84. Hovioikeus korotti rangaistusta Asema-aukion pahoinpitelyasiassa

                                 Kuva rikospaikalta tapauksen jälkeen

1. Helsingin hovioikeus antoi tänään tuomion niin sanotussa Asema-aukion pahoinpitelyasiassa. Hovioikeus julkaisi asiasta lyhyen eli vajaan sivun pituisen tiedotteen, jota olen käyttänyt tämän kirjoitukseni lähtökohtana. Minusta tiedote olisi voinut olla laajempi.

2. Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen (PVL) Suomen järjestön 10.9.2016 Helsingissä rautatieaseman Asema-aukiolla järjestämän tapahtuman yhteydessä eräs ulkopuolinen - itse asiassa sittemmin  rikoksen uhriksi joutunut Jimi Karttunen (JV:n huomautus) -  oli sylkäissyt maahan järjestön lippurivin edessä. Tällöin syytteen mukaan vastaaja Jesse Torniainen oli muutaman juoksuaskeleen otettuaan hypännyt ilmaan ja potkaissut uhria jalkapohjallaan rintaan. Sen seurauksena uhri (Jimi Karttunen siis) oli kaatunut selälleen maahan ja iskenyt päänsä asfalttiin. Karttuselle oli aiheutunut tajuttomuus ja erilaisia vammoja. Hän oli kuollut vammoihinsa muutama päivä myöhemmin.

3. Helsingin käräjäoikeudessa Jesse Torniaista oli syytetty törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Torniainen itse katsoi syyllistyneensä vain tavalliseen pahoinpitelyyn. Käräjäoikeus tuomitsi 30.12.2016 Torniaisen törkeästä pahoinpitelystä 2 vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että Torniainen olisi pahoinpitelyllään aiheuttanut uhrin kuoleman ja siksi syyte törkeästä kuolemantuottamuksesta hylättiin. Käräjäoikeuden mukaan asiassa ei ollut edellytyksiä soveltaa rasistista motiivia koskevaa rangaistuksen koventamisperustetta eikä toisaalta asian saama julkisuus ollut peruste lieventää rangaistusta.

4. Syyttäjät (Anna-Riitta Rinkinen ja Jouni Peräinen), uhrin oikeudenomistajat sekä Jesse Torniainen valittivat tuomiosta hovioikeuteen.

5. Helsingin hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin Jesse Torniaisen syyllistyneen vain törkeään pahoinpitelyyn. Asiassa ei voitu sulkea pois sitä vaihtoehtoa, että uhrin hoito-ohjeiden vastainen huumaus- ja lääkeaineiden käyttäminen saattoi muuttaa aivovammasta toipumista aiheuttamalla kuolemaan johtaneen aivojen turvotuksen. Törkeän pahoinpitelyn ei näytetty olleen katkeamattomassa rikosoikeudellisessa syy-yhteydessä uhrin menehtymiseen, minkä vuoksi myös hovioikeus hylkäsi syytteen kuolemantuottamuksesta.

6. Hovioikeus katsoi pahoinpitelyn motiiviksi sen, että Kemppainen oli ilmaissut vastustavansa rasistisen järjestön edustamia arvoja. Pahoinpitely oli siten tehty rasistisin motiivein. Tämä otettiin käräjäoikeuden tuomiosta poiketen rangaistusta mitattaessa huomioon koventavana seikkana. Hovioikeus totesi perusteluissaan, että nykyisin voimassa olevan lain mukaan rasistisen motiivin käyttäminen koventamisperusteena ei edellytä  uhrin kuulumista suojatuun kansanryhmään, kuten aiemmin voimassa olleessa laissa säädettiin.  perusteluissaan. Hovioikeus korotti Torniaisen rangaistuksen 2 vuodeksi 3 kuukaudeksi vankeutta. 

7. Hovioikeuden mukaan törkeästä pahoinpitelystä Torniainen olisi tullut tuomita 1,5 vuodeksi vankeuteen, mutta rangaistusta kovennettiin puolella vuodella  rikoksen uusimisen takia - Torniainen on jo aiemmin syyllistynyt pahoinpitelyrikoksiin - ja kolmmella kuukaudella rasistisen motiivin perusteella.

8. Hovioikeuden ratkaisukokoonpanoon kuuluivat hovioikeudenneuvokset Jukka Kontio, Jukka Lindstedt ja Heli Sankari, asian valmistelijana oli esittelijä Anu Välimäki. Helsingin käräjäikeus ratkaisi asian kolmen tuomarin kokoonpanossa, johon kuuluivat puheenjohtajana laamanni Tuomas Nurmi sekä muina jäseninä käräjätuomarit Tero Kujala ja Johanna Nevalainen.

9. Syyttäjät ovat vaatineet Torniaiselle varsin ankaraa rangaistusta, sillä he esittivät vielä hovioikeudessakin, että Torniainen tulisi tuomita törkeästä pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta vähintään 5 vuodeksi vankeuteen.  Se olisi kuitenkin ollut selvästi liian ankara rangaistus, vaikka syyte kuolemantuottamuksesta olisikin hyväksytty.

10. Käräjäoikeus ja hovoikeus ovat perusteellet ratkaisua varsin seikkaperäisesti ja muutoinkin asianmukaisella tavalla kuten pitikin tehdä. Yksi seikka minua jäi hieman kuitenkin hieman askarruttamaan. Torniaisen puolustus vetosi molemmissa oikeusasteissa lieventävänä asianhaarana uhrin eli Jimi Kemppaisen provokatoriseen käyttäytymiseen juuri ennen Torniaisen suorittamaa hyppypotkua. Kemppainen nimittäin oli, kuten syyttäjien teonkuvauksestakin ilmenee,  PVL:n lippurivistön kohdalle saapuessaan pysähtynyt rivistössä olleen henkilön eteen, lausunut Vastarintaliikkeestä jotain kielteistä sekä lopuksi vielä ikään kuin varmemmaksi vakuudeksi sylkäissyt eteensä maahan.  Tämä sai lippurivistön vieressä seisseen Torniaisen reagoimaan asiaan Karttuseen kohdistetulla hyppypotkulla.  

11. Hovoikeus on kuitannut ko. asian "kaunein sanakääntein" siten, että Karttunen oli ilmaissut vastustavansa rasistisen järjestön edustamia arvoja ja katsonut, että pahoinpitelyn suorittamisella oli rasistinen motiivi. Karttusen väitetystä provokatorisesta käyttäytymisestä hovioikeus ei sen sijaan lausu tässä kohtaa mitään; Karttusen sylkäisystä hovioikeus näyttää vaikemevan tyystin. Tiedotteessaan hovoikeus sanoo hyvin miedosti ja itse asiassa virheellisesti, että  "eräs henkilö oli sylkäissyt maahan järjestön lippurivin  edessä", vaikka  on kiistatonta, että tuo "eräs henkilö" oli nimenomaan Jimi Karttunen. - Olisiko mediassa ja somessa kuukausikaupalla Asema-aukion pahoinpitelystä ja sen rasistisesta motiivista "vellonut" keskustelu kenties vaikuttanut hovioikeuden kannanmuodostukseen?

12. Käräjäoikeus sitä vastoin totesi lyhyesti, että "pelkästään se seikka, että Karttunen oli sylkäissyt maahan lippurivistön edessä eikä mahdollisesti sanonut jotain negatiivista lippua kantaneelle henkilölle ei osoita Torniaisen rikoksen motiivia RL 6 luvun 5 §:ssä säädetyllä tavalla rasistiseksi". 

13. Olisin itse taipuvainen katsomaan, että käräjäoikeuden sanottu johtopäätös on hovioikeuden kantaa perustellumpi. Onko Karttunen itse asiassa edes mieltänyt, että aukiolla oli meneillään juuri uusnatsien rasistinen mielenilmaus? Joka tapauksessa hovioikeuden olisi tullut ottaa kantaa syytetyn puolustuksen väitteeseen siitä, että Karttunen oli käyttäytynyt tilanteessa provokatorisesti. Minusta Asema-aukion pahoinpitely on etenkin rangaituksen mittamisen osalta sellainen tapaus, jossa korkein oikeus (KKO) voisi myöstää valitusluvan ja ottaa asian ratkaistavakseen.

14. Rangaistuksen mittaamisella ja siihen vaikuttavilla seikoilla ja tekijöillä on käytännössä ylipäätään tärkeä merkitys. Tämän on viime vuosina havainnut myös KKO, sillä se myöntää nykyisin usein valituslupia rangaistuksen mittaamisesta ja julkaisee sitä koskevia ratkaisuja ennakkopäätöksinä. KKO:ssa pohditaan parhaillaan, ketä se tulee esittämään avoinna olevaan oikeusneuvoksen virkaan. Kuten olen äskettäin blogijutussa numero 82 todennut, KKO saattaa esittää uudeksi jäsenekseen rikosoikeuden alalla kunnostautunutta viranhakijaa. Hakijoiden joukossa on myös yksi rikosoikeuden professori eli Jussi Tapani Turun yliopistosta. En ihmettelisi, jos KKO päättäisi esittää häntä jäsenekseen.

83. Matti Nissiselle potkut valtakunnansyyttäjän virasta

1. Nyt se sitten on selvä: Matti Nissinen ei saa jatkaa valtakunnansyyttäjän virassa. Valtioneuvosto irtisanoi tänään joulukuun lopulla korkeimmalta oikeudelta virkarikostuomion saaneen Nissisen. Oikeusministeri Antti Häkkänen esitti Nissisen irtisanomista, koska tällä ei ole enää edellytyksiä jatkaa virassaan.

2. Häkkäsen mukaan valtakunnansyyttäjä on niin keskeinen oikeusviranomainen, että hänellä pitää olla täysi toimintakyky, uskottavuus ja luotettavuus. Tätä toimintakykyä Matti Nissisellä ei enää ollut, Häkkänen totesi tänään tiedotustilaisuudessaan. "Näin vakavassa, poikkeuksellisessa tilanteessa irtisanominen on ainoa selkeä vaihtoehto", oikeusministeri perusteli päätöstä.

3. Irtisanomisen taustalla on KKO:n 27. joulukuuta Nissiselle tahallisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta langettama sakkorangaistus.  

4. Matti Nissisellä on kuuden kuukauden irtisanomisaika. Häkkäsen mukaan asia järjestetään kuitenkin käytännössä niin, ettei Nissinen enää palaa virkaansa hoitamaan.  Häkkäsen mukaan Nissisen seuraaja ottaa tehtävän vastaan ”mahdollisimman nopeasti”, mutta tarkempi aikataulu on luvassa vasta muutaman päivän kuluttua.

5. Oikeusministeriön irtisanomisesityksen tarkemmat perusteet ilmenevät ministeriön tänään julkistamasta esittelymuistiosta. Sen mukaan valtakunnansyyttäjän tehtävä on virka, jonka hoitamisessa voidaan edellyttää erityistä moitteettomuutta. Valtakunnansyyttäjän nauttima luottamus ja uskottavuus ovat keskeinen osa hänen toimintakykyään. Esimiesasemassa ja virastopäällikkönä häneen voidaan kohdistaa korkeampia vaatimuksia kuin virkamieheen yleensä.  Esitystä tehtäessä on otettu huomioon, että KKO:n ratkaisun mukaan Nissisen menettely, joka oli tahallinen, osoittaa merkittävää moitittavuutta. Huomionarvoista on myös se, että Nissinen on jatkanut esteellistä menettelyään usean alaisen huomautuksesta huolimatta, sanotaan muistiossa. 

6. Muistion mukaan valtakunnansyyttäjällä on vaativa johtamis- ja lainkäyttötehtävä. Hän johtaa elintä, jolta edellytetään erityistä luotettavuutta. Irtisanomisesityksen mukaan Nissinen ei enää ole täysin toimintakykyinen hoitamaan kaikkia valtakunnansyyttäjälle kuuluvia tehtäviä. Osittainenkin toimintakyvyn puute on syyttäjälaitoksen kannalta ongelmallinen, ja sillä on välitön vaikutus koko oikeusjärjestelmän uskottavuuteen, lausutaan muistiossa. Valtakunnansyyttäjä Nissisen syyllistyttyä virkavelvollisuuden rikkomiseen KKO:n tuomiosta ilmenevin tavoin luottamus hänen kykyynsä sekä edellytyksiinsä hoitaa näitä tehtäviä puolueettomasti ja luotettavasti on heikentynyt. Valtakunnansyyttäjän nauttima luottamus ja uskottavuus ovat keskeinen osa hänen toimintakykyään.

7. Muistiossa viitataan syyttäjälaitoksessa hyväksyttyihin eettisiin ohjeisiin, joita Matti Nissinen on virassaan itse voimakkaasti ajanut. Ohjeissa painotetaan syyttäjien korostettua ja näkyvää puolueettomuutta ja viitataan siihen, että syyttäjien omalla käyttäytymisellä on vaikutusta koko syyttäjälaitosta kohtaan tunnettavaan luottamukseen. Muistion mukaan Nissisen ei voida katsoa virkarikostuomion jälkeen enää voivan uskottavasti valvoa alaistensa syyttäjien toimintaa tai näyttämään esimerkkiä eettisten linjausten osalta. Lieventävänä seikkana esitytä tehtäeesä on otettu huomioon, ettei taloudellinen intressi ollut kovin suuri eikä Nissinen saanut itse mitään hyötyä. Tavoitteena oli syyttäjälaitoksen johtamisen kehittäminen, joten tavoite oli ymmärrettävä ja hyväksyttävä. Nissiselle asian takia koituneesta kielteisestä julkisuudesta, johon Nissinen on itse voimakkaansti vedonnut, todetaan muistiossa, että  tämänkaltaisen viran hoito ja siinä todetut virheet nousevat väistämättä julkisuuteen. Nissisen rikosasiassa saama kielteinen julkisuus ei kuitenkaan ole ollut ennakoimatonta asian luonne ja olosuhteet huomioiden.

8. Matti Nissinen voi valittaa irtisanomipäätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO). Valitusaika on 30 päivää. Nissiselle irtisanomisajalta maksettava kuuden kuukauden palkka tekee noin 63 500 euroa, minkä lisäksi Nissiselle maksetaan lakisääteiset lomarahat. Matti  ei näin ollen putoa täysin tyhjän päälle. Ilmeisesti palkanmaksu onkin ollut suurin syy siihen, ettei Nissinen irtisanoutunut itse, vaan palasi KKO:n tuomion jälkeen hoitamaan virkaansa ikään kuin muina miehinä. Nissinen katsoi, että hänen työpanokselleen on syyttäjälaitoksessa suuri tarve.

9. Oikeusministeriö pidätti  Nissisen virasta prosessin ajaksi elokuun lopussa. Sitä ennen hän oli jäänyt palkattomalle virkavapaalle maaliskuun alkupuolella, jolloin tapauksen esitutkinta alkoi. Helsingin Sanomien kyselyssä pari kolme viikkoa sitten 80 prosenttia syyttäjistä arvioi, ettei Nissisellä ole edellytyksiä jatkaa virassaan. Valtaosa kyselyyn vastanneista syyttäjistä toivoi, että Nissinen eroaisi itse.

10. Valtakunnansyyttäjän virkaa hoitamaan määrätään apulaisvaltakunnansyyttäjä Raija Toiviainen, kunnes virka vakinaisesti täytetään. Näyttää siltä, että virkaan valitaan juuri Toiviainen, joka saattaa olla viran ainoa hakija. 

11. Se, ettei virkarikossyytettä Matti Nissistä vastaan ajanut apulaisoikeuskansleri Kimmo Hakonen vaatinut Nissisen viraltapanoa, herätti oikeudenkäynnin aikana jonkin verran huomiota. Laissa (RL 40:9.2) säädetyt edellytykset viraltapanoon olisivat kyllä olleet olemassa, vaikka  Nissiselle vaadittiinkin rangaistukseksi ainoastaan sakkoa. Jos viraltapanoa olisi vaadittu, mutta KKO olisi hylännyt vaatimuksen, Nisssisen irtisanominen tuomion jälkeen virkamiesoikeudellisilla perusteilla ei kenties olisi ollut niin selvä asia kuin nyt, jolloin ko. edellytyksiä voitiin tarkastella tavallaan puhtaalta pöydältä.

82. KKO:n uuden jäsenen valinta

1. Korkeimmassa oikeudessa (KKO) on - jälleen kerran - täytettävänä jäsenen eli oikeusneuvoksen virka. Vuonna 2016 KKO:een nimitettiin kaksi ja viime vuonna peräti neljä uutta jäsentä. Tänä vuonna tullaan eläköitymisten takia nimittämään kaksi ja ensi vuonna ainakin yksi oikeusneuvos. Presidentti Timo Esko lähtee eläkkeelle vuonna 2020. Jos hänen seuraajansa nimetetään KKO:n sisältä, kuten olisi luonnollista, joudutaan oikeuden jäsenistöä täydentämään uudella nimityskierroksella.  
2. Olen tarkastellut oikeusneuvosten vuodesta 2008 alkaen. Blogin lukijat  ovat pitäneet tarpeellisena, että jatkan näitä arviointejani edelleen. Kaikki eivät toki ole pitäneet siitä, että "ronkin" KKO:n jäsenten valintaprosessia ja arvioin, kenet voitaisiin kulloinkin virkaan nimittää. Minusta on kuitenkin hyvä, että  Suomessa edes joku vaivautuu pohtimaan sanottuja asioita ja tarjoaa samalla lukijoille  mahdollisuuden kommenteilla osallistua keskusteluun. Pidän tärkeänä, että ylimmän tuomioistuimen jäsenten nimityksistä keskustellaan. 

3. KKO:n jäsenen virkaa hakivat nyt (aakkojärjestyksessä) seuraavat 12 juristia: Hallavainio Anne-Mari, Karttunen Jussi, Kyllönen Ari, Lamponen Helena, Martikainen Petri,  Raitio Juha, Rautio Jaakko, Ojala Timo, Tammi-Salonen Eva, Tapani Jussi, Välimaa Asko ja Wirén Ari. 

4. Hakijoista oikeustieteen tohtoreita on viisi (Lamponen, Raitio, Rautio, Tammi-Salminen ja Tapani), heistä professorina toimii kolme (Raitio, Tammi-Salminen ja Tapani). Tuomareita joukossa on viisi (Karttunen, Kyllönen,  Rautio, Ojala ja Wirén); Karttunen on markkinaoikeustuomari ja Wirén työtuomioistuinneuvos, Kyllönen, Ojala ja Rautio  työskentelevät kaikki Helsingin hovioikeudessa. Hallavainio on oikeusministeriön hallitusneuvos ja Välimaa saman ministeriön kansliapäällikkö. Martikainen on OKa-viraston esittelijäneuvos ja Lamponen TE-ministeriön virkamies. Rautiolla ja Välimaalla on pitkä kokemus  lainvalmistelijana. Tällä kerralla hakijoiden joukossa ei ole yhtään alioikeustuomaria tai asianajajaa, ei liioin KKO:n esittelijää.

5. Useimmat hakijat eivät ole ensimmäistä kertaa "pappia kyydisssä", vaan he ovat ilmoittautuneet oikeusneuvoksen virkaan aikaisemmin, jotkut eli Karttunen, Kyllönen, Rautio, Raitio ja Välimaa jopa useita kertoja; ennätystä näyttäisi tässä suhteessa pitävän hallussaan hovioikeudenneuvos Ari Kyllönen. Hakijoiden ikäjaukaumasta sen verran, että vanhimmat heistä ovat 61-vuotias Ari Wirén ja 59-vuotias Ari Kyllönen, yli viisikymppisiä ovat myös Helena Lamponen (58), Jaakko Rautio (51), Anne-Mari Hallavainio (50), Juha Raitio (50) sekä Asko Välimaa (54). Alle 50-vuotiaita puolestaan ovat Jussi Karttunen (48), Petri Martikainen (46), Eva Tammi-Salminen (46), Jussi Tapani (44) ja Timo Ojala (42). 

6. Viime kerralla haastatteluvaiheeseen asti hakijoista pääsivät Tammi-Salminen ja Karttunen, Tammi-Salminen sai KKO:n virkaesityksessä kaksi ääntä. Nämä seikat eivät ole kuitenkaan kovin painavia, kuten kokemuksesta tiedämme. Edellisellä hakukerralla KKO:n jäsenten haastattelussa olevista hakijoista kaksi eli professori Tuomas Hupli ja laamanni Antti Savela eivät ole nyt lainkaan hakijoiden joukossa.

7. Pitää myös muistaa, ettei tohtorin tutkinto paina kovin paljon jäsenen nimitysmenettelyssä. Päin vastoin KKO tuntuu pitävän tiukasti kiinni siitä, ettei sen jäsenistöön tulee liikaa tohtoreita. Kun viimeksi jäseneksi nimitetty Juha Mäkelällä on tohtorin tutkinto, voidaan nyt lähteä siitä, että KKO:n valinta kohdistuisi ei-tohtoriin. Mäkelä on myös siviilioikeuden ekspertti, mikä merkitsee melko todennäköisesti sitä, että tällä kerralla virkaesitys saattaa kohdistua lähinnä rikos- tai/ja prosessioikeuden edustajaan. Prosessioikeuden "ihmisiä" KKO:ssa on jo nykyisin aika paljon, mutta rikosoikeuden asiantuntijoita jäsenistössä on vähemmän. Edellisen kerran rikosoikeus oli virantäytössä "valttia" vuonna 2012, jolloin nimityksen sai lainsäädäntöneuvos Jarmo Littunen. Tuntuisi johdonmukaista, että tällä kerralla etusija olisi rikosoikeuteen perehtyneillä ja etenkin lainvalmistelijoina toimineilla hakijoilla. 

8. Edellä mainituilla perusteilla päätyisin siihen, että viranhakijoista olisivat vahvoilla lähinnä rikosoikeuden professori Jussi Tapani, kansliapäällikkö Asko Välimaa ja hovioikeudenneuvos Timo Ojala. 

9. Turun yliopiston rikosoikeuden professori Jussi Tapani on julkaissut väitöskirjan lisäksi joko yksin tai muiden kirjoittajien kanssa useita monografioita sekä lähes 200 rikosoikeutta käsittelevää artikkelia ja oikeustapauskommenttia. Tapania voidaan kenties pitää vielä liian nuorena ylimmän oikeuden jäseneksi. Edellisen kerran vakinainen professori on nimitetty KKO:n jäseneksi joskus 80-luvulla, jolloin nimityksen saivat kauppaoikeuden professori Pirkko-Liisa Aro (nykyinen Haarmann) ja esineoikeuden professori Juhani Wirilander. Olisi siis jo korkea aika saada jälleen professori KKO:n jäsenistöön. Mainittakoon, että Ruotsin korkeimman oikeuden jäseneksi nimitettiin viime vuonna 47-vuotias Tukholman yliopiston rikosoikeuden professori Petter Asp.

10. Asko Välimaa on toiminut aluksi lähes 10 vuotta yliopiston asissitenttina ja sen jälkeen vuodesta 1997 lähtien oikeusministeriön lainsäädäntöneuvoksena, rikos- ja prosessioikeuden yksikön lainsäädäntöjohtajana, ylijohtajana (osastopäällikkönä) ja viime vuodesta lähtien OM:n kansliapäällikkönä. Välimaan varsinainen leipälaji on prosessioikeus, mutta hän on osallistunut myös monien kansainvälistäkin ulottuvuutta omaavien rikosoikeudellisten lakihankkeiden valmisteluun. Välimaalla on useita merkittäviä julkaisuja.

11. Timo Ojala on siis vasta 42-vuotias, mutta saanut silti jo aika paljon aikaan. Ojala valmistui ylioppilaaksi 1994 Sotkamon urheilulukiosta; todettakoon, että oikeuskanslerina kuluvan vuoden alusta aloittanut Tuomas Pöysti kirjoitti ylioppilaaksi Ounasvaaran urheilulukiosta.Tuomas Pöystin tavoin myös Timo Ojala on valmistunut oikeustieteen kandidaatiksi Lapin yliopistosta. Ojalan tuomioistuinura alkoi 2001 Helsingin hovioikeudesta, jossa hän oli nelisen vuotta viskaalina eli esittelijänä. Vuonna 2005 Ojala siirtyi KKO:een, jossa toimi oikeussihteerinä ja esittelijäneuvoksena vuoteen 2012, jolloin siirtyi takaisin Helsingin hovioikeuteen, ensin ma. hovioikeudenneuvokseksi ja vuonna 2015 vakinaiseksi jäseneksi. Ojalalla on ollut sivutoimia mm. Urheilun oikeusturvalautakunnassa ja Liikennevahinkolautakunnassa. Hän on julkaissut kirjat mm. lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista (2012) ja seksuaalirikoksista (2014) sekä ollut osakirjoittajana Rikosoikeus-kommentaariteoksessa (2009). Vankka rikosoikeuden tutkija siis.

12. Saa nähdä, miten nimitysasiassa tällä kertaa käy ja osuuko arvioni lähimainkaan oikeaan!

81. Antti Tapanila: Tuomarin esteellisyys (KKO 2017:97)

1. Korkein oikeus on antanut harvakseen ratkaisuja tuomarin esteellisyydestä. Viime vuosina esteellisyystapaukset ovat usein olleet tosiseikoiltaan poikkeuksellisempia, mikä voi kertoa siitä, että esteellisyyteen kiinnitetään enenevässä määrin huomiota ja arvioitavaksi tulee harvinaisempia tilanteita asianosaisten kiinnittäessä korostuneemmin huomiota tuomarin puolueettomuuteen. Uusin ratkaisu (KKO 2017:97) koski ns. oikeusaste-esteellisyyttä. Tässä yhteydessä voidaan mainita myös KKO 2017:70, jossa oli kysymys lautamiehen esteellisyydestä, sekä tapaukset KKO 2015:39 ja 73, joissa arvioitiin korkeimman oikeuden esittelijänä työskennelleiden syyttäjän virasta virkavapaalla olleiden henkilöiden esteellisyyttä. Esittelijöitä koskevien tapausten erikoisuutena oli, että esteellisyys oli otettu esille joko syyteasiaa ajaneen apulaisvaltakunnansyyttäjän aloitteesta (2015:39) tai viran puolesta (2015:73).

2. Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 1 momentti koskee tilannetta, jossa tuomari tai hänen läheisensä on käsitellyt samaa asiaa toisessa tuomioistuimessa tai viranomaisessa. Oikeusaste-esteellisyys edellyttää käytännössä tuomariksi siirtymistä toisesta tuomioistuimesta tai viranomaisesta, esimerkiksi syyttäjän tehtävästä. Toisena vaihtoehtona on, että tuomarin käsittelemää asiaa tai sitä sivuavaa tapausta on käsitellyt hänen perheenjäsenensä tai läheinen sukulaisensa, joka on työskennellyt toisessa tuomioistuimessa tai viranomaisessa.

3. Tapaus KKO 2017:97 koski sitä, että hovioikeudenneuvos oli ratkaissut käräjätuomarina telekuuntelua ja -valvontaa koskevat pakkokeinoasiat ja myöhemmin hän oli osallistunut hovioikeudessa samaan kokonaisuuteen liittyneen syyteasian käsittelyyn. Telekuuntelua ja -valvontaa koskevat lupa-asiat oli käsitelty käräjäoikeudessa 4.1.2011 ja syyteasia ratkaistu hovioikeudessa 31.3.2015. Telekuuntelu ja -valvonta-asiat olivat kohdistuneet A:n ja B:n matkapuhelinliittymiin ja samat henkilöt olivat myöhemmin olleet syytteessä useista törkeistä petoksista. Hovioikeus oli tuominnut A:lle kahden vuoden ja 10 kuukauden sekä B:lle kolmen vuoden ja kahden kuukauden vankeusrangaistukset. A ja B olivat haettuaan hovioikeuden tuomioon valituslupaa KKO:lta tehneet esteellisyysväitteen hovioikeudenneuvoksesta, mutta vasta sen jälkeen, kun muutoksenhaulle asetettu määräaika oli umpeutunut.

KKO 2017:97

4. Korkein oikeus joutui arvioimaan tapauksessa ensinnäkin sitä, kohdistuuko vasta muutoksenhaulle osoitetun määräajan jälkeen tehtyyn esteellisyysväitteeseen prekluusio. Otettuaan esteellisyysväitteen tutkittavaksi KKO ratkaisi kysymyksen varsinaisesta esteellisyysperusteesta. KKO:n ratkaisu esteellisyydestä syntyi äänin 3-2 siten, että vähemmistöön jääneet oikeusneuvokset hyväksyivät esittelijän mietintöön sisältyneen ratkaisuehdotuksen. Äänestys ja sen lopputulos kertovat siitä, että kysymys oli eräänlaisesta rajatapauksesta, jossa voidaan nähdä sekä esteellisyyttä puoltavia että sitä vastaan puhuvia seikkoja. Tässä yhteydessä voidaan arvioida myös KKO:n ratkaisun perusteluissa käytettyjä argumentteja, koska ne selvittävät sitä, miksi esteellisyyttä on päädytty arvioimaan eri tavoin.

5. Lukija voi tietysti kysyä, millä asiantuntemuksella kommenttia on kirjoitettu. Olen taustaltani käräjätuomarin viranhoidon ohella prosessioikeuden tutkija ja julkaissut vuonna 2007 väitöskirjan tuomarin esteellisyydestä, joka on tarkastettu Lapin yliopistossa. Väitöskirjaan sisältyy kannanotto myös oikeusaste-esteellisyyteen monien muiden esteellisyyskysymysten ohella ja siinä olen arvioinut telekuuntelua ja -valvontaa koskevien pakkokeinoasioiden käsittelyn vaikutusta oikeusaste-esteellisyyteen. Mielenkiintoista sinänsä, KKO:n perusteluissa ei ole viitattu oikeuskirjallisuuteen, joten väitöskirjassa esitetyn kannanoton vaikutusta ratkaisuun voi vain arvailla.

6. Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 8 §:n mukaan asianosaisen tulee tehdä väite tuomarin esteellisyydestä heti ryhtyessään käyttämään asiassa puhevaltaa ja saatuaan tiedon asiaa käsittelevistä tuomareista. Tapauksessa KKO 2017:97 asianosaisten on pitänyt saada tieto hovioikeuden asiaa käsitelleestä kokoonpanosta viimeistään pääkäsittelyssä. Olennaista on ollut, milloin asianosainen on saanut tiedon perusteesta, joka esteellisyyden on hänen mielestään aiheuttanut. 

7. Tältä osin lainsäädännössä on jaoteltu esteellisyysperusteet kahteen kategoriaan. Jos kysymys on ns. harkinnanvaraisesta perusteesta, asianosaiselta edellytetään pätevää syytä sille, että esteellisyysväite tehdään vasta tuomion antamisen jälkeen. Jos taas kysymyksessä on ns. ehdoton esteellisyysperuste, tällaista pätevän syyn vaatimusta ei ole asetettu. Jaottelun eräs ongelma on, että jako harkinnanvaraisiin ja ehdottomiin esteellisyysperusteisiin on itsessään harkinnanvarainen kysymys. Toisin sanoen lainsäädännössä ei tarkemmin erotella sitä, mitkä esteellisyysperusteet ovat harkinnanvaraisia. Voidaan arvioida, että laissa määriteltyyn läheissuhteeseen, työ- tai omistussuhteeseen tms. perustuva esteellisyys useimmiten on laadultaan ehdotonta, koska esteellisyyden kannalta ratkaisevat elementit ovat pääteltävissä suoraan laista. Sen sijaan esimerkiksi ennakkoasenne-esteellisyys, jota koskee oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 2 momentti, on luonteeltaan harkinnanvaraista.

8. Korkein oikeus on pitänyt oikeusaste-esteellisyyttä laadultaan ehdottomana (kohta 8). Tätä näkemystä voidaan puoltaa sillä, että lainkohtaan ei sisälly suoranaisesti harkinnanvaraisuuteen viittaavaa lauseketta toisin kuin ennakkoasenne-esteellisyyden kohdalla on laita. Tätä voisi ilmentää esimerkiksi seuraavanlainen lausuma; ”jos on perusteltua aihetta epäillä tuomarilla olevan asiaan ennakkoasenne…”. Oikeusaste-esteellisyyden osalta on todettu kategorisemmin, että ”tuomari on esteellinen, jos…” Oikeusaste-esteellisyyteen pitää muutoinkin suhtautua ankarammin, koska sitä voidaan puoltaa paitsi ennakkoasenteen puuttumisella myös sillä, että ns. instanssijärjestyksen periaate edellyttää alemman tuomioistuimen ja muutoksenhakutuomioistuimen kokoonpanojen erillisyyttä. Jos aidosti samaa asiaa käsittelisi molemmissa sama tuomari, ei kysymys olisi enää todellisesta ja tehokkaasta muutoksenhakuoikeudesta asianosaisen kannalta.

9. Oikeusaste-esteellisyyden ehdottomuutta vastaan voidaan kuitenkin argumentoida sillä, että lainkohtaan (OK 13:7,1) sisältyy harkinnanvarainen samaa asiaa koskeva ilmaus. Itse asiassa tapaus KKO 2017:97 äänestystuloksineen osoittaa, että on tosiasiassa harkinnanvaraista, mitä samalla asialla tässä tilanteessa tarkoitetaan.

10. Oikeusaste-esteellisyyden pitäminen ehdottomana esteellisyysperusteena on perusteltavissa painavammin harkinnanvaraisuuteen verrattuna, joten tältä osin KKO on oikeilla jäljillä. Vastaavaan päätelmään olen päätynyt itse väitöskirjassani. Toisaalta erottelulla harkinnanvaraisiin ja ehdottomiin esteellisyysperusteisiin ei näytä tapauksessa olevan kovin olennaista merkitystä, sillä asianosaisten todetaan saaneen tiedon telekuuntelua ja -valvontaa koskevista päätöksistä vasta muutoksenhaulle asetetun määräajan jälkeen. Tämä päätelmä perustui siihen, että päätökset eivät sisältyneet esitutkinta-aineistoon, joten asianosaisten ilmoitusta päätösten tiedoksisaamisesta pidettiin uskottavana. Tähän lopputulokseen olisi voitu päätyä joka tapauksessa, jos mitään muuta näyttöä päätösten toimittamisesta asianosaisille ei ollut. Tapausselosteesta ilmenee, että KKO:n pyytämissä vastauksissa ei ollut riitautettu asianosaisten väitettä päätösten tiedoksisaamisesta muutoksenhaun määräajan jälkeen (kohta 11).

11. Esteellisyysperustetta koskevan ratkaisunsa KKO:n enemmistö on perustellut pääasiassa sillä, että telekuuntelua ja –valvontaa koskevien päätösten tekemisessä ei ollut kysymys samasta asiasta syyteasian kanssa. Näkemys on perustunut siihen, että telekuuntelu ja -valvonta-asiat käsitellään yleensä esitutkintavaiheessa ennen syytteen vireille tuloa ja telekuuntelua ja -valvontaa koskevat ratkaisut perustuvat lupaedellytysten harkitsemiselle. Niihin liittyvä harkinta on siten oikeudellisesti ja näytön osalta varsin erilaista verrattuna syyteasiaan. KKO:n enemmistö on painottanut sitä, että prosessuaalisesti samalla asialla yleensä ymmärretään muuta, toisin sanoen erillisesti käsiteltävää lupa-asiaa ei yleensä samaisteta myöhemmin käsiteltävään pääasiaan. Enemmistö on siten perustanut arvionsa lain sanamuodolle sekä reaalisille ja prosessioikeuden systematiikasta johdetuille argumenteille.

12. Vähemmistö puolestaan on antanut huomattavasti enemmän merkitystä lain esitöille. Oikeudenkäymiskaaren 13 lukua uudistettaessa laadittu hallituksen esitys (HE 78/2000) edustaa sinänsä tasokasta lainvalmistelutyötä. Hallituksen esitykseen sisältyy yksityiskohtaisiakin tulkintaohjeita esteellisyysperusteista. Näin on myös oikeusaste-esteellisyyden kohdalla, sillä hallituksen esityksessä on todettu, että ”myöskin osatuomion antaminen ja pakkokeinoista tai turvaamistoimista päättäminen aiheuttaa vastaavan esteellisyyden muutoksenhakutuomioistuimessa…” (s. 41). Lainvalmistelija on siis ollut huomattavan kategorisella kannalla pakkokeinoasioiden vaikutuksesta erottelematta telekuuntelua ja -valvontaa koskevia pakkokeinoasioita muista, esimerkiksi vangitsemisesta. Käytännössä pakkokeinoasiat kuitenkin eroavat toisistaan huomattavasti niin asianosaiseen kohdistuvan pakon ankaruuden kuin ratkaisunteossa huomioon otettavien seikkojen ja pakkokeinon käytön tavoitteen kannalta.

13. Vähemmistö on ollut sillä kannalla, että samaa asiaa tulkitaan yhdenmukaisesti oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 1 ja 2 momentteja sovellettaessa. Lain esitöissä on lähdetty siitä, että samaan rikosepäilyyn perustuva pakkokeinoasia ja syyteasia koskevat samaa asiaa. Vähemmistö on sinänsä paikkaansa pitävästi huomauttanut, että oikeusaste-esteellisyys koskee niitäkin tilanteita, joissa tuomari on käsitellyt samaa asiaa muussa viranomaisessa kuten ulosottovirastossa tai syyttäjänä. Tällöin asian käsitteleminen eroaa oikeudellisesti tai sisällöllisesti tuomioistuimen käsittelystä. Vähemmistö on vielä viitannut ehdottomilta esteellisyyssäännöksiltä vaadittavaan selkeyteen ja huomauttanut, että ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö ei tule arvioitavaksi, koska se ei edellytä näin ehdotonta esteellisyyssäännöstä. Vähemmistön mukaan tällä ei ole tulkinnallista vaikutusta siihen, miten kansallisen lain ehdottomia esteellisyyssäännöksiä sovelletaan.

14. Vähemmistö tuntuu painottavan enemmistöä enemmän hallituksen esitystä ja pitää sitä saman asian osalta jotenkin yhtenäisenä kokonaisuutena. Toinen huomiota herättävä päätelmä on ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön ja kansallisen esteellisyysnormin suhde. On tietysti totta, että hallituksen esityksen viittaus pakkokeinon käsittelemisen vaikutuksesta esteellisyyteen on yksiselitteinen ja sellaisena puoltaa vähemmistön johtopäätöstä. Ei kuitenkaan voida pitää erityisen onnistuneena sellaista lainkäyttöä, jossa ns. kiperässä tapauksessa tukeudutaan pääasiassa lainvalmisteluasiakirjoihin selvittämättä tulkintakannanottoja muista oikeuslähteistä tai arvioimatta eri ratkaisuvaihtoehtojen tosiasiallista vaikutusta taikka pohtimatta ns. reaalisia argumentteja.

15. Jos sama asia olisi niin selväpiirteisesti määriteltävä käsite kuin vähemmistö antaa ymmärtää, merkittävä osa oikeuskäytännössä tarkastelluista esteellisyysongelmista olisi näennäisiä. Kuitenkin tiedetään, että oikeudenkäynteihin liittyy moninaisia tilanteita, joissa esteellisyyttä on jouduttu arvioimaan, kun tuomari on käsitellyt kahta asiaa, joilla on jokin liityntä toisiinsa asianosaisten tai asian sisällön vuoksi. Kategorista käsitemäärittelyä ei voida pitää kovin hedelmällisenä esteellisyyden kannalta, koska tällaisella tarkastelutavalla ei välttämättä tavoiteta puolueettomuuden todellista merkitystä eikä tarkastelussa käytettävää objektiivista näkökulmaa.

16. Etenkin ennakkoasenne, eli aikaisemman asian käsittelemisestä mahdollisesti aiheutunut käsitys jutun ratkaisemisen kannalta olennaisista seikoista, on huomattavasti monitahoisempi kysymys ja arvio edellyttää onnistuakseen laajempaa tarkastelua. Olennaista on silloin arvioida, onko tuomari ensimmäisen jutun käsittelyssä ottanut vastaan näyttöä ja antanut ratkaisun, joilla on liityntä myöhempään juttuun ja, joiden perusteella tuomarin arvio myöhemmässä jutussa on ennakoitavissa. Esimerkiksi vangitsemispäätös merkitsee tietynsisältöistä kannanottoa syyllisyyden todennäköisyydestä, mutta perustuu huomattavasti suppeampaan tosiseikkoja koskevaan selvitykseen kuin syyteasia. Tästä syystä vangitsemisasian käsittelemisen syyteasiaa edeltävästi ei ole tulkittu aiheuttavan ennakkoasenne-esteellisyyttä myöhempää syyteasiaa ajatellen.

17. Saman asian käsitteen kovin kategorinen arvioiminen saattaa lisäksi johtaa hankaluuksiin sovitettaessa yhteen ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön vaatimuksia kotimaiseen lainsäädäntöön. Ihmisoikeustuomioistuimen tarkastelutapa sivuuttaa kansalliset käsitemäärittelyt, joilla ei voida perustella ihmisoikeussopimuksen asettamien vaatimusten loukkaamista. Ihmisoikeustuomioistuimen omaksumasta autonomisesta tulkinnasta voidaan toki olla monta mieltä, mutta jollakin tavoin sen suorittama yleiseurooppalainen ja kansalliset oikeusjärjestykset samalle viivalle asettava tarkastelutapa pitää voida toteuttaa. Kansallisen lainkäyttäjän ei siten ole tarkoituksenmukaista takertua liiaksi lainvalmisteluasiakirjoissa esitettyihin tulkintoihin, koska samalle asialle kansallisesti annetut merkitykset eivät ole merkityksellisiä Strasbourgissa, kun ihmisoikeustuomioistuin suorittaa tuomioistuimen puolueettomuuden tarkastelua.

18. Kumpi esteellisyysperusteen tulkinnoista sitten on oikea? Enemmistö on antanut perusteluissaan enemmän merkitystä telekuuntelua ja -valvontaa koskevan ratkaisun käsittelytavalle sekä erillisyydelle syyteasiasta. Telekuuntelua ja -valvontaa koskevat lupa-asiat käsitellään käräjäoikeudessa salaisesti esitutkinnan kuluessa eivätkä syyteasian asianosaiset osallistu käsittelyyn, koska muutoin salassapidon merkitys mitätöityisi. Salaisten pakkokeinojen tarkoituksena on mahdollistaa rikostutkinta, kun epäiltyjen tai muiden henkilöiden puhelimiin voidaan kohdistaa seurantaa tai voidaan selvittää puhelutiedoista, kenen välillä on ollut viestintää. Telekuuntelua ja -valvontaa käsiteltäessä esitutkinta on yleensä vasta alkuvaiheessa, jolloin lupa-asia ratkaistaan tutkinnanjohtajan antamien tietojen perusteella. Mitään varsinaista näyttöä ei oteta vastaan ja luvan myöntämisen yleisenä edellytyksenä on ”syytä epäillä” – siis sama näyttökynnys kuin esitutkinnan aloittamisessa. Telekuuntelua ja -valvontaa koskeva lupa-asia eroaa sikäli olennaisesti esimerkiksi vangitsemisesta, että vangitsemisasiassa epäilty on osallisena, häneen kohdistetaan vapautta voimakkaasti rajoittava pakkokeino, vangitsemisvaatimusta käsiteltäessä tarkastellaan rikosepäilyä ja sen perusteita laajemmin sekä vangitsemisen yleisenä edellytyksenä ovat ”todennäköiset syyt”. Vangitseminen toisin sanoen edellyttää samaa näyttökynnystä kuin syytteen nostaminen.

19. Telekuuntelun ja -valvonnan erottaminen vangitsemisesta on perusteltua, kun huomioon otetaan niiden väliset prosessuaaliset ja sisällölliset erot. Voidaan kysyä, onko lainvalmistelijan mieleen hallituksen esitystä kirjoitettaessa edes juolahtanut telekuuntelu ja -valvonta, kun hallituksen esityksessä on viitattu ainoastaan pakkokeinoasioihin niitä tarkemmin yksilöimättä. Tähän retoriseen kysymykseen ei vastausta saada, mutta joka tapauksessa KKO:n enemmistön kantaa voidaan pitää perustellumpana ja sitä voidaan puoltaa painavammin argumentein.

20. Jos itse olisin joutunut ratkaisemaan kysymystä hovioikeudenneuvoksen esteellisyydestä telekuuntelu ja -valvonta-asian käsittelemisen perusteella, olisin päätynyt KKO:n enemmistön kanssa samaan johtopäätökseen. Olen sivunnut teemaa väitöskirjassa ja todennut lähinnä pakkokeinoasioiden erilaiseen näyttökynnykseen ja esitettävään näyttöön perustuen, että telekuuntelua ja -valvontaa koskevan asian käsitteleminen ei aiheuta oikeusaste-esteellisyyttä syyteasiassa. Tältä osin samoin kuin siviiliprosessuaalisten turvaamistoimien kohdalla olen ollut eri linjalla hallituksen esityksen kannanottoihin ja perustellut kantani esteellisyyssääntelyn johdonmukaisuuteen liittyvillä argumenteilla. Hallituksen esityksessä on esitetty sekä turvaamistoimien että pakkokeinoasioiden käsittelystä varsin kategorisia esteellisyyttä koskevia kannanottoja, jotka eivät ole johdonmukaisia muuhun esteellisyyssääntelyyn suhteutettuna. Näyttää siltä, että tapauksessa KKO 2017:97 enemmistö on kulkenut samanlaisia polkuja päättelyssään – oikeuskirjallisuuteen kuitenkaan viittaamatta.

Antti Tapanila
Oikeustieteen tohtori, käräjätuomari

80. Tuomas Pöysti aloitti oikeuskanslerina

1. Kuten edellisestä blogijutusta selvisi, Suomeen on saatu uusi oikeuskansleri. Hän on Tuomas Pöysti, joka aloitti valtioneuvoston oikeuskanslerina 1.1.2018. Hänet nimitettiin virkaan jo toukokuussa 2017.

2. Oikeuskanslerina Pöysti on ennättänyt antaa jo pari haastattelua. Ylen toimittaja Tulikukka de Fresnesin haastattelu ilmestyi yle.fi:ssä sunnuntaina 7. tammikuuta. Jutusta ilmenee, että se oli tehty torstaina 4. tammikuuta eli samana päivänä, jolloin Pöysti oli valvonut ensimmäisen kerran laillisuutta valtioneuvoston eli hallituksen yleisistunnossa. Haastattelusta selviää muutama uusi seikka Pöystin menneisyydestä.

3. Tuomas Pöysti on syntynyt 2.5.1970 Rovaniemellä. Hän on siis 47-vuotias, mikä on sopiva ikä ryhtyä hoitamaan maan ylimmän laillisuusvalvojan virkaa. Pöystin molemmat vanhemmat ovat toimineet eläinlääkäreinä. Käydessään Ounasvaaran urheilulukiota Tuomas juoksi 800 metriä alle kahdessa minuutissa. 

4. Tuomaksen "kasin" aika ei ole lainkaan hassumpi, eikä ole mikään ihme, että hän ilmoittaa Lakimiesmatrikkelissa harrastukseen edelleen juoksun, tarkemmin sanottuna puolimaratonin ja maastojuoksun. Pöystin muita harrastuksia ovat yleisurheilu,  jalkapallovalmennus ja toiminta HJK:ssa, hiihto, marjastus, kalastus, metsässä samoilu, kv. politiikka, filosofia sekä Ranskan kieli ja kulttuuri. Aikaansaapa mies siis joka suhteessa, harrastuslistasta ei puutu oikeastaan muu kuin sienestys.

5. Pöysti asuu Espoossa ja hänellä on belgialaissyntyinen vaimo Ruxandra ja kaksi jalkapalloilua HJK:n riveissä harrastavaa teini-ikäistä lasta. Tuomas noin 190 senttinen hoikka kaveri, joten ei ole yllätys, että juoksu maittaa. Työmatkat oikeuskanslerinvirastoon hoituvat virka-autolla. Tuomas kertoo lukeneensa viimeksi Jonna Pulkkisen ja Mika Wistin kirjoittaman kirjan Viinalla terästetty sota, jonka hän sai joulupukilta. - Itse sain toissa jouluna pukilta Sari Näreen sosiologian alaan kuuluvan kirjan Sota ja seksi.

6. Tuomas kertoo päättäneensä ryhtyä lukemaan lakia jo 9-vuotiaana (!), jolloin hän oli perehtynyt Timo Konstarin vuonna 1979 ilmestyneeseen kirjaan Harkintavallan väärinkäyttö.  Konstarista tuli sittemmin Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori, ja hallinto-oikeus on myös Tuomas Pöystin yksi leipälaji juridiikassa. Ihmisoikeuksista Pöysti kertoo innostuneensa luettuaan Martin Scheinin vuonna 1991 ilmestyneen väitöskirjan Ihmisoikeudet Suomen oikeudessa. 

7. Tuomaksen opiskelupaikka löytyi Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnasta. Toimittaja Tulikukka de Fresnes kertoo edellä mainitussa jutussaan, että Tuomas "ajautui opiskelijana väittelyihin Lapin yliopiston professorien kanssa". Itse en tätä kokenut, vaikka muistan hyvin Tuomaksen noilta ajoilta; matkalaukkuproffana kävin yliopistolla aika harvoin. Kerran Tuomas heitti minut autollaan yliopistolta Lappia-talolle, jossa pidettiin Rovaniemen hovioikeuden tuomaripäiviä. Sotilasarvostaan tai varusmiesajastaan Tuomas ei ole antanut julkisuuteen tietoja; olisiko mies kenties sivari?

8. Pöysti valmistui oikeustieteen kandidaatiksi vuonna 1995 erinomaisin arvosanoin. Opiskeluaikana Tuomas innostui oikeusinformatiikasta, jossa Lapin oikeustieteellisellä tiedekunnalla on ollut Suomessa edelläkävijän asema. Jatko-opintoja Pöysti suoritti Helsingin yliopiston (HY) kansainvälisen talousoikeuden instituutissa (KATTI)  toimien samalla HY:n oikeustieteellisen tiedekunnassa oikeusinformatiikan opetuksen vastuuhenkilönä. Hän ei ole suorittanut tuomioistuinharjoittelua eikä ole siten varatuomari. Pöysti väitteli 1999 oikeustieteen tohtoriksi, väitöstilaisuus pidettiin Helsingin yliopistossa. Väitöskirja, jossa on reilut 500 sivua, on nimeltään Tehokuus, informaatio ja eurooppalainen oikeusalue.

9. Oikeusinformatiikka on laaja ja hieman vaikeasti hahmotettavissa oleva oikeuden ala, joka syntyi Yhdysvalloissa 1940 -luvulla tietokoeiden käytön alkamisen myötä. Euroopassa oikeusinformatiikka on painottunut lähinnä informaatio-oikeuteen, sen muita osa-alueita ovat oikeudellinen tietojenkäsittely, oikeudellinen tieto ja tietotekniikkaoikeus. Suomessa Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunta on edelleen ainoa oikeustieteellinen tiedekunta, jossa oikeusinformatiikka on pakollisena oppiaineena ja jossa myös on maan ainoa oikeusinfomatiikan professuuri. 

10. Tuomas Pöystin väitöskirja osoittaa erinomaista oppineisuutta, mutta itse en ole kirjaa lukenut. Olen kyllä selaillut sitä, mutta todennut, että se on meikäläiselle liian vaikeaselkoinen eikä sisällä juuri mitään sellaista, johon kannattaisi perehtyä. Samaan kategoriaan luen myös esimerkiksi Olli Mäenpään laajan väitöskirjan Keskusviraston asema valtionhallinnossa (1979) ja Kaarlo Tuorin väitöskirjan Valtionhallinnon sivuelinorganisaatio II ( 1983). Niitäkään en ole lukenut.

11. Tuomas Pöysti ei ryhtynyt kuitenkaan tutkijaksi, vaan meni töihin valtiovarainministeriöön (VM), jossa hän on ollut hallitussihteerinä (1999), neuvottelevana virkamiehenä (2000-2004) sekä  controllerina (2004-2006). Vuonna 2007 Pöysti nimitettiin Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) pääjohtajaksi; aikamoinen saavutus ainoastaan 37 -vuotiaalta mieheltä. Pääjohtajan pestiä kesti vuoteen 2015, jolloin Pöysti alkoi tähyillä muita työpaikkoja. Hän haki yllättäen KKO:n jäsenen eli oikeusneuvksen virkaa, mutta ei saanut nimitystä. Mutta sosiaali- ja terveysministeriöstä tärppäsi, sillä hänet nimitettiin 1.10.2015 lukien STM:n alivaltiosihteeriksi, jota virkaa hoiti elokuun loppuun 2017 asti ja siirtyi 1. syyskuuta VM:n hallintopolitiikan alivaltiosihteeriksi. Pöysti on "Mr Sote" sillä hänen tehtävänään oli STM:ssä sote-uudistuksen toteuttamista pohtineen selvitysryhmän vetäminen ja koko hankkeen virkamiesjohtajana toimiminen.

12. Tuomas Pöysti haki tosin 2008 Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedeḱunnassa haettavaksi julistettua oikeusinformatiikan professorin virkaa - hän oli tuolloin VTV:n pääjohtajana - muttei tullut virkaan nimitetyksi. Viran sai OTT Rauno Korhonen, vaikka Tuomas Pöysti oli minun ja monien muidenkin mielestä virkaan selvästi pätevämpi. LY:ssä ilmeisesti pelättiin, että Pöysti ei olisi tullut virkaa hoitamaan, jos hänet olisi nimitetty siihen, vaan olisi hakenut tehtävää vain taustaviraksi. Pöysti on tehnyt tutkimustyötä virkatyönsä ohella ja hän on Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden dosentti. Hänellä on oikeusinformatiikan professorin (2008) sekä hallinto-ja informaatio-oikeuden professorin pätevyys (2011), mitkä tiedot Pöysti on katsonut aiheelliseksi mainita OKa-viraston kotisivulla olevassa esittelyssä.

13. Tuomas Pöystiä tuntevat sanovat tämän olevan "superälykäs ja nopea virkamies". Pöysti suhtautuu intohimoisesti työhönsä ja häntä kuvataan myös sanoilla rationaalinen, asiakeskeinen, energinen, ahkera ja "rohkea työmyyrä".  Kerrotaan, että Pöysti tuntee arvovaltansa ja että hän voi vaikuttaa hieman etäiseltä tai jopa jäyhältä, joka "ei pelkää ketään" (Vihreä Lanka 9.12.2016). "Hän on sellainen pohjoisen mies, ehkä vähän ujo, mutta kun hänen kansaan tekee töitä, tulee esiin huumoriakin". Pöystiä on luonnehdittu myös lahjakkaaksi, innostavaksi ja kunnianhimoiseksi virkamieheksi, joka vaatii paljon paitsi itseltään myös työtovereiltaan. Työtovereiden mukaan miehen "vauhti voi mennä välillä aika kovaksi, mikä voi olla haastavaa muille. Kun ideoita on ylipursuavasti, työtovereiden voi olla välillä vaikea hahmottaa, mihin maaliin lopulta tähdätään."

14. Voimme olla varmoja, että Tuomas Pöysti tulee oikeuskanslerina uudistamaan ja tehostamaan oikeuskanslerinviraston toimintaa monessa suhteessa. Hieman esimakua tästä on jo saatu, sillä viraston kotisivulla mainitaan tarkat tiedot, ei vain Pöystistä itsestään, vaan myös apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisesta ja kansliapäällikkö Kimmo Hakosesta sekä kunkin aiemmista työpaikoista. Kotisivulla kerrotaan myös, mitä oikeuskansleri ei voi tehdä eli mitä hänen toimivaltaansa ei kuulu.

15. OIkeuskanlseri Pöysti tulee valvomaan erityisesti sitä, että hallituksen esitykset täyttävät entistä paremmin perustuslain vaatimukset. Tästä asiastahan syntyi melkoinen kalabaliikki vuonna 2016, kun oikeuskansleri Jaakko Jonkka moitti HS:n haastattelussa, että hallitus ei välitä kuunnella hänen tältä osin esittämäänsä kritiikkiä ja käsityksiä, vaan "puskee" lakiesityksiä kiireellä läpi, jolloin esityksissä olevat perustuslailliset puutteet havaitaan vasta eduskunnan perustuslakivaliokunnassa. Tuomas Pöysti on luvannut Ylen edellä mainitussa haastattelussa olla tässä suhteessa aktiivinen ja huolehtia siitä, ettei hänen äänensä ja mielipiteensä jää tässä suhteessa ministereiltä kuulematta. Jollei muu auta, Pöysti sanoo kirjoittavansa käsityksensä valtioneuvoston yleiskokouksen pöytäkirjaan.  - Hyvä, näin toimii suoraselkäinen ja napakka oikeuskansleri!

16. Mutta kuinka kauan aktiivinen ja täynnä virtaa oleva Tuomas Pöysti jaksaa ja malttaa toimia oikeuskanslerina? Veikkaisin, ettei oikeuskanslerin homma, jota itse pidän kuitenkin aika "puuduttavana" virkana, tule olemaan Tuomas Pöystin eläkevirka, sillä niin enengisestä ja jopa impulsiivisesta tyypistä näyttäisi olevan kysymys. Pöysti saattaa hakeutua vaikkapa KKO:n presidentiksi tai siirtyä yksityiselle sektorille, jossa varmaankin olisi käyttöä ahkeralle ja pätevälle juristille, joka on perehtynyt monissa tehtävissään myös taloudellisiin kysymyksiin. En sulkisi pois myöskään mahdollisuutta, että Pöysti hakeutuu politiikan pariin.  Muistamme vielä Honka-liiton, jonka tarkoituksena oli nostaa silloinen oikeuskansleri Olavi Honka tasavallan presidentti Urho Kekkosen vastaehdokkaaksi vuoden 1962 presidentinvaalissa. Hanke meni mynkään, mutta tulevissa vaaleissa presidenttiehdokkaita tultaneen etsimään myös politiikan ulkopuolelta ja silloin kysyntää voisi hyvinkin olla myös taitavalla, kielitaitoisella ja urheilulllisella oikeuskanslerilla.

              Oikeuskansleri Pöysti vakavana TV1:n Ykkösaamussa 13.1.

79. Oikeuskanslerinvirasto palasi normaalimiehitykseen

1. Oikeuskanslerinvirasto (OKa-virasto) toimi viime vuonna monta kuukautta sijaisten miehittämänä. Sijaisuudet eivät ole olleet aiemminkaan virastossa tuntemattomia. 

2. Vielä vuoden 2017 viimeisenä päivänä OKa-viraston kotisivulla mainittiin, että oikeuskanslerina on Risto Hiekkataipale, apulaisoikeuskanslerina Kimmo Hakonen ja apulaisoikeuskanslerin sijaisena ja viraston kansliapäällikkönä Petri Martikainen. Hakonen ja Martikainen toimivat syyttäjinä KKO:ssa käsitellyssä valtakunnansyyttäjä Matti Nissistä vastaan ajetussa virkarikosjutussa.

3. Nyt eli vuoden 2018 alusta kaikki oli kuitenkin toisin. Oikeuskanslerin nimi on nyt Tuomas Pöysti ja apulaisoikeuskanslerina toimii Mikko Puumalainen. Kimmo Hakonen ja Petri Martikainen jatkavat toki viraston palveluksessa, mutta Hakosen virkanimikkeenä on kansliapäällikkö ja apulaisoikeuskanslerin sijainen ja esittelijäneuvos Petri Martikainen on palannut hoitamaan oikeusvalvontaosaston päällikön tehtäviä. Kimmo Hakonen johtaa viraston hallintoyksikköä ja valtioneuvostoasiain osastopäällikkönä on esittelijäneuvos Maija Salo.

4. Mutta missä on Risto Hiekkataipale? Hänen nimensä on kadonnut viraston kotisivuilta ja yhteystietojen joukosta. Hiekkataipale on ilmeisesti siirtynyt eläkkelle, sillä hän on syntynyt 24.1.1951 ja täyttää siten kohtsiltään 67 vuotta.

5. Olen edellä puhunut viransijaisuuksista, voidaan käyttää myös sanontoja väliaikainen oikeuskansleri ja väliaikainen apulaisoikeuskansleri. Virallisesti näitä termejä ei kuitenkaan oikeuskanslerin yhteydessä ole käytetty. Vaikka esimerkiksi Mikko Puumalaisen apulaisoikeuskanslerin virkaa on hänen pitkän eli lähes neljä vuotta kestäneen virkavapautensa aikana hoitanut Risto Hiekkataipale, tämän virallisena virkanimikkeenä on ollut apulaisoikeuskansleri, ei siis ma. apulaisoikeuskansleri. Mutta tosiasiat ovat tosiasioita, joten käytännössä Hiekkataipale on toiminut tavallaan "pätkä-oikeuskanslerina", eli ensin vuodesta 2014 väliaikaisena apulaisoikeuskanslerina eli Mikko Puumalaisen sijaisena ja 1.7. 2017 lähtien vuoden loppuun asti oikeuskansleri Tuomas Pöystin sijaisena. 

6. Oikeustieteen tohtori (OTT) Mikko Puumalainen nimitettiin apulaisoikeuskanslerin virkaan vuonna 2007. Hän oli oikeusministeri Tuija Braxin (vihr) "löytö" tehtävään, joten ei ole erityisen ihmeteltävää, että Puumalaisen nimitys herätti juristipiireissä jonkin verran kummeksuntaa. Puumalainen on aiemmin toiminut mm. vähemmistövaltuutettuna 2002-2007. Apulaisoikeuskanslerina Puumalainen herätti huomiota mm. Suvivirren laulamista koulujen kevätjuhlissa koskevilla kannanotoillaan.

7. Aulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen sai hakemansa virkavapautta vuonna 2014 väitöskirjatutkimusta varten. Virkavapauden jatkuessa hänet nimitettiin 1.6.- 31.12 2016 väliseksi ajaksi korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) ma. hallintoneuvoksen virkaan ja tämän jälkeen vuodeksi 2017 KHO:n ma. oikeusneuvokseksi. Minulla ei ole tietoa, onko Puumalainen hakenut  KHO:n vakinaisen oikeusneuvoksen virkaa, mutta nyt hän on joka tapauksessa palannut takaisin "kotiin" eli OKa-virastoon. "Puumiksen" väitöskirja on edelleen tekemättä.

8. OKa-viraston edellä kerrotut sijaisuudet liittyvät Tuomas Pöystin hieman epätavallisiin nimityskuvioihin, joista voidaan myös käyttää nimitystä "nimityshässäkkä". Oikeuskansleri Jaakko Jonkka jäi eläkkeelle huhtikuun lopussa 2017 ja kanslerin virka julistettiin haettavaksi jo helmikuussa. Virkaa haki yhdeksän lakimiestä, kuten olen blogissa nro 29/7.3.2017 "Kenestä uusi oikeuskansleri" kertonut. Tuossa jutussa olen ruotinut melko  perusteellisesti hakijoiden meriittejä ja heidän mahdollisuuksiaan tulla virkaan nimitetyksi.

9. Virantäyttöä valmisteltiin oikeusministeriössä (OM) huolella ja tarmolla; oikeusministerinä oli tuolloin tuplaministeri Jari Lindström (ps). Nimitysasian piti olla ns. "selvää kauraa" 18. päivänä huhtikuuta, sillä tuolloin OM:n kansliapäällikkö Asko Välimaa lähetti kaikille viranhahakijoille kauniis ja kiitokset sisältäneen sähköpostin, jonka mukaan OM tulee esittämään valtioneuvostolle, että oikeuskansleriksi tullaan nimittämään Turun yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljanen. Oikeuskanslerin nimitysasiaa oli määrä käsitellä valtioneuvoston yleisistunnossa torstaina 20. huhtikuuta, jolloin hallitus tekisi Viljasen nimitystä koskevan esityksen nimittäjänä toimivalle tasavallan presidentille. Ilmeisesti Asko Välimaa ja Jari Lindström pitivät Veli-Pekka Viljasen nimitystä selvänä asiana, sillä muutoinhan edellä mainittua ilmoitusta ei olisi muille viranhakijoille tietenkään lähetetty.

10. Mutta asia ei ollutkaan selvä, vaan tässä vaiheessa siihen tuli mutkia matkaan, kuten olen toisessa blogijutussani nro 39/28.4.2017 "Oikeuskanslerin valinta mutkistui" juurta jaksaen selostanut. Paha mutka tulikin, sillä tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli ilmoittanut  18.4.2017 OM:lle tai valtioneuvostolle (VN), että soo soo ja eipäs hoppuilla, sillä hän ei tulisi missään tapauksessa Veli-Pekka Viljasta virkaan nimittämään, vaikka VN Viljasta esittäisi. Tapauksesta tihkuneiden tietojen mukaan presidentti Niinistö olisi ilmoittanut, että hän tulisi joka tapauksessa nimittämään uudeksi oikeuskansleriksi Tuomas Pöystin esitti VN virkaan ketä tahansa. Miksi presidentti ei halunnut nimittää virkaan Veli-Pekka Viljasta? Ilmeisesti sen vuoksi, että Viljanen oli julkisesti arvostellut Niinistön tiettyä puhetta; kyseessä oli luultavasti presidentti Niinistön uudenvuodenpuhe 2017.

11. OM:n ja Juha Sipilän johtaman hallituksen ei auttanut muu kuin ottaa lusikka kauniseen käteensä ja vaihtaa virkaesitys sellaiseksi, että kelpaisi myös Herra Tasavallan Presidentille. Tässä hötäkässä myös oikeusministeri vaihtui, sillä tuplaministeri Jari Lindström oli rasittunut niin pahoin, että hänen tilalleen oikeusministeriksi tuli 5. toukokuuta nimitettiin kokoomuksen kansanedustaja Antti Häkkänen. Mikään yllätys ei enää ollut, että hallitus esitti uudeksi oikeuskansleriksi Tuomas Pöystiä, jonka presidentti Niinistö nimitti virkaan 24.  päivänä toukokuuta. 

12. Asian piti olla selvä, mutta mitä vielä! Yllätykset sen kun vain jatkuivat, sillä Tuomas Pöysti nimitettiin virkaansa, ei suinkaan heti kesäkuun alusta, vaan vasta vuoden 2018 alusta, siis seitsemän kuukauden kuluttua nimityspäätöksen tekemisestä. Miksi näin? No siksi, että Tuomas Pöysti sattui olemaan "Mr Sote", eli sosiaali- ja terveysministeriön (STM) alivaltiosiheeri, joka oli vuodesta jo 2015 lähtien vastannut paljon puhutun sote-uudistuksen valmistelusta. Sosiaaliministeri Juha Rehula ja ilmeisesti koko Juha Sipilän hallitus oli niin kovasti tykästynyt Tuomas Pöystiin ja hänen tapaansa johtaa sanottua sote-uudistuksen valmistelua, että he eivät halunneet päästää Tuomasta livahtamaan oitis oikeuskanslerin tehtäviin.

13. Tästäkös valtiosääntöoppineet kimmastuivat, osin ilmeisesti siksi, että heihin lukeutuva professori Veli-Pekka Viljanen ei ollut kelvannut tasavallan preidentille Jaakko Jonkan seuraajaksi. Mm. professori Tuomas Ojanen, emeritusprofessori Mikael Hidén ja apulaisprofessori Janne Salminen kritisoivat hs.fi:ssä kovin sanoin syntynyttä tilannetta eli sitä, että maassa ei olisi reiluun puoleen vuoteen vakinaista oikeuskansleria tai edes apulaisoikeuskansleri; apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen oli, kuten edellä jo mainitsin, edelleen virkavapaana ja toimi KHO:n ma. oikeusneuvoksena. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka oli lopettanut käytännössä oikeuskanslerin viranhoidon jo tammikuun lopussa 2017. Kriitikot ottivat esille myös kysymyksen Tuomas Pöystin mahdollisesta esteellisyydestä käsitellä oikeuskanslerina kanteluja, joissa on kyse sote-uudistukseen liittyvistä tai yleensä sosiaali- ja terveysministeriön alaan kuuluvista asioista. 

14. Olen kertonut tästä uudesta "hässäkästä" eli Tuomas Pöystiin virkaan astumisen aiheuttamasta tilanteesta blogijuttussa nro  47/24.5.2017 otsikolla "Tuomas Pöysti aloittaa oikeuskanslerina vasta ensi vuoden alussa" - trilogiani oli siis valmis! Oikeassahan valtiosääntöoppineet tietenkin olivat, sillä on varsin eriskummallista, että valtakunnan kahden ylimmän laillisuusvalvojan - oikeuskanslerin ja apulaisoikeuskanslerin -  virkoja pidettiin sijaisuuksien varassa noin pitkään eli 7-8 kuukauden ajan. OM:n kansliapäällikkö Asko Välimaa kuitenkin vakuutti, että asia oli tarkoitus hoitaa siten, että Tuomas Pöystin sijaiseksi eli väliaikaiseksi oikeuskansleriksi nimitettäisiin kelpoisuusehdot täyttävä lakimies.

15. Näin sitten myös tapahtui, sillä väliaikaiseksi oikeuskansleriksi nimitetiin Risto Hiekkataipale ja väliaikaiseksi apulaisoikeuskansleriksi puolestaan Kimmo Hakonen, kuten tämän kirjoituksen alussa kerroin. Asia oli siten ainakin päällisin puolin kunnossa. Hiekkataipale oli tullut OKa-virastoon jo vuonna 1984 ja edennyt talon sisällä eri virkoihin päätyen lopulta väliaikaiseksi eli pätkä-oikeuskansleriksi. Mutta tämä ei ole mikään ihannetila, sillä olisi toki paljon parempi, että oikeuskansleriksi nimitettäisiin, ei talon "omaa väkeä", vaan todella kyvykkäitä juristeja, jotka ovat osoittaneet pätevyytensä muissa tehtävissä, siis OKa-viraston ulkopuolella. 

16. Omituisuudet Tuomas Pöystin viran vastaanoton kohdalla eivät kuitenkaan päättyneet vielä tähän. Hänen johtaman virkamisvalmistelun pohjalta eduskunnalle annettu sotea lakiesitys kompastui nimittäin viime kesänä uudistukseen sisältyvien valinnanvapauslakien osalta eduskunnan perustuslakivaliokunnan armottoman kielteiseen kantaan; hallituksen esitys oli ko. osin vakavalla tavalla perustuslain vastainen. 

17. Mikä nyt eteen, kun hallituksen ja tasavallan presidentin maan ylimmäksi laillisuusvalvojaksi nostaman Tuomas Pöystin johdolla valmisteltu esitys ei täyttänytkään perustuslain vaatimuksia? Näin siitä huolimatta, että Pöysti oli palkattu STM:n alivaltiosihteeriksi johtamaan sote-uudistusta paljolti juuri siksi, että hallituksen antama esitys ei kompastuisi toista kertaa perustuslakikysymyksiin. Oliko Pöysti edes pätevä oikeuskansleriksi, sillä kanslerin tärkeimpiin tehtäviinhän kuuluu nimenomaan valvoa, että hallituksen lakiesitykset täyttävät perustuslain vaatimukset? 

18. Yle uutiselle antamassaan haastattelussa heinäkuun alussa 2017 Tuomas Pöysti kertoi, että valinnanvapauslakia koskeva hallituksen esitys oli laadittu "vahvassa poliittisessa ohjauksessa". Hän sanoi olleensa jo alkuvuodesta 2017 tietoinen, että lakipaketissa on "isoja perustuslaillisia ongelmia", mutta tästä huolimatta pakettia eli sote-uudistusta ja siihen kuuluvaa valinnanvapauslakia oli "poliittisen ohjauksen työntämänä" viety eteenpäin. Pöysti luopui heinäkuun alusssa valinnanvapauslain jatkovalmistelusta ja siirtyi 1.9. 2017 STM:n palveluksesta valtiovarainministeriön (VM) hallintopolitiikan alivaltiosihteeriksi valmistelemaan lähinnä maakuntauudistukseen liittyviä lakihankkeita.

19. Tästäkös valtiosääntö- ja hallinto-oikeusoppineet riemastuivat. Turun yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Juha Lavapuro lausui Yle uutisille 6. heinäkuuta, että "Sote jää varjostamaan Pöystiä oikeuskanslerina" ja että Pöystin olisi pitänyt irtautua sote-valmistelusta jo aiemmin. Lavapuron mukaan Tuomas Pöystin uskottavuus tulevana oikeuskanslerina on kärsinyt tämän toiminnasta  sote-lakien valmistelijana, sillä hän oli esitellyt lain, vaikka tunsi sen perustuslailliset ongelmat. Näihin ongelmiin oli Lavapuron mukaan kiinnitetty huomiota sekä valtiosääntötuntijoiden taholta että myös sote-alan asiantuntijoiden toimesta. Tästä huolimatta ilmeisesti poliittinen paine on ollut niin kova, että asiaa (sote-esitystä) on pitänyt viedä eteenpäin ja antaa hallituksen esitys eduskunnalle tietoisina näistä vakavista ongelmista, sanoi Lavapuro Yle uutisille. Juha Lavapuro on yksi perustuslakivaliokunnan sote-asiassa kuulemista monista asiantuntijoista.

20. Hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää esitti Pöystiä kohtaan vielä Juha Lavapuroakin ankarampaa kritiikkiä.  Hän kyseenalaisti Tuomas Pöystin sopivuuden oikeuskansleriksi toteamalla , että on "perusteltua syytä epäillä, että tuleva oikeuskansleri voi taipua poliittiseen ohjaukseen". Mäenpää kertoi suorastaan hätkähtäneensä saatuaan tietää, miten Tuomas Pöysti oli kuvaillut valinnanvapauslain valmistelun kulkua. 

21. Olli Mäenpää: "Ei ole tapana sanoa näin suoraan, että olen menetellyt perustuslain vastaisesti ja jatkan sitten vuoden päästä oikeuskanslerina". Olli Mäenpää kertoi pitävänsä Pöystiä kyllä täysin pätevänä oikeuskanslerin virkaan - näin totesi myös professori Juha Lavapuro - mutta katsoi, että hänen valintaansa oikeuskansleriksi on liittynyt poliittisen nimityksen piirteitä. Virkamiehenä Pöysti olisi tullut  noudattaa uudistuksen valmistelussa lakia ja erityisesti perustuslakia. Poliittinen ohjaus ei saa mennä perustuslain eikä virkamiehen perusvelvoitteiden ohi, oli mikä tilanne mikä tahansa, jyrisi professori  Olli Mäenpää 5.7.2017 antamassaan haastattelussa, joka on julkaistu mm. Etelä-Saimaa -lehdessä.

22. Olli Mäenpää ja Juha Lavapuro ovat aivan oikeassa, sillä virkamiehenä Tuomas Pöysti ei olisi toki saanut alistua hallituksen ministereiden ja esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehulan poliittiseen ohjaukseen ja siihen, että olipa valinnanvapauslaissa millaisia perustuslaillisia ongelmia tahansa, sitä koskeva lakiesitys tultaisiin joka tapauksessa antamaan eduskunnalle tiettyyn päivään mennessä. Jos ja kun Tuomas Pöysti oli havainnut, kuten hän on myöntänyt, lakiesityksessä vakavia perustuslaillisia ongelmia, hänen olisi pitänyt ilmoittaa tämä asianomaisille ministereille ja viime kädessä kieltäytyä esittelemästä hallituksen istunnossa lakiesitystä sen sisältöisenä, jona se oli poliittisin perustein määrä tehdä. Näin  olisi toiminut suoraselkäinen virkamies.

23. Miksi sitten Tuomas Pöysti ei toiminut näin, vaan jälkikäteen ajateltuna lammasmaisesti taipui siihen, mitä hänen käskettiin tehdä, siis alistui poliittisen painostuksen edessä? Hyvä kysymys. On syytä muistaa, että oikeuskanslerin virka oli tuolloin julistettu haettavaksi ja Tuomas Pöystin tarkoituksena oli mitä ilmeisemmin virkaa myös hakea. Hieman aikaisemmin eli vuonna 2016 tai 2015 hän oli hakenut KKO:n oikeusneuvoksen virkaa, mitä ihmeteltiin ainakin juristipiireissä aika lailla, sillä eihän Pöystillä ollut  minkäänlaista oikeusneuvoksen tai ylipäätään tuomarin virkaan vaadittavaa kokemusta ja pätevyyttä.

24. Asiaa voidaan spekuloida monella tavoin. Lupasivatko sote-uudistuksen kanssa tekemisissä olleet ministerit kenties Pöystille suoralta kädeltä oikeuskanslerin viran, jos tämä suostuisi esittelemään eduskunnalle annettavan valinnanvapauslain huolimatta lakiesityksessä olevista selvistä perustuslaillisista ongelmista?  Tuskinpa Pöystille on luvattu mitään, niin tyhmiä ministerit eivät sentään ole. Toinen asia on, antoivatko ministerit Pöystin jotenkin ymmärtää, että hänen mahdollisuutensa saattaisivat virantäytössä kohentua, jos hän vaikuttaisi siihen, että sote-uudistukseen kuuluvat lakipaketit saataisiin annettuksi eduskunnalle hyvissä ajoin keväällä 2017. Kolmas vaihtoehto on se, että vaikka ministerit eivät olisi edes antaneet Pöystin ymmärtää mitään tuollaista, Pöysti on itse päätellyt, että hänen ei syytä ryhtyä pullikoimaan ja vastustamaan puutteellisen lakiesityksen antamista eduskunnalle, sillä se ei ainakaan edistäisi hänen mahdollisuuksiaan tulla nimitetyksi oikeuskanslerin virkaan. 

25. Sitä, miksi presidentti Sauli Niiistö oli niin "ihastunut" Tuomas Pöystiin, että halusi välttämättä nimittää hänet uudeksi oikeuskansleriksi, voidaan myös arvuutella. On tietenkin mahdollista, että Niinistö olisi suorastaan - epävirallisesti tietenkin - kehottanut  Pöystiä hakemaan virkaa. Yle uutisille pari päivää sitten antamassaan haastattelussa Pöysti vakuuttaa kuitenkin olleensa täysin "normihakija", eli hän ei ollut käynyt minkäänlaisia "vinkkauskeskusteluja" kenenkään kanssa, vaan oli hakenut oikeuskanslerin virkaa omista intresseistään käsin.

26. Niin tai näin, mutta yksi asia on varma: Uuden oikeuskanslerin toimintaa ja kannanottoja tullaan seuraamaan tarkasti ja kriittisellä silmällä. 

78. ECLI -merkinnät KKO:n ennakkopäätöksissä

1. Korkein oikeus on alkanut merkitä vuoden alusta lukien ECLI-tunnuksen verkkosivuillaan julkaisemiinsa ennakkopäätöksiin.

2. ECLI (European case law identifier) on eurooppalainen oikeuskäytäntötunnus. Sen avulla pyritään varmistamaan, että viittaukset EU:n ja kansallisten tuomioistuinten päätöksiin ovat täsmällisiä ja yksiselitteisiä. ECLI-tunnuksessa on viisi osaa, ja se muodostetaan kaikissa EU:n alueen tuomioistuimissa samalla tavoin. Jäsenvaltiot ja niiden tuomioistuimet päättävät kuitenkin itsenäisesti, käyttävätkö ne ECLI-tunnusta.

3. Alkaneen vuoden ensimmäinen ennakkopäätös, jota kommentoin eilen blogissa, on saanut KKO:ssa tunnuksen ECLI:FI:KKO:2018:1. Säädöstietopankki Finlex:ssä ECLI-tunnus tultaneen lisäämään KKO:n ennakkopäätöksiin takautuvasti aina vuodesta 1980 lukien.

4. Ks. lähemmin Euroopan oikeusportaali: Eurooppalainen oikeuskäytäntötunnus (ECLI)

77. KKO 2018:1. Muutoksenhaku, valitusaika

Kirjoituksessa ihmetellään myös KKO:n käsittelyjen hitautta ja ratkaisujen viipymistä

1. Korkein oikeus (KKO) antaa laadultaan varsin erilaisia ennakkopäätöksiä. Joillakin ratkaisuilla saattaa olla huomattavaa yhteiskunnallista merkitystä. Toisaalta on lukuisia ennakkopäätöksiä (prejudikaatteja), joilla ei ole sanotunlaista merkitystä, vaan joissa on kysymys lähinnä melko teknisluonteisista asioista. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi tuomioistuinten menettelytapoja koskevat kysymykset. Kuitenkin myös näillä nippelikysymyksiä koskevilla ratkaisuilla saattaa olla merkitystä alempien tuomioistuinten käytännön ohjaamisen kannalta. Tällaisesta tapauksesta on kysymys KKO:n tänään antamassa vuoden 2018 ensimmäisessä ennakkopäätöksessä.

KKO 2018:1

2.  Tapaus koskee valitusajan noudattamista tilanteessa, jossa käräjäoikeus oli asettanut pyynnöstä yhdelle asianosaiselle (A) eli rikosasian vastaajalle (syytetylle) valituksen tekemiselle hovioikeuteen uuden määräajan ja lähettänyt päätöksensä tiedoksi myös hakijan vastapuolelle eli asianomistajalle (C). Tällöin C, joka ei ollut pyytänyt oman valituksensa tekemiselle uutta määräaikaa, oli toimittanut hovioikeudelle osoittamansa valituksen käräjäoikeudelle vasta alkuperäisen valitusmääräajan jälkeen, mutta kuitenkin A:lle asetetun uuden määräajan kuluessa. 

3. Etelä-Savon käräjäoikeus (käräjätuomari Mari Huttunen) jätti C:n valituksen myöhään tehtynä tutkimatta. C valitti päätöksestä hovioikeudelle ja selitti ymmärtäneensä, että myös hänelle oli myönnetty uusi määräaika. Itä-Suomen hovioikeus (Juha Haljoki, Eija Pitkänen, Marjo Leppänen) totesi, että käräjäoikeuden asettama uusi määräaika oli koskenut pelkästään  A:ta ja että C:n valitus on siten toimitettu käräjäoikeudelle myöhään. Hovioikeus otti kuitenkin C:n valituksen tutkittavaksi A:n valituksen johdosta tehtynä vastavalituksena, koska A.lle myönnetty valituksen märäajan pidentäminen oli siirtänyt myös A:n vastapuolten vastavalituksen määräaikaa eteenpäin.

4. KKO myönsi C:lle valitusluva. Valituksessaan C vaati, että hänen käräjäoikeuden tuomiosta tekemänsä valitus tutkitaan. Vastauksessaan A, jonka käräjäoikeus oli tuominnut rangaistukseen mm. törkeästä velallisen epärehellisyydestä sekä suorittamaan vahingonkorvausta C:lle, sekä toinen syytetty B, jota vastaan ajettu syyte ja C:n häneen kohdistama vahingonkorvausvaatimus oli käräjäoikeudessa hylätty, vastustivat C:n vaatimusta ja vaativat valituksen hylkäämistä.

5. KKO katsoi päätöksessään, että koska käräjäokeuden päätöksestä, jolla A:lle siis oli myönnetty pidennystä valituksen tekemiselle, ei selvästi käynyt ilmi, että uusi määräaika ei koskenut A:n vastapuolia, käräjäoikeuden olisi tullut tutkia alkuperäisen valitusmääräajan jälkeen saapunut asianomistaja C:n valitus.  

6. KKO lausui perusteluissaan (kappaleet 9-16), että OK 25 luvun 13 §:ssä säädetyt perusteet uuden määräajan asettamiselle ovat asianosaiskohtaisia. Laintulkinnan kannalta on KKO:n mukaan selvää, ettei yhdelle asianosaiselle myönnetty uusi määräaika koidu muiden asianosaisten hyväksi muuten kuin niin, että myös vastavalitusaika pitenee vastaavalla tavalla. KKO katsoi, ettei asianosaisten yhdenvertaisuutta loukkaa se, että muutoksenhakuaikaa pidennetään vain lisäaikaa tarvitsevan asianosaisen osalta.

7. KKO:n mukaan muutoksenhaku käräjäoikeuden päätökseen on sellaista lailla säädeltyä menettelyä, joka ei ole maallikolle helppoa ymmärtää ja soveltaa. Tämän vuoksi muutoksenhakua koskevalla tuomioistuimen ohjauksella on asianosaisen oikeusturvan kannalta tärkeä merkitys. Muutoksenhakuoikeuden tehokkaan käyttämisen edellytyksenä on, että muutoksenhakija on saanut asianmukaisen ja yksiselitteisen tiedon siitä, milloin valitusaika päättyy ja miten hänen on valituksen tehdessään meneteltävä.

8. KKO totesi, että laissa ei ole säädetty siitä, tuleeko käräjäoikeuden saattaa valituksen uutta määräaikaa koskeva päätös muiden asianosaisten tietoon. Alkuperäinen valitusaika ja vastavalitusaika ilmenevät tuomioistuimen antamasta valitusosoituksesta, joka annetaan tyytymättömyytensä tuomioon ilmoittaneille asianosaisille. Kun yhdelle asianosaiselle myönnetty uusi määräaika vaikuttaa muille asianosaisille ilmoitettuun vastamuutoksenhaun päättymispäivään, voidaan pitää selkeyden kannalta perusteltuna, että päättymispäivän muuttumisesta ilmoitetaan myös muille valitusosoituksen saaneille asianosaisille, vaikka tuomioistuimella ei ole lakiin perustuvaa velvollisuutta tähän. Koska asianosaisten tulee lähtökohtaisesti voida luottaa paitsi OK 25 luvun 11 §:ssä säädettyyn valitusosoitukseen myös muihin muutoksenhakuaikoja koskeviin tuomioistuimen ilmoituksiin, uutta määräaikaa koskevan ilmoituksen tulee olla kaikkien vastaanottajien kannalta selvä ja yksiselitteinen.

9. Käräjäoikeuden uutta määräaikaa koskevassa päätöksessä on todettu, että hakemuksen on tehnyt A ja että uusi määräaika perustuu hänen esittämäänsä hyväksyttävänä pidettyyn syyhyn. Päätöksessä on kuitenkin asianosaisia yksilöimättä todettu, että uusi määräaika valituksen toimittamiselle on 16.11.2015. Päätöksen kohdassa ˮjakeluˮ on mainittu muiden ohella C. KKO:n mukaan perusteluissa ei siten ole yksiselitteisesti ilmaistu, että uusi määräaika koskee pelkästään A:n valitusta. C:lle ei ole päätöksessä tai muutenkaan erikseen ilmaistu sitä, missä tarkoituksessa päätös on lähetetty myös hänelle.

10. KKO totesi, että C:llä ei ole lainopillista koulutusta, ja hän on toiminut asian käräjäoikeuskäsittelyssä ilman lainopillista apua. Se A:n vetoama seikka, että C on ollut osallisena useassa muussakin oikeudenkäynnissä, ei KKO:n mukaan riitä osoittamaan C:n olleen tarkoin selvillä muutoksenhakua koskevasta sääntelystä.

11. KKO katsoi, että C on voinut käräjäoikeuden päätöksen sanamuodon ja jakelun johdosta olla perustellusti siinä käsityksessä, että uusi määräaika koskee myös hänen valitusaikaansa. C:n virheellisellä käsityksellä valituksen toimittamisen määräajasta on ollut merkittäviä oikeusvaikutuksia hänen muutoksenhakuoikeutensa kannalta. Käsitystä ei voida pitää perusteettomana eikä C:n toimintaa muutoinkaan huolimattomana. Käräjäoikeuden C:lle toimittama tieto on ollut hänen kannaltaan arvioituna siinä määrin harhaanjohtava, että käräjäoikeuden ei olisi tullut jättää C:n uuden määräajan puitteissa toimittamaa valitusta tutkimatta.

12. C:n esittämistä vaatimuksista ilmenee, että hänen tarkoituksenaan on ollut valittaa käräjäoikeuden tuomiosta eikä tehdä vain vastavalitusta A:n valituksen johdosta. Valituksen tulkitseminen vastavalitukseksi johtaisi siihen, että C:n syytetty B:hen kohdistuvia vaatimuksia ei voitaisi tutkia.

13. C:n valitus on toimitettu hovioikeudelle, joka on hyväksynyt käräjäoikeuden ratkaisun valituksen tutkimatta jättämisestä. Kysymyksessä oleva pääasia on A:n valituksen osalta tällä hetkellä vireillä hovioikeudessa. Näissä olosuhteissa KKO katsoi, että asia on perusteltua palauttaa hovioikeuteen, jonka on otettava C:n valitus tutkittavakseen. KKO kumosi hovioikeuden päätöksen ja palautti asian hoviokeuteen, jonka tulee ottaa  Etelä-Savon käräjäoikeuden antamaa tuomiota koskeva C:n  valitus käsiteltäväkseen.

14. KKO:n ratkaisu on järkevä ja kohtuullinen. On sangen ymmärrettävää, että C, joka on maallikko ja jolla ei ole ollut käräjäoikeudessa lainopillista avustajaa, on voinut päätellä, että A:lle myönnetty uuden valitusmääräajan asettaminen koskee myös häntä, sillä käräjäoikeuden "jakelussa" ei ole mainittu ja selvitetty, että ko. ajan pidennys koskee yksinomaan A:ta.

15. Minusta voitaisiin aivan hyvin harkita lain muuttamista siten, että yhdelle asianosaiselle myönnetty valitusmääräajan pidennys koskee myös muita asianosaisia, sillä merkitseehän ko. pidennys jo nyt "automattisesti" myös vastavalituksen pitenemistä vastaavalla tavalla. KKO lausui (kappale 9), ettei asianosaisten yhdenvertaisuutta loukkaa se, että valitusaikaa pidennetään vain lisäaikaa tarvitsevan asianosaisen osalta. En ole täysin vakuuttunut tämän lausuman oikeellisuudesta. Lisäksi menettelyn selkeys ja tarkoituksenmukaisuus edellyttäisivät ko. lainmuutosta. Yhdelle asiaosaiselle myönnetty valitusajan pidennys eli uusi määräaika valituksen tekemiselle pidentää samalla myös valitusinstanssin käsittelyaikaa.

16. Asia ratkaistiin KKO:ssa äänestyksen 4-1 jälkeen. Enemistöön kuuluivat oikeusneuvokset Bygglin, Jokela, Hirvelä ja Engstrand. Perustelujen osalta vähemmistöön jäänyt oikeusneuvos Mika Huovila katsoi, että samaan lopputulokseen olisi päästy siten, että C:lle olisi OK 31 luvun 17 §:n nojalla myönetty uusi määräaika valituksen tekemistä varten. Huovila korostaa lausumassaan, ettei käräjäoikeus ole tehnyt  asiassa menettelyvirhettä. 

17. KKO:n enemmistökään ei ole todennut asiassa suoranaista menettelyvirhettä, mutta on arvostellut käräjäoikeutta siitä, ettei sen perusteluissa ole yksiselitteisesti ilmaistu, että uusi määräaika koski ainoastaan A:n valitusta. Kenties Huovilan eriävä mielipide johtuu osaksi halusta puolustella käräjäoikeutta. Kyseessähän on Etelä-Savon käräjäoikeus, jonka tuomiopiiiriin kuuluu mm. Savonlinna. Mika Huovila on toiminut aiemmin melko pitkään käräjätuomarina nimenomaan Savonlinnan käräjäoikeuden. - Tästä huomaamme, että tuomitseminen on, paisi muuta, myös inhimillistä toimintaa.

18. KKO:n ratkaisuselosteen otsikkoon olisi tullut ottaa asiasanaksi termi valitusaika, sillä siitähän tapauksessa loppujen lopuksi on ollut kysymys. Asiasanana olisi ollut syytä mainita myös valitusajan pidentäminen. Asiasana oikeudenkäyntimenettely, jota KKO edelleen jostakin syystä yhä vain "viljelee", on sen sijaan täysin mitään sanomaton ja siksi siitä voitaisiin aivan hyvin luopua; tästä olen 20-30 vuoden aikana huomauttanut usein.  Milloinkahan KKO noteeraa asian? Todettakoon myös, että KHO:n ennakkopäätösten asiasanasto on paljon laajempi kuin KKO:n.

19. Huomio kiinnittyy tämänkin asian osalta myös siihen, että KKO on ratkaissut ko. jokseenkin yksinkertaisen ja selvän asian vasta vuosi ja yhdeksän kuukautta Itä-Suomen hovioikeuden 24.3. 2016 antaman päätöksen jälkeen. Mistähän moinen viivästyminen johtuu? Olen pannut merkille, että myös monisssa muissa asioissa, joissa KKO on myöntänyt valitusluvan, asiaratkaisua joudutaan odottelemaan usein kaksi tai joskus jopa kolme vuotta hovioikeuden antaman ratkaisun jälkeen. Kahdessa asiassa, joissa valituslupa on myönnetty vuonna  2014, odotellaan nyt eli vuoden 2018 alussa yhä KKO:n ratkaisua. En tiedä, missä vika on, mutta tosiasia on, että KKO:n ratkaisutoiminta on selvästi hitaampi kuin esimerkiksi Ruotsin högsta domstolenissa, vaikka siellä on vähemmän tuomareita kuin Suomen "korkissa". - Pitää ottaa asia ja epäkohta erikseen ruodittavaksi.



KKorkein oikeus toteaa, että oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 13 §:ssä säädetyt perusteet uuden määräajan asettamiselle ovat asianosaiskohtaisia. Laintulkinnan kannalta on selvää, ettei yhdelle asianosaiselle myönnetty uusi määräaika koidu muiden asianosaisten hyväksi muuten kuin niin, että myös vastavalitusaika pitenee vastaavalla tavalla. Korkein oikeus katsoo, ettei asianosaisten yhdenvertaisuutta loukkaa se, että muutoksenhakuaikaa pidennetään vain lisäaikaa tarvitsevan asianosaisen osalta.

10. Muutoksenhaku käräjäoikeuden päätökseen on sellaista lailla säädeltyä menettelyä, joka ei ole maallikolle helppoa ymmärtää ja soveltaa. Tämän vuoksi muutoksenhakua koskevalla tuomioistuimen ohjauksella on asianosaisen oikeusturvan kannalta tärkeä merkitys. Muutoksenhakuoikeuden tehokkaan käyttämisen edellytyksenä on, että muutoksenhakija on saanut asianmukaisen ja yksiselitteisen tiedon siitä, milloin valitusaika päättyy ja miten hänen on valituksen tehdessään meneteltävä.

11. Laissa ei ole säädetty siitä, tuleeko käräjäoikeuden saattaa valituksen uutta määräaikaa koskeva päätös muiden asianosaisten tietoon. Alkuperäinen valitusaika ja vastavalitusaika ilmenevät tuomioistuimen antamasta valitusosoituksesta, joka annetaan tyytymättömyytensä tuomioon ilmoittaneille asianosaisille. Kun yhdelle asianosaiselle myönnetty uusi määräaika vaikuttaa muille asianosaisille ilmoitettuun vastamuutoksenhaun päättymispäivään, voidaan pitää selkeyden kannalta perusteltuna, että päättymispäivän muuttumisesta ilmoitetaan myös muille valitusosoituksen saaneille asianosaisille, vaikka tuomioistuimella ei ole lakiin perustuvaa velvollisuutta tähän. Koska asianosaisten tulee lähtökohtaisesti voida luottaa paitsi oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 11 §:ssä säädettyyn valitusosoitukseen myös muihin muutoksenhakuaikoja koskeviin tuomioistuimen ilmoituksiin, uutta määräaikaa koskevan ilmoituksen tulee olla kaikkien vastaanottajien kannalta selvä ja yksiselitteinen.

12. Käräjäoikeuden uutta määräaikaa koskevassa päätöksessä on todettu, että hakemuksen on tehnyt A ja että uusi määräaika perustuu hänen esittämäänsä hyväksyttävänä pidettyyn syyhyn. Päätöksessä on kuitenkin asianosaisia yksilöimättä todettu, että uusi määräaika valituksen toimittamiselle on 16.11.2015. Päätöksen kohdassa ˮjakeluˮ on mainittu muiden ohella C. Perusteluissa ei siten ole yksiselitteisesti ilmaistu, että uusi määräaika koskee pelkästään A:n valitusta. C:lle ei ole päätöksessä tai muutenkaan erikseen ilmaistu sitä, missä tarkoituksessa päätös on lähetetty myös hänelle.

13. C:llä ei ole lainopillista koulutusta, ja hän on toiminut asian käräjäoikeuskäsittelyssä ilman lainopillista apua. Se A:n vetoama seikka, että C on ollut osallisena useassa muussakin oikeudenkäynnissä, ei riitä osoittamaan C:n olleen tarkoin selvillä muutoksenhakua koskevasta sääntelystä.

14. Korkein oikeus katsoo, että C on voinut käräjäoikeuden päätöksen sanamuodon ja jakelun johdosta olla perustellusti siinä käsityksessä, että uusi määräaika koskee myös hänen valitusaikaansa. C:n virheellisellä käsityksellä valituksen toimittamisen määräajasta on ollut merkittäviä oikeusvaikutuksia hänen muutoksenhakuoikeutensa kannalta. Käsitystä ei voida pitää perusteettomana eikä C:n toimintaa muutoinkaan huolimattomana. Käräjäoikeuden C:lle toimittama tieto on ollut hänen kannaltaan arvioituna siinä määrin harhaanjohtava, että käräjäoikeuden ei olisi tullut jättää C:n uuden määräajan puitteissa toimittamaa valitusta tutkimatta.

15. C:n esittämistä vaatimuksista ilmenee, että hänen tarkoituksenaan on ollut valittaa käräjäoikeuden tuomiosta eikä tehdä vain vastavalitusta A:n valituksen johdosta. Valituksen tulkitseminen vastavalitukseksi johtaisi siihen, että C:n B:hen kohdistuvia vaatimuksia ei voitaisi tutkia.

16. C:n valitus on toimitettu hovioikeudelle, joka on hyväksynyt käräjäoikeuden ratkaisun valituksen tutkimatta jättämisestä. Kysymyksessä oleva pääasia on A:n valituksen osalta tällä hetkellä vireillä hovioikeudessa. Näissä olosuhteissa Korkein oikeus katsoo, että asia on perusteltua palauttaa hovioikeuteen, jonka on otettava C:n valitus tutkittavakseen.orkein oikeus toteaa, että oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 13 §:ssä säädetyt perusteet uuden määräajan asettamiselle ovat asianosaiskohtaisia. Laintulkinnan kannalta on selvää, ettei yhdelle asianosaiselle myönnetty uusi määräaika koidu muiden asianosaisten hyväksi muuten kuin niin, että myös vastavalitusaika pitenee vastaavalla tavalla. Korkein oikeus katsoo, ettei asianosaisten yhdenvertaisuutta loukkaa se, että muutoksenhakuaikaa pidennetään vain lisäaikaa tarvitsevan asianosaisen osalta.

10. Muutoksenhaku käräjäoikeuden päätökseen on sellaista lailla säädeltyä menettelyä, joka ei ole maallikolle helppoa ymmärtää ja soveltaa. Tämän vuoksi muutoksenhakua koskevalla tuomioistuimen ohjauksella on asianosaisen oikeusturvan kannalta tärkeä merkitys. Muutoksenhakuoikeuden tehokkaan käyttämisen edellytyksenä on, että muutoksenhakija on saanut asianmukaisen ja yksiselitteisen tiedon siitä, milloin valitusaika päättyy ja miten hänen on valituksen tehdessään meneteltävä.

11. Laissa ei ole säädetty siitä, tuleeko käräjäoikeuden saattaa valituksen uutta määräaikaa koskeva päätös muiden asianosaisten tietoon. Alkuperäinen valitusaika ja vastavalitusaika ilmenevät tuomioistuimen antamasta valitusosoituksesta, joka annetaan tyytymättömyytensä tuomioon ilmoittaneille asianosaisille. Kun yhdelle asianosaiselle myönnetty uusi määräaika vaikuttaa muille asianosaisille ilmoitettuun vastamuutoksenhaun päättymispäivään, voidaan pitää selkeyden kannalta perusteltuna, että päättymispäivän muuttumisesta ilmoitetaan myös muille valitusosoituksen saaneille asianosaisille, vaikka tuomioistuimella ei ole lakiin perustuvaa velvollisuutta tähän. Koska asianosaisten tulee lähtökohtaisesti voida luottaa paitsi oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 11 §:ssä säädettyyn valitusosoitukseen myös muihin muutoksenhakuaikoja koskeviin tuomioistuimen ilmoituksiin, uutta määräaikaa koskevan ilmoituksen tulee olla kaikkien vastaanottajien kannalta selvä ja yksiselitteinen.

12. Käräjäoikeuden uutta määräaikaa koskevassa päätöksessä on todettu, että hakemuksen on tehnyt A ja että uusi määräaika perustuu hänen esittämäänsä hyväksyttävänä pidettyyn syyhyn. Päätöksessä on kuitenkin asianosaisia yksilöimättä todettu, että uusi määräaika valituksen toimittamiselle on 16.11.2015. Päätöksen kohdassa ˮjakeluˮ on mainittu muiden ohella C. Perusteluissa ei siten ole yksiselitteisesti ilmaistu, että uusi määräaika koskee pelkästään A:n valitusta. C:lle ei ole päätöksessä tai muutenkaan erikseen ilmaistu sitä, missä tarkoituksessa päätös on lähetetty myös hänelle.

13. C:llä ei ole lainopillista koulutusta, ja hän on toiminut asian käräjäoikeuskäsittelyssä ilman lainopillista apua. Se A:n vetoama seikka, että C on ollut osallisena useassa muussakin oikeudenkäynnissä, ei riitä osoittamaan C:n olleen tarkoin selvillä muutoksenhakua koskevasta sääntelystä.

14. Korkein oikeus katsoo, että C on voinut käräjäoikeuden päätöksen sanamuodon ja jakelun johdosta olla perustellusti siinä käsityksessä, että uusi määräaika koskee myös hänen valitusaikaansa. C:n virheellisellä käsityksellä valituksen toimittamisen määräajasta on ollut merkittäviä oikeusvaikutuksia hänen muutoksenhakuoikeutensa kannalta. Käsitystä ei voida pitää perusteettomana eikä C:n toimintaa muutoinkaan huolimattomana. Käräjäoikeuden C:lle toimittama tieto on ollut hänen kannaltaan arvioituna siinä määrin harhaanjohtava, että käräjäoikeuden ei olisi tullut jättää C:n uuden määräajan puitteissa toimittamaa valitusta tutkimatta.

15. C:n esittämistä vaatimuksista ilmenee, että hänen tarkoituksenaan on ollut valittaa käräjäoikeuden tuomiosta eikä tehdä vain vastavalitusta A:n valituksen johdosta. Valituksen tulkitseminen vastavalitukseksi johtaisi siihen, että C:n B:hen kohdistuvia vaatimuksia ei voitaisi tutkia.

16. C:n valitus on toimitettu hovioikeudelle, joka on hyväksynyt käräjäoikeuden ratkaisun valituksen tutkimatta jättämisestä. Kysymyksessä oleva pääasia on A:n valituksen osalta tällä hetkellä vireillä hovioikeudessa. Näissä olosuhteissa Korkein oikeus katsoo, että asia on perusteltua palauttaa hovioikeuteen, jonka on otettava C:n valitus tutkittavakseen.