ja 5 momenttia (481/1999). Säännös koskee sellaisia keinotekoisia järjestelyjä, joissa tiettyä oikeudellista muotoa käytetään yksinomaan julkisivuna, ”muotona vailla aineellista sisältöä” (KKO 2011:49, kohta 8). Mitään oikeudellista muotoa ei ole rajattu säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle. Säännöksen perusteluiden mukaan rajanveto sen suhteen, millaiseen järjestelyyn säännöksiä voidaan soveltaa, tehdään viime kädessä oikeuskäytännössä (HE 13/2005 vp s. 47). Myös oikeuskirjallisuudessa on todettu, ettei mainittu yleissäännös koske ainoastaan sellaisia toimia, joilla on sopimusoikeudellinen nimi kuten kauppa, vaihto, lahja (Tuula Linna – Tatu Leppänen: Ulosotto-oikeus II – ulosmittaus ja myynti, 2. uud. painos, 2015, s. 170).

10. Ulosottokaaren 4 luvun 14 §:n 1 momentissa luetellaan seikkoja, jotka voivat olla viitteitä siitä, että sivullisen muodollinen oikeusasema on pelkästään näennäinen. Ulosmittaus voi tulla kysymykseen, jos on käsillä objektiivisesti havaittava ristiriita muodollisen omistusoikeuden ja omaisuuden hallinnan, määräysvallan, velallisen saamien etujen ja muiden sellaisten omistukseen normaalisti liittyvien ulkoisten tunnusmerkkien välillä. Kuten ratkaisussa KKO 2011:49 on todettu, ulosottomiehen asiana on hankkia näyttö tällaisista ristiriitaisuuksista, jotka vallitsevat yhtäältä oikeudellisen muodon ja toisaalta asian varsinaisen luonteen ja tarkoituksen välillä. Kysymyksessä on kokonaisarviointi. Tällaisesta näytöstä huolimatta täytäntöönpano estyy, jos sivullinen puolestaan saattaa todennäköiseksi, että ulosmittaus loukkaisi hänen todellista oikeuttaan (em. ratkaisu kohta 10).

11. KKO totesi, että UK 4 luvun 14 §:n soveltamisala on tarkoitettu yleiseksi, eikä sen soveltamisen ulkopuolelle ole rajattu mitään omaisuuden siirtymisen järjestelytapaa. Sivullisen oikeusturvakaan ei tällaista rajaamista vaadi, koska kaikissa järjestelytavoissa ulosmittaus kumoutuu sivullisen saattaessa todennäköiseksi, että ulosmittaus loukkaa hänen oikeuttaan. Näillä perusteilla KKO katsoi, että myös järjestely, jossa varallisuutta siirtyy testamenttisaannon kautta, voidaan säännöksen soveltamisedellytysten täyttyessä sivuuttaa keinotekoisena.

12. Testamenttiin liittyy kuitenkin oikeustoimena erityispiirteitä, jotka on otettava huomioon arvioitaessa järjestelyn keinotekoisuutta. Testamenttia tulee perintökaaren 11 luvun 1 §:n 1 momentin mukaisesti tulkita testamentin tekijän tahdon mukaisesti. Kun kysymys on testamentista, jonka kirjoitusasu ei ole tulkinnanvarainen ja joka sinällään olisi pantavissa täytäntöön vaikeuksitta, testamentin tekijän testamentin sanamuodosta poikkeavasta tarkoituksesta testamenttia tehtäessä olisi esitettävä vahvaa näyttöä (KKO 2017:49, kohta 19). KKO:n mukaan nämä seikat on perusteltua ottaa huomioon myös keinotekoisen järjestelyn edellytysten täyttymistä arvioitaessa. Sivuuttamisen edellytyksiä ei ole esimerkiksi tilanteessa, jossa testamentin tekijän tosiasiallisena tarkoituksena on ollut testamentata omaisuutensa muulle kuin ainoana rintaperillisenään olevalle ulosottovelalliselle ja testamentti on pantu tämän mukaisesti täytäntöön.

13. Siinä tapauksessa, että testamentin tekohetken todellisista aikomuksista ei ole mahdollista saada suoraa näyttöä, järjestelyn luonnetta tulee KKO:n mukaan arvioida sen perusteella, miten testamentti pannaan täytäntöön. Keskeistä on tällöin se, kenellä on tosiasiallinen määräysvalta testamentilla määrättyyn omaisuuteen.

14. Hovioikeus oli katsonut selvitetyksi, että D oli 2lokakuussa 2017 siirtänyt maksukieltoon asetetuilta A:n kahdelta tililtä kolmannelle tilille 66 000 euroa, jotka varat hän oli samana päivänä nostanut ja säilyttänyt niitä kotonaan käteisenä. D:n hallusta oli ulosmitattu 60 000 euroa.

15. D on ulosoton sivullisselvityksessä kertonut, että hän oli käyttänyt 500 euroa omiin kuluihinsa sekä lähettänyt ensin 500 euroa omalta tililtään C:n tilille Filippiineille ja sitten 5 000 euroa vanhan kirjan välissä C:lle postitse. D on myöhemmin muuttanut kertomustaan siten, että hän oli ensin maksanut käteisellä B:lle X Oy:n osakekannan kauppahinnan 3 500 euroa ja vasta tämän jälkeen, mainitut kaksi 500 euron suoritusta poislukien, postittanut loput 1 500 euroa C:lle.

16. B:n kotoa on ulosottoselvityksessä löydetty kaksi kirjekuorta, joissa on ollut 3 550 euroa ja 5 000 euroa käteistä. B oli syyskuussa 2017 päivätyn kauppakirjan mukaan myynyt omistamansa X Oy:n osakekannan C:lle 3 500 euron hintaan. Osakkeiden kauppahinta on maksettu B:lle A:n kuoleman jälkeen tämän tililtä käteisenä nostetuilla varoilla. Tämä osakekannan kauppa on lainvoimaisesti sivuutettu ulosotossa keinotekoisena järjestelynä. B:n haltuun on siten päätynyt enemmän testamentattuja varoja kuin C:lle oli edes väitetty siirretyn.

17. D ja C olivat kertoneet, että varojen nostamisen käteisenä ja rahojen postittamisen syynä oli ollut muun ohella epäluottamus filippiiniläistä pankkijärjestelmää kohtaan. Kirjallista näyttöä D:n ja C:n välisestä yhteydenpidosta ei ole esitetty. D ja C eivät ole muistaneet tapahtumiin tai C:n D:lle antamaksi väitettyihin ohjeisiin liittyviä yksityiskohtia. Asiassa ei ole ilmennyt, että C olisi nimenomaisesti vaatinut varojen postittamista Filippiineille, vaan D:n ja C:n kertomusten mukaan kyseinen toimintatapa oli perustunut D:n tekemään ehdotukseen.

18. Ulosottoviranomaiset olivat pyytäneet D:tä ilmoittamaan C:n yhteystiedot. D on antanut ulosottoviranomaisille B:ltä saamansa sähköpostiosoitteen, joka ei ole ollut sama kuin se, jota D on kertonut itse käyttäneensä. C ei ole hovioikeudessa tunnistanut D:n ulosottoviranomaisille antamaa sähköpostiosoitetta.

Korkeimman oikeuden arviointi tässä asiassa

19. Arvioidessaan onko kyseessä ollut keinotekoinen järjestely, KKO on ensiksi todennut, että C:n esittämän väitteen mukaan ulosottokaaren 4 luvun 14 §:ää voidaan soveltaa vain oikeustoimeen, jossa sivullinen johtaa oikeutensa ulosottovelalliselta. KKO katsoi kuitenkin edellä esittämillään  perusteilla, että mainittua säännöstä voidaan soveltaa myös testamenttiin.

20. KKO totesi, että pesän ainoat osakkaat ovat olleet B ja C. Testamentin toimeenpanijana D:n tehtävänä on ollut saattaa pesä jakokuntoon ja B:n tai C:n sitä pyytäessä toimittaa myös perinnönjako.

21. C oli valituksessaan todennut muun ohella, että testamentatut varat oli tarkoitus luovuttaa hänelle käteisenä, ja tämän vuoksi testamentin toimeenpanija oli nostanut varat pankkitililtä ja säilyttänyt niitä kotonaan. Testamentin toimeenpanosta oli kuitenkin pidättäydytty sen jälkeen, kun D oli saanut tietää ulosottoviranomaisen väliaikaisista toimenpiteistä.

22. KKO totesi, että C ei ollut esittänyt selvitystä yhteydenpidosta hänen ja D:n välillä. Lisäksi D on toimittanut C:n yhteystietona ulosottoviranomaiselle vain B:ltä saamansa sähköpostiosoitteen, jota D itse ei kertomansa mukaan ollut käyttänyt. C:n ei ole edes väitetty ohjeistaneen D:tä siirtämään kuolinpesän varoja B:lle. KKO totesi, että C:n ei ole selvitetty käyttäneen tosiasiassa asian arvioinnin kannalta merkityksellistä määräysvaltaa pesän varoihin niiden ollessa D:n hallussa. Se, että D on siirtänyt C:lle tilisiirtona 500 euroa, ei anna aihetta arvioida asiaa toisin. C:lle siirretty summa on ollut pesän säästöön nähden merkityksetön ja joka tapauksessa selvästi pienempi kuin B:n määräysvaltaan tulleet pesän varat.

23. KKO totesi, että sille, miksi D on nostanut kuolinpesän varoista 66 000 euroa käteisenä ja säilyttänyt niitä kotonaan, ei olelutesitetty asianmukaista syytä. Oli selvää, että hänen tehtävänsä testamentin toimeenpanijana ei ole varojen nostamista edellyttänyt. Käteisen nostaminen on tosiasiassa mahdollistanut rahojen siirtämisen B:lle ulosottoviranomaisen tietämättä.

24. B:n kotoa oli tavattu 5 000 euroa. Määrä täsmää kuolinpesän tileiltä nostetuista varoista puuttuvaan summaan. Varojen siirtämiselle ei ole ollut laillista perustetta, koska A:n testamenttimääräyksen mukaisesti B:lle ei ollut tulossa rahavaroja. Kun C ei ole käyttänyt varoihin merkityksellistä määräysvaltaa ja kun varoja on päätynyt B:lle, aihetta oli olettaa, että todellista määräysvaltaa varoista on käyttänyt B.

25. Asiassa oli siten kokonaisuutena arvioiden esitetty riittävä näyttö ristiriidasta testamentin sisällön ja testamentin täytäntöönpanosta ilmenevän asian varsinaisen luonteen ja tarkoituksen välillä.

26. Seuraavaksi oli arvioitava, onko C saattanut ulosottokaaren 4 luvun 14 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla todennäköiseksi, että ulosmittaus loukkaa hänen todellista oikeuttaan.

27. Suurin osa kuolinpesän säästöstä eli 60 000 euroa on ulosmitattu D:n hallusta käteisenä. C:n, jolle perintö on testamentin nojalla kuulunut kokonaan, haltuun on riidattomasti päätynyt vain 500 euroa, kun perinnön rahavaroista osattomalle B:lle oli päätynyt 5 000 euroa ja jo aiemmin sivuutettuun osakekauppajärjestelyyn liittyen 3 500 euroa. Ratkaisevaa C:n väitteen kannalta on siten se, mitä selvitystä onliesitetty sen tueksi, että nämä 60 000 euroa olisivat päätyneet C:lle, ellei niitä olisi ulosmitattu.

28. C ei ollut esittänyt hänen ja D:n välistä sähköpostikirjeenvaihtoa tai muuta yhteydenpitoa, joka osoittaisi C:n käyttäneen testamentinsaajan määräysvaltaa. C ei ollut esittänyt selvitystä siitä, milloin ja millä tavalla hänen olisi ollut tarkoitus saada D:n hallussa olevat varat, mikä osoittaisi sitä, että kuolinpesän omaisuus olisi testamenttijärjestelyn tuloksena ollut todellisuudessa päätymässä hänelle. Kun D:n poikkeuksellisesti käteisenä nostamia varoja oli jo ehtinyt siirtyä B:lle osittain keinotekoisen osakekaupan myötä ja osin ilman mitään muodollistakaan selitystä, voidaan pitää vähintäänkin hyvin epävarmana sitä, että loputkaan varat olisivat koskaan päätyneet C:n omistukseen tai että hän olisi ainakaan päässyt käyttämään tosiasiallista määräysvaltaa niihin.

29. Edellä mainituilla perusteilla KKO katsoi, ettei C ollut saattanut todennäköiseksi, että ulosmittaus loukkaa hänen todellista oikeuttaan.

30. Johtopäätöksenään KKO lausui, että testamenttisaanto voidaan sivuuttaa osana ulosottokaaren 4 luvun 14 §:ssä tarkoitettua keinotekoista järjestelyä sekä että kysymyksessä oleva testamenttijärjestely ei vastaa asian varsinaista luonnetta ja tarkoitusta ja että C ei ole saattanut todennäköiseksi, että ulosmittaus loukkaa hänen todellista oikeuttaan. Näin ollen D:n hallussa olleet 60 000 euroa on voitu ulosmitata B:n veloista. Aihetta hovioikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei siten ole.

31.  KKO:n seikkaperäisten ja ymmärrettävällä tavalla laadittujen perustelujen ansiosta lukijalle tulee täysin selväksi, että testamentti on ollut räikeä mutta toisaalta jokseenkin kömpelö keinotekoinen järjestely, jolla vellallisen omaisuutta on yritetty saattaa ulosoton välttämistarkoituksessa velkojien ulottumattomiin. Ulosottomies ei mennyt lankaan, mutta käräjäoikeudessa velallisen selityksiin on ilmeisesti uskottu. 

32. Ulosottokaaren 4 luvun 14 § on yleissäännös, joka koskee kaikkia sellaisia keinotekoisia järjestelyjä, joissa tiettyä oikeudellista muotoa käytetään yksinomaan julkisivuna. Konkursslain 5 luvun 11 §:ssä on säännös keinotekoisen järjestelyn syrjäyttämisestä konkurssissa. 

33. Kuten oikeuskirjallisuudessa on mainittu, UK 4:14:n säännös ei siten koske ainoastaan sellaisia toimia, joilla on sopimusoikeudellinen nimi kuten kauppa, vaihto tai lahja, vaan myös muunlaiset oikeustoimet, kuten esimerkiksi testamentti, voivat tulla kysymykseen. KKO onkin perusteluissaan viitannut ulosottokaaren valmisteluun keskeisesti osallistuneiden Tuula Linnan ja Tatu Leppänen teokseen Ulosotto-oikeus II – ulosmittaus ja myynti.  

34. Vähitellen ja etenkin tänä vuonna korkein oikeus on muutenkin alkanut entistä paljon useammin viitata perusteluissaan oikeuskirjallisuuden kannanottoihin, mikä on positiivinen asia. Muiden maiden ylimmissä oikeuksissa tämä on ollut käytäntönä jo kauan.

35. Ruotsin korkein oikeus on esimerkiksi 28.10.2020 antamassaan ratkaisussa, jossa on kyse tuomion oikeusvoimavaikutuksesta, viitannut moniin konkurssi- ja prosessioikeutta käsitteleviin teoksiin kymmenessä perustelukappaleessa (Ö 3860-19).

https://www.domstol.se/globalassets/filer/domstol/hogstadomstolen/avgoranden/2020/o-3860-19.pdf