1. Satakunnan käräjäoikeus (käräjätuomari Laura Heikkilä) oli B:n hakemuksesta
10.8.2018 antamallaan tuomiolla määrännyt A:n vuoden ajaksi lähestymiskieltoon, jolla suojattin paitsi
B:tä myös A:n ja B:n yhteisiä alaikäisiä lapsia C:tä ja D:tä; C oli tuolloin 11 -vuotias ja D 12 -vuotias. Käräjäoikeus ei ollut selvittänyt lasten mielipidettä asiassa. Käräjäoikeus ei ollut ratkaisussaan lausunut mitään A:n toissijaisesta
vaatimuksesta, jonka mukaan mahdolliseen lähestymiskieltoon pitäisi
määrätä poikkeus, joka oikeuttaisi lapset tapaamaan häntä valvotusti
kiellon voimassaoloaikana.
2. A pyysi Vaasan hovioikeudelta jatkokäsittelylupaa ja vaati valituksessaan ensisijaisesti lähestymiskiellon kumoamista katsoen, että lähestymiskiellon määräämiselle lasten suojaksi ei ollut perusteita. A vetosi erityisesti siihen, että käräjäoikeus ei ollut ottanut kantaa hänen toissijaiseen vaatimukseensa valvotuista tapaamisista lähestymiskiellon aikana. Lisäksi A vaati, että lähestymiskieltoon määrätään joka tapauksessa hänen jo käräjäoikeudessa vaatimansa poikkeus, koska muuten hänet vieraannutetaan lapsistaan. Hän vaati hovioikeutta määräämään, että hän saa tavata lapsiaan kolme kertaa viikossa neljän tunnin ajan valvotusti kaupungin sosiaalitoimen tapaamispaikassa.
3. Vaasan hovioikeus (Pasi Vihla, Kirsi Häkkinen ja Mika Kinnunen) ei 22.10.2018 antamallaan päätöksellä myöntänyt A:lle jatkokäsittelylupaa, joten käräjäoikeuden ratkaisu jäi pysyväksi.
4. Korkein oikeus myönsi A:lle valitusluvan siltä osin kuin kyse oli luvan myöntämisestä kuin lähestymiskielto oli määrätty lasten suojaksi. Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. B vaati valituksen hylkäämistä.
5. Korkeimman oikeuden perusteluissa käsitellään aluksi OK 25 luvun 11 §:n 1 momentissa säädettyjä jatkokäsittelyluvan myöntämisen edellytyksiä muutosperusteella, tarkistusperusteella, ennakkoratkaisuperustella ja muun painavan syyn perusteella (kappaleet 5-9).
6. Seuraavaksi KKO on pohtinut lapsen ja vanhemman välisen yhteydenpidon turvaamista, kun vanhempi määrätään, kuten tässä tapauksessa on tehty, lähestymiskieltoon lapsensa suojaksi. Kysymystä on tarkasteltu lähestymiskieltolain säännösten ja esitöiden (kappaleet 10-15) sekä perustuslaissa, kansainvälisissä ihmisoikeusssopimuksissa sekä YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksessa määriteltyjen perhe-elämän suojaa koskevien velvoitteiden kannalta (kappaleet 16-19).Tämän jälkeen perusteluissa esitetään yleisiä näkökhtia lähestymiskielon suhteesta lapsen ja vanhemman väliseen yhteydenpitoon (kappaleet 20-22).
7. Johtopäätöksinään tässä asiassa KKO toteaa (perustelukappaleet 23-26), että hovioikeuden olisi tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa kolmella eri perusteella eli ennakkoratkaisuperusteella, tarkistusperisteella ja muun painavan syyn perusteella. Hovioikeus ei kuitenkaan ollut "nähnyt" syytä myöntää lupaa millään perusteella.
8. KKO moitti käräjäoikeutta perustelukappaleessa 24 siitä, että sen "tuomio on ollut erittäin suppeasti perusteltu. Käräjäoikeus ei ole selostanut vastaanottamansa henkilötodistelun sisältöä eikä yksityiskohtaisesti arvioinut asiassa esitettyä näyttöä. Erityisenä puutteena ratkaisussa on lisäksi ollut se, että käräjäoikeus ei ole lausunut mitään A:n toissijaisesti esittämästä vaatimuksesta, jonka mukaan mahdollisen lähestymiskiellon yhteydessä pitää määrätä poikkeuksista kieltoon, jotta hänen ja lasten väliset valvotut tapaamiset ovat mahdollisia lähestymiskiellon voimassaoloaikana".
9. Mainitut seikat huomioon ottaen KKKO katsoo (kappale 25), että käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ole ollut hovioikeudessa mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä. Käräjäoikeuden ratkaisun puutteellisuuden takia oli erityisesti mahdotonta arvioida, onko lasten turvallisuuden takaamiseksi ollut välttämätöntä määrätä vuoden pituisesta lähestymiskiellosta ilman mitään poikkeuksia A:n ja lasten välisen yhteydenpidon mahdollistamiseksi. Näin ollen hovioikeuden olisi pitänyt myöntää jatkokäsittelylupa myös tarkistusperusteella.
10. Tää korutoont on kertomaa! Kyse ei ole voinut olla vain käräjäoikeuden "hoksaamisen" puutteesta. Joka tapauksessa hovioikeuden olisi pitänyt hoksata, että käräjäoikeuden menettelyssä ja ratkaisussa on ollut vakavia puutteita ja virheitä, joiden takia jatkokäsittelyluvan myöntäminen olisi ollut välttämätöntä.
11. Mutta ei tässä vielä kaikki. KKO arvostelee käräjäoikeutta myös siitä, että se on sallinut B:n käyttää yksin lasten puhevaltaa, vaikka A ja B olivat kumpikin lastensa huoltajia (kappaleet 27-32). KKO:n mukaan hovioikeuden olisi pitänyt omasta aloitteestaan kiinnittää huomiota siihen, että lasten puhevallan käyttämistä ei ollut käräjäoikeudessa järjestetty asianmukaisesti ja myöntää myös tältä osin jatkokäsittelylupa muun painavan syyn perustella (kappale 33). KKO määräsi OK 12 luvun 4a §:n 1 momentin nojalla lapsille edusnvalvojan ko. oikeudenkäyntiä varten.
12. Käräjäoikeuden ja hovioikeuden "syntilista" jatkuu vielä. KKO nimittäin katsoi, että hovioikeuden olisi pitänyt viran puolesta kiinnittää huomiota siihen, ettei 11- ja 12 -vuotiaiden lasten mielipdettä asiasta ollut selvitetty siten kuin perustuslain 6 §n 3 momentin ja lapsen oikeuksien yleissopimuksen 12 artikla edellyttävät. Hovioikeuden olisi siten pitänyt myöntää jatkokäsittelylupa muun painavan syyn perusteella myös sen varmistamiseksi, että lasten mielipide asiasta selvitetään heidän perus- ja ihmisoikeuksiensa edellyttämällä tavalla (perustelukappaleet 34-38).
13. Lasten oikeuksien yleissopimuksen 12 artiklan 1 kohdan mukaan sopimusvaltiot takaavat lapselle, joka kykenee muodostamaan omat näkemyksensä, oikeuden vapaasti ilmaista nämä näkemyksensä kaikissa lasta koskevissa asioissa. Lapsen näkemykset on otettava huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti. Tämän toteuttamiseksi lapselle on artiklan 2 kohdan mukaan annettava mahdollisuus tulla kuulluksi häntä koskevissa oikeudellisissa toimissa joko suoraan tai edustajan tai asianomaisen toimielimen välityksellä kansallisen lainsäädännön menettelytapojen mukaisesti.
14. Lasten oikeuksien yleissopimukseen viitataan yleisten tuomioistuimien lapsiasioissa antamissa ratkaisuissa ilmeisesti aika harvoin. Korkein hallinto -oikeus on nojautunut siihen ainakin ulkomaalaisasiaa koskevassa ratkaisussaan KHO 2017:81. KHO katsoi, että Maahanmuuttovirasto oli menetellyt virheellisesti, kun virastolle hakemuksen tehneen henkilön lapselle ei ollut ennen viraston päätöstä varattu tillaisuutta tulla kuulluksi turvapaikkahakemuksen tekemiseen johtaneista syistä, kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen perusteitsa ja hakemusta koskevista näkemyksistään. KHO kumosi Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset ja palautti asian virastolle uudelleen käsiteltäväksi.
15. Suomessa on viime aikoina väitelty lapsioikeudesta yllättävän usein. Tutkittua tietoa tärkeästä asiasta olisi siten runsaasti saatavilla, mutta näyttää siltä, että tämä tieto ei ole vielä saavuttanut kaikkia tuomioistuimia tai ainakaan läheskään kaikkia tuomareita.
16. Ko. tapauksessa KKO (Littunen, Antila, Ilveskero, Välimaa ja Tapani) kumosi Vaasan hovioikeuden tuomion ja myönsi A:lle jatkokäsittelyluvan siltä osin kuin hänet oli määrätty lähestymiskieltoon lasten suojaksi. Asia palautettiin tältä osin hovioikeuteen, jonka tuli kiireellisesti ottaa asia omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväksi.
KKO:n ratkaisuseloste
17. Voidaan pohtia, miksi hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupa, vaikka käräjäoikeuden menettelyssä ja ratkaisussa oli useita puutteita ja virheitä. Miksi hovioikeus ei "hoksannut" niitä?
18. Hovioikeus käsitteli ja ratkaisi asian niin joutuisasti - noin kuukaudessa - että voidaan epäillä, että asiassa pidettiin hieman liian kiirettä ja hoppua, jolloin sitä ei ehditty selvittää niin hyvin kuin olisi pitänyt tehdä. Jatkokäsittelylupa on hyvin helppo evätä, eikä ratkaisua tarvitse perusteella, mikä on minusta tuntunut aina oudolta. Ei voida tietenkään sulkea pois sitäkään mahdollisuutta, että hovioikeudet tuntevat silloin tällöin kiusausta päästä hieman ikäviltä tai hankalilta tuntuvista jutuista ja asioista eroon mahdollisimman kivuttomasti ja vähällä vaivalla. Siihen jatkokäsitelyluvan epääminen tarjoaa oivallisen keinon. - En toki halua väittää, että tämä olisi ko. tapauksessa ollut jatkokäsittelyluvan epäämisen syynä tai edes osasyynä!
2. A pyysi Vaasan hovioikeudelta jatkokäsittelylupaa ja vaati valituksessaan ensisijaisesti lähestymiskiellon kumoamista katsoen, että lähestymiskiellon määräämiselle lasten suojaksi ei ollut perusteita. A vetosi erityisesti siihen, että käräjäoikeus ei ollut ottanut kantaa hänen toissijaiseen vaatimukseensa valvotuista tapaamisista lähestymiskiellon aikana. Lisäksi A vaati, että lähestymiskieltoon määrätään joka tapauksessa hänen jo käräjäoikeudessa vaatimansa poikkeus, koska muuten hänet vieraannutetaan lapsistaan. Hän vaati hovioikeutta määräämään, että hän saa tavata lapsiaan kolme kertaa viikossa neljän tunnin ajan valvotusti kaupungin sosiaalitoimen tapaamispaikassa.
3. Vaasan hovioikeus (Pasi Vihla, Kirsi Häkkinen ja Mika Kinnunen) ei 22.10.2018 antamallaan päätöksellä myöntänyt A:lle jatkokäsittelylupaa, joten käräjäoikeuden ratkaisu jäi pysyväksi.
4. Korkein oikeus myönsi A:lle valitusluvan siltä osin kuin kyse oli luvan myöntämisestä kuin lähestymiskielto oli määrätty lasten suojaksi. Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. B vaati valituksen hylkäämistä.
5. Korkeimman oikeuden perusteluissa käsitellään aluksi OK 25 luvun 11 §:n 1 momentissa säädettyjä jatkokäsittelyluvan myöntämisen edellytyksiä muutosperusteella, tarkistusperusteella, ennakkoratkaisuperustella ja muun painavan syyn perusteella (kappaleet 5-9).
6. Seuraavaksi KKO on pohtinut lapsen ja vanhemman välisen yhteydenpidon turvaamista, kun vanhempi määrätään, kuten tässä tapauksessa on tehty, lähestymiskieltoon lapsensa suojaksi. Kysymystä on tarkasteltu lähestymiskieltolain säännösten ja esitöiden (kappaleet 10-15) sekä perustuslaissa, kansainvälisissä ihmisoikeusssopimuksissa sekä YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksessa määriteltyjen perhe-elämän suojaa koskevien velvoitteiden kannalta (kappaleet 16-19).Tämän jälkeen perusteluissa esitetään yleisiä näkökhtia lähestymiskielon suhteesta lapsen ja vanhemman väliseen yhteydenpitoon (kappaleet 20-22).
7. Johtopäätöksinään tässä asiassa KKO toteaa (perustelukappaleet 23-26), että hovioikeuden olisi tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa kolmella eri perusteella eli ennakkoratkaisuperusteella, tarkistusperisteella ja muun painavan syyn perusteella. Hovioikeus ei kuitenkaan ollut "nähnyt" syytä myöntää lupaa millään perusteella.
8. KKO moitti käräjäoikeutta perustelukappaleessa 24 siitä, että sen "tuomio on ollut erittäin suppeasti perusteltu. Käräjäoikeus ei ole selostanut vastaanottamansa henkilötodistelun sisältöä eikä yksityiskohtaisesti arvioinut asiassa esitettyä näyttöä. Erityisenä puutteena ratkaisussa on lisäksi ollut se, että käräjäoikeus ei ole lausunut mitään A:n toissijaisesti esittämästä vaatimuksesta, jonka mukaan mahdollisen lähestymiskiellon yhteydessä pitää määrätä poikkeuksista kieltoon, jotta hänen ja lasten väliset valvotut tapaamiset ovat mahdollisia lähestymiskiellon voimassaoloaikana".
9. Mainitut seikat huomioon ottaen KKKO katsoo (kappale 25), että käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ole ollut hovioikeudessa mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä. Käräjäoikeuden ratkaisun puutteellisuuden takia oli erityisesti mahdotonta arvioida, onko lasten turvallisuuden takaamiseksi ollut välttämätöntä määrätä vuoden pituisesta lähestymiskiellosta ilman mitään poikkeuksia A:n ja lasten välisen yhteydenpidon mahdollistamiseksi. Näin ollen hovioikeuden olisi pitänyt myöntää jatkokäsittelylupa myös tarkistusperusteella.
10. Tää korutoont on kertomaa! Kyse ei ole voinut olla vain käräjäoikeuden "hoksaamisen" puutteesta. Joka tapauksessa hovioikeuden olisi pitänyt hoksata, että käräjäoikeuden menettelyssä ja ratkaisussa on ollut vakavia puutteita ja virheitä, joiden takia jatkokäsittelyluvan myöntäminen olisi ollut välttämätöntä.
11. Mutta ei tässä vielä kaikki. KKO arvostelee käräjäoikeutta myös siitä, että se on sallinut B:n käyttää yksin lasten puhevaltaa, vaikka A ja B olivat kumpikin lastensa huoltajia (kappaleet 27-32). KKO:n mukaan hovioikeuden olisi pitänyt omasta aloitteestaan kiinnittää huomiota siihen, että lasten puhevallan käyttämistä ei ollut käräjäoikeudessa järjestetty asianmukaisesti ja myöntää myös tältä osin jatkokäsittelylupa muun painavan syyn perustella (kappale 33). KKO määräsi OK 12 luvun 4a §:n 1 momentin nojalla lapsille edusnvalvojan ko. oikeudenkäyntiä varten.
12. Käräjäoikeuden ja hovioikeuden "syntilista" jatkuu vielä. KKO nimittäin katsoi, että hovioikeuden olisi pitänyt viran puolesta kiinnittää huomiota siihen, ettei 11- ja 12 -vuotiaiden lasten mielipdettä asiasta ollut selvitetty siten kuin perustuslain 6 §n 3 momentin ja lapsen oikeuksien yleissopimuksen 12 artikla edellyttävät. Hovioikeuden olisi siten pitänyt myöntää jatkokäsittelylupa muun painavan syyn perusteella myös sen varmistamiseksi, että lasten mielipide asiasta selvitetään heidän perus- ja ihmisoikeuksiensa edellyttämällä tavalla (perustelukappaleet 34-38).
13. Lasten oikeuksien yleissopimuksen 12 artiklan 1 kohdan mukaan sopimusvaltiot takaavat lapselle, joka kykenee muodostamaan omat näkemyksensä, oikeuden vapaasti ilmaista nämä näkemyksensä kaikissa lasta koskevissa asioissa. Lapsen näkemykset on otettava huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti. Tämän toteuttamiseksi lapselle on artiklan 2 kohdan mukaan annettava mahdollisuus tulla kuulluksi häntä koskevissa oikeudellisissa toimissa joko suoraan tai edustajan tai asianomaisen toimielimen välityksellä kansallisen lainsäädännön menettelytapojen mukaisesti.
15. Suomessa on viime aikoina väitelty lapsioikeudesta yllättävän usein. Tutkittua tietoa tärkeästä asiasta olisi siten runsaasti saatavilla, mutta näyttää siltä, että tämä tieto ei ole vielä saavuttanut kaikkia tuomioistuimia tai ainakaan läheskään kaikkia tuomareita.
16. Ko. tapauksessa KKO (Littunen, Antila, Ilveskero, Välimaa ja Tapani) kumosi Vaasan hovioikeuden tuomion ja myönsi A:lle jatkokäsittelyluvan siltä osin kuin hänet oli määrätty lähestymiskieltoon lasten suojaksi. Asia palautettiin tältä osin hovioikeuteen, jonka tuli kiireellisesti ottaa asia omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväksi.
KKO:n ratkaisuseloste
17. Voidaan pohtia, miksi hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupa, vaikka käräjäoikeuden menettelyssä ja ratkaisussa oli useita puutteita ja virheitä. Miksi hovioikeus ei "hoksannut" niitä?
18. Hovioikeus käsitteli ja ratkaisi asian niin joutuisasti - noin kuukaudessa - että voidaan epäillä, että asiassa pidettiin hieman liian kiirettä ja hoppua, jolloin sitä ei ehditty selvittää niin hyvin kuin olisi pitänyt tehdä. Jatkokäsittelylupa on hyvin helppo evätä, eikä ratkaisua tarvitse perusteella, mikä on minusta tuntunut aina oudolta. Ei voida tietenkään sulkea pois sitäkään mahdollisuutta, että hovioikeudet tuntevat silloin tällöin kiusausta päästä hieman ikäviltä tai hankalilta tuntuvista jutuista ja asioista eroon mahdollisimman kivuttomasti ja vähällä vaivalla. Siihen jatkokäsitelyluvan epääminen tarjoaa oivallisen keinon. - En toki halua väittää, että tämä olisi ko. tapauksessa ollut jatkokäsittelyluvan epäämisen syynä tai edes osasyynä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti