197. KKO 2020:37. Törkeä ryöstö rikotulla olutpullolla uhaten

1. Korkein oikeus (KKO) antaa aika usein varsin tavanomaisia rikosasioita koskevia ennakkopäätöksiä. Sellaisia ovat esimerkiksi pahoinpitelyä, varkautta, kavallusta, rattijuopumusta, liikenneturvallisuuden vaarantamista, raiskausta tai henkirikoksia koskevat asiat.

2. Tänään KKO antoi ennakkopäätöksen (KKO 2020:37) asiasta, jossa alemmat tuomioistuimet olivat olleet eri mieltä siitä, toteuttiko tekotapa ryöstön vai törkeän ryöstön tunnusmerkistön. Katsotaanpa tarkemmin, mistä oli kysymys,

Teko

3. Tekoaikana 18-vuotias A ja 17-vuotias B, kumpikin naisia, olivat 30.5.2018 Sokoksen tavaratalossa (Sokkarissa) Jyväskylässä seuranneet 19-vuotiasta X:ää, myös nainen, tavaratalon naisten wc-tiloihin ja työntäneet poistumassa olleen X:n takaisin wc-koppiin sekä lukinneet X:n ja itsensä koppiin sisälle. A ja B olivat lukitussa wc-kopissa uhanneet X:ää kahdella pohjaosastaan rikki olevalla, sahalaitaisella olutpullolla, joista toisessa oli ollut pidempi terävä uloke. A ja B olivat suunnanneet pullojen terävän puolen kohti X:ää ja uhanneet tässä yhteydessä suullisesti tappaa X:n, jollei tämä luovuttaisi heille puhelintaan, pankkikorttiaan ja näiden käyttämiseen vaadittavia koodeja. Teon yhteydessä X:n sormeen oli aiheutunut pinnallinen, runsaasti verta vuotava haava. Pakotettuaan X:n luovuttamaan mainitun omaisuuden A ja B olivat poistuneet paikalta. Anastettu omaisuus oli jäänyt kateisiin.

Käräjäoikeuden tuomio

4. Syyttäjän vaadittua  syytetyille rangaistusta törkeästä ryöstöstä Keski-Suomen käräjäoikeus (käräjätuomari Riku Tuikkala ja lautamiehet)  on 3.8.2018 tuomiossaan katsonut, että rikottu lasipullo oli rikoslain 31 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettu ampuma- tai teräaseeseen rinnastettava hengenvaarallinen väline, mutta tekoa ei ollut pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Käräjäoikeus on tuominnut A:n ryöstöstä ja kolmesta vähäisemmästä rikoksesta yhteiseen 1 vuoden 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä B:n nuorena henkilönä tehdystä ryöstöstä ja lievästä petoksesta yhteiseen 1 vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Kummatkin vastaajat on tuomittu lisäksi valvontaan 1 vuodeksi 3 kuukaudeksi.

Hovioikeuskäsittely

5. Syyttäjä ja asianomistaja X valittivat tuomiosta Vaasan hovioikeuteen vaatien, että A:n katsotaan syyllistyneen ryöstön sijasta törkeään ryöstöön ja B:n nuorena henkilönä tehtyyn törkeään ryöstöön.

6. Vaasan hovioikeus katsoi 1.3.2019 antamassaan tuomiossa, ettei ryöstössä ollut käytetty ampuma- tai teräaseeseen rinnastettavaa hengenvaarallista välinettä. Hovioikeus totesi, että rikoslain 31 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetun tekovälineen rinnastaminen ampuma- tai teräaseeseen riippui välineen hengenvaarallisuudesta. Rikottu lasipullo oli vaarallinen muttei kuitenkaan edellä mainitussa säännöksessä teräaseeseen rinnastettava hengenvaarallinen väline. Hovioikeus ei muuttanut muuttanut käräjäoikeuden tuomitsemia rangaistuksia. Hovioikeus tuomitsi lisäksi An ja B;n  yhteisvastuullisesti suorittamaan X:lle korvaukseksi henkisestä kärsimyksestä 2 5000, ansionmenetyksestä 80, kadonneesta matkapuhelimesta 150, pankkikortin uusimisesta 10 sekä oikeudenkäyntikuluista 2 170 euroa.

7. Hovioikeudessa oli äänestys, enemmistöön kuuluivat tuomarit Tapio Kaarniemi ja Päivi Kylmälahti. Vähemmistöön jäänyt hovioikeudenneuvos Harri Kurkinen katsoi,  että rikotut lasipullot olivat teräaseeseen rinnastettavia hengenvaarallisia välineitä ja että ryöstö oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

KKO:n käsittely

8. Korkein oikeus myönsi syyttäjälle ja X:lle valitusluvan. Valituksissaan nämä vaativat, että syytetyt tuomitaan törkeästä ryöstöstä.  A ja B vaativat vastauksissaan valitusten hylkäämistä.

9. Korkein oikeus toimitti asiassa 13.11.2019 pidetyn suullisen käsittelyn varatakseen syytetyille tilaisuuden tulla kuulluksi tuomittavasta seuraamuksesta.

10. Korkeimmassa oikeudessa oli kysymys ensiksi siitä, onko pohjasta rikottua lasipulloa pidettävä rikoslain 31 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettuna teräaseeseen rinnastettavana hengenvaarallisena välineenä. Siinä tapauksessa, että mainittu ankaroittamisperuste täyttyy, kysymys oli toiseksi siitä, onko ryöstöä pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Kolmanneksi kysymys oli rangaistuksen mittaamisesta ja tuomittavasta rangaistuslajista.

Rikoksentekovälineen laatu

11. Ensimmäisen kysymyksen osalta KKO totesi, että oikeuskäytännössä ampuma- tai teräaseeseen rinnastuvaksi hengenvaaralliseksi välineeksi ei ole katsottu kumipamppua (KKO 1996:65), pesäpallomailaa tai vasaraa (KKO 2009:79) eikä metallirunkoista tuolia (KKO 2010:36).

12. KKO katsoi, että tavallinen käyttöesine voi muokattuna olla rikoslain 31 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla hengenvaarallinen väline. Tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää, että välineen fyysiset ominaisuudet tehtyjen muutosten jälkeen rinnastuvat ampuma- tai teräaseeseen ja että välinettä käytetään ampuma- tai teräaseen tavoin ryöstön tunnusmerkistön edellyttämään väkivallan käyttöön tai sillä uhkaamiseen.

13. Nyt esillä olevassa tapauksessa ryöstörikoksessa on käytetty välineenä kahta pohjastaan rikki olevaa olutpulloa, joiden lasi on ollut sahalaitainen ja joista pulloista toisessa on ollut pidempi terävä uloke. Toisesta olutpullosta on aiheutunut asianomistajalle sormeen runsaasti verta vuotava haava, mikä osoittaa osaltaan välineen terävyyden. Rikotut lasipullot ovat siten fyysisiltä ominaisuuksiltaan rinnastuneet teräaseeseen. Olutpullot on myös rikottu niin, että niiden kaulaosasta on ollut helppo pitää käsin kiinni. Tällä tavoin rikotut lasipullot ovat soveltuneet väkivallalla uhkaamiseen ja väkivallan tekemiseen teräaseen tavoin ja niitä on ryöstössä myös käytetty kuten teräasetta. KKO katsoi, että edellä kuvatulla tavalla rikottuja olutpulloja on pidettävä rikoslain 31 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettuina teräaseeseen rinnastuvina hengenvaarallisina välineinä.

Kokonaistörkeysarviointi

14. Kokonaistörkeysarvioinnin osalta KKO totesi. ensinnäkin, että A:n ja B:n menettely ei ole poikennut perusmuotoisen ryöstörikoksen edellyttämästä suunnitelmallisuudesta, kun he ovat päättäneet ryöstöön ryhtymisestä, valinneet tätä tarkoitusta varten sopivan kohteen ja sopineet ryöstöpaikasta juuri ennen tekoon ryhtymistä. Anastetun omaisuuden määrä ei ole ollut huomattava, eivätkä syytetyt ole kohdistaneet asianomistajaan varsinaista väkivaltaa. Edellä kuvatut menettelyn moitittavuutta koskevat seikat ovat kokonaisarvioinnissa teon törkeyttä vastaan puhuvia seikkoja.

15. A:n ja B:n syyksi luetun menettelyn moitittavuutta korostaa KKO:n mukaan kuitenkin se, että tekijöitä on ollut useampi kuin yksi, asianomistaja on ollut ahdistettuna erittäin ahtaaseen ja lukittuun tilaan ryöstäjiensä kanssa ja että hänet on uhattu tappaa osoittamalla samalla häntä aivan lähietäisyydeltä terävällä välineellä.

16. KKO katsoi, että teon törkeyden puolesta puhuvat seikat ovat sitä vastaan puhuvia seikkoja painavampia, minkä vuoksi ryöstöä on myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä. A on siten syyllistynyt törkeään ryöstöön ja B nuorena henkilönä tehtyyn törkeään ryöstöön.

Rangaistuksen määrääminen

17. Rangaistuksen määräämistä ja mittaamista KKO on pohtinut perusteluissaan seikkaperäisesti (kappaleet 17-25). Vankeusrangaistuksen tuomitsemista ehdottomana nuorena henkilönä törkeään ryöstöön syyllistyneen  B:n kohdalla puolsi KKO:n mukaan rikoksen vakavuus. Painavat syyt eivät kuitenkaan vaatineet hänen tuomitsemistaan ehdottomaan vankeuteen, mistä syystä vankeusrangaistus tuli määrätä B:lle ehdollisena käräjäoikeuden määräämin valvonnoin.

18. A on teon tehdessään ollut 18 vuoden 6 kuukauden ikäinen. Rikoslain 6 luvun 7 §:n 2 kohdan mukaan rangaistusta lieventävänä seikkana on otettava huomioon myös tekijän korkea ikä, heikko terveydentila ja muut henkilökohtaiset olot, jos vakiintuneen käytännön mukainen rangaistus johtaisi näistä syistä kohtuuttomaan tai poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen. Säännöstä koskevissa perusteluissa korkean iän yhteydessä lausutaan iän merkityksestä myös, että kehitysiässä oleva vaikutuksille altis nuori kokee laitoselämän ja ympäristön muutoksen voimakkaammin kuin kypsään ikään ehtinyt henkilö. Koulutuksen kannalta ratkaisevien elinvuosien hukkaaminen vankilaan merkitsee myös nuoren tulevaisuuden kannalta usein korvaamatonta menetystä. Tarkasteltavat perusteet koskevat ensi sijassa valintaa ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä, mutta niillä on myös merkitystä ehdottoman vankeuden pituudesta päätettäessä (HE 44/2002 vp s. 199–200).

19. Korkein oikeus totesi, että se  on ratkaisussaan KKO 2017:69 alentanut 18-vuotiaan vastaajan rangaistusta rikoslain 6 luvun 7 §:n 2 kohdan perusteella hänen nuoren ikänsä vuoksi. Korkein oikeus katsoi vastaajan iän huomioon ottamisen merkityksen korostuneen asiassa, koska hänen tekijäkumppaneihinsa sovellettiin rikoslain 6 luvun 8 §:n 1 momentin 1 kohdan ja 2 momentin mukaista lievennettyä rangaistusasteikkoa ja ikäero tekijöiden kesken oli pieni vastaajan täytettyä 18 vuotta vasta kaksi kuukautta ennen tekopäivää. Kaikkien vastaajien syyllisyyttä arvioitaessa oli ilmeistä, että rikoksen tekemiseen oli vaikuttanut ikään liittyvä kypsymättömyys. Pitkään vankeusrangaistukseen liittyvät haitalliset vaikutukset nuoren kehitykseen oli syytä ottaa huomioon myös 18 vuotta täyttäneen vastaajan rangaistusta määrättäessä, vaikkakin vähäisemmässä määrin (kohdat 36–39).

20. Myös tässä tapauksessa A:n iän huomioon ottamisen merkitys KKO:n mukaan korostui, koska B:hen sovelletaan lievennettyä rangaistusasteikkoa ja ikäero tekijöiden kesken on pieni. Ilmeistä myös on, että rikoksen tekemiseen on vaikuttanut heidän kummankin ikäänsä liittyvä kypsymättömyys. Siten pitkään vankeusrangaistukseen liittyvät haitalliset vaikutukset nuoren kehitykseen on perusteltua ottaa huomioon myös A:n rangaistusta mitattaessa. A ei ole syytteenalaisten tekojensa jälkeen syyllistynyt uusiin rikoksiin, ja hän on viitannut siihen, että pyrkii irtautumaan päihteiden käyttämisestä sekä haluaa hakeutua opiskelemaan. Näistä syistä A:lle tuomittavaa rangaistusta pitää rikoslain 6 luvun 7 §:n 2 kohdan perusteella alentaa hänen nuoren ikänsä vuoksi.

21. A:n syyksi on törkeän ryöstön ohella käräjäoikeudessa luettu pahoinpitely, virkamiehen väkivaltainen vastustaminen ja lievä petos. Kaksi ensin mainittua rikosta eivät ole lajissaan vähäisiä. KKo katsoi, että A on tuomittava edellä mainituista rikoksista kohtuullistamisperuste huomioon ottaen yhteiseen 2 vuoden 5 kuukauden vankeusrangaistukseen. Vankeusrangaistuksen pituuden vuoksi A:n rangaistusta ei voida määrätä ehdolliseksi, eikä rikoslain 6 luvun 10 §:n 2 momentin perusteella valvontaa voida tuomita ehdottoman vankeuden tehosteeksi. A:lle alemmissa oikeusasteissa ehdollisen vankeuden oheisseuraamuksena tuomittu valvonta ja sen suorittaminen eivät vaikutttaneet alentavasti tai lieventävästi A:n rangaistukseen.

KKO:n tuomiolauselma

22. KKO muutti hovioikeuden tuomiota siten, että

- B:n syyksi luettiin nuorena henkilönä tehdyn ryöstön asemesta nuorena henkilönä tehty törkeä ryöstö. B:lle tuomittiin tästä rikoksesta ja nuorena henkilönä tehdystä lievästä petoksesta yhteisenä rangaistuksena 2 vuotta vankeutta. Vankeusrangaistus määrättiin ehdolliseksi, koeaika päättyy 2.8.2021. B tuomittiin yhden vuoden kolmen kuukauden ajaksi valvontaan käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevin tavoin;

- A:n syyksi luettiin ryöstön asemesta törkeä ryöstö. A:lle tuomittiin tästä rikoksesta ja pahoinpitelystä, lievästä petoksesta ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta yhteisenä rangaistuksena 2 vuotta 5 kuukautta vankeutta. Koska vankeusrangaistus on ehdoton, määräys A:n tuomitsemisesta valvontaan poistettiin.

23. Asian ovat KKO:ssa ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Pekka Koponen, Mika Huovila, Mika Ilveskero ja Jussi Tapani. Esittelijä Teemu Vanhanen.

Ratkaisuseloste KKO 2020:37

Arviointia

24. Mitäpä tuohon olisi oikeastaan lisäämistä. KKO:n ratkaisu on perusteltu sekä asiallisesti että muodollisesti (perustelutavaltaan). Rikkinäistä olutpulloa, jollainen kummallakin syytetyllä oli ahtaassa wc-tilassa kädessään, on hyvällä syyllä pidettävä laissa tarkoitettuna ampuma- tai teräaseeseen rinnastettavana hengenvaarallisena välineenä. Se, ettei KKO ole ole aiemmin pitänyt vasaraa tuollaisena välinenä (KKO 2009:79), hieman kummastuttaa, sillä jokainen, joka on pidellyt  esimerkiksi noin kilon painoista rautavasaraa käsissään, tietää, millaista tuhoa sillä olisi mahdollista ryöstötilanteessa saada aikaan uhrin terveydelle. Sama koskee pesäpallomailaa. Ehkä laissa on säädetty asiasta turhan yksityiskohtaisesti. Vertailun vuoksi on syytä todeta, että Ruotsin rikoslaissa (brottsbalken 8:7) ei ole törkeän ryöstön osalta vastaavanlaista tekovälinettä koskevaa säännöstä lainkaan.

25. On melko outoa, että hovioikeuden enemmistö ei ole pitänyt rikottuja olutpulloja lainkohdassa tarkoitettuina hengenvaarallisina välineinä. Luulisin, että syynä tähän on se, että hovioikeus on tuijottanut liiaksi ratkaisua KKO 2009:79 eikä ole arvioinut nyt esillä ollutta konkreettista tilannetta riitävän huolellisesti.

26. Teon kokonaistörkeysarvioinnin osalta on tuskin mahdollisuutta päätyä muuhun kuin siihen, että ryöstö on ollut törkeä. Käräjäoikeus on ollut toisella kannalla, mutta luultavasti se on ajatellut tällöin lähinnä sitä, mikä olisi rikoksesta kohtuullinen rangaistus ja muodostanut sillä perusteella rikoksen rubrisointia koskevan käsityksensä. Tätä kysymystä KKO on pohtinut, kuten pitääkin, pro et contra -metodia käyttäen.

27. Rangaistuslajin valintaa ja mittaamista KKO pohtii nykyisin perusteluissaan aina varsin seikkaperäisesti. Tämä on ymmärrettävää, sillä juuri rangaistuksen määrä ja laji on vastaajien kannalta tärkein asia eikä sen merkitystä voida myöskään yleiseltä kannalta mitenkään vähätellä. Rangaistusten pituus kiinnostaa myös suurta yleisöä. Ennen vanhaan rangaistuksen mittaamista ei perusteltu tuomioissa mitenkään, vasta noin 10-15 vuotta sitten siihen on alettu kiinnittää asianmukaista huomiota.

28. KKO:n ratkaisulla on etenkin alempien tuomioistuinten, rikosasianajajien ja syyttäjien kannalta aika suuri merkitys. Vastaavanlaisia rikoksia hengenvaarallisilla astaloilla, etenkin pahoinpitely- ja henkirikoksia, tehdään Suomessa runsaasti. Kun nyt pubit ja terassit kohta jälleen aukeavat, voimme olla varmoja, että lainkäyttäjät joutuvat niiden kanssa työtehtävissään edelleen tekemisiin. KKO antaa ennakkopäätöksiä tulevan oikeuskäytännön ohjaamisen ja yhdenmukaistamisen tarkoituksessa ja siksi tämän ratkaisun julkaiseminen ennakkopäätöksenä on hyvä asia.

29. Toisaalta on syytä sanoa,  että on melko kornia, että näinkin selvissä asioissa joudutaan menemään aina korkeimpaan oikeuteen asti, jotta oikea ja lainmukainen ratkaisu olisi mahdollista saada. Tätäkin tapausta on ensin tutkittu poliisin suorittamassa esitutkinnassa, jolloin epäillyillä on jo luultavasti ollut avustajat. Seuraavaksi asia on tullut syyteharkitaa varten syyttäjälle. Oikeudenkäynnissä asiaa on käsitety kaikissa kolmessa eri portaassa ja niissä jokaisessa, myös KKO:ssa, on toimitettu pääkäsittely tai suullinen käsittely. KKO on ottanut kantaa tapaukseen neljässä eri vaiheessa: ensimmäisen kerran valituslupaa harkitessaan, sitten esittelyssä, sen jälkeen suullisessa käsittelyssä ja tämän jälkeen vielä toisen kerran esittelyssä, jossa asiassa on lopullisesti ratkaistu. Esittelyn jälkeen asiakirjat ovat vielä kiertäneet jokaisella viidellä jäsenellä, ja vasta tämän jälkeen tuomio on ollut valmis julkistamista ja antamista varten. Tässä tapauksessa em. kierto on kestänyt puoli vuotta, sillä KKO:n suullinen käsittely jutussa pidettiin jo 13.marraskuuta 2019.

30. Onko näin raskaassa menettelyssä ja ruljanssissa loppujen lopuksi järkeä? Nykyisin korostetaan lähes joka käänteessä, että oikeudenkäynnin painopisteen tulisi olla nimenomaan käräjäoikeudessa, jolloin hovioikeus vain kontrolloisi käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuuden; ts. hovioikeus ei toistaisi käräjäoikeudessa jo käytyä oikeusprosessia uudelleen. Kuten tiedämme, näin ei käytännössä kuitenkaan tapahdu, vaan hovioikeudet hyvin usein järjestävät todellisen uusintakäsittelyn, jossa otetaan vastaan käräjäoikeudessa jo esitetty todistusaineisto sekä mahdolliset uudet todisteet. Uutta on nyt se, että myös korkein oikeus on alkanut tutkia näyttökysymyksiä ja toimittaa siinä tarkotuksessa joka vuosi noin 20 suullista käsittelyä, jossa näyttö otetaan vielä kolmannen kerran vastaan!

31. Miksi optimaalinen oikeudenkäynti ei Suomessa onnistu, vaikka se onnistuu hyvin naapurimaassamme Ruotsissa? Eivätkö käräjä-ja hovoikeudet ole vieläkään oikein tehtäviensä tasalla, kun korkein oikeus ottaa kolmantena instanssina vastaan jo alemmissa oikeuksissa esitetyt todisteet, arvioi näyttöä ja järjestää tässä tarkoituksessa lukuisia suullisia käsittelyjä? Näin siitä huolimatta, että korkein oikeus, kuten se itsekin usein ja mielellään kertoo, on ennakkopäätöstuomioistuin, jonka tehtäviin ei kuuluisi enää näytön arviointi, vaan se keskittyy tärkeisiin  lain soveltamista koskeviin kysymyksiin. Korkeimmalla oikeudella pitäisi ilman muuta olla tuollainen rooli, mutta käytäntö on silti toinen. Missä siis vika?