26. Professor of Practice

                               Retoriikka alkoi Aristoteleestä (384-322 eaa)

1. Hovioikeudenneuvos, dosentti Mirjami Paso on nimitetty Itä-Suomen yliopistoon oikeustieteen Professor of Practice -tehtävään 1.2.2017 alkaen. Mirjami Paso työskentelee päätoimisesti Helsingin hovioikeudessa ja toimii yliopistolla 20 %:na työelämäprofessorina. Tehtävä on viisivuotinen.

2. Itä-Suomen yliopiston nimityksestä julkaiseman tiedotteen mukaan kyseessä on Suomen ensimmäinen oikeustieteen Professor of Practice -tehtävä, johon on nimitetty samalla tuomarina työskentelevä henkilö. Oikeustieteiden laitoksen johtajan, professori Tapio Määtän mukaan tehtävän tavoitteena on vahvistaa yliopiston ja tuomioistuinlaitoksen välistä vuoropuhelua.

- Tehtävä tukee erityisesti oikeudellisen ratkaisun teorian ja prosessioikeuden opetuksen ja tutkimuksen kehittämistä oikeustieteiden laitoksella sekä vahvistaa oikeustieteellisen tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Toivomme tehtävän kautta saavamme ajankohtaista tietoa tuomioistuinten toiminnasta opetuksemme kehittämistä varten. Toisaalta toivomme tehtävän tukevan tuomarikoulutuksen kehittämistä ja tuomioistuinten laatutyötä, Määttä lausuu. 

3. Näin varmasti on. Minua odoksuttaa hieman Pason professuurin nimike eli "työelämä".  Kun Paso toimii tuomarina, olisin kuvitellut, että Pason professuuri liittyisi nimenomaan lainkäyttöön tai prosessioikeuteen. Sana "työelämä" viittaa minusta lähinnä työoikeuteen, mutta siitä ei liene nyt kyse.

4. Mirjami Paso (44) on valmistunut oikeustieteen maisteriksi (1998) ja oikeustieteen lisensiaatiksi (2000) Lapin yliopistosta. Hän väitteli oikeustieteen tohtoriksi vuonna 2009 Turun yliopistossa. Hän on Lapin yliopiston yleisen oikeustieteen dosentti. Mainittakoon, että myös edellä mainittu professori Tapio Määttä on suorittanut oikeustieteen kandidaatin tutkinnon juuri Lapin yliopistossa.

5. Edellä mainitun tiedotteen mukaan Paso on tutkimustyössään syventynyt erityisesti yleisen oikeustieteen alaan kuuluviin teemoihin. Hänellä on julkaisuja oikeudellisen argumentaation, oikeusvertailun, hallintoprosessioikeuden sekä oikeustieteellisen koulutuksen ja tieteellisen kirjoittamisen alalta.

6. Mirjami Paso on työskennellyt Turun ja Itä-Suomen yliopistoissa tutkijana, lehtorina ja määräaikaisena professorina.  Hän on auskultoinut Kuopion käräjäoikeudessa ja saanut varatuomarin arvon vuonna 2000. Hän on sittemmin työskennellyt tuomarina ensin Itä-Suomen hallinto-oikeudessa ja viime vuodesta lähtien Helsingin hovioikeudessa. Paso on osallistunut asiantuntijana myös erilaisiin lainvalmisteluhankkeisiin oikeusministeriössä, opetus- ja kulttuuriministeriössä sekä Suomen ortodoksisen kirkon kirkollishallituksessa.

7.Tähän voidaan lisätä, että Mirjami Pason 460-sivuisen väitöskirjan nimenä on Viimeisellä tuomiolla. Suomen korkeimman oikeuden ja Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ennakkopäätösten retoriikka; varsin hauska ja "retorinen" sanapari tuo "viimeisellä tuomiolla"! Kysymyksessä ei ole prosessioikeudellinen tutkimus, vaan väitöskirja kuuluu yleisen oikeustieteen alaan. Väitöskirjasta puhutaan toki erittäin paljon myös tuomioiden perusteluista, sillä tuomioistuimien retoriikka ilmenee juuri niistä. Pason virallisena vastaväittäjänä toimi HTT, oikeusvertailun ja valtiosääntöoikeuden professori Jaakko Husa Lapin yliopistosta ja kustoksena yleisen oikeustieteen professori Raimo Siltala Turun yliopistosta. Yksi Pason tutkimuksen keskeisimmistä havainnoista oli, että "eurooppalaistuminen ei näy korkeimman oikeuden retoriikassa".

8. Pason väitöskirja on varmaankin onnistunut oikeusvertailua ja oikeusteoriaa koskeva tutkimus. Minusta Mirja Paso olisi voinut yhtä hyvin, tai ehkä vielä paremmin, ottaa korkeimman oikeuden perustelujen ja niiden retoriikan vertailukohdaksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) päätösten retoriikan, sillä korkein oikeus joutuu paljon enemmän tekemisiin EIT:n kuin EU-tuomioistuimen käsittelemien asioiden ja ratkaisujen kanssa.  EU-tuomioistuimen perusteluja ja retoriikkaa olisi ollut syytä verrata, ei korkeimman oikeuden (KKO), vaan korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) perusteluihin ja niiden retoriikkaan. Käsitteleehän KHO KKO:ta selvästi enemmän sellaisia asioita, jotka kuuluvat EU-tuomioistuimen toimivaltaan.  KKO:n ratkaisujen perustelut ovat saaneet paljon vaikutteita nimenomaan EIT:n oikeuskäytännöstä, mikä ilmenee myös siitä, että KKO perusteluissa viitataan säännönmukaisestti EIT:n ratkaisuihin, mutta EU-tuomioistuimen ratkaisuihin vain aika harvoin. EIT:n vaikutuksesta ja välityksellä KKO:n ja koko suomalaisen oikeuskäytännön voidaan sanoa hyvällä syyllä  "eurooppalaistuneen".

9. Prosessualistina ja entisenä tuomarina olen itse ollut aina kiinnostunut tuomioistuinten ratkaisujen ja erityisesti KKO:n ennakkopäätösten perusteluista, en niinkään ratkaisujen retoriikasta. Retoriikka kuuluu toki osana oikeudelliseen argumentaatioon ja sitä kautta myös ratkaisujen perustelemiseen, mutta loppujen lopuksi se ei ole käytännössä kovin merkittävä tekijä. Perustelemiseen liittyy monenlaisia näkökohtia, kysymyksiä ja jopa ongelmia, mutta retoriikka ei kuulu niistä keskeisimpiin. Olen kirjoittanut yhdessä Petri Martikaisen kirjan Tuomion perusteleminen (2010), jossa on noin 600 sivua, mutta retoriikkaa kirjassa pohditaan ainoastaan kymmenen sivun verran. Retoriikkaa paljon enemmän olemme käsitelleet perustelujen sujuvaa kirjoitustapaa, tyyliä ja ymmärrettävyyttä. Niillä on suuri merkitys myös asianosaisten kannalta, joille tuomion perustelut ensi sijassa kirjoitetaan. Käytännön tuomari pärjännee perusteluja sorvatessaan aika hyvin "retoriikan lyhyellä oppimäärällä", mutta perustelujen laatimiseen, kirjoitustapaan ja ymmärrettävyyteen hän joutuu paneutumaan paljon enemmän.

10. Retoriikka, jolla on jo antiikin ajoista (Aristoteles: Rhetorica) lähtien pitkät perinteet, näyttää tulleen oikeustieteessä uudelleen muotiin, sillä sitä käsitellään aika usein, paitsi argumentaatioteoreettisissa esityksissä, myös eri oikeudenalojen yhteydessä. Oikeusretoriikkaa koskevista prosessioikeudellisista tutkielmista voidaan yhtenä esimerkkinä mainita Defensor Legis -lehdessä 2014 julkaistu Timo Saranpään artikkeli Asiaesittelystä riita-asiassa - eli mitä antiikin puhujilta voitasiiin oppia vakuuttamisen taidosta?  Oikeusretoriikka liittyy minusta luontevammin puhuttuun kuin kirjoitettuun sanaan, siis puhekieleen. Retoriikan yhteyttä oikeudelliseen argumentaatioon käsitteli ensimmäisenä Marcus Tullius Cicero (106-43 eaa), joka katsoi retoriikan olevan keino vaikuttaa puheella politiikan lisäksi myös oikeussalissa. Retoriikalla on yhä suuri merkitys asianajajien tavassa puhua oikeudenkäynnin lopuksi tuomareille ja/tai juryn jäsenille ja vakuuttaa kuulijansa ja miksei myös laajemman auditorion paitsi logoksen, myös ethoksen ja pathoksen keinoilla käsityskantojensa oikeellisuudesta. 

11. Tuomareina, asianajajina tai syyttäjinä toimivien juristien palkkaaminen yliopiston opettajiksi tai sivutoimisiksi professoreiksi on omiaan lisäämään eri tavoin tutkijoiden ja toisaalta tuomareiden ja muiden lainkäyttäjien vuorovaikutusta. Mirjami Pason nyt saama nimitys ei itse asiassa ole mitenkään uusi asia - uutta on lähinnä vain hienolta kuulostava nimike Professor of Practice - sillä tuomarit, asianajajat ja syyttäjät ovat  jo varsin kauan toimineet oikeustieteellisissä tiedekunnissa tuntiopettajina, luennoitsijoina yms. opetustehtävissä. Toisaalta voisi ajatella, että professoreilla olisi sivutoimi tuomioistuimen jäsenenä tai hovioikeuden tai hallinto-oikeuden asessorina. Pari vuotta sitten eräs Helsingin tiedekunnan siviilioikeuden professori siirtyi asianajotoimiston palvelukseen, mutta jatkoi 20 %:sesti professuurinsa hoitamista; näin luultavasti siksi, että sai käyttää edelleen professorin titteliä.

12. Mutta osataan sitä prosessioikeudessakin! Kihlakunnantuomarina ollessani sain 1987 määräyksen ja sivutoimiluvan hoitaa samanaikaisesti 60 prosenttia Lapin yliopiston avoinna olevasta lainkäytön professorin virasta; loput 40 prosenttia sanotusta professuurista tuli Rovaniemen kihlakunnantuomarin Markku Arposen kontolle. Tätä sinänsä varsin mukavaa "kaksoiselämää", jonka kuluessa kirjoitin kirjan materiaalisesta prosessinjohdosta, kesti tasan kolme vuotta, kunnes minut elokuun 1990 alusta nimitettiin mainittuun professorin virkaan ja jätin tuomarin tehtävät. Olin hoitanut sanotua professuuria yksin jo lukuvuonna 1986-87, jolloin oli virkavapaana tuomarin virasta. Professorina olin yhtäjaksoisesti  helmikuun 2011 loppuun saakka. Olen luultavasti Suomen ensimmäinen, mutta samalla myös viimeinen lainkäytön professori - minusta tuo on aika hieno titteli - sillä seuraajani Tuula Linnan virkanimikkeenä on taas tutusti ja turvallisesti prosessioikeuden professori.

25. Tuomio sarjahukuttamisjutussa

                              Pekka Tapani Seppänen, hatulla ja ilman

1. Pohjois-Karjalan käräjäoikeus, joka sijaitsee Joensuussa,  antoi tänään klo 9.00 kansliatuomion paljon mielenkiintoa herättäneessä ns. sarjahukuttamistapauksessa. Käräjäoikeus istui jutun ilman lautamiehiä eli kolmen ammattituomarin kokoonpanossa, jonka puheenjohtajana toimi käräjätuomari Lasse Palsio. Kaksi muuta jäsentä olivat käräjätuomarit Vuokko Leinonen ja Laura Karjalainen.

2. Tilasin tuomion käräjäoikeudesta. Tuomion perustelut  noudattelevat nykyisin hyvin tavallista seikkaperäistä ja yksityiskohtaista kirjoitustapaa, jossa näytön osalta tuntuu olevan pääpaino näytön selostamisella, ei niinkään sen arvioinnilla. Tuomiossa on ilman tuomiolauselmaa peräti 73 sivua. Kun otetaan huomioon tapauksen saama suuri julkisuus,  käräjäoikeuden olisi minusta tullut julistaa tuomion lopputulos ja perustelujen pääkohdat istuntokäsittelyssä. Mutta kuten olen monta kertaa todennut, käytäntö on koko maassa mennyt valitettavasti kansliatuomion suuntaan, vaikka laki lähtee siitä, että pääsääntönä on tuomion julistaminen istunnossa (ROL 11:7.1). Myös kansliassa valmiiksi laadittu tuomio voitaisiin tietenkin julistaa tarvittavassa laajuudessaan istunnossa, mutta tätä käräjäoikedet eivät näytä oikein ymmärtävän.

3. Käräjäoikeus tuomitsi 51-vuotiaan Pekka Tapani Seppäsen, joka peitti oikeudessa koko ajan kasvonsa karvalakilla, kahdesta taposta, kolmesta tapon yrityksestä, heitteillepanosta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta 14,5 vuodeksi vankeuteen. Seppäsen syyksi luettiin myös alkoholirikos, paritus ja pahoinpitely. 

4. Seppäsen kotona ja mökillä oli vuosien varrella kuollut seitsemän ihmistä. Tuomion mukaan Seppäsen kiinteistöllä tai seurassa oli tapahtunut  kuolemantapaukset mukaan lukien ainakin 15 hengenvaarallista tilannetta. Seppästä syytetiin oikeudessa kolmesta hukuttamalla tehdystä taposta ja viidestä tapon yrityksestä, mutta oikeus hylkäsi yhdestä taposta ja kahdesta tapon yrityksestä ajetut syytteet. 

5. Hukkumiskuolemat tapahtuivat vuosina 2007- 2014 Viinijärvellä Seppäsen mökin lähistöllä. Seppänen ja uhrit kuuluivat samaan kaveripiiriin. Osa tapauksista liittyi souturetkiin ja kaikkien tapahtumien yhteydessä oli nautittu runsaasti alkoholia. Henkirikostutkinta aloitettiin kesällä 2015, kun poliisi oli saanut asiaan liittyviä uusia tietoja. Poliisi oli tutkinut kuolemantapauksia jo aiemmin mahdollisina heitteillepanoina ja laiminlyönteinä, mutta tutkinnassa oli päädytty siihen, ettei näyttöä Seppästä vastaan ollut. Tuolloin poliisi ei vielä epäillyt Seppästä henkirikoksista.

6. Käräjäoikeus on perustellut näyttöä varsin laajasti ja yksityiskohtaisesti, mitä on pidettävä tapauksen erikoislaatu huomioon ottaen perusteltuna. Seppäsen puolustus kiisti syytetyn aiheuttaneen kenenkään kuolemaa tai saattaneen ketään hengenvaaraan. Hän ei ollut kaatanut veneitä eikä hukuttanut ketään. Puolustuksen mukaan Seppänen oli joutunut syytteeseen pelkkien "kyläpuheiden" perusteella. Käräjäoikeudessa kuultiin useita ihmisiä, jotka kertoivat tulleensa Seppäsen pahoinpitelemiksi tai uhkaamiksi. Todistajien mukaan Seppänen oli huumannut ihmisiä ja tehnyt seksuaalista väkivaltaa sekä miehille että naisille. 

7. Todistajat eivät olleet uskaltaneet koston pelossa tehdä Serppäsestä rikosilmoituksia. He eivät olleet kertomansa mukaan voineet luottaa myöskään siihen, että viranomaiset olisivat puuttuneet tilanteeseen. Tapon uhriksi joutunut mies oli tehnyt Seppäsestä kaksi rikosilmoitusta. Niistä toinen oli koskenut vakavaa seksuaalirikosta eli raiskausta ja toinen miehen varojen väärinkäyttöä. Mies oli kuitenkin myöhemmin peruuttanut ilmoituksensa. Tuomion mukan Seppänen hukutti kyseisen miehen heinäkuussa 2010 mökillään matalaan rantaveteen. Jo aiemmin mies oli ollut vähällä hukkua, kun oli olluit Seppäsen kanssa soutelemassa ja vene oli kaatunut. Sivullisten ansiosta mies oli kuitenkin sillä kerralla pelastunut hukkumiselta. Käräjäoikeus on perustellut mainitun tapon näyttöä kahdeksan sivua. 

8. Toinen tappo liittyi tapaukseen, jossa soutuvene oli kaatunut sen jälkeen, kun Seppänen oli hypännyt veneestä keskellä järveä. Tuomion mukaan Sepänen on hyvä uimari ja tottunut veneenkäsittelijä, joten hän ei itse ollut veneilytilanteissa hengenvaarassa. Vaarassa olivat tuomion mukaan vain muut veneissä olleet.

9. Julkisuudessa ja etenkin juristien keskuudessa on ihmetelty, miksi kolmesta taposta ja viidestä tapon yrityksestä epäiltyä ja syytettyä vaaralliseksi koettua miestä ei vangittu jo esitutkinnan aikana, vaan hän sai vastata syytteisiin poikkeuksellisesti vapaalta jalalta.  Kuten edellä totesin, henkirikoksia koskeva esitutkinta käynnistyi kesällä 2015 ja sen aikana Seppänen oli käräjäoikeuden päätöksen mukaisesti tutkintavankeudessa marraskuun puolivälistä lukien noin kaksi kuukautta. Käräjäoikeus katsoi, että Seppäsen voitiin katsoa todennäköisin syin epäillä syyllistyneen tutkittavana oleviin rikoksiin. 

10. Seppänen kanteli vangitsemispäätöksestä hovioikeuteen. Itä-Suomen hovioikeus, jossa poliisi eli tutkinnanjohtaja piti Seppästä edelleen vaarallisena, katsoi tammikuussa 2016, ettei Seppäsen vangitsemiselle ollut edellytyksiä, koska häntä ei esitetyn näytön perusteella voitu todennäköisin syin epäillä taposta tai sen yrityksestä. Hovioikeuden kokoonpanoon kuulunut hovioikeudenneuvos Juha Halijoki totesi myöhemmin MTV:n uutisille, että poliisin vangitsemisasiassa epäiltyä vastaan esittämä näyttö oli "sen verran puutteellista, ettei ollut todennäköisiä syitä epäillä miestä rikoksista". Halijoen mukaan poliisiin esittämän näytön olisi pitänyt olla konkreettisempaa. Hovioikeuden ratkaisua voidaan arvostella, sillä sitä tehtäessä ei nähtävästi ole kiinnitetty riittävää huomiota epäiltyjen rikosten vakavuuteen ja epäillyn vaarallisuuteen, jonka avulla hän on voinut myös vaikuttaa asiassa kuultujen todistajien kertomuksiin. 

11. Pekka Seppänen oli karvahatussaan saapuvilla käräjäoikeuden jokaisessa istunnossa. Tänään on kerrottu, että syyttäjä oli käräjäoikeuden viimeisessä eli ennen joulua pidetyssä istunnossa vaatinut Seppäsen vangitsemista. Syyttäjien mukaan käräjäoikeus oli kuitannut vaatimuksen toteamalla lyhyesti, että vangitsemiskysymykseen otetaan kantaa vasta kuukauden kuluttua annnettavan pääasiaratkaisun yhtydessä. Käräjäoikeus on siis tulkinnut syyttäjän sanottua vaatimusta siten, että se koski tuomiossa annettavaa vangitsemismääräystä. Tänään annetussa tuomiossa käräjäoikeus on määrännyt Seppäsen vangittavaksi, hänen passituspaikakseen on määrätty Pyhäselän vankila.

12. Pekka Seppästä ei ole laajoista etsinnöistä huolimatta tuomion jälkeen tänään tavoitettu eikä hänen olinpaikastaan ole tietoa. Useat poliisipartiot ovat etsineet Seppästä turhaan koko päivän. Iltapäivällä poliisi etsintäkuulutti Seppäsen ja julkaisi hänen tuntomerkkinsä. Myös Seppäsen valokuva - ilman karvahattua - on julkaistu lehdissä.

13. Oikeudenkäynnissä Pekka Seppänen vastusti mielentilatutkimuksen suorittamista eikä käräjäoikeus määrännyt sitä suoritettavaksi. Käräjäoikeuden mukaan laissa ei ole otettu huomioon tilannetta, jossa erityisen vaaralliseksi väitetty syytetty on oikeudenkäynnin aikana vapaalla jalalla. Tilanne vaikuttaa aika odolta, sillä lähes kaikki - Itä-Suomen hovioikeuden tammikuussa 2016 omaksumaa kantaa lukuun ottamatta - tuntuvat olevan sitä mieltä, että a) Seppästä on pidettävä vaarallisena, b) hänet olisi pitänyt vangita, c) hänen mielentilansa tulisi tutkia ja c) oikeuden olisi pitänyt voida määrätä, että Seppäsen on suoritettava koko rangaistus vankilassa. 

14. Jotta tuomioistuin voi määrätä syytetyn mielentilan tutkittavaksi, sen on välituomiolla ratkaistava, onko syytetty menetellyt syytteessä kuvatulla rangaistavaksi  säädetyllä tavalla (ROL 11:5a.1). Langettava välituomio on mielentilatutkimuksen määräämksen muodollinen edellytys (OK 17:45.1), koska mielentilatutkimus edellyttää nykyisin sen selvittämistä, että syytetty on syytteessä tarkoitetun teon tekijä ja että teko on näytetty toteen. Myös välituomiossa syytetty olisi voitu määrätä vangittavaksi ja siinä syytetty olisi voitu myös määrätä mielentilatutkimukseen, jos hänet olisi todettu syyllistyneen hänen syykseen väitettihin rikollisiin tekoihin. Rangaistus rikoksista olisi langetettu vasta mielentilatutkimuksen jälkeen pidettävässä jatkokäsittelyssä. Käräjäoikeus ei kuitenkaan tyytynyt välituomion antamiseen, vaan antoi lopullisen tuomion, jossa päätettiin myös rangaistuksesta.

24. Suomen prosessioikeusyhdistys perustettu

1. Suomi on, paitsi tuhansien järvien, myös tuhansien ja taas tuhansien yhdistysten luvattu maa. Yhdistys on luonnollisten henkilöiden, oikeuskelpoisten yhteisöjen tai molempien tiettyä tarkoitusta varten perustama organisaatio. Yhdistymisvapaus kuuluu  Suomen perustuslaissa turvattuihin poliittisiin perusoikeuksiin (PL 13 §). 

2. Yhdistys voi olla rekisteröity tai se voi toimia rekisteröimättömänä. Rekisteröidyt yhdistykset (lyhenne ry tai ry.) ovat itsenäisiä oikeuskelpoisia oikeushenkilöitä, rekisteröimättömät eivät. On myös laissa tai asetuksessa erikseen määriteltyjä julkisoikeudellisia yhdistyksiä, kuten esimerkiksi Suomen Punainen Risti, kauppakamarit, opiskelijakunnat, ylioppilaskunnat, osakunnat, metsänhoitoyhdistykset ja vaikkapa Suomen Asianajajaliitto.

3. Yhdistyslaki koskee niin sanottuja aatteellisia yhdistyksiä. Se ei koske yhtiöitä, osuuskuntia tai muita yhteisöjä, joiden tarkoituksena on voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osallisille taikka joiden tarkoitus tai toiminnan laatu muuten on pääasiassa taloudellinen. Yhdistyslaki koskee myös puolueita, joista on lisäksi säädetty erityinen puoluelaki.

4. Yhdistysrekisteriin on merkitty noin 135 000 yhdistystä, joista 100 000 on toimivia. Yhdistysrekisteriä pitävä Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) ilmoitti viime elokussa poistavansa listoiltaan noin 40 000 yhdistystä, joista ei ole kuulunut mitään vähintään 20 vuoteen.

5. Lakimiehet ovat perustaneet suuren joukon erilaisia yhdistyksiä. Niistä tunnetuimpia ovat Akavaan kuuluva Suomen Lakimiesliitto (perustettu 1944) ja asianajajalakiin perustuva julkisoikeudellinen yhteisö Suomen Asianajajaliitto (perust. 1954), jotka ovat lähinnä jäsentensä edunvalvontajärjestöjä. Lakimiesliiton perustivat Suomalainen Lakimiesyhdistys (perustettu 1898), Juridiska Föreneingen i Finland, Suomen Asianajajaliitto, Korkeimpien oikeuksien tuomarien yhdistys, Suomen Kihlakunnantuomarien yhdistys ja Nuoret Lakimiehet. 

6. Nykyisin Lakimiesliiton jäsenjärjestöjä on yli 30, joista voidaan edellä jo mainittujen järjestöjen lisäksi mainita esimerkiksi Naisjuristit, Käräjäoikeustuomarit, Suomen hovioikeustuomarit, Hallintolakimiehet, Hallinto-oikeustuomarit, Yksityisalojen lakimiehet, Poliisilakimiehet, Suomen syyttäjäyhdistys, Työmarkkinalakimiesten yhdistys, Pankkilakimiehet, Suomen kihlakunnanvoudit, Suomen Verolakimiehet ja Vara- ja Oikeusnotaariliitto. Lakimiesliittoon kuuluvia opiskeijayhdistyksiä ovat  mm. Pykälä ry, Lex ry, Artikla ry, Codex rf,  Justus rf/ry ja Judica ry.

7. Lakimiesliittoon ulkopuolisista yhdistyksistä voidaan mainita tuomarijärjestöjen kattojärjestönä toimiva Suomen Tuomariliitto ry, joka jäseniä ovat Käräjäoikeustuomarit, Suomen hovioikeustuomarit, Hallinto-oikeustuomarit, Suomen erityistuomarit ja Korkeimpien oikeuksien virkamiehet ry. Tuomariliiton ajatuksena on toimia tuomioistuinlaitoksen kehittämiseksi sekä valvoa jäsentensä ammatillisia ja muita yhteisiä pyrkimyksiä. Vuonna 1954 perustetun Oikeuspoliittinen yhdistys Demla ry:n tavoitteena puolestaan on Suomen oikeus- ja yhteiskuntapolitiikkaan vaikuttaminen sekä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen edistäminen. 

8. Demla julkaisee yhdessä Oikeus- ja yhteiskuntatieteellisen yhdistyksen kanssa neljä kertaa vuodessa ilmestyvää Oikeus-lehteä. Suomen Lakimiesliitto julkaisee Lakimiesuutiset - nimistä jäsenlehteä, Suomalainen Lakimiesyhdistys puolestaan Lakimies-lehteä (LM) ja Oikeustiede-Jurisprudentia -vuosikirjaa. Suomen Asianajajaliiton julkaisu on Defensor Legis -lehti (DL) ja Juridiska Föreningenin puolestaan JFT eli Tidskrift utgiven av  Juridiska föredingen i  Finland.  JFT on ilmestynyt vuodesta 1865 ja se on Pohjoismaiden vanhin yhä ilmestyvä lainopillinen aikakauskirja. Lakimies-lehti on ilmestynyt vuodesta 1903 ja Defensor Legis, joka on Pohjoismaiden vanhin asianajajien julkaisu, vuodesta 1920. 

9. Oikeuden eri aloja varten on aikojen kuluessa perustettu monia yhdistyksiä. Niistä tulee mieleen esimerkiksi vuonna 1934 perustettu Suomen Kriminalistiyhdistys, jonka tarkoituksena on koota asianharrastajia  käsittelemän rikollisuutta, sen syitä ja vastustamiskeinoja koskevia kysymyksiä, tehdä asiaankuuluvia ehdotuksia ja aloitteita sekä edistää alaa koskevien tutkimusten julkaisemista. Suomen Tekijänoikeudellinen Yhdistys on perustettu 1965 ja sen tarkoituksena on toimia tekijänoikeuden alan lakimiesten ja muiden asiantuntijoiden yhteisenä ja puolueettomana keskustelufoorumina. Uusimmista  alakohtaisista yhdistyksistä voidaan mainita Valtiosääntöoikeudellinen seura, joka on International Association of Constitutional Law (IACL) -järjestön Suomen osasto. Seura ylläpitää Perustuslakiblogi -nimistä ajankohtaispalstaa. 

10. Äskettäin myös prosessoikeudesta kiinnostuneet juristit ovat saaneet oman yhdistyksensä, jonka nimenä on Suomen prosessioikeusyhdistys (SPOY, ruots. FfPF). Hankkeen puuhamiehiin kuulunut Timo Saranpää - entinen assistenttini Lapin yliopistosta - on kirjoittanut asiasta pienen kirjoituksen, joka on julkaistu Defensor Legis -lehden numerossa 5/2016 (s. 873-875). Yhdistyksen perustamisesta keskusteltiin alustavasti marraskuusssa 2015 Vaasassa pidetyn väitöstilaisuuden yhteydessä. Päätös yhdistyksen perustamisesta tehtiin 26.8.2016 Helsingissä pidetyssä seminaarissa.

11. Yhdistyksen esikuva on pohjoismainen prosessioikeusyhdistys (Nordiska Föreningen för Processrätt), joka järjestää kolmen vuoden välein seminaareja, joissa käsitellään ajankohtaisia prosessioikeudellisia aiheita eri Pohjoismaista. Prosessioikeusyhdistystä ei ole tarkoitus rekisteröidä. Yhdistyksen toimintaa suunnittelemaan on perustettu toimikunta, jonka jäseniksi valittiin laamanni Antti Savela, puheenjohtajana, sekä muina jäseninä asianajajaja Markku Fredman, valtionsyyttäjä Ritva Sahavirta, professori Mikko Vuorenpää, yliopistonlehtori Heidi Lindfors, yliopistonlehtori Reima Kukkonen, tutkijatohtori Hannele Tolonen ja edellä jo mainittu OTT, hovioikeudenneuvos Timo Saranpää. 

12. Yhdistyksen perustaminen on odotettu askel oikeaan suuntaan. Paljon kuitenkin riippuu siitä, miten aktiivisesti ja innostuneesti yhdistys ja sen jäsenet toimivat. Yhdistyksen tulisi toimia erityisesti keskustelukulttuurin herättäjänä ja kehittäjänä. Luultavasti yhdistys tulee järjestämään keskustelutilaisuuksia ja seminaareja ajankohtaisista kysymyksistä. Tämä ei kuitenkaan vielä riitä, vaan olisi edellytettävä, että keskustelua käytäisiin myös internetin välityksellä. Prosessioikeusyhdistys voisi perustaa oman julkaisun tai vaikkapa Perustuslakiblogin kaltaisen sivuston, jossa käytäisiin avointa ja akateemisesta pönötyksestä vapaata keskusteltua esimerkiksi vireillä olevista oikeudenkäyntimenettelyä koskevista uudistuksista.

13. Suomalaiset lakimiehet, kuten esimerkiksi tuomarit, asianajajat, syyttäjät ja yliopistotutkijat, eivät ole olleet mitenkään innokkaita keskustelemaan oikeus- ja ammatillisista asioista julkisesti. Yhtenä syynä tähän saattaa olla sopivan foorumin puuttuminen. Lainopillisissa aikakausjulkaisuissa ( LM, DL, JFT, Oikeus jne.) julkaistaan kyllä oikeustieteellisiä kirjoituksia, mutta keskustelua nekään eivät etenkään käytännön lakimiesten piirissä juuri herätä. Syntyy vaikutelma siitä, etteivät suomalaiset juristit halua keskustella julkisesti juuri mistään. Olen itse yrittänyt herättää keskustelua vuodesta 2008 lähtien omassa blogissani, samoin viime vuoden loppupuolella käynnistämässäni Prosessioikeusblogissa.

14. Suomessa järjestetään toki erilaisia lakimiespäiviä, seminaareja yms. tilaisuuksia, joissa pidetään esitelmiä eri aiheista. Nämä tilaisuudet noudattavat yleensä aina samaa vanhaa kaavaa ja niissä pidetyt puheet ovat useimmiten samanlaisia. Keskustelua  ei juuri synny eivätkä tilaisuudet ylitä juuri koskaan uutiskynnystä. Pääasiana näissä tilaisuuksissa tuntuu olevan kollegojen ja tuttavien tapaaminen ja illansuussa esimerkiksi oikeusministeriön tai eri liittojen järjestämille vastaanotoille osallistuminen. 

15. Uuden yhdistyksen kannattaisi ottaa esimerkkiä valtiosääntöoikeudellisesta seurasta ja panna pystyyn perustuslakiblogin kaltainen ajankohtaissivusto, jossa yhdistyksen jäsenten lisäksi myös yhdistyksen ulkopuolella olevat lakimiehet voisivat alustusten pohjalta vaihtaa mielipiteitä prosessioikeutta koskevista ajankohtaisista kehittämis- ja lainsäädäntöhankkeista. 

16. Käsiteltävät teeemat voisivat koskea siviili- ja rikosprosessin ohella myös hallintolainkäyttöä. Olisi ikävä puute, jos yhdisys keskittyisi, niin kuin hieman näyttää, ainoastaan ns. yleiseen lainkäyttöön, jolloin hallintolainkäyttö jäisi kokonaan sen kiinnostuksen ulkopuolelle. Hallintoprosessi on kuitenkin oikeudenkäyntiä siinä missä siviili- ja  rikosprosessikin. Hallintoprosessin yliopisto-opetus tulisi minusta siirtää hallinto-oikeudesta prosessioikeuden yhteyteen. Toisaalta insolvenssioikeuteen kuuluu runsaasti sellaista aineellisoikeudellista asiaa, jonka opetus olisi järkevää antaa prosessioikeuden sijasta yksityisoikeuden opetuksen yhteydessä. 

23. KHO 223 - KKO 100

 1. Otsikossa ei ole kyse koripallo-ottelun tuloksesta. Kysymys on siitä, kuinka monta ennakkopäätöstä Suomen ylimmät tuomioistuimet eli korkein oikeus (KKO) ja korkein hallinto-oikeus (KHO) antoivat vuonna 2016. KHO antoi viime vuonna 223, KKO vain 100 ennakkopäätöstä.

2. KKO pääsi siis viime vuonna niukin naukin sataan ennakkopäätökseen (ennakkoratkaisuun, prejudikaattiin). Vielä marraskuun lopulla näytti siltä, että KKO jää mainitusta määrästä, mutta joulukuussa tuomioistuin otti loppukirin ja sai kuin saikin 100 ennakkopäätöksen rajan rikki.

3. KHO oli, kuten  aina ennenkin, KKO:een verrattuna täysin omaa luokkaansa julkaistujen ratkaisujen määrän suhteen.  Vuonna 2015 KHO julkaisi 189 ennakkopäätöstä eli ns. vuosikirjaratkaisua, KKO  105. Vuonna 2014 sanotut luvut olivat KHO 200 ja KKO 104 ja vuonna 2013 KHO 202 ja KKO 102.

4. Tässä kohdin on syytä todeta, että kahdesta ylimmästä oikeusasteesta käsitettä "ennakkopäätös" käyttää julkaisuissaan ja verkkosivullaan vain toinen eli KKO. KHO sitä vastoin välttää puhumasta enakkopäätöksistä ja käyttää ennakkopäätöksiä tarkoittaessaan käsitettä vuosikirjapäätökset tai  -selosteet.  Ne ovat päätöksiä, jotka KHO julkaisee vuosikirjassaan ja niihin kuuluvat tuomioistumen ratkaisuselosteet periaatteellisesti merkittävimmistä päätöksistä. Vuosikirjaan valitaan päätökset, joilla on merkitystä lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai joilla on muutoin yleistä merkitystä.

5. Jos katsotaan lainsäädäntöä, niin voidaan sanoa, että KHO:n käyttämä terminologia perustuu lakiin, sillä laki ei tunne ennakkopäätöksen käsitettä. Tosin vuonna 2010 lakiin otettiin KKO:n osalta säännökset ennakkopäätösvalituksesta (OK 30 A luku).Tämä ei ole estänyt KKO:ta käyttämästä mainittua käsitettä, vaan se julistaa verkkosivullaan olevansa nimenomaan ennakkopäätöstuomioistuin. KKO:n mukaan ennakkopäätöksillä annetaan oikeusohjeita tulevien vastaavanlaisten oikeusriitojen varalle ja pyritään varmistamaan, että tuomioistuimet eri puolilla maata tulkitsevat lakia samalla tavalla.Korkein oikeus on ennakkopäätöstuomioistuin. Ennakkopäätöksiä annetaan sellaisista kysymyksistä, joihin laki ei anna selvää vastausta. Ennakkopäätöksillä annetaan oikeusohjeita tulevien vastaavanlaisten oikeusriitojen varalle ja pyritään varmistamaan, että tuomioistuimet eri puolilla maata tulkitsevat lakia samalla tavalla.julistaa kotisivullaanjulistaa kotisivulaan olevansa ennakkopäätöstuomioistuin. jujusanoojuEnnakkopäätöksillä annetaan oikeusohjeita tulevien vastaavanlais Näin toki   


6. Myös KKO julkaisi aiemmin jokaiselta vuodelta kaksiosaisen painetun vuosikirjan, johon otettiin nimenomaan kaikki ennakkopäätöksiksi tarkoitetut ratkaisut. Viime vuonna KKO ilmoitti kuitenkin luopuvansa painettujen vuosikirjojen julkaisemisesta - kustannus- ja tehokkuussysitä - siten, että maaliskuussa 2016 ilmestynyt  julkaisu Korkeimman oikeuden rakaisuja 2015/II jäi ko. julkaisusarjan viimeiseksi.

7. Ylimpien tuomioistuinten tuoreimmat ennakkoratkaisut/vuosikirjapäätökset ovat saatavissa KHO:n ja KKO:n verkkosivuilta, jonne ne päivitetään ratkaisujen antopäivinä. Kaikki KKO:n ja KHO:n ennakkoratkaisut/vuosikirjapäätökset ovat lisäksi saatavissa maksuttomasta ja julkisesta Finlex-palvelusta sekä kaupallisista lakitiedon lähteistä kuten Edilex tai Suomenlaki.com-palveluista. Yksittäisiä ratkaisuja on mahdollista tilata KKO:n ja KHO:n kirjaamoista.

8. Ennakkopäätöksinä julkaistujen ratkaisujen lisäksi KKO julkaisee verkkosivullaan myös "muita kuin ennakkopäätöksiä". Näistä ratkaisuista KKO julkaisee vain lyhyen eli muutaman rivin tiedotteen, mitä on pidettävä puutteena. Ko. ratkaisuja KKO antoi vuonna 2016 kaikkiaan 47 kappaletta. Vuonna 2015 KKO julkaisi 31, vuonna 2014 38 ja vuonna 2013 35 muuta ratkaisua.

9. KHO jakaa muut kuin vuosikirjapäätökset kahteen ryhmään. Lyhyinä ratkaisuselosteina julkaistaan ratkaisuja, jotka eivät ole niin merkittäviä kuin vuosikirja- eli ennakkopäätökset ja joita KHO ei perustele yhtä laajasti kuin vuosikirjapäätöksiään. Näistäkin ratkaisuista julkaistaan kuitenkin asianmukaiseti laaditut selosteet perusteluineen, ts. niitä ei kuitata vain 2-3 rivin tiedotteilla kuten KKO:ssa tehdään. Toisen ryhmän muodostavat  "muut päätökset", johon kuuluvat sellaisia yksittäisiä yhteiskunnallisia, alueellisia tai muuta yleistä mielenkiintoa omaaviksi arvioituja ratkaisuja, joita ei ratkaisun oikeudellisen merkityksen perusteella julkaista vuosikirjaselosteina tai lyhyinä ratkaisuselosteina. Vuonna 2016 KHO julkaisi 63, vuonna 2015 32, vuonna 2014 34 ja vuonna 2013 43  lyhyttä ratkaisuselostetta. Muina ratkaisuina KHO on julkaissut vuonna 2016 308, vuonna 2015 253, vuonna 2014 137 ja vuonna 2013 10 päätöstä.

10. KHO ratkaisee ja julkaisee siis enemmän ratkaisuja kuin KKO. Tämä johtuu osin siitä, että KHO:een saapuu selvästi enemmän asioita kuin KKO:een. KKO:een saapui vuonna 2015 yhteensä 2 456 asiaa, KKO ratkaisi samana vuonna 2 378 asiaa. Vuonna 2014 vastaavat luvut olivat 2 611 ja 2 617, vuonna 2013 2 554 ja 2 582 sekä vuonna 2012 2 664 ja 2 640. Vuoden 2016 osalta ko. tietoja ei ole vielä julkaistu.

11. Mainitut luvut eli saapuneiden ja ratkaistujen asioiden määrät olivat KHO:n osalta vuonna 2016 4 773 saapunutta ja 5 376 ratkaistua asiaa, vuonna 2015 vastaavasti 4 319 ja 4 010 ja vuonna 2014 4 201 saapunutta ja 4 271 ratkaistua asiaa.  KHO:ssa ei ole ollut käytössä yhtää laajaa valituslupajärjestelmää kuin KKO.ssa, mutta valitusluvan myöntämistä edellyttävien asioiden määrä on kuitenkin ollut koko ajan nousussa. KHO ei järjestä juuri koskaan suullista käsittelyä, KKO:ssa suullinen käsittely toimitetaan keskimäärin noin kymmenessä asiassa per vuosi.

12. Ylimpien tuomioistuinten jäsenmäärästä säädetään laissa, että kummassakin tuomioistuimessa on oltava presidentti ja vähintään 15 jäsentä.  KKO:n jäsenmäärä on ollut vuosikausia sama eli presidentin lisäksi KKO:ssa on 18 jäsentä, joiden virkanimike on oikeusneuvos. Vertailun vuoksi on syytä todeta, että Ruotsin korkeimmassa oikeudesssa on tultu vuosikausia toimeen paljon pienemmällä jäsenmäärällä, vaikka Högsta domstoleniin (HD)  saapuu vuosittain tupalasti enemmän asioita kuin KKO:een. HD:ssa on 16 oikeusneuvosta, joista yksi toimii tuomioistuimen puheenjohtajana; päällikkötuomarin virkanimikkeenä ei siten ole presidentti kuten KKO:ssa. Lisäksi on syytä havaita, että HD:n 16 jäsenestä kaksi toimii vuorollaan lagrådetin eli eräänlaisen laintarkastuskunnan jäseninä,  mikä merkitsee sitä, että käytännössä HD:ssa tuomiovaltaa käyttää vain 14 jäsentä.

13. KHO:ssa on tällä hetkellä presidentti ja 20 vakinaista jäsentä, joiden virkanimike on tämän vuoden alusta oikeusneuvos; aiemmin KHO:n jäsenet olivat hallintoneuvoksia. Lisäksi  KHO:een on nimitetty joukko sivutoimisia asiantuntijajäseniä, joista 10 on ympäristöasiantuntijaneuvoksia ja neljä yli-insinöörineuvoksia. Lähinnä ulkomaalaisasioiden määrän voimakkaan kasvun johdosta KHO:een on nimitetty maaliskuusta 2016 lähtien kahdeksan ma. hallintoneuvosta, joiden virkanimikkeenä on siis nykyisin ma. oikeusneuvos; viimeksi nämä jäsenet on nimitetty 30.6.2017 päättyväksi toimikaudeksi.

14. Voidaan sanoa, että KKO:n ja KHO:n henkilöresurssit ovat kunnossa, sillä valtiovallan säästö- ja leikkauspäätökset eivät ole ulottuneet ylimpien tuomioistuinten toimintaan. Jäsenkunnan lisäksi kummassakin tuomioistuimessa on 30-40 pätevää esittelijää, joilla on samanlainen tuomarin status kuin tuomareillakin. Tilastolukujen valossa KHO näyttäisi olevan tehokkaampi kuin KKO, kun otetaan huomioon myös se, että näissä oikeusasteissa käsiteltävien asioiden vaikeudella tai laajuudella taikka niiden antamien ratkaisujen perusteluilla ei näyttäisi olevan olevan juuri eroa. KKO:ssa asioiden käsittely on selvästi hitaampaa kuin Ruotsin HD:ssa. KKO:ssa ratkaisu annetaan keskimäärin kaksi vuotta valituksenalaisen hovioikeuden tuomion antamisen jälkeen, mutta HD:ssa mainittu aika näyttää olevan puolta lyhyempi. 

15. Asioiden julkaisukäytäntö ja nimenomaan ratkaisuista tiedottaminen on KHO:ssa paremmalla tolalla kuin KKO:ssa. Eräissä muissakin kysymyksissä KHO näyttäisi olevan KKO:ta nykyaikaisempi ja paremmin johdettu tuomioistuin. Mm. tähän nähden näyttää selvältä, etteivät vireillä olevat pyrkimykset, joilla tähdätään KKO:n ja KHO:n yhdistämiseen, tule onnistumaan. Hallintolainkäytön ja yleisen lainkäytön integroitumisessa ei tulisi yleensäkään lähteä liikkeelle ylimmästä portaasta tai latvasta, vaan päin vastoin alimmalta tasolta. Tyvestä puuhuun noustaan, sanoo jo vanha suomalainen sananlasku, ja se olisi myös tässä yhteydessä syytä muistaa.