1. Korkeimman oikeuden (KKO) 27.3.2023 antamassa ennakkopäätöksessä KKO 2023:23 on kysymys hovioikeuden velvollisuudesta toimitttaa suullinen ja julkinen pääkäsittely menettämisseuraamusta eli ns. laajennetun rikoshyödyn menettämistä koskevassa asiassa. KKO:n ratkaisu syntyi 3-2 -äänestyksen jälkeen.
2. Oulun käräjäoikeus oli 12.3.2020 tuominnut A:n menettämään valtiolle RL 10 luvun 3 §:ssä tarkoitettuna laajennettuna hyötynä yli 100 000 euron arvosta omaisuutta.
3. Valituksessaan Rovaniemen hovioikeudelle A vaati pääkäsittelyn toimittamista. A:n mukaan hänen omaisuutensa oli ollut peräisin muusta kuin rikollisesta toiminnasta, minkä osoittaakseen hän oli nimennyt henkilötodistelua.
4. Hovioikeus hylkäsi 15.7.2021 A:n pääkäsittelypyynnön.
5. KKO myönsi A:lle valitusluvan. Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuteen, jonka tuli toimittaa pääkäsittely suullisen näytön vastaanottamiseksi. Syyttäjä vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.
6. KKO katsoi, että hovioikeuden olisi tullut toimittaa asiassa pääkäsittely 1) näytön vastaanottamiseksi, ja 2) koska myös asian laatu ja merkitys vastaajalle sitä edellyttivät.
7. KKO:ssa äänestys 3-2. Enemmistöön kuuluivat jäsenet Uusitalo, Engstrand ja Pulkkinen, vähemmistöön puolestaan presidentti Leppänen ja jäsen Sippo. Esittelijänä toimineen Matti Pyöriän mietintö oli enemmistön kannan mukainen.
8. Vähemmistö katsoi, että hovioikeuden tuli toimittaa pääkäsittely ainoastaan siksi, että asian laatu ja merkitys vastaaja A:lle edellytti sitä. Sen sijaan pääkäsittely ei vähemmistön mukaan ollut tarpeen suullisen todistelun eli henkilötodistelun vastaanottamiseksi. Ts. vähemmistön kannan mukaan hovioikeuden pääkäsittelyssä olisi kuultu vain A:ta muttei käräjäoikeudessa kuultuja todistajia.
9. Mielenkiintoinen kysymys näytön vastaanottamista koskevan perusteen osalta, siitä KKO:n enemmistö toteaa näin:
24. Asiassa esitetty todistelu on ollut laajaa ja käräjäoikeuden pääkäsittely on kestänyt useita päiviä. Näytön arviointi käräjäoikeudessa on perustunut pääasiallisesti A:n aiempien tuomioiden todistusvaikutukseen, syyttäjän nimeämään kirjalliseen todisteluun ja henkilötodisteluun sekä A:n nimeämään henkilötodisteluun. A ei ole esittänyt kirjallista selvitystä tulojensa alkuperän laillisuudesta. Nyt käsillä olevan kaltaisessa tilanteessa kirjallisella todistelulla on lähtökohtaisesti vahva näyttöarvo ja tyypillisesti henkilön, jonka hallusta omaisuus on tavattu, on helppo esittää selvitystä omaisuuden alkuperästä. Kun otetaan vielä huomioon aiemmin voimassa olleen lain matala näyttökynnys ja sittemmin säädetty käännetty todistustaakka laajennettua hyödyn menettämistä arvioitaessa, myös nämä seikat puoltavat mahdollisuutta asian ratkaisemiseen hovioikeudessa pääkäsittelyä toimittamatta.
25. Hovioikeus ei ole kuitenkaan arvioinut asiaa pelkästään kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella, vaan se on ryhtynyt arvioimaan uudelleen käräjäoikeudessa vastaanotettua suullista todistelua. Hovioikeus on perusteluissaan katsonut, että A:n oma kertomus ei ole riittänyt osoittamaan hänen väitteitään omaisuutensa alkuperästä todeksi. Edelleen hovioikeus on katsonut, että todistajien kertomukset eivät ole tuoneet selvitystä A:n väitteeseen laajasta ulkomaisesta tulonhankkimistoiminnasta. Korkein oikeus toteaa, että hovioikeus ei ole voinut luotettavasti tehdä näitä arvioita ottamatta vastaan suullista todistelua. Se, että hovioikeus on perusteluissaan ryhtynyt arvioimaan näyttöä uudelleen syyttäjän kirjallisen todistelun ja käräjäoikeuden tuomioon kirjattujen suullisten kertomusten perusteella, osoittaa, että hovioikeuden olisi tässä tapauksessa tullut toimittaa pääkäsittely näytön vastaanottamiseksi.
26. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että hovioikeus ei ole tässä tapauksessa esitetyn kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella voinut päätyä siihen, että näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voi jäädä mitään varteenotettavaa epäilystä. Hovioikeuden olisi siten tullut toimittaa pääkäsittely suullisen todistelun vastaanottamiseksi.
10. KKO:n vähemmistö puolestaan perusteli kantaansa näin:
Arvioitaessa käräjäoikeuden suorittaman näytön arvioinnin oikeellisuutta oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 ja 15 §:n mukaisesti huomioon on siis otettava erityisesti se, kuinka selvästi ja seikkaperäisesti käräjäoikeus on perustellut näyttöratkaisunsa ja kuinka yksityiskohtaisesti perustellen tämä arviointi on hovioikeusvalituksessa riitautettu. Tässä asiassa näytön arvioinnin riitautuksen yksilöinti- ja perusteluvaatimusta on ollut omiaan korostamaan se, että näyttövaatimukset omaisuuden rikollisesta alkuperästä ovat rikosasioissa muutoin noudatettavaa selvästi alhaisemmat.
Syyttäjä on asiassa esittänyt laajaa kirjallista todistelua siitä, että A:n varallisuus on vaatimuksessa kysymyksessä olevana aikana kasvanut merkittävästi, muun muassa yksityiskohtaisilla taulukoilla vuosittaisista omaisuudenlisäyksistä tiliotetarkasteluineen. Syyttäjän mukaan varallisuuden kasvun on täytynyt selittyä rikollisella toiminnalla, koska syyttäjän hankkiman selvityksen perusteella A:lla ei ole ollut verotettavia tai muitakaan tuloja. A on puolestaan väittänyt saaneensa laillisia tuloja yritystoiminnastaan ulkomailla, minkä osoittaakseen hän on nimennyt henkilötodistelua.
Käräjäoikeuden tuomion perustelut asiassa ovat olleet poikkeuksellisen seikkaperäiset, ja niissä on otettu yksilöidysti ja yksityiskohtaisesti perustellen kantaa A:n esittämiin väitteisiin ja käräjäoikeudessa esitettyyn näyttöön. Valituksessaan hovioikeudelle A on katsonut, että hänen omaisuutensa laillinen alkuperä oli tullut käräjäoikeudessa selvitetyksi etenkin henkilötodistelulla. Hän on valituksessaan kuvaillut samaan tapaan kuin käräjäoikeudessa, minkä laatuisesta toiminnasta hänen väittämänsä tulot olivat henkilötodistelun mukaan olleet peräisin, ja pyytänyt tuon henkilötodistelun vastaanottamista uudelleen. A ei ole hovioikeudessakaan esittänyt kirjallista todistelua väittämistään ulkomailla saaduista tuloista, eikä yksilöinyt tulojen maksuajankohtia, määriä tai maksajia taikka väitteitään syyttäjän laskelmien virheellisyydestä.
A on siten valituksessaan hovioikeudelle riitauttanut käräjäoikeuden suorittaman näytön arvioinnin oikeellisuuden varsin ylimalkaisesti. Tällainen riitautus ei ole selvästikään ollut riittävä horjuttamaan käräjäoikeuden näytön arvioinnin oikeellisuutta, kun otetaan huomioon syyttäjän esittämä laaja ja yksityiskohtainen näyttö vaatimustensa tueksi sekä asiassa sovellettavat näyttövaatimukset, samoin kuin se, että käräjäoikeus on otettuaan vastaan A:n asiassa tarjoaman näytön yksityiskohtaisesti perustellut näytön arviointinsa ja kantansa A:n asiassa esittämiin väitteisiin. Hovioikeus on siten voinut perustellusti päätyä siihen, että käräjäoikeuden näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei ole jäänyt mitään varteenotettavaa epäilystä ja ettei A:n kuulemiseen todistelutarkoituksessa eikä tarjoaman muun henkilötodistelun uudelleen vastaanottamiseen ole ollut aihetta. Näin ollen pääkäsittelyn toimittaminen ei ole ollut hovioikeudessa tarpeen todistelun vastaanottamiseksi.
Siltä osin kuin kysymys on hovioikeuden velvollisuudesta toimittaa pääkäsittely asian laadun ja merkityksen vuoksi olen Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevällä kannalla. Katson siten, että asia on palautettava hovioikeuteen, jonka on varattava pääkäsittelyn toimittamista vaatineelle A:lle tilaisuus tulla pääkäsittelyssä kuulluksi muussa kuin todistelutarkoituksessa
----
Blogisti:
Kummankin kannan tueksi on siis voitu esittää painavia perusteita. Itse kallistun enemmistön kannalle, enkä antaisi niin paljon painoa käräjäoikeuden ratkaisun sinänsä asianmukaisille perusteluille, kuten vähemmistö on tehnyt, tai sille, että A:n valitus olisi, kuten vähemmistö lausuu, jotenkin ylimalkainen. KKO:ssa ei ole ollut kyse KKO:ssa käräjäoikeuden perusteluista, vaan siitä, miten hovioikeus on käsitellyt asiaa ja perustellut omaa ratkaisuaan. Kuten enemmistö toteaa kohdassa 25, hovioikeus on "töpännyt" - tätä sanaa enemmistö ei toki ole käyttänyt - aika raskaasti ryhtyessään arvioimaan pelkästään asiakirjojen ja käräjäoikeuden tuomion perusteella käräjäoikeudessa vastaanotettua suullista todistelua, selkokielellä siis käräjäoikeudessa kuultujen todistajien kertomuksia Sitä hovioikeus ei ollisi saanut tehdä, vaan ko. uudelleen arviointi olisi edellyttänyt tässä näytöllisesti kiperässä tapauksessa pääkäsittelyn toimittamista, jossa todistajia olisi kuultu uudelleen. Pelkästään A:n henkilökohtainen kuuleminen hovioikeuden pääkäsittelyssä ei olisi luultavasti A:n asemaa voinut parantaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti