1. Kantaja A vaati Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa, että Suomen valtio velvoitetaan suorittamaan hänelle korvauksena vastoin ulosmittauskieltoa suoritetusta ulosmittauksesta aiheutuneesta vahingosta 5 071,90 euroa korkoineen.
2. Rikosasiassa annetulla tuomiolla rikoksentekijä oli tuomittu suorittamaan A:lle asianomistajana vahingonkorvausta viasta ja muusta pysyvästä haitasta. A oli hakenut tuomioon perustuen ulosottoa. Ulosottoviranomainen oli ulosmitannut kyseistä korvausta rikoksentekijältä, mutta varoja ei ollut tilitetty A:lle. Sen sijaan ulosottomies oli tehnyt vuosina 2015 ja 2016 neljä ulosmittauspäätöstä, jotka koskivat niin ikään ulosottovelallisena ollutta A:ta, ja oli 18 erässä tilittänyt varat A:n ulosottovelkojille noin kahden vuoden aikana.
3. Asiassa oli riidatonta, että ulosottomies on kohdistanut ulosmittaukset ulosottokaaren 4 luvun 19 §:n 1 momentin 2 kohdassa säädetyn ulosmittauskiellon alaiseen omaisuuteen ja että ulosottomiehen toiminnassa ei ole juAlkista valtaa käytettäessä noudatettu sille kohtuudella asetettavia vaatimuksia.
4. Kanteen mukaan ulosmittauskiellon vastaisesti suoritettu ulosmittaus oli aiheuttanut A:lle vahinkoa, koska varat olisivat kuuluneet hänelle eikä A:lla ollut muita varoja, joilla velkoja olisi voitu lyhentää. A ei ollut myöskään jättänyt hakematta muutosta ulosottomiehen päätöksiin pätevättä syyttä. A oli voinut luottaa päätösten oikeellisuuteen, eikä hän ollut voinut vaikeasta aivovammastaan johtuen itse havaita ulosotossa tapahtunutta virhettä.
5. Valtio vaati vastauksessaan kanteen hylkäämistä. Valtio myönsi, että ulosmittaus oli kohdistettu virheellisesti ulosmittauskiellon alaiseen omaisuuteen. Valtio katsoi, että A:lle ei kuitenkaan ollut aiheutunut vahinkoa, kun ulosmitatuilla varoilla oli lyhennetty A:n ulosottovelkoja. Tämän vuoksi korvauksen suorittaminen merkitsisi sitä, että A pääsisi korvauksen avulla aiempaa parempaan asemaan, koska A:lla olisi käytettävissä sama määrä varoja kuin ennen ulosmittausta, mutta hänen velkojensa määrä olisi kuitenkin vähentynyt. Valtio kiisti A:n vaatimuksen myös sillä perusteella, että A oli menettänyt oikeuden korvaukseen, kun hän oli jättänyt pätevättä syyttä hakematta.
6. Varsinais-Suomen käräjäoikeus käsitteli asian yhden tuomarin kokoonpanossa (käräjätuomari Kari Laine). Tuomiossaan 10.12.2018 käräjäoikeus katsoi, että ulosottomies ei ollut noudattanut toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ulosmitatessaan A:lta hänelle tuomitun korvauksen ulosmittauskiellon vastaisesti.
7. A oli kuitenkin saanut tiedon ulosmittauspäätöksistä eikä hän ollut hakenut niihin muutosta. Asiassa ei ollut näytetty sellaista A:n oikeudellisessa toimintakyvyssä ollutta seikkaa, joka olisi estänyt häntä hakemasta muutosta pitkään jatkuneeseen viranomaisen virheelliseen menettelyyn. Kun A oli pätevättä syyttä jättänyt hakematta muutosta virheellisiin ulosmittauspäätöksiin, hän oli menettänyt oikeutensa vahingonkorvaukseen.
8. Käräjäoikeus totesi myös, että ulosmitatuilla varoilla oli lyhennetty A:n ulosottovelkoja. Ulosmitatut varat olivat siten tulleet A:n hyväksi. Vahingonkorvauksen tuomitseminen olisi saattanut A:n parempaan asemaan verrattuna tilanteeseen ennen ulosmittauksia. Virheelliset ulosmittaukset eivät olleet aiheuttaneet A:lle korvattavaa vahinkoa.
9. Käräjäoikeus hylkäsi A:n kanteen.
10. A valitti Turun hovioikeuteen. Hovioikeus hylkäsi valituksen 14.9.2022 antamallaan tuomiolla. Hovioikeudessa äänestys 2-1, yksi jäsen hyväksyi A:n kanteen.
11. KKO myönsi A:lle valitusluvan. A vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja kanne hyävksytään. Valtio vaati vastauksessan valituksen hylkäämistä.
12. KKO:ssa oli kysymys ensin siitä, onko A menettänyt oikeutensa vahingonkorvaukseen siksi, ettei hän ollut hakenut muutosta ulosmittauspäätöksiin. Mikäli oikeuden korvaukseen katsotaan olevan olemassa, kysymys on vielä siitä, onko virheellisestä ulosottomenettelystä aiheutunut A:lle korvattavaa vahinkoa.
13. Ensimmäisen kysymyksen osalta KKO päätyi esittämillään perusteilla johtopäätökseen, että A:lla ei ollut ko. olosuhteissa syytä epäillä, että ulosottomiehen virkatoimina tekemät ulosmittauspäätökset olivat virheellisiä. A ei siten ollut jättänyt pätevättä syytä hakematta muutosta ulosmittauspäätöksiin (perustelujen kohta 12).
14. Jälkimmäisen kyysmyksen osalta KKO lausui johtopäätöksenään (perustelujen kohta 23), että A:n taloudellinen asema oli perssuteluissa kerrotulla tavalla heikentynyt lainvastaisten ulosmittauspäätösten seurauksena eikä korvauksen tuomitseminen saattanut häntä rikastumiskiellon vastaisesti aiempaa parempaan asemaan. Näin ollen valtio oli velvollinen korvamaan A:lle julkista valtaa käytettäessä aiheutuneen taloudellisen vahingon kanteessa vaaidula määrällä.
15. KKO kumosi hovioikeuden tuomion ja velvoitti Suomen valtion suorittamaan A:lle vahingonkorvausta 5 071,90 euroa viivästyskorkoineen. Äänesys 4-1, yksi jäsen hyväksyi hovioikeuden tuomion.
16. KKO:n ratkaisuseloste
https://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2022/20220018
17. Hyväksyttävillä perusteilla oikeudenmukainen lopputulos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti