Veropetosta koskevien juttujen käsittely korkeimmassa oikeudessa (KKO) ei ole kovin yleistä. Tänään KKO kuitenkin antoi veropetosta ja tahallisuutta koskevan ennakkopäätöksen KKO 2023:15.
Helsingin Sanomat on kertonut tänään KKO:n ratkaisusta näkyvästi raflaavalla otsikolla "Korkein oikeus tuomitsi verokarkurit veropetoksista - väitetty tietämättömyys ei vapauttanut rangaistuksesta"
https://www.hs.fi/talous/art-2000009419984.html
Katsotaan siten ihmeessä, mistä moisessa tapauksesta oikeastaan on kysymys!
1. A ja B olivat verovuosina 2013–2015 saaneet pääomatuloja tililtään yhdysvaltalaisessa varainhoitoyrityksessä. Tuloja ei ollut huomioitu Verohallinnon A:lle ja B:lle toimittamissa esitäytetyissä veroilmoituksissa. A oli palauttanut esitäytetyt veroilmoitukset, joihin hän oli tehnyt muita kuin pääomatuloja koskevia korjauksia ja täydennyksiä. B oli verovuodelta 2013 palauttanut esitäytetyn veroilmoituksen, johon hän ei ollut tehnyt veron määräämiseen vaikuttavia muutoksia. Verovuosilta 2014–2015 B ei ollut palauttanut esitäytettyjä veroilmoituksia.
2. Syyttäjä, jonka syytteeseen Verohallinto yhtyi, vaati Helsingin käräjäoikeudessa A:lle ja B:lle rangaistusta törkeästä veropetoksesta sillä perusteella, että he olivat veroilmoituksissaan verovuosilta 2013–2015 jättäneet ilmoittamatta kysymyksessä olevat pääomatulot ja siten välttäneet veroa kumpikin yhteensä 18 221 euroa.
3. Käräjäoikeus hylkäsi 2.7.2021 antamallaan tuomiollaan syytteet. Käräjäoikeus ratkaisi asian yhden tuomarin kokoonpanossa.
4. KKO myönsi syyttäjälle ja Verohallinnolle valitusluvan ennakkopäätösvalitukseen (OK 31 A luku).
5. Syyttäjä ja verohallinto vaativat valituksissaan, että A ja B tuomitaan rangaistukseen veropetoksesta; alkuperäisestä vaatimuksesta tuomita syytetyt törkeästä veropetoksesta oli siis KKO:ssa jostakin syystä luovuttu. A ja B vaativat vastauksessaan ensisijaisesti, että syytteet jätetään tutkimatta ne bis in idem -kiellon eli oikeusvoimavaikutuksen perusteella, ja toissijaisesti, että valitukset hylätään.
6. Korkein oikeus katsoi ensinnäkin, että vaikka verotuspäätöksissä on todettu asian jääneen veronkorotuksen osalta tutkimatta, verotusmenettelyssä ei ole käytetty veronkorotusta koskevaa päätösvaltaa. Ne bis in idem -kielto ei siten estänyt syytteen nostamista, vaan syytteet veropetoksesta voitiin tutkia (perustelukappaleet 4-10).
7. Pääasian osalta KKO katsoi, että A oli verovuosina 2013–2015 ja B verovuonna 2013 salannut verotusta varten annetussa ilmoituksessa veron määräämiseen vaikuttavan seikan. Lisäksi B oli verovuosina 2014–2015 laiminlyönyt verotusta varten säädetyn ilmoitusvelvollisuuden, jolla on merkitystä veron määräämiselle. Kerrotulla menettelyllään A ja B olivat aiheuttaneet veron määräämisen liian alhaiseksi; kumpikin oli välttänyt yhteensä 18 221 euroa. Korkein oikeus katsoi A:n ja B:n toimineen tahallisesti ja syyllistyneen veropetokseen.
8. Rangaistuksen määräämisen osalta KKO totesi, että A:n ja B:n menettely on tullut ilmi heidän omasta aloitteestaan heidän tehtyään verotuksen oikaisuvaatimuksen. A ja B ovat sittemmin maksaneet kaikki heille määrätyt verot. KKO katsoo, että rikoksella aiheutettujen vahinkojen korvaaminen ja menettelyn selvittäminen voidaan ottaa huomioon rangaistusta lieventävänä (ks. esim. KKO 2011:93). Oikeudenmukaisena rangaistuksena lieventämisperusteen soveltaminen huomioon ottaen KKO piti tuntuvaa sakkorangaistusta (perustelukappale 40).
9. KKO kumosi käräjäoikeuden tuomion. A:n syyksi KKO luki veropetoksen (tekoaika 31.10.2014–31.10.2016), josta tuomitsi hänet 100:aan 28 euron päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 2 800 euroa. - B:n syyksi KKO luki myös veropetoksen (tekoaika 31.10.2014–31.10.2016), josta tuomitsi hänet 100:aan 8 euron päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 800 euroa.
10. KKO:n tuomio ja oikeudellinen päättely on laajasti ja yksityiskohtaisesti perusteltu, kuin oikeustieteellinen tutkielma ikään. Erona ja puutteena on kuitenkin se, että KKO ei tässäkään ratkaisussa viittaa lainkaan oikeuskirjallisuuden kannanottoihin; oikeustieteilijät sen sijaan viittaavat varsin innokkaasti KKO:n ennakkopäätöksiin! KKO:n valitsema tapa ei ole omiaan edistämään hyödyllistä vuovovaikutusta tai -puhelua lainkäyttäjän ja oikeustieteen välillä. Valitettavasti.
11. Käräjäoikeudessa törkeää veropetosta koskeva juttu on käsitelty, ei kolmen ammattituomarin, vaan yhden lainoppineen jäsenen kokoonpanossa. Kun kyseessä on vakava rikos, olisi ollut perusteltua viedä juttu kolmen tuomarin kokoonpanoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti