234 a. Hovioikeuden pääkäsittely. KKO 2021:36.

1. Oulun käräjäoikeus oli l7.5.2019 lukenut syytetty A:n syyksi törkeän kirjanpitorikoksen ja törkeän veropetoksen sekä tuominnut hänet näistä teoista yhteiseen yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. A oli jättänyt merkitsemättä yhtiönsä kirjanpitoon ja ilmoittamatta verottajalle laskusaatavia urheiluseuralta, jolla ei ollut varoja laskujen maksamiseen.

2. A valitti tuomiosta Rovaniemn hovioikeuteen ja vaati, että syytteet hylätään tai että hänet jätetään ainakin rangaistukseen tuomitsematta. A vatti, että hovioikeus toimittaa pääkäsittelyn hänen itsensä kuulemiseksi todistelutarkoituksessa. Lisäksi A nimesi kuultavaksi todistajana yhtiön tilintarkastajana toimineen henkilön. 

3.  Hovioikeus hylkäsi A:n vaatimuksen pääkäsittelyn toimittamisesta. Hovioikeus katsoi, että kysymys oli A:n tahallisuuden arvioinnista ja tekojen oikeudellisesta arvioinnista. Käräjäoikeus oli tuomiossaan seikkaperäisesti selostanut asiassa esitetyn näytön. A ei ollut valituksessaan väittänyt, että näyttö olisi kirjattu tuomioon virheellisesti. Ottaen huomioon riidattomiksi todetut seikat ja sen, että asiassa oli pääosin kyse näytöstä tehtävistä johtopäätöksistä ja menettelyn oikeudellisesta arvioinnista, hovioikeus katsoi, että asiassa ei voinut jäädä kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella mitään varteenotettavaa epäilystä käräjäoikeuden vastaanottaman näytön arvioinnin oikeellisuudesta. Henkilötodistelun uudelleen vastaanottamisella ei ollut saatavissa ratkaisuun vaikuttavaa lisäselvitystä. Myöskään asian laatu ja merkitys eivät edellyttäneet pääkäsittelyn toimittamista.

4. Tutkittuaan A:n valituksen hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

5. KKO myönsi A:lle valitusluvan siltä osin kuin hovioikeus oli hylännyt hänen vaatimuksensa pääkäsittelyn toimittamisesta. Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuteen. Vastauksessaan syyttäjä vaati, että valitus hylätään.

6. Perustelujesan alussa KKO selosti tapaukseen sovellettavien säännösten sisältöä.

7.  Hovioikeuden on OK 26 luvun 14 §:n 1 momentin mukaan toimitettava pääkäsittely, jos rikosasiassa asianomistaja tai vastaaja sitä vaatii. Pykälän 2 momentin mukaan pääkäsittelyä ei kuitenkaan tarvitse toimittaa, jos asiassa ei 15 §:n 1 momentin mukaan tarvitse ottaa vastaan suullista todistelua sen vuoksi, että näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voi jäädä varteenotettavaa epäilystä, ja pääkäsittelyn toimittaminen on muutoinkin selvästi tarpeetonta huomioon ottaen erityisesti asian laatu ja merkitys asianosaiselle.

8. OK 26 luvun 15 §:n 1 momentin mukaan käräjäoikeudessa vastaanotettu suullinen todistelu otetaan hovioikeudessa tarpeellisilta osiltaan uudelleen vastaan, jos pääkäsittely toimitetaan ja asiassa on kysymys käräjäoikeuden suullisen todistelun uskottavuudesta tekemästä arviosta. Todistelua ei tarvitse ottaa uudelleen vastaan, jos käräjäoikeuden vastaanottaman näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voi jäädä 12 §:ssä tarkoitetun oikeudenkäyntiaineiston perusteella kokonaisuutena arvioitaessa mitään varteenotettavaa epäilystä. Viitatussa 12 §:ssä säädetään, että asia ratkaistaan esittelystä kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella, jollei pääkäsittelyä toimiteta.

9. .Lain perustelujen (HE 105/2009 vp) mukaan pääkäsittelyn toimittamista voidaan KKO:n mukaan pitää selvästi tarpeettomana asian laadun perusteella ainakin silloin, kun ratkaistavana on vain oikeudenkäyntiä koskeva kysymys, valitus on selvästi perusteeton tai riidaton taikka kun kysymyksessä on yksinkertainen ja selväpiirteinen rangaistuksen määräämistä koskeva asia, kuten esimerkiksi sakon muuntorangaistuksen määräämistä tai yhdyskuntapalvelun muuntamista vankeudeksi koskeva valitus. Valittajalle vähämerkityksellisenä voidaan taas pitää asiaa, joka ei liity merkittävissä määrin asianosaisen henkilöön. Esimerkiksi rikoksen törkeys ja rangaistuksen ankaruus ovat huomioon otettavia tekijöitä arvioitaessa asian merkitystä asianosaiselle (HE 105/2009 vp s. 68).

10. KKO totesi, että se on antanut lukuisia ennakkopäätöksiä hovioikeuden velvollisuudesta toimittaa pääkäsittely. Pääkäsittelyn toimittamista ei ole pidetty selvästi tarpeettomana asian laadun ja merkityksen vuoksi esimerkiksi ratkaisussa KKO 2012:99, jossa 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen tuomittu vastaaja oli vaatinut rangaistuksen lieventämistä henkilökohtaisten olosuhteidensa perusteella, eikä ratkaisussa KKO 2014:56, jossa vastaaja oli tuomittu viiden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Ratkaisun KKO 2014:74 mukaan pääkäsittelyn toimittaminen ei ollut selvästi tarpeetonta, kun vastaajan ja syyttäjän vaatimukset hovioikeudessa olivat rangaistuksen määräämisen osalta poikenneet täysin toisistaan ja hovioikeus oli päätynyt korottamaan rangaistusta tuntuvasti. Pääkäsittely oli asian laadun ja merkityksen vuoksi toimitettava myös ratkaisussa KKO 2016:54 käsitellyssä tapauksessa, jossa liike-elämässä toimivat, aiemmin rikoksista rekisteröimättömät vastaajat, oli tuomittu törkeästä kavalluksesta vankeusrangaistuksiin ja jossa asialla oli merkitystä yleisemminkin arvioitaessa heidän luotettavuuttaan liike-elämässä.

11. Kyseisessä tapauksessa A oli vaatinut hovioikeudessa pääkäsittelyn toimittamista. Hän ei ollut maininnut, missä tarkoituksessa pääkäsittely olisi toimitettava, eikä perustellut vaatimustaan tarkemmin. A on kuitenkin nimennyt asiassa kuultavaksi itsensä todistelutarkoituksessa ja todistajaksi yhtiön ja yhdistyksen tilintarkastajana toimineen henkilön. A on kiistänyt tahallisuutensa molemmissa syytekohdissa sillä perusteella, ettei hän ollut käsittänyt kirjanpidon ja veroilmoitusten tietojen virheellisyyttä. Kirjaustapa oli perustunut tilintarkastajan neuvoihin. A ei ollut yrittänyt välttää veroja tai tavoitellut mitään hyötyä, koska saatavien tuloutuminen kassaan oli ollut hyvin epävarmaa.

12. KKO totesi, että edellä todetuin tavoin pääkäsittelyn toimittaminen rikosasian vastaajan sitä vaatiessa on selvä pääsääntö, josta voidaan poiketa vain laissa mainittujen ehtojen täyttyessä. Valittajalla itsellään on yleensä oikeus halutessaan tulla kuulluksi myös hovioikeudessa. Sen sijaan velvollisuudesta ottaa toimitettavassa pääkäsittelyssä vastaan muuta näyttöä säädetään erikseen OK 26 luvun 15 §:ssä.

13. Asian laadun ja merkityksen osalta KKO totesi, että A on tuomittu törkeiksi kvalifioiduista talousrikoksista yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Rikosten laatu ja tuomitun rangaistuksen ankaruus merkitsevät sitä, ettei asia ole ollut A:lle vähämerkityksellinen. A harjoittaa urheiluun ja yhdistystoimintaan liittyvää liiketoimintaa, minkä yhteydessä väitetyt teotkin on tehty. A:ta ei ole aikaisemmin rikoksista rekisteröity. Rikosasialla voi olla merkitystä, kun A:n luotettavuutta liiketoiminnassa myöhemmin arvioidaan (ks. myös KKO 2016:54, kohta 17).

14. Lisäksi asiassa on ollut kysymys jossakin määrin epätyypillisestä talousrikoksesta. Vaikka tosiseikat ovat olleet monilta osin riidattomat, hovioikeuden arvioitavina ovat KKO:n mukaan olleet A:n valituksen johdosta olleet hänen tahallisuutensa, tekojen törkeys kokonaisuutena sekä määrättävä rangaistusseuraamus.

15. Johtopäätöksenä KKO katsoi, ettei asia ole ollut laadultaan tai merkitykseltään sellainen, että pääkäsittelyn toimittaminen olisi ollut selvästi tarpeetonta. Hovioikeuden olisi siten tullut toimittaa pääkäsittely A:n itsensä kuulemiseksi.

16. Jatkokäsittelyä varten asia oli palautettava Rovaniemen hovioikeuteen, jonka tuli järjestää ainakin niin sanottu suppea pääkäsittely. Tässä yhteydessä A:lla on oikeus tulla kuulluksi paitsi seuraamuksesta myös esimerkiksi tahallisuuteen, syyksilukemiseen ja kvalifiointiin vaikuttavista seikoista.

17. Huomionarvoista ja hieman uutta on tapa, jolla KKO antoi hovioikeudelle ohjeita asian jatkokäsittelyä silmällä pitäen. KKO lausui, että  asia palautetaan hovioikeuteen valitusasian valmisteluun. A on nimennyt hovioikeudessa itsensä lisäksi kuultavaksi myös yhtiön ja yhdistyksen tilintarkastajana toimineen henkilön. Asiassa on hovioikeuskäsittelyn jälkeen toimitettu lisätutkintaa, ja syyttäjä on KKO:ssa antamassaan vastauksessaan vedonnut uuteen todisteluun. Hovioikeuden on valmistelussa arvioitava, onko asiassa sellaisia riitaisia ja asian lopputuloksen kannalta merkityksellisiä seikkoja, jotka edellyttävät suullisen todistelun vastaanottamista, ja mikä todistelu on tarpeellista.

Sivun alkuun

234. KKO 2021:31. Raiskaus. Näytön arviointi. DNA-tutkimustuloksen merkitys todistelussa

 1. Kuten olen useissa blogikirjoituksissa osoittanut, korkein oikeus (KKO) on antanut viime aikoina lukuisia ennakkopäätökseksi tarkoitettuja ratkaisuja näytön arvioinnista sekä henkirikosasioissa että etenkin seksuaalirikosasioissa. Tämä osoittaa peräti virheellisiksi ne oikeuskirjallisuudessa esitetyt väiteet, joiden mukaan KKO ei tutki juuri lainkaan näyttökysymyksiä.

2. Toissa päivänä 19.5.2021 KKO antoi jälleen uuden tuomion näytön arvioinnista raiskausta koskevassa asiassa; tapauksessa on kyse mm. DNA-tutkimustulosten merityksestä todistelussa (KKO 2021:31).

3. Syyttäjä on vaatinut Helsingin käräjäoikeudessa mieshenkilö  A:lle rangaistusta raiskauksesta sillä perusteella, että A oli käyttämällä hyväkseen naishenkilö B:n tiedotonta tilaa ollut sukupuoliyhteydessä B:n kanssa tämän nukkuessa. A oli syytteen teonkuvauksen mukaan avannut B:n mekon, vetänyt hänen sukkahousunsa alas ja työntänyt siittimensä B:n peräaukkoon. Asianomistaja B on yhtynyt syyttäjän rangaistusvaatimukseen.

4. A on kiistänyt syytteen. Hän ei ollut ollut sukupuoliyhteydessä B:n kanssa.

5. Helsingin käräjäoikeus (käräjätuomari  Essi-Konttinen- Di Nardo ja lautamiehet)  tuomitsi 11.1.2019 A:n syytteen mukaisesta raiskauksesta 1 vuoden 10 kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja korvausvelvollisuuteen B:lle.

6 . Helsingin hovioikeus on 10.1.2021, äänestyksen 2-1 jälkeen,  A:n valituksen johdosta hylännyt syytteen. Hovioikeuden enemmistö katsoi, ettei asianomistajan kertomus ole saanut riittävästi tukea esitetystä todistelusta. Hovioikeuden mukaan DNA-tutkimustuloksista ei voinut tehdä johtopäätöksiä asiassa, koska ne olivat ainoastaan viitteellisiä. Riittävällä varmuudella ei ole voitu poissulkea sitäkään vaihtoehtoa, että asianomistaja olisi unissaan säikähtynyt ja erehtynyt luulemaan vastaajan työntyneen häneen. A:n syyllisyydestä oli jäänyt varteenotettava epäily. Eri mieltä  ollut jäsenen ei muuttanut käräjäoikeuden langettavan tumion lopputulosta.

7. KKO myönsi B:lle valitusluvan. Valiuksessaan B vaati hovoikeuden tuomion kumoamista ja asian jättämistä käräjäoikeuden tuomion varaan. Vastauksessaan A vaati valituksen hylkäämistä. 

8. KKO toimitti asiassa suullisen käsittelyn, jonka ajankohtaa ei KKO:n ratkaisuselosteessa mainita.

9. KKO:ssa oli B:n ratkaistavana kysymys siitä, osoittaako esitetty näyttö A:n menetelleen syytteessä kuvatulla tavalla ja syyllistyneen hänen syykseen väitettyyn raiskaukseen vai jääkö hänen syyllisyydestään vähintäänkin varteenotettava epäily.

10. KKO:n perustelut ilmenvät oikeduen julkaisemasta ratkaisuselosteesta. 

Ratkaisuseloste KKO  2021:31

12. KKO:n  mukaan asiassa oli riidatonta, että A ja B eivät olleet tunteneet toisiaan entuudestaan eikä heillä ollut ollut keskenään mitään romanttista kanssakäymistä. He olivat tapahtunutta edeltäneenä iltana viettäneet aikaa eri seurueissa anniskeluravintolassa, B muun muassa todistaja C:n ja A muun muassa todistaja D:n kanssa. Anniskeluravintolan sulkeuduttua varhain aamuyöllä he olivat nelistään siirtyneet jatkoille C:n asunnolle, joka on 25 neliömetrin kokoinen yksiö. Asunnolla vietetyn ajan jälkeen C ja D olivat asettuneet C:n sängylle, ja A ja B olivat käyneet nukkumaan lattialle sängyn viereen levitetyn petauspatjan eri päätyihin.

13. Aamulla C oli soittanut hätäkeskukseen ja kutsunut paikalle poliisipartion.  B oli kertonut partiolle A:n raiskanneen hänet hänen nukkuessaan. A ja B oli viety suoraan asunnolta oikeuslääketieteellisiin tutkimuksiin.

Asiassa esitetty näyttö

Asianomistaja B:n kertomus Korkeimmassa oikeudessa

14. B on kertonut käyneensä nukkumaan lattialle asetetulle patjalle mekkoon ja sukkahousuihin pukeutuneena ja heränneensä siihen, että A oli tunkeutunut peniksellään hänen peräaukkoonsa. Kun B oli havahtunut, A oli säpsähtänyt ja käynyt takaisin makuulle. B oli havainnut mekkonsa vetoketjun olleen auki ja sukkahousujen olleen reisien puolivälin tasolla. Alushousuja hän ei ollut tuolloin käyttänyt. B oli lähes välittömästi soittanut patjan vieressä olevalla sängyllä nukkuneelle C:lle. C oli tullut hänen viereensä, jolloin B oli kertonut tälle A:n raiskanneen hänet tunkeutumalla hänen peräaukkoonsa.

Muu tapahtumainkulkua koskeva henkilötodistelu Korkeimmassa oikeudessa

15. Todistajana kuultu C on kertonut heränneensä B:n puhelinsoittoon ja menneensä tämän viereen lattialle, missä B oli istunut patjalla ja ollut hätääntynyt. B oli tuolloin kertonut C:lle, että A:n penis oli ollut hänen peräaukossaan. C oli B:n pyynnöstä kädellä kokeillen todennut, että B:n mekon vetoketju oli ollut auki ja sukkahousut olivat olleet alhaalla ja pakaran alueella oli ollut paljasta pintaa.

16. Todistajana kuultu D on kertonut A:n ja B:n mentyä patjalle nukkumaan viettäneensä intiimiä aikaa C:n kanssa sängyllä, käyneensä suihkussa ja palanneensa sänkyyn, jossa hän oli myöhemmin havahtunut siihen, että C:n puhelin oli soinut. Hän oli mahdollisesti vaipunut kevyeen uneen. D:llä ei ole ollut havaintoja tapahtuneeksi väitetystä raiskauksesta.

DNA-tutkimus ja asiantuntijan kuuleminen

17. A:sta ja B:stä on välittömästi tapahtuneen jälkeen otettu tutkimusnäytteet DNA-tutkimuksia varten. Näytteet on tutkittu keskusrikospoliisin rikosteknisessä laboratoriossa.

18. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion 3.3.2017 päivätyn lausunnon mukaan B:n peräsuolesta otetusta näytteestä ei ole voitu osoittaa viitteitä siemennesteestä eikä miesperäistä DNA:ta. B:n ulkoisten sukupuolielinten seudun iholta taltioidusta näytteestä on voitu osoittaa viitteitä siemennesteestä. Näytteelle tehdyn Y-kromosomityypityksen perusteella siinä on ollut sekoittuneena kahden tai useamman miespuolisen henkilön DNA:ta. Lausunnon mukaan on mahdollista, että näytteessä on sekoittuneena A:n DNA:ta. Tuloksen tulkinta on kuitenkin voitu pitää ainoastaan viitteellisenä.

19. A:n peniksessä on havaittu ruskeanvihertävää ainetta, joka voi sopia ulosteeksi. Peniksestä otetussa näytteessä on havaittu sekoittuneena todennäköisesti kahden henkilön DNA:ta. Tulos sopii lausunnon mukaan A:n ja B:n DNA:n sekoitukseksi. Tulos ei ole rekisterikelpoinen, mutta sitä voidaan verrata nimettyjen henkilöiden DNA-tunnisteisiin.

20. A:n alushousujen sisäpuolelta sepaluksen kohdalta taltioitu näyte viittaa ainakin kolmen henkilön DNA:n sekoitukseen. Lausunnon mukaan on mahdollista, että sekoitustuloksessa on A:n ja B:n DNA:ta. Sekoitustuloksen osapuolten määrästä johtuen tulkintaa voidaan pitää ainoastaan viitteellisenä.

21. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion 6.3.2020 päivättyyn lausuntoon sisältyvän DNA-tutkimustulosten käsitteitä koskevan selosteen mukaan rekisterikelpoisen sekoitustuloksen tulkinnasta voidaan tehdä erittäin vahvoja johtopäätöksiä. Tällöin nimetyn henkilön DNA-tunniste sopii tulokseen täysin, eikä tuloksen laadussa ja vertailukelpoisuudessa ole havaittavissa merkittäviä puutteita. Vertailukelpoisen sekoitustuloksen tulkinnasta voidaan tehdä vahvoja johtopäätöksiä. Tällöin nimetyn henkilön DNA-tunniste sopii sekoitustulokseen, mutta sekoitustuloksen laadussa ja vertailukelpoisuudessa on joitain vähäisiä puutteita. Viitteellisen sekoitustuloksen tulkinnasta ei voida tehdä vahvoja johtopäätöksiä. Tällöin sekoitustuloksen laadussa ja vertailukelpoisuudessa on merkittäviä puutteita.

22. Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä on kuultu asiantuntijana rikosteknisen laboratorion lausunnon laatinutta rikoskemistiä. Asiantuntijan mukaan kahden henkilön DNA:n sekoitustulokset voidaan niiden laadun perusteella jaotella rekisterikelpoisiin, vertailukelpoisiin, viitteellisiin ja ei-vertailukelpoisiin sekoitustuloksiin. Johtopäätökset henkilön DNA-tunnisteen sopimisesta sekoitustulokseen riippuvat sekoitustuloksen laadusta ja vertailukelpoisuudesta. Vahvalla johtopäätöksellä tarkoitetaan sitä, että sekoitustulos selittyy kahden henkilön DNA-tunnisteilla. Asiantuntijan mukaan varmaa ja yksiselitteistä tutkimustietoa DNA:n siirtymästä esimerkiksi esineeseen tapahtuvan kosketuksen välityksellä ei ole. Solujen siirtymä esineen välityksellä on sinänsä mahdollista, mutta siihen vaikuttaa moni seikka, esimerkiksi kosketuksen voimakkuus ja kesto.

Vastaaja A:n kertomus Korkeimmassa oikeudessa

23. A on kertonut olleensa nukkumassa patjalla ja heränneensä siihen, kun B ja C olivat keskustelleet raiskauksesta. A ei ole pitänyt mahdollisena, että hän olisi menetellyt syytteessä väitetyllä tavalla. On mahdollista, että B oli erehtynyt pitämään peräaukkoonsa työntymisenä esimerkiksi nukkuvan A:n jalan tahatonta osumista häneen. A on vedonnut myös siihen, että B:n DNA:ta oli saattanut siirtyä illanvieton aikana kosketuksen myötä hänen käteensä ja sitä kautta esimerkiksi vessakäynnin yhteydessä hänen penikseensä. Mikäli ulostetta muistuttava aine ylipäätänsä oli ollut ulostetta, se oli ollut peräisin A:n omasta kehosta ja kulkeutunut penikseen.

Korkeimman oikeuden arviointi

24. Tuomioistuimen tulee harkita kunkin todisteen näyttöarvoa erikseen ja tehdä todisteiden yhteisestä näyttöarvosta kokonaisharkinta. Tämä merkitsee sitä, että asianosaisten ja todistajien kertomuksia on arvioitava sekä niiden sisältämien yksityiskohtien osalta että niitä koskevana kokonaisarviointina (muun muassa KKO 2019:84, kohta 34).

25. B on kertonut tapahtumista syytteen teonkuvausta vastaavalla tavalla yksityiskohtaisesti, johdonmukaisesti ja samansisältöisesti kuultaessa häntä alemmissa oikeusasteissa ja Korkeimmassa oikeudessa. Korkein oikeus katsoo B:n kertoneen tapahtumista uskottavasti siten, ettei kertomuksessa ole tullut esiin sellaista, joka antaisi aiheen epäillä sen totuudenmukaisuutta.

26. B:n kertomusta tukee vahvasti C:n todistajankertomus, jonka oikeellisuutta ei ole ilmennyt aihetta epäillä. C:n mukaan B oli lähes välittömästi teon jälkeen kertonut A:n peniksellään tunkeutuneen hänen peräaukkoonsa. B oli ollut järkyttynyt ja C oli omakohtaisesti todennut B:n mekon vetoketjun olleen auki ja sukkahousujen olleen vedettynä alas.

27. Todistaja D:llä ei ole havaintoja siitä, että A:n ja B:n välillä olisi tapahtunut syytteessä tarkoitettua seksuaalista kanssakäymistä. D:n kertomus ei siten tue B:n kertomusta mutta ei puhu sitä vastaankaan.

28. B:n kertomusta osaltaan tukee myös se, että tapauksesta oli heti soitettu hätäkeskukseen ja asianosaiset oli viety suoraan asunnolta oikeuslääketieteelliseen tutkimukseen.

232 a. VaaHO 2021:4 Laihian tappojuttu, osa II

1.  Ratkaisun keskeinen sisältö on kuvattu hovoikeuden selosteessa siten, että kysymyksessä on "näytön arviointi henkirikosta koskevassa asiassa", ja että "hovioikeuden arvioitavana on ollut se, onko A syyllistynyt tappoon". Tämän suhteen minulla ei ole muuta huomattamista kuin se, että A:n sijasta olisi voitu puhua vastaajasta tai syytetystä ja siitä, onko vastaaja syyllistynyt tappoon; tai onko vastaajan syyllisyydestä esitetty riittävä näyttö langettavan tuomion antamiseksi.

2. Tämän jälkeen seuraa yllätys, sillä selosteessa ei kerrotakaan hovioikeuden tuomiosta, vaan siinä ryhdytään muitta mutkitta selostamaan ensin Pohjanmaan käräjäoikeuden 10.3.2020 jutussa antamaa tuomiota 17 sivun verran. 

3. Tämä on toki sinänsä ymmärrettävä, sillä hovioikeus on halunnut  ns. pitkän mallin idean mukaisesti kertoa ensin, mitä rikoksen esitutkinnassa ja käräjäoikeuden pääkäsittelyssä on tapahtunut ja millaisen tuomion käräjäoikeus on jutussa antanut. Minusta hovioikeuden olisi ollut syytä ennen käräjäoikeuden tuomion selostamista kertoa käräjäoikeuden tuomion selostamisen tarkoitus.

4. Hovioikeuden tuomioon sisällytetty selostus käräjäoikeuden todistelumenetelystä ja tuomion perusteluista on aivan liian pitkä, sillä se käsittää 17 sivua eli puolet selosteen kokonaispituudesta, joka on 34 sivua. Toisin sanoen hovioikeus selostaa käräjäoikeuden tuomiota yhtä laajasti kuin omaakin tuomiotaan.

5.  Tässä on minusta menty liialisuuksiin, sillä hovioikeuden olisi tullut tiivistää käräjäoikeuden tuomion pääkohdat esimerkiksi viiteen tai kuuteen sivuun. Mallia tähän hovioikeus olisi saanut korkeimman oikeuden ennakkopäätöksistä, joissa hovioikeuden ratkaisua ei selosteta juuri koskaan kokonaan, vaan siitä kerrotaan vain ratkaisun olennaisimmat kohdat. Hovioikeuden käyttämä tuomion selostamisen pitkä malli muistuttaa korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) päätöksisssä omaksuttua kirjoitustapaa, jossa kerrotaan yksityiskohtaisesti myös valituskirjelmien ja vastineiden sisällöt sekä KHO:n että hallinto-oikeuden osalta.

6.  Käräjäoikeuden ratkaisuselosteessa ei mainita lainkaan syyttäjän nimeä, mikä vaikuttaa oudolta; sitä ei kerrota myöskään hovioikeuden ratkaisun selosteen yhteydessä. Selosteessa mainitaan asianosaiset näin: "syyttäjä, vastaaja A, asianomistajat B ja C".  Emme tiedä esimerkiksi sitä, onko syyttäjänä ollut valtionsyyttäjä vai paikallisyyttäjä ja kuka heistä. Syyttäjän nimen kertomatta jättämiseen ei ole perustetta, vaikka asianomistajien ja vastaajan nimeä ei mainitakaan kuten oikein onkin. Syyttäjä ei esiinny omassa asiassaan, vaan hoitaa virkaansa kuuluvaa tehtävää.

7. Rikoksen uhrista, asianomistajista eli uhrin läheisistä, vastaajasta sekä kaikista todistajista, joita on yli 20,  käytetään selosteessa kirjanlyhenteitä A, B , C jne. Käräjäoikeus on kuullut jutussa peräti 24 todistajaa, joista hovioikeus on kuullut uudelleen 21:tä ja uusina todistajina vielä kolmea henkilöä. Rikoksen kohteeksi joutunut nainen on saanut tuomiossa tunnuksen D ja kaksi asianomistajaa tunnusteet B ja C.  B on vainajan aviopuoiso ja C puolisoiden tytär;  heitä on kuultu todistelutajoituksessa sekä käräjä- että hovioikeudessa. Selosteesta ilmenee, että B:tä on aluksi epäilty vaimonsa taposta ja että hän on ollut tutkinnan aikana  pidätettynäkin kymmenkunta päivää.

8. Todistjina on käräjäoikeudessa kuultu henkilöitä E-Ö eli aakkoset ovat juuri ja juuri riittäneet heidän merkitsemisekseen. Hovioikeudessa kuullut uudet todistajat on merktty tunnisteilla H1, G1 ja E1. Hovioikeus ei ole kuullut käräjäoikeudessa kuultuja todistajia X, Z ja Ä.

9. Kaikkien todistajien kohdalla selosteesa ei ilmene, keitä he itse asiassa ovat ja mistä seikoista heitä on kuultu. Selosteesta ilmene kyllä esimerkksi, että todistaja H on oikeuslääkäri, joka on laatinut D:n (siis vainajan) oikeuslääketieteelliseen kuolinsyylausunnon, todistajat M ja F  rikospaikalle ensimmäisinä saapuneet poliisit, todistaja E paikallinen alkoholisti, jonka uhrin eli D:n aviomies B on tavannut nukkumasta aamulla kello 5.40 kotoaan kuolleen D:n vierestä, todistaja U uhrin sisar, joka on kertonut D:n silmälasien käytöstä, todistaja J, joka on kertonut vastaajan pyörälläajosta hieman ennen rikoksen tapahtumisaikaa jne. 

10. Tämänkin jutun kohdalla ulkopuolinen lukija joutuu kysymään, onko käräjäoikeudessa tarpeen kuulla kaikki 24 todistajaa ja etenkin sitä, onko hovioikeudessa ollut välttämätöntä kuulla uudelleen 21:ä käräjäoikeudessa jo kuullua todistajaa? 

11. Hovioikeusmenettelyn luonteesta keskusteltaessa on viime vuosikymmeninä korostettu Ruotsista saadun idean mukaisesti aina sitä, että oikeudenkäynnin pääpainon tulee (tulisi) olla käräjäoikeudessa ja sen menettelyssä, ja että hovioikeuskäsittelyn tehtävänä on käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen ja sen menettelyn oikeellisuuden kontrollointi (överprövning), eikä asian rajoitukseton uudellen tutkiminen eli tosiasillisesti uusintakäsittely (omprövning).  

18. Tähän tavoitteeseen ei ole kuitenkaan päästy, ei lähimainkaan, vaan  käytännössä hovioikeuskäsittelystä on vähänkin laajemmisssa jutuissa muoodostunut juuri edellä mainittua uusintakäsittelyä, jossa esitetään uudelleen sama aineistoa, joka oli esitetty jo käräjäoikeuden käsittelyssä. Ei siten ole mikään ihme, että oikeudenkänti on Suomessa hidasta ja siitä aiheutuu runsaasti sellaisia kustannuksia, jotka olisi voitu järkevästi toimien vältttää.

19. Näin on tapahtunut myös tässä Laihia tappojutussakin. Käräjäoikeuden tuomioon antamisesta ei kulunut aikaa kuin hieman yli puoli vuotta, kun hovioikeudessa alettiin käsitellä samaa asiaa uudelleen saman oikeudenkäytiaineiston perusteella kuin käräjäoikeudessakin; hovioikeudessa kuultin lisäksi kolmea uutta todistajaa. 

20. Todistajien suuren lukumäärän takia hovioikeuden pääksäittely on kestänyt tässä yhtä ainoaa rikosta koskevassa jutussa kolme päivää (16-18.11.2020). Käräjäoikeuden tuomioon ei ole merkitty, montako päivää käräjäoikeuden pääkäsittely on kestänyt, mutta ilmeistä on, että se on kestänyt ainakin kolme päivää, luultavasti kauemminkin. Käräjäoikeus on istunut jutun lautamieskokoonpanossa, jonka puheenjohtajana on toiminut käräjätuomari Anna-Maria Sjöblom ja jäseninä kaksi lautamiestä, joista toinen nainen ja toinen mies.

21. Hovioikeus on antanut tuomion 26. helmikuuta 2021, eli  hieman yli kolmen kuukauden kuluttua pääkäsittelyn päättymisestä. Lain mukaan hovioikeuden on pääsäännön mukaan annettava tuomio  kansliassa 30 päivän kuluessa pääkäsittelyn päättymispäivästä (OK 24:17.1). Erityisestä syystä hovioikeus voi antaa tuomion tämän määräajan jälkeenkin niin pian kuin mahdollista. Tässä jutussa on käsitelty vain yhtä rikosta eikä asia ole ole erityisen vaikea ratkaista, vaikka tuomion perustelemiseen onkin kulunut aikaa.  

22. Minun mielestäni hovioikeusolisi voinut kohtuudella tähdätä siihen, että tuomio annetaan ennen joulua. Se, että vastaaja on ollut vangittuna, ei ole sellainen syy, jonka takia ratkaisun antaminen voitiin siirtää kolmen kolmen kuukauden päähän pääkäsittelyn päättymisestä. Toisaalta Suomessa  kansliatuomion antaminen vasta kolmen kuukauden kuluttua pääkäsittelyn päättymisestä ei ole mitenkään poikkeuksellista, sillä käytänössä kansliatuomion antamista saadaan sekä käräjä- että hovoikeudessa odottaa paljon kauemminkin.  

23. Vertailun vuoksi on syytä todeta, että Ruotsin lain mukaan hovioikeden on annettava kansliatuomio jo 15 päivän kuluessa pääkäsittelyn päättymisestä, eikä tämän määräajan noudattaminen ole siellä käytännössä tuottanut hovioikeuksille erityisempiä vaikeuksia. Suomalaisten tuomioistuinten ja tuomareiden kannattaisi edes joskus  todella pohtia, miksi käräjäoikeuden osalta 14 päivän ja hovioikeuden osalta 30 päivän määräajan noudattaminen on meillä lähes ylivoimaisen vaikea asia. 

24. Tällaisia ajatuksia tuli käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomioista mieleen. 

233 a. Korkeimman oikeuden vuosikertomus 2020

1. Korkein oikeus (KKO) julkaisi viime vuoden vuosikertomuksensa 30.3. 2021. Korkein hallinto-oikeus (KHO) puolestaan julkisti oman vuosikertomuksensa hieman myöhemmin. Kertomuksista saa kohtalaisen hyvän yleiskuvan siitä, millaisia asioita ylimmissä oikeusasteissa ratkaistaan, mitkä ovat asioiden keskimääräiset käsittelyajat ja kuinka monta ratkaisua on julkaistu ennakkopäätöksinä, keitä ovat tuomioistuimen tuomarit  jne.

2. KKO ja KHO tiedottavat toiminnastaan ja ratkaisuistaan jatkuvasti myös kotisivuillaan. Siellä on myös tietoja tuomareista ja jäsenkunnassa tapahtuvista muutoksista. Ylimmillä tuomioistuimilla on myös omat Twitter-tilinsä; KKO:lla on Twitterissä noin 7 400 ja KHO:lla noin 4 000 seuraajaa. Ylimmpin oikeuksien jäseniä tai esittellijöitä ei ole ns. mediatuomareina, mikä on vain positiivista. Kummankin tuomioistuimen palveluksessa on tiedottaja.

3. KKO kehottaa kotisivullaan lukijoita tutustumaan vuosikertomukseensa.  Kertomuksen julkiseen kommentointiin ei sen sijaan patistella. Mutta kuten tiedämme, suomalainen ei on ainakin kirjailija Jorma Etton mukaan sellainen, joka vastaa kun ei kysytä, kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun ei kysytä jne., ja sama kokemussääntö pätenee myös virolaisiin.

4. Kommentoin tässä artikkelissa ainoastaan KKO:n vuosikertomusta, KHO:n toimintakertomuksen otan muutamassa kohtaa esille vertailumielessä. Kertomus löytyy KKO:n verkkosivulta.

  Korkeimman oikeuden vuosikertomus 2020

5. On kyllä kiintoisaa vertailla ylimpien tuomioistuinten kertomuksia keskenään ja arvioida, mitä eroja niistä löytyy ja kumpaa voitaisiin kenties pitää paremmin toimitettuna. KKO:n ja KHO:n vuosikertomuksia - niistä voidaan käyttää myös nimikettä toimintakertomus - voidaan ja on myös syytä verrata Ruotsin ja Norjan korkeimpien oikeuksien vastaaviin selontekoihin.

6. Norjan korkein oikeus, Høysterett, julkaisee säännönmukaisesti jotammikuun alussa edellisen vuoden toimintakertomuksensa. Näin tapahtui nytkin, sillä tuomioistuin julkaisi kertomuksena (årsmelding 2020) jo tammikuun toisella viikolla 2021. Tämä kertoo siitä, että toimintakertomuksen laatiminen aloitetaan Norjassa jo hyvissä ajoin ennen vuoden vaihtumista. Ruotsin Högsta domstol ei  jäänyt kovin kauas, sillä se julkaisi viime vuoden kertomuksensa (verksamhetsberättelse) helmikuun puolivälissä.  Suomen KKO on ollut julkaisuajan suhteen selvästi hitaampi.

7. Naapurimaiden toimintakertomukset käsittelevät suurin piirtein samoja asioita ja tietoja, mutta erojakin toki löytyy sekä sisällön että painotusten suhteen. KKO:n kertomuksissa otetaan totusti jo heti alussa esille saapuneiden asioiden ja annettujen ratkaisujen määrät ja asioiden käsittelyajat sekä niissä edelliseen vuoteen verrattuna tapahtuneet  muutokset. Näin myös vime vuoden kertomuksessa, sillä kyseiset tiedot on nostettu esiin sekä presidentti Tatu Leppäsen että kansliapäällikkö Wilhelm Norrmanin katsauksissa, samoin KKO:n kertomuksen ilmestymisen johdosta julkaisemassa tiedotteessa.

KKO:n tiedote

8. Ruotsin tai Norjan ylimpien oikeuksien toimintakertomuksissa tähän puoleen ei sen sijaan ole kiinnitetty vastaavanlaista huomiota. Asiamäärät ja käsittelyajat toki mainitaan, mutta vasta kertomusten lopussa esitettyjen tilastotietojen yhteydessä. Käsittelyaikojen pituus ei ole ollut Ruotsin tai Norjan ylimmissä oikeuksissa ongelma. Sitä se ei ole ollut myöskään KKO:ssa, mutta Suomessa on vanhastaan ollut vallalla näkemys, jonka mukaan lähes kaikki tuomioistuinlaitoksen ongelmat kulminoituisivat nimenomaan oikeudenkäynnin hitauteen, vaikkei tästä ainakaan KKO:n kohdalla olekaan kysymys. Toisin on asian laita käräjä- ja hovioikeuksien osalta. Käsittelyajoissa kolmen naapurimaan ylimpien oikeuksien välillä ei ole suurta eroa  

9. Ruotsin korkeimpaan oikeuteen saapui viime vuonna 6 800 asiaa, joista valituslupahakemuksia oli noin 5 000. KKO:een saapui vain 1 883 asiaa, joista valituslupahakemuksia oli 1 606. Ruotsin HD:n asiamäärä kasvoi hieman viime vuonna, KKO:n sen sijaan laski 7.2 prosentilla, mikä presidentti Tatu Leppäsen mukaan johtui lähinnä koronaepidemiasta. Todella suuri ero siis asiamäärissä, mutta toki Ruotsin väkimäärä puolta suurempi kuin Suomen. 

10. Ruotsin HD:ssa on 16 jäsentä eli oikeusneuvosta, mutta heistä lainkäyttöön osallistuu kerrallaan vain 14 jäsentä, sillä kaksi jäsentä on vuorollaan laintarkastustehtävää hoitavan lakineuvoston (lagrådet) jäsenenä.  Ruotsin ylimmässä oikeudessa ei ole presidenttiä, vaan sen päällikkötuomarin virkanimike on puheenjohtaja. Suomen korkeimmassa oikeudessa on presidentti ja 18 oikeusneuvosta. Tässä on jälleen selvä ero, nyt kuitenkin Suomen eduksi, jos niin halutaan sanoa.  

11. Voidaan kysyä, miten Ruotsin HD kykenee selviytymään lähes kolme kertaa suuremman asiamäärän käsittelystä ja vieläpä joutuisammin kuin KKO, vaikka sen jäsenluku on reilusti KKO:ta pienempi? Ennakkopäätöksiä (prejudikaatteja) kumpikin ylin aste antaa yhtä paljon, eikä eroja ole myöskään suullisten käsittelyjen määrissä; nykyisin KKO toimittaa suullisen käsittelyn ueammin kuin Ruotsin HD. HD:n suullinen käsittely on pääkäittely, kuten hovi- ja käräjäoikeudessakin. Suomen KKO ei sen sijaan toimita pääkäsittelyä, vaan "vain" suuliisen käsittelyn, jonka jälkeen pidetään aina esittely, jossa asia vasta ratkaistaan. Kummassakin tuomioistuimessa yksi jäsen voi päättää valitusluvan myöntämisestä. Ruotsin HD:ssa näin tapahtuu vuosikertomuksen mukaan 95 prosentissa lupahakemuksista, Suomen KKO ei ilmoita vuosikertomuksessaan tai kotisivuillaan mainittua osuutta.

12. Hyvä kysymys, jota olen aiemminkin pohtinut, mutta jota muut lakimiehet eivät ole jostakin syystä vielä "huomanneet" tai jos ovat, vaikenevat asiasta. KKO:ta asiasta ei voida moittia, mutta kenties lainsäätäjä voisi harkita,  olisiko KKO:n jäsenmäärää syytä hieman supistaa. Ilmeistä kuitenkin on, ettei näin tule lähiaikoina tapahtumaan. Laissa säädetään, että KKO:ssa on presidentti ja muina jäseninä vähintään 15 oikeusneuvosta.

13. Norjan Høysterettissa asian käsittelytapa eroaa Ruotsin ja Suomen korkeimpien oikeuksien kääsittelystä merkittävästi mm. sikäli, ettei tuomioistuimessa tunneta esittelyjärjestelmää eikä esittelijöitä ole; avustavia ja valmistelua suorittavia lakimiehiä toki on. Høysterettissä asioiden käsittely tapahtuu suullisesti, kun taas Suomen ja Ruotsin ylimmissä oikeusasteissa kirjallinen menettely on selvä pääsääntö. Asioiden esitelystä vastaavat asianosaisten asiamiehet.

14. Høysterettin päälikkötuomarin virkanimike on justitiarius, muilla jäsenillä ei ole erityistä virkanimeä, vaan he ovat tuomareita (dommer). Merkille pantavaa on tapa, jolla justitiarius Toril Marie Øie on vuosikertomukseen 2020 kirjoittamassaan katsauksessa korostanut suullisen käsittelytavan merkitystä myös koronaepidemian aikana. Høeysterett toimitti laajaa huomiota herättäneenssä ilmaston vahingoittamista koskevassa jutussa täysistunnon pääkäsittelyn, johon asianosaisten asianajajat osallistuivat, videoyhteyden avulla; tuomio jutussa julistettiin 22.12.2020.

15. KKO:n vuosikertomus alkaa presidentti Tatu Leppäsen katsauksella, jossa hän keskittyy  käsittelemään muun muassa koronan vaikutusta yleensä lainkäyttöön ja erityisesti KKO:n toimintaan.  Leppäsen mukaan KKO:n toiminta jatkui 2020 vakaana - tämä toteamus on otettu myös KKO:n julkaiseman tiedotteen otsikkoon - vaikka pandemian myötä työskentelyolosuhteet ja toimintatavat muuttuivat merkittävästi. Tätä muutosta ulkopuolinen tarkkailija ei tosin ole huomannut, mutta Leppäsen ja myöhemmin oman katsauksensa esittäneen kansliapäällikkö Normanin mukaan etätyöt ja sähköiset yhteydet valtasivat toiminnassa alaa. Istuntoja ja työskentelyä pystyttiin kertomuksen mukaan kutenkin jatkamaan  tehokkaasti. 

16. Istunnoilla tarkoitetaan tässä yhteydessä KKO:n esittelyjä, jossa asioita käsitellään kirjallisesti ilman, etä asianosaiset tai heidän asiamiehensä olisivat saapuvilla. Viime vuonna KKO järjesti yhdeksän suullista käsittelyä, joista useimmat koskivat rikosjuttuja - lähinnä seksuaalirikosasioissa - ja joissa otettiin vastaan myös henkilötodistelua; tätä seikkaa ei vuosikertomuksessa mainita.

17. Vuosikertomus sisältää monenlaista asiaa. Ennakkopäätöksiä KKO antoi viime vuonna keskimääräistä enemmän eli 112 kappaletta, joiden korkeatasoisuutta Leppänen samalla kehaisee. Vuonna 2018 KKO antoi ainoastaan 92 ennakkopäätöstä, joten viime vuonna oliki aika parantaa tässä suhteessa tulosta. Yleensä KKO antaa keskimärin noin 100 ennakkopäätöstä vuodessa. KKO:een saapuneiden asoiden määrä on ollut 3-4 viimeisenä vuotena hienoisessa laskusuunnassa, sillä kun. vielä vitisen vjuotta sitten KKO:een saapui keskimäärin 2 300-2 600 asia vuodessa, viime vuonna sinne tuli vain hieman yli 2000 asiaa.

18. Presidentti Leppästä huolestuttaa siivili-eli riita-asioiden vähäinen osuus valituslupahakmuksista, koska  myös siviilioikeuden alalla tarvittaisiin oikeusjärjestelmää kehittäviä KKO:n ennakkopäätöksiä. Tässä kohtaa Leppänen on täysin oikeassa. Riita-asioiden vähäinen osuus selittyy, kuten kaikki hyvin tiedämme, osaksi korkeilla oikeudenkäyntikuluilla, joihin presidentti Leppänen otti kantaa heti, kun hänet oli noin vuosi sitten nimitetty presidentin virkaan. Tämäkin pitää paikkansa, mutta ihme kyllä, oikeusministeriöstä ei ole vieläkään kuulunut asiaa koskevia minkäänlaisia uudistussuunitelmia.

19. Presidentti Leppänen mainitsee katsauksessaan myös jo edellä todetun käsittelyaikojen vähäisen lyhennyksen sekä Tuomioistuinviraston toiminnan aloittamisen. Hän on tyytyväinen myös siitä, että  terveydenhuoltolain uuden pykälän mukaan yliopistolliset sairaanhoitopiirit vastavaat yhdessä tuomioistuinten pyytämien lääketieteellisten asiantuntijalausuntojen antamisesta. Aikaisemmin näiyä laustoja antoi Valviran, mutta vuoden 2017 jälkeen tuiomioistuimet eivät käytännösä saaneet lausuntoja, koska velvollisuudesta antaa niitä ei ollut nimenomaisia lainsäännöksiä. Katsauksensa lopuksi Leppänen valittelee oikeusvaltioperiaatteen kannalta huolestuttavasta kehityksestä muun muassa Puolassa, johon EU:n toimesta on puututtu. Suomalainen oikeusvaltio ja sen osana riippumaton tuomioistuinlaitos on sen sijaan korkeaa tasoa, vakuuttaa Leppänen.

jatkuu

233. Avioehtosopimus. Muotovaatimukset. Sopimuksen pätemättömyys. Kanneoikeus. Näytön arviointi. KKO 2021:28

1. Avioehtosopimus on puolisoiden välinen sopimus, jolla he sopivat avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen varallisuussuhteista keskenään siten, että joko toisella tai kummallakaan heistä ei ole avio-oikeutta toisen puolison omaisuuteen tai sen osaan.

2. Vuosittan avioituneista pareista lähes 40 prosenttia tekee avioehtosopimuksen ja jättää sen rekisteröitäväksi Digi- ja väestötietovirastolle. Netti suorastaan pursuaa asianajo- tai lakiasiaintoimistojen ja muidenkin elimien taikka järjestöjen esittelemiä avioehtomalleja. Kuitenkin ilmenee jatkuvasti tapauksia, joissa avioehtosopimusta ei ole tehty asianmukaisella tavalla ja oikeudessa nostetaan kanteita, joilla pyritään avioehtosopimuksen pätemättömäksi julistamiseen.

3. Korkein oikeus on antanut tänään mielenkiintoisen äänestyspäätöksen juuri avioehtosopimuksen muotovaatimusta ynnä muuta koskevassa asiassa (KKO 2021:28). 

4. Asiassa on kysymys paitsi avioliittolain 66 §:n tulkinnasta, myös näytön arvioinnista, jonka perusteella asia on loppujen lopuksi ratkaistu.  KKO on toimittanut asiassa suullisen käsittelyn, joka on riita-asiassa melko harvinaista.

5. Tapauksessa on kysymys

a) ensiksi siitä, onko avioehtosopimus pätemätön, jos avioehtosopimuksen muotovaatimuksiin kuuluvaa todistamisvaatimusta ei ole noudatettu, mutta puolisoiden tiedetään omakätisesti ja vapaaehtoisesti allekirjoittaneen avioehtosopimuksen?

b) Jos vastaus edelliseen kysymykseen on myöntävä, voiko puoliso menettää oikeutensa vedota avioehtosopimuksen muotovirheeseen ja jos voi, niin millä edellytyksillä? 

6. KKOn kannanotot näihin kysymyksiin on ilmaistu oikeusohjeena ratkaisuselosteen otsikossa näin:

Kun avioliittolain 66 §:ssä säädettyä todistamisvaatimusta ei ollut noudatettu, avioehtosopimus katsottiin pätemättömäksi, vaikka puolison tiedettiin omakätisesti ja vapaaehtoisesti allekirjoittaneen avioehtosopimuksen.

Asiassa ei ollut osoitettu sellaisia seikkoja, joiden perusteella olisi aihetta katsoa, että puolison vetoaminen muotovirheeseen merkitsisi oikeuden väärinkäyttöä tai että sitä olisi pidettävä kunnian vastaisena ja arvottomana. Siten hän ei ollut menettänyt oikeuttaan vedota muotovirheeseen. 

7. Jälkimmäisen kysymyksen osalta KKO:ssa on ollut äänestys, sillä oikeusneuvos Huovila päätyi näytön arvioinnissa siihen, että avioehtosopimuksen muotovirheeseen vetoamista oli tässä tapauksessa pidettävä kunnian vastaisena ja arvottomana ja että kanteen avioehton pätemättömyydestä nostanut puoliso oli sen vuoksi menettänyt oikeutensa vedota siihen. 

8. Mainitun kysymyksen osalta oli jo hovoikeudessa äänestys, sillä tuomari Jaakko Rautio, joka on sivumennen sanottuna prosessioikeudesta väitellyt oikeustieteen tohtori ja dosentti, katsoi muun muassa jääneen näyttämättä, että kanteen nostanut A olisi aiheuttanut muotovirheen tai ollut puuttumatta siihen hyötyäkseen siitä vastaaja B:n vahingoksi.

9. Pikanttia lisämaustetta asiaan tuo se, että kanteen avioehdon pätemättömyydestä nostanut A on koulutukseltaan juristi. Hän on ollut tietoinen avioehtosopimuksen muotovaatimuksesta (AL 66 §) ja siten myös siitä, että sopimus on pätemätön, jos siihen todistajiksi nimensä kirjoittaneet henkilöt eivät ole olleet saapuvilla sopimusta allekirjoitettaessa.

10. KKO:n perustelut ovat - nykyisin hyvin totuttuun tapaan - laajat ja seikkaperäiset erityisesti näytön selostamisen ja arvioinnin osalta. Tämäkin ratkaisu osoittaa vääräksi sen vielä jokin aika sitten julkisuudessa yleisesti esitetyn näkemyksen, jonka mukaan KKO ei tutki "juuri lainkaan" näyttökysymyksiä. Kyllä KKO totisesti tutkii näyttöä - ehkä liiaksikin - ja tekee näin varsinkin rikosasioissa ja erityisesti seksuaalirikosjutuissa.

11. Olen lukenut päätöksen perustelut, mutten ole havainnut, että niissä kerrottaisiin, onko kanteen nostanut A mies vai nainen. Tämä tietynlaisen sukupuolettomuuden korostuminen on nykyisin eräs  tyypillinen piirre KKO:n perustelukäytännössä.

12. Minulla ei ole tässä yhteydessä tarkoitus eikä mahdollisuuttakaan syventyä tarkemmin KKO:n ratkaisun perusteluihin, vaan tarjoan lukijoille lähinnä vain tilaisuuden pohtia tapausta ja osallistua kommenteillaan keskusteluun. 

13. On kuitenkin syytä esittää riidan taustaksi ja lähtökohdiksi seuraavat KKO:n toteamat seikat:

14. A on 22.11.2010 omakätisesti ja vapaaehtoisesti allekirjoittanut puolisoiden väliseksi avioehtosopimukseksi nimetyn asiakirjan sekä avioehtosopimuksen rekisteröintihakemuksen. Hän on oikeustieteellisen koulutuksen saaneena tiennyt, että hänen allekirjoituksensa avioehtosopimuksessa tulisi todistaa oikeaksi laissa säädetyllä tavalla.

15. Avioehtosopimuksen todistajat eivät ole olleet läsnä A:n allekirjoittaessa asiakirjan. A ei ole myöhemminkään tunnustanut todistajille allekirjoitustaan. B on hankkinut todistajien nimet asiakirjaan jälkikäteen ja toimittanut avioehtosopimuksen rekisteröitäväksi. Avioehtosopimus on rekisteröity 24.11.2010.

16. Avioliittolain 42 §:n mukaan avioehtosopimus on tehtävä kirjallisesti. Avioehtosopimuksen muodosta säädetään lisäksi lain 66 §:ssä, jonka mukaan avioehtosopimuksen on oltava päivätty, asianmukaisesti allekirjoitettu ja kahden esteettömän henkilön oikeaksi todistama, jotta se olisi pätevä.

17. Puolisot ovat 15.8.2011 tehneet kiinteistön kaupan, jossa A on myynyt osuutensa puolisoiden yhteisenä kotina käytetystä kiinteistöstä B:lle.

18. B on hakenut avioeroa 2.9.2011. Puolisot on tuomittu avioeroon 9.3.2012.

19. KKO:n perusteluissa ei mainita, milloin A nosti kanteen. Kun Vantaan käräjäoikeus on antanut tuomion asiassa 2.3.2018, on todennäköistä, että kanne on nostettu vuonna 2017, siis vasta noin seitsemän vuotta avioehtosopimuksen tekemisen jälkeen. 

20. KKO on antanut asiassa vuonna 2019 - tarkempaa ajankohtaa lupapäätöksissä ei mainita - valitusluvan lyhyesti siitä, "oliko puoliso menettelynsä perusteella menettänyt oikeutensa vedota avioehtosopimuksen muotovirheeseen" (VL 2019-119). 

21. KKO:n päätöksissä ei mainita, vaikka se olisi tietenkin suotavaa, ajankohtaa, jolloin KKO on toimittanut asiassa suullisen käsitelyn. Tieto tästä asiasta löytyy KKO:n verkkosivulta kohdasta "ajankohtaista". Mutta yllätys yllätys, kun nyt yritin katsoa, milloin KKO on tässä asiassa pitänyt suullisen käsittelyn, tietoa ei löytynytkään em. kohdasta. Näin siitä yksinkertaisesta syystä, että KKO ilmoittaa nykyisin  suullisista käsittelyistään enää vain kuluvan vuoden aikana pidetyistä suullisista. Vielä muutama viikko sitten kohdasta "suulliset käsittelyt" löytyivät tiedot ko. asiasta vuodelta 2010 lähtien. On pakko todeta, että KKO:n tiedottaminen on heikentynyt tältä osin, kuten eräissä muissakin suhteissa. Syytä tällaiseen menettelyyn ja salailuun en tiedä, mutta arvailen toki. 

22. Avioehtosopimuksen muotovaatimuksen osalta KKO katsoi yksimielisesti, että AL 66 §:ää on perusteltua tulkita siten, että avioehtosopimus on lähtökohtaisesti pätemätön, jos avioehtosopimuksen muotovaatimuksiin kuuluvaa todistamisvaatimusta ei ole noudatettu, vaikka onkin riidatonta, että puoliso on omakätisesti ja vapaaehtoisesti allekirjoittanut avioehtosopimuksen (kohta 16).

23. Voiko puoliso menettää oikeutensa vedota muotovirheeseen? Tähän kysymykseen KKO vastasi lähtökohtana, jälleen yksimielisesti (kohta 20), että puoliso voi menettää oikeuden vedota siihen, että avioehtosopimus ei täytä avioliittolain 66 §:n muotovaatimuksia, jos vetoaminen merkitsisi käsillä olevissa olosuhteissa oikeuden väärinkäyttöä tai sitä olisi muuten pidettävä kunnian vastaisena ja arvottomana. Tällaisesta tilanteesta voi olla kysymys ainakin silloin, kun puoliso on itse aiheuttanut asiakirjan muotovirheen voidakseen käyttää sitä hyväkseen toisen, muotovirheestä tietämättömän puolison kustannuksella. Puoliso voi menettää oikeuden vedota muotovirheeseen myös esimerkiksi silloin, kun hän on tietoisena muotovirheestä aikaisemmin nojautunut avioehtosopimukseen omaksi edukseen, mutta tahtoo myöhemmin muotovirheeseen vetoamalla torjua toisen puolison avioehtosopimukseen perustuvat vaatimukset. 

24.  Näiden "yleisten oppien" jälkeen KKO on arvioinut ko. tapausta tavalla, jossa pääpaino on näyttökysymyksissä. KKO on pitänyt asiassa suullisen käsittelyn, jossa A ja B ovat ovat henkilökohtaisesti saapuvilla. KKO selostaa ja puntaroi asiaa ja lähinnä näytön arviointia reilun 10 kappaleen verran (kohdat 21-33) ja päätyy siihen johtopäätökseen (kohta 33), ettei asiassa ole esitetty - todistustaakka oli B:llä - riittävää näyttöä sellaisista seikoista, joiden perusteella olisi aihetta katsoa, että A:n vetoaminen muotovirheeseen merkitsisi oikeuden väärinkäyttöä tai että sitä olisi muuten pidettävä kunnian vastaisena ja arvottomana. KKO:n enemmistön mukaan ei siten ole perusteita katsoa hänen menettäneen oikeutensa vedota muotovirheeseen. 

25. KKO julisti A:n ja B:n välisen vuonna 2010 tehdyn avioehtosopimuksen pätemättömäksi ja sen rekisteröinnin mitättömäksi.

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202128.html

26. Jutun pääkysymyksenä on, kuten jo valitusluvan myöntämistä koskevasta päätöksestäkin ilmenee, se, oliko A menettelynsä vuoksi menettänyt oikeutensa pätemättömyskanteen nostamiseen; kyse on siis kanneoikeudesta. Tästä kysymyksestä KKO joutui äänestämään, sillä oikeusneuvos Huovila oli sen osalta toisella kannalla kuin enemmistö.  

27. Huovila on perustellut kantansa laajasti, viittaan tässä suhteessa vain hänen eriävään mielipiteeseensä. Johtopäätöksenään Huovila lausui seuraavaa;

Edellä esitetyillä perusteilla katson näytetyksi, että A on allekirjoittamalla avioehtosopimuksen sekä sen rekisteröintihakemuksen edeltä ilmenevissä olosuhteissa aiheuttanut osaltaan muotovirheen avioehtosopimukseen. A on myöhemmin käyttänyt avioehtosopimusta ja B:n tietämättömyyttä muotovirheestä hyväkseen myydessään kiinteistöosuutensa B:lle ja saadessaan siten itselleen kauppahinnan. Toisaalta B on osaltaan aiheuttanut muotovirheen, koska hän ei ole selvittänyt avioehtosopimuksen muotovaatimusta, vaikka on ollut edeltä ilmenevin tavoin aktiivinen avioehtosopimusta solmittaessa.

Sopimukseen vetoamista pidetään tyypillisesti kunnian vastaisena ja arvottamana silloin, kun sopimus on saatu aikaiseksi käyttämällä hyväksi oikeustoimen tekijän tietämättömyyttä todellisista olosuhteista. Tässä tapauksessa A on kiinteistönkaupan yhteydessä käyttänyt hyväkseen B:n tietämättömyyttä aiheuttamastaan avioehtosopimuksen muotovirheestä. Katson, että A:n menettely rinnastuu sellaiseen kohdassa 20 kuvattuun menettelyyn, jossa puoliso on itse aiheuttanut avioehtosopimuksen muotovirheen voidakseen käyttää sitä hyväkseen toisen, muotovirheestä tietämättömän puolison kustannuksella. Tämän lisäksi A voidaan katsoa kohdassa 20 tarkoitetulla tavalla nojautuneen muotovirheestä tietoisena avioehtosopimukseen omaksi edukseen kiinteistönkaupassa ennen kuin on nostanut avioehtosopimuksen pätemättömyyskanteen kuusi vuotta myöhemmin. B:n edellä kuvatulla laiminlyönnillä – sen laatu huomioon ottaen – ei ole vaikutusta arviooni vetoamisen kunnian vastaisuudesta ja arvottomuudesta.

Näillä perusteilla katson, että vetoamista avioehtosopimuksen muotovirheeseen on tässä tapauksessa pidettävä kunnian vastaisena ja arvottomana ja että A on sen vuoksi menettänyt oikeutensa vedota siihen. 

28. Minusta sekä KKO:n enemmistö että oikeusneuvos Huovila ovat perustelleet kantaansa hyvin, joten on hyvin vaikea sanoa, kumpaa niistä olisi pidettävä toista parempana tai hyväksyttävämpänä vaihtoehtona. Tässäkin asiassa näyttäisi pätevän yleisessä oikeustieteessä vanhastaan esitetty näkemys, jonka mukaan tulkintaa edellyttävissä kiperissä tapauksissa ei edes ole yhtä ainoaa ehdottomasti oikeaa ratkaisua. - Vaikka tällä ei toki ole mitään merkitystä, kallistuisin itse ratkaisun luettuani Huovilan edustamalle kannalle. 

29. KKO:n ratkaisun otsikkoon on otettu vain kaksi asiasanaa, nimittäin avioliitto ja avioehtosopimus. Tässä on kyllä oltu turhan vaatimattomia, sillä otsikossa olisi voitu mainita myös sellaiset sanat kuin esimerkiksi avioehtosopimuksen pätemättömyys, muotovaatimus, kanneoikeus, todistustaakka, näytön arviointi ja oikeuden väärinkäyttö. Se, ettei oikeuden väärinkäytöstä ollut tapauksessa lopultakaan kysymys, ei toki olisi estänyt ottamasta siitä asiasanaa otsikkoon (rubriikkiin), koska väärinkäytön mahdollisuutta on pohdittu.

232. Vaasan HO:n tuomio (VaaHO 2021:4), tappo, näytön arviointi

1. Kolmio- tai mustasukkaisuusdraama johti heinäkuussa 2018 Laihialla 60-vuotiaan naisen väkivaltaiseen kuolemaan ja sen jälkeen esitutkintaan ja oikeudenkäyntiin. Mediassa asian käsittelyä on seurattu tiiviisti. Vaasan hovioikeus pani oikeusjutulle toistaiseksi pisteen, kun se 26. helmikuuta 2021 hyväksyi käräjäoikeuden jutussa antaman ratkaisun, jolla 1971 syntynyt nainen tuomittiin taposta 10 vuodeksi vankeuteen. Tuomittu, joka on koko ajan kiistänyt syyllisyytensä, on hakenut valituslupaa; korkein oikeus ei ole vielä ratkaissut hakemusta. 

2. Asiassa on kysymys näytön arvioinnista ja siitä, onko syytteen tueksi esitetty riittävän vahvaa näyttöä, jotta langettava tuomio on voitu antaa. Lain mukaan tuomion, jolla vastaaja tuomitaan syylliseksi, edellytyksenä on, ettei vastaajan syyllisyydestä jää varteenotettavaa epäilyä (OK 17 luvun 3 §:n 2 mom).

3. Vaasan hovioikeus julkaisi ratkaisusta 26.2.2021 seuraavan tiedotteen: 

Lehdistötiedote R 20/460

Vaasan hovioikeus on antanut ratkaisunsa Laihialla 6.-7.7.2018 tapahtuneessa tappoa koskevassa asiassa. Hovioikeudessa on ollut vastaajan valituksen johdosta arvioitavana se, onko vastaaja syyllistynyt tappoon.

Hovioikeus on hylännyt vastaajan valituksen. Hovioikeus on käräjäoikeuden tavoin katsonut vastaajan syyllistyneen tappoon ja pysyttänyt voimassa hänelle tuomitun 10 vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen sekä hänen asianomistajille maksettavaksi tuomitut korvaukset.

Vastaajan syyllisyyden tueksi on esitetty hovioikeudessa näyttöarvoltaan vahvaa ja yhdensuuntaista selvitystä, joka on yksiselitteisesti liittänyt hänet rikokseen ja sen tekoaikaan ja -paikkaan sekä osoittanut, että vastaajalla on ollut niin mahdollisuus kuin motiivikin surmata rikoksen uhri. Motiivilla ei kuitenkaan itsessään ole syytteen tueksi esitetyn näytön todistusvoimaa lisäävää vaikutusta.

Asiassa esitetty selvitys on ollut rikoksen laatuun nähden kattavaa, eikä sen perusteella ole aihetta olettaa, että syytteenalaiseen rikokseen olisi syyllistynyt joku muu henkilö kuin vastaaja, vaikka tutkinta on ollut osin puutteellista vastaajan vammojen ja hänen käytössään olleen Jopo-mallisen polkupyörän toimintakuntoisuuden kuin myös todistajan kuulustelun taltioinnin osalta.

Vastaajan eduksi vaikuttavat, syytteen teonkuvaukselle vaihtoehtoiset tapahtumainkulut on suljettavissa pois sellaisella varmuudella, joka ei jätä varteenotettavaa epäilyä hänen syyllisyydestään.

Syyte on näin ollen näytetty tuomitsemiskynnyksen ylittymisen edellyttämällä varmuudella toteen. Hovioikeus on hyväksynyt käräjäoikeuden tuomion perustelut ja lopputuloksen näytön arvioinnin ja syyksilukemisen osalta.

Hovioikeuden ratkaisu ei ole lainvoimainen. Siihen voi hakea muutosta, mikäli korkein oikeus myöntää valitusluvan.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvos Petteri Korhonen, hovioikeudenneuvos Timo Saranpää ja hovioikeudenneuvos Mika Kinnunen. Ratkaisu on yksimielinen.

4.  Tiedote on lyhyt, mutta näytön arvioinnin osalta asianmukaisesti laadittu. Tosin toteamus, jonka mukaan "tutkinta on ollut osin puutteellista vastaajan vammojen ja hänen käytössään olleen Jopo-mallisen polkupyörän toimintakuntoisuuden kuin myös todistajan kuulustelun taltioinnin osalta", on ulkopuoiselle lukijalle, joka ei siis ole perehtynyt asiaan, hieman hämmentävä.  Lausuma olisi edellyttänyt tuomion perusteluihin tutustumista, mutta tämä ei ollut tiedotteen julkaisuhetkellä mahdollista, sillä hovioikeus julkaisi tuomionsa vasta 19.4.2021 eli lähes kahta kuukautta tiedotteen antamisen jälkeen. Hovioikeuden perustelujen mukaan kyseisen todistajan (E) esitutkinnassa antama kertomus olisi tullut videoida. Tämä puute ei kuitenkaan alentanut todistajan kertomuksen luotettavuutta.

5. Tiedotteessa häiritsee, ainakin minua, pitkälle viety asianosaisten anonymisointi. Siinä ei esimerkiksi kerrota uhrin eikä vastaajan sukupuolta tai ikää, ei myöskään sitä, millä paikkakunnalla, paikassa ja olosuhteissa tai millä tavalla rikos on tehty. Myöskään rikoksen motiivia ei mainita. Kuten tuomion perusteluista ilmenee, uhri oli 60 -vuotias nainen ja vastaaja vuonna 1971 syntynyt nainen, joka oli seurustellut uhrin aviomiehen kanssa muutaman vuoden ajan. Rikos toteutettiin painamalla sängyssä vatsallaan maanneen uhrin päätä tyynyä ja patjaa vasten niin voimakkaasti, että uhri kuoli tukehtumiseen.

6.  Kun muutama päivä sitten havaitsin hovioikeuden kotisivuilta tuomion, pitäisi ilmeisesti sanoa tuomiosta laaditun ratkaisuselosteen, en huomannut heti yhdistää asiaa Laihian tapaukseen, josta tiedotusvälineet olivat runsaasti uutisoineet. Ratkaisuun perehdyttyäni aloin etsiä siitä mahdollista annettua tiedotetta. Tiedotteen otsikossa ei ole mainintaa taposta tai näytön arvioinnista, vaan siinä mainitaan ainoastaan jutun diaarinumero R20/460, joka ei lukijalle kerro mitään jutun laadusta. 

7. Minua hieman ihmetyttää tiedotteessa olevan maininta, jonka mukaan syyte on näytetty toteen "tuomitsemiskynnyksen ylittymisen edellyttämällä tavalla". Tuomitsemiskynnyksen mainitseminen ei olisi minusta ollut tarpeen, sillä kun vastaaja on tuomittu rikoksestaan 10 vuodeksi vankeuteen, on sanomattakin selvää, että näyttö on ylittänyt tuomitsemiskynnyksen, eli selkokielellä ilmaistuna näyttö on ollut riittävä langettavan tuomion antamiseen. 

8. Tuomitsemiskynnys on oikeuskirjallisuudessa luotu käsite, joka on sinänsä osuva ja todistusoikeudellisissa julkaisuissa käyttökelpoinen termi; sen synonyyminä käytetään usein ilmaisua näyttökynnys. Jorma Rudanko pitää väitöskirjassaan "Näkökohtia todistusharkinnasta" (2021) näyttökynnystä tuomitsemiskynnystä parempana terminä. OK 17 luvun todistelua koskevat säännökset eivät kuitenkaan tunne käsitettä. Siinä on kysymys riittävästä näytöstä, jotta langettava tai rikokseen syypääksi julistava tuomio on mahdollista antaa. Sanonta  "tuomitsemiskynnyksen ylittyminen" tai "tuomitsemiskynnyksen ylittymiseen vaadittava näyttö" esiintyy useita kertoja myös hovioikeuden perusteluissa; kerran jopa kahdesti samassa virkkeessä; tämä alkoi jo hipoa ärsyyntymiskynnykseni ylärajaa. Minusta oikeustieteessä luotuja käsitteitä, joita lainsäädäntö ei tunne, ei olisi syytä käyttää - ainakaan kovin usein samassa asiassa -  yleisölle tarkoitetuissa tiedotteissa, koska asiat voidaan ilmaista niitäkin ja vieläpä yksinkertaisella ja selkeällä tavalla. 

9. Hieman ihmetyttää tiedotteen otsikossa oleva sana "lehdistötiedote". Kun tiedote on julkaistu hovioikeuden verkkosivulla, se on toki tarkoitettu, ei vain lehdistölle, vaan "koko kansalle", eli esimerkiksi henkilöille, jotka joko säännönmukaisesti tai saattumalta seuraavat tuomioistuinten verkossa tapahtuvaa tiedottamista ja ratkaisuja.

10. Ehkä jatkan, ehkä en, tapauksen käsittelyä hovioikeuden perustelujen osalta myöhemmin eri blogikirjoituksessa. Jutun lopputuloksen suhteen minulla ei ole huomauttamista, mutta kuten sanonta kuuluu, vasta perusteluistaan tuomio tunnetaan.  Laitan tähän linkin, josta voidaan kätdä lukemassa hovioikeuden nyt myös Finlexissä olevaa tuomiota, jonka asianumero on VaaHO 2021:4.  

https://www.finlex.fi/fi/oikeus/ho/2021/vaaho2021108273