1. Korkein oikeus (KKO) esitti tänään täysistunnossaan, että 1.5.2018 vapautuviin jäsenen virkoihin nimitetään professori, oikeustieteen tohtori Eva Tammi-Salminen ja professori, oikeustieteen tohtori Jussi Tapani, tässä järjestyksessä.
2. Tammi-Salminen (s. 1971) on toiminut koko työuransa erilaisissa yliopistollisissa tutkimus- ja opetustehtävissä kolmessa kotimaisessa yliopistossa, kuten myös tutkijana Suomen Akatemiassa. Hän on työskennellyt jo pitkään professorina, ensin esineoikeuden professorina Lapin yliopistossa ja nykyisin siviilioikeuden professorina Turun yliopistossa.
3. Tapani (s. 1973) on puolestaan toiminut pitkään rikosoikeuden professorina Turun yliopistossa. Aikaisemmin hän on työskennellyt erilaisissa yliopistollisissa tutkimus- ja opetustehtävissä neljässä kotimaisessa yliopistossa sekä kahdessa ulkomaisessa yliopistossa ja instituutissa.
4. Oikeusministeriö tulee esittelemään virkojen täyttöä koskevan asian valtioneuvoston yleisistunnossa. Päätöksen nimityksestä tekee tasavallan presidentti.
5. Selvää on, että presidentti nimittää virkoihin edellä mainitut juristit. Presidentti ei ole miesmuisitin poikennut KKO:n virkaesityksestä. Viimeksi näin tapahtui vuonna 1970, jolloin presidentti Urho Kekkonen nimitti oikeusneuvoksen virkaan vastoin KKO:n tahtoa 32-vuotiaan rikosoikeuden apulaisprofessori Olavi Heinosen. KKO:ssa Heinonen ei saanut yhtään puoltoääntä. Kekkonen halusi ko. nimityspäätöksellään näpäyttää vanhoilliseksi haukkumaansa korkeinta oikeutta.
6. Miten KKO:n tämänpäiväisiä virkaesityksiä olisi voitaisiin kommentioda? Olen blogijutussa numero 91, jonka väsäsin 1. maaliskuuta, esitellyt lukijoille aika laajasti juristit, jotka hakivat kahta avoinna olevaa jäsenen virkaa. Päädyin pohdinnoissani siihen, että vahvoilla nimitysasiassa olisivat asianajat Riitta Leppiniemi ja Markku Fredman, professorit Eva Tammi-Salminen ja Jussi Tapani sekä hovioikeudenneuvos Timo Ojala. Ennustin, että KKO tulee esittämään toiseen virkaan naista ja toiseen miestä.
7. Veikkaukseni toteutui viimeksi mainitun kysymyksen osalta, sillä ensimmäisenä täytettävään jäsenen virkaan KKO päätti esittää Eva Tammi-Salmista ja toisena täytettävään virkaan Jussi Tapania. Olin oikeassa myös sikäli, että näillä kahdella professorilla olisi hyvät mahdollisuudet päästä jäsenen virkaan. Sitä en kyllä osannut odottaa, että kumpaankin virkaan esitetään professoria. Hovioikeudenneuvos Timo Ojala karsiutui luultavasti finaalista lähinnä siksi, että hän on vielä aika nuori eli 42-vuotias. Markku Fredman ja Riitta Leppiniemi jäivät "rannalle" luultavasti osin siksi, että molemmat ovat avustajina tavallaan kiinni laajassa Aarnio -jutussa, jonka pääkäsittely jatkuu kesäkuuhun puolelle Helsingin hovioikeudessa.
8. Sain korkeimmasta oikeudesta tilaamani KKO:n 19-sivuisen esityskirjeen tasavallan presidentille sekä kaikkia viranhakijoita koskevat ansioyhteenvedot. Esityskirjeen mukaan loppusuoralle hakijoista selvisivät Markku Fredman, KHO:n oikeusneuvos Alice Guimaraes-Purokoski, Eva Tammi-Salminen ja Jussi Tapani. Korkein oikeus äänestää virkaesityksistä varsin harvoin. Nyt tällainen "ihme" kuitenkin koettiin, sillä kannatusta saivat kaikki neljä edellä mainittua hakijaa.
9. Oikeusneuvokset Mika Ilveskero ja Tatu Leppänen päätyivät siihen, että ensimmäisenä tai ainakin toisena täytettävään virkaan tulisi esittää Markku Fredman. Oikeusneuvokset Päivi Hirvelä, Tuula Pynnä ja Pekka Koponen katsoivat laajasti kantaansa perustellen, että ensimmäisenä tai ainakin toisena täytettävään vikaan tulisi esittää oikeusneuvos Alice Guimaraes-Purokoski. Oikeusneuvokset Mika Huovila ja Jukka Sippo puolestaan katsoivat, että Guimaraes-Purokoski tulisi esittää toisena täytettävään virkaan; ensimmäiseen siis, kuten enemmistökin, he nimesivät Eva Tammi-Salminen.
10. Kuten lukijat varmaan arvaavat, minusta Ilveskeron ja Leppäsen kanta on ymmärrettävä ja hyvin perusteltu. Oikeusneuvokset puolsivat Fredmanin esittämistä näin:
Hakijoista vahvimpana ehdokkaana tässä viranhaussa erottuu Fredman. Fredmanilla on rikosoikeudesta pitkäaikainen ja laaja kokemus, joka perustuu hänen hoitamiinsa asianajotehtäviin kotimaisissa tuomioistuimissa, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa ja EU:n tuomioistuimessa sekä hänen osallistumiseensa erilaisiin lainvalmisteluhankkeisiin, hänen kirjalliseen tuotantoonsa ja koulutustoimintaansa. Hänen monipuolinen toimintansa eri tehtävissä ja haastattelussa antamansa kuva osoittavat, että hänellä on erinomaiset ammatilliset ja henkilökohtaiset valmiudet korkeimmassa oikeudessa tapahtuvaan oikeuden kehittämiseen.
11. Minusta kyseiset oikeusneuvokset olisivat voineet korostaa rikosoikeduen ohella myös Markku Fredmanin prosessioikeudellista osaamista ja kokemusta, joka ilmenee hyvin mm. hänen julkaisemistaan lukuisista artikkeleista ja kirjoista. Fredman on yhtenä kirjoittajana laajasssa ( reilut 1 200 sivua) käsittelevässä Esitutkinta ja pakkokeinot -kirjassa ja hänen on julkaissut lähes tuhat sivuisen Rikosasianajajan käsikirja -nimisen teoksen. Fredman väitelee 19.5. - missäpäpä muualla kuin Turun yliopistossa(!), josta nyt kaksi professoria siirtyy puolestaan Helsinkiin ja KKO:een - oikeustieteen tohtoriksi puolustajan roolia koskevalla tutkimuksellaan. Fredmanin julkaisujen luettelo vuodesta 1989 lähtien on kunnioitettavan pitkä; hänhän on julkaissut jopa enemmän kuin monet professorit - en tarkoita tällä toki Eva Tammi-Salmista tai Jussi Tapania. Fredman on valittu Vuoden Asianajajaksi vuonna 2003 ja hän saanut arvostetun Matti Ylöstalo -palkinnon - asianajien eräänlaisen Finlandia -palkinnon, vuonna 2009 sekä Syyttäjälaitosmitallin vuonna 2014. Harvoin korkeimpaan oikeuteen on pyrkinyt niin pätevää juristia kuin Markku Fredman.
12. Sitä vastoin en ole vakuuttunut siitä, että Guimares-Purokoski olisi ollut kovin hyvä valinta KKO:n jäseneksi. Perustelen tätä sillä, että hänen ansionsa, joihin häntä puoltaneet oikeusneuvokset ovat äänestyslausumassaan vedonneet, osoittaa aika selvästi, että G-P:n oikea tuomioistuin on juuri KHO, jossa käsiteltäviin asioihin G-P on hyvin perehtynyt. Guimares-Purokoski tuntee toki erinomaisen hyvin EU-oikeutta, mutta tämä seikka on minusta merkityksellisempi KHO:n kuin KKO:n lainkäytössä. Oikeusneuvos Tuula Pynnä, joka siis kannatti Guimares-Purokosken nimittämistä, siirtyi aikanaan KKO:een juuri KHO:n jäsenen tehtävästä, mutta on syytä muistaa, että Pynnä on toiminut "nuoruudessaan" pitkään eli kymmenkunta vuotta käräjätuomarina. Kyse voi kenties olla siitä, että oikeusneuvos Pynnä on hakeutumassa EU-tuomioistuimen jäseneksi, kun Allan Rosaksen toimikausi pian päättyy, ja Guimares-Purokoski olisi tämän vuoksi haluttu saada Pynnän tilalle KKO:een.
13. En pidä professorin tai edes kahden professorin yhtäaikaista nimitystä KKO:n jäseneksi suinkaan huonona asiana. Päinvastoin olen jo pidemmän aikaa KKO:n jäsenten nimitysasioita blogissa pohtiessani ihmetellyt, miksi professoreita ei ole pitkään aikaan nimitetty KKO:n jäseniksi. Edellisen kerran tällainen "ihme" tapahtui vuonna 1990, jolloin nimityksen sai esineoikeuden professori Juhani Wirilander. Vuonna 1983 oikeusneuvokseksi nimitettin kauppaoikeuden professori Pirkko-Liisa Aro, nykyisin Haarmann. Professori Curt Olsson nimitettiin KKO:n jäseneksi 1970, ja myöhemmin samana vuonna kyseisen nimityksen sai apulaisprofessori Olavi Heinonen, kuten edellä jo mainitsin. Kun edellisestä professori-oikeusneuvos -nimityksestä on jo 28 vuotta, oli korkea aika saada asiaan korjaus.
14. Vertailun vuosi on syytä todeta, että Ruotsin korkeimmassa oikeudessa (HD) on jatkuvasti ollut jäsenenä pari kolme professoritaustaista lakimiestä kerrallaan. HD:n nykyisistä jäsenistä - Ruotsin ylimmässä oikeudessa on vain 16 jäsentä, joista kaksi sitä paitsi toimii lakineuvoston (lagrådet) jäsenenä eikä siis osallistu lainkäyttöön - entisiä professoreita ovat Johnny Herre, Svante O. Johansson ja Petter Asp. Herre ja Johansson ovat sivilistejä ja Petter Asp puolestaan rikosoikeuden professori. Lisäksi HD:n puheenjohtaja Stefan Lindskog, joka jää kohta eläkkeelle, on toiminut, paitsi menestyvänä asianajajana, myös apulaisprofessorina ja kirjoittanut monia paksuja oppikirjoja, käsikirjoja (mm. välimiesmenettelystä) sekä tosi tieteellisiä monografioita.
15. Ruotsin HD:n jäsenkunnassa on nykyisin (vain) neljä oikeustieteen tohtoria, kun taas Suomen KKO:ssa tohtoreita tulee toukokuun alusta olemaan kahdeksan. Suomi seuraa nyt Ruotsin HD:n esimerkkiä siinä, että oikeusneuvokseksi nimitetään rikosoikeuden professori. Pidän nyt esitettyjä nimityksiä onnistuneina sikäli, että toinen virkaan esitetyistä on siviili- ja toinen puolestaan rikosoikeuden professori. Nähtäväksi jää, milloin KKO:n jäseneksi nimitetään prosessioikeuden professori.
16. Nyt nimitettäviksi esitetyt lakimiehet ovat suhteellisen nuoria, sillä Eva Tammi-Salminen on 47-vuotias ja Jussi Tapani 44-vuotias. Tämä ei ole kuitenkaan kovinkaan poikkeuksellista, sillä onhan KKO:een on nimitetty toisinaan vielä paljon nuorempia lakimiehiä. Olavi Heinonen oli nimityshetkellä 32-vuotias, ja niin ikään rikosoikeudesta väitellyt Paavo Kekomäki nimitetiin vuonna 1933 ylimpään oikeuteen 37-vuotiaana; hän oli oikeusneuvoksena 33 vuotta. Myöhemmin Helsingin hovioikeuden presidenttinä tunnetuksi tullut Y.J. Hakulinen, jonka komennossa aloitin 70-luvun alussa oman tuomarinurani, oli 35-vuotias saadessaan nimityksen KKO:n jäseneksi.
1. Hallitus antoi eilen 15.3. eduskunnalle esityksen syyttäjälaitoksen organisaation muuttamisesta; Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Syyttäjälaitoksesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 17/2018 vp). Esityksen mukaan syyttäjälaitoksen organisaatiota uudistetaan siten, että Valtakunnansyyttäjänvirastosta ja sen alaisuudessa toimivista yhdestätoista syyttäjävirastosta muodostetaan yksi Syyttäjälaitos-niminen virasto.
2. Uudistuksen tavoitteena on tehostaa ja yhtenäistää syyttäjälaitoksen toimintaa. Uudistus mahdollistaa myös hallinto- ja tukitehtävien keskittämisen. Valtakunnallinen rakenne antaa lakiesityksen mukaan aiempaa paremmat edellytykset johtaa syyttäjälaitosta kokonaisuutena sekä käyttää ja jakaa resursseja joustavasti. Samalla voitaisiin paremmin edistää yhdenmukaisia syyttäjäkäytäntöjä ja vastata yhteiskunnassa tapahtuviin muutoksiin. Uusien tietojärjestelmien mahdollisuuksia voitaisiin esityksen mukaan yhtenä virastona hyödyntää tehokkaammin.
3. Esityksen mukaan Syyttäjälaitos muodostuisi keskushallintoyksikkönä toimivasta valtakunnansyyttäjän toimistosta ja viidestä osastoina toimivasta syyttäjäalueesta, joita ovat Pohjois-Suomi, Itä-Suomi, Länsi-Suomi, Etelä-Suomi ja Ahvenanmaa. Valtakunnansyyttäjän toimisto hoitaisi keskushallinnon tehtävät ja syyttäjäalueet vastaisivat rikosvastuun toteuttamisesta alueellaan. Virastoa johtaisi valtakunnansyyttäjä, joka toimisi edelleen ylimpänä syyttäjänä ja syyttäjien esimiehenä. Uudistuksella ei olisi vaikutusta nykyisten toimipaikkojen tai henkilöstön määrään.
4. Kihlakunnansyyttäjän virkanimike muuttuisi aluesyyttäjäksi; virkanimike kihlakunnansyyttäjä jää siten historiaan. Ahvenanmaalla säilytettäisiin maakunnansyyttäjän virkanimike. Erikoissyyttäjät toimisivat vastedes erikoissyyttäjän virassa, lisäksi olisi apulaissyyttäjiä. Erityissyyttäjiä olisivat edelleen valtioneuvoston oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies, joiden syyteoikeudesta säädetään perustuslain 110 §:ssä. Valtakunnansyyttäjän toimistossa syyttäjinä toimisivat edelleen apulaisvaltakunnansyyttäjä ja valtionsyyttäjät.
5. Kaikki virat olisivat Syyttäjälaitoksen yhteisiä ja sijoittuisivat syyttäjäalueelle tai valtakunnansyyttäjän toimistoon. Syyttäjä olisi toimivaltainen syyttäjäntehtävässä koko maassa. Syyttäjäaluetta johtaisi johtava aluesyyttäjä, joka nimitettäisiin virkaansa enintään viiden vuoden määräajaksi.
6. Uudessa syyttäjälaitoslaissa säädettäisiin edelleen syyttäjän tehtävistä, toimivallasta, tiedonsaantioikeuksista, esteellisyydestä, varallaolosta ja asiamiehenä toimimisesta. Nykyinen laki syyttäjälaitoksesta kumottaisiin uudistuksen yhteydessä. Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan 31. lokakuuta 2018.
7. Syyttäjien suhteellisen vähäinen määrä on ollut syyttäjälaitoksen suurimpia ongelmia. Syyttäjälaitoksessa on nykyisin noin 370 syyttäjää ja noin150 muuta henkilökuntaa. Vuosina 2008-2015 syyttäjille saapuneiden rikosasioiden määrä on pysynyt vuositasolla lähes muuttumattomana, vuonna 2016 se hieman laski. Asiamäärässä ei lakiesityksen mukaan odoteta tapahtuvan muutosta vuoteen 2020 mennessä.
8. Syyteprosentti on laskenut viime vuosina tasaisesti, nykyisin syyte nostetaan noin 67 prosentissa rikosasioita. Keskimääräinen syyteharkinta-aika eri syyttäjävirastoissa on vaihdellut 1,2 - 3,4 kuukauden välillä. Vaativien rikosasioiden keskimääräiset käsittelyajat ovat vaihdelleet 2,9 - 8,2 kuukauden välillä. Syyteharkintaan tulleiden rikosasioiden lisäksi syyttäjät ratkaisivat vuonna 2016 noin 100 000 rangaistusmääräysasiaa. Joulukuussa 2016 voimaan tulleen sakkomenettelylain (754/2010) soveltamisen on arvioitu laskevan syyttäjille saapuvien summaaristen asioiden määrän noin 70 000:een.
9. Rikosasioiden kirjallinen menettely käräjäoikeudessa ja hovioikeuden jatkokäsittelyluvan soveltamisalan laajentaminen ovat keventäneet syyttäjien työtä tuntuvasti. Pitää myös muistaa, että syyttäjä ei johda esitutkintaa, kuten lähes kaikissa muissa Euroopan maissa, vaan ainoastaan "osallistuu" siihen. Tätä voidaan pitää epäkohtana.
1. Oikeusjutuilla ja etenkin rikosuutisilla on merkittävä asema tiedotusvälineiden toiminnassa. Päivä- ja erityisesti iltapäivälehdet sekä radio- ja tv-kanavat kertovat joka päivä huomiota herättävistä ja ihmisten mieliä kuohuttavista rikostapauksista ja niiden käsittelystä esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä.
2. Oikeusasioista uutisoivat toimittajat turvautuvat usein lainopillisen koulutuksen saaneiden asiantuntijoiden apuun. Juristiprofessoreiden haastattelut näyttävät olevan tällöin avainasemassa. Professoreiden lausunnoilla toimittaja saa koko sivun mittaisen juttunsa melko vaivattomasti tehtyä. Professoreita on tapana kutsua mediassa nimikkeellä "oikeusoppineet" tai lyhyesti "oppineet", puhutaan myös valtiosääntöoppineista jne.
3. Käsittelin professoreiden medialle antamia lausuntoja blogikirjoituksessa numero 75/23.11.2017 otsikolla "Professorit median lausuntoautomaatteina". Tarkastelin siinä yhtä konkreettista rikosjuttua, jonka johdosta rikosoikeusoppineet nousivat kilvan ns. takajaloilleen eli teilasivat lausunnoissaan Turun hovioikeuden 10-vuotiaan tytön raiskauksesta antaman ratkaisun.
4.
Professoreiden tiedotusvälineille antamia haastatteluja voidaan toki puoltaa, jos niiden antajat ymmärtävät pysytellä lausuntojen määrän osalta kohtuudessa eivätkä ryhdy ns. päivystäviksi professoreiksi tai dosenteiksi. Itsekin olen tuollaisia lausuntoja aikoinani jonkin verran antanut.
5. Tuomarikunta on tässä suhteessa sikäli heikossa asemassa, että tuomarit eivät voi mediassa tai somessa vastata uutisointiin ja uutisjutuissa esitettyyn kritikkiin. Väitetään, ettei tuomareiden luottamus mediaan ei olisi kovin hyvissä kantimissa. He eivät voi puuttua siihen, miten media käsittelee esimerkiksi rikostapauksia ja niissä annettavia tuomioita. Tuomarit sanovat usein, että mediassa pelataan lähinnä vain mielikuvilla eikä tosiasioilla ja oikeilla tiedoilla.
6. Helsingin hovioikeuden maaliskuussa 2016 julkisema laatuhankeraportti "Tuomioistuimet ja media" sisältää kovaa mediakritiikkiä, sillä siiinä mm. todetaan, että "media kirjoittaa ja otsikoi uutisia tarkoituksellisen provokatiivisesti tai jättää tahallaan selostamatta joitain asian ratkaisuun liittyviä oleellisia seikkoja". Hovioikeuden ja hovioikeuspiirin käräjäoikeuden tuomareista ja oikeustoimittajista koostuvan työryhmän raportti kertoo esimerkein asiaa valaisten, miten suomalaiset tiedotusvälineet uutisoivat tuomioistuinten päätöksistä. Työryhmä esitti useita konkreettisia parannusehdotuksia median ja tuomioistuimien yhteistyöhön. Raportissa opastetaan tuomareita yksityiskohtaisesti medialle puhumisen taidossa ja tiedotteiden kirjoittamisessa, samoin uutisiin päässeiden virheiden korjaamisessa.
Työryhmän raportti
7. Raportissa esiteltiin työryhmän perustelema ajatus mediatuomarijärjestelmän perustamisesta. Mediatuomarit olisivat oikeudenkäytön ammattilaisia, siis tuomareita, joiden työnkuvaan kuuluisi oikeusjuttujen ja tuomioistuinten ratkaisujen avaaminen medialle tavoitteena virheiden ja väärien tulkintojen vähentäminen. Muun muassa Ruotsissa, Norjassa, Hollannissa ja Espanjassa mediatuomareita on jo ollut jonkin aikaa.
8. Mediatuomarimalli on herättänyt kiinnostusta myös muualla Suomessa. Rovaniemen hovioikeuspiirin tuomioistuinten tuomarit pohtivat 23.11.2017 pidetyssä kokouksessaan mm. Ruotsin mediatuomarijärjestelmää, josta heille oli saapunut kertomaan Helsingborgin käräjäoikeuden tuomari Emma Regnér. Lapin käräjäoikeuden laamanni Jyrki Kiviniemi puhui tilaisuudessa aiheesta "Tiedottaminen ja yhteydenpito mediaan" ja asianajaja Matti Pulkamo puolestaan teemasta "Sosiaalinen media - mahdollisuus vai riippakivi". Iltapäivällä panelistit keskustelivat aiheesta "Oikeudenhoito ja media". Kokouksen pöytäkirjaa ei ole julkaistu painosta, joten en tiedä, mitä kaikkea tilaisuudessa on esitetty.
9. Tunnen tiettyä lukkarinrakkautta mediatuomari-ideaa kohtaan, koska olen itse tuomarina ollessani (1975-1990) harrastanut sen kaltaista tiedottamista ja asioiden esille ottamista, jota mediatuomareille nyt kaavaillaan. Kirjoitin mm. Lakimies-lehteen ja Defensor Legis -lehteen ajankohtaisia artikkeleja oikeudenkäynnin epäkohdista ja uudistussuunnitelmista ja otin myös päivälehdissä (HS ja Aamulehti) - somea ei silloin tunnettu - kantaa kyseisiin asioihin. Yksittäisiin oikeusjutuihin en puuttunut. Ikaalisisten käräjäoikeuden kihlakunnantuomarina kehitin asioiden käsittelyä tulossa olevan oikeudenkäyntiuudistuksen edellyttämällä tavalla, sillä uudistuksen pääpiirteet olivat tiedossa. Tämä herätti keskustelua ja joissakin lehdissä puhuttiin jopa "Ikaalisten mallista". Eräät muutkin kihlakunnantuomarit (esimerkiksi Markku Arponen ja Gustaf Möller) ryhtyivät samanlaiseen kehittämistyöhön omissa käräjäoikeuksissaan. Tavoitteena oli, että olisimme valmiita, kun menettelyuudistus tulisi voimaan. Kaikki alioikeudet eivät halunneet valmistautua uudistukseen samalla innolla, vaan jotkut niistä yrittivät viimeiseen asti harata sitä vastaan. Suurin ja kiihkein vastaanpanija oli Helsingin käräjäoikeus, maan suurin tuomioistuin. Ilmankos jutuilla siellä oli taipumusta hävitä, niin kuin on todettu, "mustaan aukkoon", kun uudistus vihdoin tuli voimaan.
10. Mediatuomarit näyttävät nyt - vihdoin ja viimeinen - tekevän tuloaan myös Suomeen. Asiasta kerrotaan tänään Helsingin Sanomien verkkojulkaisussa hieman omalaatuisella otsakkeella "Helsingin käräjäoikeus tuo tuomarit valokeilaan - vastaavaa nähty Pohjoismaissa, muttei koskaan ennen Suomessa". Lehden printtiversiossa asia on jo saanut järkevämmäntuntuisen otsikon: Helsingin käräjäoikeus saa "mediatuomareita".
11. Lehtijutun mukaan Helsingin käräjäoikeus on perustanut sisäisen mediaryhmän, johon kuuluvien kahden tuomarin on määrä antaa haastatteluja viestimille ja osallistua oikeuslaitoksen toimintaa koskevan julkiseen keskusteluun. Uudistuksen tarkoituksena on lisätä yleistä tietämystä tuomioistuinten toiminnasta ja helpottaa toimittajien työtä. Vastaavanlaisia järjestelmiä on käytössä esimerkiksi Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Alankomaissa. Suomalaiset käräjäoikeudet tai muut tuomioistuimet eivät ole lehden mukaan aiemmin juuri osallistuneet julkiseen keskusteluun.
12. Viimeksi mainittu toteamus ei kuitenkaan pidä sellaisenaan paikkansa, kuten olen edellä kappaleessa 9 kertonut. Itse tuomarina ollessani osallistuin usein - joidenkin mielestä jopa liian usein (!) - juuri tuollaiseen julkiseen keskusteluun, josta uutisjutussa kerrotaan. Monet muutkin tuomarit ovat sellaista keskustelua enemmän tai vähemmän harjoittaneet. KKO:n entinen presidentti Pauliine Koskelo oli tuon tuosta kertomassa tiedotusvälineille näkemyksiään ja sitä, missä tuomioistuinlaitoksessa kulloinkin mennään. Vaasan hovioikeuden presidentti Erkki Rintala oli ja on edelleen 81-vuotiaana varsin innokas keskustelija ja kirjoittaja, vain muutamia esimerkkejä mainitakseni. Oikeudenkäynneistä ja oikeusjutuista keskustellaan joka vuosi tuomarikokouksissa ympäri maata.
13. Helsingin käräjäoikeuden laamanni Tuomas Nurmi toteaa tiedotteessaan - sitä ei tosin löydy käräjäoikeuden kotisivulta niin kuin pitäisi - että muissa maissa tämänkaltainen toiminta on nähty hyödylliseksi sekä viestimien että tuomioistuinten kannalta. Laamanni Nurmi toivoo, että myös muut suomalaiset tuomioistuimet tarttuvat toimeen, koska on "kaikkien etu, että tuomioistuimet tarjoavat medialle oikeaa tietoa ja että sitä kautta myös suomalainen oikeusjärjestelmä tunnetaan entistä paremmin".
14. Helsingin käräjäoikeuden ensimmäisinä vastuutuomareina asiassa toimivat käräjätuomarit Petra Spring ja Nina Immonen. Lisäksi ryhmään kuuluvat laamanni Tuomas Nurmi ja käräjäoikeuden tiedottaja, jonka nimeä HS-jutussa ei kuitenkan mainita. Nämä vastuutuomarit toimivat julkisuudessa itsenäisinä tuomioistuinasioiden asiantuntijoina eivätkä "varsinaisesti" toimi Helsingin käräjäoikeuden "puhehenkilöinä".
15. HS-jutun mukaan tuomioistuinten viestintää pohtinut työryhmä - katso siitä edellä kappaleissa 6 ja 7 - ehdotti viime vuonna juuri tämänkaltaisen toiminnan aloittamista Suomessa. Työryhmä esitti raportissaan, että tuomioistuimet nimeäisivät joitakin tuomareita ns. mediatuomareiksi, jotka voisivat osallistua keskusteluun julkisesti. Nykyisin tuomioistuimet osallistuvat työryhmän mukaan julkiseen keskusteluun käytännössä vain tuomioidensa kautta. Ne pidättäytyvät selittämästä tai kommentoimasta ratkaisujaan julkisuudessa. Työryhmän mielestä tämä malli ei enää riitä kanslaisten luottamuksen ylläpitämiseen.
16. Muutama näkökohta edellä olevan johdosta. Ensiksikin olisi syytä erottaa kaksi asiaa, nimittäin tuomioistuimien ja toisaalta yksittäisten tuomareiden osallistuminen julkiseen keskusteluun. Tuomarit kyllä ottavat osaa sanotunlaiseen keskusteluun, kuten edellä olen muutamilla esimerkeillä osoittanut. Yksittäisiä tuomioita tai päätöksiä tuomarit eivät kuitenkaan ole juuri kommentoineet saati kritisoineet. Sen sijaan tuomioistuimet, jotka ovat kollegiaalisia elimiä, eivät ole voineet tällaista keskustelua käydä, vaan niiden kantoja ovat julkisuudessa esitelleet päällikkötuomarit, kuten esimerkiksi KKO:n ja KHO:n presidentit ja - Erkki Rintalan jälkeen tosin vain harfvakseltaan - hovioikeuksien presidentit. Oulun laamanni Antti Savela on ehdottanut Suomeen kahden tuomioistuimen mallia - keskustelupuheenvuoro toki sekin!
17. Tarkoittaisiko mediatuomareiden nimeäminen sitä, että esimerkiksi Helsingin käräjäoikeuden muut tuomarit eivät voisi jatkossa osallistua lainkaan sanotunlaiseen julkiseen keskusteluun? Tuskinpa vain, kyllä muidenkin tuomareiden puheoikeus toki säilyy ja toivottavaa olisi, että he myös käyttäisivät sitä. Esimerkiksi Helsingin käräjäoikeuden mediatuomariryhmä ei ole virallinen elin, jolla olisi valta sulkea tuomioistuimen muiden tuomareiden suut keskustelulta. Oikeustoimittajat toki esittävät kysymyksiä lähinnä mediatuomareille ja nämä puolestaan ensi sijassa viestivät käräjäoikeuden asioista ja ratkaisuista toimittajakuntaan päin, jos havaitsevat uutisoinneissa virheitä tai puutteita. Mediatuomarit joutuvat kuitenkin sitä enen keskustelemaan asiaa käsitelleiden ja ratkaisun antaneiden tuomareiden kanssa.
18. Haluaisin nostaa tässä yhteydessä esille myös tuomioistuinten tiedottamisen, joka liittyy kiinteästi mediatuomareiden rooliin. Tuomioistuinten tiedotustominta on Suomessa suoraan sanottuna lapsen kengissä, sillä niin surkean heikkoa se on. Ainoastaan KKO:n ja KHO:n ja erityistuomioistuinten tiedottaminen täyttää toiminnalle asetettavat vähimmäisvaatimukset. Sen sijaan hovioikeuksien, poikkeuksena Helsingin hovioikeus, ja etenkin käräjäoikeuksien tiedottaminen, jolla tarkoitan lähinnä netissä tapahtuvaa tiedottamista, on lähes olematonta, mitä tulee esimerkiksi ratkaisuista tiedottamiseen.
19. Otetaanpa tiedottamisen tasosta tähän esimerkki Helsingin käräjäoikeuden nettisivulta kohdasta "Uusimmat tiedotteet", kas tässä
Uusimmat tiedotteet
4.10.2017 Avoimet ovet Helsingin käräjäoikeudessa ja Helsingin hovioikeudessa lauantaina
7.10.2017 klo 11-15
Helsingin käräjäoikeus ja Helsingin hovioikeus juhlistavat satavuotiasta Suomea esittelemällä toimintaansa ja toimitilojaan yleisölle avointen ovien tapahtumassa lauantaina 7. lokakuuta kello 11─15.
28.4.2017 Sammon osakekirjojen kuolettamishakemusten käsittelytilanne Helsingin käräjäoikeudessa
11.4.2017 Helsingin käräjäoikeus antaa tiistaina 11.4.2017 huomattavan määrän Sammon osakekirjoja koskevia kuolettamispäätöksiä − päätösten postitukset aloitetaan 19.4.2017
Julkaistu 12.7.2016
20. Eikö maan suurin tuomioistuin, joka ylpeilee nyt valtakunnan ensimmäisillä mediatuomareilla, todellakaan parempaan tiedottamiseen kykene? Elämme vuotta 2018, mutta käräjäoikeuden tiedotesivu on päivitetty (julkaistu) viimeksi 12.7.2016. Käräjäoikeus antaa joka viikko useita todella merkittäviä rakaisuja, mutta niistä ei tiedotussivulla mainita koskaan mitään. "Armon" on tässä suhteessa saanut vain kaksi asiaa, jotka kumpikin koskevat Sammon osakekirjojen kuolettamista! Kauheaa! Lisäksi käräjäoikeus on tiedottanut avoimista ovista viime lokakuussa. Siinä kaikki.
21. Minusta tuollainen "tiedottaminen" on häpeällisen surkea osoitus tiedottamishalun ja -kyvyn puutteesta sekä lainkäytön julkisuutta kohtaan osoitetusta täydellisestä välinpitämättömyydestä. Tiedottaminen on olennainen osa tuomioistuimilta edellytettävästä julkisuudesta, josta säädetään perustuslain 21 §:ssä. Helsingin käräjäoikeuden sivuilla ei mainita yhtään sen antamaa tuomiota tai päätöstä, vaikka käräjäoikeus antaa joka viikko useita todella merkittäviä ratkaisuja.
22. Edellä mainitussa HS-uutisissa kerrotaan, että käräjäoikeuden laamanni Tuomas Nurmi on antanut mediatuomareita koskevan tiedotteen. Mutta kuvaan tietenkin kuuluu, ettei tuosta(kaan) tiedotteesta tai mediatuomareita koskevasta asiasta mainita käräjäoikeuden kotisivulla kohdassa "uusimmat tiedotteet" sanaakaan.
1. Varusmiespalveluksesta kieltäytymistä on kahdenlaista: totaalikieltätyminen ja siviilipalveluksesta kieltäytyminen.
2. Totaalikieltäytyminen tarkoittaa sitä, että asevelvollinen kieltäytyy suorittamasta sekä varusmies- että siviilipalvelusta. Totaalikieltäytymisestä tuomitaan enintään 173 vuorokauden ehdoton vankeusrangaistus. Totaalikieltäytyjät tuomitaan rikosnimikkeellä asevelvollisuudesta kieltäytyminen, kun taas siviilipalvelukseen hakeneet ja siitä kieltäytyvät tuomitaan siviilipalveluksesta kieltäytymisestä. Ehdottoman vankeusrangaistuksen pituus on kummassakin tapauksessa sama, eli puolet jäljellä olevasta siviilipalveluksi muutetusta palvelusajasta.
3. Jehovan todistajien vapauttamisesta säädetään 1.1.1987 voimaan tulleessa ns. vapautuslaissa. Sen mukaan Jehovan todistajat voidaan vapauttaa asevelvollisuuden suorittamisesta rauhan aikana. Vapauttaminen merkitsee sitä, että Jehovan todistaja vapautuu asevelvollisuudesta eikä hänen tarvitse suorittaa myöskään siviilipalvelusta. Vapautuslaki on säädetty perustuslainsäätämisjärjestyksessä ns. poikkeuslakina.
4. Jehovan todistajien erityisasema perustuu siihen, että heidän uskontonsa kieltää kaiken väkivallan ja aseisiin tarttumisen ja sen vuoksi he eivät voi myöskään suorittaa asevelvollisuutta missään muodossa. Kieltäytyminen perustuu siten heidän uskonnolliseen vakaumukseensa. Muunlaista eli lähinnä pasifistista vakaumusta ei sen sijaan ole tähän mennessä hyväksytty asevelvollisuuden tai siviilipalveluksen vapautusperusteeksi.
5. Seuraavassa selostettu Helsingin hovioikeuden tuomio 23.2.2018 merkitsee tässä suhteessa käänteentekevää muutosta.
6. Vuonna 1995 syntynyt JR oli ensin hakenut siviilipalvelukseen ja sitten ennen siviilipalveluksen aloittamista kieltäytynyt suorittamasta sitä. Syyttäjän nostettua syytteen siviilipalveluslain 74 §:n nojalla siviilipalveluksesta kieltäytymisestä JR vaati syytteen hylkäämistä, sillä hänen vakavat omantunnon syynsä estävät asevelvollisuuden ja siviilipalveluksen suorittamisen. Tämän vuoksi rangaistuksen tuomitseminen siviilipalveluksesta kieltäytymisestä oli perustuslaissa kiellettyä syrjivää kohtelua, koska Jehovan todistajat olivat erillisellä lailla vapautettu asevelvollisuuden ja siviilipalveluksen suorittamisesta.
7. Itä-Uudenmaan käräjäoikeus, jonka puheenjohtajana oli käräjätuomari Laura Nordberg, käsitteli asian kirjallisessa menettelyssä ja tuomitsi 12.2.2016 JR:n siviilipalveluksesta kieltäytymisestä 173 päivän vankeusrangaistukseen.
8. JR valitti tuomiosta Helsingin hovioikeudelle, joka myönsi jatkokäsittelyluvan. Syyttäjä vaati valituksen hylkäämistä. Hovioikeudessa asia käsiteltiin ensin kolmijäsenisessä jaostossa, joka toimitti pääkäsittelyn 4.5.2017. Siinä JR:ää kuultiin todistelutarkoituksessa eli hänen vakaumuksestaan kieltäytyä siviilipalveluksesta.
9. JR oli ennen pääkäsittelyä toimittanut hovioikeudelle professori Martin Scheininin laatiman 27.2.2017 päivätyn asiantuntijalausunnon. Hovioikeudelle toimitettin 11.5.2017 päivätty seuraamusselvitys JR:n soveltuvuudesta valvontarangaistuksen.
10. Hovioikeuden kolmijäseninen kokoonpano, johon kuuluivat hovioikeudenneuvokset Timo Ojala, Jouko Rantanen ja Arja Mäki, totesi pääkäsittelyssä JR:n vakaumuksesta, että hän oli esittänyt kieltäytymisensä johtuvan vakaasta pasifistisesta vakaumuksestaan, joka estää häntä suorittamasta asevelvollisuutta tai sitä korvaavaa palvelusta. JR:n ilmoittama vakaumus ja hänen vakaumuksensa vakavuus osoittaa kysymyksessä olevan sen kaltainen vakaumus, että asiassa ei ole perusteita asettaa hänen vakaumustaan eriarvoiseen asemaan Jehovan todistajien vakaumukseen nähden. Jaosto katsoi, että JR:n tuomitseminen siviilipalveluksesta kieltäytymisestä rangaistukseen johtaisi perustuslain 6 §:n 1 momentissa säädetyn yhdenvertaisuusperiaatteen ja 2 momentissa tarkoitetun syrjintäkiellon vastaiseen lopputulokseen, kun erilaiselle kohtelulle ei ole objektiivista ja hyväksyttävää syytä. Syyte siviilipalveluksesta kieltäytymisestä oli näin ollen hylättävä ja JR vapautettava rangaistuksesta.
11. Hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölä siirsi 21.8.2017 asian ratkaistavaksi vahvennetun eli seitsemästä jäsenestä koostuvan kokoonpanon ratkaistavaksi kysymyksen siitä, voiko perustuslaissa säädetty yhdenvertaisuuden vaatimus (PL 6 §) estää muun vakaumuksen kuin Jehovan todistajien vakaumuksen omaavan henkilön tuomitsemisen siviilipalveluksesta kieltäytymisestä sillä perusteella, että tuomitseminen merkitsisi syrjivää kohtelua Jehovan todistajiin nähden.
12 Hovioikeus ratkaisi asian tiukan 4-3 -äänestyksen jälkeen. Enemmistöön kuuluivat hovioikeudenneuvokset Timo Ojala, Jussi Heiskanen, Anna-Liisa Hyvärinen ja Arja Mäki, vähemmistöön puolestaan hovioikeudenneuvokset Jouko Rantanen ja Seppo Ovaskainen sekä presidentti Mikko Könkkölä.
13. Hovioikeuden enemmistö katsoi, että JR:n rangaistukseen tuomitseminen merkitsisi perustuslaissa kiellettyä syrjivää kohtelua suhteessa Jehovan todistajiin ja oli siten ristiriidassa perustuslain 6 §:n 1 momentissa säädetyn yhdenvertaisuusperiaatteen ja 2 momentissa tarkoitetun syrjintäkiellon kanssa, kun näitä säännöksiä tulkittiin yhdessä Suomea velvoittavien ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa. Ristiriita oli perustuslain 106 §:n tarkoittamalla tavalla ilmeinen. Tähän arvioon ei vaikuttanut se, että Jehovan todistajien vapauttamisesta asevelvollisuuden suorittamisesta eräissä tapauksissa annettu laki vuodelta 1987 oli säädetty perustuslainsäätämisjärjestyksessä. Syyte siviilipalveluksesta kieltäytymisestä oli siten hylättävä ja JR vapautettava rangaistuksesta.
14. Vähemmistö oli samaa mieltä siitä, että JR:n tuomitseminen rangaistukseen siviilipalveluksesta kieltäytymisestä on perustuslain 6 §:n 1 momentissa säädetyn yhdenvertaisuusperiaatteen vastaista ja 2 momentissa tarkoitetun syrjintäkiellon vastaista, kun erilaiselle kohtelulle ei ollut objektiivista ja hyväksyttävää syytä. Vapautuslaki oli kuitenkin säädetty aikanaan perustuslainsäätämisjärjestyksessä ja lakia säädettäessä eduskunta oli hyväksynyt laista aiheutuvan erilaisen kohtelun. Tässä tapauksessa ei ollut perustuslakivaliokunnan omaksumien kriteerien perusteella edellytyksiä päätyä siihen, että tuomioistuin voisi poikkeuslakimenettelystä huolimatta arvioida asiaa perustuslain 106 §:n perusteella. Siksi perustuslaki ei asettanut estettä A:n tuomisemiselle rangaistukseen.
Hovioikeuden tuomio
15. Hovioikeuden tuomiota voidaan pitää historiallisena, sillä kysymyksessä on ensimmäinen kerta kuin tuomioistuin sivuutti vuoden 1987 vapaus- eli poikkeuslain perustuslain vastaisena. Hovioikeuden tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Syyttäjä tulee ilmeisesti viemäään asian korkeimpaan oikeuteen, jonka on käytännössä pakko myöntää valituslupa ja ottaa asia tutkittavakseen.
16. Itse olen hovioikeuden enemmistön kannnalla. JR:n tuomiseminen rangaistukseen olisi ollut selkeästi perustuslaissa säädetyn yhdenvertaisuusperiaatteen vastainen ja rikkonut PL 6 §:n 2 momentissa säädettyä syrjintäkieltoa. Eduskunnan perustuslakivaliokunta ja puolustusministeriön toimikunta ovat aiemmin todenneet, että Jehovan todistajat asepalveluksesta vapauttava laki on ristiriidassa sekä perustuslain yhdenvertaisuusperiaatteen että syrjintäkiellon kanssa.
17. Myös YK:n ihmisoikeuskomitea on kritisoinut Suomea usein (1988, 2004 ja 2013) siitä, ettei Jehovan todistajien erityiskohtelua ole ulotettu muihin aseistakieltäytyjien ryhmiin. Amnesty International lukee kaikki aseistakieltäytyjät mielipidevangeiksi sillä perustella, että siviilipalveluksen kesto on pidempi verrattuna lyhimpään mahdolliseen asepalveluksen kestoon. Amnestyn mukaan Suomi on Kreikan ohella ainoa EU-maa, jossa on järjestön tunnustamia mielipidevankeja. Vuonna 2010 Suomessa oli Amnestyn tietojen mukaan ainakin 48 mielipidevankia.
18. Hovioikeuden vähemmistön perustelut siitä, että vuoden 1987 vapautuslaki on säädetty perustuslainsäätämisjärjestyksessä ja ettei tuomioistuin voisi tämän vuoksi edes arvioida, onko kysymyksessä perustuslain 106 §:ssä mainitusta ilmeisestä ristiriidasta perustuslaissa turvatun yhdenvertaisen kohtelun kannalta, vaikuttavat lähinnä ylimuodolliselta saivartelulta. Kuten hovioikeuden enemmistö toteaa, vuonna 1987 voimaan tulleen vapaustuslain säätämisen jälkeen on tapahtunut olennaisia ajan kulumisesta johtuneita muutoksia; Suomi on esimerkiksi liittynyt Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Yhdenvertaisen kohtelun vaatimus edellyttää nykyisin myös vakaumusten yhdenvertaista kohtelua eikä erilaista kohtelua voida pitää hyväksyttävänä pelkästään sen vuoksi, että vapautuslaki oli säädtty poikkeuslakina.
19. Mitä ratkaisusta voisi seurata, jos korkein oikeus asettuu hovioikeuden kanssa samalle kannnalle? Murentaako tai heikentääkö muutos asevelvollisuuden merkitystä tai maanpuolustushenkeä? Korostaako ratkaisu liiaksi yksilön oikeuksia heinketäen samalla käsitystä, jonka mukaan yksilöillä ei ole vain oikeuksia vaan myös velvollisuuksia yhteiskuntaa kohtaan? Antaisiko ratkaisu vääränlaisen kuvan maanpuolustuksesta? Tällaisia kauhukuvia on jo ehditty somessa väläytellä.
20. Pitäisikö Jehovien todistajille myönnetty vapaus asevelvollisuudesta poistaa, vai tulisiko siviilipalveluksesta kieltäytyminen sallia myös muilla henkilön vakaumukseen perustuvilla syillä? Puolustusministeri Jussi Niinistö, joka edustaa Sininen tulevaisuus -puoluetta - puolueen gallupkannatus mataa sitkeästi kuukaudesta toiseen 1,5 prosentissa - ärhenteli viime torstain A-talk -lähetyksessä kovin Helsingin hovioikeuden ratkaisua vastaan ja ilmoitti tuohtuneena, ettei hän anna minkäänlaista arvoa YK:n ihmisoikeuskomitean edellä mainitulle kritiikille tai perustuslakivaliokunnan kannanotoille. Kävi enemmän kuin selväksi, että puolustusministeri Niinistön yrittää kumota vuoden 1987 vapauslain ja muuttaa siviilipalveluksen sisältöä niin, että siitä olisi hyötyä myös sotilaallisen kriisin aikana. Ministeri kertoi asettavansa työryhmän pohtimaan näitä kysymyksiä.
21. Rautaa rajalle ja rutkasti, tuntuu olevan Jussi Niinistön vankkumaton johtolause. Ministeri vetoaa Suomen pitkään itärajaan, maanpuolustushenkeen ja ties mihin. Rivien välistä käy selväksi, että ministeri pitää asevelvollisuudesta kieltäytyjiä sietämättöminä rintamakarkureina, joita ei tulisi hyssytellä ja paapoa. Maanpuolustuskurssin avajaisissa eilen Jussi käytti kovaa kieltä ja luki valtiovarainministeriölle karskisti madonluvut tavasta, jolla ministeriö yrittää "törkeän ylimitoitetusti" leikata puolustushallinnon määrärahoja. - Saa nähdä, lähtisikö sinisten surkea gallup-kannatus Karski-Jussin raivoamisen tuloksena vihdoin nousuun?
22. Puolustusvoimat kouluttaa vuosittain 22 000 varusmiestä. Suomen nykyinen sodan ajan joukkojen vahvuus on peräti 280 000 sotilasta, joka on Euroopan suurimpia ja ylittää kirkkasti esimerkiksi muiden pohjoismaiden vastaavat määrät. Suurin osa eli noin 72 prosenttia suomalaismiehistä suorittaa edelleen kitisemättä asepalveluksen, ja naisia pyrkii asepalvelukseen koko ajan entistä enemmän. Siviilipalvelukseen hakeutuu vuosittain reilut 2 000 miestä. Totaalikieltäytyjien määrä on hyvin vähäinen, vain 35-55 miestä vuosittain. Asevelvollisuudesta lykkäyksen tai vapautuksen saavia Jehovan todistajia on vuosittain noin 100. Maanpuolustushenki tuskin yhtään murenisi, jos vakaumuksensa perusteella myös muut kuin Jehovan todistajat vapautettaisiin rauhan aikana asevelvollisuuden suorittamisesta.
1. Ajokorttilain mukaan tuomioistuimen on määrättävä moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettaja ajokieltoon, jos hänen todetaan syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, rattijuopumukseen tai törkeään rattijuopumukseen (64.1 §). Kiellon enimmäispituus on viisi vuotta.
2. Rattijuopumukseen syyllistynyt kuljettaja määrätään ajokieltoon vähintään yhdeksi kuukaudeksi ja törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja törkeän rattjuopumukseen syyllistynyt vähintään kolmeksi kuukaudeksi (66.1 §).
3. Ajokorttilain säännösten perusteella ajokielto voidaan tuomita vain Manner-Suomen alueella tehtyjen liikennenrikosten johdosta. Ahvenanmaalla on omat säädöksensä ajokiellon määräämisestä ja sen kestosta, jotka poikkevat ajokorttilain vastaavista säännöksistä. Tämä perustuu Ahvenanmaan itsehallintolakiin.
4. Ahvenanmaan ajokorttilain (44 §) mukaan rattijuopumukseen syyllistynyt kuljettaja on määrättävä ajokieltoon vähintään yhdeksi vuodeksi ja törkeään rattijuopumukseen syyllistynyt kuljettaja vähintään kahdeksi vuodeksi. Ahvenanman lain esitöissä ajokiellon pituutta on perusteltu liikenneturvallisuudella ja liikenneonnettomuuksista aiheutuvien kustannusten vähentämisellä.
5. Voisivatko Ahvenanmaalla voimassa olevat säännökset ajokieltojen pituudesta olla ristiriidassa perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuusäännöstön kanssa? Mainitun pykälän mukaan ihmiset ovat yhdenvertaiset lain edessä eikä ketään saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
6. Manner-Suomessa asuva mies (A) jäi maaliskuussa 15.3.2016 Ahvenanmaan Lumparlandissa kiinni rattijuopumuksestsa. Tarkkuusalkometrin puhalluksessa hänen uloshengitysilmassaan oli 0,26 milligrammaa alkoholia litrassa. Tämä vastaa 0,6 promillea ja ylittää niukasti rattijuopumusrajan.
7. A:ta vastaan nostettu syyte käsiteltiin Ahvenanmaan käräjäoikeuden kirjallisessa menettelyssä, jolloin oikeuden kokooonpanossa on ainoastaan puheenjohtaja. Käräjäoikeus tuomitsi 29.8.2016 antamallaan tuomiolla A:n rattijuopumuksesta 45:een päiväsakkoon á 21 euroa eli maksamaan sakkoa 945 euroa. Lisäksi A määrättiin ajokieltoon, jonka pituudeksi tuli 1 vuosi 4 kk.
8. A valitti tuomiosta Turun hovioikeuteen ja vaati ajokieltoajan lyhentämistä. A:n mukaan käräjäoikeuden määräämä ajokielto oli ilmeisesti virheellinen ja joka tapauksessa kohtuuttoman pitkä. A vetosi siihen, että ajo-oikeus on hänelle tarpeellinen työn sekä hänen alaikäisen lapsensa asioiden hoitamista varten.
9. Turun hovioikeus ratkaisi A:n valituksen tuomiolla 10.1.2017 vahvennettussa eli seitsemän jäsentä käsittävässä kokoonpanossa äänestyksen (4-3) jälkeen. TurHO 2017:1
10. Hovioikeuden enemmistö totesi perusteluissaan, että Ahvenanmaan ajokorttilain 44 §:n 2 momentin mukaan rattijuopumuksen perusteella määrättävän ajokiellon vähimmäisaika on yksi vuosi. A:n syyksi luettu rattijuopumus oli veren alkoholipitoisuuden määrä huomioon ottaen lievä. A tarvitsee ajo-oikeutta työtehtävien hoitamisen takia. Nämä seikat puolsivat lyhyen ajokiellon määräämistä. Ahvenanmaan ajokorttilain mukaan A oli kuitenkin määrättävä ajokieltoon vähintään vuodeksi. Oikeuskäytännön mukaan vastaavanlaisesta rattijuopumuksesta määrätään Manner-Suomessa käytännössä 2-3 kuukauden pituinen ajokielto.
10. Rattijuopuksesta määrättävän ajokiellon pituus vaihtelee siten tekopaikasta riippuen merkittävästi. Enemmistö katsoi, että Ahvenanmaan ajokorttilain ajokiellon vähimmäiskestoa koskevan säännöksen soveltaminen asiassa loukkasi perustuslain 6 §:n 1 momentissa turvattua ihmisten yhdenvertaisuutta lain edessä. Perustuslain 106 §:n mukaan, jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle. Tähän viitaten enemmistö jätti soveltamatta ajokorttilain ajokiellon vähimmäisaikaa koskevaa säännöstä. Hovioikeus määräsi A:n ajokiellon päättymään hovioikeuden ratkaisun antopäivänä 10.1.2017, jolloin ajokiellon pituus jäi alle vuoden.
11. Hovioikeuden vähemmistö puolestaan katsoi, että Ahvenanmaan maakunnalla oli valta säätää ajokiellosta ajokorttilain 43 ja 44 §:stä ilmenevällä tavalla. Säännös, jonka mukaan ajokiellon vähimmäisaika on yksi vuosi, ei enemmistön mukaan ole ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa. Koska ajokortti oli A:lle asioiden hoidon takia kuitenkin tarpeellinen, vähemmistö alensi käräjäoikeuden määräämän ajokiellon yhteen vuoteen, jolloin ajokielto päättyi 14.3.2017.
12. Korkein oikeus (KKO) myönsi syyttäjälle valitusluvan. Ratkaisussaan KKO totesi, että koska A oli syyllistynyt rattijuopumukseen Ahvenanmaalla, ajokieltoa määrättäessä oli sovellettava Ahvenanmaan ajokorttilain 44 §:n 2 momenttia. KKO korosti, että maakunnan ajokorttilakiin perustuva vähimmäisajokiellon pituus on sama kaikille, jotka syyllistyvät rattijuopumukseen Ahvenanmaalla. Säännökset eivät siten aseta ketään eri asemaan asuinpaikan tai muun perustuslain yhdenvertaisuussäännöksessä (PL 6 §) mainitun syyn perusteella. Lisäksi A:lle määrätty ajokielto on selvästi lyhyempi kuin ajokorttilaissa säädetty pisin ajokielto. KKO:n mukaan A:lle määrätty ajokielto ei ole suhteettoman ankara, kun otetaan huomioon ajokiellon tarkoitus ja A:n syyksi luettu rikos. KKO päätyi pohdinnassaan siihen, ettei Ahvenanmaan ajokieltoa koskevien säännösten soveltaminen ole PL 106 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisessä ristiriidassa PL 6 §:ssä säädetyn yhdenvertaisuutta lain edessä tarkoittavan perusoikeuden kanssa.
13. Huomioon ottaen A:n suhteellisen alhainen alkoholipituus KKO lyhensi
hänen ajokieltonsa yhteen vuoteen kahteen kuukauteen. Kun A oli jo ollut ajokiellossa 15.2.2016 - 10.1.2017, KKO määräsi, että ajokielto alkoi KKO:n tuomion antopäivänä 2.3.2018 ja päättyy 4.7.2018.
KKO 2018:16
14. Rattijuopumuksen perusteella Ahvenanmaalla tuomittavan ajokiellon vähimmäisaika poikkeaa toki merkittävästi Manner-Suomessa sanotulla perusteella määrättävän ajokiellon minimiajasta. Kun Ahvenanmaan ajokorttilaki koskee kaikkia rattijuopumuksesta tuomittavia henkilöitä heidän asuinpaikastaan riippumatta, sen ei kuitenkaan voida katsoa loukkaavan sillä tavalla perustuslain 6 §:ssä säädettyä kansalaisten yhdenvertaisuutta lain edessä, että asianomaisessa säännöksessä mainitusta ajokiellon vähimmäisajasta voitaisiin PL 106 §:n nojalla poiketa.
15. Tuntuisi siltä, että ajokorttilain 66 §:n nojalla rattijuopumuksesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden rikkomisesta määrättävän ajokiellon vähimmäisaikoja saattaisi olla syytä jonkin verran nostaa. Toisalta rattijuopumustapaukset saattavat käytännössä poiketa siinä määrin toisistaan, että tuomioistuimille on syytä säilyttää ajokiellon kestoa harkittaessa laaja harkintavalta. Jos kuljettaja on syyllistynyt viiden vuoden aikana kahdesti rattijuopumukseen, hänet on tuomittava ajokieltoon vähintään kuudeksi kuukaudeksi; törkeän rattijuopumuksen uusimistapauksessa kuljettaja on määrättävä ajokieltoon vähintään vuodeksi.
1. Korkeimmassa oikeudessa (KKO) on jälleen täytettävänä jäsenten eli oikeusneuvosten virkoja. Ei siis vain yhtä, vaan kaksi virkaa. Ne täytetään 1. toukokuuta alkaen, jolloin oikeusneuvokset Ilkka Rautio ja Soile Poutiainen siirtyvät eläkkeelle.
2. Jäsenen virkaa ovat hakeneet seuraavat 16 juristia (suluissa hakijan ikä):
Eurooppaoikeuden professori, OTT Juha Raitio (51), rikosoikeuden professori, OTT Jussi Tapani (44), työneuvoston sihteeri, OTT Jaana Paanetoja (53), ma. hovoikeudenneuvos, lainsäädäntöneuvos, OTT Jaakko Rautio (51), prosessioikeuden ma. professori, OTT Tuomas Hupli (47), Euroopan kemikaaliviraston valituslautakunnan jäsen Sari Haukka (51), markkinaoikeustuomari Jussi Karttunen (48), käräjätuomari Markku Saarikoski (56), asianajaja Riitta Leppiniemi (55), hallitusneuvos Anne-Mari Hallavainio (50), siviilioikeuden professori, OTT Eva Tammi-Salminen (46), asianajaja Markku Fredman (57), hovioikeudenneuvos Kimmo Vanne (58), KHO:n oikeusneuvos, OTT Alice Guimaraes-Purokoski (49), työtuomioistuinneuvos Ari Wirén (61) ja hovioikeudenneuvos Timo Ojala (42).
3. Hakijoiden joukossa on siis seitsemän tohtoria, joista neljä professoria, yksi käräjätuomari, kolme hovioikeustuomaria, kaksi asianajajaa, yksi markkinaoikeustuomari, yksi työtuomioistuintuomari, yksi KHO:n tuomari ja kolme lähinnä hallintovirkamieheksi luokiteltavaa juristia. Yhtään lainvalmistelijaa ei ole nyt mukana, mutta toisaalta esimerkiksi Jaakko Rautio on toiminut aiemmin pitkään lainsäädäntöneuvoksena. Hakijoista miehiä on 10 ja naisia kuusi.
4. Käsitykseni mukaan - voin toki erehtyä - seuraavilla hakijoilla ei liene menestymisen mahdollisuuksia: Paanetoja, Haukka, Hallavainio, Saarikoski, Vanne ja Wirén. Ari Wirén hävisi äskettäin työtuomioistuimen presidentin virkaa koskevan nimityskisan, sillä tuohon virkaan nimitettiin hovioikeudenlaamanni Pekka Pärnänen. KKO tosin puolsi lausunnossaan Wirénin nimittämistä, mutta tuomarinvalintalautakunta oli toisella kannalla. Myös OTT Jaana Paanetoja, joka on toiminut kolme vuotta työ- ja sosiaalioikeuden professorina Lapin yliopistossa, haki työtuomioistuimen presidentin virkaa.
5. Finaaliin eivät selviytyne myöskään Juha Raitio, Jussi Karttunen ja Alice Guimaraes-Purokoski. Raitio ja Karttunen ovat hakeneet KKO:n jäsenen virkaa useita kertoja, en usko heidän mahdollisuuksiinsa tälläkään kertaa. Guimaraes-Purokoski nimitettiin KHO:n jäsenen virkaan vuonna 2010 vain 42 -vuotiaana. Hän väitteli oikeustieteen tohtoriksi vuonna 2009 väitöskirjalla, jonka nimenä on Vertikaalinen toimivallanjako EU-oikeudessa. Guimaraes-Purokoski on EU-oikeuden erityisosaaja, mutta koska hän on toiminut koko uransa ajan joko hallintovirkamiehenä tai hallintotuomioistuimen jäseneä, on vaikea uskoa, että hänet nimitettäisiin yleisen tuomioistuimen eli KKO:n jäsenen virkaan.
6. Finaaliin selviytyisivät hakijoista näin ollen Jussi Tapani, Jaakko Rautio, Tuomas Hupli, Riitta Leppiniemi, Eva Tammi-Salminen, Markku Fredman ja Timo Ojala. On aikaa vaikea tai suorastaan mahdotona sanoa, ketkä kaksi heistä olisivat muita parempia ehdokkaita ylimmän oikeuden jäsenen virkaan. Punninnassa painavat pätevyyden, taitavuuden ja kokemuksen ohella muutkin seikat. Yleiset tuomioistuimet eli käräjäoikeus ja hovioikeus ovat aina olleet keskeisiä KKO:n jäsenten rekrytointilähteitä. Toisaalta tärkeänä on pidetty sitä, että jäseniä valitaan myös juristeja, jotka ovat toimineet lainvalmistelijoina, yliopistotutkijoina, asianajajina, laillisuusvalvojina, syyttäjinä tai jopa KKO:n esittelijöinä. Tässä tarkoituksessa voidaan puhua kiintiöistä, joiden piiristä rekrytointeja tehdään.
7. Myös jäsenten sukupuolijakauman tasapuolisuus on yksi tekijä, joka rekrytoinnissa on otettava huomioon. Sama koskee myös jäsenten koulutustasoa sikäli, että osa jäsenistä on oikeustieteen tohtoreita, mutta toisaalta jäseniksi ei voida nimittää pelkästään tohtorin tutkinnon suorittaneita lakimiehiä. KKO:n jäsenistöstä löytyy erilaisen kokemustason omaavia juristeja, mikä johtuu osin siitä, että KKO:n jäsenkunta on pientä maata ajatellen varsin suuri eli siihen kuuluu 19 tuomaria. Kuten olen jo aiemmin monta kertaa todennut, Ruotsin korkeimmassa oikeudessa on vain 16 oikeusneuvosta, joista tuomiovaltaa käyttää kerrallaan 14 jäsentä, sillä oikeuden kaksi jäsentä toimii vuorollaan lagrådetin jäsenenä.
8. Kun KKOn jäsenen rekrytointi kohdistui edellisellä kerralla lainvalmistelutaustan omaavaan lakimieheen eli kansliapäällikkö Asko Välimaahan, jonka erityisala ("leipälaji") on prosessioikeus, lienee todennäköistä, että tällä kerralla KKO ei esitä jäsenekseen samanlaisen kokemustaustan omaavaa hakijaa. Tämä merkinnee sitä, että seitsemän finalistin joukosta karsiutuisivat ensimmäisinä pois Jaakko Rautio ja Tuomas Hupli. Prosessualisteja KKO:n jäsenistössä on nykyisin aika paljon, sillä ko. kiintiöön kuuluvat mm. oikeusneuvokset Koponen, Huovila, Hirvelä, Leppänen ja Välimaa.
9. Jäljelle jäävät näin ollen kaksi asianajajaa, kaksi professoria ja yksi hovioikeustuomari. Kun KKO:een on nimitetty tuomari edellisen kerran vuoden 2017 alussa (Kirsti Uusitalo ja Lena Engstrand), minkä jälkeen rekrytointi on kohdistunut asianajajaan (Mika Ilveskero), KKO:n esittelijään (Jukka Mäkelä) ja lainvalmistelijaaan (Asko Välimaa), veikkaisin, että nyt olisi tuomaritaustan omaavan henkilön vuoro tulla virkaan nimitetyksi. Tämä merkitsisi sitä, että nimityksen saisi hovioikeudeneuvos Timo Ojala. Hän olisi ensimmäinen Lapin yliopistosta lakimieheksi valmistunut KKO:n jäsen. Ojala on pätevän tuomarin maineessa. Hän on kirjoittanut kaksi kirjaa, joista etenkin jälkimmäistä (Seksuaalirikokset 2017) on pidetty professoripiireissäkin varsin hyvänä.
10. Kumpi kahdesta asianajajasta, Riitta Leppiniemi vai Markku Fredman, voisi tulla rekrytoinnissa lähinnä kysymykseen? Molemmat ovat par´aikaa "kiinni" saman laajan rikosjutun käsittelyssä, jossa Leppiniemi avustaa Jari Aarniota ja Fredman puolestaan ex-jengipomo Keijo Vilhusta jutussa, jota käsitellään Helsingin hovioikeudessa; jutun pääkäsittelyn on määrä päättyä kesäkuun alkupuolella. Markku Fredmanin kirjallinen tuotanto on varsin laaja, ja toukokuussa hän väittelee Turun yliopistossa puolustajan roolia käsittelevällä tutkimuksellaan. Riitta Leppiniemi on keskittynyt uransa aikana lähinnä oikeudenkäynti- ja valituskirjelmien laatimiseen.
11. Molemmat ovat saanet Suomen Asianajajaliiton säätiön myöntämän Matti Ylöstalo -palkinnon, Fredman vuonna 2009 ja Leppiniemi vuonna 2013. Leppiniemi tunnetaan "käräjähaina" tai "oikeussalijyränä", joka herätti huomiota runsaat 10 vuotta siten avustaessaan Bodomjärven murhajutussa syytettynä ollutta Nils Gustafssonia. Leppiniemi on toiminut Asianajajaliiton puheenjohtajana 2007-2010. Samaa tehtävään ovat hoitaneet myös viime vuonna oikeusneuvokseksi nimitetty Mika Ilveskero ja aiemmin 80 -luvulla Mika Ilveskeron appiukko Erkki-Juhani Taipale, joka nimitettiin KKO:n jäseneksi kesken puheenjohtajakauden vuonna 1988. Voisiko SAL:n puheenjohtajuus siis olla sellainen meriitti, joka lähes aina pätevöittää juristin KKO:n jäsenen virkaan?
12. Riitta Leppiniemi on toiminut myös tuomarinvalintalautakunnan jäsenenä vuodesta 2010 alkaen ja hänen toinen toimikautensa päättyy vuonna 2020. Kymmenen vuoden jakso sanotun lautakunnan jäsenenä on perin harvinaista. Onko Leppiniemeä kenties pidetty niin korvaamattomana, ettei liitosta ole vaivauduttu etsiskelemään ketään muuta asianajajaa, joka kykenisi tuon luottamustehtävän hoitamaan? Minusta esimerkiksi AA-liiton tai Tuomariliiton puheenjohtajuus taikka tuomarinvalintalautakunnan jäsenyys ei ole sellainen ansio tai meriitti, jolle tulisi korkeimman oikeuden jäsenen rekrytoinnissa panna erityistä painoa. Itse panisin kuitenkin paljon enemmän painoa oikeusneuvoksen virkaa hakeneiden kirjallisen tuotannon laadulle ja määrälle.
13.Kumpi kahdesta professorihakijasta oli asetettava rekrytoinnissa etusijalle? Jussi Tapani on rikosoikeuden ja Eva Tammi-Salminen taas siviilioikeuden professori. Professoria ei ole pitkiin aikohin nimitetty KKO:n jäseneksi, edellinen kerta taisi olla vuonna 1990, jolloin nimityksen sai siviilioikeuden professori Juhani Wirilander. Tammi-Salminen on hakenut jäsenen virkaa aiemmin muutaman kerran ja hän sai vuonna 2017 KKO:n täysistunnossa pari ääntä, jolloin enemmistö esitti virkaan esittelijäneuvos, OTT Jukka Mäkelää, joka myös nimitettiin virkaan. Tämä toistui pari viikkoa sitten, jolloin täysistunnon enemmistö esitti jäsenen virkaan Asko Välimaata, mutta oikeusneuvokset Tuula Pynnä ja Pekka Koponen olivat sitä mieltä, että virkaan olisi tullut esittää Eva Tammi-Salmista. Tämä viittaisi siihen, että nyt olisi Tammi-Salmisen vuoro tulla valituksi. Valinta on vaikea, mutta siinä tulisi ottaa huomioon muun ohella myös se, että JussiTapanilla on enemmän julkaisuja kuin Tammi-Salmisella, ja että Tammi-Salminen edustaa lähinnä vain yhtä siviilioikeuden haaraa eli esineoikeutta. Tammi-Salminen on julkaissut väitöskirjansa lisäksi viime vuonna Esineoikeuden perusteet -nimisen 500-sivuisen oppikirjan. Toisaalta esineoikeutta käsitteleviä oppi- ja käsikirjoja on julkaistu Suomessa aikojen kuluessa ja myös viime vuosina "vino pino" eli varsin paljon. Professorit julkaisevat nykyisin kyllä runsaasti oppikirjoja, mutta oikeustieteellisten monografioiden julkaiseminen on aika harvinaista, vaikka juuri niitä kaivattaisiin, kun kerran tieteenharjoittajista on kyse.
14. Summa summarum. Jos veikata pitäisi, niin sanoisin, että toisen jäsenen virkaan esitetään naista ja toiseen miestä. Ykkösvaihtoehto olisi lähinnä se, että jäsenen virkoihin esitetään Timo Ojalaa ja Eva Tammi-Salmista. Toisen vaihtoehdon mukaan taas Ojalaa ja Riitta Leppiniemeä. Jos minulta kysyttäisiin mielipidettä parhaasta vaihtoehdosta, vastaisin, että jäsenen virkoihin tulisi esittää Markku Fredmania ja Timo Ojalaa.
15. Muuten olen sitä mieltä, että KKO:n ja KHO:n jäsenten virkaesitysoikeus tulisi uskoa ylimpien oikeuksien sijasta tuomarinvalintalautakunnalle. Ruotsissa vastaava muutos tapahtui vuonna 2010.
16. Toiseksi olen sitä mieltä, että KKO:n jäsenten lukumäärää olisi syytä alentaa. En ymmärrä, miksi Suomen korkeimmassa pitää olla 19 jäsentä, kun Ruotsin HD:ssa tullaan aivan hyvin toimeen 16 jäsenellä, joista tuomitsemistoimintaan osallistuu vain 14 tuomaria. Ruotsin korkeimpaan oikeuteen saapuu kaksi kerta enemmän asioita kuin Suomen KKO:een.
