1. Korkein oikeus (KKO) antoi tänään ennakkopäätöksen törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevassa jutussa, jossa on kysymys lähinnä siitä, oliko vastaaja ollut sukupuoliyhteydessä lasten kanssa tai oliko hän syyyllistynyt ainakin sukupuoliyhteyden käsittäneeseen hyväksikäyttöön välillisenä tekijänä.
2. Ennakkopäätöksen otsikko kuuluu näin:
A oli videoyhteydessä 9–13-vuotiaiden lasten kanssa ohjeistanut heitä työntämään esineitä sukupuolielimiinsä. Syytteen mukaan A oli käyttänyt asianomistajia itseään välikappaleena toteuttaen siten sukupuoliyhteyden heihin. Hovioikeus oli tuominnut A:n törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä, mutta hylännyt syytteen sukupuoliyhteyttä koskevan ankaroittamisperusteen osalta.
A:n ei katsottu olleen sukupuoliyhteydessä asianomistajien kanssa, eikä hänen katsottu syyllistyneen sukupuoliyhteyden käsittäneeseen hyväksikäyttöön myöskään välillisenä tekijänä. (Ään.)
RL 20 luku 7 § 1 mom 1 kohta (540/2011)
RL 20 luku 10 § 1 mom (509/2014)
RL 5 luku 4 §
3. Katsotaanpa tarkemmin, mistä asiassa on ollut kysymys.
4. Syyttäjä on Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa yhdeksässä syytekohdassa vaatinut A:lle rangaistusta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ensisijaisesti sen perusteella, että tämä oli ollut sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuorempien asianomistajien kanssa. Syytteen mukaan A oli 9–13-vuotiaita asianomistajia itseään välikappaleena käyttäen toteuttanut sukupuoliyhteyden ohjeistamalla internetin välityksellä asianomistajia laittamaan sisälleen esineen sekä pyytämällä videoimaan tilanteen ja lähettämään videon A:lle. Toissijaisesti syyttäjä on katsonut sanotuissa syytekohdissa täyttyneen törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistö, koska rikos oli kohdistunut lapsiin, joille rikos lapsen iän tai kehitystason vuoksi on ollut omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa. Teot olivat myös kokonaisuutena arvostellen törkeitä.
5. Käräjäoikeus on tuomiossaan 16.1.2020 lukenut A:n syyksi syytekohdissa 7, 18, 25, 31, 34, 35, 37, 40 ja 49 perusmuotoisen lapsen seksuaalisen hyväksikäytön. Käräjäoikeuden mukaan sillä, että A oli saanut asianomistajat työntämään esineen sisäänsä, ei ollut tapahtunut sukupuolielimellä tehtävää seksuaalista tunkeutumista toisen kehoon eikä muutakaan tunkeutumista toisen kehoon, koska asianomistajat olivat laittaneet esineen itse omaan sukupuolielimeensä. Rikoslain 5 luvun 4 §:n välillistä tekemistä koskeva sääntely ei soveltunut käsiteltävinä oleviin tapauksiin, koska asianomistajat eli väitetyt välikappaleet eivät olleet tehneet itselleen mitään rikosta. Käräjäoikeuden mukaan A:n menettely on ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajille erityistä vahinkoa, mutta tekoja ei ollut pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeinä. Käräjäoikeus on tuominnut A:n näistä sekä muista rikoksista yhteiseen 4 vuoden 3 kuukauden vankeusrangaistukseen.
6. Helsingin hovioikeus on syyttäjän valituksen perusteella 16.4.2021 antamasssaan tuomiossa lukenut A:n syyksi edellä mainituissa syytekohdissa lapsen seksuaalisen hyväksikäytön asemesta törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön. Hovioikeus on käräjäoikeuden tavoin päätynyt siihen, ettei vastaajan voitu katsoa olleen asianomistajien kanssa sukupuoliyhteydessä. Hovioikeuden mukaan internetin välityksellä tapahtuvassa teossa ei voitu pitää tekijän kohtuudella ennakoitavissa sellaista rikoslain tulkintaa, jonka mukaan tekijä on tällöin sukupuoliyhteydessä lapsen kanssa.
7. Käräjäoikeuden katsottua lainvoimaisesti A:n menettelyn olleen omiaan aiheuttamaan asianomistajille erityistä vahinkoa hovioikeus on rikoksen törkeyttä koskevassa kokonaisarvostelussaan katsonut toisin kuin käräjäoikeus, että A:n rikoksia oli pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeinä. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomitsemaa rangaistusseuraamusta.
8. Korkein oikeus myönsi syyttäjälle valitusluvan. Syyttäjä aati valituksssaan, että A katsotaan mainituissa syytekohdissa olleen asianomistajien kanssa sukupuoliyhteydessä ja että vankeusrangaitusta tällä perusteella korotetaan. A vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.
9. Ratkaisuaan laajasti perustellen KKO katsoi, ettei A:n syyksi luettu menettely ole merkinnyt rikoslain 20 luvun 10 §:n 1 momentin (509/2014) määritelmäsäännöksessä tarkoitettua sukupuoliyhteyttä asianomistajien kanssa. Näin ollen hänen menettelynsä ei täytä rikoslain 20 luvun 7 §:n 1 momentin 1 kohdan (540/2011) mukaista törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, joka edellyttää sitä, että tekijä on sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen kanssa (kappale 20). KKO lausui lisäksi, ettei A:n voida katsoa syyllistyneen sukupuoliyhteyttä edellyttävään törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tekomuotoon myöskään rikoslain 5 luvun 4 §:ssä tarkoitettuna välillisenä tekijänä (kappale 25).
10. Asian näin päättyessä KKO:lla ei ollut aihetta arvioida asiaa myöskään rangaistusseuraamuksen osalta toisin kuin hovioikeus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti