1. Syytesidonnaisuus on juridinen käsite ja menettelyperiaate, jossa on kysymys siitä, millä tavalla rikosasian ratkaiseva tuomioistuin on sidottu jutussa esitettyyn syytteeseen. Syytesidonnaisuuden mukaan tuomioistuin saa tuomita syytetyn eli rikosasian vastaajan vain siitä teosta, josta häntä on syytetty. Ts. tuomioistuin ei saa lukea syytetyn syyksi sellaista tekoa, josta hänelle ei ole vaadittu jutussa rangaistusta.
2. Lakiin syytesidonnaisuutta koskeva säännös otettiin lakiin vasta vuoden 1997 rikosprosessiuudistuksen yhteydessä (ROL 11:3). Aikaisemmin sääntöä noudatettiin tavanomaisen oikeuden nojalla, mutta tuomioistuinten sitä koskeva tulkintakäytäntö vaihteli melko suuresti.
3. ROL 11:3:n mukaan tuomioistuin saa tuomita vain siitä teosta, josta rangaistusta on vaadittu. Teolla tarkoitetaan lainkohdassa syytteen teonkuvauksen mukaista tekoa. Sen sijaan oikeus ei ole sidottu syytteessä teosta käytettyyn rikosnimikkeeseen eikä lainkohtaan, jonka perusteella rangaistusta on vaadittu. Näiltä osin noudatetaan jura novit curia -periaatetta, jonka mukaan tuomioistuimen tehtävänä on soveltaa lakia viran puolesta, joten se ei ole sidottu asianosaisten, tässä tapauksessa siis lähinnä syyttäjän tai asianomistajan, vaatimuksiin tai käsityksiin rikoslain sisällöstä ja soveltamisesta.
2. Lakiin syytesidonnaisuutta koskeva säännös otettiin lakiin vasta vuoden 1997 rikosprosessiuudistuksen yhteydessä (ROL 11:3). Aikaisemmin sääntöä noudatettiin tavanomaisen oikeuden nojalla, mutta tuomioistuinten sitä koskeva tulkintakäytäntö vaihteli melko suuresti.
3. ROL 11:3:n mukaan tuomioistuin saa tuomita vain siitä teosta, josta rangaistusta on vaadittu. Teolla tarkoitetaan lainkohdassa syytteen teonkuvauksen mukaista tekoa. Sen sijaan oikeus ei ole sidottu syytteessä teosta käytettyyn rikosnimikkeeseen eikä lainkohtaan, jonka perusteella rangaistusta on vaadittu. Näiltä osin noudatetaan jura novit curia -periaatetta, jonka mukaan tuomioistuimen tehtävänä on soveltaa lakia viran puolesta, joten se ei ole sidottu asianosaisten, tässä tapauksessa siis lähinnä syyttäjän tai asianomistajan, vaatimuksiin tai käsityksiin rikoslain sisällöstä ja soveltamisesta.
4. Korkein oikeus on viimeisten 30 vuoden aikana antanut useita, itse asiassa hämmästyttävän monia, syytesidonnaisuutta koskevia enakkopäätöksiä, joiden avulla alempien tuomioistuinten käytäntöä on pyritty ohjaamaan. Viimeksi näin tapahtui viime viikolla ratkaisussa KKO 2017:7.
KKO 2017:7
5. Aikaisemmin ja vielä 1970-luvulla tuomioistuimet noudattivat syytesidonnaisuusnormin tulkinnassa professori Tauno Tirkkosen oppikirjoissaan esittämää tulkintaa. Sen mukaan tuomioistuimella on oikeus tutkia syyttessä tarkoitettu teko kokonaisuudessaan eli kaikkine syytteessä kuvattuun tekoon liittyvine ja oikeudenkäynnin aikana selvitettyine tunnusmerkistötekijöineen, vaikka syytteessä vm. seikkoihin ei olisikaan nimenomaan vedottu. Ratkaisevaa oli siis syytteessä tarkoitetun teon identiteetti, ei syytteessä esitetty teonkuvaus.
6. Klassinen esimerkki: Jos vastaajaa syytetään varkaudesta, saa tuomioistuin Tirkkosen ja aiemman oikeuskäytännön mukaan tuomita hänet varastetun tavaran kätkemisestä, jos anastustekoa ei ole näytetty toteen, mutta anastettu omaisuus on tavattu syytetyn hallusta. Vaasan hovioikeuden presidenttinä tuomarin uransa päättänyt Paavo Alkio oli samoilla linjoilla kuin Tirkkonen (Näkökohtia syytteestä, LM 1964).
7. Vuonna 1974 eli 43 vuotta sitten Lakimies-lehteen kirjoittamani artikkeli Ne eat judex ultra petita partium (LM 1974 s. 25-43) on luultavasti ensimmäinen syytesidonnaisuutta käsittelevä esitys, jossa Tauno Tirkkosen edustama ja tuomioistuinten noudattama tulkinta todettiin erityisesti syytetyn puolustusintressiä ajatellen kohtuutomaksi ja virheelliseksi. Kannatin kirjoituksessa tulkintaa, jonka mukaan tuomioistuin on ratkaisua tehdessään sidottu syytteessä esitettyyn teonkuvaukseen, eli niihin oikeustosiseikkojen asemassa oleviin ja rikoksen objektiiviisia ja subjektiivisia tunnusmerkistötekijöitä vastaaviin konkreettisiin tosiseikkoihin, joihin syyttäjä on rangaistusvaatimuksensa tueksi vedonnut. Teolla, johon tuomioistuin on sidottu, tarkoitetaan siten syytteessä esitettyä ja oikeudenkäynnissä vedottua teonkuvausta. Vaikka teon identiteetti ei muuttuisi, tuomioistuin ei voi perustaa ratkaisuaan sellaiseen tosiseikkaan, johon syyttäjä (tai asianomistaja) ei ole vedonnut.
8. Artikkelini julkaisemisen aikoina kuvittelin, että nyt tämä melko "simppeli" asia on sitten tällä selvä, eli tuskinpa asiasta enää edes ennakkopäätöksiä juuri tarvitaan. Mutta toisin kävi, sillä tämän jälkeen syytesidonnaisuusta koskevia ennakkopäätöksiä vasta alettiinkin antaa. Oikeuskäytäntö alkoi vähitellen muuttua edustamani syytesidonnaisuusnormin tiukan tulkinnan mukaiseksi. Toisaalta erilaisia ylilyöntejä ja virheellisiä ratkaisuja annettiin aina korkeinta oikeutta myöten. Tuomarit olivat opiskeluaikanaan päntänneet päähänsä "Tirkkosen oppeja" eivätkä olleet seuranneet, mitä oikeuskirjallisuudessa oli Tirkkosen kirjojen jälkeen esitetty.
9. Paha virhe tapahtui 1984, jolloin korkein oikeus antoi ennakkopäätöksen edellä kohdassa 5 mainitusta klassisesta tapauksesta. Ratkaisussa KKO 1984 II 154 korkein oikeus hyväksyi (ään. 4-1) hovioikeuden kannan, jonka mukaan varkaussyytteen perusteella syytetty voitiin tuomita syytteessä mainitun ja syytetyn hallusta tavatun anastetun esineen (pistoolin) kätkemisestä, vaikka näyttöä siitä, että syytetty olisi itse esineen anastanut, ei ollut, mutta hänellä aseen kertomallaan tavalla tuntemattomalta mieheltä ostaessaan oli ollut syytä varoa aseen saantoa laittomaksi. Ratkaisu, jonka tekemiseen osallistui mm. presidentti Curt Olsson, on selkeästi syytesidonnaisuusnormin vastainen, sillä mainittujen rikosten tekotavat ovat erilaiset eikä syytteessä vastaajalle vaadittu toissijaisesti rangaistusta kätkemisrikoksen tai -rikkomuksen perusteella. Kommentoin KKO:n ratkaisua kriittisesti eri yhteyksissä (ks. esim. LM 1985 s. 247-251 ja Materiaalinen prosessinjohto, 1988, s. 385-388).
10. Vuonna 1993 korkein oikeus muutti ko. tapauksessa kantaansa ja katsoi, että koska varkaussyyte ei sisältänyt kätkemisrikoksen tunnusmerkistöön kuuluvia tekijöitä eikä syytetyllä ollut siten aihetta lausua mahdollisesta syyllistymisestään kätkemisrikokseen, häntä ei voitu tuomita varkaussyyteen perusteella kätkemisrikoksesta (KKO 1993:98, vahvennettu eli seitsemän jäsenen jaosto). Kommentoin ratkaisua tuoreeltaan hyväksyvässä mielessä (DL 1993), vaikka oudoksuin hieman perustelujen niukkuuttaa ja sitä, ettei perusteluissa viitattu lainkaan KKO:n aiempaan eli vuonna 1984 antamaan erilaiseen ennakkopäätökseen.
11. 90-luvulla korkein oikeus antoi syytesidonnaisuudesta - sanaa syytesidonnaisuus ei tosin aina mainittu ratkaisun otsikossa - ainakin viisi muuta ennakkopäätöstä ja sama tahti on jatkunut myös 2000-luvulla, jolloin asiasta on annettu toistakymmentä ennakkopäätöstä; ks. esim. KKO 2011:103, 2014:81 ja 2015:67. Olen kommentoinut ratkaisua KKO 2014:81 blogissa numero 891/3.11.2014.
12.Syytesidonnaisuuden tulkinnassa noudatetaan nykyisin, kuten oikein onkin, tiukkaa linjaa, eli ko. normia (RL 11:3) tulkitaan tavalla, jota suosittelin ja kehoitin vuonna 1974 tuomioistumia noudattamaan. Tuomioistuinta sitoo syytteessä esitetty rikoksen objektiivisia ja subjektiivisia tunnusmerkistötekijöitä vastaava konkreettinen teonkuvaus, jonka ulkopuolelle tuomiossa ei ole lupa mennä. Syyttäjällä on rangaistusvaatimuksen perusteita koskeva väittämistaakka. Syyttäjän tehtävää helpottaa se, että hän voi jo alun perin haastehakemuksessaan vedota rangaistusvaatimuksen tueksi vaihtoehtoisiin teonkuvauksiin (vaihtoehtoinen syyte) sekä tarkistaa oikeudenkäynnin aikana syytettä ROL 5:17.2:ssa mainitulla tavalla.
13. Nyt kommentoitava ratkaisu KKO 2017:7 on faktoiltaan sen verran komplisoitu, että korkein oikeus ei ole antanut prejudikaatin otsikossa oikeus- tai ratkaisuohjetta, vaan on tyytynyt laatimaan fråga on -tyyppisen otsikon, eli mainitsemaan, että tapauksessa on kysymys syytesidonnaisuudesta. Tapaus koski varsin tyypillistä rikosasiaa, jossa kaksi syytettyä (A ja B) on päättänyt antaa kahdelle muulle miehelle (X ja Y) ns. turpiin. Hovioikeus on tuominnut syytetty A:n rangaistukseen X:ään kohdistuneesta törkeästä pahoinpitelystä. Hovioikeus on lukenut A:n syyksi ne pahoinpitelyt, jotka hän oli syytteen mukaan itse kohdistanut X:ään, ja lisäksi A:n ja B:n yhteisen pahoinpitelysuunitelman nojalla myös puisella lipastolla ja puisella tuolilla lyömällä tai heittämällä tehdyn väkivallan, vaikka tämän teon oli syytteen mukaan tehnyt yksin syytetty B. Hovioikeus on täten rikkonut selkeästi syytesidonnaisuusnormia, sillä se on lukenut A:n syyksi sellaisen teon, joka ei ole sisältynyt A:ta koskevan syytteen teonkuvaukseen. Sangen yllättävä virhe hovioikeudelta. Korkein oikeus on korjannut hovioikeuden virheen ja lukenut tältä osin A:n syyksi vain syytteessä mainitun nyrkeillä tapahtuvan pahoinpitelyn, joka ei ole täyttänyt törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistöä.
14. Korkein oikeus on korostanut aivan oikein perusteluissaan (kohta 17), että syytesidonnaisuuden tarkoituksena on turvata ensisijaisesti vastaajan puolustautumismahdollisuudet oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellyttämällä tavalla. Minusta perusteluissa olisi voitu lisäksi mainita, että hovioikeuden menettely on rikkonut myös toista oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin keskeistä periaatetta eli asianosaisen kuulemisperiaatetta, jonka seurauksena hovioikeuden syytteen teonkuvauksen ulkopuolelle ulottunut tutkinta ja syyksilukeminen on tullut A:n puolustukselle yllätyksenä, johon A ei ollut voinut ennakolta varautua.
15. Korkeimman oikeuden perusteluissa olisi voitu pohtia lähemmin myös sitä, mitä seikkaan vetoamisella syytesidonnaisuuden eli syyttäjän väittämistaakan yhteydessä tarkoitetaan. Näyttää siltä, että tuomioistuimilla, syyttäjillä ja asianajajilla on yhä edelleen hieman erilaisia käsityksiä asiasta. Vetoaminen on prosessitoimi, josta ilmenee asianosaisen, tässä tapauksessa siis syyttäjän, tarkoitus tuoda seikka esiin nimenomaan vaatimuksensa perusteena, jotta tuomioistuin panisi seikan tuomion perusteeksi eikä ottaisi seikkaa huomioon ainoastaan todisteena tai jonkinlaisena taustailmiönä. Oikeustosiseikkaan vetoamiseksi ei riitä, että syyttäjä (tai asianomistaja) vain mainitsee seikan ikään kuin ohimennen tai se ilmenee todistajan kertomuksesta tai todisteena esitetystä asiakirjasta. Tätä on oikeuskirjallisuudessa korostettu jo 30-40 vuoden ajan.
16. Syytesidonnaisuuden lisäksi korkein oikeus on pohtinut perusteellisesti myös yhteisen rangaistuksen määräämistä ja mittaamista A:n viaksi luetuista kolmesta pahoinpitelystä. Kuten perusteluissa todetaan (kohta 26), rangaistuksen mittaamisen lähtökohdaksi on syytä ottaa rangaistuskäytäntöä koskevista tilastotiedoista ilmenevä keskipituus eli ns. normaalirangaistus, joka ao. rikoksesta on käytännössä tuomittu. Korkein oikeus on aikaisemmin katsonut, että pahoinpitelystä tuomittavan vankeuden keskipituus on noin kolme ja puoli kuukautta (KKO 2014:6). Tässä tapauksessa korkein oikeus päätyi siihen, että oikeudenmukainen rangaistus A:n syyksi jutussa luetuista kolmesta eri pahoinpitelystä on 8 kuukautta vankeutta, joka on määrätty ehdolliseksi. Käräjäoikeus ja hovioikeus olivat tuominneet A:n törkeästä pahoinpitelystä ja kahdesta pahoinpitelystä 2 vuoden 2 kuukauden ja 10 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen.
17. Korkein oikeus muutti siis merkittävällä tavalla hovioikeuden ratkaisua. Toivoa sopii, että käräjä- ja hovioikeudet ottaisivat korkeimman oikeuden ratkaisun opikseen sekä syytesidonnaisuuden että rangaistuksen mittaamisen osalta.
"Toivoa sopii, että käräjä- ja hovioikeudet ottaisivat korkeimman oikeuden ratkaisun opikseen sekä syytesidonnaisuuden että rangaistuksen mittaamisen osalta."
VastaaPoistaToivottavasti ei mittaamisen osalta: kyseessä oli kahden henkilön kotiin tunkeutumalla tehty vakava väkivalta, josta olisi tullut tuomiota normaalirangaistuksen selvästi ylittävä rangaistus ja vakavasti harkita - kun tuomittiin kolmesta eri tilaisuudessa tehdystä pahoinpitelystä - rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana.
Toki noinkin voidaan ajatella.
VastaaPoistaTarkoitukseni oli sanoa, että rangaistuksen ja määräämisen osalta alempien tuomioistuinten kannattaisi kiinnittää huomiota erityisesti siihen, miten tarkasti KKO on perustellut A:lle tuomitsemaansa rangaistusta.
Rangaistuksen ehdollisuuden osalta KKO:n perustelut olisivat kyllä voineet olla seikkaperäisemmät. Nyt KKO on todennut aika lyhyesti kappaleessa 32 sen, miksi rangaistus on määrätty ehdolliseksi.
Syytesidonnaisuutta oikeuskirjallisuudessa esitetyistä kannanotoista ks. erityisesti Pekka Koponen, Syytteen muuttamisesta ja syytesidonnaisuudesta, LM 1997 s. 255-290 ja sama, Uudempaa oikeuskäytäntöä syytesidonnaisuudesta ja rikostuomion oikeusvoimasta I-II, LM 2003 s. 183-200 ja 373 -374, Antti Jokela, Oikeudenkäynti III s. 389-395, Jyrki Virolainen - Pasi Pölönen Pasi, Rikosprosesin perusteet (2003) s. 397-431, Dan Frände ym,. Prosessioikeus (4. painos, 2012) s. 549-553 sekä Elli Saramäki, Syytesidonnaisuudesta ja materiaalisesta prosessinjohdosta vastaajan puolustautumisen näkökulmasta, DL 2016 s. 741-757.
VastaaPoistaTapaus oli mielestäni syytesidonnaisuuden osalta loppujen lopuksi varsin selvä.
VastaaPoistaTulkinnanvaraisempana voidaan pitää ratkaisua KKO 2010:79, jossa korkein oikeus tulkitsi syytesidonnaisuutta varsin tiukasti. Syytteessä kuvattu tosiseikasto olisi täyttänyt vesiliikennerikkomuksen tunnusmerkistön, mutta KKO katsoi teonkuvauksen kuvanneen tältä osin vain merilain 20 luvun 2 §:n rangaistussäännöksessä tarkoitetun huolellisuusvelvollisuuden sisältöä. Teonkuvauksessa oli vieläpä todettu syytetyn rikkoneen vesiliikennelain mukaista huolellisuusvelvoitetta. Pidin ratkaisua aikoinaan hieman yllättävänäkin siihen nähden, että syytesidonnaisuuden ei yleensä ollut katsottu ulottuvan oikeusohjeisiin ja tosiasioiden oikeudellisiin luonnehdintoihin.
Ratkaisuselosteen mukaan syytteen teonkuvaus oli seuraava:
"Syytteen mukaan Thomas V oli 10.7.2006 ollessaan vastuussa Teemu S:n omistaman veneen ohjailusta laiminlyönyt noudattaa vesiliikennelaissa säädettyä olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta ohittamalla punaisen väylämerkin vasemmalta puolelta, vaikka hänen olisi tullut ohittaa lateraaliviitta oikealta puolelta. Tämän seurauksena alus oli Helsingin edustalla Pihlajasaaren pohjoispuolella Melkin ja Pihlajasaaren välissä ajanut karille, saanut vuodon ja lopuksi uponnut kansirakenteita myöden veteen. Aluksessa oli ollut runsaasti matkustajia. Thomas V oli aluksen päällikkönä laiminlyönyt noudattaa mitä hänen velvollisuutenaan hyvänä merimiehenä merionnettomuuden estämiseksi olisi tullut tehdä."
KKO perusteli ratkaisuaan syytesidonnaisuuden osalta seuraavasti:
"3. Syytteen teonkuvauksen mukaan Thomas V on "laiminlyönyt noudattaa vesiliikennelaissa säädettyä olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta ohittamalla punaisen väylämerkin vasemmalta puolelta vaikka hänen olisi tullut ohittaa lateraaliviitta oikealta puolelta...". Korkein oikeus toteaa, että syyttäjä on syyttänyt Thomas V:tä merilain 20 luvun 2 §:n nojalla hyvän merimiestaidon laiminlyönnistä. Säännöksen mukaan hyvän merimiestaidon laiminlyönnistä tuomitaan muun muassa perämies, joka laiminlyö, mitä hyvänä merimiehenä on hänen velvollisuutenaan merionnettomuuden estämiseksi. Korkein oikeus katsoo, että syytteen teonkuvauksessa mainittu vesiliikennelaissa säädetty olosuhteiden edellyttämä huolellisuus ja varovaisuus kuvaa tässä tapauksessa pelkästään sitä, mitä Thomas V:n velvollisuuteen hyvänä merimiehenä on kuulunut merionnettomuuden estämiseksi. Tähän nähden ja kun vaihtoehtoista syytettä ei ole esitetty, Thomas V:n menettelyä ei ole mahdollista arvioida esimerkiksi vesiliikennelain 24 §:n rangaistussäännöksen nojalla."
Ratkaisun KKO 2010:79 selosteessa korkein oikeus ei mainitse asiasanana lainkaan syytesidonnaisuutta.
VastaaPoistaTapauksessa on ollut kyse syyttäjän esittämän teonkuvauksen tulkinnasta. Olisin itse samaa mieltä kuin KKO, eli teonkuvausta ei voida tulkita laajentavasti syytetyn vahingoksi, vaan tulkinnan tulee olla suppeaa. Tuomari olisi toki voinut (alioikeudessa) käyttää kyselyoikeuttaan eli materiaalista prosessinjohtovaltuuttaan ja selvittää, mitä syyttäjä on ko. maininnalla itse asiassa tarkoittanut.
Ks. tapauken johdosta Tolvanen, LM 2011/2 ja Saramäki DL 2016 s. 757, jotka ovat kritisoineet KKO:n ratkaisua ko. osin.
Minusta ns. aineellisen totuuden vaatimusta, johon suhtaudun yleensäkin hieman skeptisesti, ei tulisi tässä(kään) yhteydessä liikaa korostaa. Tärkeintä on oikeudenkäynnin reiluus, asianosaisten tosiasiallisen kuulemisen toteutuminen ja syytetyn puolustusmahdollisuuksien turvaaminen.
Mieluusti lukisin blogistin laajemmankin kirjoituksen "aineellisen totuuden" ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteen välisestä suhteesta ja mahdollisista jännitteistä. Riita-asiossa "totuus" - jos yhtä ja ainoaa sellaista edes voidaan sanoa olevan olemassa - saattaa olla hyvinkin kaukana tuomioistuimen ratkaisusta, joka on tietysti selvää määräämisperiaate ja osapuolille oikeudenkäynnissä asetetut taakat huomioiden. Aineellinen totuus on siis tietyin osin alisteinen prosessiperiaatteille, joka on mielestäni toki perusteltuakin. Muuten oikeudenkäynnin kesto luultavasti ylittäisi keskimääräisen ihmisiän keston etc.
VastaaPoistaLauri Lehtimaja on jossain vanhassa kirjoituksessa formuloinut "aineellisen totuuden" etsimisen vaatimuksen hyvin kehottaen jättämään sen etsimisen Bolivian salaiselle poliisille.
VastaaPoistaYhdyn Lehtimajan kantaan: ajatus aineellisen totuuden etsimisestä provosoi etsijän projisoimaan oman sisäisen maailmansa mukaan luettuna ennakkokäsityksensä ja -luulonsa käsillä olevaan tapaukseen. Kokeneella rikostuomarilla tuo käsitys on usein vastaajan syyllisyys, koska taparikollisten kyseessä ollessa tuo on (tilastollisesti) todennäköisin totuus. Kun sitten tuon ennakkokäsityksen pohjalta lähdetään arvioimaan näyttöä, "aineellinen totuus" löytyykin helposti. (Näin kävi mm. 1600-luvun noitaoikeudenkäynneissä.)
Tuosta syystä nykyisin keskitytään prosessuaaliseen totuuteen: mitä syyttäjä on todisteilla kyennyt näyttämään toteen ja minkä tuomari pystyy perustelujen avulla esittämään. Tätä periaatteetta noudattavat oikeusjärjestykset tuottavat keskimäärin parempaa oikeutta kun em. "aineellista totuutta" etsivät, mistä on 1930-luvun diktatuureista karmaisevia esimerkkejä.
Mikä vitsi tuohon Bolivian salaiseen poliisiin liittyy?
PoistaNiin, on kai kuitenkin niin, että ideaalitilanteessa ns. aineellinen totuus ja tuomio vastaisivat toisinaan. Ainakin jos puhutaan syyksiluetusta syytekohdasta. Samaa mieltä siitä, ettei oikeudenkäynnin ensisijainen funktio rikosasiassakaan voi olla "totuuden" etsiminen keinolla millä hyvänsä.
VastaaPoistaAnonyymille, joka peräänkuulutti aineellisen totuuden merkitystä, suosittelen luettavaksi esim. Elina Säilyn Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnalle vuonna 2014 tekemää pro gradu -tutkielmaa Oikeuden, tiedon ja totuuden käsitteet oikeuselämässä (ks. täällä).
VastaaPoistaOnko blogistilla kommentteja KKO 2017:6 osalta?
VastaaPoista''Mielenkiintoinen'' ennakkopäätös tuli tänään korkeimmalta oikeudelta. Kyseessä oli hivin tartuttaminen tapauksessa, jossa nainen oli tartuttanut sairauden mieheen. Äänestyspäätöksellä äänin 3-2 miestuomarit antoivat syytetylle naiselle ehdottoman tuomion, kun taas naistuomarit olisivat antaneet ehdollisen! Eikös muuten Liisa Mansikkamäen pitänyt jäädä eläkkeelle vuoden alusta, ainakin KKO:n sivujen mukaan. No hän oli ainakin yksi asiaa ratkaisseista tuomareista.
VastaaPoistaEntä mitä blogisti tuumaa valtakunnansyyttäjä Nissiseen kohdistuneista esteellisyysepäilyistä veljensä yritykseltä syyttäjälaitokselle tilatun johtamisvalmennuksen hankinnassa. Nissinenhän on julkisuudessa puhunut rakenteellisesta korruptiosta ynnä muusta. Onko niin, että meillä on pukki kaalimaan vartijana, joka ei näe malkaa omassa silmässään?
VastaaPoistaEn ole juuri missään oikeuskirjallisuudessa nähnyt, että syytesidonnaisuutta olisi käsitelty nimenomaisesti siltä kannalta, tuleeko olosuhteisiin vedota, jos ne ovat oikeustosiseikkojen asemassa, ja tuleeko väittää tietoisuutta tällaisten olosuhteiden olemassaolosta. Yleensä jos tahallisuutta ja olosuhdetahallisuutta sivutaan, käsitellään vain sitä, voiko tuomita tuottamuksellisesta kun on väitetty tahallista ja toisinpäin. Mutta enemmän kiinnostaisivat olosuhteiden ja niihin kohdistuvan tahallisuuden asema syytesidonnaisuuden kannalta sekä tahallisuuden eri muotojen asema (esim. jos on väitetty todennäköisyystahallisuutta, sopiiko tuomioistuimen todeta, että vastaajalla oli tarkoitustahallisuus). T. A.S.
VastaaPoista