392. Kansanedustaja Päivi Räsästä koskevat syytteet hylättiin myös hovioikeudessa

 

Helsingin hovioikeus on tänään 14.11.2023 antanut tuomion kiihottamista kansanryhmää vastaan koskevassa rikosasiassa, jossa syytettynä oli muun muassa kansanedustaja Päivi Räsänen.

Helsingin käräjäoikeus oli keväällä 2022 hylännyt syytteen kokonaisuudessaan. Syyttäjänä jutussa tominut valtionsyyttäjä Anu Mantila valitti tuomiosta hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että Räsäsen syytteessä yksilöidyt lausumat eivät panetelleet tai solvanneet homoseksuaaleja rikostunnusmerkistössä tarkoitetulla tavalla. Hovioikeus täsmensi ratkaisussaan käräjäoikeuden tuomion perusteluja kiihottamisrikokselta edellytettävää tahallisuutta koskien. Muilta osin hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut.

Syytteessä oli väitetty Räsäsen tietyissä teksteissä ja eräässä radio-ohjelmassa solvanneen homoseksuaaleja seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Syytteen taustalla oli Räsäsen vuonna 2004 laatima kirjoitus ”Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi: Homosuhteet haastavat kristillisen ihmiskäsityksen”, joka oli julkaistu Suomen Luther -säätiön ja Suomen evankelisluterilaisen hiippakunnan internet-sivustoilla. Lisäksi Räsänen oli kesällä 2019 julkaissut muun muassa Twitter-tilillään kirjoituksen, jossa hän oli kritisoinut kirkkoa päätöksestä ryhtyä Setan Pride -tapahtuman viralliseksi tukijaksi. Räsänen oli myös joulukuussa 2019 Yleisradion radiokanavalla osallistunut keskusteluun homoseksuaalisuudesta ja uskonnosta jaksossa, jonka nimenä oli ”Mitä Jeesus ajatteli homoista?”.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Anna-Maija Ruohoniemi, Arto Perälä ja Maiju Päivärinne. Valmistelijana on toiminut hovioikeuden esittelijä Juhana Salojärvi. Ratkaisu on yksimielinen.

391. Markkinaoikeus laiminlöi turvaamistoimiasiassa asianosaisen kuulemisen. KKO palautti asian markkinaoikeuteen. KKO 2023:61

Korkein oikeus 21.9.2023 kumosi asianosaisen kuulemisen laiminlyönnin vuoksi markkinaoikeuden turvaamistoimiasiassa 23.12.2022 antaman päätöksen (KKO 2023:61); tässä poimintoja KKO:n tärkeimmistä perusteluista:

 Kysymyksenastettelu

4. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko markkinaoikeus menetellyt virheellisesti hylätessään turvaamistoimihakemuksen esittämillään perusteilla kuulematta A Oy:tä B Oy:n lausumassaan esittämistä seikoista.

Kuulemisperiaate turvaamistoimiasian käsittelyssä

5. Perustuslain 21 §:n 2 momentin mukaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeisiin kuuluu jokaisen oikeus tulla tuomioistuimessa kuulluksi häntä koskevassa asiassa. Korkein oikeus on oikeuskäytännössään painottanut, että asianosaisen oikeus tulla kuulluksi hänen oikeuksiaan koskevassa asiassa kuuluu oikeudenkäynnissä noudatettaviin keskeisiin oikeusperiaatteisiin. Asianmukaisen käsittelyn tuomioistuimessa on katsottu edellyttävän, että tuomioistuimen ratkaisu perustuu vain sellaiseen aineistoon ja sellaisiin seikkoihin, jotka ovat olleet oikeudenkäynnin asianosaisten tiedossa, joihin näillä on ollut asianmukainen tilaisuus perehtyä ja joista nämä ovat myös voineet lausua käsityksensä (ks. esimerkiksi KKO 2014:83, kohta 7 ja siinä viitattu oikeuskäytäntö).

6. Kuulemisperiaatetta on noudatettava myös oikeudenkäymiskaaren 7 luvun mukaista turvaamistoimiasiaa käsiteltäessä. Poikkeuksena tästä on luvun 5 §:n 2 momentin säännös, joka oikeuttaa antamaan väliaikaisen turvaamistoimipäätöksen vastapuolta kuulematta, jos turvaamistoimen tarkoitus saattaa muuten vaarantua. Turvaamistoimiasian kiireellisyys ei muutoin oikeuta poikkeamaan kuulemisperiaatteesta, mutta se saattaa edellyttää asianosaisten kuulemiselta hyvinkin nopeaa aikataulua. Turvaamistoimiasiaa voidaan tuomioistuimen harkinnan mukaan käsitellä myös tätä varten pidettävässä suullisessa istunnossa, jossa asia voidaan käsitellä keskitetysti ja asianosaisilla on välittömästi mahdollisuus lausua käsityksensä kaikesta vastapuoltensa esittämästä.

7. Kuten Korkein oikeus on oikeuskäytännössään todennut, tuomioistuimen on huolehdittava kuulemisperiaatteen toteutumisesta viran puolesta (KKO 2016:14, kohta 42). Kuulemisperiaatteen tehokkaan toteutumisen kannalta on tärkeää, ettei asianosainen jää epätietoiseksi siitä, mitä toimenpiteitä häneltä odotetaan. Asianosainen voi perustellusti odottaa saavansa toimintamahdollisuuksistaan selvän ohjauksen tuomioistuimelta (ks. KKO 2014:83, kohta 13).

Kuulemisvirheen arviointi tässä asiassa

15. Edellä todetun mukaisesti turvaamistoimihakemusta kannepatentin mitättömyyden perusteella vastustaneen B Oy:n on pitänyt osoittaa sellaiset perusteet, joiden vuoksi kannepatentin pätevyyttä ei voitaisi pitää todennäköisenä.

16. B Oy on esittänyt markkinaoikeuden ratkaisun perusteina viitatut, tunnetun tekniikan tason julkaisuja koskevat yksilöidyt huomiot ja väitteet vasta A Oy:n lausuman johdosta markkinaoikeudelle antamassaan lausumassa. Toisin kuin B Oy on Korkeimmalle oikeudelle antamassaan vastauksessa esittänyt, näissä väitteissä ei ole ollut kysymys vain sen kiistämisestä, mitä A Oy oli asiassa esittänyt, vaan patentin mitättömyyttä koskevan väitteen tueksi esitetyistä tarkennetuista perusteista, jotka eivät olleet ilmenneet vielä turvaamistoimihakemukseen annetusta vastauksesta.

17. A Oy on saanut B Oy:n lausuman tiedoksi, mutta markkinaoikeus ei ole varannut sille tilaisuutta tulla kuulluksi tässä lausumassa esitetyistä seikoista. Kun markkinaoikeus on pitänyt lausumassa esitettyjä yksilöityjä väitteitä asian ratkaisun kannalta olennaisina ja niiden perusteella hylännyt turvaamistoimihakemuksen, markkinaoikeuden olisi pitänyt kuulla A Oy:tä näiden seikkojen johdosta ennen asian ratkaisemista. Edellä kohdassa 7 todetuista kuulemisperiaatteen toteuttamisen lähtökohdista johtuen ei voida edellyttää, että A Oy:n olisi tullut saatuaan B Oy:n lausuman tiedoksi itse ilmoittaa markkinaoikeudelle haluavansa vielä lausua sen johdosta. Kun lisäksi A Oy:lle myönnettyyn patenttiin on edellä kohdassa 11 todetun mukaisesti liittynyt varsin vahva pätevyysolettama, A Oy on voinut perustellusti olettaa, että markkinaoikeus varaa sille tilaisuuden tulla kuulluksi, jos se pitää B Oy:n lausumassa esitettyjä yksilöityjä väitteitä asian ratkaisuun vaikuttavina.

18. Edellä esitetyin perustein Korkein oikeus katsoo, että markkinaoikeuden ei olisi tullut hylätä A Oy:n turvaamistoimihakemusta B Oy:n lausumassa esitettyjen seikkojen perusteella kuulematta niistä A Oy:tä. Markkinaoikeus on menetellyt tältä osin virheellisesti.

Asian käsittelyn jatkaminen

19. Korkein oikeus toteaa, että turvaamistoimen edellytyksiä ja erityisesti kannepatentin keksinnöllisyyttä koskeva summaarinen arviointi on asianosaisten vasta Korkeimmassa oikeudessa esittämät seikat huomioon ottaen tarkoituksenmukaisinta suorittaa markkinaoikeudessa. Asia on siten palautettava markkinaoikeuteen käsiteltäväksi.

 -------

Asianosaisn kuulemisperiaate eli kontradiktorinen periaate on oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin keskeisimpiä elementtejä, kuten perustuslain 21 §:n 2 momentista ilmenee. Tuomioistuimen on viran puolesta huolehdittava kuulemisperiaatteen toteuttamisesta. On vakava virhe, jos tuomioistuin laiminlyö asianosaisen kuulemisen. Kuulemisperiaatteen laiminlöynti on oikeudenkäyntivirhe, jonka takia lainvoiman saaut tuomio tai päätös voidaan oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 1:n nojalla komota ja poistaa.

Tässä rapauksessa KKO on valitettavasti laatinut ennakkopäätöksensä otsikon huomaamattomalla tavalla  vain kysymyksen muotoon. Asian vakavuus olisi edellytänyt seuraanvanlaista kirjoitustapaa:

Markkinaoikeus oli turvaamistomiasiassa laiminlyönyt perustuslain 21 §:n 2 momentissa mainitun  oikeudenkäynnin keskeisimpiin periaatteisiin kuuluvan asianosaisen kuulemisen. Tämän oikeudenkäyntivirheen johdosta korkein oikeus kumosi markkinaoikeuden päätöksen ja palautti asian takaisin markkinaoikeuteen, jonka tuli ottaa se omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväksi ja huomioon ottaen palauttamisen syy lalillisesti menetellä.

 

390. Hovioikeuden olisi tullut myöntää jatkokäsittelylupa. Kuluttajaluotto. KKO 2023:56

Korkeimman oikeuden tänään antamassa ennakkopäätöksessä KKO 2023:56 todettiin, että Turun hovioikeuden päätös hylätä jatkokäsittelylupa kuluttajaluottoa koskevassa asiassa oli virheellinen.  Katsotaanpa tarkemmin, mistä asiassa on kysymys.

1. A otti 25.8.2017 X Oy:ltä 7 000 euron suuruisen  kuluttajaluoton, jonka laina-aika oli 48 kuukautta.  Kuluttajaluottosopimuksen ehtojen mukaan lainan järjestelypalkkio 1 526 euroa oli sovittu maksettavaksi laina-aikana kuukausittaisissa erissä. Lainan sopimusehtojen mukaan järjestelypalkkio tuli luoton ennenaikaisen takaisinmaksun tapauksessa maksaa kokonaisuudessaan. 

2. A oli maksanut lainan ennenaikaisesti 12.2017 kokonaisuudessaan X Oy:ltä ottamallaan uudella 8 200 euron kuluttajaluotolla. Tässä yhteydessä X Oy oli pidättänyt itsellään suorituksen koko järjestelypalkkiosta eli myös nilltä osin kuin järjestelypalkkio olisi maksuohjelman mukaan erääntynyt vasta lainan ennenaikaisen takaisinmaksun jälkeen. Näiden erien osuus järjestelypalkkion määrästä oli yhteensä 1 271,60 euroa.

3. X Oy vaati Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa A:n velvoittamista suorittamaan sille uuden luoton erääntyneen pääoman. A vastusti vaatimusta katsoen, että vaadittu määrä oli aikaisemman lainan järjestelypalkkion määrää koskevilta osin liian suuri. A:n mukaan luoton sopimusehto oli järjestelypalkkion osalta kuluttajansuojalain 7 luvun 27 §:n ja kulutusluottodirektiivin 2008/48/EY vastainen, joten ennenaikaisen maksun jälkeisen laina-ajan järjestelypalkkioiden määrä 1 271,60 euroa tuli siten vähentää X Oy:n vaatimasta velkapääomasta. 

4. Käräjäoikeus katsoi 29.6.2021 antamassaan tuomiossa, ettei A ollut esittänyt perusteita vaatimukselleen hänen X Oy:lle tekemiensä suoritusten palauttamisesta. Käräjäoikeus hylkäsi A:n tekemän takaisinsaantihakemuksen.

5. A valitti Turun hovioikeuteen, joka 14.12.2021 antamallaan päätöksellä ei myöntänyt hänelle jatkokäsittelylupaa.

6. Korkein oikeus myönsi A:lle valitusluvan. A vaati valituksessaan, että hovioikeuden päätös kumotaan, hänelle myönnetään jatkokäsittelylupa ja asia palautetaan hovioikeuteen uudelleen käsiteltävksi. X Oy vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.

7. KKO:n ratkaistavana oli siten kysymys siitä, olisiko hovioikeuden pitänyt myöntää A:lle jatkokäsittelylupa siltä osin kuin hän on vastustanut velkomuskannetta sillä perusteella, että luotonantaja on perusteetta pidättänyt häneltä 25.8.2017 otetun lainan ennenaikaisen takaisinmaksun yhteydessä 1 271,60 euroa järjestelypalkkiota.

8. KKO katsoi, että hovioikeuden olisi tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa sekä a) tarkistusperusteen että b) ennakkopäätösperusteen perusteella. 

9. Tarkistusperusteen osalta KKO totesi, että käräjäoikeuden tuomiosta ei ilmene, millä perusteilla A:n vaatimusta vähentää velkapääoman määrästä häneltä ennenaikaisen takaisinmaksun yhteydessä pidätetty 1 271,60 euron järjestelypalkkio on siinä pidetty perusteettomana. Hovioikeus ei siten ole tältä osin voinut arvioida käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen oikeellisuutta jatkokäsittelylupaa myöntämättä. Jatkokäsittelylupa olisi näin ollen tullut myöntää tarkistusperusteella; OK 25 a luvun 11 §:n 2 kohta.

10. Ennakkopäätösperusteen osalta KKO lausi, että unionin tuomioistuimen Lexitor-tuomion perusteella kulutusluottodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan mukainen kuluttajan oikeus luottokustannuksista ennenaikaisen maksun perusteella tehtävään vähennykseen koskee myös luottosopimuksen voimassaoloaikaan liittymättömiä kertaluonteisia maksuja. Kuluttajansuojalain (KSL) 7 luvun 27 §:n 2 momentti näyttäisi kuitenkin tietyin edellytyksin mahdollistavan sen, että tällaiset maksut jäisivät kuluttajalle säädetyn vähennysoikeuden ulkopuolelle.

11. KKO katsoo, että kuluttajansuojalain kysymyksessä oleva säännös on siten tulkinnanvarainen tilanteessa, jossa luoton ennenaikaisesti takaisin maksaneelta kuluttajalta on luottosopimuksen ehtojen perusteella peritty koko järjestelypalkkio. Asiasta ei ole myöskään KKO:n ratkaisukäytäntöä. Kysymys kuluttajilla luoton ennenaikaisen maksun perusteella olevan vähennysoikeuden sisällöstä on lisäksi periaatteellisesti merkityksellinen, joten jatkokäsittelylupa olisi tullut myöntää myös ennakkoratkaisuperusteella; OK 25a luvun 11 §:n 3 kohta.

12. KKO myönsi A:lle jatkokäsittelyluvan ja palautti asian Turun hovioikeuteen, jonka tulee omasta aloitteestaan jatkaa tapauksen käsittelyä. 

KKO 2023:56

13. Ratkaisusta ilmenee, miten vajavaisin perustein käräjäoikeus on ratkaissut asian,  jossa se on joutunut soveltamaan unionin oikeutta eli kulutusluottodirektiiviä ja tulkitsemaan sen valossa kansallista oikeutta eli kuluttajansuojalain säännöksiä. 

14. Ratkaisusta ilmenee myös, miten löperösti hovioikeudet voivat jättää jatkokäsittelyluvan myöntämättä tapauksessa, jossa on päivänselvää, ettei asiaa voida valittajan oikeusturvaa vaarantamatta ratkaista ilman perusteellista tutkimista ja luvan myöntämistä.

15. Jatkokäsittelyluvan summaarisen tutkinnan ja perustettoman myöntämättä jättämisen tekee mahdolliseksi se, ettei hovioikeudella ole lain mukaan velvollisuutta perustella päätöstä, jolla lupa evätään. Tämä on valitettava puute laissa. Päätöstä saadaan toki perustella, mutta koska laki ei hovioikeuksia siihen velvoita, ne eivät milloinkaan perustele ko. ratkaisujaan. Tää korutont´on kertomaa!

16. Hovioikeuden jatkokäsitteluvasta on äskettäin ilmestynyt hovioikeudenneuvos, OTT Timo Saranpään kattava monografia "Jatkokäsittelylupa hovioikeudessa" (n. 400 sivua), joka on toki erinomainen oikeusdogmaattinen tutkimus, mutta jossa valitettavasti ei ole kriittisella otteella tarkasteltu menettelyssä ja lain soveltamisalassa olevia monia epäkohtia. Teos sisältää runsasti hyvin perusteltuja tulkintakannanottoja, mutta jos olisin itse kirjoittanut mainitusta teemasta kirjan, olisi siinä luultavasti ollut ainakin 50 sivua kriitiikkiä ja pohdintaa siitä, miten lain soveltamisalaa ja itse lupamenettelyä koskevia säännöksiä tulisi muuttaa ja käytäntöä kehittää, jotta valittajien oikeusturva voitaisiin ottaa nykyistä paremmin huomioon. 

17. Edustan kriittistä prosessioikeutta enkä ole yhdessäkään vuoden 1971 jälkeen kirjoittamassani kirjassa tai artikkelissa tyytynyt ainoastaan säännösten sisällön selostamiseen ja tulkintaan, vaan olen yrittänyt aina pureutua lainsäädännössä tai oikeuskäytännössä eli tuomioistuinten ratkaisuissa oleviin epäkohtiin sekä esittänyt, mitä epäkohtien poistamiseksi voitaisiin tehdä.

389. Mopoilija välttyi rattijuopumussyytteeltä poliisin virheen takia. Ne bis in idem -kiellon tulkintaa. Liikennevirhemaksu. KKO 2023:55

 

Viime viikolla 28.7. annetussa korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2023:55 arvioitiin mopoilijan saaman liikennevirhemaksun vaikutusta rattijuopumussyytteen tutkimiseen ne bis in idem -kiellon perusteella.  Katsotaanpa hieman tarkemmin, mistä asiasta oli kysymys; kuvan mopoilija ei liity tapaukseen.

1. A oli  14.7.202  ajanut mopolla jalkakäytävällä, minkä johdosta poliisi oli määrännyt hänelle liikennevirhemaksun. Samassa yhteydessä A oli toimitettu verikokeeseen, jonka mukaan A:n  veressä oli ollut vähähäinen määrä kannabista. A:ta on 25.9.202 kirjatun rikosilmoituksen mukaan epäilty rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

2. Poliisin pyynnöstä tieto liikennevirhemaksusta oli myöhemmin poistettu asianomaisesta tietojärjestelmästä,

3. Syyttäjä vaati Pohjanmaan käräjäoikeudessa 1.3.2021 vireille tulleella haasteella A:lle rangaistusta huumausaineen käyttörikoksesta ja rattijuopumuksesta. Syyte rattijuopumuksesta perustui samaan ajotapahtimaan, jonka perusteella  A:lle oli heti ajon jälkeen määrätty liikennevirhemaksu. Syyttäjän mukaan liikennevirhemaksu ei estänyt syytteen tutkimista, koska se oli kerrotulla tavalla mitätöity.

4. Käräjäoikeus tuomitsi 27.4.2021 A:n  huumausaineen käyttörikoksesta ja rattijuopumyksesta yhteiseen sakkorangaistukseen. Käräjäoikeus katsoi, ettei maksun määrääminen ollut perustetunut huumausaineen vaikutuksen alaisena ajamiseen,  vaan siihen, että A oli kuljettanut mopoa jalkakäytävällä. Lisäksi maksu maksu oli sittemmin mitätöity.

5. A valitti Vaasan hovioikeuteen ja vaati muun ohella, että syyte rattijuopumuksesta jätetään tutkimatta, sillä se liittyi samaan ajotapahtumaan, josta hänelle oli jo määrätty liikeennevirhemaksu; tämän perusteen A oli esittänyt jo käräjäoikeudessa.

6. Hovioikeus ei 15.12.20121 antamallaan tuomiolla muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

7. Hovioikeus katsoi perusteluissaan, että vaikka kysymys oli ollut samasta ajosuorituksesta ja samasta kuljettajasta, liikennevirhemaksun perusteena ollutta menettelyä ja syytteessä kuvattua menttelyä ei voitu pitää tosiseikoiltaan olennaisesti samoina. Vaikka teot kuuluivat samaan tapahtumasarjaan, syyte rattijuopumuksesta ei aikaan, paikkaan tai muihin teko-olosuhteisiin nähden ollut tarkoittanut sitä tekoa, jossa liikennevirhemaksu oli määrätty. Näin ollen ne bis in idem -kiellon vaatimus tekojen samuudesta ei täyttynyt.

8. Korkein oikeus (KKO), joka myönsi A:lle valitusluvan, totesi perusteluissaan, että asiassa sama ajotapahtuma on ollut perusteena sekä liikennevirhemaksun määräämiselle että rattijuopumussyytteelle. Tosiseikat, jotka ovat olleet liikennevirhemaksun ja rattijuopumusta koskevan syytteen perusteena, ovat olennaisilta osiltaan samat. Ne liittyvät A:n menettelyn kannalta samaan ajotapahtumaan ja ovat myös ajallisesti ja paikallisesti yhteneväiset siitäkin riippumatta, että rattijuopumus olisi täyttynyt jo ennen jalkakäytävällä ajamista heti ajon alkaessa.

9. KKO:n mukaan kyse on siten saman syytetyn samasta käyttäytymisestä samassa tilanteessa. Molemmat teonkuvaukset koskevat olennaiselta osin samoja tosiseikkoja, eikä tekojen rikosoikeudelliselle luokittelulle tule antaa ratkaisevaa merkitystä siitäkään huolimatta, että kaikkia teon oikeudellisia näkökohtia ei ole liikennevirhemaksun määräämisen yhteydessä selvitetty. Näillä perusteilla KKO katsoi, että seuraamusten perusteena olleita menettelyjä on pidettävä samoina-

10. KKO totesi, että tieliikennelakia säädettäessä ne bis in idem -kielto on otettu huomioon lain 160 §:n 4 momenttiin otetuilla säännöksillä. Niiden mukaan liikennevirhemaksua ei saa määrätä muun ohella silloin, kun tienkäyttäjää epäillään samasta teosta esitutkinnassa, syyteharkinnassa tai tuomioistuimessa vireillä olevassa rikosasiassa (kohta 1), tienkäyttäjälle on samasta teosta annettu lainvoimainen tuomio tai määrätty rangaistus (kohta 2) tai tienkäyttäjää epäillään samalla teolla tehdystä rikoksesta (kohta 3). 

11. Mitä tuli liikennevirhemaksun poistamiseen tietojärjestelmästä, KKO lausui, että tieliikennelaki ei sisällä menettelysäännöksiä, joiden mukaan liikennevirhemaksu voitaisiin poistaa tilanteessa, jossa sen määräämisen jälkeen havaitaan, että samasta teosta olisi nostettava syyte. KKO:n mukaan on selvää, että lainvoimaista päätöstä liikennevirhemaksun määräämisestä ei ole voitu oikeudellisesti merkityksellisellä tavalla poistaa siten, että tietojärjestelmän ylläpitäjä on teknisenä toimenpiteenä poistanut liikennevirhemaksua koskevan tiedon tietojärjestelmästä. Kun liikennevirhemaksua koskevan tiedon poistaminen tietojärjestelmästä ei ole perustunut mihinkään laissa säädettyyn päätöksentekomenettelyyn, liikennevirhemaksun määräämistä koskevan päätöksen on katsottava olevan edelleen voimassa. Se muodosti siten esteen uuden samaa tekoa koskevan syytteen nostamiselle.

12. Johtopäätöksenään KKO totesi, että rattijuopumussyytteen tutkiminen rikkoi ne bis in idem -kieltoa, minkä vuoksi KKO jätti sitä koskevan syytteen tutkimatta. 

13. Huumausaineen käyttörikoksen vähyyden takia KKO jätti A:n rikoslain 50 luvun 7 §:n nojalla rangaistukseen tuomitsematta. 

Korkeimman oikeuden ratkaisuseloste KKO 2023:55 

14. Juridisesti täysin hyväksyttävä ratkaiu, vaikka se maallikoista saattaakin tuntua turhalta hiusten halkomiselta. Outoa, että Vaasan hovoikeus ei tulkinnut ne bis in idem -kieltoa asianmukaisella tavalla. Poliisi oli turhan kärkäs määrätessään mopoilijalle liikennevirhemaksun, vaikka hänen epäiltiin syyllistyneen myös rattijuopumukseen; TLL 160 §:n 4 momentin säännökset näyttävät unohtuneen poliisilta. Polisin menettely liikennevirhemaksun mitätöimiseksi jäi kömpelöksi yritykseksi.

388. Aluesyyttäjällä 20 kuukauden viivästys poliisirikosasian esitutkinnan toimittamisessa

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti on kiinnittänyt tuoreessa 4.7.2023 antamassaan päätöksessä  poliisirikosasiassa tutkinnanjohtajana toimineen aluesyyttäjän huomiota velvollisuuteen toimittaa esitutkinta ja sen aloittamista edeltävät toimenpiteet ilman aiheetonta viivytystä. Oikeuskanslerille kantelun tehneen asianajajan arvostelemassa asiassa kului peräti  20 kuukautta yksinomaan sen arvioimiseen, toimitetaanko esitutkinta vai ei.

Oikeuskanslerin päätöksen mukaan asianajajan laatimasta tutkintapyynnöstä oli ilmennyt keskeiset tapahtumatiedot eikaä siassa ollut tarvetta hankkia laajaa aineistoa esitutkinnan toimittamiskynnyksen arvioimiseksi. Asiassa ei ilmennyt tutkinnanjohtajan toimineen aluesyyttäjän antaneen konkreettista ohjeistusta tutkivalle poliisiyksikölle. Oikeuskansli totesi, että erityisesti poliisirikosasioissa objektiivinen esitutkinta edellytyää tutktinnanjohtajalta toimivalta syyttäjältä aktiivistaa esitutkinnan johtamista. Oikeuskansleri katsoi, että esitutkinnan toimittaisesta ei ollut päätetty esitutkintalain edellyttämällä joutuisuudella.

Oikeuskansleri päätyi päätöksessään kuitenkin vain "käsityksen" lausumiseen. Outoa, näin lievä "seuraamus" eli moite ihmetyttää kovasti! Kun karkeisiin viivästyksiin syyllistyneitä viranomaisia kohdellaan oikeuskanslerin ratkaisukäytännössä näin hellävaraisesti ja "silkkihansikkailla", ei kyllä ole mitään toivoa siitä, että viranomaiset toimisivat jatkossakaan nykyistä nopeammin ja paremmin.

https://oikeuskansleri.fi/-/esitutkinnan-viipyminen-23

387. Asuntohuoneiston vuokrasopimus. Takausvastuun sovittelu. Oikeustoimen kohtuullistaminen. KKO 2023:31

Korkeimmman oikeuden 15.5.2023 antamssa ennaakkopäätöksessä KKO 2023:31 takausvastuuta soviteltiin oikeustoimilain 36 §:n nojalla.

1. A (takaaja) on antanut B:lle (vuokranantaja) omavelkaisen takauksen poikansa ja tämän avopuolison 2.10.2013 allekirjoittaman vuokrasopimuksen mukaisten vuokrien maksamisesta ja muiden vuokraehtojen täyttämisestä. Takaus on koskenut myös korkoja ja muita liitännäiskustannuksia. Vuokrasopimus on ollut määräaikainen ajalla 2.10.2013–30.9.2016, jonka jälkeen se on jatkunut toistaiseksi voimassa olevana.

2. Vuokralaiset ovat laiminlyöneet vuokran ja muiden vuokrasopimukseen perustuvien maksujen suorittamisen vuodesta 2014 lukien. Ennen nyt käsiteltävänä olevaa asiaa takaaja A on vuokralaisten maksulaiminlyöntien perusteella velvoitettu takaussitoumuksensa nojalla suorittamaan vuokranantaja B:lle yhteensä kymmenen kuukauden vuokrat ja muita maksuja.

3. Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa vuokranantaja B on vaatinut takaaja A:lta suoritusta vuosina 2015–2018 yhteensä 37 kuukaudelta maksamatta jääneiden vuokrien ja muiden, määrältään vähäisempien maksujen perusteella. Takaaja on vastustanut maksuvelvollisuutta sillä perusteella, että vaatimus on kohtuuton jo aiemmin suoritetut maksut huomioon ottaen. Takaaja oli takausta antaessaan voinut perustellusti odottaa, että vuokranantaja ryhtyisi toimiin vuokrasopimuksen purkamiseksi vuokralaisten ollessa pysyvästi maksukyvyttömiä ja laiminlyötyä vuokrien maksamisen. Takaajalla itsellään ei ollut mahdollisuutta purkaa tai irtisanoa vuokrasopimusta.

4. Satakunnan käräjäoikeus on tuomiollaan 15.12.2020  velvoittanut takaajan suorittamaan vuokranantajalle vuokrat vain ajalta 1.5.2015–30.9.2016, sähkölaskut ajalta 1.3.2015–30.9.2016 ja vesimaksut ajalta 1.1.2015–30.9.2016, kaikki määrät korkoineen.

4a.  Käräjäoikeus, joka ratkaisi asian yhden käräjätuomarin ja käräjänotaarin kokoonpanossa, lausui tuomion perusteluissa takauksen sovittelusta, että takaaja oli antanut omavelkaisen takaussitoumuksen vuokralaisten kolmen vuoden määräaikaiseen vuokrasopimukseen, joka oli 1.10.2016 muuttunut toistaiseksi voimassa olevaksi yhden kuukauden irtisanomisajalla. Takaaja oli omavelkaisen erityistakauksen antaessaan vastuussa päävelasta niin kuin henkilökohtaisesti vastuussa oleva velallinen eli vuokralaiset. Ottaen huomioon, että takaajalla ei ollut oikeutta irtisanoa vuokrasopimusta ja hän oli maksanut antamansa takaussitoumuksen perusteella erääntyneitä maksamattomia vuokrasaatavia ja muita saatavia vuokranantajalle jo lähes 10 000 euron edestä, omavelkaista takausta ei voitu pitää kohtuullisena vakuutena. Takausvastuuta oli siten soviteltava siihen määrään, josta hän oli kohtuudella voinut arvioida joutuvansa sopimuksen perusteella vastaamaan. Takaajan vastuun oli perusteltua katsoa kattavan sellaiset vuokrat ja muut asuinhuonevuokrasuhteeseen liittyvät kulut, joiden peruste oli muodostunut ja jotka olivat kertyneet määräaikaisen vuokrasopimuksen voimassaoloaikana sen päättymiseen 30.9.2016 saakka.

5. Vaasan hovioikeus, jonne takaaja ja vuokranantaja valittivat, on tuomiollaan 23.12.2021 hylännyt B: n kanteen.

6. Korkein oikeus myönsi B:le valitusluvan koskemaan kyysmystä takausvastuun sovitelusta. B vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja kanne hyväksytään. Takaaja A vaati vastauksessaan valutuksen hylkäämistä.

7. KKO.ssa oli ratkaistavana kysymys siitä, onko takaussitoumusta kohtuullistettava.

8. KKO totesi perusteluissaan mm, että vuokrasuhteeseen perustuvia saatavia koskevan toisen kanteen käsittelyn yhteydessä vuonna 2015 takaaja A oli vastustanut kannetta siltä osin kuin se on ylittänyt neljän kuukauden vuokrat. Vastustamisensa tueksi hän on vedonnut asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain 8 §:n 2 momentin vakuuden enimmäismäärää koskevaan säännökseen (ks. KKO 2017:91). Tämä osoittaa, että hänen tahtonaan ei ole ollut pysyvästi tukea poikansa ja tämän avopuolison asumista taloudellisesti.

9. Vuokranantaja B on näin ollen tullut jo vuosina 2014 ja 2015 tietoiseksi vuokralaisten pysyvästä kyvyttömyydestä vuokrien maksamiseen ja takaaja A:n edellä mainitusta tahdosta. Vuokranantajalla on ollut määräaikaisen vuokrasopimuksen päättymisajankohtaan mennessä runsaasti aikaa ryhtyä toimiin vuokrasopimuksen päättämiseksi. Vuokranantaja ei kuitenkaan ole näin toiminut, vaan hän on sallinut vuokrasuhteen jatkua vuokralaisten täydellisestä maksuvelvollisuuden laiminlyönnistä huolimatta ja edellyttänyt takaajan vastaavan kaikista vuokrasopimukseen perustuvista velvoitteista vastaisuudessakin.

10. KKO katsoi, että edellä kerrotuissa olosuhteissa takaussitoumuksen soveltaminen siten, että takaaja A vastaisi vuokrasopimukseen perustuvista velvoitteista vielä vuokrasopimuksen määräaikaisuuden 30.9.2016 päätyttyäkin, johtaisi kohtuuttomuuteen. Takaussitoumusta on soviteltava oikeustoimilain 36 §:n nojalla niin, että A ei ole vastuussa 30.9.2016 jälkeen syntyneistä vuokrasopimukseen perustuvista velvoitteista. Asia on siten jätettävä käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.

11. KKO kumosi hovioikeuden tuomion ja jätti asian käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.

Ratkaisuseloste KKO 2023:31

13. Pienenä yksityiskohtana tulkoon mainituksi, että KKO päätyy aika usein samaan lopputulokseen kuin käräjäoikeus, jonka ratkaisua hovioikeus on muuttanut. Näin kävi tämän tapauksen (KKO 2023:31) lisäksi äskettäin eli 9.5.2023 myös ratkaisussa KKO 2023:29, jossa KKO, kumoten Vaasan hovioikeuden tuomion, jätti asian käräjäoikeuden, joka sattumoisin tuossakin tapauksessa oli Satakunnan käräjäoikeus, tuomion lopputuloksen varaan. 

14. Näin tapahtui myös KKO:n eilen 16.5. antamassa ennakkopäätöksessä KKO 2023:32, joka koski näpistyksen ja varkauden välistä rajanvetoa. Käräjäoikeus tuomitsi varkausdesta ehdotonta vankeutta, Rovaniemen hovioikeus puolestaan näpistyksestä sakkoa, mutta KKO varkaudesta ehdotonta vankeutta kuten käräjäoikeuskin.

 

386. Urakkasopimus. Reklamaatio. Rakennusurakan yleiset sopimusehdot. KKO 2023:29

1. Korkein oikeus (KKO) katsoi urakkariitaa koskevassa jutussa 9.5.2023 antamassaan ennakkopäätöksessä KKO 2023:29,  että rakennusurakan yleiset sopimusehdot (YSE 1998, 79 § 3 kohta) edellyttävät urakan lopputulokseen tyytymättömältä tilaajalta euromääräisen korvausvaatimuksen esittämistä urakan loppuselvityksessä. Pelkkä tilaajan reklamaatio ja loppuselvvityksessä esittämä korjausvaatimus eivät siten  riitä. Tilaajan urakoitsijaa vastaan nostama korvauskanne hylättiin.

2. Tapauksessa rakennusurakan tilaajana ollut kunta oli rakennusurakan yleisten sopimusehtojen YSE 1998 mukaisessa vastaanottotarkastuksessa sekä taloudellisessa loppuselvityksessä esittänyt urakoitsijalyhtiölle vaatimuksen lattiapinnoitteiden asennusvirheiden korjaamisesta. 

3. Tilaaja vaati myöhemmin Satakunnan käräjäoikeudessa urakoitsijaa vastaan nostamassa kanteessa urakoitsijalta vahingonkorvausta virheen perusteella. 

4. Käräjäoikeus, joka käsitteli jutun kolmen virkatuomarin kokoonpanossa, hylkäsi tuomiollaan  28.1.2019 kanteen, 

5. Vaasan hovioikeus, jonne tilaajaana ollut kunta valitti tuomiosta, katsoi esittämillään perusteilla, ettei rakennuttaja (tilaaja) ole menettänyt oikeuttaan vaatia urakoitsijalta rahamääräistä korvausta virheen oikaisun sijaan, ja urakoitsija on vastavasti velvollinen korvamaan rakennuttajalle ko. laajennusosan lattiamattojen korjaamisesta aiheutuvat kustannukset.  Hovioikeus velvoitti tuomiollaan 21.9.2021 urakoitsijan korvaamaan kunnalle virheellisesti asennettujen ja viallisten lattiapinnoitteiden korjauskuluina ja vahingonkorvauksena 45 000 euroa viivästyskorkoineen 3.9.2015 lukien.

6. Korkein oikeus, jonne urakoitsija valitti ja jolle myönnettiin valituslupa, sen sijaan katsoi esittämillään perusteilla, että tilaaja oli menettänyt oikeuden vaatia urakoitsijalta vahingonkorvausta, koska se ei ollut Rakennusalan yleisten sopimusehtojen (YSE 1988) 73 §:n 3 kohdan mukaisesti esittänyt rahamääräistä vaatimustaan viimeistään urakan loppuselvitystilaisuudessa.

Ratkaisuseloste KKO 2023:29

7. Vaasan hovioikeus on julkaissut oman tuomionsa Finlexissä

VaaHO 2021:13 

8. Korkein oikeus on ratkaisuselosteessaan lyhentänyt hovioikeuden tuomion perusteluja selvästi. Tässä ei ole mitään uutta, sillä näin korkein oikeus tekee säännönmukaisesti.

385. Virkamiehen (valvontaeläinlääkärin) väkivaltainen vastustaminen. KKO 2023:27

Valvontaeläinlääkäri B oli 9.3.202 tehnyt eläinsuojelulain mukaisen tarkastuksen A:n tilalle ja sittemmin tehnyt 19.3.2020 A:ta koskevan eläinsuojelupäätöksen. A oli tarkastuksen jälkeen ennen eläinsuojelupäätöksen tekemistä lähettänyt 18.3.2020  B:lle viestin, jossa oli muun ohella kertonut tulevansa päälle kuin puuma ja tuhoavansa uhan vaikka viimeisenä tekonaan sekä kehottanut B:tä muotoilemaan päätöksen vähemmän ehdottomaan muotoon. A oli lähettänyt viestejä myös eläinsuojelupäätöksen tekemisen jälkeen 27.4.2020 asti.

Kymenlaakson käräjäoikeus tuomitsi  17.11.2020 A:n 19.3.-27.4.2020 tehdystä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta 70 päiväsakon rangasitukseen.

Itä-Suomen hovioikeus, jonne A valitti, luki 17.6.2021 antamallaan tuomiolla A:n syksi 10.3.-27.4.2020 tehdyn virkamiehen vastustamisen, mutta ei muilta osin muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Korkein oikeus, jonne A valitti, katsoi  ratkaisusta ilmenevillä perusteilla, että A oli syyllistynyt virkamiehen vastustamiseen ennen eläinsuojelupäätöksen tekemistä 18..2.2020 lähettämällään viestillä mutta ei enää eläinsuojelupäätöksen tekemisen jälkeen lähettämillään viesteillä. Koska syyte oli osittain hylätty, KKO alensi A:lle tuomitun rangaistuksen 30:een päiväsakkoon.

KKO 2023:27

Juridisesti ei mikään suuren luokan kysymys. Siitä osaltaan näkyy, että nykyisin  KKO:een valitetaan paljon ueammin rikos- kuin riita-asioissa. Tämä kehitys heijastuu myös KKO:n myöntämien valituslupin ja antamien ennakkopäätösten määrissä.

384. Oikeudenkäynin kesto. Oikeudenkäynnin pitkittyminen. Viivästymishyvitys. Asianomistaja. KKO 2023:26

1. Korkein oikeus (KKO) katsoi ennakkopäätöksessään KKO 2023:26,  että rikosasian asianomistaja, joka ei ollut esittänyt rangaistus- tai korvausvaatimusta, ei ollut oikeutettu hyvitykseen oikeudenkäynnin viivästymisestä.

2. Rikosasian asianomistaja A, joka oli jo esitutkinnassa ja sittemmin käräjäoikeudessa ilmoittanut, että hänellä ei ollut asiassa rangaistus- tai korvausvaatimusta, vaati Pohjois-Savon käräjäoikeudessa hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisestä kahdelta vuodelta yhteensä 3 000 euroa. A totesi, että häntä oli kuultu esitutkinnassa ensimmäisen kerran 26.1.2015, mistä lähtien hän oli ollut tietoinen asian vireilläolosta. Asia olisi A:n käsityksen mukaan tullut käsitellä vuoden 2016 loppuun mennessä.

3. Pohjois-Savon käräjäoikeus lausui tuomiossaan 12.4.2019, että A oli ollut asiassa asianomistajan asemassa ja että hänelle oli oikeudenkäynnin vireilläolosta voinut aiheutua epämukavuutta. A oli kuitenkin esitutkinnasta lähtien ilmoittanut, että hänellä ei ollut rikosasiassa vaatimuksia. Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain (hyvityslaki) 5 §:n 1 momentin 3 kohdassa asianomistajan oikeus hyvitykseen oli kytketty esitettyyn vaatimukseen. A ei siten ollut oikeutettu hyvitykseen. Käräjäoikeus hylkäsi A:n hyvitysvaatimuksen. 

4. Itä-Suomen hovioikeus, jonne A vallitti, ei tuomiollaan 1.6.2021 muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

6. KKO myönsi A:lle valitusluvan.  A vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja hänelle suoritetaan hyvityksenä oikeudenkäynnin viivästymisestä 3000 euroa. Syyttäjä vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

7.  KKO katsoi, että  hyvitystä ei hyvityslain nojalla voida tuomita maksettavaksi asianomistajalle, joka ei ole esittänyt asiassa vaatimuksia, vaikka tälle voikin aiheutua epämukavuutta ja haittaakin oikeudenkäynnin viivästymisestä. Näin ollen asian arvioinnin kannalta merkitystä ei ole sillä, että ilmoituksensa mukaan A:lle on oikeudenkäynnin viivästymisestä aiheutunut hänen kuvaamaansa huolta, epävarmuutta ja turvattomuutta, minkä vuoksi hänellä on ollut tarve saada asiaan ratkaisu mahdollisimman pian.

8. KKO päätyi siten katsomaan, että A, joka ei ollut rikosasian asianomistajana esittänyt oikeudenkäynnissä vaatimuksia, ei ole oikeutettu hyvityslain mukaiseen hyvitykseen oikeudenkäynnin viivästyessä. KKO ei muuttanut hovioikeuden tuomion lopputulosta.

KKO 2023:26

383. Rangaistusmääräys. Päiväsakon rahamäärä. Tuomion purkaminen. KKO 2023:25

1. Syyttäjä antoi A:lle 30.6.2021 rangaistusmääräyksen rakentamisrikkomuksesta. Seuraamukseksi määrättiin 20 päiväsakkoa. Päiväsakon rahamääräksi vahvistettiin 1 278 euroa, joten sakko oli siten yhteensä 25 560 euroa.

2. A vaati korkeimmalle oikeudelle tekemässään purkuhakemuksessaan, että rangaistusmääräys puretaan päiväsakon rahamäärän osalta ja asia palautetaan syyttäjälle uuden rangaistusmääräyksen antamista varten tai että korkein oikeus oikaisee rangaistusmääräystä. Päiväsakon rahamäärä oli perustunut virheellisiin tulotietoihin.

3. Syyttäjä ei vastauksessaan vastustanut A:n vaatimusta päiväsakon rahamäärän muuttamisesta, jos hakemuksessa esitettyjen perusteiden voitiin katsoa vastaavan asian oikeaa tilaa. Rangaistusmääräyksessä sakon laskemisperusteena oli käytetty silloisia verotustietoja.

4. KKO katsoi, että sen toimivaltaan kuului tutkia purkuhakemus, joka koski rangaistusmääräyksessä määrätyn päiväsakon rahamäärän alentamista. 

5. KKO purki A:ta koskevan rangaistusmääryksen päiväsakon rahamäärän osalta ja oikaisi rangaistusmääräystä siten, että päiväsakon rahamääräksi vahvistettiin 1 278 euron sijasta  328 euroa. A:n maksettavaksi määrättyä sakkoa oikaistiin lopputuloksen osalta siten, että A:n maksettavaksi määrättiin 20 päiväsakkoa à 328 euroa eli sakkoa yhteensä 6 560 euroa.

6. Lainkohdat OK 31 luku 8 § 3 kohta, OK 31 luku 12 § 1 mom ja L sakon ja rikesakon määräämisestä 36 § 2 mom.

7. KKO 2023:25

382. Vahingonkorvaus. Takavarikko. Ulosmittaus. Valtion korvausvastuu. Rikastumiskielto. KKO 2023:24

1. Poliisi oli 14.3.2017 ottanut A:n kiinni törkeästä veropetoksesta epäiltynä. Kiinnioton yhteydessä A:lta oli takavarikoitu rahavaroja 4 865 euroa, joista poliisi oli oma-aloitteisesti ilmoittanut ulosottoviranomaisille. Rahat oli tämän jälkeen ulosmitattu A:n ulosottovelkojen suorittamiseksi. 

2. A vaati kanteessaan Vantaan käräjäoikeudessa Suomen valtiolta vahingonkorvauksena häneltä ulosmitattua rahamäärää.

3. Käräjäoikeus ja Helsingin hovioikeus, jonne A valitti käräjäoikeuden tuomiosta,  hylkäsivät kanteen. 

4. Korkein oikeus ei muuttanut hovioikeuden tuomion lopputulosta. KKO tosin katsoi, että poliisilla ei ollut ollut toimivaltaa ilmoittaa oma-aloitteisesti ulosottoviranomaisille A:lta takavarikoiduista varoista. Valtion vahingonkorvausvastuulle oli siten poliisin virheellisestä menettelystä johtuva peruste. KKO kuitenkin hylkäsi kanteen, koska menettelystä ei ollut aiheutunut A:lle korvattavaa vahinkoa. 

5. KKO (kohta 31): Ottaen huomioon, että sinänsä lainmukaisesti ulosmitatuilla varoilla on vähennetty A:n ulosottovelkoja, hänen varojensa ja velkojensa perusteella määritettävä taloudellinen asemansa ei ole heikentynyt ulosmittauksen johdosta (vrt. KKO 2022:18). Näissä olosuhteissa ulosmitattujen varojen korvaaminen A:lle olisi rikastumiskiellon vastaista.

6. Rikastumiskielto merkitsee nimensä mukaisesti kieltoa rikastua vahingonkorvauksella. Kukaan ei saa joutua vahingonkorvauksella parempaan asemaan kuin ilman vahingon aiheutumista

KKO 2023:24

381. Pääkäsittely hovioikeudessa. Menettämisseuraamus. Laajennettu rikoshyödyn menettäminen. KKO 2023:23

 

1. Korkeimman oikeuden (KKO) 27.3.2023 antamassa ennakkopäätöksessä KKO 2023:23 on kysymys hovioikeuden velvollisuudesta toimitttaa suullinen ja julkinen pääkäsittely menettämisseuraamusta eli ns. laajennetun rikoshyödyn menettämistä koskevassa asiassa. KKO:n ratkaisu syntyi 3-2 -äänestyksen jälkeen.

2. Oulun käräjäoikeus oli 12.3.2020 tuominnut A:n menettämään valtiolle RL 10 luvun 3 §:ssä tarkoitettuna laajennettuna hyötynä yli 100 000 euron arvosta omaisuutta. 

3. Valituksessaan Rovaniemen hovioikeudelle A vaati pääkäsittelyn toimittamista. A:n mukaan hänen omaisuutensa oli ollut peräisin muusta kuin rikollisesta toiminnasta, minkä osoittaakseen hän oli nimennyt henkilötodistelua. 

4. Hovioikeus hylkäsi 15.7.2021 A:n pääkäsittelypyynnön.

5. KKO myönsi A:lle valitusluvan. Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuteen, jonka tuli toimittaa pääkäsittely suullisen näytön vastaanottamiseksi.   Syyttäjä vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä. 

6. KKO katsoi, että hovioikeuden olisi tullut toimittaa  asiassa pääkäsittely 1) näytön vastaanottamiseksi, ja 2) koska myös asian laatu ja merkitys vastaajalle sitä edellyttivät. 

7. KKO:ssa äänestys 3-2. Enemmistöön kuuluivat jäsenet Uusitalo, Engstrand ja Pulkkinen,   vähemmistöön puolestaan presidentti Leppänen ja jäsen Sippo. Esittelijänä toimineen Matti Pyöriän  mietintö oli enemmistön kannan mukainen.

8. Vähemmistö katsoi, että hovioikeuden tuli toimittaa pääkäsittely ainoastaan siksi, että asian laatu ja merkitys vastaaja A:lle edellytti sitä. Sen sijaan pääkäsittely ei vähemmistön mukaan ollut tarpeen suullisen todistelun eli henkilötodistelun vastaanottamiseksi. Ts. vähemmistön kannan mukaan hovioikeuden pääkäsittelyssä olisi kuultu vain A:ta muttei käräjäoikeudessa kuultuja todistajia.

KKO 2023:23 

9. Mielenkiintoinen kysymys näytön vastaanottamista koskevan perusteen osalta, siitä KKO:n enemmistö toteaa näin:

24. Asiassa esitetty todistelu on ollut laajaa ja käräjäoikeuden pääkäsittely on kestänyt useita päiviä. Näytön arviointi käräjäoikeudessa on perustunut pääasiallisesti A:n aiempien tuomioiden todistusvaikutukseen, syyttäjän nimeämään kirjalliseen todisteluun ja henkilötodisteluun sekä A:n nimeämään henkilötodisteluun. A ei ole esittänyt kirjallista selvitystä tulojensa alkuperän laillisuudesta. Nyt käsillä olevan kaltaisessa tilanteessa kirjallisella todistelulla on lähtökohtaisesti vahva näyttöarvo ja tyypillisesti henkilön, jonka hallusta omaisuus on tavattu, on helppo esittää selvitystä omaisuuden alkuperästä. Kun otetaan vielä huomioon aiemmin voimassa olleen lain matala näyttökynnys ja sittemmin säädetty käännetty todistustaakka laajennettua hyödyn menettämistä arvioitaessa, myös nämä seikat puoltavat mahdollisuutta asian ratkaisemiseen hovioikeudessa pääkäsittelyä toimittamatta.

25. Hovioikeus ei ole kuitenkaan arvioinut asiaa pelkästään kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella, vaan se on ryhtynyt arvioimaan uudelleen käräjäoikeudessa vastaanotettua suullista todistelua. Hovioikeus on perusteluissaan katsonut, että A:n oma kertomus ei ole riittänyt osoittamaan hänen väitteitään omaisuutensa alkuperästä todeksi. Edelleen hovioikeus on katsonut, että todistajien kertomukset eivät ole tuoneet selvitystä A:n väitteeseen laajasta ulkomaisesta tulonhankkimistoiminnasta. Korkein oikeus toteaa, että hovioikeus ei ole voinut luotettavasti tehdä näitä arvioita ottamatta vastaan suullista todistelua. Se, että hovioikeus on perusteluissaan ryhtynyt arvioimaan näyttöä uudelleen syyttäjän kirjallisen todistelun ja käräjäoikeuden tuomioon kirjattujen suullisten kertomusten perusteella, osoittaa, että hovioikeuden olisi tässä tapauksessa tullut toimittaa pääkäsittely näytön vastaanottamiseksi.

26. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että hovioikeus ei ole tässä tapauksessa esitetyn kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella voinut päätyä siihen, että näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voi jäädä mitään varteenotettavaa epäilystä. Hovioikeuden olisi siten tullut toimittaa pääkäsittely suullisen todistelun vastaanottamiseksi.

10. KKO:n vähemmistö puolestaan perusteli kantaansa näin: 

Arvioitaessa käräjäoikeuden suorittaman näytön arvioinnin oikeellisuutta oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 ja 15 §:n mukaisesti huomioon on siis otettava erityisesti se, kuinka selvästi ja seikkaperäisesti käräjäoikeus on perustellut näyttöratkaisunsa ja kuinka yksityiskohtaisesti perustellen tämä arviointi on hovioikeusvalituksessa riitautettu. Tässä asiassa näytön arvioinnin riitautuksen yksilöinti- ja perusteluvaatimusta on ollut omiaan korostamaan se, että näyttövaatimukset omaisuuden rikollisesta alkuperästä ovat rikosasioissa muutoin noudatettavaa selvästi alhaisemmat.

Syyttäjä on asiassa esittänyt laajaa kirjallista todistelua siitä, että A:n varallisuus on vaatimuksessa kysymyksessä olevana aikana kasvanut merkittävästi, muun muassa yksityiskohtaisilla taulukoilla vuosittaisista omaisuudenlisäyksistä tiliotetarkasteluineen. Syyttäjän mukaan varallisuuden kasvun on täytynyt selittyä rikollisella toiminnalla, koska syyttäjän hankkiman selvityksen perusteella A:lla ei ole ollut verotettavia tai muitakaan tuloja. A on puolestaan väittänyt saaneensa laillisia tuloja yritystoiminnastaan ulkomailla, minkä osoittaakseen hän on nimennyt henkilötodistelua.

Käräjäoikeuden tuomion perustelut asiassa ovat olleet poikkeuksellisen seikkaperäiset, ja niissä on otettu yksilöidysti ja yksityiskohtaisesti perustellen kantaa A:n esittämiin väitteisiin ja käräjäoikeudessa esitettyyn näyttöön. Valituksessaan hovioikeudelle A on katsonut, että hänen omaisuutensa laillinen alkuperä oli tullut käräjäoikeudessa selvitetyksi etenkin henkilötodistelulla. Hän on valituksessaan kuvaillut samaan tapaan kuin käräjäoikeudessa, minkä laatuisesta toiminnasta hänen väittämänsä tulot olivat henkilötodistelun mukaan olleet peräisin, ja pyytänyt tuon henkilötodistelun vastaanottamista uudelleen. A ei ole hovioikeudessakaan esittänyt kirjallista todistelua väittämistään ulkomailla saaduista tuloista, eikä yksilöinyt tulojen maksuajankohtia, määriä tai maksajia taikka väitteitään syyttäjän laskelmien virheellisyydestä.

A on siten valituksessaan hovioikeudelle riitauttanut käräjäoikeuden suorittaman näytön arvioinnin oikeellisuuden varsin ylimalkaisesti. Tällainen riitautus ei ole selvästikään ollut riittävä horjuttamaan käräjäoikeuden näytön arvioinnin oikeellisuutta, kun otetaan huomioon syyttäjän esittämä laaja ja yksityiskohtainen näyttö vaatimustensa tueksi sekä asiassa sovellettavat näyttövaatimukset, samoin kuin se, että käräjäoikeus on otettuaan vastaan A:n asiassa tarjoaman näytön yksityiskohtaisesti perustellut näytön arviointinsa ja kantansa A:n asiassa esittämiin väitteisiin. Hovioikeus on siten voinut perustellusti päätyä siihen, että käräjäoikeuden näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei ole jäänyt mitään varteenotettavaa epäilystä ja ettei A:n kuulemiseen todistelutarkoituksessa eikä tarjoaman muun henkilötodistelun uudelleen vastaanottamiseen ole ollut aihetta. Näin ollen pääkäsittelyn toimittaminen ei ole ollut hovioikeudessa tarpeen todistelun vastaanottamiseksi.

Siltä osin kuin kysymys on hovioikeuden velvollisuudesta toimittaa pääkäsittely asian laadun ja merkityksen vuoksi olen Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevällä kannalla. Katson siten, että asia on palautettava hovioikeuteen, jonka on varattava pääkäsittelyn toimittamista vaatineelle A:lle tilaisuus tulla pääkäsittelyssä kuulluksi muussa kuin todistelutarkoituksessa

----

Blogisti:

Kummankin kannan tueksi on siis voitu esittää painavia perusteita.  Itse kallistun enemmistön kannalle, enkä antaisi niin paljon painoa käräjäoikeuden ratkaisun sinänsä asianmukaisille perusteluille, kuten vähemmistö on tehnyt, tai sille, että A:n valitus olisi, kuten vähemmistö lausuu, jotenkin ylimalkainen. KKO:ssa ei ole ollut  kyse KKO:ssa käräjäoikeuden perusteluista, vaan siitä, miten hovioikeus on käsitellyt asiaa ja perustellut omaa ratkaisuaan. Kuten enemmistö toteaa kohdassa 25, hovioikeus on "töpännyt" - tätä sanaa enemmistö ei toki ole käyttänyt - aika raskaasti ryhtyessään arvioimaan pelkästään asiakirjojen ja käräjäoikeuden tuomion perusteella käräjäoikeudessa vastaanotettua suullista todistelua, selkokielellä siis käräjäoikeudessa kuultujen todistajien kertomuksia Sitä hovioikeus ei ollisi saanut tehdä, vaan ko. uudelleen arviointi olisi edellyttänyt tässä näytöllisesti kiperässä tapauksessa pääkäsittelyn toimittamista, jossa todistajia olisi kuultu uudelleen. Pelkästään A:n henkilökohtainen kuuleminen hovioikeuden pääkäsittelyssä ei olisi luultavasti A:n asemaa voinut parantaa.

 

 

380. Ulosottovalitus. Väittämistaakka. Prekluusio. KKO 2023:22

1. Ulosottomies on 23.2.2018 tekemällään päätöksellä ulosmitannut X:n omistaman tilan hänen ulosottovelkojiensa saatavien suorittamiseksi. Ulosmitattu kiinteistö on 26.2.2020 myyty ulosottokaaren (UK) 5 luvun 76 §:n mukaisella ulosottomiehen toimittamalla vapaalla myynnillä internet-huutokaupassa korkeimman tarjouksen tehneille A:lle ja B:lle 171 500 euron kauppahinnalla. Myyntipäätöksen mukaan pankki on panttivelkojana antanut suostumuksen kauppaan ja kauppahinta on vastannut kiinteistön käypää arvoa.

2. A ja B ovat ulosottovalituksessaan Pohjois-Savon käräjäoikeudelle vaatineet ensisijaisesti, että myyntipäätös kumotaan, ja toissijaisesti, että kauppahintaa alennetaan 43 994,27 eurolla. A:n ja B:n mukaan kiinteistöllä sijaitsevan rakennuksen kuistin perustamistapa poikkesi olennaisesti siitä, mitä myyntiesitteessä oli ilmoitettu.

3. Pankki on käräjäoikeudessa vaatinut ulosottovalituksen hylkäämistä. Perusteluiden osalta pankki on yhtynyt ulosottoviranomaisten lausumiin, joiden mukaan kiinteistössä ei ollut virhettä.

4. Käräjäoikeus on päätöksessään 23.11.202 katsonut, että ulosottomiehen antamat tiedot kuistin perustamistavasta eivät muodostaneet ulosottokaaren 5 luvun 11 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettua virhettä, ja hylännyt ulosottovalituksen.

5. Itä-Suomen hovioikeus on A:n ja B:n valituksen johdosta 26.10.2021 antamassaan ratkaisussa katsonut, että kiinteistö oli olennaisesti poikennut niistä tiedoista, jotka ostajille oli ennen myyntiä annettu, ja virheellisen tiedon voitiin olettaa vaikuttaneen kauppaan. Hovioikeuden mukaan myynnin jääminen voimaan ei ollut ostajien kannalta kohtuutonta, joten asiassa oli määrättävä hinnanalennusta. Hovioikeus on katsonut, että hinnanalennuksen määrä voitiin vahvistaa valittajien esittämän selvityksen mukaisena ottaen huomioon muun ohella, että velkojat eivät olleet käyttäneet puhevaltaa hovioikeudessa. Hovioikeus on alentanut kauppahintaa 43 944,27 eurolla.

6. Pankki on valituksessaan korkeimpaan oikeuteen vedonnut siihen, että sen etuoikeussaatavien määrä ylitti alennetun kauppahinnan 127 500 euroa, jolloin kauppaan tarvittaisiin ulosottokaaren 5 luvun 76 §:n mukaan sen suostumus. Hovioikeus ei kuitenkaan ollut varannut sille tilaisuutta suostumuksen antamiseen. Pankki on edelleen esittänyt, että alennetun kauppahinnan ei ollut selvitetty olevan ulosottokaaressa tarkoitetun vähimmäishinnan mukainen. Pankin mukaan sillä, ettei se ollut käyttänyt puhevaltaa hovioikeudessa, ei tullut olla asian käsittelemiselle merkitystä, vaan hovioikeuden oli tullut ottaa kyseiset seikat viran puolesta huomioon.

7. Korkeimmassa oikeudessa on ensiksi kysymys siitä, ovatko seikat, joihin pankki on vasta korkeimmassa oikeudessa vedonnut, tutkittava viran puolesta ulosottovalitusta käsiteltäessä. Jos ratkaisun perustaminen kyseisiin seikkoihin tämän sijaan edellyttää, että pankki on vedonnut niihin vastustamisensa tueksi, asiassa on seuraavaksi arvioitava, voiko pankki vedota seikkoihin ensimmäisen kerran korkeimmassa oikeudessa.

Onko kyse seikoista, jotka on ulosottovalitusta käsiteltäessä tutkittava viran puolesta?

8. UK 5 luvun 76 §:n 1 momentin mukaan ulosottomies saa myydä irtaimen tai kiinteän omaisuuden vapaasti velallisen sekä niiden velkojien ja muiden oikeuksien haltijoiden suostumuksella, joiden oikeutta myynti koskee. Saman pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan ulosottomies saa myydä omaisuuden vapaasti ilman 1 momentissa tarkoitettua suostumusta, jos kauppahinta on mahdollisen 23 §:ssä tarkoitetun vähimmäishinnan mukainen ja kauppahinta peittää kaikki etuoikeussaatavat tai kauppaan on saatu suostumus etuoikeussaatavien velkojilta.

9. Korkein oikeus toteaa, että sanotussa lainkohdassa ei säädetä ulosottovalituksen käsittelyssä noudatettavasta oikeudenkäyntimenettelystä eikä siten myöskään ulosottovalitusta käsittelevän tuomioistuimen tutkimisvelvollisuuden laajuudesta. Oikeudenkäyntimenettelyyn sovelletaan ulosottokaaren 11 lukua, joka koskee muutoksenhakua ulosottomiehen menettelyyn.

10. UK 11 luvun 15 §:n 1 momentin mukaan valituksen käsittelyssä käräjäoikeudessa noudatetaan soveltuvin osin oikeudenkäymiskaaren (OK) 8 luvun säännöksiä hakemusasioiden käsittelystä. OK 8 luvun 13 §:stä puolestaan seuraa, että hakemusasian käsittelystä on, sikäli kuin kyseisessä luvussa tai muussa laissa ei säädetä toisin, soveltuvin osin voimassa, mitä riita-asian käsittelystä säädetään.

11. UK 11 luvun 16 §:n 1 momentin mukaan käräjäoikeus voi tutkia ulosottomiehen toimen tai päätöksen oikeellisuuden valituksessa ja vastauksessa ilmoitettuja seikkoja laajemmin. Tämä on poikkeus siitä OK 24 luvun 3 §:n 2 momentin ilmentämästä yleisestä säännöstä, että asiassa, jossa sovinto on sallittu, tuomioistuimen ratkaisua ei saa perustaa seikkaan, johon asianosainen ei ole vaatimuksensa tai vastustamisensa tueksi vedonnut. UK 11 luvun 19 §:n 2 momentista ilmenee, että luvun 16 §:n 1 momentin poikkeussäännös laajasta tutkimisvallasta ei koske jatkomuutoksenhakua, vaan hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa noudatetaan yleisiä sääntöjä asianosaisten vetoamisvelvollisuudesta.

12. Edellä selostetuista ulosottovalituksen käsittelyyn sovellettavista säännöksistä ei seuraa, että käräjäoikeudella tai hovioikeudella olisi ollut velvollisuus taikka että hovioikeus olisi saanut viran puolesta tutkia seikkoja, joihin pankki on vasta nyt korkeimmassa oikeudessa vedonnut. Asiassa on siten seuraavaksi arvioitava, onko pankilla oikeus vedota kyseisiin seikkoihin ensimmäisen kerran korkeimmassa oikeudessa.

Onko pankilla oikeus vedota uusiin seikkoihin Korkeimmassa oikeudessa?

13. Tähän kysymykseen KKO otti perusteluissan (kohdat 13-19) kielteisen  kannan ja katsoi ettei pankilla ollut ollut pätevää aihetta olla vetoamatta ko. seikkoihin jo alemmissa oikeuksissa. KKO ei muuttanut hovioikeuden päätöksen lopputulosta.

KKO 2023:22

379. Edunvalvontavaltuutus. Asiavaltuus. Puhevalta. Lähestymiskielto. KKO 2023:21

1. Korkein oikeus (KKO) antoi tänään ennakkopäätöksenä julkaistun päätöksen edunvalvontavaltuusta koskevassa asiassa (KKO 2023:21).  Kysymys oli siitä, oliko edunvalvontavaltuutetulla oikeus hakea lähestymiskieltoa valtuuttajan suojaksi. 

2. Tapauksessa muistisairas äiti A oli valtuuttanut tyttärensä B:n edustamaan itseään omaisuuttaan koskevissa ja muissa taloudellisissa asioissa sekä sellaisissa henkilöään koskevissa asioissa, joiden merkitystä hän ei kykene ymmärtämään sillä hetkellä, jolloin valtuutusta on käytettävä. Edunvalvontavaltuutettu B:n valtuuttama asianajaja oli pyytänyt  käräjäoikeudelta lähestymiskiellon määräämistä A:n nimissä tämän suojaksi. 

3. Helsingin käräjäoikeus jätti 21.1.2022 hakemuksen tutkimatta sillä perusteella, että edunvalvontavaltuutetulla ei ollut asiavaltuutta vaatia lähestymiskieltoa A:n suojaksi. 

4. Helsingin hovioikeus, jonne B valitti, pysytti 6.7.2022 käräjäoikeuden päätöksen.

5, KKO, jonne B valitti, katsoi, että koska B ei ollut pyytänyt lähestymiskieltoa omissa nimissään vaan A:n nimissä, pyyntöä ei olisi saanut jättää tutkimatta B:n puuttuvan asiavaltuuden vuoksi. Sen sijaan asiassa olisi tullut selvittää, oliko B:llä oikeus käyttää asiassa A:n puhevaltaa, ja tässä tarkoituksessa arvioida, kykenikö A itse ymmärtämään asian merkityksen.

6. KKO kumosi käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot ja oikeusastejärjestyksen vuoksi palautti asian käräjäoikeuteen, jonka tulee omasta aloitteestaan ottaa hakemus uudelleen käsiteltäväkseen ja siinä laillisesti menetellä. 

Ratkaisuseloste KKO 2023:21

7. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat "syyllistyneet" melko alkeelliseen oikeudenkäyntivirheeseen katsoessaan hakijaksi edunvalvontavaltuutettu B:n, vaikka hakijana on itse asiassa ollut valtuuttaja A. Prosessioikeuden perusasiat eivät siis näytä olevan aina "kypsää kauraa" tuomareille!Tämä koskee myös edunvalvontavaltuutetun asemaa oikeudenkäynnissä. Edunvalvntavaltuutettu ei ole valtuuttajan legalinen (laillinen) edustaja, vaan hänen toimivaltansa perustuu valtuuttajan tahdonilmaisuun. Valtuuttaja säilyttää täysivaltaisuutensa ja oikeudenkäyntikelpoisuutensa. Kysymys siitä, kykenikö A itse ymmärtämään, mistä lähestymiskieltoasiassa oli kysymys, saattaa olla hieman hankala selvittää.

8. Helsingin Sanomien uutisjutussa tänään on kerrottu laajasti tapauksen yksityiskohdista tavalla, joka  auttaa KKO:n tiukasti juridiikkaan keskittyvää ratkaisuselostetta paremmin ymmärtämään, mistä tapauksessa on ollut kysymys.

HS:n juttu

378. Pohjoismaiden korkeimpien oikeuksien toimintakertomukset 2022

 

                       Korkeimman oikeuden vuosikertomus julkaistiin 8.3.2023

Prologi

1. Kevättalvi on erilaisten vuosikertomusten aikaa. Pörssiyhtiöt julkaisevat silloin osavuosikatsauksiaan, samoin pankit ja erilaiset järjestöt. Oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies julkaisevat edellisen vuoden toimintakertomuksensa melko myöhään; ilmeisesti valvottavia asioita ja virkamiehiä on niin paljon! Myös osa tuomioistuimista julkaisee tähän aikaan vuosi- tai toimintakertomuksensa edelliseltä vuodelta. Säännönmukaisesti näin tekevät ylimmät tuomioistuimet, ei vain Suomessa, vaan muissakin pohjoismaissa. Onkin syytä perehtyä siihen, mitä ja miten Suomen korkein oikeus ja naapurimaidemme Ruotsin ja Norjan ylimmät tuomioistuimet kertovat toiminnastaan vuonna 2022.

Tarkasteltavat vuosikertomukset

2. Korkein oikeus (KKO) julkaisi viime vuoden (2022) vuosikertomuksensa 8.3. 2023. Korkein hallinto-oikeus (KHO) puolestaan julkaisee oman vuosikertomuksensa normaaliin tapaan myöhemmin. Kertomuksissa ylimmät tuomioistuimet esittelevät toimintaansa, joten niistä saa kohtalaisen hyvän yleiskuvan mm. siitä, millaisia asioita ylimmissä oikeusasteissa ratkaistaan, mitkä ovat asioiden keskimääräiset käsittelyajat ja kuinka monta ratkaisua on julkaistu ennakkopäätöksinä, keitä ovat tuomioistuimen tuomarit jne.

3. KKO ja KHO tiedottavat toiminnastaan ja ratkaisuistaan myös kotisivuillaan. Siellä on myös tietoja tuomareista ja jäsenkunnassa tapahtuvista muutoksista. Ylimmillä tuomioistuimilla on myös omat Twitter-tilinsä; KKO:lla on 14.3.-22 Twitter-tilillään  9256 ja KHO:lla noin 5 660 seuraajaa; Ruotsin HD:n Twittertilillä on vain 8 118 ja Norjan Høyesterettin tilillä 6 802 seuraajaa. Ylimpien oikeuksien jäseniä tai esittellijöitä ei ole ns. mediatuomareina, mikä on ymmärrettävä asia. Kummankin tuomioistuimen palveluksessa on tuomioistuimen tiedottamisesta tai viestinnästä vastaavia henkilöitä..

Korkeimman oikeuden vuosikertomus löytyy tuomioistuimen verkkosivulta.

Korkeimman oikeuden vuosikertomus 2022

4. On kiintoisaa vertailla ylimpien tuomioistuinten kertomuksia keskenään ja arvioida, mitä eroja niistä löytyy ja kumpaa voitaisiin kenties pitää paremmin toimitettuna. Seuraavassa vertailen KKO:n vuosikertomusta kuitenkin naapurimaidemme Ruotsin ja Norjan korkeimpien oikeuksien vastaaviin selontekoihin.

5. Norjan korkein oikeus, Norges Høysterett, julkaisee säännönmukaisesti jo tammikuun alkupuolella, usein jo kuun ensimmäisellä viikolla,  edellisen vuoden toimintakertomuksensa. Nyt kertomus (årsmelding 2022) julkaistiin 16. tammikuuta 2023. Tämä kertoo siitä, että toimintakertomuksen laatiminen on aloitettu hyvissä ajoin ennen vuoden vaihtumista. Ruotsin Högsta domstol ei  jäänyt Norjasta kovin kauas, sillä se julkaisi viime vuoden kertomuksensa (verksamhetsberättelse) 21. helmikuuta. - Tanskan korkeimman oikeuden Højesteretin vuosikertomus 2022, Årsberetning,  on julkaistu helmikuussa.

Norjan Høyesterettin toimintakertomus 2022

Ruotsin Högsta domstolenin toimintakertomus 2022

6. Kaikki kolme toimintakertomusta käsittelevät suurin piirtein samoja asioita ja tietoja, mutta erojakin toki löytyy sekä sisällön että painotusten suhteen. KKO:n kertomuksessa näyttäisi pääpaino olevan saapuneiden asioiden ja annettujen ratkaisujen määrissä ja asioiden käsittelyajoissa ja niissä edelliseen vuoteen verrattuna tapahtuneissa  muutoksissa. Näitä tilastotietoja käsitellään toki myös Ruotsin ja Norjan korkeimpien oikeuksien kertomuksissa, mutta niillä ei näyttäisi olevan niin keskeistä asemaa kuin KKO:n vuosikertomuksissa. 

KKO:n vuosikertomuksen tiedote 

Høyesrettin tiedote

Ruotsin korkeimman oikeuden tiedote 

Suomen, Ruotsin ja Norjan ylimmät oikeudet

7. Muutama sana mainittujen tuomioistuimien tehtävistä ja  ja jäsenkunnasta. Suomen KKO ja Ruotsin HD käsittelevät ja ratkaisevat lähinnä hovioikeuksien riita- ja rikosasioiden tuomioista tehtäviä valituslupa-asioita ja valituksia, kun taas hallintoasioiden ylimpänä oikeusasteena toimii korkein hallinto-oikeus (KHO)  ja högsta förvaltningsdomstol (HFD) Ruotsissa. Norjassa ei sen sijaan ole  erikseen hallintotuomioistuimia, joten Høyesterett toimii myös hallintoasioiden ylimpänä tuomioistuimena. Lisäksi  Høyesterett toimii Norjan perustuslakituomioistuimena. Hallintoasiat tilastoidaan Høyesterettissä siviiliasioiksi, niitä on noin kolmannes kaikista riita-asiosta. 

8. Suomessa on noin 5.5 miljoonaa, Norjassa 5,4 miljoonaa ja Ruotsissa noin 10,5 miljoonaa asukasta. Vuonna 2022 Suomen KKO:een saapui 1 876, Norjan Høyesterettiin 2 155 asiaa ja Ruotsin korkeimpaan oikeuteen peräti 8 477 asiaa. Suurin osa asioista on luonnollisesti riita-ja rikosasioissa tehtyjä valituslupahakemuksia ja valituksia sekä ylimääräistä muutoksenhakua eli tuomiopurkua ja tuomiovirhekantelua koskevia hakemusasioita. - Tanskassa, jossa on 5,8 miljoonaa asukasta, ylimpään tuomioistuimeen, Højesterettiin, saapui vuonna 2022 ainoastaan 332 muutoksenhakua koskevaa asiaa.

9. Norjan ylimpään oikeuteen saapui 2022 saman verran asioita kuin vuonna 2021, mutta sitä vastoin KKO:een saapuneiden asioiden määrä laski n. 6 prosentilla edellisvuodesta. Ruotsin korkeimpaan  oikeuteen saapuneiden asioiden määrä sen sijaan jatkoi selvää kasvuaan. Kolmen viimeisen vuoden aikana ylimpään oikeuteen saapuvien asioiden määrä on kasvanut lähes 25 prosentilla.

 Korkeimpien oikeuksien jäsenmääristä

10. Kuinka monta tuomaria näiden naapurimaiden ylimmissä oikeusasteissa on virassa?  Suomen KKO:ssa on presidentti - tätä nykyä Tatu Leppänen - ja tällä hetkellä 17 jäsentä, siis yhteensä 18 tuomaria. Huhtikuun alusta jäsenluku nousee yhdellä, kun ma. jäsenen virkasuhteeseen äskettäin nimitetty apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen aloittaa tuomarinuransa.

11. Norjan Høyesterettissä (HR) on 20 jäsentä, joista yksi - tällä hetkellä Toril Marie Øie - toimii päällikkötuomarina, jonka nimike on justitiarius. Ruotsin högsta domstolenin (HR) päällikkötuomarin virkanimike on puheenjohtaja - nykyisin Anders Eka - ja hänen lisäksi tuomioistuimessa on 15 muuta jäsentä. Näistä 16 tuomarista lainkäyttöön (tuomitsemistoimintaan) osallistuu kuitenkin vain 14 jäsentä, sillä kaksi jäsentä vuorollaan toimii vuoden Suomen entistä laintarkastuskuntaa muistuttavan lakineuvoston (lagrådet) jäsenenä. Tanskan Højesteretissä on presidentti ja tällä hetkellä 18 jäsentä.

12. Ylimpien tuomioistuinten tuomareiden sukupuolijakautuma on sellainen, että Norjan HR:n 20 jäsenestä naisia on 8, mutta Suomen KKO:n 19 jäsenestä vain 5 ja Ruotsin HD:n 16 jäsenestä vain 4.  Näyttää melko selvältä, että KKO:een tullaan lähiaikoina nimittämään pari kolme uutta naispuolista tuomaria, jos päteviä hakijoita löytyy!    

13. Norjan HR:n suhteellisen suuri jäsenmäärä johtuu lähinnä siitä, että tuomioistuin toimii myös ylimpänä hallintotuomioistuimena sekä perustuslakituomioistuimena. Yllättävää sen sijaan on Ruotsin HD:n tuomitsemistoimintaan kerrallaan osallistuvien jäsenten suhteellisen vähäinen määrä - 14 tuomaria - kun ottaa huomioon, että tuomioistuimeen saapuu vuosittain lähes 8 500 asiaa. 

14. Vaikka Suomen KKO:een saapuvien asioiden määrä on vain vajaa neljäsosa 8 000 asiasta, KKO:ssa on 19 tuomaria, kun Ruotsin HD:ssä pärjätään 14 tuomarilla. Olisiko KKO:n jäsenmäärää kenties syytä alentaa vai tulisiko sen paneutua asioiden käsittelyn tehostamiseen, vai mistä mainitusta erosta Ruotsiin on kysymys? Asioiden käsittelyajoissa ei ole kovin suurta eroa, ja samaa voidaan sanoa ratkaisujen perustelujen laadusta; Ruotsin HD näyttää tosin selviytyvän useimmiten  lyhyemmillä perusteluilla kuin KKO.

Tietoja korkeimpien oikeuksien tuomareista

15. KKO:n vuosikertomuksessa ei ole - tälläkään kertaa - yhteiskuvaa virassa olevista tuomareista. Ruotsin HD:n kertomuksesta sellainen löytyy sivulta 50; kuvatekstissä mainitaan kunkin tuomarin nimi, syntymäaika ja jäseneksitulovuosi. Norjan Høyesterettin tuomareista on julkaistu kertomuksen sivulla 38 kuva jokaisesta 20 tuomarista ja sen yhteydessä mainitaan tuomarin ikä, juristiksi valmistumisaika ja vuosi, jolloin hänet on nimitetty HR:n jäseneksi. 

16. KKO:n kotisivuilla ilmoitetaan jäsenen ikä, valmistumisvuosi, ura sekä vuosi, jolloin hänet on nimitetty jäsenen ja presidentin virkaan. Mutta sielläkin valokuva löytyy vain presidentti Tatu Leppäsestä. Ruotsin HD:n ja Norjan HR:n kotisivuilla sitä vastoin on julkaistu kaikista jäsenistä isokokoinen kuva sekä tiedot jäsenten aiemmista tehtävistä. 

17. Lukija saattaa kysyä, mitä merkitystä tuomareiden kuvien julkaisemisella voisi olla. Minusta sillä on tuomioistuimen ja koko tuomioistuinlaitoksen avoimuuden kannalta suuri merkitys. On paikallaan, että yleisö näkee, miltä korkeinta tuomiovaltaa käyttävät tuomarit näyttävät. Tuomioistuinten kotisivuilla julkaistut tuomareiden nimet ja tiedot heidän aiemmasta toiminnastaan eivät pelkästään riitä. Tämä on oivallettu Ruotsin ja Norjan korkeimmissa oikeuksissa, Suomessa ei. Meillä on viime vuosinakin ilmennyt, etteivät edes johtavat poliitikot tai ministerit, rivikansanedustajista puhumattakaan, tunne ulkonäöltä läheskään kaikkia KKO:n tai KHO:n tuomareita.

18. KKO:n vuosikertomuksesta löytyvät kuvat toki presidentti Tatu Leppäsestä sekä kertomukseen artikkelit kirjoittaneesta kahdesta oikeusneuvoksesta, Kirsti Uusitalosta ja Timo Ojalasta, sekä kansliapällikkö Wilhelm Norrmannista. Visuaalisesti varsin tummasävyiset, suorastaan synkät, kuvat eivät minusta ole oikein onnistuneita; vuoden 2021 kertomuksessa julkaistut kuvat ovat tässä suhteessa parempia, sillä niissä  esimerkiksi presidentti Leppänen ja kansliapäällikkö Norrman on kuvattu rennonoloisina ulkosalla - Leppänen istumassa Kauppatorin penkillä ja Norrman taluttamassa polkupyörää. Rappusilla istumassa on kuvattu myös oikeusneuvos Pekka Koponen, jonka ylimääräistä muutoksenhakua koskeva artikkeli julkaistiin niin ikään vuoden 2021 kertomuksessa.

19. Ruotsin HD:n kertomuksessa esitellään laajasti neljällä sivulla ja kolmella isolla kuvalla tuomioistuimen kahta uutta jäsentä Christine Lageria ja Jonas Malmbergia; molemmat ovat syntyneet vuonna 1962. Lager on toiminut aiemmin mm. Domstolsverketin pääjohtajana ja vuosina 2014-2022 hovioikeudenlaamannina Svean hovioikeudessa. Jonas Malmberg ollut työ- ja siviilioikeuden professorina 2004-2012 ja vuosina 2012-2022 työtuomioistuimen puheenjohtajana. Tällainen tutustuminen oikeuden uusiin jäseniin on puuttunut KKO:n vuosikertomuksista tyystin.

20. Norjan HR:n kertomuksessa esitellään kahdella sivulla tuomioistuimen päällikkötuomarina 1991-2002 toimineen, viime vuonna 90 vuotta täyttäneen Carsten Smithin uraa ja saavutuksia HR:ssa. Smith, joka on kansainvälisesti tunnettu juristi, oli toiminut aiemmin professorina ja Oslon yliopiston juridisen tiedekunnan dekaanina, mutta ei kertaakaan tuomarin vakinaisessa virassa.

 Norjan ja Ruotsin päällikkötuomareiden katsauksista

21. Tarkasteltavat vuosikertomukset alkavat päällikkötuomarin katsauksilla. Justitiarius Toril Øien ja HD:n puheenjohtaja Anders Ekan katsauksissa on keskitetty vain pariin kolmeen asiaan, ts. niissä ei ole yritetty kertoa kattavasti tuomioistuimen toiminnasta ja  tapahtumista vuonna 2022. Anders Eka kertoo HD:n toiminnan kansainvälistymisestä sekä siitä, miten asioiden käsittely  HD:ssa etenee, miten tuomioistuimen ratkaisuja perustellaan, millaisia odotuksia eri tahoilla on ylimmän oikeuden perusteluista ja mitä perustelujen ja tuomioistuimen viestinnän kehittämiseksi voitaisiin tehdä. Eka viittaa katsauksessaan HD:ssa järjestettyyn kolmipäiväiseen seminaariin, johon osallistui myös viestinnän asiantuntijoita ja konsultteja. Kertomuksen sivulla 35 on konsultti Mari B. Hagsgårdin seminaarin antiin perustuva kirjoitus  "Bättre domskrivning och effektivare kommunikation".

22. Tiedottamisen ja viestinnän merkitystä ei ole unohdettu myöskään KKO:n vuosikertomuksessa, vaikka siinä ei kerrotakaan tuomioistuimen ratkaisujen perusteluihin liittyvistä kysymyksistä.  Viestintäpäällikkö Pia Sive ja viestintäasiantuntija Minna Kuisma ovat kirjoittaneet kertomukseen artikkelin "Viestinnän merkitys korkeimmassa oikeudessa on kasvanut" (sivu 44-51). Kirjoittajien mukaan viestintä tukee oikeudenkäynnin julkisuusperiaatteen toteutumista, pitää huolta toiminnan avoimuudesta ja turvaa median toimintaedellytyksiä. 

23. Ruotsin HD:n kertomuksessa käsitellään otsikon "Internationella strömningar" alla seuraavia teemoja: 1. En dialog mellan EU-domstolen och Högsta domstolen, 2. Europadomstolen och Högsta domstolen, 3. Tolkning av konventionsbaserad förmögenhetsrättslig lagstiftning ja 4. Högsta domstolen och de internationella brotten (sivut 14-30).

24. Toril Øie ja Anders Eka mainitsevat esityksissään muutaman viime vuonna annetun ennakkopäätöksen. Eka kertoo tapauksesta, jossa ruotsalainen tuomioistuin katsottiin toimivaltaiseksi tutkimaan Sudanissa tapahtunutta törkeää sotarikosta (folkrättsbrott) koskevan asian, vaikka jutun vastaajana ollut Sveitsin kansalainen ei ollut milloinkaan asunut Ruotsissa. Toisena asiana Eka mainitsee tapauksen, jossa 15-vuotias poika tuomittiin nuorisopalveluseuraamukseen törkeästä rattijuopumuksesta, kun hän oli kuljettanut maantiellä ns. A-traktoria (aiemmin EPA-traktori) juovuksissa; traktori rinnastettiin autoon eikä mopediin, vaikka sen maksiminopeus on ainoastaan 30 km/t. Toril Øie puolestaan mainitsee mm. asian, jossa on kysymys siitä, kuinka suuri promillemäärä vaaditaan, jotta sähköpotkulaudan kuljettaja voitaisiin tuomita rattijuopumuksesta.

Vuosikertomuksissa selostetuista ennakkopäätöksistä

25. Ruotsin HD:n ja Norjan HR:n kertomuksissa selostetaan lyhyesti useita mielenkiintoisia ratkaisuja, joilla voidaan katsoa olevan laajempaa yleistä merkitystä; HD:n kertomuksessa selostetaan 22 ratkaisua (sivut 36-41)  ja Norja HR:n kertomuksessa peräti 34 ratkaisua (sivut 26-31). HR:n kertomuksessa mainitaan kunkin ratkaisuselosteen lopussa linkki, josta voi lukea koko ratkaisun. HD:n ratkaisuselosteissa ilmoitetaan NJA:n (Nytt juridiskt arkiv) sivunumerot, joista ratkaisut ovat luettavissa. Todella hyvää palvelua näiltä kahdelta ylimmiltä tuomioistuimilta!

26. KKO:n vuosikertomuksessa ei sen sijaan selosteta ainoatakaan tuomioistuimen viime vuonna antamaa ratkaisua. Tämä on selvä puute eikä toteuta tuomioistuimelta edellytettävän palveluperiaatteen onnistumista. KKO:n aiemmissa vuosikertomuksissa on selostettu kymmenkuntaa ratkaisua per vuosi, mutta ei enää vuoden 2022 kertomuksessa. Toki ennakkopäätökset löytyvät KKO:n verkkosivustolta ja Finlexistä, mutta siitä huolimatta niiden lyhyt selostaminen ikään kuin pähkinäkuoressa vuosikertomuksessa olisi toivottavaa.

27. Presidentti Tatu Leppäsen katsauksessa mainitaan tosin lyhyesti kahdeksan KKO:n viime vuonna antamaa ennakkopäätöstä niitä kuitenkaan tarkemmin selostamatta. Kaksi näistä ratkaisuista koskee saamelaisten kalastusoikeutta Tenon vesistössä (KKO 2022:25 ja 26). Jälkimmäisessä ratkaisussa  kalastustuslain säännös jätettiin perustuslain 106 §:n nojalla soveltamatta, ja syyte luvattomasta pyynnistä hylättiin. Sananvapausasioista Leppänen mainitsee viisi ennakkopäätöstä niiden sisältöä kertomatta ja yhden koronaepidemiaan liittyvän ratkaisun (KKO 2022:62). Mainituksi tulee myös tuomioistuimen täysistunnossa täpärän äänestyksen jälkeen tekemä päätös KKO 2022:78, jonka mukaan liiketoimintakielto on sellainen seuraamus, josta tasavallan presidentti voi tuomitun armahtaa. Vaikka tällä ratkaisulla on muutettu KKO:n mainitusta kysymyksestä aiemmin omaksumaa kantaa, on vaikea nähdä, että ratkaisulla olisi kovin suurta yleistä mielenkiintoa.

 Presidentti Tatu Leppäsen katsaus

28. Presidentti Leppäsen katsaus käsittää viisi sivua (sivut 7-11), mutta Anders Eka ja Toril Øie ovat selviytyneet omista katsauksistaan kahden sivun esityksellä. On makuasia, kumpaa tapaa lukijat pitävät parempana. Leppäsen esitystavassa ei toki ole moittimisen aihetta, mutta pitäisin kuitenkin suotavana, että jatkossa myös KKO:n presidentti tyytyisi esitykseen, jossa keskitytään ainoastaan pariin kolmeen tärkeään kysymykseen tai asiaan. Tarkemmat tiedot KKO:n toiminnasta voisivat silloin sisältyä kansliapäällikön katsaukseen; vuoden 2022 kertomuksessa kansliapäällikkö Wilhelm Norrmanin katsaus on sivuilla 38-43 ja siinä käsitellään osin samoja asioita kuin presidentti Leppäsenkin laatimassa esityksessä. Ruotsin HD:n ja Norjan HR:n kertomuksissa ei ole tällä kertaa lainkaan kansliapäällikön tms. nimikkeellä toimivan tuomioistuimen hallintovirkamiehen katsausta. HD:n kertomuksessa on kyllä tuomioistuimen uudeksi kansliapäälliköksi nimitetyn Jens Wieslanderin esittely (s.13). 

29. Presidentti Leppänen mainitsee esityksessään KKO:een saapuneiden asioiden selkeästä vähentymisestä, joka koskee erityisesti riita-asioita. Hän mainitsee lyhyesti myös ennakkopäätöksinä julkaistujen ratkaisujen vähentymisen 81 ratkaisuun, mikä minusta on todella raju pudotus, sillä normaalisti KKO on julkaissut viime aikoina noin 100 ennakkopäätöstä vuodessa. Samoja asioita pohtii myös kansliapäällikkö Norrman omassa katsauksessaan. Kumpikin mainitsee asiantilan syyksi asioiden käsittelynopeuden hidastumisen hovioikeuksissa ja käräjäoikeuksissa koronan takia. Tämä on toki merkittävä tekijä, mutta haluaisin muistuttaa, että KKO:een saapui viime vuonnakin 653 riita-asioissa tehtyä valituslupahakemusta, joista lupa myönnettiin ainostaan 48 jutussa. KKO voisi siis antaa enemmän riita-asioita koskevia ennakkopäätöksiä, jos se myöntäisi reilusti enemmän riita-asioita koskevia valituslupia. Tuskin läheskään kaikki ne riita-asiat, joissa valituslupaa ei ole myönnetty, olisivat jotenkin kelvottomia ennakkopäätöksen julkaisemisen kannalta. 

30. Katsauksensa päätteeksi presidentti Leppänen muistuttaa prosessikynnyksen liiallisesta noususta, juttujen ja etenkin riita-asioiden käsittelyaikojen pidentymisestä ja oikeudenkäynnin kalleudesta, minkä vuoksi riita-asioita ei enää uskalleta viedä tuomioistuimen ratkaistavaksi. "Tuomioistuimeen pitää olla tosiasiallinen pääsy, ja sieltä pitää päästä kohtuullisesti myös pois", kirjoittaa Leppänen. Hän kritisoi, kuten aiemmissakin KKO:n vuosikertomuksissa, tuomioistuinlaitoksen riittämätöntä perusrahoitusta, joka on johtanut asioiden ruuhkautumiseen erityisesti suurissa tuomioistuimissa. Eräiden vireille pantujen selvitysten johdosta Leppänen näkee kuitenkin "valoa tunnelin päässä", mutta nähtäväksi jää, miten tuomioistuinten vaikeaa tilannetta käytännössä onnistutaan parantamaan juuri nyt, jolloin lähes kaikki poliittiset puolueet puhuvat valtion menojen leikkauksista tai sopeutuksista ja suorastaan kilpailevat siitä, mikä puolue haluaa leikata menoja eniten.

31. Norjan ja Ruotsin korkeimpien oikeuksien päällikkötuomareilla ei näyttäisi olevan samanlaisia huolia. He eivät edes mainitse tuomioistuinten tai johtamiensa ylimpien oikeuksien asiamääriä tai käsittelyaikoja eivätkä ylipäätään valita oikeudenkäyntien pitkää kestoa tai kalleutta taikka riita-asioiden vähenemistä tuomioistuimissa. Naapurimaissamme hallitus ja lainsäätäjä ovat huolehtineet siitä, että tuomioistuinlaitoksen perusrahoitus on kunnossa ja oikeudenkäyntimenettelyä kehitetään nykyajan vaatimuksia vastaavalle tasolle. On outoa, että Suomessa ei ole päästy samaan. Ilmeisesti tuomioistuimien päällikkötuomarit tai uusi Tuomioistuinvirasto eivät ole kyenneet saamaan poliittisia puolueita ja maan hallitusta vakuuttuneeksi siitä, että tuomioistuinlaitoksen kehittämiseen kannattaa satsata resursseja selvästi aiempaa enemmän.  

Tuomareiden määristä

32. Suomen tuomioistuinten huolestuttava tilanne ei kansainvälisten vertailujen eli lähinnä CEPEJ-raportin 2022 perusteella näyttäisi kuitenkaan koskevan tuomareiden lukumäärää, sillä raportin mukaan Suomessa on 100 000 asukasta kohti enemmän tuomareita kuin esimerkiksi Ruotsissa, Norjassa tai Tanskassa. Suomessa tuomareiden määrää on viimeisen kymmenen vuoden lisätty enemmän kuin muissa pohjoismaissa. Ylioikeuksien esittelijöiden määrissä eri pohjoismaiden välillä ei tiettävästi ole suuria eroja; viime vuonna KKO:n lainkäyttöesittelijöiden henkilötyövuosien määrä oli  23,2; luettelo esittelijöistä samoin kuin kansliahenkilöstöstä löytyy kertomuksen viimeiseltä sivulta 71. Kuten edellä jo ilmeni, KKO:ssa on absoluuttisesti enemmän tuomareita kuin Ruotsin HD:ssa, maan asukaslukuun tai tuomioistuimeen saapuneiden asiamäärään suhteutettuna jopa selvästi enemmän. KKO on siis pitänyt hyvin puolensa jäsentensä lukumäärän suhteen.

Kaksi laajaa artikkelia KKO:n vuosikertomuksessa

33. KKO:n vuosikertomukseen sisältyy jo totuttuun tapaan tälläkin kertaa kaksi erityisartikkelia, joista toisen on kirjoittanut oikeusneuvos Kirsti Uusitalo ja toisen oikeusneuvos Timo Ojala. Uusitalon artikkelin teemana on "Valituslupaharkinnasta korkeimmassa oikeudessa" (sivut 12-23) ja Ojalan "Havaintoja rikosasioiden nimikkeistä korkeimmassa oikeudessa" (sivut 24-37). Artikkelit ovat todella laajoja, minusta selvästi liian pitkiä nimenomaan vuosikertomuksessa julkaistaviksi; ne kattavat nimittäin lähes puolet kertomuksen 71 sivusta.  Artikkeleiden sopiva paikka olisi esimerkiksi Defensor Legis tai Lakimies.

34. Kirsti Uusitalon kirjoituksessa ei ole mitään uutta, sillä samasta teemasta on kirjoitettu usein. Viittaan esimerkiksi KKO:n koti-tai verkkosivulla julkaistuun ja siellä edelleen olevaan oikeusneuvos Pertti Välimäen kymmenkunta vuotta sitten kirjoittamaan ansiokkaaseen artikkeliin  "Valituslupajärjestelmästä ja valituslupahakemuksen sisällöstä". Uusitalo ei artikkelissaan viittaa kertaakaan Välimäen kirjoitukseen ja KKO:n aiheeseen liittyvistä ennakkopäätöksistäkin hän mainitsee lyhyesti vain muutaman. Lisäksi oikeuden perusteoksiin kuuluvassa kirjassa Prosessioikeus on OTT, hovioikeudenneuvos Jaakko Raution kirjoittama jakso "Valitus korkeimpaan oikeuteen" (6. painos 2021 s. 1170-1201), jossa kirjoittaja selostaa ja analysoi seikkaperäisesti myös KKO:n valituslupajärjestelmää, valitusluvan myöntämisperusteita, valituslupamenettelyä sekä lupahakemuksen sisältöä.

35. Oikeusneuvos Timo Ojalan artikkeli täyttää oikeustieteellisen tutkimuksen vaatimukset hänen analysoidessaan, millaisissa rikosasioissa KKO:lta haetaan valituslupaa ja milloin lupa KKO:lta heltiää. Artikkeli sisältää lisäksi runsaasti pikkutarkkaa tilastotietoa kirjoittajan päätyessä lopuksi toteamaan, että KKO:n "prejudikaattityö kohdistuu rikosasioissa valtaosaltaan asioihin, jotka ovat käräjäoikeudessa harvinaisia". Pyrkisikö KKO tällä tavoin toimiessaan jonkinlaiseen erikoisuuden tavoitteluun, tuskinpa vain. Timo Ojala toteaa artikkelin viimeisessä virkkeessä, että "tarkempaa pohdintaa voi kuitenkin vaatia myös se, onko prejudikaattien antamiseen tarvetta aikaisempaa enemmän myös niissä rikostyypeissä, joita käräjäoikeuksissa esiintyy yleisimmin". Tähän voin kernaasti yhtyä, sillä juuri sellaisia prejudikaatteja tarvittaisiin nykyistä enemmän.

 KKO:n tutkii rikosasioissa usein näytön arvointia ja toimittaa sitä varten suullisen käsittelyn

36. KKO on myöntänyt viime vuosina runsaasti valituslupia rikosjutuissa, joissa on kysymys näytön arvioinnista, eli aiheesta, jota aiemmin ei ole pidetty KKO:n "leipälajina" tai sitä erityisemmin kiinnostavana aihealueena. Näin on tapahtunut usein lähinnä  raiskausta ja lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevissa asioissa. KKO on toimittanut silloin usein myös suullisen käsittelyn, jossa kuullaan uudelleen kahdessa alemmassa tuomioistuimessa jo kuultuja ja useimmiten jo esitutkinnassa kuultuja asianosaisia ja todistajia. Tämä olisi Norjan Høyesrettissä täysin poikkeuksellista, sillä siellä todistusharkintaa ja näytön arviointia koskevat kysymykset eivät pääsäännön mukaan kuulu ylimmän oikeuden toimivaltaan; sama koskee Tanskan Højesteretiä. Ruotsin korkeimmassa oikeudessa näytön arvointia kokevat asiat ovat paljon harvinaisempia kuin KKO:ssa. Mistä tämä mahtaa johtua? Voisiko käräjäoikeuksien ja hovioikeuksien näytön arvioinnissa olla usein puutteita tai epäkohtia, että KKO on katsonut velvollisuudekseen ryhtyä kolmantena oikeusasteena pohtimaan, onko näytön arviointia koskevat kysymykset ratkaistu oikein? Ehkä joku KKO:n oikeusneuvos voisi seuraavasssa tai sitä seuraavassa vuosikertomuksessa valaista kysymystä lähemmin?

Tilastotiedoista

37. Tilastotiedoista kiinnostuneille voidaan KKO:n vuosikertomuksesta todeta seuraavaa.

38. KKO:een saapui v. 2022 yhteensä 1 876 asiaa, vähennystä edellisestä vuodesta runsas 6 prosenttia. Valituslupia asioista oli 1 684. Hovioikeuksista saapuneista asioista suurin osa oli ratkaistu Helsingin hovioikeudessa (35 %) ja vähäisin osa Vaasan ja Rovaniemen hovioikeuksissa (13 prosenttia). Yhden jäsenen kokoonpanossa KKO ratkaisi 27 prosenttia valituslupa-asoista ja ylimääräistä muutoksenhakua koskevista asioista.

 Jatkokäsittelyluvan epäämisestä tehdyt valitukset työllistävät KKO:ta suuresti

39. Hovioikeuksista saapuneista asioista jatkokäsittelyluvan myöntämistä koskevien valituslupahakemusten osuus oli edelleen hämmästyttävän suuri, sillä rikosasioissa niitä oli 30 prosenttia ja riita-asioissa peräti 49 prosenttia. Näissä ns. jkl-asioista KKO:een tehtyjen valitusten määrä näyttäisi jatkavan yhä nousuaan. Kun riita-asioissa tehtiin viime vuonna KKO:een  653 valituslupahakemusta, koski niistä yli 300 hakemusta asioita, joissa hovioikeus oli hylännyt valittajan jatkokäsittelylupaa koskevan hakemuksen. Tätä voidaan pitää osoituksena siitä, että asianosaiset eivät luota hovioikeuksien jatkokäsittelylupa-asioissa antamiin hylkääviin päätöksiin. Tämä ei ole sinänsä yllätys, sillä lain mukaan hovioikeuden ei tarvitse perustella lupahakemuksen hylkäämisratkaisua konkreettisilla perusteilla. KKO:n vuosikertomuksessa ei mainita, kuinka monessa jkl-asiassa KKO myönsi valitusluvan, montako ennakkopäätöstä niissä annettiin ja kuinka monta näissä asioissa annetuista ratkaisuista on ns. muita päätöksiä, joista julkaistaan Finlexissä ainoastaan muutaman rivin tiedote. 

40. Jatkokäsittelylupamenettelystä säädetään OK 25 A luvussa, joka annettiin 24.6.2010 (650/2010) ja tuli voimaan vuoden 2011 alusta. Ensimmäiset jatkokäsittelylupahakemusten hylkäämisistä tehdyt valitukset saapuivat KKO:een vuonna 2012. Vuosina 2012-2022 KKO on antanut peräti 139  jatkokäsittelylupaa koskevaa ratkaisua, joista  56 on ennakkopäätöksiä ja 73 julkaisemattomia ratkaisuja eli ns. muita päätöksiä. Nämä on todella suuria lukuja ja itse asiassa suurin asiaryhmä, josta KKO:een valitetaan. KKO on päätynyt arvioni mukaan hyväksymään kyseisistä valituksista noin 90 prosenttia. Valituslupahakemuksissa on todennäköisesti ollut paljon niin sanottuja "kiikun kaakun"- tapauksia, joissa valitusluvan myöntämiseen olisi ollut perusteita, mutta joissa KKO ei ole johtuen lupaa myöntänyt; OK 30 luvun mukaan valitusluvan myöntäminen on harkinanvarainen asia (valituslupa "voidaan myöntää").

41. Valituslupa-asioista tehdyt valituslupahakemukset ja valitukset ovt työllistäneet KKO:ta kymmenen viimeisen vuoden aikana todella paljon. Tästä asiasta asiantuntijat kyllä varoittelivat lakia valmisteltaessa ja säädettäessä, mutta turhaan. Vuonna 2015 tapahtunut jatkokäsitelylupajärjestelmän soveltamisalan tuntuva laajentaminen lisäsi entisestään KKO:lle tehtävien valitulupahakemusten ja valitusten määrää. Asianosaisten oikeusturvan kaventumisesta ei nytkään välitetty, vaan laajennus tehtiin yksinomaan säästösyihin ja hovioikeuksien työmäärään vedoten. Ruotsissa on menetelty tässäkin asiassa toisin ja valittajan oikeusturvanäkökohdat huomioon ottaen järkevästi, sillä hovioikeudessa käytössä oleva tutkimislupamenettely (prövningstillstånd) koskee rikosasian vastaajan valituksen osalta vain asiaa, jossa hänet on tuomittu sakkorangaistukseen (RB 49:13). Ero Suomen OK 25 A luvun 5 §:n 2 momenttiin on suuri, sillä sen mukaan rikosasian vastaaja tarvitsee jatkokäsittelyluvan myös silloin, kun hnet on tuomittu vankeutta 8 kuukautta tai vähemmän (L 10.4.2015/386); aikaisemmin mainittu rajapyykki oli "vain" 4 kuukautta vankeutta. Yllättävä osoitus siitä, miten jatkokäsittelyluvan edellytyksistä säädettäessä on pidetty silmällä yksinomaan hovioikeuden työmäärän keventämistä ja säästöjen aikaansaamista, mutta asianosaisten ja etenkin rikosasian vastaajan oikeusturvanäkökohdat on sivuutettu lähes kokoaaan. Kun hovioikeuden kielteistä lupapäätöstä ei asiallisesti tarvitse perustella mitenkään, valittajat ovat ymmärrettävästi pettyneitä ja epäluuloisia ja yrittävät saada jatkokäsittelyluvan valittamalla hovioikeuden päätöksestä korkeimpaan oikeuteen.

 Myönnetyt valitusluvat asiaryhmittäin

42. Viime vuonna KKO myönsi 129 valituslupaa ja toimitti kuusi suullista käsittelyä. Valitusluvista 77 koski rikosjuttuja (rikosoikeutta), 48 siivilioikeutta (riita-asioita), 3 vakuutusasioita ja 1 maaoikeusasioita. KKO ei erottele tilastoissaan prosessioikeutta koskevia valituslupahakemuksia ja valituslupia omaksi ryhmäksi niin kuin Ruotsin HD tekee.

43. KKO julkaisi ennakkopäätöksinä (prejudikaatteina) vuonna 2022 vain 81 ratkaisua, mikä on todella alhainen määrä. Vuonna 2021 KKO julkaisi sentään 91, vuonna 2020 101 ja vuonna 2019 112 ennakkopäätöstä. 1980-luvulla KKO antoi parhaimmillan yli 200 ennakkopäätöstä vuodessa. Olen todennut alla mainitussa blogikirjoituksessa, että viime vuonna julkaistuista ennakkopätöksistä rikosoikeutta koski 33, prosessioikeutta 29 ja siviilioikeutta vain 19 ratkaisua. 

Olen kirjoittanut KKO:n ennakkopäätösten määrän laskusta Prosessioikeusblogissa

KKO:n ennakkopäätösten määrä putosi rajusti 

44. KKO:n käsittelyajat pitenivät vuonna 2022, asioiden keskimääräinen käsittelyaika oli 5,3 kuukautta (5,0 kk vuonna 2021). Valituslupahakemusten hylkäämiset ratkaistiin keskimäärin 4.4 kuukaudessa. Eniten piteni ennakkopäätösten ja muiden asiaratkaisujen käsittelyaika, joka oli 16,5 kuukautta (edellisenä vuonna 15,3 kuukautta). 

Tilastotietoja Ruotsin ja Norjan korkeimmista oikeuksista ym.

45. Ruotsin HD myönsi viime vuonna 127 valituslupaa eli kaksi vähemmän kuin Suomen KKO. Se julkaisi samana vuonna 95 prejudikaatia, joten laskua tapahtui tässä kohdin myös sielläkin, sillä vuonna 2021 HD antoi 101 ennakkopäätöstä. Ennakkopäätösasioiden käsittelyaika oli lyhyempi kuin KKO:ssa eli 14,1 kuukautta. Vuosikertomuksessa valituslupien määrä on jaoteltu, kuten pitääkin, kolmeen ryhmään, joiden osalta prejudikaatit jakautuivat näin: rikosoikeus 30, siviilioikeus 37 ja prosessioikeus 28 prejudikaattia. Vuonna 2021 asioiden jakautuminen oli samansuuntainen: rikosoikeus 26, siviilioikeus 39 ja prosessioikeus 36 ennakkopäätöstä. 

46. Rikos-ja siviilioikeudellisten ennakkopäätösten lukumäärän ero Suomen ja Ruotsin välillä on silmiinpistävä. Ruotsin HD antaa enemmän ennakkopäätöksiä siviili- kuin rikosoikeudellisista kysymyksistä, Suomessa tilanne päinvastainen. Huomionarvoinen on myös prosessioikeudellisten ennakkopäätösten verrattain suuri määrä; vuonna 2020 KKO antoi jopa eniten prosessioikeutta koskevia ennakkopäätöksiä. 

47. KKO:n jäsenistössä onkin vankkaa prosessioikeudellista osaamista, sillä sen jäsenistä neljä on väitellyt oikeustieteen tohtoriksi prosessioikeudesta (Leppänen, Koponen, Huovila ja 1.4. ma. jäsenenä aloittava Pölönen), kolme jäsentä on väitellyt siviilioikeudesta (Häyhä, Mäkelä ja Tammi-Salminen), kaksi rikosoikeudesta (Tapani ja Hakamies) ja yksi EU-oikeudesta (Guimaraes-Purokoski); enemmistö KKO:n tuomareista on oppiarvoltaan siis oikeustieteen tohtoreita. Tämä lienee pohjoismaiden ennätys. Ruotsin HD:n nykyisistä 16 tuomareista "vain" viisi on tohtoreita (Herre, Svante Johansson, Asp, Runesson ja Malmberg; Asp on väitellyt rikosoikeudesta, muut siviilioikeudesta) ja Norjan HR:n 20 jäsenestä kolme (tunnettu prosessualisti Skoghøy sekä Falkanger ja Bull).

48. Ruotsin HD on ottanut muutama vuosi sitten käyttöön tavan antaa ennakkopäätöksille, ei vain uusille, vaan myös niiden perusteluissa mainituille aiemmille prejudikaateille nimen, jota käytetään säännönmukaisesti ratkaisuihin viitattaessa. Toimintakertomuksessa selostetuille ratkaisuille on annettu sellaisia nimiä kuin "Övernattningen II", "Mordet i Husum", "A-traktoren"ja "Chattkontakten". Saa nähdä, milloin KKO alkaa nimetä ratkaisujaan samalla tavalla, vai alkaako koskaan.

49. Norjan Høyesterettiin saapui viime vuonna 2155 asiaa, jotka jakautuivat varsin tasaisesti siviili- ja rikosoikeudellisiin asioihin. HR julkaisi viime vuonna ratkaisuistaan 101 ennakkopäätöstä, joista 56 käsitteli riita-asioita ja 55 rikosasioita. Ensiksi mainituista asioista useimmat koskivat vahingonkorvausta (7), siviiliprosessia (7), sopimusoikeutta (6) ja lapsioikeutta (6). Rikosjutuissa julkaistuista ennakkopäätöksistä suurin osa eli 12 prejudikaattia käsitteli rikosprosessia ja sen jälkeen tulivat pahoinpitely-, huume- ja seksuaalirikoksia koskevat prejudikaatit. Prosessioikeus on siten hyvin edustettuna myös Norjan korkeimman oikeuden ennakkopäätöksissä. 

Epilogi

50.  Olen esitellyt tässä artikkelissa joitakin tärkeimpiä vuosikertomukseen sisältyviä tietoja ylimpien tuomioituimien toiminasta omilla arvioinneilla hyöstettynä.  Lukijoiden kannattaa toki tutustua itse kertomuksiin, sillä niistä löytyy paljon mielenkiintoista luettavaa. 

51. Yhteenvetona sanoisin, että Suomen korkeimman oikeuden kertomus on hieman kuivahko ja paikoitellen pakkopullan oloinen esitys. Kertomuksessa olevat kuvat vakavailmeisistä henkilöistä ovat tummia ja antavat hieman synkän vaikutelman "korkin" toiminnasta, vaikka sellaista se ei todellisuudessa olekaan, minkä voin omasta kokemuksesta KKO:ssa aikoinaan työskennelleenä sanoa. Vuosikertomuksen iloisempi ilme olisi paikallaan, sitä olisi saatu mukaan jo sillä, jos kertomuksessa olisi julkaistu jäsenistön tai vaikkapa koko henkilökunnan yhteiskuva sekä pikkukuvat lyhyen esittelyn kera jokaisesta jäsenestä. Kertomuksessa olevat kaksi artikkelia ovat tässä yhteydessä liian laajoja, sensijaan artikkeli KKO:n viestinnästä on pirteä, mutta siitä jäi kaipaamaan kirjoittajien kuvia. Selkeänä puutteena pidän selosteiden puuttumista KKO:n vuonna 2022 antamista merkittävistä ennakkopäätöksistä. 

52. Norjan Høyesterettiin (HR) vuosikertomus on pirteä ja runsaasti valokuvia sisältävä tietopaketti tuomioistuimesta ja sen tuomareista. Kertomuksessa ei mässäillä asiamääriä ja käsittelyaikoja koskevilla tilastotiedoilla. Julkaisu ei ehkä yllä aivan samalle tasolle kuin tuomioistuimen eräät aikaisemmat toimintakertomukset, mutta hyvä se on nytkin. Plussaa ansaitsee mm. se, että kertomuksessa esitellään oikeuden 20 tuomaria kuvien kera ja että siinä on henkilöhaastatteluja, selostuksia kansainvälisistä tuomarikokoukisista, joihin HR:n tuomarit ovat osallistuneet, samoin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen presidentin vierailusta tuomioistuimessa. Kertomuksessa selostetaan jäsenten tekemiä "maakuntamatkoja" ja HR:ssä järjestettyä asianajopäivää. Erityismaininnan ansaitsee 36 napakasti kirjoitettua ennakkopäätöksen ratkaisuselostetta ja niihin liitetyt linkit, joista pääsee helposti perehtymään ratkaisuihin kokonaisuudessaan. 

53. Ruotsin korkeimman oikeuden (HD) toimintakertomus on kolmikosta ehkä mielenkiintoisin, pirtein ja rennonoloisin. Kertomuksen laatijat ovat ymmärtäneet, että julkaisun 50 sivulla ei ole mahdollista päästä kaiken kattavaan esitykseen tuomioistuimen toiminnasta. Siksi kertomuksessa on keskitytty vain muutamiin asioihin, kuten tuomioistuimen aiemmissakin toimintakertomuksissa on tehty. Asiamääriä ja käsittelyaikoja koskevat tilastotiedot esitellään lyhyesti vasta kertomuksen lopussa olevilla taulukoilla, eikä oikeuden päällikkötuomari Anders Eka ota niihin omassa katsauksessaan tarkempaa kantaa.  Anders Ekasta on kertomuksessa hyväntahtoisesti hymyilevä koko sivun kuva, joka on omiaan luoman yleiseilmeen koko kertomukselle. Kun KKO:n presidentti Tatu Leppänen kiittää katsauksensa lopuksi KKO:n henkilökuntaa hyvin onnistuneesta työstä, HD:n puheenjohtaja Eka toivottaa katsauksensa päätteeksi antoisia lukuhetkiä kertomukseen tutustujille; kertomukset onkin toki suunnattu, ei oikeustalon omalle väelle, vaan sen ulkopuolella oleville ihmisille. HD:n julkaisussa on keskitytty korkeimman oikeuden lainkäytön kansainvälistymiseen, jota koskeva esitys on jaettu sopivasti neljään eri osaan. Toisaalta kertomuksessa selostetaan tuomioistuimen omien perustelujen kehittämistä koskevia kysymyksiä ja siitä pidettyä seminaaria. Tuomareista on yhteiskuva, jonka tekstissä mainitaan lyhyesti perustiedot kustakin jäsenestä. Miellyttävä on myös kahden uuden jäsenen sekä tuomioistuimen uuden kansliapäällikön laajat haastattelut, kuvien kera tietenkin. Kuten Norjan HR:n myös Ruotsin HD:n kertomuksessa selostetaan lyhyesti tuomioistuimen pariakymmentä viime vuonna antamaa merkittävää ennakkopäätöstä.

377. Pankin peliriippuvainen työntekijä petti ja kavalsi pankin varoja 580 000 euroa. Vankeusrangaistusta lievennettiin 8 kuukaudella, koska syytetty oli edistänyt rikosten selvittämistä, mutta 2 vuoden vankeutta ei voitu tuomita ehdollisena. KKO 2023:19

 

Korkeimman oikeuden  (KKO) tänään antamassa ennakkopäätöksessä KKO 2023:19 on kysymys rangaistuksen lieventämisperusteen soveltamisesta erityisesti rikoksen selvittämisen edistämisen perusteella ja sen vaikutuksesta rangaistuksen mittaamiseen.  

1. Aivan ensimmäiseksi voidaan todeta, että KKO antaa nykyisin varsin usein ennakkopäätöksiä, joissa on kysymys rangaistuksen määräämisestä ja mittaamisesta sekä siitä, tuleeko vankeusrangaistus tuomita ehdollisena vai ehdottomana.Tämä kuvastaa yleistä trendiä, jonka mukaan KKO antaa nykyisin valituslupia ja ennakkopäätöksiä selkeästi enemmän rikosoikeuden kuin siviilioikeuden alalta.

2. Tänään KKO siis julkaisi ennakkopäätöksen (prejudikaatin) tapauksesta, jossa syytettynä ollut pankin palveluneuvojana oli anastanut ja hankkinut petosrikoksella itselleen pankin varoja noin 582 000 euroa. A:n syyksi oli luettu törkeä petos, törkeä kavallus, väärennys ja identiteettivarkaus (KKO 2023:19).

3. Jutussa oli kysymys rikoksen selvittämisen edistämistä koskevan lieventämisperusteen (RL 6 luku 6 3 3 kohta) soveltamisesta ja vaikutuksesta rangaistuksen mittaamiseen ja tuomitsemisesta ehdollisena. KKO on antanut samasta asiasta aiemmin ainakin kaksi ennakkopäätöstä eli ratkaisut KKO 2018:2 ja KKO 2018:60.

4. Eteläpohjalaisen pankin palveluneuvonantajana toiminut hieman yli 30-vuotias mies (A) oli toimiessaan pankin palveluneuvojana lyhyen aikaa eli 10.12.2019–31.1.2020 anastanut ja hankkinut petosrikoksella itselleen pankin varoja yhteensä 581 764 euroa. Osassa tapauksista A oli siirtänyt pankin asiakkaalle myöntämän luoton varat omalle tililleen. Toisissa tapauksissa A oli laatinut asiakkaan nimissä väärän luottohakemuksen, jonka hän oli erehdyttänyt pankin toista palveluneuvojaa hyväksymään. Tämän jälkeen A oli siirtänyt asiakkaalle myönnetyn luoton varat edelleen omalle tililleen. Myönnettyjen luottojen varojen siirtämisten osalta A:n on katsottu syyllistyneen törkeään kavallukseen ja erehdyttämällä myönnettyjen luottojen varojen osalta törkeään petokseen ja väärennykseen. Erään asiakkaan henkilötietojen käyttämisen osalta A:n syyksi on luettu vielä identiteettivarkaus.

5. Eelä-Pohjamaan käräjäoikeus katsoi tuomiossaan 12.5.2021 yhden tuomarin kokoonpanossaan - siis ilman lautamiehiä - että A olisi tuomittava hänen syykseen luetuista rikoksista yhteiseen 2 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistukseen.

6. A oli tunnustanut teot heti jäätyään kiinni ja osallistunut toimillaan rikostensa selvittämiseen ja myöntänyt kaikki korvausvaatimukset oikeiksi, joten rangaistusta määrättäessä oli perusteltua soveltaa rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan lieventämisperustetta. Toisaalta teko oli ollut sen kaltainen, ettei sen selvittäminen ollut riippunut vastaajan myötävaikutuksesta vaan hyvin suurella todennäköisyydellä rikos olisi tullut selvitetyksi myös ilman A:n myötävaikutusta.

7. Käräjäoikeus viittasi muiden oikeuslähteiden ohella kahteen samankaltaiseen pankin toimihenkilöitä koskeneeseen käräjäoikeustuomioon, joista toisessa oli tunnustamisoikeudenkäynnissä tuomittu 1 vuosi 8 kuukautta ehdollista vankeutta ja yhdyskuntapalvelua kymmenen vuoden aikana tehdystä noin 800 000 euron anastamisesta ja toisessa 3 vuotta 6 kuukautta vankeutta noin 900 000 euron vahingon aiheuttaneista sekä alle vuoden kestäneistä petos- ja kavallusrikoksista, joissa anastuksen kohteena oli ollut 1,5 miljoonaa euroa.

8. Käräjäoikeus katsoi, että A:n teko oli ollut tekoajaltaan huomattavan lyhyt suhteessa viitattuihin tapauksiin. Myös rikoksilla haltuun saatujen rahavarojen määrä oli ollut pienempi kuin edellä mainituissa tapauksissa. A ei ollut myöskään varsinaisesti hyötynyt varoista, koska ne olivat menneet kaikki pelaamiseen.

9. Huomioon ottaen A:n suhtautuminen rikoksiinsa ja hänen heti tutkinnan alkuvaiheessa tapahtunut tunnustuksensa ja myötävaikutuksensa rikosten selvittämiseen käräjäoikeus katsoi, että yhteinen vankeusrangaistus oli alennettava 2 vuoteen vankeutta, joka voitiin tuomita ehdollisena. Tällainen tuomio oli myös rangaistuskäytännön yhtenäisyyden kannalta perusteltu. Käräjäoikeus tuomitsi A:n 2 vuoden ehdollisen vankeuden ohessa yhdyskuntapalveluun.

10. Vaasan hovioikeus, jonne syyttäjä valitti käräjäoikeuden ratkaisusta, katsoi tuomiossaan 24.3.2022, että A:lle olisi lähtökohtaisesti tuomittava hänen syykseen luetuista rikoksista yhteinen 2 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistus. Hovioikeus on kuitenkin rangaistusta mitatessaan soveltanut rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan mukaista rangaistuksen lieventämisperustetta, koska A oli edistänyt rikostensa selvittämistä. Hovioikeus on tuominnut A:n yhteiseen 2 vuoden 2 kuukauden ehdottoman vankeusrangaistukseen.

12. KKO myönsi A:lle valitusluvan. A vaati valituksessaan, että rangaistusta alennetaan ja se määrätään  ehdolliseksi. Syyttäjä vaati valituksen hylkäämistä.

13. KKO hyväksyi hovioikeuden rangaistuksen mittaamista koskevan ratkaisun siltä osin kuin hovioikeus on katsonut, että A olisi ilman lieventämisperusteen soveltamista tuomittava hänen syykseen luetuista rikoksista yhteiseen 2 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistukseen.

14. KKO:ssa oli kysymys rangaistuksen lieventämisperusteen soveltamisesta erityisesti rikoksen selvittämisen edistämisen perusteella ja sen vaikutuksesta rangaistuksen mittaamiseen.

15. RL 6 luvun 6 §:n 3 kohdan mukaan rangaistuksen lieventämisperusteita ovat muun ohella tekijän pyrkimys estää tai poistaa rikoksensa vaikutuksia ja hänen pyrkimyksensä edistää rikoksensa selvittämistä. Kyseisten lieventämisperusteiden tarkoituksena on rohkaista tekijää selvittämään rikostaan ja ehkäisemään sen seurauksia. Niin kuin lain esitöistä ilmenee, rikoksentekijän teonjälkeisen käyttäytymisen tuoma rangaistuksen lievennys perustuu lähinnä tarkoituksenmukaisuussyihin, kuten esimerkiksi prosessitaloudellisiin säästöihin ja tutkinnallisiin etuihin (HE 44/2002 vp s. 198).

16. Rikoksen selvittämisen edistämistä koskevan lieventämisperusteen soveltaminen edellyttää tekijän pyrkimystä rikoksensa selvittämiseen. Kuten  ratkaisuista KKO 2018:2 (kohdat 13 ja 17–25) sekä KKO 2018:60 (kohdat 29 ja 30) ilmenee, lieventämisperustetta voidaan kuitenkin soveltaa jo pelkästään selvittämisestä aiheutuneiden olennaisten prosessisäästöjen perusteella riippumatta tekijän rikoksensa selvittämiseen liittyvistä motiiveista tai oma-aloitteisuudesta. Lieventämisperusteen soveltamisen kannalta merkitystä ei ole sillä, olisiko rikos esimerkiksi ollut selvitettävissä viranomaisvoimin ilman tekijän myötävaikutusta. Saavutetuilta prosessisäästöiltä ei myöskään edellytetä erityisen suurta vaikutusta.

17. A on tunnustanut kaikki hänen syykseen luetut rikokset heti niiden tultua ilmi ja myöntänyt esitetyt korvausvaatimukset. A on myös kuulusteluissa kertonut menettelystään yksityiskohtaisesti. KKO  katsoi, että A:n menettely on olennaisesti helpottanut asian tutkintaa ja rajoittanut oikeudenkäynnin laajuutta. Vaikka rikoskokonaisuus on ollut suhteellisen laaja ja liittynyt useisiin pankin asiakkaisiin, käräjäoikeuden pääkäsittelyssä on ollut tarpeen kuulla pelkästään A:ta ja esittää kaksi kirjallista todistetta. A:n myötävaikutus on siten vähentänyt asiassa tarvittavan todistelun määrää ja nopeuttanut menettelyä. A:n menettely osoittaa myös pyrkimystä kantaa vastuuta teoistaan.

18. Toisaalta A oli käyttänyt rikoksissa omaa pankkitiliään, jolle on tehty rahansiirtoja pankin asiakkaiden nimissä. Rikosten tekotapa ja ajankohta ovat tällöin olleet varsin pitkälti selvitettävissä jo A:n tilitietojen perusteella ilman hänen myötävaikutustaan, minkä myös A:n on täytynyt rikokset tunnustaessaan käsittää. Rangaistuksen lievennyksen ei siten ole tässä tapauksessa perusteltua olla yhtä suuri kuin se mahdollisessa tunnustamisoikeudenkäynnissä olisi voinut olla.

19.  KKO katsoi johtopäätöksenään, että A:lle tuomittavaa rangaistusta oli rikoksen selvittämisen edistämisen perusteella alennettava kahdeksalla kuukaudella.

20. A on vedonnut myös siihen, että hän on pyrkinyt poistamaan rikostensa vaikutuksia vahingonkorvauksia maksamalla. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella korvauksia on maksettu suhteellisen vähän ja A:n pyrkimykset liittyvät pääasiassa käräjäoikeuden tuomion jälkeiseen aikaan. Rangaistusta ei siten ole tällä perusteella aihetta alentaa.

21. Lisäksi A oli vedonnut rikosten taustalla olleen peliongelmansa hoitoon, henkilökohtaisiin oloihinsa sekä rikosten hänelle aiheuttamiin haitallisiin seurauksiin. KKO katsoi, että rangaistusta ei ole näilläkään perusteilla aihetta alentaa.

22. KKO katsoi, että A:lle tuomittava yhteinen rangaistus oli siten kaksi vuotta vankeutta.

23. Rangaistuslajin valinnan - ehdoton vai ehdollinen - osalta KKO totesi, että RL 6 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Lajinvalinnassa on lisäksi otettava saman luvun 3 §:n mukaisesti huomioon muun muassa rangaistuskäytännön yhtenäisyys ja rangaistuksen mittaamiseen vaikuttavat perusteet. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että mitä lähempänä rangaistus on kahta vuotta vankeutta, sitä painavampia perusteita tarvitaan, jotta rangaistus voidaan tuomita ehdollisena.

24. KKO totesi johtopäätöksenään, että tuomittaessa kahden vuoden pituinen vankeus täysi-ikäisenä rikoksen tehneelle vastaajalle vankeuden ehdolliseksi määrääminen edellyttää painavia perusteita. A:n ensikertalaisuutta ja hänen vetoamiaan muita seikkoja ei voida pitää riittävinä perusteina ehdolliselle rangaistukselle, kun otetaan huomioon A:n syyksi luettujen rikosten vahingollisuus ja niistä ilmenevä suunnitelmallisuus. Vankeus on siten tuomittava ehdottomana.

25. KK0 alensi A:lle tuomitun rangaistuksen kahdeksi vuodeksi vankeutta, joka on ehdoton, kuten hovioikeus oli määrännyt.  

Ratkaisuseloste KKO 2023:19

26. Päällisin puolin tuomiossa näyttäisi olevan kysymys pikkunäppärästä rangaistuksen mittaamisen pohdinnasta selvässä asiassa, jossa kaikki kolme tuomioistuinta olivat samaa mieltä siitä, että syytetty olisi ansainnut rikoksistaan ilman lieventämisperustetta 2 vuoden 8 kk vankeutta. Hovioikeus lievensi rangaistusta 6 kuukaudella, mutta käräjäoikeus ja KKO olivat 8 kk alennuksen kannalla. Käräjätuomari tuomitsi 2 v  vankeutta ehdollisena, mutta hovioikeus ja KKO ehdottomana. Voimaan jäi siis KKO:n ratkaisu: 2 vuotta ehdotonta vankeutta.

27. Pohjimmiltaan tapauksessa on kyse yhdenvertaisuusperiatteesta rangaistuksen määräämisessä ja mittaamisessa, siis siitä, että samanlaisiin rikoksiin syylliset tuomitaan mahdollisuuksien mukaan yhtä ankariin (tai lieviin) rangaistuksiin ja että lieventämisperusteen käytössä pyritään yhdenmukaiseen käytäntöön. 

28. Jutun esittelijänä KKO:ssa on toiminut oikeustieteen tohtoriksi vuonna 2021 rangaistuksen määräämisestä ja sen perustelemisesta väitellyt esittelijäneuvos Heikki Kemppinen. Hän on käsitellyt väitöskirjansa sivuilla 200-202 rikoksen selvittämisen edistämisen vaikutusta lieventämisperusteena. KKO:n tuomion perusteluissa ei kuitenkaan viitata Kemppisen väitöskirjaan eikä muihinkaan rangaistusen mittaamista ja selvittämisen vaikutusta koskevin alan oppikirjoihin tai artikkeleihin.