3. Massavahingot ovat moninaisia: sellaisia ovat esimerkiksi suunnitteluvirheestä johtuvat viat autossa, tehtaan päästöt lähiympäristössä, kartellin luomat yli- tai alihinnat sekä sijoittajien tappiot, jotka johtuvat pörssiyhtiön harhaanjohtavasta markkinoinnista. Suomessa eri sääntelyaloille on luotu erityisiä korvausjärjestelmiä ja riidanratkaisumekanismeja, jotka muodostavat monimutkaisen kokonaisuuden.
4. Jaakko Markus kartoittaa ja arvioi väitöstutkimuksensa aluksi keinoja, jotka voivat toimia riita-asian oikeudenkäynnin vaihtoehtoina ja siten edistää oikeusturvan toteutumista. Hänen mukaansa oikeussuojajärjestelmä on aukollinen muun muassa kilpailuoikeudellisissa vahingonkorvausasioissa, joiden käsittelyyn ei ole kovin osuvia vaihtoehtoisia keinoja. Niinpä esimerkiksi raakapuun ostokartellin (1997–2004) paljastuttua arviolta yli 99 % niistä metsänomistajista, joilla oli mahdollisuus vaatia vahingonkorvausta kartellin vuoksi, ei ryhtynyt siihen.
5. Markus toteaa, että vaihtoehtojen puuttuessa massavahingoista johtuvat vaatimukset
päätyvät toisinaan tuomioistuinten käsiteltäviksi. Tällöin käsittelyä
voidaan tehostaa niin, että samassa oikeudenkäynnissä ratkaistaan
lukuisten korvausvaatimusten kohtalo. Tähän on erilaisia menettelyllisiä
keinoja, joista tunnetuin lienee ryhmäkanne. Suomessa ryhmäkanteesta on
kuitenkin säädetty niin rajoittavalla tavalla, ettei yhtäkään ryhmäkannetta ole vielä
nähty. Ryhmäkannelaki (444/2007) tuli voimaan 1.10.2007.
6. Markus keskittyykin väitöstutkimuksessaan toisenlaiseen keinoon, niin kutsuttuun joukkoprosessiin. Siinä lukuisat vahingonkärsijät ryhtyvät kantajiksi, käyttävät samaa asianajajaa ja pyrkivät kanteidensa yhteiskäsittelyyn. Joukkoprosessi tuottaa kuitenkin tulkintaongelmia, sillä Suomessa oikeudenkäyntilainsäädäntö ja asianajajien tapaohjeet on kirjoitettu lähinnä sellaisia oikeudenkäyntejä varten, joissa on yksi kantaja ja yksi vastaaja, Markus toteaa.
7. Jaakko Markus jäsentelee tutkimuksessaan avoimia tulkintakysymyksiä oikeusperiaatteiden avulla ja pyrkii muotoilemaan tulkintasuosituksia tuomareille ja asianajajille.
– Asetelma on jännitteinen, koska tarkoituksenmukaisuus puoltaisi hyvinkin kaavamaista ja keskittävää menettelyä, joka kuitenkin olisi ristiriidassa kunkin kantajan määräysvallan kanssa. Nykyisen sääntelyn vallitessa myös joukkoprosessi herkästi muodostuu hitaaksi ja melko kalliiksi, ja oikeuksiin pääsy jää yhä keskinkertaiselle tasolle, Markus arvioi.
8. Nykyisen oikeustilan kartoituksen ja tulkinnan ohella Markus haluaa osallistua tutkimuksellaan oikeuspoliittiseen keskusteluun siitä, kuinka kotimaista oikeudenkäyntilainsäädäntöä voitaisiin muuttaa. Hän hahmottelee sääntelyvaihtoehtoja, niitä puoltavia ja vastustavia argumentteja sekä lainvalmistelussa huomioitavia kysymyksiä.
– Lainsäätäjä voisi esimerkiksi helpottaa ryhmäkanteiden nostamista tai siirtää eräät massavahinkoasiat käräjäoikeuksilta markkinaoikeudelle. Valintojen tekeminen on toki lainsäätäjän asia, Markus sanoo.
9. Jaakko Markus on syntynyt Paavolan kunnassa Pohjois-Pohjanmaalla vuonna 1993 ja valmistunut oikeustieteen maisteriksi Lapin yliopistosta vuonna 2017. Hän on toiminut Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnassa tutkijana sekä julkaissut artikkeleita prosessioikeuden ja sääntelyteorian alalta.
---
10. Jaakko Markuksen tutkimus on rohkea yritys puuttua merkittävään juridiseen ja käytännölliseen ongelmaan ja etsiä erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja tilanteen korjaamiseksi. Pitää nyt ensin hieman makustella tutkimuksen antia ja katsoa, mitä virallinen vastaväittäjä Tuomas Hupli esittää lausunnossaan tiedekunnalle.
11. Markuksen esiin nostama idea joukkoprosessista, josta käytetään laissa ja oikeuskirjallisuudessa vakiintuneesti nimikettä juttujen yhtyminen tai/ja kumulaatio, ei ole sinänsä mikään uusi ilmiö, vaan se on tunnettu Suomessakin jo kauan. Erilaisia kumulaatiotilanteita koskevat säännökset ovat oikeudenkäymiskaaren (OK) 18 luvussa. Ne on tarkistettu viimeksi 30 vuotta sitten alioikeusuudistuksen ja riita-asiain menettelyuudistuksen yhteydessä.
12. Itse vanhana tuomarina vierastan hieman Markuksen yhtenä keinona esiin nostamaa esiin nostamaa ideaa tiettyjen joukkokanteiden siirtämisestä yleisistä tuomioistuimista markkinaoikeuteen. Minusta paras keino olisi uudistaa ryhmäkannelaki täydellisesti. Järkevästi säänneltyinä ryhmäkanteita käytetään kaikissa Euroopan valtioissa. Suomessa "tietyt piirit" onnistuivat 15 vuotta sitten pelottelukampanjsassaan niin hyvin, että ryhmäkannelaista tuli täysi susi ja desuetudo, jota ei ole sovellettu vielä yhdesskään jutussa. Olisi korkea aika korjata epkohta ja puute kokonaan uudella ryhmäkannelailla
Eräs erikoistapaus tällaisista massavahingoista ovat epärehellistä pienyrittäjät, jotka toiminnassaan aiheuttavat vahinkoa ja kun asiasta reklamoidaan, reaktio on täydellinen passiivisuus. Itse törmäsin tapaukseen, jossa muuttoyritys aiheutti 400 euron vahingon, johon ei missään vaiheessa reagoitu. Ainoa kuluriskin huomioon ottava tapa oli kuluttajariitalautakunta, jossa passiivisuus jatkui. Lautakunnan yksipuolinen päätös - jota ei luonnollisesti noudatettu - ei paljon lohduttanut. Jälkigoogletus osoitti, että vastaava toimintatapa oli jatkunut vuosia.
VastaaPoista"Asetelma on jännitteinen, koska tarkoituksenmukaisuus puoltaisi hyvinkin kaavamaista ja keskittävää menettelyä, joka kuitenkin olisi ristiriidassa kunkin kantajan määräysvallan kanssa."
Tämän ei pitäisi olla ongelma: ryhmäkanteissa kootaan ryhmä, johon liittyminen on vapaaehtoista. Päätöksenteosta tuollaisessa kollektiivitilanteissa on hyviä malleja esimerkiksi yrityssaneeraukseen selvittämään tai konkurssipesän pesän hoitajan toiminnassa.
Kannatan ehdottomasti blogistin ajatusta ryhmäkannelainsäädännön aktivoimisesta. Edellisessä valmistelussa tuodut pelot olivat aiheettomia, koska toisin kuin Yhdysvalloissa Suomessa ei ole rangaistusluontoista vaan todelliseen vahinkoon perustuva aineellinen lainsäädäntö. Ryhmäkanne ainoastaan pakottaisi yritykset vastuuseen aiheuttamistaan massavahingoista, joista ne nykyisin pääsevät kuin koira veräjästä.
Kuluriskin vuoksi tarjotaan joukkoprosessia... Siitähän tässä on kyse. Keskeisin puoltolause uudistukselle liittyy kuluriskiin yksityisoikeudellisissa riidoissa. Miksi sutta pakoon? Tulee karhu vastaan, kun tuotaisiin uutta prosessimallia. Helpompi tapa olisi täsmentää kulujen määrää ja -vastuuta koskevia prosessinormeja. Ja rohkaista tuomareita jo nyt prosessijohdon keinoin puuttumaan epäkohtaan.
VastaaPoistaViikkoa aikaisemmin ilmestyi toinen siviiliprosessuaalinen väitöskirja, Jussi Päivärinteen. Saataisiinko siitäkin esittely?
VastaaPoistaAikanaan!
VastaaPoistaKyllähän OM muutama vuosi sitten teki kattavan arviomuistion niistä keinoista, joilla oikeudenkäyntikuluja juuri suihin voitaisiin puuttua. Tuomariliitto, joka edustaa alan toimijoita tuomareita, antoi siitä kattavan lausunnon, jossa esitti niiden jatkoselvittäämistä.
VastaaPoistaKun sitten oikeusministeriö pani oikeudenkäyntikulutoimikunnan tekemään jatkovalmistelun, tulos oli kuin märkä rätti silmille: toimeksianto käsitti vain asiamiehen laatimaan arviolaskun - joka ei edes ole sitova - älä OK 21:8b:n hienosäädön, joka on vain kuluriskin jakamista partien kesken eikä puutu juurisyihin eli kulujen kokonaismäärään eli oikeudenkäntimenettelyyn puuttumista.
Toki juurisyiden juurisyy on se, että vuoden 1993 uudistuksen tavoitteet eivät jalkautuneet: asiamiehet kirjoittivat vanhasta muistista novelleja päämiestensä tarinoista tiiviiden oikeustosiseikkojen sijasta ja sen seurauksena tuomioistuimet pienoisromaaneja - ja sitten KKO ja oikeusoppineet arvostelivat liian pitkistä tuomioista.
Vanhan sanonnan mukaisesti vuoret jyrisivät ja syntyi - hiiri!
Kyllä, olen sama mieltä!
VastaaPoistaOM:n jatkovalmistelun toimeksianto oli täysin ...syvältä! Taitaa olla mietintökin asiasta jo ilmmestynyt, mutta en ole viitsinyt edes lukea sitä.
On päivänselvää, ettei sillä ole juuri minkäänlaista oikeudenkäyntikulujen määrää alentavaa vaikutsta!