1. Korkein oikeus (KKO ) antoi 8.6. ennakkopäätöksen, joka koskee Suomen tuomioistuimen kansainvälistä toimivaltaa ulkomailla tehdyistä rikoksista erityisesti ns. kaksisoisrangaistavuuden vaatimusta silmällä pitäen (KKO 2022:38).
2. Ennakkopäätöksen otsikko on hieman mitäänsanomaton, sillä siinä kerrotaan ainoastaan, mistä jutussa oli kysymys; kyse on siis ns. fråga om -tyyppisestä rubriikista. Otsikossa ei mainita mitään siitä, miten KKO on asiassa esille nousseet kysymykset ratkaissut.
3. Otsikko kuuluu näin:
Vastaajaa syytettiin ulkomailla tehdyistä Suomen kansalaisiin kohdistuneista rikoksista. Kysymys suomalaisen tuomioistuimen toimivallasta erityisesti kaksoisrangaistavuuden vaatimuksen täyttymisen kannalta. Lisäksi kysymys siitä, millainen selvitys vieraan valtion laista oli riittävä, kenen toimesta selvitys oli esitettävä ja oliko käräjäoikeus menetellyt virheellisesti hankkiessaan itse lisäselvitystä. RL 1 luku 11 §, OK 17 luku 4 §
4. Vasta KKO:n ratkaisuselosteesta ilmenee myös, että otsikossa oleva maininta "rikoksista" tarkoittaa seksuaalisia hyväksikäyttöjä, joihin vastaaja oli syytteen mukaan syyllistynyt, ei suinkaan yhdessä vieraassa valtiossa, vaan kolmessa, nimittäin Armeniassa (syytekohdat 2,9, 12 ja 18), Espanjassa (syytekohdat 5,6, 13-17, 20 ja 21) sekä Saksassa (syytekohta 7).
5. Korkeimmassa oikeudessa oli syyttäjän ja syytetty A:n valitusten perusteella ratkaistavana kysymys suomalaisen tuomioistuimen toimivallasta erityisesti kaksoisrangaistavuuden vaatimuksen täyttymisen kannalta. Arvioitavana oli, 1) olivatko ulkomailla tehdyiksi väitetyt rikokset rangaistavia tekopaikan lain mukaan ja 2) olisiko niistä voitu tuomita rangaistus asianomaisen vieraan valtion tuomioistuimessa. Tämän arvioinnin yhteydessä oli ratkaistava myös kysymykset siitä, 3) millainen selvitys vieraan valtion laista oli riittävä, 4) kenen toimesta selvitys oli esitettävä ja 5) oliko käräjäoikeus menetellyt virheellisesti hankkiessaan itse lisäselvitystä.
6. Helsingin käräjäoikeus (käräjätuomari Maritta Pakarinen) katsoi 31.5.2019 antamassaan tuomiossa kaksoisrangaistavuuden koskevan vaatimuksen täyttyvän kaikkien kolmen vieraan valtion osalta.
7. Helsingin hovioikeus (tuomarit Juha Saarenvirta, Mirjami Paso ja Juha Hartikainen) puolestaan katsoi 10.6.2020 antamassaan päätöksessä ensinäkin, ettei käräjäoikeus ollut toiminut virheellisesti pyytäessään omasta aloitteestaan lisäselvitystä lain sisällöstä kaksoisrangaistavuuden selvittämisen osalta Armenian, Espanjan ja Saksan viranomaisilta. Hovioikeus piti esitettyä selvitystä kaksoisrangaistavuuden vaatimuksen täyttymisestä riittävänä Espanjaa ja Saksaa koskevien syytekohtien osalta, mutta Armeniaa koskevan kuuden syytekohdan osalta epäselvänä. Hovioikeus jätti siten syytteen tutkimatta Armeniassa tapahtuneita tekoja koskevien syytekohtien osalta.
8. KKO ei hyväksynyt sellaisenaan kummankaan alemman oikeuden näkemystä. Se päätyi johtopäätöksenään (kohta 37) katsomaan, että Espanjassa tehdyiksi väitettyjen syytekohtien 5, 6, 13,17 , 20 ja 21 mukaiset teot ovat rangaistavia tekopaikan lain mukaan ja näissä syytekohdissa kuvatuista rikoksista voitaisiin tuomita rangaistusta myös Espanjan tuomioistuimessa. Syyte voitiin siten näiden syytekohtien osalta tutkia Suomen tuomioistuimessa. Sen sijaan Armeniassa ja Saksassa tehdyiksi väitettyjen rikosten osalta kaksoisrangaistavuuden vaatimus ei täyttynyt, joten syytekohdat 1,7,9, 9,10,1,12 ja 18 oli jätettävä tutkimatta.
9. Mitä tuli A:n väitteeseen siitä, että käräjäoikeus olisi menetellyt virheellisesti, kun se oli hankkinut omasta aloitteestaan itse lisäselvitystä vieraan valtion lain sisällöstä, KKO totesi (kohta 17), että käräjäoikeus oli voinut toimivaltansa selvittämiseksi hankkia lisäselvitystä syyttäjän esittämien vieraiden valtioiden rangaistussäännösten tulkinnasta OK 17 luvun 4 §:n perusteella. Siten estettä käräjäoikeuden hankkiman selvityksen hyödyntämiselle ei ollut.
10. KKO:n ratkaisuseloste
https://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2022/20220038
En puutu tapauksen juridiikkaan vaan kaksoisrangastavuus-termin käyttöön oikeudellisessa kielenkäytössä.
VastaaPoistaTällä kertaa on tosiaan kyse kaksoisrangaistavuudesta termin alkuperäisessä merkityksessä.
Toisinaan joutuu ihmettelemään kehitystä, jonka mukaan samaa termiä on ryhdytty käyttämään myös ne bis idem -kiellosta puhuttaessa. Silloin on kuitenkin oikeampaa puhua kahdesti rankaisemisen kiellosta.
Olisi ristiriitaista, jos "kaksoisrangaistavuus" tarkoittaisi sekä perusoikeuksista johtuvan kiellon vastaista sääntelyä että ulkomailla tehdystä rikoksesta tuomitsemisen tai rikoksen johdosta luovuttamisen välttämätöntä edellytystä.
Kaksoisrangaistavuus merkitsee sananmukaisesti sitä, että jokin asia on säädetty rangaistavaksi kahdessa eri normistossa: kotimainen rikosoikeus ja ulkomainen rikosoikeus tai, rangaistuksen käsitettä muihin rangaistusluonteisiin seuraamuksiin laajennettaessa, esim. rikosoikeus ja vero-oikeus.
Silloinkin kun kaksoisrangaistavuus on ulkomailla tehdystä rikoksesta Suomessa tuomitsemisen edellytys, kahdesti rankaisemisen kielto estää tuomitsemasta Suomessa rikoksesta, josta on jo tuomittu muualla.
Rikosoikeudellisen ja hallinto-oikeudellisen sanktiokumulaation yhteydessä oikeuskäytäntö on tunnetusti kehittynyt siihen suuntaan, että tiettyjen kriteerien täyttyessä samasta teosta ei voida langettaa sekä rikosoikeudellista että hallinto-oikeudellista seuraamusta.
Kyseisessä oikeuskäytännössä ei sen sijaan ole lausuttu, että perusoikeuksien vastaista olisi jo se, että samasta asiasta on säädetty sekä rikosoikeudellisia että hallinto-oikeudellisia seuraamuksia. Kaksoisrangaistavuuden kiellon loukkaamisesta voitaisiin puhua vasta sitten, jos pelkkä vaihtoehtoisten seuraamusten olemassaolokin rikkoisi perusoikeuksia myös siinä tapauksessa, että viranomaiset pitävät huolen siitä, että samaan tekoon sovelletaan vain jompaakumpaa seuraamusjärjestelmää.