133. Ruotsin Högsta domstolen, osa II

1. Högsta domstolenin jäseninä ovat tällä hetkellä seuraavat 15 oikeusneuvosta (suluissa tuomarin ikä vuoden 2019 lopussa) Anders Eka (58), II-osaston pj. Gudmund Toijer (63), Ann-Christine Lindeblad (65), Kerstin Calissendorff (64), Johnny Herre (56), Agneta Backlund (59), Ingemar Persson (65), Svante O. Johansson (59), Dag Mattsson (62), Lars Edlund (67), Sten Andersson (64), Stefan Johansson (64), Petter Asp (49), Eric M. Runesson (59) ja Matlin Bonthron (52).

2. Yllä HD:n jäsenet ryhmäkuvassa, puheenjohtaja Anders Eka edessä keskellä. Hän on muita päätään pidempi, vaikka seisoo yhtä rappua alempana.  Suomen KKO:sta ei taida olla julkaistu vastaavaa ryhmäkuvaa, vaan yleensä kuvia, joissa jäsenet istuvat plenumsalin pöydän ympärillä.

3. Högsta domstolen sijaistee Tukholmassa Bonden palatsissa (Bondeska palatset), joka rakennettiin 1600 -luvulla alun perin ruotsalaisen valtiomiehen Gustaf Bonden yksityisasunnoksi. HD muutti rakennukseen 1949, sitä ennen tuomioistuin oli toiminut  Tukholman kuninkaallisessa linnassa.  

4. Jokaisesta HD:n tuomarista on julkaistu kuva HD:n kotisivuilla. Näin on tehty myös Norjan Høysterettin sivuilla, mutta meidän KKO:n ja KHO:n tuomareista ei löydy tuomioituimen sivuilta henkilökohtaista valokuvaa. Jokaisen HD:n jäsenen aiemmasta toiminnasta esitetään nettisivulla tarkat tiedot. Selostukseen sisältyy maininta myös jäsenen mahdollisesta toiminnasta välimiehenä; näitä jäseniä on viisi. Muussa yhteydessä on käynyt selville, että viime vuonna oikeusneuvokseen virkaan nimitetty Eric M. Runesson on toiminut välimiehenä yli sadassa asiassa -  KKO:n jäsenten esittelystä puuttuu välimiesjäsenyyksiä koskeva tieto, mitä voidaan pitää puutteena.

5. HD:n jäsenet ovat iäkkäämpiä tuomareita kuin Suomen KKO:ssa, vain oikeusneuvos Asp on syntynyt 70-luvulla. Aika harvoin HD:hen on nimitetty alle 50-vuotiaita tuomareita;  Johnny Herrre oli nimityshetkellä vuonna 2010 47- vuotias.

6. Ruotsissa tuomarin eroamisikä on 67 vuotta. Tänä vuonna eläkkeelle jää oikeusneuvos Edlund. Uusiksi jäseniksi, jotka alkavat hoitaa virkaansa myöhemmin tänä vuonna, on nimitetty Cecilia Renfors (58), joka on ollut aiemmin tuomarina, mutta toimii nykyisin oikeusasiamiehenä, sekä Stefan Reimer (57), joka on Helsingborgin käräjäoikeuden chefsrådman.

7. HD:n jäsenten tausta on aika lailla samanlainen kuin KKO:n oikeusneuvostenkin. Seitsemällä on nimityshetkellä ollut aiempaa tuomarikokemusta (Eka, Toijer, Lindeblad, Persson, Andersson, Reimer ja Renfors), kolme on ollut asianajajana (Calissendorff, Edlund ja Runesson), kolme professorina (Herre, Svante O. Johansson ja Asp) ja neljää voidaan pitää lainvalmistelijana (Backlund, Mattson, Stefan Johansson ja Bonthron); Stefan Johanssoon on toiminut myös tuomarina.

8. Lainvalmistelijoina tomineilla juristeilla on siten Ruotsissa, samoin kuin Suomessakin, aika suuri kiintiö maan ylimmässä tuomioistuimessa. Tulee kuitenkin ottaa huomioon, että kaikilla edellä mainituilla neljällä HD:n lainvalmistelijajäsenellä on tuomarin pätevyys, ts. he ovat läpikäyneet tuomarikoulun ja tulleet nimitetyiksi hovioikeuden asessoreiksi. Suomen KKO:ssa tilanne on tässä suhteessa erilainen.

9. Yhdessä asiassa KKO:n ja Ruotsin HD:n jäsenkunta eroaa kuitenkin toisistaan. Suomessa oikeusneuvokseen virkaan voidaan ja on aika usein myös nimitetty "talon" omia esittelijöitä, tavallisesti esittelijäneuvoksen virassa olevia lakimiehiä. Viimeksi näin tapahtui vuonna 2017, jolloin KKO:n jäseneksi nimitettiin esittelijäneuvos, OTT Juha Mäkelä. Ruotsissa esittelijän nimittäminen HD:n jäseneksi ei sen sijaan näytä olevan käytännössä mahdollista, sellaista nimitystä ei ainakaan ole viime sotien jälkeen tiedossani. Ruotsin käytäntö on perusteltu ja se olisi ilman muuta omaksuttava myös Suomessa. Kun meillä virkaesityksen jäsenen nimittämisestä tekee KKO itse, esityksen kohdistuminen monien pätevien ja kokeneiden viranhakijoiden ohi talon omaan virkamieheen on omiaan herättämään epäilyjä nimitysmenttelyn puolueettomuuden suhteen.

10. Suomessa lakia olisi järkevää muuttaa siten, että virkaesityksen tasavallan presidentille myös KKO:n ja KHO:n jäsenten nimittämisen osalta tekisi ylimpien oikeuksien sijasta tuomarinvalintalautakunta. Ruotsissa tällainen muutos tapahtui vuonna 2010. On yllättävää, että vuoden tuomioistuinlain (267/2016) valmistelun ja säätämiseen yhteydessä Suomessa ei puututtu kyseiseen epäkohtaan. Ylimpien tuomioistuinten riippumattomuus ei ko. muutoksen johdosta vaarantuisi, koska nimitysasian valmistelussa asiasta pyydettäisiin KKO:n tai KHO:n lausunto ja mainittujen tuomioistuinten valitsemat edustajat ovat sitä paitsi mukana tuomarinvalintalautakunnan kokoonpanossa ja toimivat vieläpä lautakunnan puheenjohtajina.

11. Ruotsin HD:n jäsenkunnassa on lähes aina ollut aiemmin professoreina toimineita jäseniä. Nykyisistä professorijäsenistä Petter Asp on rikosoikeuden, Johnny Herre kauppaoikeuden ja Svante O. Johansson puolestaan siviilioikeuden tutkija. 

!2. HD:n aiemmista professorijäsenistä voidaan mainita esimerkkeinä mainita sellaiset tunnetut nimet kuin Hjalmar Karlgren (1946-64), Henrik Hessler (1973-83), Bertil Bengtsson (1977-93) ja Torgny Håstad (1998-2010), jotka ovat kaikki toimineet siviilioikeuden professoreina. HD:n jäsenenä on ollut myös prosessioikeuden professori Lars Welamson (1970-88), joka on kirjoittanut teoksia mm. oikeusvoimaopista ja konkurssioikeudesta sekä Rättegång VI -nimisen mainion oppi- ja käsikirjan, joka käsittelee muutoksenhakuoikeutta.

13. Ruotsin korkeimmassa oikeudessa on n. 30 esittelijää eli suunnilleen yhtä paljon kuin KKO:ssa. KKO:ssa käytössä olevaa jakoa oikeussihteereihin, vanhempiin oikeussihteereihin ja esittelijäneuvoksiin HD:ssa ei tunneta, vaan kaikkien esittelijöiden virkanimike on oikeusihteeri (justitiesekreterare). He ovat yleensä tuomarikoulutuksen suorittaneita hovioikeuden asessoreja ja heidät nimitetään tehtävään korkeintaan neljäksi vuodeksi; mahdollinen jatkokausi voi kestää enintään toiset neljä vuotta. Lisäksi HD:ssa on kymmenkunta notaarikoulutuksen suorittanutta valmistelujuristia (beredningsjurist), jotka osallistuvat alkuvaiheessa tuomioistuimeen saapuvien valitusasioiden valmisteluun.

14. Minusta KKO:ssa (ja KHO:ssa) tulisi siirtyä esittelijöiden osalta samanlaiseen käytäntöön kuin Ruotsissa. Esittelijöiden virat tulisi mieltää koulutusviroiksi tai -tehtäviksi, niihin ei ole suinkaan tarkoitus jäädä "ikuisesti", vaan tietyn 2-3 vuoden määräajan kuluttua  esittelijän tulisi siirtyä urallaan eteenpäin ja hakeutua muihin ja vaativimpiin tehtäviin. Nykyisin kolmannes KKO:n esittelijän vakinaisista viroista voidaan lain nojalla muuttaa ja ainakin osa niistä on tiettävästi myös muutettu määräajaksi täytettäviksi viroiksi. 

15. Kirjoitussarjan III-osa tulee myöhemmin.

132. Ruotsin Högsta domstolen, osa I

                 Högsta domstolen sijaitsee Bonden palatsissa Tukholmassa

1. Tietoja eri maiden ylimmistä tuomioistuimista saa kätevästi niiden netissä julkaisemista toiminta- tai vuosikertomuksista. Suomalaista juristia kiinnostaa yleensä eniten muiden pohjoismaiden korkeimpien oikeuksien toiminta

2. Norjan Høysterett julkaisi vuoden 2018 toimintakertomksensa jo 7.1. 2019, eli kun vasta viikko oli kulunut kertomusvuoden päättymisestä. Suomessa ei ole totuttu lähimainkaan näin nopeaan toimintaan. Korkein hallinto-oikeus (KHO) julkaisi vuoden 2017 vuosikertomuksensa 30.3.2018 ja KKO oman kertomuksensa vikkoa paria myöhemmin.

3. Tässä yhteydessä on syytä luoda katsaus Ruotsin korkeimman oikeuden Högsta domstolenin (HD) viime vuoden toimintakertomukseen. Se julkaistiin tuomioistuimen kotisivulla viime viikon perjantaina 26. tammikuuta.

HD:n toimintakertomus vuodelta 2018

4. Tomintakertomus on hyvin toimitettu 50-sivuinen julkaisu, jossa on paljon isokokoisia kuvia ja johon sisältyy kaksi veideoesitystä tuomioistuimen toiminnasta. Kertomuksessa on vältetty turhaa pönäkkyyttä, eikä siinä mässäillä laajoilla numeroselvityksillä, vaan tilastotiedot esitetään taulukkomuodossa julkaisun lopussa.

5. Toimintakertomuksen alkuun on otettu tuomioistuimen uuden puheenjohtajan - Ruotsin korkeimmassa oikeudessa ei ole presidenttiä - alkusanat. HD:n puheenjohtajana 1.9.2018 aloitti oikeusneuvos Anders Eka, joka on aiemmin toiminut mm. Svean hovioikeuden laamannina ja Tukholman käräjäoikeuden laamannina. Puheenjohtajan virkaa haki myös HD:n toisen jaoston puheenjohtajana toimiva oikeusneuvos Gudmund Toijer. HD:n puheenjohtajaksi voidaan nimittäin vain talossa työskentelevä oikeusneuvos. Suomen KKO:sa tilanne on toinen, sillä tuomioistuimen presidentti voidaan nimittää myös myös oman talon ulkopuolelta.

6. HD:n puheenjohtajana ennen Anders Ekaa toiminut oikeusneuvos Stefan Lindskog jäi eläkkeelle elokuun lopussa 2018. Hänet nimitettiin oikeusneuvokseksi 2006 ja HD:n puheenjohtajaksi vuoden 2016 alusta. Aiemmin Lindskog toimi asianajajana, minkä ohessa hän on väitellyt oikeustieteen tohtoriksi ja julkaissut useita laajoja oikeustieteellisiä teoksia lähinnä yhtiöoikeudesta ja välimiesmenettelystä. Lindskog, joka on ollut asianajajaliiton puheenjohtajana, kuulunee maan menestyimpien lakimiesten joukkoon myös taloudellisesti. Ihmekös tuo, sillä Lindskog on hoitanut ahkerasti myös välimiehen tehtäviä. 

7. Anders Eka korostaa esityksessään tuomioistuimen tiedotustoiminnan merkitystä ja vakuuttaa, että korkein oikeus tulee tekemään parhaansa, jotta  oikeusvarmuus säilyisi ja ihmiset pääsisivät oikeuksiinsa. Hän toteaa, että tilanne ei ole kaikkien maiden ylimpien oikeuksien osalta yhtä hyvä ja viittaa tässä suhteeessa erityisesti viimeaikaisiin tapahtumiin Puolassa ja Unkarissa, jossa poliittinen valta on pyrkinyt horjuttamaan riippumattomien tuomioistuinten ja erityisesti korkeimman oikeuden asemaa. 

8. Anders Eka korostaa HD:n ja korkeimman hallintotuomioistuimen (HFD) välistä yhteistyötä. Tämä on ilmennyt vuona 2018 mm. siten, että oikeusneuvos Kerstin Calissendorff (HD) ja oikeusneuvos Kristina Ståhl (HFD) vaihtoivat kolmeksi kuukaudeksi työpaikkoja keskenään, jolloin ensiksi mainittu työskenteli HFD:n ja jälkimmäinen puolestaan HD:n jäsenenä.

9. Suomessa KKO:n ja KHO:n yhteistyö ei ole ollut aina yhtä mutkatonta ja hedelmällistä. KHO on ei ole lämmennyt aloitteelle, jonka mukaan KKO ja KHO voitaiisiin yhdistää yhdeksi ylimmäksi tuomioistuimeksi. KHO on vastustanut sitkeästi myös tuomioistuinviraston perustamista, jota KKO on sen sijaan puoltanut.

10. Oikeusneuvos Kerstin Calissendorff kertoo otsikon En pionär i Högsta domstolen alla oikeusneuvos  Ingrid Gärde Widemarista (1912-2009), joka nimitettiin 50 vuotta sitten eli 1968 ensimmäisenä naisena HD:n jäseneksi; hän oli sanotussa virassa vuoteen 1977 asti. Gärde Widemar toimi ennen korkeimman oikeuden jäseneksi tuloaan kolmeen eri otteeseen 16 vuotta kansanpuolueen kansanedustajana (riksdagsledamot). - Suomen korkeimman oikeuden ensimmäinen naispuolinen jäsen on Maarit Saarni-Rytkolä (1916-2011), joka sai oikeusneuvoksen nimityksen vuonna 1970 eli kaksi vuotta myöhemmin kuin Ingrid Gärde Widemar.

11. Ingrid Gärde Widemarin isä Natanael Gärde oli oikeusneuvoksena 1929-1946. Hän  toimi vuosina 1932-1944 uutta oikeudenkäymiskaarta (rättegångsbalken) valmistelleen lainvalmisteluelimen puheenjohtajana. Ruotsin uusi oikeudenkäymiskaari (NRB) tuli voimaan 1948. Natanael Gärde julkaisi 1949 yhdessä kolmen muun uutta prosessilakia valmistelleen juristin kanssa varsin seikkaperäisen Nya rättegångsbalken jämte lagen om dess införande med kommentar -nimisen teoksen, jonka myös suomalaisten prosessioikeuden jatko-opiskelijoiden tuli vielä 70-luvulla hankkia ja tarkkaan lukea.

12. Toimintakertomuksen mukaan Ingrid Gärde Widemar oli kronologisessa järjestyksessä 248. Högsta domstolenin jäsen. Tuomioistuin perustettiin vuonna 1789 ja sinne on tähän mennessä nimitetty kaikkiaan 322 oikeusneuvosta. Puheenjohtaja Anders Ekan alkusanoista selviää, että viime vuonna tuomioistuimeen saatiin hankituksi muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikkien oikeuneuvosten valokuvat.

13. Ruotsin korkeimman oikeudessa on 16 jäsentä. Heistä vain 14 osallistuu kerrallaan lainkäyttöön eli ylimmälle oikeudelle tehtyjen valituslupahakemusten ja valitusten käsittelyyn. Kaksi jäsentä toimii nimittäin säännönmukaisesti äsenenä lagrådetissa, joka vastaa Suomessa aiemmin toiminnassa ollutta laintarkastuskuntaa ja antaa lausuntoja lainsäädäntöasioissa.

14. Suomen KKO:ssa on 19 jäsentä, presidentti ja 18 oikeusneuvosta. Ruotsin ylimpään oikeuteen tulee vuosittain noin 6 000 asiaa, joista noin 5 000 on hovioikeuksien päätöksistä tehtyjä valituslupahakemuksia ja valituksia. KKO:een saapuu vuosittain "vain" noin 2 000 asiaa, joista noin 1 800 on valituslupahakemuksia ja valituksia. 

15. Miten on mahdollista, että Ruotsin korkein oikeus tulee toimeen KKO:hon verrattuna noin pienellä jäsenmäärällä? Hyvä kysymys! Selitys ei löydy käsittelyaikojen pituudesta, sillä se näyttää tilastotietojen mukaan olevan HD:ssa selvästi lyhyempi kuin KKO:ssa. Ilmeisesti HD toimii tehokkaamin kuin KKO. T

16. Toisaalta on huomattava, että näiden ylimpien instanssien julkaisemien ennakkopäätösten lukumäärä on, yllättävää kyllä, aika selkeästi yhtä suuri, sillä kumpikin niistä antaa keskimäärin 100 ennakkopäätöstä vuodessa. Ruotsin HD:ssa yksi jäsen on voinut ratkaista valitusluvan myöntämistä koskevan asian eli käytännössä evätä hakemuksen; käytännössä näin myös useimmiten tapahtuu. KKO:ssa tämä tuli mahdolliseksi vasta tämän vuoden alussa.

Kirjoituksen II-osa julkaistaan myöhemmin.

  

131. Tuomion purkaminen (KKO 2019:6)

1. Korkein oikeus (KKO) on tänään antanut mielenkiintoisen ennakkopäätöksen (prejudikaatin), joka koskee talousrikostuomion purkamista syytetyn eduksi.

2. Päätöksellään KKO purki avunantajan käräjäoikeudessa saaman lainvoimaisen tuomion, kun päärikoksista syytettyjen syyte oli valituksen johdosta hylätty hovioikeudessa. KKO:ssa oli äänestys 3-2, vähemmistöön jääneet kaksi oikeusneuvosta hylkäsi  purkuhakemuksen.

3. KKO:n asiasta laatiman ratkaissuselosteen otsikko kuuluu näin:

A:n ja B:n syytteet törkeästä veropetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta oli hovioikeudessa hylätty toteen näyttämättömänä. C, joka oli käräjäoikeudessa tuomittu avunannosta törkeään veropetokseen ja törkeään kirjanpitorikokseen, ei ollut hakenut muutosta tuomioonsa. C haki rikostuomionsa purkamista sillä perusteella, että päätekijöiden syytteiden tultua hylätyksi hän ei ollut voinut avunantajana syyllistyä rikoksiin . Korkein oikeus katsoi, ettei asiassa ollut jäänyt jäljelle sellaista päärikosta, johon C:n avunanto olisi voinut kohdistua. Korkein oikeus purki C:n tuomion. (Ään.) Vrt. KKO 2015:68

4. Helsingin käräjäoikeus on vuonna 2016 tuominnut A:n ja B:n törkeästä veropetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta sekä C:n, D:n ja E:n avunannosta kyseisiin rikoksiin. Käräjäoikeuden tuomion mukaan näytetyksi on tullut, että C oli auttanut A:ta ja B:tä näiden tekemissä rikoksissa hankkimalla A:n ja B:n määräysvallassa olleen X Oy:n työkohteisiin työntekijöitä, joille oli maksettu palkat pimeästi. Edelleen näytetyksi on tullut, että C oli antanut hallinnoimansa X Oy:n alihankintaurakoitsijana toimineen yhtiön tilin X Oy:n näennäisen aliurakoinnin laskuttamiseen.

5. C on tyytynyt käräjäoikeuden tuomioon, joka hänen osaltaan sai siten lainvoiman. Tämä käräjäoikeuden lainvoimainen tuomio on C:n KKO:lle tekemän purkuhakemuksen kohteena.

6. Muut vastaajat C:tä lukuun ottamatta ovat valittaneet tuomiosta hovioikeuteen. Helsingin hovioikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että alihankintayritysten työntekijät olisivat tosiasiassa olleet X Oy:n työntekijöitä, B olisi ylipäätään käyttänyt määräysvaltaa yhtiössä ja että A olisi osallistunut pimeän palkan maksuun, sekä hylännyt A:han ja B:hen kohdistuneet syytteet. Kun päätekijöiden syytteet on hylätty, hovioikeus on lausunut, että myös avunantajina tuomittujen D:n ja E:n syytteet on tullut hylätä. Hovioikeuden tuomio on jäänyt A:n, B:n, D:n ja E:n osalta lainvoimaiseksi.

7. Korkeimmassa oikeudessa oli C:n tekemän purkuhakemuksen johdosta kysymys siitä, tuliko hakemuksen kohteena oleva käräjäoikeuden tuomio avunannosta törkeään veropetokseen ja törkeään kirjanpitorikokseen purkaa sen johdosta, että hovioikeus on hylännyt päätekijöitä koskevat syytteet. Kysymys on tarkemmin sanottuna oikeudenkäymiskaaren (OK) 31 luvun 8 §:n 3 kohdan tulkinnasta, eli siitä, mitä mainitussa lainkohdassa tarkoitetaan purkuhakemuksen tueksi vedotulla uudella seikalla tai todisteella.

8. KKKO totesi (perustelukappale 7), että sen ratkaisukäytännössä mukaan tuomion lainvoimaiseksi tulon jälkeen annettu tuomio ei ole lainkohdassa tarkoitettu uusi seikka (esimerkiksi KKO 1998:30, KKO 2008:24, kohta 8, KKO 2015:96, kohta 12). KKO on nimenomaisesti lausunut, ettei uutena seikkana voida pitää yksin KKO:n myöhemmin annettua tuomiota, jossa samassa jutussa toisen vastaajan syyllisyydestä esitetty näyttö on arvioitu toisin kuin hovioikeudessa, eikä tuon tuomion ja purkuhakemuksen kohteena olevan hovioikeuden tuomion väitettyä ristiriitaisuutta (KKO 1998:30, KKO 2015:68, kohta 13).

9. Saman rikoksen toista osallista koskevan lainvoiman saaneen tuomion purkaminen ei siten pääsääntöisesti voi perustua siihen, että muutosta hakeneen toisen osallisen kohdalla ylempi tuomioistuin on arvioinut näyttöä eri tavoin (KKO:n perustelukappale 8).

10. KKO on kuitenkin katsonut, että lainvoimaisen tuomion jälkeen annettu uusi tuomio voi tietyissä tilanteissa olla lainkohdassa tarkoitettu uusi seikka. Tällainen tilanne on ollut käsillä ratkaisussa KKO 2006:3, jossa KKO on purkanut törkeää velallisen epärehellisyyttä koskevan tuomion sen johdosta, ettei henkilöllä enää voitu katsoa olevan olleen tuomion tarkoittamaan velkaa KKO:n purettua törkeää veropetosta ja vahingonkorvausta koskeneen toisen tuomion.

11. KKO:n mukaan avunantajan rankaiseminen ei sen sijaan edellytä sitä, että pääteko on tekijälleen syyksiluettu (kappale 12). Osallisten ei tule vapautua vastuusta pelkästään sillä perusteella, ettei päätekijää saada kiinni tai hän muusta syystä välttää vastuun (KKO 2015:68, kohta 11).

12. KKO on ratkaisussaan KKO 2015:68 arvioinut avunantajan rikosvastuun liitännäisyyttä päätekoon. Korkein oikeus on lausunut, että avunannon liitännäisyydestä päätekoon ei itsessään seuraa, että päätekijää koskeva uusi tuomio olisi oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 3 kohdan tarkoittama uusi seikka (kohta 15).

13. Edellä viitatussa ratkaisussa (siis KKO 2015:68) hovioikeus oli hylännyt päätekoa koskevan syytteen sillä perusteella, että se oli suorittamassaan näytön arvioinnissa päätynyt pienempään petoksella tavoitellun oikeudettoman hyödyn määrään kuin käräjäoikeus, minkä vuoksi se oli katsonut, että teko oli arvioitava törkeän petoksen asemesta petokseksi. Tämä puolestaan oli johtanut lyhyemmän määräajan soveltamiseen syyteoikeuden vanhentumisessa. KKO:n mukaan hovioikeuden perustelut eivät osoittaneet pääteossa jonkin rikoksen yleisen edellytyksen jääneen täyttymättä eivätkä käräjäoikeuden tuomion perustuneen ratkaisun KKO 2006:3 tapaan virheelliseen syyksilukemiseen aikaisemmassa tuomiossa. Asiassa ei ollut myöskään kysymys sellaisesta tilanteesta, jossa hovioikeus ei ole pitänyt päätekoa lainkaan rikoksena tai jossa pääteon teonkuvaus on hovioikeudessa muuttunut olennaisesti rajoitetummaksi (kohta 15). Purkuhakemus oli siten hylätty.

14. KKO on mainitussa ratkaisussa edelleen todennut, että liitännäisyydellä ei ole ratkaisevaa merkitystä tilanteessa, jossa päätekijän menettely on ollut tunnusmerkistön mukainen ja syyllisyyttä osoittava. Avunantajan rangaistavuus voi kuitenkin sulkeutua pois liitännäisyyden vuoksi. Näin on ainakin silloin, kun jonkin asiassa selvitetyn yleisiin rikosvastuun edellytyksiin kuuluvan seikan perusteella on selvää, ettei pääteko voi olla tekijälleen syyksiluettavissa oleva rikos (kohta 12).

15. Arvioidessaan purkuedellyksiä tässä asiassa KKO on todennut, että toisin kuin ratkaisussa KKO 2015:68, jossa hovioikeuden perustelut eivät osoittaneet pääteossa jonkin rikoksen yleisen edellytyksen jääneen täyttymättä, tässä asiassa on kysymys tilanteesta, jossa hovioikeus ei ole pitänyt päätekoa lainkaan rikoksena. Päätekijöiden ei ole katsottu menetelleen rikoksen tunnusmerkistön mukaisesti, eikä heidän tekoaan ole pidetty syyllisyyttä osoittavana. Kun päätekijöiden syytteet on hylätty, asiassa ei ole jäänyt jäljelle sellaista rikosta, johon C:tä koskevassa syytteessä kuvattu avunanto olisi voinut kohdistua.

16. Hovioikeuden katsottua, ettei päätekijöinä syytettyjen A:n ja B:n menettely ollut täyttänyt syytekohdissa luettujen rikosten tunnusmerkistöä, C ei ole voinut avunantajana syyllistyä niihin rikoksiin, jotka käräjäoikeus on lukenut hänen syykseen. Asiassa oli siten OK 31 luvun 8 §:n 3 kohdassa tarkoitettu peruste C:n tuomion purkamiseksi.

17. Koska asia oli selvä, KKO päätti oikaista hakemuksen kohteena olevaa käräjäoikeuden tuomiota välittömästi. KKO purki Helsingin käräjäoikeuden 19.2.2016 antaman tuomion C:n osalta ja hylkäsi häntä vastaan ajetut syytteen ja vahingonkorvausvaatimuksen. KKO:n päätös ilmaisi oikeusneuvosten Littusen, Hirvelän ja Ilveskeron mielipiteen.

18. Vähemmistöön jääneet oikeusneuvokset Pynnä ja Koponen sen sijaan hylkäsivät C:n purkuhakemuksen. He katsoivat, ettei tapauksessa ollut perusteita poiketa ratkaisun KKO 2015:68 mukaisesta arviointitavasta, koska myöskään tuossa ratkaisussa hovioikeus ei ollut pitänyt tekoa rikoksena eikä syyksilukenut rikosta. Pynnän ja Koposen mukaan KKO:n enemmistön perustelutavalla (ed. kohta 15) ei ole mahdollista luotettavasti ennakoitavalla tavalla erottaa näyttöharkintaratkaisuja tilanteesta, jossa jokin näyttöharkintaan perustumaton rikosvastuun edellytyksistä puuttuu.

KKO:n ratkaisuseloste

19. Minusta KKO:n enemmistön ratkaisu on perusteltu ja järkevä, siis hyväksyttävä. Ratkaisu ei, jos hiuksia oikein tarkasti ryhdytään halkomaan, ole ristiriidassa ratkaisusta KKO 2015:68 ilmenevän oikeusohjeen kanssa, koska nyt esillä olevassa asiassa on kyse siitä, ettei hovioikeus ole pitänyt käräjäoikeuden päärikoksista syytettyjen tekoa ylipäätään rikoksena; vuoden 2015 tapauksessa oli puolestaan kyse lähinnä näytön harkintatilanteesta. Koska päätekijöitä koskevat syytteet on sanotulla perusteella hylätty lainvoimaisella tuomiolla, on johdonmukainen johtopäätös,  ettei ole olemassa sellaista rikosta, johon C olisi voinut syyllistyä. Hänen purkuhakemuksensa oli siten hyväksyttävä.

20. Toisaalta ratkaisuissa KKO 2015:68 ja KKO 2019:6 esillä olevat tapaukset ovat kuitenkin niin lähellä toisiaan, että joudutaan kysymään, merkitseekö KKO:n tänään antama päätös linjamuutosta KKO:n aiempaan ratkaisukäytäntöön. Jos näin on, olisi KKO:n tullut käsitellä ja ratkaista C:n purkuhakemus vahvennetussa kokoonpanossa, johon kuuluu 11 jäsentä. Olisin nähnyt, että näin olisi toimittu myös sen vuoksi, että nyt annettu jaostoratkaisu perustuu niukkaan ja täpärään 3-2 -äänestykseen.

130. Rikosuhrimaksun määrääminen (KKO 2019:4)

1. Laki rikosuhrimaksusta tuli voimaan 1.12.2016. Lain tarkoituksena on vahvistaa rikoksen uhrien tukipalveluihin kohdennettavaa valtionrahoitusta rikosuhrimaksujen tuottoa vastaavalla tavalla.

2.  Rikosuhrimaksut ovat jääneet alkuperäisestä tavoitteesta. Lain valmisteluvaiheessa rikosuhrimaksua arvioitiin kerättävän vuosittain noin 4,5 miljoonaa euroa, mutta vuonna 2017 sitä kertyi vain 2,3 miljoonaa euroa eli noin puolet tavoitteesta. Viime vuonna on arveltu päästävän jo yli 3 miljoonan euron.

3. Jos rikoksentekijä tuomitaan sellaisesta rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vankeutta, hänelle lain mukaan määrätään rikosuhrimaksu; ts. harkintaa ei ole.

4. Rikosuhrimaksun on velvollinen maksamaan täysi-ikäisenä rikoksen tehnyt henkilö. Maksu määräytyy rangaistusasteikon perusteella riippumatta siitä, onko rikoksella uhria. Maksun suorittamiseen ovat velvollisia myös oikeushenkilöt eli yritykset ja yhteisöt, jotka on tuomittu yhteisösakkoon.

5.  Rikosuhrimaksu on 40 euroa, jos teosta säädetty ankarin rangaistus on enintän kuusi kuukautta vankeutta, tai 80 euroa, jos säädetty ankarin rangaistus on yli kuusimkuukautta vankeutta. Oikeushenklölle määrättävän maksun suuruus on 800 euroa.

6. Rikosyhrimaksu määrätän rikosasian käsittelyn yhteydessä. Sakkomenettelyssä poliisi määrää maksun sakkomääräyksen yhteydessä ja syyttäjä rangaistusmääräysmenettelyn yhteydessä. Oikeudenkäynnin yhteydessä maksun määrää tuomioistuin rangaistuksen tuomitessaan. Maksua koskevaan päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vain samalla kun varsinaiseen rangaistukseen.

7. Nyt kommentoitavassa tapauksessa vastaaja A oli tuomittu kahdella eri tuomiolla rangaistukseen rikoksista, jotka olisi voitu käsitellä yhdessä samalla kertaaa. Hänet oli tuomittu ensin Vantaan käräjäoikeuden 5.12.2017 antamalla tuomiolla seitsemästä rikoksesta yhdyskuntapalveluun ja määrätty maksamaan 80 euron rikosuhrimaksu. Toisella eli Tuusulan käräjäoikeuden 14.12.207 antamalla tuomiolla A oli tuomittu neljästä rikoksesta niin ikään yhdyskuntapalveluun. Käräjäoikeus määräsi myös tällä kertaa A:n suorittamaan valtiolle 80 euron rikosuhrimaksun.

8. Korkein oikeus (KKO) myönsi A:lle valitusluvan Tuusulan käräjäoikeuden ratkaisusta tehtävään ennakkopäätösvalitukseen, josta säädetään OK 30 A luvussa. A vaati valituksessaan, että syyttäjän vaatimus rikosuhrimaksun maksamisesta hylätään. 

9. KKO:ssa oli kysymys siitä, voitiinko A määrätä suorittamaan rikosuhrimaksu myös Tuusulan käräjäoikeuden ratkaisemassa asiassa, vaikka kaikki rikokset olisi voitu käsitellä. samalla kertaa.

10. KKO on pohtinut kysymystä pro et contra lain sanamuodon ja sen esitöiden, rikosuhrimaksun oikeudellisen luonteen, rikosasioiden yhdessä käsittelyä koskevien säännösten, maksun suuruuden sekä käytännöllisten näkökohtien valossa. Perustelujen mukaan lähinnä vain rikosuhrimaksun rinnastuminen rikosoikeudelliseen seuraamukseen puoltaisi A:n valituksen hyväksymistä.

11. KKO päätyi siihen, että maksu tuli määrätä A:n maksettavaksi myös Tuusulan käräjäoikeuden 14.12.2017 antamassa tuomiossa. KKO:n mukaan maksua ei voitu jättää määräämättä pelkästään sillä perusteella, että rikokset olisi vitu käsitellä yhdessä Vantaan käräjäoikeuden 5.12.2017 tuomiossa käsiteltyjen rikosten kanssa. KKO hylkäsi A:n. vaituksen.

KKO:n ratkaisuseloste

12. Ratkaisu on hyväksyttävissä, sillä jo sovellettavien säännösten sanamuoto on yksiselitteisen selvä. Poikkeukset lain 2 §:ssä säädetystä maksuvelvollisuudesta on lueteltu samassa yhteydessä eikä niihin sisälly sitä, että teot olisi voitu käsitellä sellaisten tekojen kanssa, joita koskevassa tuomiossa syytetyn maksettavaksi oli jo määrätty rikosuhrimaksu.

13. Ennakkopäätös KKO 2019:4 voidaan lukea selvien ja yksinkertaisten tapausten ryhmään. KKO antaa aika usein tähän kategoriaan laskettavia prejudikaatteja. Toki niitäkin tarvitaan, kun tarkoituksena on ohjata alempien tuomioistuinten laintulkintaa ja yhdenmukaistaa ratkaisukäytäntöä.

129. KKO:lla laiha prejudikaattivuosi 2018

1. Korkein oikeus (KKO) ilmoittaa kotisivuillaan olevansa ennakkopäätöstuomioistuin.

Ennakkopäätöksiä eli prejudikaatteja annetaan sellaisista kysymyksistä, joihin laki ei anna selvää vastausta. Ennakkopäätöksillä annetaan oikeusohjeita tulevien vastaavanlaisten oikeusriitojen varalle ja pyritään varmistamaan, että maan eri tuomioistuimet tulkitsevat lakia samalla tavalla.

2. Tarkastellaanpa hieman, kuinka paljon KKO antoi viime vuonna ennakkopäätöksiä. Ennakkopäätöksinä pidetään KKO:n kotisivullaan ja Finlexissä julkaisemia ratkaisuja. Ennakkopäätösten lisäksi KKO antaa myös muita päätöksiä, joista Finlexissä esitetään vain lyhyt maininta siitä, mistä kussakin ratkaisussa on kysymys. 

3. Todettakoon, että KKO, toisin kuin korkein hallinto-oikeus (KHO), ei ole enää muutamaan vuoteen julkaissut vuosikirjaa, johon ennakkopäätökset on otettu. KHO puhuu prejudikaatteja tarkoittaen "vuosikirjapäätöksistä", mikä tuntuu lähinnä suurta yleisöä ajatellen hieman mitäänsanomattomalta ilmaisulta.

4. Vuonna 2018 KKO julkaisi 92 prejudikaattia. Voitaisiin sanoa, että ainoastaan 92, sillä tuo luku on alhaisimpia koko KKO:n historiassa sen jälkeen, kun tuomioistuimesta tuli vuonna 1980 prejudikaatti-instanssi. Lisäksi valituslupamenettelyn kautta KKO:een tulleissa jutuissa annettiin viime vuonna 37 ns. muuta päätöstä, joita ei siis ole julkaistu ennakkopäätöksinä.

5. Vertailun vuoksi seuraavaksi prejudikaattien lukumääriä eri vuosilta (määrät sulkeissa).

6. 2017 (98), 2016 (100), 2015 (105), 2014 (104), 2013 (102), 2012 (109), 2011 (111), 2010 (96), 2009 (94), 2008 (119). Viime vuosina KKO on pitänyt ikään kuin kunnia-asiaanaan, että sen ennakkopäätöksinä julkaisemien ratkaisujen määrä ylittää sadan rajapyykin.; poikkeuksena todella "laihat" prejudikaattivuodet 2009 ja 2010.

7. Tuosta taaksepäin ko. asiasta löytyy seuraavia lukuja: 2006 (110), 2005 (145), 2004 (137), 2003 (138), 2002 (124), 2001 (140), 2000 (129), 1998 (164), 1997 (211), 1996 (156), 1995 (215), 1994 (145) ...1990 (181)...1985 (197), 1984 (229).

8. Tasaista laskua on siten havaittavissa. Todettakoon, että KKO:n presidenttinä oli vuoden 2000 loppuun asti Olavi Heinonen, vuosina 2001-2005 Leif Sévon, vuosina 2006-2015 Pauliine Koskelo ja vuodesta 2016 lähtien Timo Esko.  Koskelon presidenttikaudella julkaistujen ratkaisujen määrä näyttää johdonmukaisesti alentuneen.

9. Laskua näyttää olevan myös KKO:n vuosittain myöntäminen valituslupien määrissä. Viime vuonna 2018 KKO myönsi vain 117 valituslupaa, joka näyttäisi olevan alhaisin luku vuoden 1980 jälkeen. Vuonna 2017 KKO myönsi 137 valituslupaa. 

10. Tätä aikaisemmin KKO:n myöntämien valituslupien määrä on vaihdellut seuraavasti: 2016 (129), 2015 (101), 2014 (122), 2013 ( 134), 2012 (141), 2011 (148), 2010 (162), 2009 (146), 2008 (150).

11. Valituslupahakemusten määrässä on myös laskua, mutta ei kuitenkaan mitenkään voimakasta, kuten seuraavasta katsauksesta ilmenee: 2017 (1 971), 2016 (2 228), 2015 (2 187), 2013 (2 101)...2009 (2 310) ja 2008 (2 525). Vuodelta 2018 KKO ei ole vielä julkaissut tilastotietojaan, mutta KKO:n viestinnästä saamani tiedon mukaan ko. asioita oli 1 847 kappaletta. KKO myöntää valitusluvan noin 7 prosentissa lupahakemuksista, riita-asioissa useammin kuin rikosasioissa.

12. KKO:een saapuvien kaikkien lainkäyttöasioiden määrä on jonkin verran edellä mainittuja lukuja suurempi. Tähän joukkoon kuuluvat purkuhakemukset sekä luultavasti myös esimerkiksi virkanimitysasiat ja erilaiset lausunnot, joita KKO antaa valtioneuvostolle, oikeusministeriölle ja tasavallan presidentille.Vuonna 2017 KKO:een saapui yhteensä  2 303 asiaa, vuonna  2016 niitä oli 2 449, vuonna 2013  2 553 ja vuonna 2008  2921.

13. KKO:n viestinnästä saamani tiedon mukaan viime vuonna eli v. 2018 KKO:een saapui yhteensä 2 055 lainkäyttöasiaa, joten laskua edellisestä vuodesta on aika reippaasti eli 300 asiaa.  Näistä asioista valituslupa-asioita oli siis edellä jo mainitut 1 847. Eri hovioikeuksista saapuneiden asioiden määrä oli vuonna 2018 tällainen: Helsinki 624, Turku  395, Itä-Suomi 223, Rovaniemi 219 ja Vaasa 192.

14. Ennakkopäätösten ja myönnettyjen valituslupien määrän aleneminen johtuu ilmeisesti lähinnä KKO:een saapuvien asioiden määrän laskusta. Muitakin syitä lienee.Yksi on se, että KKO haluaa nykyään perustella ennakkopäätösratkaisunsa todella seikkkaperäisesti ja huolella. Toisinaan lukija joutuu jopa ihmettelemään perustelujen laajuutta. Kun vielä noin 15-20 vuotta sitten toivoin KKO:lta yksityiskohtaisempia ja laajempia perusteluja, joudun nykyisin (mielessäni) anelemaan, että "älkää nyt ihmeessä näin pitkästi sentään perustelko"!

15. Saapuvien asioiden, myönnettyjen valituslupien ja julkaistujen ennakkopäätösten määrän lasku ei heijastunut KKO:n jäsenmäärään, sillä se on edelleen19 eli presidentti ja 18 oikeusneuvosta. Lain mukaan KKO:ssa tulee olla vähintään 15 jäsentä. Kukaan muu kuin minä ei ole ehdottanut KKO:n jäsenmäärän alentamista.

16. Ruotsin korkeimpaan oikeuteen (HD) tulee vuosittain noin 5  000 asiaa, eli tuplasti enemmän kuin KKO:een. Tosin myös HD julkaisee vuosittain noin sata ennakkopäätöstä eli suunnilleen yhtä paljon kuin KKO. HD:ssa on kuitenkin vain 16 jäsentä, joista lainkäyttöön eli valituslupahakemusten ja valitusten käsittelyyn osallistuu 14 jäsentä; kaksi oikeusneuvosta on vuorollaan jäsenenä lagrådetissa, joka antaa lausuntoja lainsäädäntöasioissa.

17. Korkein hallinto-oikeus (KHO) ratkaisee vuosittain selvästi enemmän asioita kuin KKO. Tämä johtuu osaksi siitä, että KHO:een on jo useiden vuosien ajan otettu seitsemän ma. oikeusneuvosta. Viime vuonna KHO:een saapui yhteensä 6 199 asiaa ja v. 2017 6 409 asiaa. KHO ratkaisi viime vuonna 5 904 ja vuonna 2017 6 637 asiaa. KHO julkaisi viime vuonna 178 ennakkopäätöstä eli vuosikirjapäätöstä. Lyhyitä ratkaisuselosteita, jotka vastaavat KKO:n antamia "muita päätöksiä", KHO antaa vuosittain 60-70 kappaletta.

128. KKO: Ei valituslupaa tuotevastuuasiassa

1. Korkein oikeus (KKO) tiedotti tänään, ettei se ole myöntänyt valituslupaa sähköpyörän maahantuojalle asiassa, jossa on kysymys siitä, oliko sähköpyörä aiheuttanut tulipalon Nurmijärvellä sijaitsevassa rivitaloyhtiössä keväällä 2015. 

2. Helsingin hovioikeuden  4.10.2018 asiassa antama tuomio jää näin ollen voimaan. Samalla raukesi KKO:n 18.10.2018  antama määräys siitä, että hovioikeuden tuomiota ei toistaiseksi panna täytäntöön.

3. Helsingin hovoikeus tuomitsi 4.10.2018  sähköpyöriä Suomeen tuovan yhtiön suorittamaan tuotevastuulain perusteella vahingonkorvausta vakuutusyhtiölle tulipalon aiheuttamsta vahingosta yhteensä noin 460 000 euroa. KKO:n tiedotteen mukaan hovioikeus otti asiassa vastaan laajan todistelun ja katsoi sen perusteella, että sähköpyörä, jonka sen omistaja oli noin 15 minuuttia aikaisemmin jättänyt rivitaloyhtiön häkkivarastoon, oli aiheuttanut rivitalon tuhonneen tulipalon. 

KKO:n tiedote

4. Hovioikeuden mukaan pyörässä oli sen vuoksi olut tuotevastuun tarkoittama turvallisuuspuute, josta maahantuoja oli vastuussa. Myös Helsingin käräjäoikeus oli aiemmin päthynyt jutussa samaan johtopäätökseen, mutta tuominnut vahingonkorvausta enemmän kuin hovioikeus eli 610 000 euroa.

Hovioikeuden ratkaisutiedote

5. Tapausta on käsitelty aiemmin julkisuudessa. Maahantuontiyrityksen omistaa liikemies Jari Komulainen, joka on ollut monessa mukana. Hän on tullut tunnetuksi myös siitä, että oli vuosina 1982-1990 naimisissa presidentti Mauno Koiviston tyttären Assi Koiviston kanssa. 

6, Komulaisen valituslupahakemuksen epäsi KKO:ssa kaksijäseninen kokoonpano, johon kuuluivat oikeusneuvokset Jarmo Littunen ja Eva Tammi-Salminen. Asian esittelijänä toimi ma. vanhempi oikeusihteeri Tiina Väisänen. 

7. Sitä, millä perusteella valituslupaa ei myönnetty, emme tarkkaan ottaen tiedä, sillä KKO ei perustele sanottuja päätöksiään mitenkään. Ratkaisu kuului lyhyesti ja tylyn ytimekkäästi: "Valituslupaa ei myönnetä". 

8. Voidaan toki sanoa, että lupaa ei myönnetty, koska siihen ei ollut oikeudenkäymiskaaren (OK) 30 luvun 3 §:ssä säädettyjä edellytyksiä, joita ovat ennakkopäätöperuste, purku- tai kanteluperuste ja tärkeän syyn peruste. 

9. Kyllä, mutta ymmärrettävistä syistä luvanhakija, joka on luultavasti perustellut hakemuksensa varsin yksityiskohtaisesti ja muutenkin asianmukaisella tavalla, haluaisi tietää, miksi hänen asiassaan luvan myöntämisperusteita ei katsottu olevan olemassa. Perusteluksi ei riittä pelkkä lainsäännökseen viittaaminen. KKO edellyttää ja suorastaan vaatii, että valitusluvan hakijan tulee perustella erittäin tarkasti, miksi valituslupa tulisi myöntää. Sen sijaan KKO ei itse perustele millään tavalla ratkaisuaan, jolla lupahakemus hylätään. Dialogi asianosaisen ja tuomioistuimen välillä ei siten toimi lainkaan.

10. KKO:n tiedotteessa annetaan ikään kuin rivien välissä ymmärtää, että lupa on evätty osin sen vuoksi, että sekä hovioikeus että käräjäoikeus ovat olleet yhtiön tuotevastuusta samaa mieltä. Tämä ei ole kuitenkaan peruste, jolla valituslupa tulisi tai voitaisiin automaattisesti hylätä. KKO antaa runsaasti ennakkopäätöksiä, joissa alemmet oikeudet ovat olleet samaa kannalla.

11. Valituslupaa ei voida hylätä liioin pelkästään siksi, että KKO katsoo lupahakemusta käsitellessään, ettei se ilmeisesti tulisi muuttamaan hovioikeuden tuomiota, jos lupa myönnettäisin ja KKO tutkisi myös pääasian. On paljon ennakkopäätöksiä, joissa KKO on tullut samaan lopputulokseen kuin hovioikeus ja käräjäoikeus. 

12. KKO:n tiedotteesta voidaan, nytkin vain rivien välistä, että lupa olisi hylätty sen takia, että ratkaisu riippuu lähinnä (vain) näytöstä. Tähän viittaa tiedotteessa oleva toteamus, jonka mukaan  "hovioikeus otti vastaan laajaa todistelua". 

13. KKO ei kuitenkaan ole tuomioistuin, joka tutkisi vain oikeudellisia eli lain soveltamista koskevia kysymksiä, muttei lainkaan näyttökysymyksiä eli todistusharkintaan ja näytön riittävyyteen liittyviä kysymyksiä. Monissa KKO:n antamisssa ennakkopäätöksissä, useimmat niistä koskevat rikosasioita, on ollut keskeisesti esillä juuri todisteiden harkinta, siis näyttökysymys. KKO on myöntänyt viime aikoinakin valituslupia nimenomaan näytön arvioinnin osalta, ks. esimerkiksi VL 2018-5, VL 2018-35, VL 2018-36, VL 2019-37 ja VL 2018-42.

14. KKO on kenties suhtautunut vastentahtoisesti valitusluvan myöntämiseen siksi, että asia on ollut varsin laaja, mihin tiedotteen toteamus "lajasta todistelusta" viittaa. Selvää kuitenkin on, ettei jutun laajuus tai suppeus voi olla ratkaiseva kriteeri valitusluvan myöntämistä harkittaessa. KKO ei voi toimia "rusinat pullasta" -periaatteella, jättää hankalat ja laajoilta vaikuttavat asiat tutkimatta ja myöntää valituslupia vain tapauksissa, joita aineiston laajuus ei rasita.

15. KKO näyttää tosin myös viime aikoina mieltyneen lähinnä helpontuntuisiin ja faktoiltaan melko yksinkertaisiin asioihin, joissa lupa on annettu ja ratkaisu julkaistu ennakkopäätöksenä.Tällaisista ennakkopäätöksistä voidaan esimerkkinä mainita monet rangaistuksen mittaamista koskevat ratkaisut, jotka ovat toki sinänsä oikeuskäytännön ohjaamisen kannalta tärkeitä, mutta joissa jo alemmat oikeudet ovat päätyneet samaan lopputulokseen kuin KKO.

16. Tuotevastuuta koskevia ennakkopäätöksiä KKO on antanut varsin vähän. Finlexistä löysin hakusanalla tuotevastuu oikeastaan vain yhden hieman "sinne päin" olevan tapauksen, joka on ratkaistu jo vuonna 1981 (KKO 1981 I 1). Ratkaisu on ajalta, jolloin tuotetevastuulaki ei vielä ollut voimassa, ja koski tapausta, jossa myymälässä myydyssä grillimakkarassa ollut metallipala oli vaurioittanut makkaraa syöneen henkilön hammasta.  Nyt olisi ollut korkea aika antaa tuotevastuuta koskeva kunnon ennakkopäätös ja myöntää sitä varten sähköpyörän maahantuojalle valituslupa.

17. Saattaa olla, että KKO hylkäsi Komulaisen lupahakemuksen, koska asia on liian vaikea ratkaista. Komulainen on kertonut esittäneensä jutussa todisteena mm. VTT:n lausunnon, jonka mukaan lyijyakullinen pyörä ei ole voinut syttyä itsestään palamaan. Lisäksi hovioikeudelle oli toimitettu sähköpyörien turvallisuutta seuraavan yhdysvaltalaisen Light Electric Vehicle Associationin lausunto, jonka mukaan maailman noin 130 miljoonasta lyijyakullisesta pyörästä yhdenkään ei ole tiedetty syttyneen palamaan.