130. Rikosuhrimaksun määrääminen (KKO 2019:4)

1. Laki rikosuhrimaksusta tuli voimaan 1.12.2016. Lain tarkoituksena on vahvistaa rikoksen uhrien tukipalveluihin kohdennettavaa valtionrahoitusta rikosuhrimaksujen tuottoa vastaavalla tavalla.

2.  Rikosuhrimaksut ovat jääneet alkuperäisestä tavoitteesta. Lain valmisteluvaiheessa rikosuhrimaksua arvioitiin kerättävän vuosittain noin 4,5 miljoonaa euroa, mutta vuonna 2017 sitä kertyi vain 2,3 miljoonaa euroa eli noin puolet tavoitteesta. Viime vuonna on arveltu päästävän jo yli 3 miljoonan euron.

3. Jos rikoksentekijä tuomitaan sellaisesta rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vankeutta, hänelle lain mukaan määrätään rikosuhrimaksu; ts. harkintaa ei ole.

4. Rikosuhrimaksun on velvollinen maksamaan täysi-ikäisenä rikoksen tehnyt henkilö. Maksu määräytyy rangaistusasteikon perusteella riippumatta siitä, onko rikoksella uhria. Maksun suorittamiseen ovat velvollisia myös oikeushenkilöt eli yritykset ja yhteisöt, jotka on tuomittu yhteisösakkoon.

5.  Rikosuhrimaksu on 40 euroa, jos teosta säädetty ankarin rangaistus on enintän kuusi kuukautta vankeutta, tai 80 euroa, jos säädetty ankarin rangaistus on yli kuusimkuukautta vankeutta. Oikeushenklölle määrättävän maksun suuruus on 800 euroa.

6. Rikosyhrimaksu määrätän rikosasian käsittelyn yhteydessä. Sakkomenettelyssä poliisi määrää maksun sakkomääräyksen yhteydessä ja syyttäjä rangaistusmääräysmenettelyn yhteydessä. Oikeudenkäynnin yhteydessä maksun määrää tuomioistuin rangaistuksen tuomitessaan. Maksua koskevaan päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vain samalla kun varsinaiseen rangaistukseen.

7. Nyt kommentoitavassa tapauksessa vastaaja A oli tuomittu kahdella eri tuomiolla rangaistukseen rikoksista, jotka olisi voitu käsitellä yhdessä samalla kertaaa. Hänet oli tuomittu ensin Vantaan käräjäoikeuden 5.12.2017 antamalla tuomiolla seitsemästä rikoksesta yhdyskuntapalveluun ja määrätty maksamaan 80 euron rikosuhrimaksu. Toisella eli Tuusulan käräjäoikeuden 14.12.207 antamalla tuomiolla A oli tuomittu neljästä rikoksesta niin ikään yhdyskuntapalveluun. Käräjäoikeus määräsi myös tällä kertaa A:n suorittamaan valtiolle 80 euron rikosuhrimaksun.

8. Korkein oikeus (KKO) myönsi A:lle valitusluvan Tuusulan käräjäoikeuden ratkaisusta tehtävään ennakkopäätösvalitukseen, josta säädetään OK 30 A luvussa. A vaati valituksessaan, että syyttäjän vaatimus rikosuhrimaksun maksamisesta hylätään. 

9. KKO:ssa oli kysymys siitä, voitiinko A määrätä suorittamaan rikosuhrimaksu myös Tuusulan käräjäoikeuden ratkaisemassa asiassa, vaikka kaikki rikokset olisi voitu käsitellä. samalla kertaa.

10. KKO on pohtinut kysymystä pro et contra lain sanamuodon ja sen esitöiden, rikosuhrimaksun oikeudellisen luonteen, rikosasioiden yhdessä käsittelyä koskevien säännösten, maksun suuruuden sekä käytännöllisten näkökohtien valossa. Perustelujen mukaan lähinnä vain rikosuhrimaksun rinnastuminen rikosoikeudelliseen seuraamukseen puoltaisi A:n valituksen hyväksymistä.

11. KKO päätyi siihen, että maksu tuli määrätä A:n maksettavaksi myös Tuusulan käräjäoikeuden 14.12.2017 antamassa tuomiossa. KKO:n mukaan maksua ei voitu jättää määräämättä pelkästään sillä perusteella, että rikokset olisi vitu käsitellä yhdessä Vantaan käräjäoikeuden 5.12.2017 tuomiossa käsiteltyjen rikosten kanssa. KKO hylkäsi A:n. vaituksen.

KKO:n ratkaisuseloste

12. Ratkaisu on hyväksyttävissä, sillä jo sovellettavien säännösten sanamuoto on yksiselitteisen selvä. Poikkeukset lain 2 §:ssä säädetystä maksuvelvollisuudesta on lueteltu samassa yhteydessä eikä niihin sisälly sitä, että teot olisi voitu käsitellä sellaisten tekojen kanssa, joita koskevassa tuomiossa syytetyn maksettavaksi oli jo määrätty rikosuhrimaksu.

13. Ennakkopäätös KKO 2019:4 voidaan lukea selvien ja yksinkertaisten tapausten ryhmään. KKO antaa aika usein tähän kategoriaan laskettavia prejudikaatteja. Toki niitäkin tarvitaan, kun tarkoituksena on ohjata alempien tuomioistuinten laintulkintaa ja yhdenmukaistaa ratkaisukäytäntöä.