208. Testamentti sivuutettiin keinotekoisena järjestelynä ulosotossa. KKO 2020:82

1. Korkein oikeus (KKO) katsoi tänään antamallaan ratkaisulla, joka on julkaistu ennakkopäätöksenä (prejudikaattina), että testamenttisaanto voidaan sivuuttaa ulosotossa ulosottokaaren (UK) 4 luvun 14 §:n tarkoittamanana keinotekoisena järjestelynä. Katsotaanpa KKO:n ratkaisun perustelujen valossa, mistä asiassa on ollut kysymys.

2. A oli testamentannut omaisuutensa heinäkuussa 2017 tehdyllä testamentilla ainoan rintaperillisensä, poikansa B:n seurustelukumppanille C:lle. Testamentin oli laatinut oikeustieteen lisensiaatti D, joka oli myös määrätty sen toimeenpanijaksi. A kuoli syyskuussa 2017.

3.  Kihlakunnanvouti X oli ensin lokakuussa 2017 ulosmitannut B:n osuuden kuolinpesästä ja sittemmin marraskuussa 2017 tekemillään päätöksillä sivuuttanut C:n testamenttisaannon keinotekoisena järjestelynä sekä ulosmitannut D:n hallussa olleita kuolinpesän varoja 60 000 euroa B:n yli 1,1 miljoonan euron suuruisista ulosottoveloista.

4. C valitti  ulosottomiehen marraskuussa 2017 tekemistä päätöksistä Helsingin käräjäoikeuteen väittäen ulosmittauksen loukkaavan hänen oikeuttaan. 

5. Käräjäoikeus on  elokuussa 2018 antamallaan päätöksellä kumonnut ulosottomiehen päätökset. Käräjäoikeus katsoi, ettei asiassa ollut näytetty muuta kuin että A:n ja B:n sekä C:n välit olivat olleet lämpimät ja aidot. D oli siirtänyt C:lle ainakin 500 euroa, ja lisäksi C oli väittänyt hänelle lähetetyn rahaa postitse kirjan välissä, mitä ei ollut voitu sulkea pois. Se, että D oli hänelle uskotussa tehtävässään ryhtynyt jäämistöön nostamalla käteisvaroja ja tekemällä sitä koskevia oikeustoimia, ei käräjäoikeuden mukaan rinnastunut siihen, että kyseinen varallisuus olisi tullut B:n hallintaan. C ja B olivat syyskuussa 2017 tehneet osakekaupan, jolla C oli ostanut X Oy:n osakekannan 3 500 eurolla. Se, että osakekaupan kauppahinnan suuruinen määrä oli kuolinpesän säästöistä ohjattu B:n haltuun, ei oikeuden mukaan tukenut johtopäätöstä siitä, että kuolinpesän koko säästö olisi haluttu ohjata hänen haltuunsa. B:n asunnosta oli löydetty kirjekuoressa 5 000 euroa, joiden alkuperästä ei ollut saatu lopullista selvyyttä. Näyttämättä oli jäänyt, että B:llä olisi ollut määräysvaltaa kuolinpesän säästöön ja että hän olisi saanut väitetystä keinottelusta sellaista taloudellista etua tai hyötyä, joka antaisi aihetta pitää C:n testamenttisaantoa keinotekoisena. 

6. Helsingin hovioikeus kumosi elokuussa 2019 antamallaan päätöksellä käräjäoikeuden päätöksen ja pysytti ulosottomiehen päätökset. Hovioikeus katsoi, että myös testamentti saattoi muodostaa ulosottokaaren 4 luvun 14 §:ssä tarkoitetun keinotekoisen järjestelyn. Pelkästään A:n tietoisuus poikansa ulosottoveloista ei osoittanut järjestelyä keinotekoiseksi. C:n ja A:n suhteen ja testamentin perusteella voitiin päätellä, että A:n testamenttimääräyksen taustalla ei ollut ollut hänen erityisen läheinen suhteensa C:hen vaan enemmänkin se, että tämä oli ollut parisuhteessa B:n kanssa. Tämä tuki jossain määrin sitä, että kysymys oli keinotekoisesta järjestelystä, jolla varat oli niiden nimellisestä omistusoikeudesta huolimatta tarkoitettu siirtää B:n hyväksi. Huomattavan rahasumman nostamista käteiseksi ja rahojen lähettämistä ulkomaille postitse kirjan välissä oli pidettävä hyvin poikkeuksellisena menettelynä. Asiassa oli aihetta epäillä, että B:n hallusta tavatut 5 000 euroa olivat peräisin D:n kuolinpesän tileiltä nostamista varoista. Välitön näyttö siitä, kuka oli tosiasiassa käyttänyt määräysvaltaa testamentatuista varoista, oli jäänyt vähäiseksi, mutta kokonaisuutena arvioiden asiassa oli esitetty riittävä näyttö ristiriitaisuuksista testamentin oikeudellisen muodon ja asian varsinaisen luonteen ja tarkoituksen välillä. C ei myöskään ollut saattanut todennäköiseksi, että ulosmittaus loukkaisi hänen todellista oikeuttaan. Hovioikeus katsoi lisäksi, että testamenttijärjestelylle annettua oikeudellista muotoa oli käytetty ulosoton välttämiseksi tai omaisuuden pitämiseksi velkojien ulottumattomissa ja että B:n ulosottovelkoja ei todennäköisesti muuten saataisi perityksi kohtuullisessa ajassa.

7.  KKO myönsi C:lle valitusluvan. Valituksessaan C vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden ratkaisun varaan. Verohallinto vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä. Kihlakunnanvouti antoi häneltä pyydetyn lausunnon.

8. KKO totesi aluksi, että ulosottokaaren 4 luvun 14 §:n 1 momentin mukaan väite siitä, että omaisuus kuuluu sivulliselle, ei estä omaisuuden ulosmittaamista, jos

1) havaitaan, että sivullisen asema perustuu sellaiseen varallisuus- tai muuhun järjestelyyn, jolle annettu oikeudellinen muoto ei vastaa asian varsinaista luonnetta tai tarkoitusta, kun otetaan huomioon velallisen käytettävissä oleva omistajan määräysvaltaan verrattava valta, omistajan toimiin verrattavat toimet sekä velallisen järjestelystä saamat edut ja muut vastaavat seikat, ja

2) sellaista oikeudellista muotoa ilmeisesti käytetään ulosoton välttämiseksi tai omaisuuden pitämiseksi velkojien ulottumattomissa eikä

3) hakijan saatavaa todennäköisesti muuten saada velalliselta kohtuullisessa ajassa perityksi.

Saman pykälän 2 momentin mukaan ulosmittausta ei kuitenkaan saa toimittaa, jos järjestelyssä mukana oleva sivullinen saattaa todennäköiseksi, että ulosmittaus loukkaa hänen todellista oikeuttaan.

9. KKO katsoi, että säännös vastaa asiasisällöltään vuonna 1999 säädettyä ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 ja 5 momenttia (481/1999). Säännös koskee sellaisia keinotekoisia järjestelyjä, joissa tiettyä oikeudellista muotoa käytetään yksinomaan julkisivuna, ”muotona vailla aineellista sisältöä” (KKO 2011:49, kohta 8). Mitään oikeudellista muotoa ei ole rajattu säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle. Säännöksen perusteluiden mukaan rajanveto sen suhteen, millaiseen järjestelyyn säännöksiä voidaan soveltaa, tehdään viime kädessä oikeuskäytännössä (HE 13/2005 vp s. 47). Myös oikeuskirjallisuudessa on todettu, ettei mainittu yleissäännös koske ainoastaan sellaisia toimia, joilla on sopimusoikeudellinen nimi kuten kauppa, vaihto, lahja (Tuula Linna – Tatu Leppänen: Ulosotto-oikeus II – ulosmittaus ja myynti, 2. uud. painos, 2015, s. 170).

10. Ulosottokaaren 4 luvun 14 §:n 1 momentissa luetellaan seikkoja, jotka voivat olla viitteitä siitä, että sivullisen muodollinen oikeusasema on pelkästään näennäinen. Ulosmittaus voi tulla kysymykseen, jos on käsillä objektiivisesti havaittava ristiriita muodollisen omistusoikeuden ja omaisuuden hallinnan, määräysvallan, velallisen saamien etujen ja muiden sellaisten omistukseen normaalisti liittyvien ulkoisten tunnusmerkkien välillä. Kuten ratkaisussa KKO 2011:49 on todettu, ulosottomiehen asiana on hankkia näyttö tällaisista ristiriitaisuuksista, jotka vallitsevat yhtäältä oikeudellisen muodon ja toisaalta asian varsinaisen luonteen ja tarkoituksen välillä. Kysymyksessä on kokonaisarviointi. Tällaisesta näytöstä huolimatta täytäntöönpano estyy, jos sivullinen puolestaan saattaa todennäköiseksi, että ulosmittaus loukkaisi hänen todellista oikeuttaan (em. ratkaisu kohta 10).

11. KKO totesi, että UK 4 luvun 14 §:n soveltamisala on tarkoitettu yleiseksi, eikä sen soveltamisen ulkopuolelle ole rajattu mitään omaisuuden siirtymisen järjestelytapaa. Sivullisen oikeusturvakaan ei tällaista rajaamista vaadi, koska kaikissa järjestelytavoissa ulosmittaus kumoutuu sivullisen saattaessa todennäköiseksi, että ulosmittaus loukkaa hänen oikeuttaan. Näillä perusteilla KKO katsoi, että myös järjestely, jossa varallisuutta siirtyy testamenttisaannon kautta, voidaan säännöksen soveltamisedellytysten täyttyessä sivuuttaa keinotekoisena.

12. Testamenttiin liittyy kuitenkin oikeustoimena erityispiirteitä, jotka on otettava huomioon arvioitaessa järjestelyn keinotekoisuutta. Testamenttia tulee perintökaaren 11 luvun 1 §:n 1 momentin mukaisesti tulkita testamentin tekijän tahdon mukaisesti. Kun kysymys on testamentista, jonka kirjoitusasu ei ole tulkinnanvarainen ja joka sinällään olisi pantavissa täytäntöön vaikeuksitta, testamentin tekijän testamentin sanamuodosta poikkeavasta tarkoituksesta testamenttia tehtäessä olisi esitettävä vahvaa näyttöä (KKO 2017:49, kohta 19). KKO:n mukaan nämä seikat on perusteltua ottaa huomioon myös keinotekoisen järjestelyn edellytysten täyttymistä arvioitaessa. Sivuuttamisen edellytyksiä ei ole esimerkiksi tilanteessa, jossa testamentin tekijän tosiasiallisena tarkoituksena on ollut testamentata omaisuutensa muulle kuin ainoana rintaperillisenään olevalle ulosottovelalliselle ja testamentti on pantu tämän mukaisesti täytäntöön.

13. Siinä tapauksessa, että testamentin tekohetken todellisista aikomuksista ei ole mahdollista saada suoraa näyttöä, järjestelyn luonnetta tulee KKO:n mukaan arvioida sen perusteella, miten testamentti pannaan täytäntöön. Keskeistä on tällöin se, kenellä on tosiasiallinen määräysvalta testamentilla määrättyyn omaisuuteen.

14. Hovioikeus oli katsonut selvitetyksi, että D oli 2lokakuussa 2017 siirtänyt maksukieltoon asetetuilta A:n kahdelta tililtä kolmannelle tilille 66 000 euroa, jotka varat hän oli samana päivänä nostanut ja säilyttänyt niitä kotonaan käteisenä. D:n hallusta oli ulosmitattu 60 000 euroa.

15. D on ulosoton sivullisselvityksessä kertonut, että hän oli käyttänyt 500 euroa omiin kuluihinsa sekä lähettänyt ensin 500 euroa omalta tililtään C:n tilille Filippiineille ja sitten 5 000 euroa vanhan kirjan välissä C:lle postitse. D on myöhemmin muuttanut kertomustaan siten, että hän oli ensin maksanut käteisellä B:lle X Oy:n osakekannan kauppahinnan 3 500 euroa ja vasta tämän jälkeen, mainitut kaksi 500 euron suoritusta poislukien, postittanut loput 1 500 euroa C:lle.

16. B:n kotoa on ulosottoselvityksessä löydetty kaksi kirjekuorta, joissa on ollut 3 550 euroa ja 5 000 euroa käteistä. B oli syyskuussa 2017 päivätyn kauppakirjan mukaan myynyt omistamansa X Oy:n osakekannan C:lle 3 500 euron hintaan. Osakkeiden kauppahinta on maksettu B:lle A:n kuoleman jälkeen tämän tililtä käteisenä nostetuilla varoilla. Tämä osakekannan kauppa on lainvoimaisesti sivuutettu ulosotossa keinotekoisena järjestelynä. B:n haltuun on siten päätynyt enemmän testamentattuja varoja kuin C:lle oli edes väitetty siirretyn.

17. D ja C olivat kertoneet, että varojen nostamisen käteisenä ja rahojen postittamisen syynä oli ollut muun ohella epäluottamus filippiiniläistä pankkijärjestelmää kohtaan. Kirjallista näyttöä D:n ja C:n välisestä yhteydenpidosta ei ole esitetty. D ja C eivät ole muistaneet tapahtumiin tai C:n D:lle antamaksi väitettyihin ohjeisiin liittyviä yksityiskohtia. Asiassa ei ole ilmennyt, että C olisi nimenomaisesti vaatinut varojen postittamista Filippiineille, vaan D:n ja C:n kertomusten mukaan kyseinen toimintatapa oli perustunut D:n tekemään ehdotukseen.

18. Ulosottoviranomaiset olivat pyytäneet D:tä ilmoittamaan C:n yhteystiedot. D on antanut ulosottoviranomaisille B:ltä saamansa sähköpostiosoitteen, joka ei ole ollut sama kuin se, jota D on kertonut itse käyttäneensä. C ei ole hovioikeudessa tunnistanut D:n ulosottoviranomaisille antamaa sähköpostiosoitetta.

Korkeimman oikeuden arviointi tässä asiassa

19. Arvioidessaan onko kyseessä ollut keinotekoinen järjestely, KKO on ensiksi todennut, että C:n esittämän väitteen mukaan ulosottokaaren 4 luvun 14 §:ää voidaan soveltaa vain oikeustoimeen, jossa sivullinen johtaa oikeutensa ulosottovelalliselta. KKO katsoi kuitenkin edellä esittämillään  perusteilla, että mainittua säännöstä voidaan soveltaa myös testamenttiin.

20. KKO totesi, että pesän ainoat osakkaat ovat olleet B ja C. Testamentin toimeenpanijana D:n tehtävänä on ollut saattaa pesä jakokuntoon ja B:n tai C:n sitä pyytäessä toimittaa myös perinnönjako.

21. C oli valituksessaan todennut muun ohella, että testamentatut varat oli tarkoitus luovuttaa hänelle käteisenä, ja tämän vuoksi testamentin toimeenpanija oli nostanut varat pankkitililtä ja säilyttänyt niitä kotonaan. Testamentin toimeenpanosta oli kuitenkin pidättäydytty sen jälkeen, kun D oli saanut tietää ulosottoviranomaisen väliaikaisista toimenpiteistä.

22. KKO totesi, että C ei ollut esittänyt selvitystä yhteydenpidosta hänen ja D:n välillä. Lisäksi D on toimittanut C:n yhteystietona ulosottoviranomaiselle vain B:ltä saamansa sähköpostiosoitteen, jota D itse ei kertomansa mukaan ollut käyttänyt. C:n ei ole edes väitetty ohjeistaneen D:tä siirtämään kuolinpesän varoja B:lle. KKO totesi, että C:n ei ole selvitetty käyttäneen tosiasiassa asian arvioinnin kannalta merkityksellistä määräysvaltaa pesän varoihin niiden ollessa D:n hallussa. Se, että D on siirtänyt C:lle tilisiirtona 500 euroa, ei anna aihetta arvioida asiaa toisin. C:lle siirretty summa on ollut pesän säästöön nähden merkityksetön ja joka tapauksessa selvästi pienempi kuin B:n määräysvaltaan tulleet pesän varat.

23. KKO totesi, että sille, miksi D on nostanut kuolinpesän varoista 66 000 euroa käteisenä ja säilyttänyt niitä kotonaan, ei olelutesitetty asianmukaista syytä. Oli selvää, että hänen tehtävänsä testamentin toimeenpanijana ei ole varojen nostamista edellyttänyt. Käteisen nostaminen on tosiasiassa mahdollistanut rahojen siirtämisen B:lle ulosottoviranomaisen tietämättä.

24. B:n kotoa oli tavattu 5 000 euroa. Määrä täsmää kuolinpesän tileiltä nostetuista varoista puuttuvaan summaan. Varojen siirtämiselle ei ole ollut laillista perustetta, koska A:n testamenttimääräyksen mukaisesti B:lle ei ollut tulossa rahavaroja. Kun C ei ole käyttänyt varoihin merkityksellistä määräysvaltaa ja kun varoja on päätynyt B:lle, aihetta oli olettaa, että todellista määräysvaltaa varoista on käyttänyt B.

25. Asiassa oli siten kokonaisuutena arvioiden esitetty riittävä näyttö ristiriidasta testamentin sisällön ja testamentin täytäntöönpanosta ilmenevän asian varsinaisen luonteen ja tarkoituksen välillä.

26. Seuraavaksi oli arvioitava, onko C saattanut ulosottokaaren 4 luvun 14 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla todennäköiseksi, että ulosmittaus loukkaa hänen todellista oikeuttaan.

27. Suurin osa kuolinpesän säästöstä eli 60 000 euroa on ulosmitattu D:n hallusta käteisenä. C:n, jolle perintö on testamentin nojalla kuulunut kokonaan, haltuun on riidattomasti päätynyt vain 500 euroa, kun perinnön rahavaroista osattomalle B:lle oli päätynyt 5 000 euroa ja jo aiemmin sivuutettuun osakekauppajärjestelyyn liittyen 3 500 euroa. Ratkaisevaa C:n väitteen kannalta on siten se, mitä selvitystä onliesitetty sen tueksi, että nämä 60 000 euroa olisivat päätyneet C:lle, ellei niitä olisi ulosmitattu.

28. C ei ollut esittänyt hänen ja D:n välistä sähköpostikirjeenvaihtoa tai muuta yhteydenpitoa, joka osoittaisi C:n käyttäneen testamentinsaajan määräysvaltaa. C ei ollut esittänyt selvitystä siitä, milloin ja millä tavalla hänen olisi ollut tarkoitus saada D:n hallussa olevat varat, mikä osoittaisi sitä, että kuolinpesän omaisuus olisi testamenttijärjestelyn tuloksena ollut todellisuudessa päätymässä hänelle. Kun D:n poikkeuksellisesti käteisenä nostamia varoja oli jo ehtinyt siirtyä B:lle osittain keinotekoisen osakekaupan myötä ja osin ilman mitään muodollistakaan selitystä, voidaan pitää vähintäänkin hyvin epävarmana sitä, että loputkaan varat olisivat koskaan päätyneet C:n omistukseen tai että hän olisi ainakaan päässyt käyttämään tosiasiallista määräysvaltaa niihin.

29. Edellä mainituilla perusteilla KKO katsoi, ettei C ollut saattanut todennäköiseksi, että ulosmittaus loukkaa hänen todellista oikeuttaan.

30. Johtopäätöksenään KKO lausui, että testamenttisaanto voidaan sivuuttaa osana ulosottokaaren 4 luvun 14 §:ssä tarkoitettua keinotekoista järjestelyä sekä että kysymyksessä oleva testamenttijärjestely ei vastaa asian varsinaista luonnetta ja tarkoitusta ja että C ei ole saattanut todennäköiseksi, että ulosmittaus loukkaa hänen todellista oikeuttaan. Näin ollen D:n hallussa olleet 60 000 euroa on voitu ulosmitata B:n veloista. Aihetta hovioikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei siten ole.

31.  KKO:n seikkaperäisten ja ymmärrettävällä tavalla laadittujen perustelujen ansiosta lukijalle tulee täysin selväksi, että testamentti on ollut räikeä mutta toisaalta jokseenkin kömpelö keinotekoinen järjestely, jolla vellallisen omaisuutta on yritetty saattaa ulosoton välttämistarkoituksessa velkojien ulottumattomiin. Ulosottomies ei mennyt lankaan, mutta käräjäoikeudessa velallisen selityksiin on ilmeisesti uskottu. 

32. Ulosottokaaren 4 luvun 14 § on yleissäännös, joka koskee kaikkia sellaisia keinotekoisia järjestelyjä, joissa tiettyä oikeudellista muotoa käytetään yksinomaan julkisivuna. Konkursslain 5 luvun 11 §:ssä on säännös keinotekoisen järjestelyn syrjäyttämisestä konkurssissa. 

33. Kuten oikeuskirjallisuudessa on mainittu, UK 4:14:n säännös ei siten koske ainoastaan sellaisia toimia, joilla on sopimusoikeudellinen nimi kuten kauppa, vaihto tai lahja, vaan myös muunlaiset oikeustoimet, kuten esimerkiksi testamentti, voivat tulla kysymykseen. KKO onkin perusteluissaan viitannut ulosottokaaren valmisteluun keskeisesti osallistuneiden Tuula Linnan ja Tatu Leppänen teokseen Ulosotto-oikeus II – ulosmittaus ja myynti.  

34. Vähitellen ja etenkin tänä vuonna korkein oikeus on muutenkin alkanut entistä paljon useammin viitata perusteluissaan oikeuskirjallisuuden kannanottoihin, mikä on positiivinen asia. Muiden maiden ylimmissä oikeuksissa tämä on ollut käytäntönä jo kauan.

35. Ruotsin korkein oikeus on esimerkiksi 28.10.2020 antamassaan ratkaisussa, jossa on kyse tuomion oikeusvoimavaikutuksesta, viitannut moniin konkurssi- ja prosessioikeutta käsitteleviin teoksiin kymmenessä perustelukappaleessa (Ö 3860-19).

https://www.domstol.se/globalassets/filer/domstol/hogstadomstolen/avgoranden/2020/o-3860-19.pdf