207. Rikoskomisariolle sakkoa laittomasta pidättämisestä. KKO 2020:80

1.  Korkein oikeus (KKO) on tänään antamallaan tuomiolla (KKO 2020:80) tuominnut tutkinnanjohtajana toimineen rikoskomisarion reilun 1 000 euron sakkoon laittomasta pidättämisestä, joka käsitti tuottamukselliset vapaudenriiston ja virkavelvollisuuden rikkomisen. Katsotaanpa tarkemmin, mistä asiassa on kysymys.

2. Komisario A:n syyksi oli Pirkanmaan käräjäoikeuden ja Turun hovioikeuden tuomioilla luettu tuottamuksellinen vapaudenriisto ja tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen. Tutkinnanjohtajana toiminut A oli määrännyt rikoksesta epäiltynä kuullun B:n pidätettäväksi, vaikka tämä oli perustellusti kiistänyt osallisuutensa epäiltyyn rikokseen eikä asiassa siten ollut ollut yleisiä eikä erityisiä edellytyksiä pidättää B:tä. Hovioikeuden mukaan A ei ollut riittävästi perehtynyt identiteettivarkauden kohteeksi joutuneen B:n kiistämisen perusteisiin eikä muihin pidättämisen edellytysten arvioinnin kannalta merkityksellisiin seikkoihin ennen päätöksentekoaan.

3. B:nä esiintynyt henkilö oli vuokrannut B:n nimellä ollutta ajokorttia käyttäen toiselta henkilöltä matkailuauton ja myynyt sen kolmannelle henkilölle esiintyen ajoneuvon omistajana. Poliisi oli ajoneuvon ostajaa kuulusteltaessa näyttänyt tälle B:n valokuvan, jonka perusteella ostaja oli pitänyt mahdollisena, että kuvassa esiintynyt henkilö oli myynyt ajoneuvon hänelle. B oli muutama päivä myöhemmin, lauantai-iltapäivänä otettu kiinni Helsingistä kotoaan ja kuulusteltu poliisilaitoksella, jolloin hän oli kiistänyt rikosepäilyn, ilmoittanut häneen aiemmin kohdistuneesta ja jo poliisin tiedossa olleesta identiteettivarkaudesta sekä kertonut käyvänsä säännöllisesti töissä. Vapaapäivää viettänyt A oli noin kaksi tuntia B:n kiinniottamisen jälkeen määrännyt tämän pidätettäväksi puhelinkeskustelussa saamiensa tietojen perusteella, vaikka viikonloppuna pidättämistä koskeva asia olisi ollut mahdollista ohjata päivystävälle komisariolle. B oli seuraavana päivänä siirretty Tampereelle, ja noin kahden vuorokauden kuluttua pidättämisestä hänet oli vapautettu, koska häntä ei enää epäilty rikoksesta. Pidättämisen vuoksi B oli joutunut jäämään pois töistä, ja hänen työnantajansa oli tullut tietoiseksi asiasta.

4. Pirkanmaan käräjäoikeus oli 15.12.2027  tuominnut komisarion tuottamuksellisesta vapaudenriistosta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta 30 päiväsakon yhteiseen sakkorangaistukseen. Turun hovioikeus, jonne komisario valitti, oli sen sijaan 2.4.2019  jättänyt A:n rangaistukseen tuomitsematta rikoslain 6 luvun 12 §:n 3 kohdan perusteella.

5. Hovioikeus perusteli ratkaisuaan sillä, että  A oli toiminut pidättämismääräystä antaessaan yleisesti käytössä olleen toimintatavan mukaisesti ja että tämä toimintatapa oli ainakin osittain johtunut poliisilaitoksen resursseihin nähden suurista asiamääristä esitutkinnassa. Hovioikeus katsoi, että sanottujen seikkojen voitiin katsoa vaikuttaneen A:n toimintaan merkittävästi, ja koska A:n ei ollut näytetty toimineen asiassa kuin parhaan ymmärryksensä mukaisesti rikostutkinnan edistämiseksi, asiassa oli perusteet jättää A rangaistukseen tuomitsematta.

6. KKO myönsi B:lle valitusluvan. Valituksessaan B vaati, että A tuomitaan rikoksistaan 30 päiväsakon rangaistukseen, kuten käräjäoikeus oli tehnyt. A vaati vastaksessaan valituksen hylkäämistä.

7. Perusteluissaan KKO lausui aluksi, että rikoslain 6 luvun 12 §:n 1 kohdan mukaan tuomioistuin saa jättää rangaistuksen tuomitsematta, jos rikosta on sen haitallisuuteen tai siitä ilmenevään tekijän syyllisyyteen nähden pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä. Pykälän 3 kohdan mukaan rangaistus saadaan jättää tuomitsematta, jos rikos on tekoon tai tekijään liittyvistä erityisistä syistä anteeksiannettavaan tekoon rinnastettava. 

8. KKO totesi, ettei se ole arvioinut rangaistuksen tuomitsematta jättämisen edellytyksiä tähän tapaukseen suoraan rinnastettavassa tilanteessa. Aiemmassa ratkaisukäytännössä kynnys rangaistuksen tuomitsematta jättämiselle on ollut varsin korkea. Rangaistuksen tuomitsematta jättäminen on yleensä edellyttänyt, että tekoon tai tekijän syyllisyyteen on liittynyt sellaisia erityisiä moitittavuutta vähentäviä seikkoja, jotka tekevät rikoksesta vähäisen tai anteeksiannettavaan tekoon rinnastettavan (esim. KKO 1992:78, KKO 2000:40 ja KKO 2016:66).

9. A:n syyksi on luettu se, että hän oli riittävästi asiaan perehtymättä määrännyt rikoksesta epäillyn B:n pidätettäväksi, vaikka asiassa ilmenneiden seikkojen perusteella pidättämisen edellytykset eivät olleet täyttyneet. A:n teko on johtanut siihen jo tekohetkellä ennakoitavaan seuraukseen, että B oli ollut perusteetta vapautensa menettäneenä noin kahden vuorokauden ajan, ja hänet oli siirretty toiselle paikkakunnalle ennen vapauttamista.

10. A:n syyksi luetun menettelyn haitallisuuden osalta KKO lausui, että tuottamuksellisen vapaudenriiston rangaistavuudella suojataan perustuslaissa turvattua oikeutta henkilökohtaiseen vapauteen, jonka rajoittamiseen tulee virkatoiminnassa suhtautua erityisellä huolellisuudella, ja jo verrattain lyhyt vapaudenmenetys täyttää rikoksen tunnusmerkistön. Lain perusteluissa (HE 94/1993 vp s. 110) on katsottu, että yleensä yli vuorokauden kestävää vapaudenmenetystä ei voida pitää teon syyksilukemisen estävällä tavalla vähämerkityksisenä. Ottaen huomioon B:lle aiheutuneen vapaudenmenetyksen keston, B:n siirtämisen toiselle paikkakunnalle sekä pidättämisestä B:lle välillisesti aiheutuneet seuraukset, KKo katsoi, ettei A:n menettelyä voida pitää haitallisuudeltaan vähäisenä.

11. A:n syyllisyydestä KKO totesi, että A:n virkatehtävä on nimenomaisesti kohdistunut sen arviointiin, onko B:n pidättämiselle ollut laissa säädetyt edellytykset. Ottaen huomioon, että B oli otettu vasta hiljattain kiinni, pidättämispäätöksellä ei ole ollut kiire ja B:n kiistämisen perusteet olisi ollut mahdollista tarkistaa ennen päätöksen tekemistä. Asiassa ei ole ilmennyt myöskään, että tilanne olisi kehittynyt odottamattomasti tai yllättävästi, tai että A:n kyky noudattaa lakia olisi jostakin muusta syystä ollut heikentynyt.

12. A oli vedonnut syyllisyyttään alentavana seikkana siihen, että hän oli toiminut vakiintuneen menettelytavan mukaisesti määrätessään vapaa-ajallaan B:n pidätettäväksi puhelinkeskustelun perusteella. Tältä osin KKO totesi, että mahdollisesta vakiintuneesta toimintatavasta huolimatta A:lla ei ole ollut velvollisuutta toimia tilanteessa vapaa-ajallaan, vaan pidättämistä koskeva asia olisi ollut ohjattavissa päivystävälle komisariolle. Ottaessaan B:n pidättämisen tarpeen arvioitavakseen A on vastannut siitä, että pidättämisen edellytykset tulevat riittävällä tavalla selvitetyiksi tälläkin yhteydenpitotavalla. Näiden edellytysten täyttymistä A ei ole varmistanut. Tätä laiminlyöntiä ei tee hyväksyttäväksi tai anteeksiannettavaksi se, että käytetty yhteydenpitotapa itsessään on vakiintunut.

13. Edellä mainituista syistä KKO katsoi, ettei asiassa ole ilmennyt aihetta pitää A:n syyllisyyttä rikoslajissaan tavanomaista vähäisempänä eikä tekoihin tai tekijään ole liittynyt hänen syyllisyyttään alentavia erityisiä seikkoja. A:n rikokset ovat myös haitallisuudeltaan rikoslajissaan tavanomaisia. Tämän vuoksi A:n rikoksia ei voida pitää laissa tarkoitetulla tavalla kokonaisuutena arvostellen vähäisinä tai erityisistä syistä anteeksiannettavaan tekoon rinnastettavina. Asiassa ei ole ilmennyt muitakaan perusteita rangaistuksen tuomitsematta jättämiselle.

14. Rikoslain 6 luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

15. KKO lausui, että A:n tekoja oli edellä lausutulla tavalla pidettävä rikoslajissaan tavanomaisena. Rangaistusta korottavana seikkana oli otettava huomioon, että A on huolimattomuudesta rikkonut virkatoimintaansa liittyvän keskeisen velvollisuuden, mikä on johtanut perusteettomaan vapaudenmenetykseen. Toisaalta hänen menettelynsä ei ole osoittanut välinpitämätöntä suhtautumista viranhoitoon. Tähän nähden KKO katsoi, että käräjäoikeuden määräämää yhteistä 30 päiväsakon rangaistusta on pidettävä oikeudenmukaisena seuraamuksena A:n syyksi luetuista rikoksista.

16. KKO tuomitsi komisario A:n 30:een 42 euron päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 1 260 euroa.

17. Tapaus on ollut varsin selvä ja helppo ratkaista. Selvää nimittäin on, ettei asiassa ole ollut edellytyksiä rangaistuksen tuomitsematta jättämiselle. Kyseessä on vakava asia, koska asianomistaja on tutkinnanjohtajan huolimattomuuden leväperäisyyden ja huolimattomuuden takia menettänyt vapautensa perusteettomasti lähdes kahden vuorokauden ajaksi. Tutkinnanjohtajana komisarion velvollisuutena on ollut nimenomaan vastata siitä,  että pidättämisen edellytykset ovat olleet olemassa. Tätä hän ei ole välittänyt tehdä.

18, Hovioikeuden ratkaisu jättää komisario rangaistukseen tuomitsematta on outo.  Väittet komisarion toimintavan tavanmukaisuudesta tai poliisilaitoksen puutteellisista resursseista eivät toki ole sellaisia seikkoja, joilla voisi olla rangaistuksen tuomitsematta jättämistä pohdittaessa merkitystä.

19. Koska pidättämiselle ei ole ollut laillisia edellytyksiä ja vapaudenmenetys on kestänyt yhtä vuorokautta kauemmin B:llä on ns. koppikorvauslain (422/1974) nojalla oikeus saada korvaus valtiolta.