1. K oli työskennellyt vuodesta 2006 alkaen Osuuskauppa Hämeenmaan (jälj. H) palveluksessa vakituisena osa-aikaisena myyjänä Riihimäen Prismassa. Hän oli 14.8.2011 kirjannut hävikkituotteisiksi asiakkaan palauttaman vesimelonin ja neljäsosan hunajamelonista, jotka olisi työnantajan toimiohjeen mukaan pitänyt hävittää jätepuristimessa ja viedä tässä tarkoituksessa myymälän neuvontaan. K ei ollut kuitenkaan menetellyt näin, vaan kyseiset tuotteet oli poistumistarkastuksen yhteydessä löydetty hänen hallustaan. Työnantaja oli 16.8.2011 pidetyn kuulemistilaisuuden päätteeksi purkanut K:n työsopimuksen epärehellisyyden ja toimintaohjeiden vastaisen menettelyn perusteella.
2. K piti työnantajan menettelyä perusteettomana. Hän vaati käräjäoikeudessa, että H velvoitetaan maksamaan hänelle irtisanomisajan palkkaa, lomakorvausta ja korvausta työsuhteen perustettomasta päättämisestä 12 kuukauden palkkaa vastaavan määrän. Työsuhteen päättymisen jälkeen K oli ollut vuosia työttömänä.
3. Päijät-Hämeen käräjäoikeus hylkäsi maaliskuussa 2014 K:n kanteen. Käräjäoikeus totesi, että K oli tahallaan anastanut hänen hallustaan löydetyt tuotteet ja että työnantaja H:lla oli ollut työsopimuslain (TSL) 8 luvun 1 §:n tarkoitettu erityisen painava syy purkaa K:n työsopimus.
4. K valitti tuomiosta Itä-Suomen hovioikeudelle. Hovioikeus katsoi lokakuussa 2014 antamassaan tuomiossa, ettei K:n rikkomusta kokonaisuutena arvostellen voitu pitää niin vakavana ja olennaisena velvoitteiden ja luottamussuhteen rikkomisena, että työsuhteen purkamiseen olisi ollut TSL:n edellyttämä erittäin painava syy tai että H:lla olisi ollut asiallinen ja painava syy edes työsopimuksen irtisanomiseen. Hovioikeus velvoitti H:n suorittamaan K:lle korvaukseksi irtisanomisajan palkkaa ja vuosilomakorvausta sekä korvaukseksi työsuhteen perusteettomasta päättämisestä kuuden kuukauden palkkaa vastaavan määrän. Korvausta alentavana seikkana hovioikeus otti huomioon K:n itsensä antama aihe työsuhteen päättämiselle.
5. Korkein oikeus myönsi K:lle valitusluvan. Tänään antamassaan tuomiossa korkein oikeus katsoi K:n rikkonen työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavia velvoitteita. K:n toiminta ja hänen menettelynsä asiaa selvitettäessä osoittivat ratkaisun mukaan epärehellisyyttä ja vilpillisyyttä työnantajaa kohtaan. Työnantaja oli antanut pari kolme vuotta aiemmin K:lle kaksi varoitusta, mutta kumpikaan niistä ei ollut liittynyt sen kaltaiseen epärehellisyyteen viittaavaan menettelyyn, josta nyt oli kysymys eikä niillä siten ollut merkitystä K:n työsuhteen päättymisperustetta arvioitaessa. KKO:n mukaan kokonaisuutena arvioituna K:n rikkomus ei kuitenkaan ollut niin vakava, että työnantajalla olisi ollut oikeus purkaa työsopimus tai edes irtisanoa se ilman varoitusta. KKO pysytti hovioikeuden tuomion.
KKO 2016:62
6. Tapaus on ollut varsin selväpiirteinen. Työsuhteen purkaminen on ollut kohtuutonta kun otetaan huomioon, että kyse oli vähäisten hävike- ja myyntikelvottomien tuotteiden eli yhden vesimelonin ja hunajamelonin neljänneksen haltuunotosta. Se seikka, että työntekijälle oli aikaisemmin muutama vuosi aiemmin annettu muusta syystä kaksi varoitusta, ei oikeuttanut työantajaa päättämään työsuhdetta ilman varoitusta.
7. Hovioikeus on perustellut ratkaisuaan laajasti ja, kuten pitääkin, pro et contra- näkohtia esittäen. Tähän nähden ja kun tapaus on ollut jokseenkin selvä, valitusluvan myöntäminen saattaa vaikuttaa ehkä tarpeettomalta.Oikeuskäytännön ohjaamiseksi asian tutkimista vielä ylimmässä oikeudessa ennakkopäätöksen antamista silmällä pitäen voidaan kuitenkin puoltaa, sillä työsopimuksen päättäminen vastaavanlaisissa tapauksissa ei käytännössä liene käytännössä aivan harvinaista.
8. Korkein oikeus on perustellut ratkaisuaan pro et contra -punnintaa käyttäen seikkaperäisesti. Tämä vastaa KKO:n nykykäytäntöä. Hieman suppeammatkin perustelut olisivat varmaan riittäneet. Ruotsin korkein oikeus olisi todennäköisesti selvinnyt ko. tapauksessa lyhyimmillä perusteluilla. Perustelemisen suhteen tilanne on muuttunut, sillä aikaisemmin Suomen korkein oikeus perusteli ratkaisujaan suppeasti ja paljon niukemmin kuin naapurimaan ylin oikeus. Perustelujen seikkaperäisyys on omiaan lisäämään ratkaisun ja oikeudellisen päättelyn avoimuutta, mutta toisaalta tiettyä yliperustelemista olisi jo argumentoinnin selvyyden ja ymmärrettävyyden kannalta syytä välttää. Tulisi muistaa vanha sääntö, jonka mukaan perusteluissa ei saa sanoa liian vähän muttei toisaalta liikaakaan.
9. KKO:n argumentointi päättyy kappaleeseen 18, jossa lausutaan tiivistetysti asian olennaiset seikat ja perustelut:
K:n ottamilla hävitettäviksi tarkoitetuilla tuotteilla ei ole ollut H:lle rahassa mitattavaa arvoa eikä tuotteiden ottaminen ole aiheuttanut kauppaliikkeelle taloudellista vahinkoa. K:n menettelyn ei voida myöskään olettaa vaikuttaneen liikkeen asiakassuhteisiin. Nämä seikat ovat merkityksellisiä sekä ohjeen vastaisen menettelyn vakavuusasteen arvioinnissa että työsuhteen päättämisperusteen kokonaisarvioinnissa. Toisaalta ohjeen vastainen toiminta on voinut olla omiaan aiheuttamaan työnantajassa epäluottamusta K:ta kohtaan. Näitä seikkoja punnittuaan Korkein oikeus katsoo, että vailla taloudellista arvoa olevien, jätteeksi luokiteltujen kahden hedelmän ottaminen ei ole ollut niin vakavana pidettävä rikkomus, että K:n työsopimuksen välittömään purkamiseen olisi ollut työsopimuslain 8 luvun 1 §:ssä tarkoitettu erittäin painava syy tai että työsopimuksen irtisanomiseenkaan ilman aikaisempaa vastaavan kaltaisesta menettelystä annettua varoitusta olisi ollut mainitun lain 7 luvun 1 §:n mukainen asiallinen ja painava syy.
1. Korkeimmassa oikeudessa (KKO) on meneillään kahden uuden oikeusneuvoksen rekrytointi. Ensi vuoden alussa tuomioistuimesta jää eläkkeelle kaksi oikeusneuvosta, Liisa Mansikkamäki (65) ja Pertti Välimäki (66). Olen seurannut aiemmin (vanhassa eli "Virolais-blogissa") useiden oikeusneuvosten nimitysmenettelyä. Siihen saattaa olla aihetta tälläkin kertaa. Ei mennä kuitenkaan asioiden edellee, vaan tarkastellaan aluksi hieman korkeimman oikeuden jäsenistöä ja toimintaa ja verrataan tilannetta tässä suhteessa Ruotsin korkeimpaan oikeuteen.
2. Oikeusneuvosten samoin kuin korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) hallintoneuvosten virkoja ei julisteta haettaviksi, vaan niihin ilmoittaudutaan. Ilmoittautumisaika nyt avoinna olevaan kahteen virkaan päättyy kuluvan viikon perjantaina eli 30.9. Halukkaat ja omasta mielestään kynnelle kykenevät ehtivät siis vielä mainiosti "kisaan" mukaan!
3. Korkeimman hallinto-oikeuden tuomareiden virkanimike on siis hallintoneuvos. Tämä vaikuttaa yllättävältä, sillä eiväthän KHO:n tuomarit ole hallinnollisia virkamiehiä, kuten mainitusta virkanimikkeestä voisi päätellä; he ovat tuomareita siinä missä KKO:n oikeusneuvoksetkin. Nimike hallintoneuvos sekoitetaan aika ajoin eri ministeriössä toimiviin hallitusneuvoksiin, jolloin myös hallintoneuvoksia voidaan kutsua hallitusneuvoksiksi. KHO:ssa ei ilmeisesti ole halua luopua nykyisestä virkanimikkeestä, koska sen katsotaan ilmentävän hallintolainkäytön ja hallintomenettelyn välistä suhdetta; viranomaisten päätöksistä valitetaan ensin alueelliseen hallinto-oikeuteen ja edelleen KHO:een. Ruotsissa ollaan tässä suhteessa johdonmukaisempia, sillä siellä on kymmenkunta vuotta sitten siirrytty yhdenmukaiseen käytäntöön, jossa myös Högsta förvaltningsdomstolenin tuomareiden virkanimikkeenä on oikeusneuvos (justitieråd). Samanlainen muutos olisi perusteltu myös Suomessa.
3a. Minulta on jäänyt huomaamatta, että ensi vuoden alussa voimaan tulevassa tuomioistuinlaissa hallintoneuvosten virkanimike on muutettu oikeusneuvokseksi. Asiassa on otettu mallia on Ruotsista ja hyvä näin. Suomessa lainsäätäjän tulisi aika monessa muussakin suhteessa pitää silmällä, miten samanlaiset asiat on Ruotsissa järjestetty. Viittaan esimerkiksi jäljempänä olevaan esitykseen KKO:n tuomareiden lukumäärästä.
4. Korkeimmassa oikeudessa on lain mukaan oltava presidentti ja muina jäseninä vähintään 15 oikeusneuvosta (L korkeimmasta oikeudesta 10.1 §). Ylärajaa tuomareiden määrälle ei ole säädetty. Tällä hetkellä KKO:ssa on presidentti ja 18 oikeusneuvosta, yhteensä siis 19 jäsentä. KKO:ssa voi olla myös määräaikaisia jäseniä, mutta niihin ei ole pitkään aikaan ollut tarvetta.
5. Korkeimpaan hallinto-oikeuteen kuuluu lain mukaan presidentti ja vähintään 15 hallintoneuvosta. Tällä hetkellä KHO:ssa on presidentin lisäksi 19 hallintoneuvosta. Turvapaikka-asioiden määrän kasvun takia KHO:een on viime maaliskuun alusta perustettu uusi neljäs jaosto, jolle ulkomaalaisasioiden käsittely on keskitetty. Tuomioistuimeen on tässä yhteydessä nimitetty kahdeksan määräaikaista jäsentä.
6. Ruotsin korkeimmassa oikeudessa ei ole presidenttiä, vaan päällikkötuomarin virkanimikkeenä on hieman vaatimattoman tuntuisesti puheenjohtaja. Tämä johtuu historiallisista syistä. Ruotsissa ylintä tuomiovaltaa aikoinaan käytti kuningas, tämä tapahtui valtakunnanneuvoston (Riksrådet) yhdellä osastolla. Vuonna 1789 Kustaa III lakkautti sanotun neuvoston, jonka tilalle perustetiin Kuninkaallinen korkein oikeus. Kuninkaalla oli oikeudessa kaksi ääntä, mutta käytännössä hän ei osallistunut tuomiovallaan käyttöön. Vuonna 1909 kuninkaan äänioikeus lakkautettiin virallisesti. Silti korkein oikeus antoi edelleen ratkaisunsa kuninkaan nimissä; tämä käytäntö päättyi vasta vuoden 1974 hallitusmuodon uudistuksen yhteydessä.
7.Suomen korkeimman oikeuden jäsenluku 19 tuntuu riittävältä tai ehkä jopa hieman liian suurelta, jos sitä verrataan Ruotsin korkeimman oikeuden jäsenten määrään. Högsta domstolenissa on nimittäin vain 16 jäsentä, siis kolme vähemmän kuin Suomessa. Itse asiassa Ruotsin ylimmässä oikeudessa oikeutta jakaa eli tuomiovaltaa käyttää kerrallaan vain 14 oikeusneuvosta, sillä oikeusneuvoksista kaksi toimii vuorotellen Lagrådetin jäsenenä. Lagrådetin tehtävänä on säädösehdotusten asiallinen, lakitekninen ja kielellinen tarkastus. Suomessa samaa tehtävää hoiti vuonna 1960 aloittanut laintarkastuskunta, joka kuitenkin lakkautetiin vuonna 1996. Laintarkastuskuntaan nimitettiin kahdeksi vuodeksi kerrallaan kolme varsinaista jäsentä, yleensä kaksi KKO:sta ja yksi KHO:n tuomarikunnasta. Laintarkastuskunnan ei katsotu täyttäneen sille asetettuja tavoitteita, sillä lainsäädännön taso ei sen kautta noussut toivotulla tavalla. .
8. Ruotsi on pinta-alaltaan (450 295 neliökilometriä) läntisen Europan kolmanneksi suuri valtio ja selvästi Suomea suurempi; Suomen maapinta-ala on noin 305 000 neliökilometriä. Asukasluvultaan Ruotsi on lähes kaksi kertaa Suomea suurempi; Ruotsin asukasluku on n. 10 miljoonaan, Suomen 5,5 miljoonaa. Pääosa Ruotsin korkeimman oikeuden käsittelemistä asioista koostuu hovioikeuksien ratkaisuista tehdyistä valituslupa- ja valitusasioista. Lisäksi naapurimaan ylimpään oikeuten valitetaan markkinaoikeuden ja ympäristötuomioistuimen päätöksistä.
9. Kahden naapurimaan ylimpien oikeuksien toimivalta ja tehtävät ovat hyvin samanlaiset. KKO:een valitetaan hovioikeuksien lisäksi myös markkinaoikeuden ja eräistä vakuutusoikeuden antamista ratkaisuista. Ruotsissa on kuusi hovioikeutta, Suomessa viisi. Mikä siis voisi olla selityksenä sille, että Ruotsin HD:ssa tullaan toimeen 14 "tuomitsevalla" tuomarilla, kun Suomessa kyseinen luku on 19? Ei ainakaan se, että Suomi olisi asukasluvultaan ja pinta-alaltaan suurempi kuin Ruotsi.
10. Voisiko KKO:n suurempi jäsenmäärä perustua siihen, että suomalaiset ovat ruotsalaisia riidanhaluisempaa väkeä tai että täällä "rötösteltäisiin" enemmän kuin Ruotsissa? Tällöin olisi johdonmukaista, että KKO:een valitettaisiin herkemmin ja enemmän kuin Ruotsin HD:iin. Entäpä sitten näiden kahden tuomioistuinten antamien ennakkopäätösten lukumäärä? Korkein oikeus toimii molemmissa maissa käytännössä ennakkopäätöksiä antavana tuomioistuimena.
11. Asiamäärien ja annettujen ratkaisujen osalta tilastoluvut eivät kuitenkaan näytä selittävän asiaa. Korkeimman oikeuden viime vuodelta antamasta vuosikertomuksesta - se on paksulle ja kalliin näköiselle paperille sekä suomeksi että ruotsiksi painettu julkaisu - ilmenee, että tuomioistuimeen saapui vuonna 2015 kaikkiaan 2 456 asiaa. (Edellisen kerran KKO julkaisi vuosikatsauksensa vuodelta 2011, siis viisi vuotta sitten.) Noista asioista hovioikeuksien, vakuutusoikeuden sekä maaoikeutena toimivien käräjäoikeuksien ratkaisuista tehtyjä valituslupahakemuksia oli 2 167 valituslupahakemusta; hovioikeuksista saapui viime vuonna KKO:een 2 004 valituslupahakemusta. KKO:ssa ratkaistiin viime vuonna kaikkiaan 2 378 asiaa.
12. Korkein oikeus myönsi viime vuonna vain - näin on pakko sanoa - 101 valituslupaa; esimerkiksi vuonna 2006 KKO antoi vielä 169 valituslupaa, vaikka tuolloin KKO:lle tehtiin ainoastaan 200 lupahakemusta enemmän kuin vuonna 2015. Vuosittain julkaistujen ratkaisujen eli ennakkopäätösten määrä on vaihdellut 96:n (vuonna 2010 ja 119:n ratkaisun (vuonna 2008) välillä; viime vuonna KKO:n julkaisi 105 ennakkopäätöstään. Korkein toimitti viime vuonna ainoastaan seitsemän suullista käsittelyä, vuonna 2014 kyseisiä käsittyjä pidettiin 16 kertaa.
13. Ruotsin korkeimman oikeuden tarkkoja tilastolukuja minulla ei ole ollut käytettävissä. HD:n kotisivulla mainintaan, että naapurimaan ylimpään oikeuteen saapuu vuosittain noin 5 100 valituslupahakemusta; kaikkien asioiden saapumismäärä on siten kyseistä lukua suurempi. Tämä on yli kaksi kertaa enemmän kuin Suomen ylimpään tuomioistuimeen saapuvien asioiden lukumäärään ( n. 2 100). HD ilmoituksen mukaan se myöntää vuosittain n. 140 valituslupa, tämäkin määrä on selvästi enemmän kuin Suomessa. Julkaistujen ratkaisujen eli ennakkopäätösten määrä on molemmissa maissa suunnilleen yhtä suuri. Ruotsin korkein oikeus toimittaa jonkin verran enemmän suullisia käsittelyjä kuin KKO.
14. Asia- ja ratkaisumäärien perustella luulisi, että Ruotsin korkeimmassa oikeudessa on enemmän tuomareita kuin KKO:ssa. Kun näin ei kuitenkaan ole asian laita, Suomen ylimmässä tuomioistuimessa näyttäisi olevan "liikaa" tuomareita. Todettakoon vielä, että molemmissa ylimmissä oikeuasteissa on suunnilleen yhtä paljon esittelijöitä eli noin 30. Voitaisiin väittää, että Suomen KKO:een riittäisi 19 tuomarin sijasta presidentti ja esimerkiksi 12 oikeusneuvosta. Tämä olisi myös oikeuskäytännön yhtenäisyystavoitteen kannalta perusteltua.
15. Ylimpien oikeuksien kokoonpanovaihtoehdot ovat molemmissa maissa suurin piirtein samanlaiset. Peruskokoonpanoon kuuluu kummassakin oikeusasteessa viisi jäsentä, minkä lisäksi tiettyjä asioita voidaan käsitellä kolmen, kahden tai yhden tuomarin kokoonpanossa. Suurin ero on siinä, että Ruotsin korkein oikeus voi käsitellä valituslupahakemuksia yhden tuomarin kokoonpanossa, näin myös käytännössä useimmiten tapahtuu. Suomen KKO ei voi näin tehdä, vaan valituslupa-asiat on ratkaistava kahden tai kolmen tuomarin kokoonpanossa. Vuonna 2015 kaikkiaan 2 018 valituslupa-asiasta vain 49 asiaa ratkaistiin kolmen tuomarin kokoonpanossa.
16. Korkein oikeus on pari kolme kertaa esittänyt lainmuutosta, jonka mukaan yksi jäsen voisi ratkaista valituslupa-asian. Eduskunta ei ole kuitenkaan lämmennyt ajatukselle. Oikeusturvasyiden ja luottamuksen ylläpitämisen on katsottu edellyttävän, että valitusluvasta päätetään kollegiaalisesti. Olen itse samaa mieltä. On syytä huomata, että kun korkein oikeus ei myönnä valituslupaa, asian käsittely päättyy ko. ratkaisuun ja hovioikeuden tuomio jää pysyväksi ja noudatettavaksi. Lisäksi käytäntö, jonka mukaan korkein oikeus ei perustele ratkaisuja, joilla valituslupa evätään, puhuu vahvasti sen puolesta, että lupa-asiat tulee käsitellä jatkossakin vähintään kahden jäsenen kokoonpanossa. Valituslupien myöntämiskäytäntö voi eriytyä helposti tuomarikohtaiseksi, jos lupaharkinnassa tuomarit eivät voisi enää keskustella ratkaisulinjoista vaihtuvissa kahden tai useamman jäsenen kokoonpanoissa.
17. Ruotsin korkein oikeus ei myöskään perustele kielteisiä valitusluparatkaisujaan mitenkään. Suomen ko. käytäntö onkin "apinoitu" suoraan Ruotsista, vaikka laissa sille ei ole saatavissa suoranaista tukea. Se, että Ruotsin korkein oikeus ratkaisee valituslupa-asioita yli tuplasti enemmän kuin KKO, ei voi johtua yksinomaan siitä, että se voi toimia mainituissa asioissa yksijäsenisenä. Ruotsin korkein oikeudessa on vähemmän jäseniä kuin KKO.ssa, mutta silti se pystyy ratkaisemaan vuosittain paljon enemmän asioita kuin KKO. Syitä tähän on ilmeisesti monia, mutta yksi syy saattaa piillä tuomioistuimen toimintatavoissa ja tehokkuudessa.
18. KKO perustelee nykyisin ennakkopäätöksensä varsin seikkaperäisesti ja usein laajemmin kuin Ruotsin korkein oikeus. Olen pannut tämän kehityksen merkille, enkä ole tässä suhteessa suinkaan yksin, vaan lainkäyttöä molemmissa maissa seuraavat keskustelukumppanini ovat havainneet saman asian. KKO:n ex-presidentti Pauliine Koskelo on ilmeisesti huomannut tämän kritiikin, sillä KKO:n viime vuoden vuosikertomuksessa hän puolustelee oikeuden perustelutapaa. Olisi kuitenkin syytä muistaa, että tuomion perusteluilta edellytetään seikkaperäisyyden ohella myös selkeyttä ja ymmärrettävyyttä. Ruotsin korkein oikeus kirjoittaa perustelunsa napakasti, ytimekkäästi ja suhteellisen lyhyesti, mutta samalla selkeästi, avoimesti ja helposti ymmärrettävällä tavalla. Turhaan laajat ja edes takaisin sinne tänne jankkaavat sekä runsaasti toistoja sisältävät perustelut johtavat helposti siihen, etteivät lukijat pysty keskittyä perustelujen ydinsanomaan eli "punaiseen lankaan" tai edes jaksa lukea perusteluja kunnolla.
1. Suomessa on 43 tuomioistuinta. Yleisiä tuomioistuimia, jotka käsittelevät riita- ja rikosasioita, ovat 27 käräjäoikeutta, viisi hovioikeutta ja korkein oikeus (KKO). Hallintotuomioistuimiin luetaan kuusi alueellista hallinto-oikeutta ja korkein hallinto-oikeus (KHO). Erityistuomioistuimia on kolme: markkinaoikeus, vakuutusoikeus ja työtuomioistuin. Pysyvä eikä satunnainen tuomioistuin on myös tarvittaessa koolle kutsuttava valtakunnanoikeus.
2. Säästösyistä johtuen tuomioistuinten lukumäärää on pyritty viime aikoina alentamaan. Pari vuotta sitten lakkautettiin Kouvolan hovioikeus sekä Kouvolan ja Rovaniemen hallinto-oikeudet. Vuoden 2009 lopussa Suomessa oli vielä 54 käräjäoikeutta, mutta vuoden 2010 alussa enää 27.
3. Käräjäoikeuksien määrän alentamisessa mikään ei kuitenkaan tunnu riittävän, sillä käräjäoikeusverkostoa ollaan jälleen supistamassa. Tämä hanke pohjautuu vuoden 2014 oikeudenhoidon uudistussuunitelmaan ja oikeusministeri Jari Lindströmin viime talvena tekemään käräjäoikeuksien kehittämispäätökseen. Vaikka muuta puhutaan, muutoksessa ei todellisuudessa ole kysymys "kehittämisestä" sanan varsinaisessa ja positiivisessa merkityksessä, vaan yksinkertaisesti säästämistarkoituksessa tehdystä "teurastushankkeesta". Käräjäoikeusverkoston uudistuksessa säästöt jäävät kuitenkin vähäisiksi, sillä julkisuudessa on puhuttu ainoastaan kolmen miljoonan euron suuruisista säästöistä. Mutta kun "pyhässä" hallitusohjelmassa kerran on sanottu, että "karsia pittää", niin silloin karsitaan eikä toimenpiteen hyödyistä välitetä tuon taivaallista. Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2019 alusta.
4. Mutta osataan sitä muuallakin "visioida". Yksi esimerkki tästä saatiin viime tammikuussa, jolloin vastanimitetty Oulun käräjäoikeuden laamanni Antti Savela (50) laukoi Kaleva-lehden haastattelussa, nimityksestään ilmeisesti innostuneena, visionaan, että Suomessa riittäisi aivan hyvin yksi (1) käräjäoikeus. Savelan ehdotus herätti aika laajaa huomiota ja tiedotusvälineet näyttivät ottavan miehen puheet vakavana ja toteuttamiskelpoisena ajatuksena. Savela halusi omalla ehdotuksellaan panna paremmaksi kuin oikeusministeriön työryhmä hieman aikaisemmin.
5. Alkuvuodesta 2015 eli vain vähän ennen huhtikuun eduskuntavaaleja oikeusministeriön virkamiehistä koostuva työryhmä, puheenjohtajanaan ylijohtaja Kari Kiesiläinen, esitti käräjäoikeuksien lukumäärän rajua karsimista. Ryhmä laati kaksi mallia, joista toisen mukaan käräjäoikeuksia vähennettäisiin niin, että maahan jäisi vain 14 alioikeutta. Toisen ja hieman maltillisemman vaihtoehdon mukaan käräjäoikeuksia olisi 17. Käräjäoikeuksien sivukanslioita ja istuntopaikkoja esitettiin myös rajusti karsittavaksi. Tuolloin oikeusministerinä ollut Anna-Maja Henriksson (rkp) tyrmäsi kuitenkin heti virkamiestensä hurjat ajatukset liian radikaaleina.
6. Uuden hallituksen työ- ja oikeusministeri - Suomessa ei ole nykyisin "pelkkää" oikeusministeriä - Jari Lindström (ps) palasi viime helmikuussa asiaan. Hän päätti, että Suomessa on vuoden 2019 alussa enää 20 käräjäoikeutta, ts. käräjäoikeuksien määrä alenee seitsemällä. Päätöstä ei ole lähemmin perusteltu. Käräjäoikeus lakkaa toimimasta Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Kemissä, Porvoossa, Raaseporissa ja Ylivieskassa. Kymenlaaksosta ja Etelä-Karjalasta ei lakkauteta yhtään käräjäoikeutta - kas kun ministeri Lindström sattuu olemaan kotoisin Kymenlaaksosta. Keski-Pohjanmaalle ei jää enää yhtään maakunnan omaa käräjäoikeutta.
7. Ministerin päätös sai ristiriitaisen vastaanoton. Hankkeen useista vastustajista voidaan mainita korkeimman oikeuden nykyinen presidentti Timo Esko, joka on pitänyt käräjäoikeusverkoston karsimista tarpeettomana. Mutta Lindströmin kannattajiakin on toki löytynyt. Yksi heistä on edellä manittu Antti Savela, joka lausui heti oikeusministerin päätöksen jälkeen eli 11.2.2016 Yle Uutisille, että käräjäoikeuksien karsiminen on hyvä ja "oikeansuuntainen" toimenpide. Samalla Savela muistutti, miten hän oli kuukautta aiemmin esittänyt visionaan pohdittavaksi, että maassa olisi vain yksi käräjäoikeus. Tällä yhdellä käräjäoikeudella olisi Savelan mukaan "toimipisteitä" eri puolilla maata. Antti Savelan johtama Oulun käräjäoikeus tulee uudistuksen myötä laajenemaan, sillä Ylivieska-Raahen käräjäoikeus lakkautetaan ja sen alueella olevat kunnat siirretään Oulun käräjäoikeuden tuomiopiiriin. Kemi-Tornion käräjäoikeus puolestaan liitetään Lapin käräjäoikeuteen.
8. Laamanni Savela ei malttanut jättää oivallista visiotaan tähän. Hän sai kannattajakseen Itä-Suomen hallinto-oikeuden ylituomarin Veijo Tarukanteleen. Ilmeisesti viimeksi mainittu on huomauttanut Antille, että oletkos huomannut, että meillä Suomessa on käräjäoikeuksien lisäksi myös hallinto-oikeuksia. Mitä niille tulisi Savelan visiossa tapahtumaan? Herrat löivät viisaat päänsä yhteen ja laativat Helsingin Sanomissa noin kuukausi sitten eli 26.8. vieraskynäpalstalla julkaistun kirjoituksen, jonka otsikko kuuluu:
Suomeen riittäisi kaksi tuomioistuinta
9. Kahteen tuomioistuimeen ei kirjoittajien mukaan olisi sentään mahdollista siirtyä kertarysäyksellä. Uudistus tulisi aloittaa yhdistämällä ensin kaikki käräjäoikeudet yhdeksi koko maassa toimivaltaiseksi käräjäoikeudeksi. Myös hovioikeudet ja hallinto-oikeudet tulisi organisoida "yhden viraston mallin" mukaisesti. Suomessa olisi siten uudistuksen alkuvaiheessa yhden käräjäoikeuden lisäksi yksi koko maassa toimivaltainen hovioikeus ja samoin yksi koko maassa toimivaltainen hallinto-oikeus. Uudistuksen toisessa vaiheessa korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus yhdistettäisiin uudeksi ylimmäksi oikeudeksi, nimeltään korkein oikeus. Viimeksi eli uudistuksen kolmannessa vaiheessa hovioikeus, hallinto-oikeus ja korkein oikeus yhdistettäisiin yhdeksi koko maassa muutoksenhakutuomioistuimena toimivaksi ylioikeudeksi. Ja näin, hokkuspokkus ja simsalabim, maassa olisi lopulta vain kaksi tuomioistuinta, yksi aliokeus ja yksi ylioikeus.
10. Tämä kaikki olisi kirjoittajien mukaan helppoa kuin heinänteko. Heidän perustelunsa ovat niukat eikä sitä, miten uudistukset käytännössä voitaisiin toteuttaa, edes yritetä pohtia. Minkäänlaisia contra -perusteluja eli vastasyitä ei ole viitsitty ottaa esille. Kirjoituksen niukoissa perusteluissa vilahtavat tutut fraasit siitä, että uudistus muka loisi nykyistä paremmat mahdollisuudet tuomareiden ammattitaidon kehittämiseen ja resurssien käytön tehostamiseen. Myös oikeuskäytännön yhtenäisyys kuulemma paranisi ja käsittelyajat eri puolilla maata tasoittuisivat. Hallinnolliset säästöt olisivat kirjoittajien mukaan "varsin suuret". Katinkontit, sanon minä! Tuollainen puhe ja "visiointi" on pelkkää retoriikkaa, sillä hyvien ja kauniiden asioiden toteutumisesta ei olisi käytännössä mitään takeita. Tämä on nähty niin monta kertaa aiemminkin kun tuomioistuinorganisaatiota on uudistettu ja lainkäyttöä on "kevennetty".
11. Savelan ja Tarukanteleen visiot ovat epärealistisia eli täyttä huuhaata ja pelkkää puppua. Tuollaisia suunnitemia ei kannattaisi ottaa todesta, ne olisi syytä jättää omaan arvoonsa. Kirjoittajat ovat kirjoitusta väsätessään toki olleet selvin päin - Antti Savela tunnetaan absolutistina - mutta eri asia on, ovatko he olleet liikkeellä "vakain tuumin" tai edes puolivakavissaan, epäilen. Ilmeisesti kaksi päällikkötuomaria ovat laatineet kirjoituksensa enemmän tai vähemmän huumorimielessä.
12. Ajattelin mainitun kirjoituksen luettuani, että tuskinpa kukaan juristi viitsii jatkaa "leikkiä" kommentoimalla kirjoitusta. Mutta olin väärässä, sillä kyllä siihen vastattiin. Kynään tarttui kollega Antti Jokela, joka on eläköitynyt Turun yliopiston prosessioikeuden professorin tehtävästä. Hän julkaisi Helsingin Sanomien mielipidesivulla 1.9. ilmestyneen kirjoituksen otsikolla "Kaksi tuomioistuinta ei riitä". Meillä on siten tästä "polttavasta" teemasta kaksi juupas-eipäs -tyyppistä kannanottoa, joista toisessa puolletaan ja toisessa taas kiistetään kahden tuomioistuimen malli tai visio.
13. Antti Jokela on oikeassa sanoessaan, että Savelan ja Tarukanteleen ehdottama muutos heikentäisi ihmisten tosiasiallista oikeuteen pääsyä ja lisäisi oikeudenkäyntien kustannuksia ainakin asianosaisten näkökulmasta. Myös säästöjen saaminen valtiolle olisi epävarmaa, koska ko. visiossa tuomarit joutuisivat tekemään runsaasti virka- eli käräjämatkoja ja valtio joutuisi korvaamaan asianosaisten oikeuskuluja ja todistajien palkkioita nykyistä enemmän. Tuomareiden riippumattomuden vuoksi oikeuskäytäntöjä ei voida yhtenäistää keskittämällä tai suurentamalla tuomioistuimia. Missään muussa maassa ei ole voimassa vain kahden tuomioistuimen järjestelmää.
14. Savelan ja Tarukanteleen visiossa tuomioistuinorganisaatiota on tarkasteltu yksinomaan tuomioistuimen ja tuomareiden näkövinkkelistä. Oikeutta etsivät ja sitä käyvät ihmiset eli asianosaiset ja heidän asiamiehensä on sivuutettu tuomareiden kirjoituksessa kokonaan. Sama vika ja puute vaivaa myös monia äskettäin toteutettuja ja vireillä olevia uudistuksia. Viimeisten 10-15 vuoden aikana oikeuslaitoksessa ja oikeusministeriössä on puhuttu lähes yksinomaan oikeudenkäyntien ja lainkäytön keventämisestä, tehostamisesta, nopeuttamisesta, rajoittamisesta, supistamisesta, karsimisesta yms. Keinot ovat lähes aina samat: valitusoikeutta on karsittu ja evätty moneen kertaan mm. erilaisilla valitusluvilla ja jatkokäsittelyluvilla, lautamiesten lukumäärää on tuntuvasti alennettu, tuomioistuinten kokoonpanoja on kevennetty, oikeusprosessia on niin ikään "kevennetty" mm. siirtämällä suurin osa rikosasioista käräjäoikeuden kirjalliseen menettelyyn tai syyttäjien ja poliisien ratkaistaviksi, hovioikeuksien ja hallinto-oikeuksia on vähennetty, käräjäoikeusverkostoa karsittu jne jne. Parhaillaan on vireillä tosi laaja oikeusprosessien keventämishanke, jota suunnitellaan oikeusministeriön työryhmässä. Siihen on syytä palata tarkemmin eri kirjoituksessa.
15. Vaikuttaa usein siltä, että oikeudenkäynnin päätarkoitus eli ihmisten tosiasiallinen pääsy tuomioistuimiin, oikeussuojan antaminen ja oikeuden varma toteutuminen on kaikkien kevennysten ja karsimisten johdosta pahasti unohtunut. Toki ko. tavoitteisiin myös kevennys- ja supistamishankkeiden yhteydessä usein vedotaan. Tämä on vain silmänlumetta, sillä lainkäyttöön perehtyneet ihmiset voivat helposti todeta, että todellisuudessa mainitut kevennyshankkeet tähtäävät yksinomaan tuomioistuinten ja muiden lainkäyttöelinten ylläpidosta valtiolle aiheutuvien kustannusten säästämiseen. Hallitusohjelman pikkutarkka noudattaminen ajaa ihmisten oikeusturvan edelle.
16. Mutta palataanpa lopuksi vielä visionääri Antti Savelaan. Hän ei tyydy visioimaan ja suunnittelemaan ainoastaan tuomioistuinten organisaatiouudistuksia ja oikeusprosessien kevennyksiä, sillä hänellä on myös merkittäviä kirkollisia luottamustoimia ja tehtäviä. Antti Savela on kirkolliskokousedustaja, jonka kirkolliskokous valitsi vuoden 2015 toukokuussa johtamaan kirkon tulevaisuuskomiteaa. Komitean tehtävänä on arvioida luterilaisen kirkon organisaatiota ja laatia ehdotus uudesta organisaatiomallista. Savela ennakoi heti valintansa jälkeen, että kirkon organisaatio tulee olemaan tulevaisuudessa erilainen kuin nyt ja sen hallinto muuttuu merkittävästi.
17. Ev. lut kirkolla on Suomessa 449 seurakuntaa. Mielenkiintoista nähdä, mitä Antti Savelan johtama kirkollinen komitea tulee tässä suhteessa esittämään. Jos Suomeen riittää Savelan mielestä nykyisten 43 tuomioistuimen sijasta kaksi tuomioistuinta, niin tuntuisi aika johdonmukaiselta, että hän haluaisi supistaa kovalla kädellä myös ev.lut. seurakuntien määrää. Enpä juuri yllättyisi, jos komitea päätyisi esittämään, että Suomeen riittää oikein hyvin 1-2 seurakuntaa. Näillä olisi sitten kirkkorakennuksia, seurakuntasaleja ym. "toimipisteitä" eri puolella maata. Hiippakunnat joutaisivat hel…siis lakkautettaviksi ja piispoista voitaisiin tehdä esimerkiksi kansanedustajia. Kyllä 1-2 seurakuntaa pystyisi oikein hyvin huolehtimaan Jumalan sanan levittämisestä ja muista kirkon perustehtävistä. Siis yksi seurakunta ja yksi arkkihiippakunta päälle, jolloin kirkon hallinto kevenisi kummasti.
1. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka antoi 22.8. 2016 ratkaisun hovioikeuden ratkaisun perustelujen riittävyyttä ja selkeyttä koskevassa asiassa (diaarinumero OKV/11/31/2015).
2. Tapauksesta julkaistu ratkaisuseloste on anonymisoitu myös tuomioistuimen osalta, sillä siinä puhutaan hieman salaperäisesti "X:n hovioikeudesta". Asian esittelijä ilmoitti minulle, että tämä on tähän saakka ollut oikeuskanslerinviraston päätöksenteossa vakiintunut käytäntö, mutta äskettäin sitä on päätetty muuttaa niin, että kantelun kohteena olevia viranomaisia ja tuomioistuimia ei enää anonymisoida. Tämä on minusta hyvä uudistus. Esittelijä mainitsi, että po. asiassa on kyse Itä-Suomen hovioikeuden ratkaisusta.
3. Oikeuskansleri ei voi puuttua riippumattomien tuomioistuinten toimi- ja harkintavaltansa rajoissa tapahtuvaan päätöksentekoon eikä siten myöskään tietyn tapauksen todistusharkintaan tai näytön riittävyyteen. Oikeuskanslerin toimivaltaan sen sijaan kuuluu muun muassa arvioida, onko tuomioistuin käyttänyt sille kuuluvaa harkintavaltaa lainmukaisesti, siis esimerkiksi sitä, täyttävätkö tuomioistuimen perustelut laissa edellytetyt vähimmäisvaatimukset.
4. Oikeudenkäyntiä, käräjäoikeuden ja hovioikeuden ratkaisuja sekä hankitun selvityksen ja lausunnon sisältöä on käsitelty oikeuskanslerin päätöksessä.
Oikeuskanslerin päätös
5. Oikeudenkäynti on koskenut riita-asiaa, jossa oli kyse kahden yhtiön välisestä laskutussopimuksesta ja erillissopimuksiin perustuvista töistä ja niihin liittyvästä velkomuksesta. Asianosaisten kesken oli riitaa muun muassa tehtyjen työtuntien määrästä. Käräjäoikeus hyväksyi tuomiollaan 24.5.2013 kanteen. Vastaaja A valitti tuomiosta Itä-Suomen hovioikeuteen. Hovioikeudessa esitettiin uudelleen käräjäoikeudessa vastaanotettu todistelu sekä joitakin uusia kirjallisia todisteita. Hovioikeus pysytti 2.4.2014 antamallaan tuomiolla käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen. Hovioikeus otti näytön osalta lyhyesti kantaa hovioikeudessa esitettyihin uusiin kirjallisiin todisteisiin sekä esitettyyn henkilötodisteluun. Tämän jälkeen hovioikeus selosti asiassa tekemiään johtopäätöksiään ja totesi lopuksi, että "näillä ja muutoin käräjäoikeuden mainitsemilla perusteilla hovioikeus katsoo, että asiassa ei ole aihetta miltään osin päätyä muuhun lopputulokseen kuin mihin käräjäoikeuson päätynyt". Korkein oikeus ei lokakuussa 2014 myöntänyt A:lle valituslupaa.
6. Kantelussaan A väitti, että hovioikeus oli perustellut tuomion puutteellisesti sekä asettanut todistustaakan vastaajalle asiassa, jossa se yksiselitteisesti kuului kantajalle. Oikeuskanslerinvirasto hankki asian ratkaisseen kokoonpanon eli kolmen hovioikeudenneuvoksen selvityksen sekä presidentin lausunnon; Itä-Suomen hovioikeuden presidentin nimi on Pertti Nieminen, tätä ei oikeuskanslerin päätöksessä mainita. On hieman yllättävää, että oikeuskansleri pyysi lausunnon presidentiltä, sillä hovioikeuden tuomarit ovat itsenäisiä ja riippumattomia myös suhteessa päällikkötuomariinsa. Kokeneet hovioikeustuomarit tuskin tarvitsivat presidenttiä kanteluasiassa "avustajakseen".
7. Ratkaisukokoonpano katsoi, että tuomio on lain edellyttämällä tavalla riittävästi perusteltu (OK 24:15.2). Neuvosten mukaan perusteluissa esitetty toteeamus, jonka mukaan "asiassa esitetty selvitys ei osoita, että (kantajan) laskuttamat työtunnit olisivat liiallisia", ei merkitse sitä, että näyttötakkaa (todistustaakka) olisi asetttu vastaajalle. Ko. lausuma tarkoitti, että käräjäoikeuden tavoin hovioikeus on pitänyt kanteen tueksi esitettyä näyttöä riittävänä eikä sitä ole vastanäytöllä kyetty horjuttamaan.
8. Hovioikeuden presidentti puolusteli lausunnossaan ratkaisukokoonpanoa todetessaan, että tuomion rakenne ja perustelut täyttivät lain vaatimukset (OK 24:4). Hän esitti kuitenkin joitakin yksityiskohtaisempien perustelujen puolesta puhuvia näkökohtia. Tämä koskee esimerkiksi vastaajan esittämän vastatodistelun näyttöarvon punnintaa ja todisteiden kokonaisarviointia.
9. Oikeuskansleri totesi, ettei hovoikeuden tuomion perusteluja kaiken kaikkiaan voitu pitää lainvastaisena eikä hänellä ollut käytettävissä olevan aineiston perusteella ollut perusteita todeta hovioikeuden ylittäneen asiassa harkintavaltaansa. Käräjäoikeuden perusteluja, jotka hovioikeus hyväksyy, ei tarvitse lain mukaan toistaa hovioikeuden tuomiossa, lausutaan päätöksessä. Toisaalta oikeuskansleri yhtyi hovioikeuden presidentin esittämiin näkökohtiin ja tämän toteamukseen siitä, että perustelujen ja lopputuloksen välinen kiinteä yhteys antaa asianosaisille mahdollisuuden varmistautua lopputuloksen oikeellisuudesta ja kattavamman mahdollisuuden arvioida myös näyttöratkaisun oikeellisuutta. Tuomiosta on oikeuskanslerin mukaan käytävä ilmi, millä seikoilla tuomioistuimen käsityksen mukaan on ollut merkitystä asiaa ratkaistessa sekä millä oikeudellisella perusteella tuomioistuin on tuomiossa todettujen tosiseikkojen perusteella päätynyt tuomiosta ilmenevään lopputulokseen. Tuomioistuimen perusteluvelvollisuudella on siten keskeinen merkitys asianosaisten oikeusturvan kannalta. Oikeuskansleri totesi, jälleen hovioikeuden presidentin lausuntoon yhtyen, että hovioikeuden tuomion tiettyjä kohtia selkiyttämällä tuomio olisi ollut asianosaisten helpommin ymmärrettävissä, koska hovioikeuden tuomiossa esitetyt perustelut olisivat tällöin yksiselitteisemmin kuvanneet tuomion perusteena olevaa oikeudellista päättelyä. Oikeuskansleri saattoi mainitut näkökohdat hovioikeuden ratkaisukokoonpanon tietoon.
10. Oikeudenkäymiskaaren (OK) 24 luvun 4 §:n mukaan riita-asiassa annettavan tuomion perusteluissa on ilmoitettava, mihin seikkoihin ja oikeudelliseen päättelyyn ratkaisu perustuu. Perusteluissa voidaan siten erottaa tosiasia- ja oikeudelliset perustelut. Perusteluissa on myös selostettava, millä perusteella riitainen seikka on tullut näytetyksi tai jäänyt näyttämättä; tätä kutsutaan näytön perustelemiseksi. Mainitun luvun 15 §:n 2 momentin mukaan käräjäoikeuden perusteluja, jotka hovioikeus hyväksyy, ei tarvitse toistaa. Tuomion perusteleminen on asianosaisen kuulemisen, käsittelyn julkisuuden ja muutoksenhakuoikeuden ohella oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin keskeinen elementti. Tämä ilmenee perustuslain 21 §:n 2 momentista.
11. Laissa säädetään perusteluvelvollisuudesta ja siitä, mitä kysymyksiä tuomiossa on perusteltava. Siinä ei sen sijaan säädetä, miten perustelut on laadittava. Tämä riippuu muun muassa asian laadusta ja sen vaikeusasteesta. Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että perustelut on laadittava siten, että ne täyttävät perustelemisvelvollisuuden funktiot. Näitä tehtäviä luetellaan, oikeuskirjallisuuteen viitaten, myös oikeuskanslerin päätöksessä. Lisäisin tähän, että asianmukaiset ja ymmärrettävät perustelut edistävät asianosaisten tosiasiallista kuulemista ja herättävät luottamusta lainkäytön asianmukaisuuteen, puolueettomuuteen ja tasapuolisuuteen. Perusteluilla on käytännössä tärkeä merkitys, sillä niiden avulla asianosaiset ymmärtävät, mihin seikkoihin ja oikeudelliseen päättelyyn ratkaisu perustuu ja tämän tiedon varassa he voivat hakea myös muutosta ratkaisuun. Jos tuomari kuittaa asianosaisen väitteet tai todisteet ylimalkaisilla, lyhyillä tai mitäänsanomattomilla perusteluilla tai sivuuttaa ne kokonaan, hävinneelle asianosaiselle syntyy helposti vaikutelma, ettei hänen esityksiään ja lausumiaan ole tuomiota tehtäessä otettu huomioon.
12. Ko. tapauksessa on tuomiota näkemättä hieman vaikea hahmottaa, miten hovioikeus oikeastaan on tuomionsa perustellut. Näyttää siltä, ettei mistään vakavista puutteista ole kysymys. Kyse ei ole ollut niinkään perustelujen riittämättömyydestä, vaan pikemmin niiden epäselvyydestä ja ymmärrettävyyden puutteesta. Hovioikeuden olisi tullut ottaa tarkemmin kantaa vastaajan todisteisiin ja ilmoittaa perusteluissaan, miksi ne eivät riittäneet horjuttamaan kantajan esittämää näyttöä. Ylimalkaista viittausta vain "asiassa esitettyyn selvitykseen" ei voida pitää riittävänä, ja tästä on vastaajalle voinut syntyä käsitys, jonka mukaan todistustaakka olisikin ollut hänellä eikä kantajalla. Hovioikeuden käyttämä sanonta "näillä ja muutoin käräjäoikeuden mainitsemilla perusteilla" on vanha perustelufraasi, jollaista hovioikeuksien tulisi välttää; korkein oikeus ei käytä tuota sanontaa perusteluissaan.
13. Oikeuskanslerin päätöksen perusteluista, samoin kuin hovioikeuden presidentin lausunnosta, voi saada käsityksen, jonka mukaan tuomioistuimen tulee ratkaisussaan ilmoittaa ainoastaan sellaiset perusteet, jotka tukevat sitä lopputulosta, johon tuomioistuin johtopäätösosassa eli tuomiolauselmassa päätyy. Näin opetti professori Tauno Tirkkonen oppikirjoissaan 1960- ja -70-luvuilla; ts. ns. contra- eli vastasyiden esittäminen ei olisi tarpeen. Tirkkosen paksuja opuksia ovat niin Jaakko Jonkka kuin Pertti Nieminenkin joutuneet opiskeluaikana pänttäämään. Heille ja muillekin tiedoksi, että prosessioikeudessa nykyisin vallalla olevan käsityskannan mukaan on suotavaa tai jopa välttämätöntä, että tuomioistuin riitaisissa ja vaikeissa asioissa mainitsee perusteluissaan myös lopputulosta vastaan puhuvat argumentit ja tulkinnat, koska tulkinnanvaraisissa tapauksissa kumpiakin argumentteja on jouduttu tuomiota tehtäessä pohtimaan ja punnitsemaan vastakkain.Tätä perustelutapaa kutsutaan pro et contra -argumentoinniksi. Se lisää päätöksenteon ja koko lainkäytön avoimuutta ja reiluutta.
