376. Asiakirjan esittämisvelvelvollisuus.Editiovaatimus. Todistelu vastaisen varalle. Valvontamaksu. KKO 2023:18

 

1. Korkein oikeus (KKO) antoi 3.3.2023 ennakkopäätöksen KKO 2023:18, jossa on kysymys asiakirjan esittämisvelvollisuuden edellytyksistä vastaisen varalle (OK 17:61). 

2. KKO:n päätöksestä julkaistu ratkaisuseloste on anonymisoitu, mutta kuten mediassa on kerrottu, selostessa mainittu A Oy on yksityistä pysäköinninvalvontaa harjoittava ParkkiPate Oy ja sen vastapuoli B Oy puolestaan Eurorent Oy. Käytän tässä asianosaisten oikeita nimiä ParkkiPate ja Eurorent. 

3. ParkkiPate, jota on netissä toisinaan anoittu Suomen "vihatuimmaksi yhtiöksi", vaati Helsingin käräjäoikeudessa, että autonvuokraustoimintaa harjoittava Eurorent velvoitetaan luovuttamaan jäljennökset vuokrasopimuksista, joista ilmeni Eurorentiltä tiettynä aikana auton vuokranneiden henkilöiden tiedot. ParkkiPate tarvitsi tiedot selvittääkseen, ketkä olivat velvollisia suorittamaan sille niin sanottuja yksityisoikeudellisia valvontamaksuja ja kohdistaakseen näihin henkilöihin vapaaehtoisen perinnän virheellisen pysäköinnin vuoksi. ParkkiPate vetosi hakemuksensa tueksi OK 17 luvun säännöksiin.

4. Eurorent vaati, että hakemus hylätään lausuen, ettei sillä ollut OK 17 luvun säännöksiin perustuvaa velvollisuutta luovuttaa vaadittuja asiakirjoja.

5. Käräjäoikeus katsoi päätöksessään 24.6.2020, että ParkkiPaten oikeus oli todisteiden vastaanottamisen varassa. Lisäedellytys, jonka mukaan oli oltava vaara, että todiste häviää tai se voidaan vain vaikeuksin esittää myöhemmin, ei sanamuotonsa perusteella vaikuttanut soveltuvan tilanteeseen, jossa pyritään selvittämään tulevan asian vastaaja. Säännöksen tulkinnassa oli kuitenkin otettava huomioon, että sen ei tullut estää ParkkiPatea saamasta selville oikeutensa toteutumisen kannalta olennaista tietoa. Asiakirjan esittämisvelvollisuus ei myöskään ollut Eurorentin kannalta kohtuutonta.

6. Käräjäoikeus katsoi johtopäätöksenään, että Eurorent voitiin määrätä OK 17 luvun 61 §:n nojalla esittämään ParkkiPaten vaatimat asiakirjat. Käräjäoikeus velvoitti Eurorentin luovuttamaan vaaditut asiakirjat käräjäoikeudelle ja ParkkiPatelle  käräjäoikeuden päätöksessä tarkemmin määritellyin tavoin.

7. Eurorent valitti Helsingin hovioikeuteen ja vaati, että käräjäoikeuden päätös kumotaan ja hakemus hylätään.

7. Hovioikeus lausui päätöksessään 3.9.2021, että OK 17 luvun 40 §:n säännös velvollisuudesta asiakirjan esittämiseen voi tulla sovellettavaksi vain tuomioistuimessa vireillä olevassa asiassa. ParkkiPaten vaatimusta ei ollut esitetty oikeudenkäynnissä, jossa asiakirjaa haluttiin käyttää todisteena. Riita-asiaa, johon esitettäväksi vaaditut asiakirjat näyttönä liittyisivät, ei ylipäätään ollut vireillä.

8. OK 17 luvun 61 §:n osalta hovioikeus totesi, että ParkkiPate vaati asiakirjoja luovutettavaksi sen selvittämiseksi, kenen kanssa ajoneuvon pysäköimistä koskeva sopimus oli syntynyt, eli kysymys oli vastapuolen selvittämisestä mahdollista perintää ja tulevaa oikeudenkäyntiä varten. Oikeuskirjallisuudessa oli katsottu, että todistelua vastaisuuden varalta ei ollut tarkoitettu sen selvittämiseksi, kuka olisi hakijan vastapuoli tulevassa oikeudenkäynnissä tai mitä kanneperusteita, oikeustosiseikkoja tai todisteita olisi löydettävissä. Hovioikeus katsoi, ettei OK 17 luvun 61 §:n perusteella ollut mahdollista antaa ParkkiPaten vaatimaa määräystä.

10. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja hylkäsi ParkkiPaten vaatimuksen. 

11, KKO myönsi Parkkipatele valitusluvan. ParkkiPate vaati valituksessaan, että hovoikeuden päätös kumotaan. Eurorent vaati vastauksssan valituksen hylkäämistä.

12. KKO totesi perusteluissaan ensiksi, että OK 17 luvun 40 §:n mukaan tuomioistuin voi määrätä asiakirjan tuotavaksi tuomioistuimeen, jos asiakirjalla voi olla merkitystä näyttönä. Säännös koskee todistelua vireillä olevassa oikeudenkäynnissä. Asiakirjojen esittämistä koskeva ParkkiPaten vaatimus ei liity vireillä olevaan oikeudenkäyntiin. Velvollisuus asiakirjan esittämiseen ei siten voinut perustua suoraan OK 17 luvun 40 §:ään.

13. OK 17 luvun 61 §:ssä säädetään todistelusta vastaisuuden varalta. Toisin kuin muut OK 17 luvun säännökset, se ei koske todistelua vireillä olevassa oikeudenkäynnissä. Pykälän 1 momentin mukaan asianomaisen henkilön hakemuksesta käräjäoikeudessa kuullaan todistajaa tai asiantuntijaa taikka esitetään asiakirja tai esine taikka toimitetaan katselmus riita-asiassa, josta oikeudenkäynti ei vielä ole vireillä, jos hakijan oikeus saattaa olla todisteen vastaanottamisen tai katselmuksen toimittamisen varassa. Edellytyksenä on lisäksi vaara, että todistajaa tai asiantuntijaa voidaan vain vaikeuksin kuulla myöhemmin tai että muu todiste häviää tai että se voidaan vain vaikeuksin esittää myöhemmin taikka että katselmus voidaan vain vaikeuksin toimittaa myöhemmin.

14. KKO totesi, että pykälän säätämiseen johtaneesta hallituksen esityksestä (HE 46/2014 vp), aiemmin voimassa ollutta OK 17 luvun 10 §:ää koskevasta hallituksen esityksestä (HE 137/1945 vp) tai lainvalmistelutöistä muutoinkaan ei ollut saatavissa merkityksellistä tulkinta-apua nyt arvioitavana olevien kysymysten suhteen.

Voidaanko asiakirja määrätä tuotavaksi tuomioistuimeen, kun kysymys on todistelusta vastaisuuden varalta?

15. OK 17 luvun 61 §:ssä säädetään todistelun vastaanottamisesta tuomioistuimessa. KKO totesi, että pykälän sanamuodosta ei ilmene, että tuomioistuin voisi pykälää soveltaessaan määrätä asiakirjan tuotavaksi tuomioistuimeen.

16. OK 17 luvun 61 §:ssä on luvun muiden säännösten tavoin kysymys todistelusta oikeudenkäyntiä varten, vaikka todistelu esitetään ennen kuin riita-asia on vireillä tuomioistuimessa. Pykälässä ei ole säännöksiä siitä menettelystä, jota noudatetaan otettaessa todistelua sen nojalla vastaan. KKO:n mukaan pykälää on johdonmukaista tulkita osana OK 17 luvun kokonaisuutta siten, että siinä tarkoitettua todistelua koskevat soveltuvin osin vastaavat menettelysäännöt kuin todistelua vireillä olevassa oikeudenkäynnissä. Tämä lähtökohta ja säännöksen tarkoitus turvata todistelua myöhemmän oikeudenkäynnin varalta puoltavat sitä, että pykälän mukaisissa tilanteissa voidaan käyttää niitä pakkokeinoja, joita OK 17 luvun mukaisessa todistelussa muutoinkin voidaan käyttää. Tällaista tulkintaa puoltaa sekin, että vaara myöhemmän todistelun vaikeutumisesta tai käymisestä mahdottomaksi liittyy tyypillisesti juuri tilanteisiin, joissa asiakirja on muun kuin sen hallussa, joka haluaa vedota asiakirjaan todisteena. Jos asiakirjaa ei voitaisi määrätä tuotavaksi tuomioistuimeen, OK 17 luvun 61 § jäisi asiakirjatodistelun osalta käytännössä merkityksettömäksi.

17. Näillä perusteilla KKO katsoi, että oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 61 §:ää sovellettaessa voidaan määrätä asiakirja tuotavaksi

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 61 §:n soveltamisen edellytykset

18. OK 17 luvun 61 §:n 1 momentin mukaan todistelua vastaisuuden varalta voidaan ottaa vastaan riita-asiassa, josta oikeudenkäynti ei ole vireillä, jos hakijan oikeus saattaa olla todisteen vastaanottamisen varassa. Säännöksen sanamuodosta ilmenee, että hakijan on kyettävä yksilöimään kysymyksessä oleva ennakoitu riita-asia riittävällä tavalla niin, että voidaan arvioida hakijan oikeuden saattavan olla vaaditun todistelun varassa. Todistelua on siten esitettävä tuomioistuimelle hakijan väitetyn oikeuden näyttämiseksi, ja hakijan on perusteltava, kuinka esitettäväksi vaadittu todiste vaikuttaa asian ratkaisemiseen. KKO:n mukaan sääntelyn tarkoituksena ei sitä vastoin ole käyttää todistelun turvaamiseen tarkoitettuja keinoja esimerkiksi pelkästään mahdollisten kanneperusteiden tai vastapuolten selville saamiseen.

19. KKO:n mukaan OK 17 luvun 61 §:n laveampi tulkinta voisi edistää aineellisen oikeuden toteutumista yksittäistapauksissa. Se tekisi kuitenkin mahdolliseksi hakijan vastapuolen rasittamisen ja tuomioistuinlaitoksen kuormittamisen esimerkiksi laajoilla asiakirjojen esittämistä koskevilla, mahdollisesti tarpeettomilla vaatimuksilla.

20. Edellä mainituilla perusteilla KKO katsoi, että todistelua vastaisuuden varalta koskevaa OK 17 luvun 61 §:ää ei voida soveltaa ja siihen liittyen luvun 40 §:n mukaista määräystä asiakirjan tuomisesta tuomioistuimeen ei voida antaa vain siinä tarkoituksessa, että hakija voisi asiakirjan perusteella selvittää, kuka on riita-asiassa hakijan mahdollinen vastapuoli.

21. Soveltaessaan edellä mainittuja "yleisiä oppeja" ko. tapaukseen KKO totesi, että ParkkiPate oli  perustellut vaatimustaan sillä, että vaatimuksen kohteena olevista sopimuksista ilmenee, ketkä ovat sitä kohtaan maksuvelvollisia. Kyse on siten vain sen selvittämisestä, kuka olisi yhtiön vastapuoli saatavan perintää koskevassa asiassa. Edeltä ilmenevillä perusteilla KKO katsoi, ettei ParkkiPaten vaatimusta voida hyväksyä OK 17 luvun säännösten perusteella. KKO ei muuttanut hovioikeuden päätöksen lopputulosta. 

Ratkaisuseloste KKO 2023:18

22. Kuten ratkaisuselosteesta ilmenee, KKO on noudattanut perusteluissaan pro et contra -metodia, ts. tuonut esiin myös sellaisia perusteita, jotka puolsivat ParkkiPaten hakemuksen hyväksymistä. KKO:n punninnassa nämä perusteet ovat kuitenkin saaneet väistyä hakemusta vastaan puhuville seikoille.

23. Minusta Parkkipeten hakemuksen hyväksyminen olisi ollut OK 17 luvun 61 §:n nojalla perusteltua. Kysymyksessä on ollut selkeästi sanotussa lainkohdassa tarkoitetusta tilanteesta, jossa todistelua eli asiakirjaselvitystä pyrittiin hankkimaan vastaisen oikeudenkäynnin varalle. Hakijan oikeus saada oikeudenkäynti vireille ja myöhemmin hyväksytyksi on ilmiselvästi ollut kyseisen asiakirjatodisteen vastaanottamisen varassa. Myös kyseissä lainkohdassa mainitut editiovelvollisuuden edellytykset ovat olleet olemassa. 

24. KKO:n perusteluissa esiteyt vastasyyt eivät minusta ole niin painavia, että hakemus voitiin hylätä. Ensinnäkin OK 17:61.1:n sanamuoto ei tue KKO:n tarkemmin perustelematta jäänyttä tulkintaa, jonka mukaan sääntelyn tarkoituksena ei olisi hakijan vastapuolen eli pysäköimisehtoja rikkoneiden henkilöiden selville saaminen. Voidaan päin vastoin sanoa, että mainitunlainen tieto kuuluu olennaisena osana säännöksen soveltamisalueeseen ja edistäisi aineellisen oikeuden toteutumista muissakin vastaavanlaisissa tapauksissa.

25. KKO:n perustelujen pääpointtina onkin toteamus, että editiovaatimuksen hyväksyminen mainitussa yksittäistapauksissa tekisi mahdolliseksi "vastapuolen rasittamisen ja tuomioistuinlaitoksen kuormittamisen esimerkiksi laajoilla asiakirjojen esittämistä koskevilla, mahdollisesti tarpeettomilla vaatimuksilla".

26. Pidän tylyä lausumaa maan ylimmältä oikeudelta yllättävänä. Kun parkkiyhtiö halusi editiovaatimuksellaan turvata oikeutensa toteuttamista, KKO vastasi, että tämä ei käy, sillä jos me hyväksyisimme hakemuksen, joutuisivat pysäköintiyhtiöiden ja muiden vastaavanlaisten hakijoiden "vastapuolet" ja "koko tuomioistuinlaitos" suoraan sanottuna "liriin" monien kummmallisten, rasittavien, tarpeettomien ja perusteettomien editiovaatimusten kanssa. KKO on siten  itse asiassa halunnut Parkkipaten hakemuksen hylkäämisellä turvata myös omaa asemaansa, jotta vastaavanlaisilta hakemuksilta jatkossa vältyttäisiin.

27. Pysäköintiyhtiön vaatimus ei ole kuitenkaan rasittanut autonvuokraamoa tai tuomioistuimia kohtuuttomasti. Yhtiö on hakemuksessaan yksilöinyt tapaukset ja ajankohdat, jolloin Eurorentiltä auton vuokranneet henkilöt ovat menetellet pysäköintiehtojen vastaisesti. Kyse ei ole siten ollut autovuokraamoyrityksen "rasittamisesta" tai tuomioistuinten työn "kuormittamisesta", joten sillä perusteella hakemusta ei olisi tullut hylätä. 

28. Pysäköintifirman ei ilmeisesti auta jatkossa muu kuin vaatia valvontamaksujen suorittamista autonvuokraustoimintaa harjoittavalta yritykseltä, sillä onhan mahdollista, että sen työntekijä on syyllistynyt ajoneuvon sopimusehtojen vastaiseen pysäköintiin. Maksuvelvollisuudesta välttyäkseen yrityksen tulee esittää selvitys, kenelle se oli kysymyksessä olevan ajoneuvon vuokrannut.