2. Toisaalta myös asianosaisen esittämät vaatimusten perusteet sitovat tuomioistuinta. Riita-asiassa, jossa sovinto on sallittu, oikeus ei sa perustaa tuomiota seikkaan eli tarkemmin sanottuna ns. oikeustosiseikkaan, johon asianosainen ei ole vaatimuksensa tai vastaamisensa tueksi vedonnut. Tästä ns. väittämis- eli vetoamistaakasta säädetään puolestaan OK 24 luvun 3 §:n 2 momentissa. Rikosasiassa väittämistaakasta käytetään nimitystä syytesidonnaisuus.
3. Korkeimman oikeuden (KKO) tänään antama ennakkopäätös KKO 2018:56 koskee vaatimistaakkanormin soveltamista maaoikeudessa vireillä olleessa lunastustoimitusasiassa.
4. Kanteen, hakemuksen ja valituksen sisältö määrittää tuomioistuimen tutkimisvallan rajat, joten tuomioistuin ei voi mennä ratkaisussaan asianosaisten esittämien vaatimusten ulkopuolelle. Oikeuspoliittisesti vaatimistaakka perustuu sopimusvapauden periaatteeseen, menettelyllisesti taas kontradiktoriseen periaatteeseen. Vaatimuksen esittäneen asianosaisen vastapuoli voi luottaa siihen, että tuomioistuin pysyttelee asian tutkimisessa esitettyjen vaatimusten rajoissa. Asianosaisen näkökulmasta vaatimistaakka asettaa velvollisuuden päättää vaatimusten laadusta ja laajuudesta. Asianosainen kärsii haitallisen seuraamuksen, jollei hän esitä asianmukaista tai riittävän kattavaa vaatimusta. Kannevaatimusta ei saa ylittää esimerkiksi niin, että tuomioistuin tuomitsisi vahingonkorvausta enemmän kuin kanteessa on vaadittu tai vähemmän mitä vastaaja on myöntänyt. Vaatimistaakka koskee myös korkoa (ks. esim. KKO 2004:69) samoin kuin oikeudenkäyntikuluja. Tuomiossa ei ole lupa tuomita laadullisesti muuta kuin kanteessa on vaadittu. Jos kanteessa on vaadittu ainoastaan rahakorvasta, ei tuomioistuimella ole valtaa tuomita sen sijasta luontoissuoritusta (KKO 1990:1). Hinnanalennuksen tai vahingonkorvauksen tuomitseminen kaupan purkamista koskevassa jutussa edellyttää, että sitä koskeva vaatimus on purkuvaatimuksen ohella toissijaisesti tai vaihtoehtoisesti esitetty. Toisaalta tuomioistuin voi tuomita korvausta vähemmän kuin mitä kantaja on vaatinut.
5. Kuten KKO:n tänään antaman ratkaisun perusteluissa todetaan, oikeudenkäyntimenettelyyn maaoikeudessa sovelletaan OK 24 luvun 3 §:n 1 momentin vaatimistaakkaa koskevaa säännöstä (kappale 7). Ylipäätään vaatimistaakka on instanssikohtainen, mikä merkitsee sitä, että esimerkiksi hovioikeus ei saa tuomita tuomita enempää tai muuta kuin mitä asianosainen on hovioikeudelle tekemässään valituksessa vaatinut (ks. esim. KKO 1995:146).
6. KKO:n ratkaisemassa tapauksessa Varsinais-Suomen käräjäoikeus maaoikeutena oli lunastustoimitusta koskeneen ELY-keskuksen tekemän valituksen johdosta kumonnut toimitusratkaisun ja palauttanut asian toimitukseen kokonaisuudessaan eli tilojen X, Z ja Y:n alueiden osalta, vaikka valittaja oli rajoittanut muutosvaatimuksensa koskemaan vain lunastuskohteen vahvistamista tietyn valituksessa yksilöidyn alueen eli tilojen X ja Z osalta. Tässä oli tapahtunut virhe, sillä kuten KKO:n perusteluissa todetaan, asiaan osalliset maanomistajat olivat tyytyneet toimitusratkaisuun valittamatta siitä maaoikeuteen, joten heillä ei ollut oikeutta ELY-keskuksen valitukseen antamissaan vastauksissa esittää toimitusratkaisua koskevia muutosvaatimuksia. Kun lunastustoimitus oli tilan Y alueiden osalta saanut lainvoiman, maaoikeus oli vastoin OK 24 luvun 3 §:n 1 momentin säännöstä ylittänyt tutkimisvaltansa rajat kumotessaan toimitusratkaisun muiltakin kuin ELY-keskuksen valituksen kohteena olleilta osin.
7. On yllättävää havaita, miten suorastaan alkeellisia oikeudenkäyntimenettelyä koskevia virheitä tuomioistuimet ja jopa ylioikeudet - kuten nyt maoikeus - voivat tehdä. Vaatimusten ja niiden perusteiden sitovuus, siis vaatimistaakka ja väittämistaakka, ovat toki sellaista "peruskauraa", jonka osalta tuomioistuinten ja tuomareiden ei luulisi mitenkään menevän harhaan. Mutta näin kuitenkin tapahtuu ja vieläpä aika usein.
8. Elo- ja syyskuun aikana KKO on antanut peräjälkeen neljä ennakkopäätöstä, joissa kaikissa on kyse oikeudenkäyntiä koskevista perusasioista, mutta joissa alemmat oikeudet ovat sortuneet selvästi virheellisiin tulkintoihin (KKO 2018:53, 54, 55 ja 56). Uskomatonta mutta totta.
Minusta asia ei ole ihan niin yksinkertainen kuin blogisti esittää kahdesta syystä:
VastaaPoista- kyse on pakkolunastusmenettelystä, joka ei ole kokonaisuudessaan dispositiivinen
- maaoikeus on ylioikeus, millaisilla on katsottu olevan oikeus puuttua viran puolesta menettelyvirheisiin
Roma locuta, causa finita
OK 24 luv. 3 §:n 1 momentin säännös vaatimistaakasta eli vaatimusten sitovuudesta koskee myös indispositiivisia riita-asioita.
VastaaPoistaMenettelyvirheestä tapauksessa ei ole ollut kyse.
Tuo vaatimistaakka muuten pätee hallintolainkäytössäkin, eikä mikään virallisperiaate sitä muuksi muuta, vaikka jotkut ehkä niin kuvittelevatkin. Ainoa poikkeus on se tilanne, että hallintoviranomaiselta on puuttunut toimivalta kokonaan.
VastaaPoistaTällainen vähän myöhästynyt kommentti, mutta toimitusinsinöörinäkin toimineena ymmärrän maaoikeuden ajatusmallia, vaikka väärinhän tuo kieltämättä meni ja KHO on oikeassa. Kun toimituksessa ratkaistaan laajaa, useita asianosaisia koskevaa asiakokonaisuutta,niin joskus on vähän ongelma, jos vain osa asianosaisista valitaa ja valitus menestyy ja asia palautetaan uuteen käsittelyyn, koska voi käydä niin, että kokonisuus muodostuu epäloogiseksi ja jopa kohtuuttomaksi.
VastaaPoistaSitä paitsi tässä, jos oikein luin niin tietyllä tavalla valituksen käsittelyvaiheessa maanomistajat (kun ELY keskus oli siis valittajana), esitti eräänlaisia "vaatimuksia" siitä että jos valitus menestyy, niin koko asia pitäisi laittaa takaisin toimitukseen ratkaistavaksi.
Tässä nimittäin huomataan se tietynlainen prosessuaalinen ongelma joka koskee nimenomaan maaoikeusasioita. Nimittäin kiinteistötoimitusasioissa ei tunneta vastavalitusjärjestelmää kuten kärjäoikuden alioikeutena tekemissä asioissa tunnetaan.
Tässä nimittäin vähän haiskahtaa se, että maanomistajatkaan eivät ole olleet täysin tyytyväisiä toimitusmiesten ratkaisuun, mutta nieleet sen kun se on ollut tietyllä taalla tasapainoinen ja tämän tasapainon ELY keskuksen valitus rikkoi. Oma veikkaus on, että jos kiinteistötoimitusasioissa olisi ollut vastavalitusjärjestelmä olemassa, niin ainakin osa maaonomistajaista olisi valittanut toimitusmiesten päätöksestä myös maaikeuteen.
En nyt ihan ole täysin varma, mutta kohtuullisen varma olen siitä, että maaoikeus informoi normaalisti tehdystä valitukesta muita partteja vasta valitusajan päättymisen jälkeen lähettämällä heille lausumapyynnöt valituksesta, jolloin tässäkin tapauksessa on voinut hyvin voinut käydä niin, että asianosaiset ovat luulleet, että ELY keskus ei valita, ja tieto valituksesta on tullut sitten vähän yllätyksenaä valitusajan loppumisen jälkeen maaikeuden lausumapyynnön muodossa ja maaoikeus on nähnyt tämän ja siksi tehnyt tuon erikoisen ratkaisun.
KKO:n ratkaisuselosteessa maaoikeustuomion perusteluiden osalta nimittäin näyttää vähän siltä, että maaoikeus on kyllä tiennyt, että nyt ei ehkä meni ihan kaikkien lain sääntöjen mukaan, mutta siellä on yritetty tehdä enemmän oikeudenmukainen kuin lainmukainen ratkaisu ja ehkäpä jopa naivisti ajateltu, että ELY keskus ei jaksa ruveta hakemaan valituslupaa KKO:sta. Eli siis, että maaoikeus on kyllä osannut vaatimistaakan jne, mutta tietoisesti kokonaisuuden ja oikeudenmukaisuuden takia sitä rikkonut.