169. KHO 2019:123. Saamelaiskäräjävaalit. Merkitseminen vaaliluetteloon

1. Korkein hallinto-oikeus (KHO) antoi tänään ensimmäiset päätökset valituksista, jotka koskevat saamelaiskäräjien vaalien vuoden 2019 vaaliluetteloon hakeutuneiden henkilöiden äänioikeutta. Yksi päätöksistä on julkaistu vuosikirjapäätöksenä.

2. Vuosikirjapäätöksellä 2019:123 tuomioistuin kumosi saamelaiskäräjien hallituksen valittajaa (A) koskevan päätöksen ja määräsi, että valittaja oli merkittävä saamelaiskäräjien vaalien vaaliluetteloon äänioikeutettuna.

3. KHO:n tiedotteen mukaan saamelaiskäräjien hallituksen 27.8.2019 tekemistä päätöksistä on tehty KHO:lle tähän mennessä yhteensä noin 200 valitusta. Valitukset on lähetetty saamelaiskäräjien hallitukselle lausunnolle. Valitusten käsittelyn edellyttämän ajan ja lausuntomenettelyiden loppuunsaattamisen vuoksi osa päätöksistä annetaan vasta lokakuun puolella.

4. Saamelaiskäräjien vaalit pidetään 2.9.–30.9.2019. Saamelaiskäräjien vaalien toimittamisesta ja sitä koskevasta muutoksenhausta säädetään saamelaiskäräjistä annetussa laissa.

5. Valittaja A:n tapauksessa saamelaiskäräjien vaalilautakunta oli 26..2.2019 hylännyt valittajan pyynnön tulla merkityksi äänioikeutettuna saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. A oli hakemuksessaan todennut mm., että hänen molemmat vanhempansa on merkitty äänioikeutetuksi saamelaiskäräjien vaaleissa. Vaaliltk:n perustelujen mukaan lautakunta ei tunnista A:ta saamelaisten alkuperäiskansan jäseneksi.

6. Saamelaiskäräjien vaalilautakunta (7.6.2019) ja saamelaiskäräjien hallitus (27.8.2019) olivat hylänneet A:n oikaisuvaatimukset. Oikaisuvaatimukset oli hylätty viittaamalla YK:n ihmisoikeuskomitean sille tehtyjen ilmoitusten johdosta 1.2.2019 antamiin näkökantoihin sekä vetoamalla saamelaisten itsemääräämisoikeuteen ja ryhmähyväksynnän merkitykseen saamelaiskäräjien vaaliluettelon laatimisessa.

7. A valitti saamelaiskäräjien hallituksen päätöksestä KHO:een ja vaati, että hänet merkitään vaaliluetteloon ja saamelaiskäräjät velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa.

8. KHO totesi perusteluissaan, että saamelaiskäräjistä annetussa laissa ei ole säädetty, että saamelaiskäräjien hallituksen kanta ryhmähyväksynnän ilmauksena olisi yksinään ratkaiseva saamelaismääritelmän täyttymisen arvioinnissa eikä tällaista edellytetä myöskään alkuperäiskansoja koskevissa kansainvälisissä sopimuksissa ja muissa asiakirjoissa. KHO  katsoi, että vaaliluetteloon merkitsemistä tai merkitsemättä jättämistä koskevan päätöksen on perustuttava saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:stä ilmeneviin objektiivisiin kriteereihin. Pelkästään ryhmähyväksyntään vetoamalla ei siten voida perustella vaaliluetteloon merkitsemättä jättämistä sellaisessa tilanteessa, jossa vaaliluetteloon hakeutuva henkilö täyttää saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n itseidentifikaatioedellytyksen ja jonkin saman pykälän 1–3 kohdissa asetetuista objektiivisista kriteereistä.

9. Saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:n 3 kohdan mukaan saamelaisena pidetään henkilöä, jonka vanhempi on merkitty äänioikeutetuksi saamelaiskäräjien vaaleissa. Se, että henkilön vaaliluetteloon merkitsemisen lainmukaisuus on ratkaistu KHO:n päätöksellä, perustuu saamelaiskäräjistä annetussa laissa säädettyyn muutoksenhakumenettelyyn. Tämän vuoksi mainitun pykälän 3 kohdan edellytys täyttyy myös sellaisissa tilanteissa, joissa KHO  on määrännyt henkilön vanhemman merkittäväksi vaaliluetteloon eikä ole myöhemmin purkanut päätöstään.

10. KHO totesi, että valittaja A:n molemmat vanhemmat on lisätty saamelaiskäräjien vuoden 2015 vaalien vaaliluetteloon äänioikeutettuna KHO:n 30.9.2015 antamien päätösten perusteella. Vuonna 2015 KHO määräsi otettavaksi ko. vaaliluetteloon kaikkiaan 93 henkilöä, jotka olivat valittaneet sille saamelaiskäräjien hallituksen kielteisistä päätöksistä.

11. KKO päätyi siihen, että valittaja, joka oli ilmoittanut pitävänsä itseään saamelaisena ja jonka vanhempi oli merkitty äänioikeutetuksi saamelaiskäräjien vaaleissa, oli saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:ssä tarkoitettu saamelainen. KHO kumosi saamelaiskäräjien hallituksen päätöksen ja määräsi, että valittaja oli merkittävä saamelaiskäräjien vaalien vaaliluetteloon äänioikeutettuna.

12. KHO velvoitti saamelaiskäräjät HLL 74 §:n 1 momentin nojalla korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut KHO:ssa kohtuulliseksi harkitulla 200 eurolla. Kuluvelvollisuutta KHO perusteli sillä, että saamelaiskäräjien hallituksen päätöksessä, jolla A:n oikaisuvaatimus on hylätty, ei ole otettu kantaa niihin saamelaiskäräjistä annetun lain 3 §:ssä säädettyihin objektiivisiin kriteereihin, joiden nojalla äänioikeus määräytyy. Oikeudenkäynti on siten aiheutunut saamelaiskäräjien hallituksen virheestä, ja KHO:n ratkaisun lopputulos huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos A joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa kokonaan vahinkonaan.

13. Sovellletut lainkohdat: Hallintolaki 45 § 1 momentti,  Laki saamelaiskäräjistä 3 §, 21 §, 23 § 1 momentti ja 23 a § 1 momentti, Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva yleissopimus (KP-sopimus) 1 artikla, 25 artikla ja 27 artikla. Ks. myös KHO:2015:146.

KHO:n ratkaisuseloste 2019:123

13. Professori Martin Scheinin on tänään tuoreeltaan kritisoinut voimakkaasti KHO:n ko. päätöstä ja sen tänään antamia muita samanlaisia päätöksiä. Tämä ei ollut yllätys.

14. Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio puolusti tänään käräjien hallituksen aiemmin tekemiä päätöksiä ja arvosteli KHO:n tekemää päätöstä. Hänen mukaansa KHO jatkoi valitsemallaan linjalla ja käveli jälleen saamelaiskäräjien päätösten yli. 

15. YK:n ihmisoikeuskomitea katsoi helmikuussa 2019, että KHO:n aiemmat päätökset loukkaavat saamelaisten ihmisoikeuksia ja että Suomen valtio on velvollinen huolehtimaan siitä, etteivät vastaavat loukkaukset toistu vuoden 2019 vaaleissa. Tämän vuoksi saamelaiskäräjät hai vaalien siirtämistä,  jotta komitean kanta huomioitaisiin Suomessa. Oikeusministeriö kuitenkin päätti kesäkuussa,  ettei vaaleja siirretä.

168. Tuomarin ja esittelijän esteellisyys (KKO 2019:80)

1. Tuomarin esteettömyys on tärkeä asia tuomioisten puolueettomuuden kannalta. Tuomarin esteellisyydestä säädetään oikeudenkäymiskaaren (OK) 13 luvussa. Korkein oikeus (KKO) ja korkein hallinto-oikeus (KHO) antavat silloin tällöin asiaa koskevia ennakkopäätöksiä, joilla pyritään ohjaamaan esteellisyyssäännösten tulkintaa.

2. OK 13 luvun esteellisyyssäännökset koskevat yleisissä tuomioistuimissa toimivien tuomareiden lisäksi myös hallinto-oikeuksien tuomareita. Ne koskevat sellaisinaan myös tuomioistuimissa toimivia esittelijöitä (OK 13:2.1).

3. KKO antoi tänään ennakkopäätöksen 2019:80, joka koskee nimenomaan esittelijän väitettyä esteellisyyttä. KKO katsoi, ettei markkinaoikeudessa tuomarinvirassa oleva KKO:n ma. oikeussiheeri ollut esteellnen esittelemään markkinaoikeuden ratkaisua koskevaa valituslupa-asiaa KKO:ssa.

4. KKO oli kanteluhakemuksen kohteena olevalla päätöksellään hylännyt yhtiön hakemuksen valitusluvan saamiseksi markkinaoikeuden välituomiosta valittamista varten. Markkinaoikeus oli välituomiollaan hylännyt yhtiön kanteen sen rekisteröityjen tavaramerkkien loukkausta koskevassa asiassa.

5. Valituslupahakemuksen oli KKO:ssa esitellyt ma. oikeussihteeri, joka oli virkavapaalla markkinaoikeustuomarin virasta. Yhtiö on tuomiovirhekantelussa katsonut, että oikeussihteeri oli ollut esteellinen käsittelemään asiaa. Yhtiön mukaan vakinainen virka pienessä erityistuomioistuimessa, siitä aiheutuva työtoveruus ja se, että yhtiö oli valituslupahakemuksessaan voimakkaasti arvostellut markkinaoikeuden ratkaisua, antoivat perustellun aiheen epäillä esittelijän puolueettomuutta.

6 . KKO totesi, että laissa ei ole tuomarin esteellisyyttä koskevaa säännöstä, jota sanamuotonsa perusteella voitaisiin soveltaa nyt esillä olevassa tilanteessa, jossa esteellisyysepäily perustuu muutoksenhakutuomioistuimessa työskentelevän esittelijän tai tuomarin taustavirkaan siinä tuomioistuimessa, jonka ratkaisusta tehtyä muutoksenhakua hän käsittelee. Tällaista esteellisyysepäilyä on mahdollista arvioida lähinnä oikeusaste-esteellisyyttä koskevan oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 1 momentin perusteella yhdessä saman pykälän 3 momentin yleissäännöksen kanssa.

7. Mainitun 7 §:n 1 momentin säännöksen mukaan tuomari on esteellinen, jos hän tai hänen 3 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu läheisensä on käsitellyt samaa asiaa toisessa tuomioistuimessa, muussa viranomaisessa tai välimiehenä. Viimeksi mainitun lainkohdan mukaan läheisiä ovat tuomarin puoliso sekä tuomarin lapsi, lapsenlapsi, sisarus, vanhempi, isovanhempi ja tuomarille muuten erityisen läheinen henkilö samoin kuin tällaisen henkilön puoliso.

8. Tuomari on OK 13 luvun 7 §:n 3 momentin yleissäännöksen mukaan esteellinen myös, jos jokin muu tässä luvussa tarkoitettuun seikkaan rinnastettava seikka antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa. Lähtökohtana yleissäännöstä sovellettaessa voidaan pitää, että tuomarin puolueettomuuden vaarantava seikka on riittävästi yksilöitävissä ja objektiivisesti arvioiden hyväksyttävissä, jotta säännöksen tarkoittama esteellisyysperuste olisi käsillä. Tuomari on esteellinen, jos ulkopuolinen henkilö ei voi vakuuttua hänen puolueettomuudestaan toimia tuomarina asiassa. KKO on viitannut tässä kohdin halllituksen esitykseen HE 78/2000 vp s. 20 ja 47.

9. Arvioitaessa tuomarin esteellisyyttä esillä olevassa tilanteessa huomiota voidaan KKO:n mukaan kiinnittää myös OK 13 luvun 6 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuun, tuomarin suhdetta asianosaiseen koskevaan esteellisyysperusteeseen ja sitä koskevaan ratkaisukäytäntöön. Tuomari on lainkohdan mukaan esteellinen, jos hänellä on palvelussuhteen perusteella tai muuten asianosaiseen sellainen suhde, että se, erityisesti käsiteltävänä olevan asian laatu huomioon ottaen, antaa aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa.

10. Tuomarin esteellisyyttä arvioitaessa on otettava huomioon myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisukäytännöstä ilmenevät periaatteet, jotka koskevat Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 6 artiklassa tarkoitettua tuomioistuimen riippumattomuutta ja puolueettomuutta sekä erityisesti puolueettomuuden objektiivista arviointia. Arvioinnissa selvitetään, onko osapuolilla ulkonaisten seikkojen johdosta perusteltua aihetta epäillä tuomarin puolueettomuutta. Ratkaisevia eivät ole osapuolten omat käsitykset, vaan perustelluilta epäilyiltä edellytetään objektiivista aiheellisuutta. Epäilyjen on siis oltava valistuneen tarkkailijan näkökannalta perusteltuja. Laajemmasta näkökulmasta kysymys on siitä, ovatko epäilyt omiaan horjuttamaan sitä luottamusta, joka kohdistuu demokraattisen yhteiskunnan tuomioistuimiin. Tuomarin tulisi käsitellä ja ratkaista asia kaikista sivuvaikutteista vapaana; tältä osin KKO on viitannut ennakopäätöksensä 2015:39, kohta 11.

11. KKO n on perustellut ratkaisuaan seikkaperäisesti ja monipuolisesti, jopa KHO:n ratkaisuihin on perusteluissa viitattu (kappale 13).

12. Perustelujen johtopäätösosiossa todetaan, että asian esitellyt oikeussihteeri on KKO:n esittelijänä ja markkinaoikeuden vakinaisena tuomarina ollut korostetun riippumaton myös suhteessa esimiehiinsä ja työtovereihinsa. Tähän nähden taustavirkaa markkinaoikeudessa ja työtoveruutta asian markkinaoikeudessa ratkaisseiden tuomareiden kanssa ei voida pitää sellaisena seikkana, joka antaisi perustellun aiheen epäillä hänen puolueettomuuttaan esittelemässään asiassa. Tätä arviota ei muuta se, että yhtiö oli kertomallaan tavalla voimakkaasti arvostellut markkinaoikeuden ratkaisua. Mainittua johtopäätöstä ei anna aihetta arvioida toisin sekään, että yksi asian markkinaoikeudessa ratkaisseista tuomareista toimii osaston johtajana. Kun otetaan huomioon tuomarin nimittämistä, virassa pysymistä ja korostettua riippumattomuutta koskeva osin perustuslain tasoinen sääntely, tätä hallinnollista esimies-alaissuhdetta ei voida perustellusti rinnastaa esimerkiksi ratkaisussa KKO 2015:39 käsillä olleeseen syyttäjän ja apulaisvaltakunnansyyttäjän väliseen suhteeseen. Esittelijän taustavirka markkinaoikeustuomarina ei siten ole antanut perusteltua aihetta epäillä hänen puolueettomuuttaan markkinaoikeuden välituomiota koskevan valituslupahakemuksen käsittelyssä. Hän ei ole ollut asiassa esteellinen.

13. KKO:n ratkaisukokoonpanoon kuuluvista jäsenistä neljä on oikeustieteen tohtoria (Esko,  Häyhä, Huovila  ja Leppänen). Tavallisilla pulliaisilla tuskin on näin ollen kanttia ryhtyä väittämään - tässä tapauksessa - KKO:n ratkaisua vastaan.

Ratkaisuseloste KKO 2019:80

14. KKO:n ratkaisu on ollut perusteltua julkaista ennakkopäätöksenä, kun otetaan huomioon, että KKO:n esittelijöinä ja esimerkiksi ma. esittelijäneuvoksina työskentelee jatkuvasti juristeja, joilla on tausta- ja vakinainen virka käräjätuomarina tai jopa hovioikeudenneuvoksena. Hovioikeuksien ma. tuomareina toimii  käräjäoikeuden vakinaisessa tuomarinvirassa olevia henkilöitä jne.

15. Kokonaan eri asia, miten järkevää ja reilua on, että esimerkiksi käräjä- tai hovioikeustuomareita rekrytoidaan KKO:n määräaikaisiksi esittelijöiksi ja etenkin esittelijäneuvoksiksi. Tästä ei voida toki moittia tuomareita, jotka omaa uraansa ajatellen hakeutuvat esim. ma. esittelijäneuvoksen tehtävään. Tiedämme, että joillekin heistä on osin tämän avulla avautunut tilaisuus päästä myöhemmin KKO:n jäseneksi.

16. Ruotsissa tai muissa pohjoismaissa taikka muissakaan maissa ei tiettävästi tunneta vastaavanlaista uralla etenemis mahdollisuutta. Esittelijän virat, jos niitä ylipäätään edes on, on tarkoitettu tietenkin lyhytaikaisiksi koulutustehtäviksi nuorille juristeille, jotka aikovat tulevaisuudessa tuomarin uralle. Ei suinkaan vakinaisissa viroissa jo olevilla tuomareille.

167. Jälleen kaksi uutta ratkaisua hovioikeuden jatkokäsittelyluvasta (KKO 2019:77 ja 79)

1. Korkein oikeus (KKO) antaa tuon tuostakin - lähes jatkuvalla syötöllä tai likuhihnalla - ennakkopäätöksiä, joissa on kyse hovioikeduen jatkokäsittelyluvan myöntämisestä. tai oikeammin epäämisestä. Tarkemmin sanottuna siitä, että hovioikeus on evännyt sille tehdyn jatkokäsittelylupaa koskevan hakemuksen, vaikka lain mukaan lupa olisi tullut  tullut myöntää.

2. Asia on isomman saarnan (messun) arvoinen, mutta sitä valmistellessani tyydyn tässä ensi alkuun esittelemään kaksi KKO:n tällä viikolla antamaa prejudikaattia asiasta.

3. Korkein oikeus antoi ratkaisun KKO 2019:77 viime maanantaina 16.9. Tapauksessa työntekijä vaati Helsingin käräjäoikeudessa nostamassaan kanteessaan korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä. Kanteen mukaan työsopimusta ei ollut irtisanottu kohtuullisen ajan kuluessa siitä, kun työnantaja oli 13.5.2015 saanut tiedon työntekijän henkilöön liittyvästä irtisanomisen perusteesta. Työsopimus oli irtisanottu 2.9.2015 sen jälkeen, kun oli ilmennyt, ettei työntekijälle varattua tilaisuutta tulla kuulluksi saataisi työntekijän sairauden vuoksi toimitettua. Käräjäoikeus hylkäsi kanteen. Helsingin HO ei myöntänyt työntekijälle jatkokäsittelylupaa. KKO kumosi hovioikeuden päätöksen ja myönsi työntekijälle jatkokäsittelyluvan. KKO:n mukaan hovioikeuden olisi tullut myöntää työntekijälle jatkokäsittelylupa muutos- ja ennakkoratkaisuperusteella.

KKO 2019:77

4.  Tänään, siis vain kolme päivää edellä mainitun ratkaisun jälkeen,  KKO antoi jälleen jatkokäsittelylupaa koskevan ennakkopäätöksen, KKO 2019:79. Tällä kertaa kyse oli rikosasiassa  pyydetystä jatkokäsittelyluvasta, jonka Turun hovioikeus oli hylännyt

5. Tapauksessa Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus oli tuominnut tekoaikana 15-vuotiaan A:n, jota ei ollut aikaisemmin tuomittu rikoksesta, tämän kiistämästä varkaudesta nuorena henkilönä 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja suorittamaan asianomistajille ja vakuutusyhtiölle vahingonkorvauksena yli 5 000 euroa. Hovioikeus ei myöntänyt A:lle jatkokäsittelylupaa.

KKo katsoi ratkaisusta tarkemmin ilmenevin perustein, että hovioikeuden olisi tullut myöntää jatkokäsittelylupa muun painavan syyn perusteella, koska asialla oli A:lle tavanomaista suurempi merkitys. KKO kumosi hovioikeuden päätöksen, myönsi A:lle jatkokäsittelyluvan ja palautti asian Turun hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

KKO 2019:79

6. KKO on antanut tänä vuonna jo seitsemän jatkokäsittelyluvan myöntämistä koskevaa ennakkopäätöstä, KKO 2019:14, 50, 56, 62, 73, 77 ja 79. Vain yhdessä niistä KKO on päätynyt siihen, ettei jatkokäsittelylupaa ollut tarpeen myöntää (KKO 2019:56). Muissa eli kuudessa asiassa KKO katsoi, että hovioikeus on virheellisesti hylännyt lupahakemuksen. Vuonna 2018 KKO antoi kolme jatkokäsittelyluvan myöntämistä koskevaa prejudikaattia (KKO 2018:13, 62 ja 85). Niissä kaikkissa hovioikeus oli virheellisesti hylännyt lupahakemuksen.

7. KKO ei suinkaan julkaise kaikkia  ratkaisujaan ennakkopäätöksinä, sillä se antaa myös  ns. muita ratkaisuja, joista julkaistaan Finlexissä lyhyt, tavallisesti vain parin rivin pituinen tiedote. Vuonna 2018 KKO antoi tällaisia muita ratkaisuja hovioikeuden jatkokäsittelylupaa koskevissa asioissa (ns. JKL-perusteiset asiat) peräti 14 ja tänä vuonna tähän asti jo yhdeksän kappaletta. Reilun puolentoista vuoden aikana KKO on siten antanut yhteensä 33 jatkokäsittelylupaa koskevaa ratkaisua. Se on hirmuinen määrä, sillä KKO ei ole antanut mistään muusta yksittäisestä asiasta lähimainkaan yhtä paljon ratkaisuja.

8. Mutta tilanteen eli oikeusturvan kannalta koko karmeus ilmenee, kun selviää,  kuinka monta valituslupahakemusta, jossa on kysymys jatkokäsittelyluvan epäämisestä hovioikeudessa, KKO:lle on viime vuosina tehty. Kysyin asiaa toissa päivänä korkeimman oikeuden kansliapäälliköltä.

9. Kansliapäällikkö Tommi Vuorialho ilmoitti, että ns. JKL-perusteisia valituslupahakemuksia kirjattiin KKO:ssa vuonna 2017 kaikkiaan 598 kappaletta, mikä on 33 prosenttia kaikista valituslupahakemuksista. Vuonna 2018 sanotut luvut olivat 542 ja 32 prosenttia. Tänä vuonna  heinäkuun loppuun menessä  JKL-perusteisia valituslupahakemuksia on tehty KKO:lle jo 329, mikä on 33 prosenttia kaikista valituslupahakemuksista. Saattaa olla, että tänä vuonna ko. valituslupahakemusten määrä ylittää 600 asian rajan.

10. Hovioikeuden kielteiset päätökset JKL-asioisssa työllistävät siten KKO:ta tosi paljon, jos peräti  kolmasosa valituslupahakemuksista koskee niitä. Se on häkellyttävän iso määrä. KKO on myöntänyt valituslupia ko. asioissa sen minkä kerkiää, mutta selvää on, että sen tutkittavaksi ottamat tapaukset ovat vain jäävuoren huippu koko ongelmasta.

11. Kyse on oikeusturvaongelmasta, sillä selvää on, että tutkimislupaa koskevien satojen tai kenties jopa tuhansien hakemusten hylkääminen hovioikeuksissa merkitsee käytännössä muutoksenhakuoikeuden tuntuvaa tosiasiallista rajoittamista.

12. JKL-perusteisten valituslupahakemusten hirmuisen suuri määrä ja KKO:n siitä antamien valituslupien ja ratkaisujen määrä osoittavat, että hovioikeudet hyödyntävät jatkokäsittelylupajärjestelmää oman työmääränsä keventämistarkoituksessa. Ts. jatkokäsittelylupahakemuksia hylätään kylmästi, vaikka siihen ei ole laissa säädettyjä perusteita. Tämä on perin helppoa mm. siksi, että hovioikeuden ei tarvitse perustella kielteistä lupapäätöstään asiallisesti mitenkään.

13. Näyttä siltä, että vaikka KKO yrittäisi miten pontevasti tahansa ohjata hovioikeuksien käytäntöä ko. asioissa oikeaan suuntaan, hovioikeudet eivät taivu, vaan epäävät JKL-hakemuksia jatkuvasti entiseen malliin. Kun jk-lupa tulisi lain mukaan myöntää jo silloin, kun on aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta, hovioikeudet eivät läheskään aina noudata tätä oikeusohjetta, vaan katsovat, että lupa tulee myöntää vain, jos on ilmeistä, että asia on ratkaistu käräjäoikeudessa väärin.

13. Ruotsissa tilanne on täysin toisenlainen, sillä siellä ylin tuomioistuin (HD) antaa harvoin eli vain silloin tällöin jatkokäsittelyluvan myöntämistä vastaavissa asioissa (prövningstillstånd) ennakkopäätöksiä. Ruotsissa hovioikeuden tutkintalupa vaaditaan rikosasioiden osalta lähinnä vain sakkoasioissa. Suomessa hovioikeuteen tehtävien valitusten täystutkintaa on rajoitettu rikosasioiden osalta paljon enemmän ja todella ronskilla tavalla.

14. Muutoksenhakuoikeus ja valitusten täystutkinta on todella merkittävä osa oikeusturvaa, mutta siitä meillä on viis veisattu.

15. No niin, tässä taisi tulla samalla myös alussa lupaamani saarna eli hovioikeuskäytännön kritiikki esitettyä! Ugh, olen puhunut! Miksi minä emerituksena yksin joudun aina kirjoittamaan näistä, miksi kukaan muu lain- tai oikeusoppinut ei edes yritä puhua tai kirjoittaa?

166. KKO 2019:78. Raiskaus. Näytön arviointi. Rappukäytäväyhdyntä

        Kuvan rappukäytävä ei liity KKO:n ratkaisemaan tapaukseen

1. Korkein oikeus (KKO) myöntää nykyisin valitusluvan ja ottaa tutkittavaksen usein - sanoisin että yllättävän usein - seksuaalirikoksia koskevia tapauksia. Useimmiten niissä on kysymys rangaistuksen mittaamisesta, mutta aika usein  myös todistelusta eli näytön arvioinnista. Tämän vuoksi KKO toimittaa ko. jutuissa usein suullisen käsittelyn, vaikka sama näyttö on otettu vastaan jo käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa.

2. Usein kuuluu väitettävän - jopa rikosoikeustieteilijöiden suulla  -  että KKO ei ota juuri koskaan kantaa näyttökysymyksiin eikä myöntäisi siinä tarkoituksessa valituslupia. Kuten olen monta kertaa aiemminkin sanonut, kyseinen väite ei pidä enää paikkaansa. KKO on myöntänyt valitusluvan näytön arvioinnin takia etenkn jutuissa, joissa on kyse raiskauksesta tai törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

3. Viime vuonna KKO antoi peräti seitsemän seksuaalirikosta koskevaa ennakkopäätöstä (ratkaisut KKO 2018:30, 35, 51, 60, 70, 74 ja 91) ja tänä vuonna tähän mennessä jo kolme ennakkopäätöstä (ratkaisut KKO 2019:54, 55 ja 78) Kaikissa kolmessa tänä vuonna annetussa ratkaisussa on kyse näytön arvioinnista ja niissä on myös toimitettu suullinen käsittely.

4. Ratkaisun 2019:78 KKO antoi tänään tiistaina. Se voitaisiin nimetä sanalla "Rappukäytäväyhdyntä" tai "Lehdenjakajan tapaus".

5. Espoon käräjäoikeudessa nostetun syytteen mukaan lehdenjakajana toiminut ulkomaalaistaustainen mies A oli 18.5.2014 - siis lähes 5,5 vuotta sitten - aamuyöllä kello 4.50 ja 5.30 välillä ollut sukupuoliyhdynnässä kerrostalon rappukäytävässä talon ulkopuolella tapaamansa B:n kanssa käyttämällä hyväkseen tämän vahvasta humatilasta johtunutta tiedottomuutta tai muuta avuntonta tilaa, jonka takia  B oli ollut kykenemätän puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan. Syyttäjä ja B vaativat A:lle rikoslain (RL) 20 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla rangaistusta raiskauksesta.

6. Käräjäoikeus (käräjätuomari Juha Lehto) hylkäsi 12.9.2016 syytteen, koska asiassa ei voitu sulkea pois sitä A:n puolustuksekseen esittämää vaihtoehtoa, että B ei muistamattomuudestaan huolimatta ollut syytteessä mainitussa avuttomassa tilassa. A:n syyllisyydestä jäi siten varteenotettava epäily.

7. Syyttäjä ja asianomistaja B valittivat Helsingin hovioikeuteen. Hovioikeus (Seppo Ovaskainen, Juha Saarenvirta ja Pirko Keisu) katsoi näytetyksi, että B oli ollut syytteessä mainitussa  tiedottomassa tai avuttomassa tilassa tai että A:n oli täytynyt pitää ainakin varsin todennäköisenä, että B oli avuttoman tilansa vuoksi ollut kykenemätön puolustamaan itseään. Hovioikeus tuomitsi  5..12.2017 A:n raiskauksesta 2 vuodeksi vankeuteen sekä maksamaan korvauksia B:lle. - KKO:n ratkaisuselosteesta on jätetty jostakin syystä pois rangaistuksen pituus, ko. tieto on saatu lehtiuutisista.

8. KKO myönsi A.lle valituluvan. A vaati valituksessan, että syyte hylätään ja hänet vapautetaan rangaistuksesta ja korvausvelvollisuudesta. Syyttäjä ja B vaativat valituksen hylkäämistä.

9. KKO toimitti asiassa suullisen käsittelyn, mutta ratkaisi asian vasta sen jälkeen pidetyssä esittelyssä. Jos tarkkkoja ollaan,  tällainen käsittelyjärjestys ei kirjaimellisesti toteuta menettelyltä edellytettävää välittömyyttä. Suullinen käsittely pidettiin 7.3.2019; ajankohdan kaivoin esiin KKO:n nettisivulla olevasta kohdasta Suulliset käsittelyt.

10. KKO (Jukka Sippo, Mika Huovila, Päivi Hirvelä, Kirsti Uusitalo ja Jussi Tapani) kumosi hovioikeuden tuomion, hylkäsi syytteen ja vapautti A:n tuomitusta rangaistuksesta ja korvausvelvollisuudesta.

11. KKO:n tuomio on laajasti ja yksityiskohtaisesti perusteltu. kuten KKO:lla on nykyisin aina tapana. Johtopäätöksenä näytön arvioinnista perusteluissa lausutaan, että syytteen tueksi esitetyt todisteet ja muut asian käsittelyssä esiin tulleet syytettä tukevat seikat eivät ole riittäneet osoittamaan, että B olisi tapahtuma-aikana ollut RL 20 luvun 1 §:n 2 momentin tarkoittamassa tiedottomassa tai muussa avuttomassa tilassa ja siten kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan. A:n esittämä vaihtoehtoinen tapahtumienkulku on jäänyt asiassa varteenotettavaksi vaihtoehdoksi, minkä vuoksi A:n syyllistymisestä syytteessä tarkoitettuun raiskaukseen on jäänyt varteenotettava epäily.

12. A:n puolustus oli vedonnut siihen, että B oli ollut sukupuoliyhdynnässä suorastaan aloitteellinen, sillä tämä oli kosketellut A:n sukupuolielintä, laskenut molempien housut alas sekä ohjannut kädellään A:n peniksen emättimeensä. Ennen yhdyntää B oli antanut A:lle  puhelinnumeronsa,  lisäksi asianosaisten välille oli luotu Facebook-yhteys. Myöhemmin samana päivänä A oli  ottanut Facebook -yhteyden B:hen oltuaan kertomansa mukaan hämmentynyt yöllä tapahtuneesta.

13. KKO:n perusteluissa todetaan, että seksin harjoittaminen rappukäytävässä aiemmin tuntemattoman henkilön kanssa on poikkeuksellista mutta ei mahdotonta. Alkoholilla on tunnetusti myös estoja alentava vaikutus. Pelkkää estojen löystymistä alkoholin vaikutuksesta ei voida pitää lainkohdassa tarkoitettuna puolustuskyvyttömyyttä osoittavana tilana. Näillä perusteilla KKO  katsoi, että A:n versiota tapahtumienkulusta on pidettävä varteenotettavalla tavalla mahdollisena.

14. KKO:n perustelut kokonaisuudessaan ovat luettavissa ratkaisuselosteesta.

Ratkaisuseloste KKO 2019:78 

15. Perustelujen valossa KKO:n ratkaisu vaikuttaa järkevältä ja ymmärrettävältä. Tapauksen opetus lienee siinä, että kerrostalon rappukäytävässä voi öiseen aikaan sattua kaikenlaista, varsinkin jos on kovassa humatilassa, jaopa  niin ikäviä asioita, joita ei jälkeenpäin haluaisi hyväksyä.

16. A ei ollut vielä ehtinyt aloittaa hovioikeuden hänelle tuomitseman rangaistuksen suorittamista. KKO määräsi helmikuussa, ettei rangaistusta saa panna täytäntöön ennen kuin KKO määrää asiasta toisin. Voi olla, että ilman KKO:n sanottua määräystäkin A olisi välttynyt rangaistuksen täytäntöönpanolta, sillä pari viikkoa sitten tiedotettiin, että melkoinen osa tuomioistuinten rangaistusten täytäntööpnoa varten Oikeusrekisterikeskukselle lähettämistä ilmoituksista on mystisellä tavalla kadonnut bittiavaruuteen tai kuuluisaan Mustaan aukkoon.

165. Hallintopäätöksen perusteleminen (KHO 2019:110)

1. Sosiaali- ja terveysministeriö  (STM) oli 13.2.2017 hylännyt työeläkevakuutusyhtiö Varman hakemuksen työntekijän eläkelain mukaisen vahvistuksen saamiseksi asiakashyvityksiä koskeviin eläkevakuutuksen erityisperusteisiin. Ministeriön päätöksen perusteluiden mukaan hakemuksen mukainen muutos ei vastannut riittävässä määrin ministeriön tulkintaa työntekijän eläkelain asettamista vaatimuksista ylijäämän jakoperusteelle. Päätöksessä ei ollut selvitetty tarkemmin ministeriön tulkinnan sisältöä tai sitä, miltä osin yhtiön hakema muutos ei tätä tulkintaa vastannut.

2. Korkein hallinto-oikeus (KHO) totesi 10.9.2019 antamassaan ennakkopäätöksessä (KHO 2019:110), että perustelujen riittävyyttä oli harkittava siitä näkökulmasta, voitiinko yhtiön oikeus saada perusteltu päätös ja hakea siihen muutosta tehokkaasti turvata. Asiassa ei ollut hallinto-oikeuskäsittelyn jälkeenkään selvästi ja riittävästi ilmennyt, millä tavoin vakuutusyhtiön hakema laskuperusteiden muutos ministeriön käsityksen mukaan vaikeutti työntekijän eläkelain toimeenpanoa tai eläkelaitosten yhteisten asioiden hoitoa eli miksi työntekijän eläkelaissa asetetut vaatimukset eivät täyttyneet. KHO totesi, että virhe oli olennainen. KHO kumosi Helsingin hallinto-oikeuden ja STM:n päätökset ja palautti asian ministeriölle uudelleen käsiteltäväksi. Lainkohdat: Suomen perustuslaki 2 § 3 momentti ja 21 §, Hallintolaki 44 § 1 momentti 3 kohta ja 45 § 1 momentti.

3. Helsingin hallinto-oikeuden mukaan STM:n päätös oli riittävästi perusteltu; hallinto-oikeuden päätös on annettu 12.2.2018. Vakuutusyhtiö Varma vaati valituksessaan KHO:lle toissijaisesti asian palauttamista ministeriölle. Muutoksenhakuinstanssin  tulee jo viran puolesta kontrolloida, onko valituksenalainen ratkaisu perusteltu laissa edellytetyllä tavalla.

4. Korkein oikeus (KKO) on äskettäin eli viime viikolla myöntänyt valitusluvan(VL 2019-73) ratkaisuun, jolla Vaasan hovioikeus oli 4.6.2019 palauttanut rikosasian käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltävksi, koska käräjäoikeus ei ollut arvioinut näyttöä asianmukaisella tavalla vapaudenriistoa ja pahoinpitelyä koskevassa asiassa. Asiassa on KKO:n tiedotteen mukaan kysymys hovioikeuden menettelyn oikeellisuudesta. Tapauksessa pohditaan mahdollisesti sitä, olisiko hovioikeuden tullut toimittaa pääkäsittely ja arvioida itse sen perusteella näyttökysymystä.

5. Riita- ja etenkin rikosasioissa perustelemisvelvollisuuden laiminlyöntiä ja tuomion riittämättömiä perusteluja on vakiintuneesti pidetty niin vakavana oikeudenkäyntivirheenä, että se voi johtaa jutun tai asian palauttamiseen. Ks. esim. KKO 1998:40, KKO 1999:84 ja KKO 2016:91. Oikeuskirjallisuudesta ks. esim. Virolainen - Martikainen, Tuomion perusteleminen (2010) s. 525-535 (jutun palauttaminen puutteellisten perustelujen takia).

164. KKO 2019:75. Törkeä tuhotyö

             Savon Sanomissa ollut kuva ko. rivitalon palosta Nilsiässä

1. Olen pannut merkille, että korkein oikeus (KKO) myöntää nykyisin valituslupia eli ottaa tutkittavakseen myös verrattain selviä ja yksinkertaisia ("helppoja") asioita.

2. Tämä koskee esimerkiksi vajaa viikko sitten eli 5.9. annettua ennakkopäätöstä KKO 2019:74, jota selostin edellisessä blogikirjoituksessa numero 163. Tapauksessa oli kysymys siitä, oliko autoilija syyllistynyt törkeään vai ainoastaan tavalliseen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, kun hän oli  risteyksessä punaisen liikennevalon palaessa kääntynyt kulkusuunnassaan oikealle. Väittäisin, ettei tämä ole juridisesti erityisen vaikea tai hankala asia.

3. KKO:n tänään antamassa ennakkopäätöksessä KKO 2019:75 on kyse tuhotyöstä - aikaisemmin teon rikosnimike oli murhapoltto - ja tarkemmin sanottuna siitä, oliko rivitalon sytyttämisestä tuleen aiheutunut vakaavaa vaaraa suurelle ihmismäärälle, kun talon sisällä oli sytyttämisen aikana ollut seitsemän ihmistä. Käräjäoikeuden ja hovoikeuden mukaan oli, mutta KKO sen sijaan katsoi, ettei tuota joukkoa voitu pitää rikoslain 34 luvun 3 §:ssä tarkoitettuna suurena ihmismääränänä. Tällä perusteella KKO päätyi siihen, ettei tuhotyötä voitu pitää törkeänä.

4. Ratkaisussa 2019:74 KKO päätyi siis katsomaan keskellä yötä tapahtuneen liikennesääntöjen vastaisen ajon törkeäksi rikokseksi, vaikka muuta liikennettä tai jalankulkijoita taikka pyöräilijöitä ollut lähimaillakaan; ts. ajosta ei ollut konkreettista vaaraa. Sen sijaan ratkaisussa 2019:75 KKO ei pitänyt tuhopolttoa törkeänä, vaikka syytetty oli sytyttänyt yöllä tuleen rivitalon, jossa oli ihmisiä sisällä. KKO:n jäsenistä kaksi osallistui kummankin ratkaisun tekemiseen. Vaikuttaa jotenkin  epäjohdonmukaista, sanoisin.

5. KKO:n ratkaisuselosteen mukaan syyttäjä oli vaatinut A:lle rangaistusta törkeästä tuhotyöstä. Teko oli tapahtunut Nilsiässä; tätä ei jostakin syystä selosteessa mainita.

6. Syytteen mukaan A oli sytyttänyt tulipalon niin, että teko oli aiheuttanut suurelle ihmismäärälle vakavaa hengen tai terveyden vaaraa. A oli yöllä tunkeutunut asukkaan poissa ollessa lukitsemattomasta takaovesta rivitalossa sijaitsevaan asuntoon ja sytyttänyt siellä tulipalon kolmesta eri kohdasta. Rivitalorakennus oli tuhoutunut palossa täysin. Rivitalossa oli yhdeksän asuinhuoneistoa, joissa oli ollut palon syttymishetkellä tai palon aikana ainakin seitsemän henkilöä. Rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Toissijaisesti syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta tuhotyöstä.

7. A on Kuopiossa sijaitsevan Pohjois-Savon käräjäoikeuden pääkäsittelyssä tunnustanut sytyttäneensä tulipalon ja menetelleensä syytteen teonkuvauksessa kerrotuin tavoin mutta kiistänyt aiheuttaneensa vakavaa hengen tai terveyden vaaraa suurelle ihmismäärälle. Rikosta ei myöskään voitu pitää kokonaisuutena arvostellen törkeänä. A on myöntänyt syyllistyneensä tuhotyöhön.

8. Käräjäoikeus (käräjätuomari Virpi Pääkkönen ja lautamiehet) katsoi 2.6.2017 selvitetyksi, että rivitalossa oli ollut viisi asukasta nukkumassa palon sytyttämisen aikaan. Lisäksi kaksi henkilöä oli mennyt asuntoonsa heti palon sytyttämisen jälkeen. Konkreettisen vaaran kohteena oli siten ollut yhteensä seitsemän henkilöä, jotka olivat pelastautuneet viime hetkellä. Käräjäoikeus on lausunut, että se ei ole antanut ratkaisevaa painoarvoa asunnossaan sattumalta olleiden ihmisten lukumäärälle. A:n menettely oli aiheuttanut suurelle ihmismäärälle vakavaa hengen ja terveyden vaaraa. Kun tekoa oli pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä, käräjäoikeus on tuominnut A:n RL  34 luvun 3 §;n nojalla törkeästä tuhotyöstä neljän (4) vuoden vankeusrangaistukseen.

9. Itä-Suomen hovioikeus, jonne A valittii, ei 10.1.2018 ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

10. KKO myönsi A:lle valitusluvan koskemaan kysymystä siitä, oliko hovioikeuden selvitetyksi katsomaa tuhotyötä pidettävä törkeänä. A vaati valituksessaan, että hänen katsotaan syyllistyneen törkeän tuhotyön sijasta vain (tavalliseen) tuhotyöhön ja että tuomittua rangaitusta tämän vuoksi alennetaan. Syyttäjä vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.

11. Asiassa oli KKO:ssa kysymys siitä (perustelukappale 5), oliko A aiheuttanut vakavaa hengen tai terveyden vaaraa suurelle ihmismäärälle. Jos törkeän tuhotyön tunnusmerkistö tältä osin täyttyi, kysymys oli siitä, oliko tuhotyötä pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Jos syyksilukemista muutetaan, kysymys oli lisäksi rangaistuksen mittaamisesta.

12. KKO katsoi perusteluissaan, että syytteessä mainitut seitsemän henkilöä olivat joutuneet palon takia konkreettisen ja välittömään vakavan hengen vaaraan. Tulipalo oli johtanut rivitalorakennuksen täydelliseen tuhoutumiseen. Rakennuksen arvo oli ollut 500 000 - 600 000 euroa ja sen uudelleen rakentamisen on arvioitu maksavan 800 000 euroa.

13. Törkestä tuhotyöstä rankaiseminen edellyttää lisäksi  vakavan hengen tai terveyden vaara aiheutetaan suurelle ihmismäärälle. Tähän seikkaan syyte törkeästä rikoksesta kaatui, sillä KKO ei pitänyt seitsemää ihmistä laissa tarkoitettuna suurena määränä. Ratkaisussa 2014:11 KKO oli tosin katsonut, että 10 hengen suuruinen ihmistyhmä tuhopolton uhrilukuna toteutti suuren ihmismäärän kriteerin, mutta seitsemän ihmistä oli tässä tapauksessa liian pieni joukko.

14. KKO muutti hovioikeuden tuomiota siten, että A tuomittiin törkeän tuhotyön asemesta RL 34 luvun 1 §:n nojalla tavallisesta tuhotyöstä, Tämän johdosta A:lle tuomittua rangaistusta alennettiin neljällä kuukaudella, eli hänelle mitattiin 3 vuoden 8 kuukauden pituinen vankeusrangaistus.

KKO:n ratkaisuseloste

15. Perusteluissaan KKO viittaa mm. lakien esitöihin eli tuhotyötä koskevaan hallituksen esitykseen (HE) ja eduskunnan lakivaliokunnan mietintöön (LaVM). Lakivaliokunta oli lausunut, että suurelle ihmismäärälle ei voida esittää tarkkaa lukumääräistä alarajaa, vaan ratkaisu on tehtävä tapauskohtaisesti - Olisi ollut aika outoa, jos valiokunta olisi ryhtynyt opastamaan tuomioistuimia pohtimalla ko. lukumäärää tarkemmin.

16. Minusta molemmat ratkaisut kyllä kelpaavat, eli ei voida sanoa, että tässä(kään) tapauksessa olisi olemassa ehdottomasti yhtä oikeaa ratkaisua. Mutta jos olisin joutunut itse tuomarina valitsemaan, olisin todennäköisesti kallistunut ko. asiassa käräjäoikeuden ja hovioikeuden kannalle. Vaikka seitsemän ihmistä ei ole sinänsä kovin paljon - onhan yksin Nilsiässäkn jo monta tuhatta asukasta (!) -  tulisi muistaa, että kysymyksessä on rivitalo, jonka lähes jokaisessa asunnossa on ollut palon syttyessä ihmisiä tai sinne on mennnyt ihmisiä tavaroitaan pelastamaan. Tekijä oli tunkeutunut taloon ja sytyttänyt sen tuleen kolmesta eri kohdasta. Talon sisällä palon syttyessä olleet viisi ihmistä pelastautuivat viime hetkellä, kuten käräjäoikeuden perusteluissa todetaan. Talo on tuhoutunut täysin ja palosta on aiheuttanut huomattavan suuret vahingot.

17. Minusta vaikuttaa hieman saivartelulta tai hiuksien halkomiselta KKO:n tavoin lausua tuhotyön yhteydessä, että 10 ihmistä on jo suuri ihmismäärä (KKO 2014:11), mutta seitsemän ei sitä vielä ole (KKO 2019:75).

18. Myös KKO on itse asiassa pitänyt tekoa sangen vakavana, sillä se on alentanut A:n rangaistusta vain hieman, eli 4 vuodesta 3 vuoteen 8 kuukauteen. Tavallisen tuhotyön rangaistusasteikko on neljästä kuukaudesta neljään vuoteen, törkeän tuhotyön puolestaan kahdesta vuodesta kymmeneen vuoteen.

19. Minusta vaikuttaa melko kummalliselta, että tapauksessa 2019:74 KKO piti  päin punaista ajamista keskellä yötä hiljaisella katuosuudella törkeänä liikennerikoksena, vaikka syytetyn menettelystä ei ollut aiheutunut minkäänlaista konkreettista vaaraa, kun tapauksessa 2019:75 sitä vastoin hyvin vakavaa ja tuhoisaa tuhotyötä (murhapolttoa) ei pidetty törkeänä, vaikka nyt syytetyn menettelystä aihetui todella vakavaa konkreettista hengen tai terveyden varaa talon seitsemälle ihmisille.

20. Mutta sattuuhan näitä - näköjään paremmissakin perheissä!

163. KKO 2019:74. Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen. Punaiset liikennevalot

1. Korkein oikeus (KKO) katsoi eilen antamallaan ennakkopäätöksellä (KKO 2019:74), että yöllä Helsingissä vilkkaasti liikennenöidyissä ristetyksissä punaisten liikennevalojen palaessa kahdesti ajosuunnassaan oikealle kääntynyt autoilija syyllistyi törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, vaikka hänen menettelystään ei ollut aiheutunut konkreettista vaaraa.

2. Syytetty A oli anastanut ensin Käpylässä sijaitsevalta huoltoasemalta polttoainetta tankkaamalla henkilöauton, mutta jättäen ostoksensa maksamatta. 

3. A oli ajanut Mäkeläkadulle ja kiihdyttänyt autonsa vauhtia  huomattuaan, että poliisi oli lähtenyt seuraamaan häntä. Takaa-ajo ei ilmene KKO:n ratkaisuselosteesta, mutta tiedotusvälineissä on kerrottu näin.

4. Poliisin mukaan A oli kääntynyt kahdessa risteyksessä kulkusuunnassaan oikealle, vaikka liikennevalo-opastin oli kummallakin kerralla näyttänyt punaista valoa. Poliisi sai A:n kiinni erään asuinrakennuksen piha-aluuelta, jonne tämä oli autonsa ajanut.

5. Syyttäjä vaati Helsingin käräjäoikeudessa A:lle rangaistusta rikoslain (RL) 23 luvun 2 §:n nojalla törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. A  katsoi syyllistyneensä ainoastaan tavalliseen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen (RL 23:1).

6. Helsingin käräjäoikeus ratkaisi asian  tuomiolla 30.5.2017. Käräjäoikeus käsitteli asian yksijäsenisessä kokoonpanossa, johon kuului vain käräjänotaari. Tämän enempää emme sitten tiedäkään käräjäoikeuden rakaisusta, sillä jostakin syystä KKO:n ratkaisuselosteesta käräjäoikeuden tuomion lopputuloksesta ja perusteluista ei mainita mitään. Tämä on KKO:n käytännössä varsin poikkeuksellinen ilmiö.

7. Joka tapauksessa käräjäoikeuden tuomiosta tehtiin valitus Helsingin hovioikeuteen. KKO:n ratkaisuselosteesta ei ilmene, hakiko muutosta syyttäjä vai syytetty A.

8. Helsingin hovoikeus antoi asiassa tuomion 29.1.2018.  Ratkaisun mukaan A oli syyllistynyt ensin Käpylässä  polttoaineen näpistykseen. Tämä jälkeen hän oli syyllistynyt törkeään liikenneturvallisuuden varantamiseen, kun hän oli jättänyt noudattamatta liikennevalo-opastimen osoittaman pysähtymisvelvollisuuden kääntymällä kulkusuunnassaan oikealle liikennevalojen näyttäessä punaista valoa, ensin Vaakalinnuntien ja Mäkeläkadun risteyksessä ja toisen kerran Mäkelänkadun ja Koskelantien risteyksessä. Hovioikeus tuomitsi An mainituista rikoksista yhteiseen 60 päiväsakkoon ja ajokieltoon.

9. KKO myönsi A:lle marraskuussa 2018 valitusluvan koskemaan sitä kysymystä, oliko A:n menettely liikenteessä olut omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen hengelle tai turvallisuudelle.

10. A vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja hänen katsotaan syyllistyneen ainoastaan liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. A vetosi siihen, että hän oli kuljettanut autoa yöllä, eikä tiellä ollut tuolloin muuta  liikennettä. A:n mukaan myös keli ja näkyvyys olivat olleet hyvät.

11. Voidaan pohtia, miksi KKO itse asiassa myönsi A:lle valitusluvan.  Tapaus vaikuttaa melko selvältä ja yksinkertaiselta. Ilmeisesti osasyynä luvan myöntämiseen oli se, että liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja sen törkeästä tekomuodosta on niukasti KKO:n ratkaisuja; KKO toteaa tämän ratkaisun kappaleessa 6. KKO mainitsee kolme ennakkopäätöstä, joista yksikään ei ole koskenut päin punaisia likennevaloja ajoa; KKO 1991:29, 1991:80 ja 2010:19.

12. Toinen syy valitusluvan myöntämiseen on ilmeisesti se, että poliisi on viime aikoina valittanut julkisuudessa toistuvasti päin punaisia valoja ajamisen lisääntyneen merkittävällä tavalla. KKO on siten halunnut ottaa omalta osaltaan kantaa tilanteeseen ja muistuttaa ennakkopäätöksellään, että punaista liikennevaloa päin ajaminen voidaan rangaista törkeänä liikkenneturvallisuuden vaarantamisena.

13. Kysymyksessä oleva tapaus ei ole kuitenkaan kovin sopiva  ennakkopäätöksen kohteena. Se koski takaa-ajoa, jossa poliisi on lähtenyt seuraamaan keskellä yötä huoltoasemalla polttoainetta autoonsa tankannutta ja näpistyksestä epäiltyä autoilijaa. Voidaan väittää, että jos näin ei olisi tapahtunut, A ei olisi syyllistynyt päin punaisia valoja ajamiseen. Niin tai näin, mutta myös olosuhteet ovat muutenkin olleet epätavalliset, sillä ajo on tapahtunut öiseen aikaan kaduilla ja risteyksissä, joissa ei ole ollut minkäänlaista muuta liikennettä tai jalankulkijoita taikka pyöräilijöitä  lähistöllä.

14. Tutkittuaan asian KKO päätyi yksimielisesti samaan lopputulokseen kuin hovioikeuskin, jonka antama tuomio jäisi siis pysyväksi. KKO on tiivistänyt jurisdien päättelynsä perustelukappaleissa 17 ja 18 näin:

(kappale 17) "Korkein oikeus katsoo, että A:n menettelyyn on edellä todetun mukaisesti sisältynyt merkittävä vakavan vahingon mahdollisuus, sillä menettelystä mahdollisesti aiheutuneen törmäyksen tai muun onnettomuuden seuraukset olisivat voineet olla tilanteessa vakavat. Vahinkoseurauksen todennäköisyyttä arvioitaessa on puolestaan otettava huomioon se, että A on laiminlyönyt punaisen liikennevalo-opastimen osoittaman pysähtymisvelvollisuuden kahteen kertaan, sekä se, että kohdassa 12 kuvatun kaltaisissa risteyksissä vahingon todennäköisyyttä ei tapahtuma-aikanakaan voida pitää vähäisenä."

(kappale 18)  "A on kuljettanut autoa siten, että hän on kääntynyt kaupunkialueella sijaitsevissa suurissa ja vilkkaasti liikennöidyissä risteyksissä, joissa on tyypillisesti liikennettä myös yöaikaan, kulkusuunnassaan oikealle liikennevalo-opastimen näyttäessä punaista valoa. Näin menettelemällä hän on vaarantanut liikenneturvallisuuden jättämällä kahdesti noudattamatta liikennevalo-opastimen osoittaman pysähtymisvelvollisuuden. Korkein oikeus katsoo, että A:n rikos on edellä mainituilla perusteilla ollut kokonaisuutena arvioiden omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa muiden tienkäyttäjien hengelle tai terveydelle. Hän on siten syyllistynyt törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen."

KKO:n ratkaisuseloste 


15. KKO:n ratkaisu on herättänyt julkisuudessa myös arvostelua. Itse pidän ratkaisua toki oikeana, mutta kuten edellä totesin, tapaus ei ole erityisen hyvä törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista koskevan ennakkopäätöksen kohteena siksi, että se koskee varsin epätyypillistä tilannetta, so. öistä takaa-ajoa kaduilla, joilla ei ole ollut muuta liikennettä eikä myöskään jalankulkijoita tai pyöräilijöitä.

16. KKO:n ratkaisukokoonpanoon kuuluivat jäsenet Kantor, Hirvelä, Leppänen, Välimaa ja Tapani. Varsin arvovaltaista väkeä siis, mm. kolme oikeustieteen tohtoria, joista yksi eli Jussi Tapani on toiminut aiemmin rikosoikeuden professorina.

17. KKO:n perusteluissa olisi ollut kyllä ehdottomasti syytä mainita, että autolija oli syyllistynyt punaisia liikennevaloja päin ajamiseen tilanteessa, jossa poliisi ajoi häntä takaa polttoaineen anastuksesta epäiltynä. Ei vaikuta hyvältä, että tapaustiedoista saadaan lisäselvyyttä ainoastaan median välityksellä.

Lisäys 7.9.

Tapauksen ilmeisesti tunteva VT Mikko Rudanko kertoi eilen Twitterissä näin: 

"Tämä selittyy ehkä sillä, että käräjäoikeus hylkäsi syytteet, koska oli mahdollista, että tekoihin oli syyllistynyt joku muu kuin syytetty. Siksi käräjäoikeuden tuomio perusteluineen ei liene ollut merkittävä tämän ennakkopäätöskysymyksen (oliko vaarantaminen törkeää) kannalta". 

Rudanko jatkaa toisessa twiitissään: "Se olisi ehdottomasti selkeintä. Mutta ainakin hovioikeuden tuomion perusteella A on ajanut päin punaisia valoja jo ennen kuin poliisi on (epäonnistuneesti) lähtenyt ajamaan takaa A:ta, ja hovioikeus on hyväksynyt siis tämän vartijan todistelun päin punaisia valoja ajamisesta".

162. Jälleen jatkokäsittelylupaa koskeva ennakkopäätös (KKO 2019:73)

1. Rakennusurakan tilaaja (B Oy) oli Vantaan käräjäoikeudessa vaatinut urakoitsijan (A Oy) vahingonkorvauskanteen hylkäämistä sillä perusteella, että urakoitsija oli menettänyt puhevaltansa, koska kanteessa tarkoitettu vaatimus oli esitetty vasta rakennusurakan yleisissä sopimusehdoissa tarkoitetun taloudellisen loppuselvitystilaisuuden jälkeen. Asianosaiset olivat erimielisiä siitä, oliko taloudellinen loppuselvitys päättynyt 12.9.2013 vai oliko loppuselvitystä jatkettu sen jälkeen järjestetyissä kokouksissa 17.12.2013 ja 9.1.2014.

2. Käräjäoikeus (käräjätuomari Marja Terttu Mälkki) katsoi näytetyksi, että taloudellista loppuselvitystä oli jatkettu kahdessa myöhemmässä kokouksessa. Käräjäoikeuden mukaan urakoitsijan vaatimus oli siksi esitetty ajoissa. Käräjäoikeus hyväksyi urakoitsijan ajaman kanteen; tuomio annettu 16.3.2018.

3. Tilaaja valitti hovioikeuteen. Valituksen mukaan 12.9.2013 pidetyn tilaisuuden pöytäkirjasta ja urakoitsijan edustajan käräjäoikeudessa kertomasta ilmeni, että loppuselvitystilaisuus oli pidetty 12.9.2013 eikä sen jatkamisesta myöhemmin ollut sovittu.

4. Helsingin hovioikeus (jäsenet Liisa Lehtimäki, Kristiina Harenko ja Silja Leino) ei myöntänyt tilaajalle jatkokäsittelylupaa; päätös 4.7.2018 (taltionumero 1400, diaarinro S2018/554).

5. Korkein oikeus myönsi tilaajalle valitusluvan.

6. Korkein oikeus katsoi tänään antamallan päätöksellä (KKO 2019:73), että tilaajan valituksen johdosta hovioikeudessa ei ollut ollut kysymys yksinomaan näytön uudelleen arvioimisesta ja ettei hovioikeus ollut voinut käräjäoikeuden tuomion ja valituksen perusteella pitää selvänä, että käräjäoikeuden ratkaisu loppuselvityksen jatkumisesta 12.9.2013 jälkeen oli oikea. Hovioikeuden olisi siksi tullut myöntää jatkokäsittelylupa muutosperusteella.

7. KKO kumosi hovioikeuden päätökse ja palautti asian Helsingin hovioikeuteen, jonka tuli omasta aloitteestaan jatkaa valituksen käsittelyä.

8. KKO:sa äänestys 4-1. Enemmistöön kuuluivat jäsenet Jukka Sippo, Tuomo Antila, Kirsti Uusitalo ja Juha Mäkelä. Vähemmistöön jäänyt oikeusneuvos Mika Huovila katsoi - huomiota herättävän pitkissä perusteluissaan -  ettei ollut syytä muuttaa hovioikeuden ratkaisua.

Ratkaisuseloste KKO 2019:73

9. Todella seikkaperäiset ovat kyllä myös KKO:n enemistön perustelut, vähempikin olisi aivan hyvin riittänyt!

10. KKO:n eilen virkaansa astunut presidentti Tatu Leppänen muistutti kaksi viikkoa sitten HS:n haastattelussaan, että perustelujen seikkaperäisyydessä ja laajuudessa on menty jo liian pitkälle. Tästä minäkin, joka toimin aikoinaan eli v. 1998 Tatu Leppäsen virallisena vastaväittäjänä, olen huomauttanut tuomioistuimia - myös KKO:ta (!) - monta kertaa viimeisten kolmen tai neljän vuoden kuluessa.

11. Kummallista! Vielä  reilu 10 vuotta sitten patistelin KKO.ta tuon tuostakin perustelemaan ennakkopäätöksensä tarkemmin ja laajemmin, mutta nyt kehitys on keikahtanut toiseen ääripäähän: KKO:ta saa aivan tosissaan toppuutella liian laajoista perusteluista!

12. Niin pitkiä perusteluja, joita tämäkin ratkaisu (KKO 2019:73) sisältää,  on asianosaisten ja ulkopuolisen lukijan vaikea väsähtämättä seurata ja lukea. On selvää, että tarpeettoman ylipitkät perustelut vaikeuttavat perustelujen ja koko ratkaisun  ymmärrettävyyttä.

13. Asiallisesti KKO:n ko. ratkaisu on aivan selvä ja ok. Näyttää edelleen siltä, että hovioikeudet  hyödyntävtä jatkokäsittelyluvan hylkäämismahdollisuutta aika paljon työtaakkansa keventämistarkoituksessa. Kun tutkintalupaa ei myönnetä, hovoikeus pääsee valituksen käsittelystä lähinnä pelkällä "säikähdyksellä". Luparatkaisua ei tarvitse asiallisesti edes millään tavalla perustella. Hovioieuden työ on tältä osin "helppoa kuin heinänteko".

14. KKO:een tehdään vuosittain useita satoja valituslupahakemuksia ja valituksia ratkaisuista, joilla hovioikeudet ovat evänneet jatkokäsittelyluvan. KKO myöntää ko. valituslupia arvioni mukaan noin 20 kappaletta joka vuosi. Vain osa ratkaisuista julkaistaan ennakkopäätöksinä Finlexissä ja KKO:n kotisivulla, loput ratkaisut löytyvät kohdasta "muut ratkaisut".

15. Sinä aikana, jolloin jatkokäsittelylupa on ollut laissa, eli vuosina 2012-2019, KKO on antanut peräti 42 jatkokäsittelylupaa koskevaa ennakkopäätöstä. Mutta mikään ei tunnu tepsivän, sillä hovioikeudet hylkäävät ko. hakemuksia edelleen melko suruttomasti ja KKO:n antamista ennakkopäätöksistä piittaamatta.

16. Osasyy on laissa, joka on entisestään vain laajentanut jatkokäsittelyluvan soveltamisalaa etenkin rikosasioissa. Luvan myöntämisen ehdot on laadittu varsin tiukoiksi. Tämäkään ei vielä riitä, sillä hovioikeudet tulkitsevat ko. säännöksiä valittajien vahingoksi vielä tiukemmin kuin mitä eduskunta tai hallitus lakiesityksessään ovat edellyttäneet. Luvan saaminen on usein todella työn ja tuskan takana.

17. Tällainen lainsäädäntö ja sen valittajien vahingoksi hovioikeuksissa tapahtuva tulkinta ja soveltaminen nakertaa tietenkin valituksen tekijöiden oikeusturvaa. Lakia pitäisi järkevöittää, ei entisestään vain tiukentaa!

18. Näyttää siltä, että Ruotsissa ja sen laissa (RB)  kaikki on tässä(kin) suhteessa toisin ja ihmisten oikeusturvaa ajatelleen paljon paremmin kuin Suomessa. Tutkintaluvan (prövningstillstånd) soveltamisala on paljon kapeampi kuin jatkokäsittelyluvan soveltamisala Suomen laissa. Toiseksi luvan myöntämisen ehtoja ei ole säädetty niin tiukoiksi kuin meillä oikeusdenkäymiskaaren (OK) 21 luvun 11 §:ssä on tehty.