200. KKO 2020:51. Syyte - Syytesidonnaisuus - Kavallus

1. Syytesidonnaisuus on periaate tai juridinen käsite, jossa on kysymys siitä, millä tavalla rikosasian ratkaiseva tuomioistuin on sidottu asiassa esitettyyn syytteeseen. Sen mukaan tuomioistuin saa tuomita syytetyn eli rikosasian vastaajan vain siitä teosta, josta häntä on syytetty. 

2. Syytesidonnaisuutta koskeva säännös otettiin lakiin vasta vuonna 1997 rikosprosessiuudistuksen yhteydessä (ROL 11:3). Aikaisemmin sääntöä noudatettiin tavanomaisen oikeuden nojalla, mutta tuomioistuinten normia koskeva tulkintakäytäntö vaihteli melko paljon.

3. ROL 11:3:n mukaan tuomioistuin saa tuomita vain siitä teosta, josta rangaistusta on vaadittu. Teolla tarkoitetaan tässä yhteydessä syytteen teonkuvauksessa yksilöityä tekoa. Sen sijaan tuomioistuin ei ole sidottu syytteessä mainittuun  rikosnimikkeeseen eikä lainkohtaan, jonka nojalla syyttäjä on rangaistusta vaatinut.

4. Korkein oikeus on antanut lukuisia syytesidonnaisuutta koskevia ennakkopäätöksiä, joiden avulla alempien tuomioistuinten ratkaisukäytäntöä on pyritty ohjaamaan. Viimeksi näin tapahtui viime viikolla annetussa korkeimman oikeuden ratkaisussa, joka on julkaistu ennakkopäätöksenä KKO 2020:51.

5. Aikaisemmin ja vielä 1970-luvulla tuomioistuimet noudattivat syytesidonnaisuusnormin tulkinnassa professori Tauno Tirkkosen oppikirjoissaan esittämää kantaa. Sen mukaan tuomioistuimella on oikeus tutkia syyttessä tarkoitettu teko kokonaisuudessaan eli kaikkine syytteessä kuvattuun tekoon liittyvine ja oikeudenkäynnin aikana selvitettyine tunnusmerkistötekijöineen, vaikka syytteessä vm. seikkoihin ei olisikaan nimenomaan vedottu. Ratkaisevaa oli siis syytteessä tarkoitetun teon identiteetti, ei syytteessä esitetty teonkuvaus. 

6. Klassinen esimerkkitapaus. Jos vastaajaa syytetään varkaudesta, saa tuomioistuin Tirkkosen ja aiemman oikeuskäytännön mukaan tuomita hänet varastetun tavaran kätkemisestä, jos anastustekoa ei ole näytetty toteen, mutta anastettu omaisuus on tavattu syytetyn hallusta. Vaasan hovioikeuden presidenttinä tuomarin uransa päättänyt Paavo Alkio oli samoilla linjoilla kuin Tirkkonen (Näkökohtia syytteestä, LM 1964).

7. Vuonna 1974 Lakimies -lehteen kirjoittamani artikkeli Ne eat judex ultra petita partium (LM 1974 s. 25-43) on luultavasti ensimmäinen syytesidonnaisuutta käsittelevä esitys, jossa Tauno Tirkkosen edustama ja tuomioistuinten noudattama tulkinta todettiin erityisesti syytetyn puolustusintressiä ajatellen kohtuutomaksi ja virheelliseksi. Kannatin kirjoituksessa tulkintaa, jonka mukaan tuomioistuin on ratkaisua tehdessään sidottu syytteessä esitettyyn teonkuvaukseen, eli niihin oikeustosiseikkojen asemassa oleviin ja rikoksen objektiiviisia ja subjektiivisia tunnusmerkistötekijöitä vastaaviin konkreettisiin tosiseikkoihin, joihin syyttäjä on rangaistusvaatimuksensa tueksi vedonnut. Teolla, johon tuomioistuin on sidottu, tarkoitetaan siten syytteessä esitettyä ja oikeudenkäynnissä vedottua teonkuvausta. Vaikka teon identiteetti ei muuttuisi, tuomioistuin ei voi perustaa ratkaisuaan sellaiseen tosiseikkaan, johon syyttäjä (tai asianomistaja) ei ole vedonnut.

8. Artikkelini julkaisemisen aikoina kuvittelin, että nyt tämä melko "simppeli" asia on sitten tällä selvä, eli tuskinpa asiasta enää edes ennakkopäätöksiä juuri tarvitaan. Mutta toisin kävi, sillä tämän jälkeen syytesidonnaisuusta koskevia ennakkopäätöksiä vasta alettiinkin antaa!.Oikeuskäytäntö alkoi vähitellen muuttua edustamani syytesidonnaisuusnormin tiukan tulkinnan mukaiseksi. Toisaalta erilaisia ylilyöntejä ja virheellisiä ratkaisuja annettiin aina korkeinta oikeutta myöten. Tuomarit olivat opiskeluaikanaan päntänneet päähänsä "Tirkkosen oppeja" eivätkä olleet seuranneet, mitä oikeuskirjallisuudessa oli Tirkkosen kirjojen jälkeen esitetty.

9. Selkeä virhe tapahtui vuonna1984, jolloin korkein oikeus antoi ennakkopäätöksen edellä kohdassa 5 mainitusta klassisesta tapauksesta. Ratkaisussa KKO 1984 II 154 korkein oikeus hyväksyi (ään. 4-1) hovioikeuden kannan, jonka mukaan varkaussyytteen perusteella syytetty voitiin tuomita syytteessä mainitun ja syytetyn hallusta tavatun anastetun esineen (pistoolin) kätkemisestä, vaikka näyttöä siitä, että syytetty olisi itse esineen anastanut, ei ollut, mutta hänellä aseen kertomallaan tavalla tuntemattomalta mieheltä ostaessaan oli ollut syytä varoa aseen saantoa laittomaksi. Ratkaisu, jonka tekemiseen osallistui mm. presidentti Curt Olsson,  on selkeästi syytesidonnaisuusnormin vastainen, sillä mainittujen rikosten tekotavat ovat erilaiset eikä syytteessä vastaajalle vaadittu toissijaisesti rangaistusta kätkemisrikoksen tai -rikkomuksen perusteella. Kommentoin KKO:n ratkaisua kriittisesti eri yhteyksissä (ks. esim. LM 1985 s. 247-251 ja kirjassani Materiaalinen prosessinjohto, 1988, s. 385-388).

10. Vuonna 1993 korkein oikeus vihdoin myönsi virheellisen tulkintansa ja muutti  kantaansa katsoen, että koska varkaussyyte ei sisältänyt kätkemisrikoksen tunnusmerkistöön kuuluvia tekijöitä eikä syytetyllä ollut siten aihetta lausua mahdollisesta syyllistymisestään kätkemisrikokseen, häntä ei voitu tuomita varkaussyyteen perusteella kätkemisrikoksesta (KKO 1993:98, vahvennettu eli seitsemän jäsenen jaosto). Kommentoin ratkaisua tuoreeltaan hyväksyvässä mielessä (DL 1993), vaikka oudoksuin hieman perustelujen niukkuuttaa ja sitä, ettei perusteluissa viitattu lainkaan KKO:n aiempaan eli vuonna 1984 antamaan täysin erilaiseen ennakkopäätökseen, kuten olisi tietenkin pitänyt tehdä.

11. 90-luvulla korkein oikeus antoi syytesidonnaisuudesta - sanaa syytesidonnaisuus ei tosin aina mainittu ratkaisun otsikossa tai perusteluissa -  ainakin viisi muuta ennakkopäätöstä. Sama tahti on jatkunut myös 2000-luvulla, jolloin asiasta on annettu toistakymmentä ennakkopäätöstä; ks. esim. KKO 2011:103, 2014:81, 2015:67 ja 2017:7. Olen kommentoinut ratkaisua KKO 2014:81 Virolainen -blogissa 3.11.2014 numero 891 ja ennakkopäätöstä KKO 2017:7 Rule of law -blogissa

12.Syytesidonnaisuuden tulkinnassa noudatetaan nykyisin, kuten oikein onkin, tiukkaa linjaa, eli ko. normia (RL 11:3) tulkitaan tavalla, jota suosittelin ja kehoitin vuonna 1974 tuomioistumia noudattamaan. Tuomioistuinta sitoo syytteessä esitetty rikoksen objektiivisia ja subjektiivisia tunnusmerkistötekijöitä vastaava konkreettinen teonkuvaus, jonka ulkopuolelle tuomiossa ei ole lupa mennä. Syyttäjällä on rangaistusvaatimuksen perusteita koskeva väittämistaakka. Syyttäjän tehtävää helpottaa se, että hän voi jo alun perin haastehakemuksessaan vedota rangaistusvaatimuksen tueksi vaihtoehtoisiin teonkuvauksiin (vaihtoehtoinen syyte) sekä tarkistaa oikeudenkäynnin aikana syytettä ROL 5:17.2:ssa mainitulla tavalla. Jos teonkuvaus on ilmaistu syytteessä epäselvästi tai puutteellisesti, tuomarilla on oikeus prosessinjohdon eli kyselyoikeuden avulla pyrkiä selventämään asiaa (ROL 6 luv. 5 §:n 2 momentti).

13. Tämän "esipuheen" jälkeen muutama sana KKO:n viime torstaina eli 25. kesäkuuta antamasta ratkaisusta KKO 2020:51, jonka yksityiskohtaista selostamista ja kommentointia en pidä tässä yhteydessä aiheellisena. 

14.  Syyttäjä vaati Pirkanmaan käräjäoikeudessa A:lle rangaistusta RL  28 luvun 4 §:n 1 momentin nojalla kavalluksesta 11.11.2015–15.5.2016. Syytteen teonkuvauksen mukaan A oli anastanut hallussaan olevia varoja käyttämällä tilillään olevia asianomistaja B:n rahoja omiin tarkoituksiinsa. B oli siirtänyt A:n tilille 10 000 euroa. B:n pyytäessä rahojaan takaisin A oli palauttanut niitä yhteensä noin 3 000 euroa, mutta enempää A ei ollut pyynnöstä huolimatta B:n varoja palauttanut. Syytteen mukaan A oli anastanut haltuunsa saamia B:n varoja yhteensä noin 7 000 euroa käyttäen varat omiin tarkoituksiinsa.

15. A kiisti syytteen ja sen, että hänen hallussaan olleet varat olivat olleet B:n. A:n mukaan asianosaiset olivat sopineet siitä, etteivät varat olleet enää B:n tämän pyrkiessä välttämään mahdollista tasingonmaksuvelvollisuuttaan avioerossa. Kysymys ei ollut lainan antamisesta A:lle.

16. Käräjäoikeus katsoi 22.5.2017 tuomiossaan että rahat olivat olleet B:n omaisuutta, vaikka ne olivat olleet A:n pankkitilillä. Käräjäoikeus on lukenut A:n syyksi sen kavalluksen, mistä syyttäjä hänelle oli vaatinut rangaistusta.

17. A valitti Turun hovioikeuteen vaatien syytteen hylkäämistä. Valituksessaan A kiisti anastaneensa B:n omaisuutta ja väittänyt tehneensä B:n kanssa sopimuksen rahojen luovuttamisesta A:lle. A oli tämän jälkeen palauttanut B:lle osan rahoista, koska B oli irtisanonut kyseisen sopimuksen tai koska A oli tehnyt B:n kanssa uuden sopimuksen rahojen palauttamisesta. B oli irtisanonut sopimuksen myös 6 800 euron osalta, mitä määrää A ei ollut pystynyt palauttamaan B:lle.

18.  Syyttäjä ei ollut oikeudenkäynnissä tarkistanut syytettä tai esittänyt vaihtoehtoista rangaistusvaatimusta. Hovioikeuden pääkäsittelyn pöytäkirjan mukaan syyttäjä on jättänyt hovioikeuden harkintaan, onko asiassa kysymys rikoslain 28 luvun 4 §:n 1 vai 3 momentissa tarkoitetusta kavalluksesta.

19.  Hovioikeus katsoi 21.6.2018 antamasssaan tuomiossa, että varat olivat A:n tilillä sekoittuneet A:n varoihin ja menettäneet siten yksilöitävyytensä. Varat olivat näin ollen siviilioikeudellisesti muuttuneet A:n omaisuudeksi, eikä A ollut siten voinut varat käyttäessään syyllistyä rikoslain 28 luvun 4 §:n 1 momentissa tarkoitettuun kavallukseen. Hovioikeus katsoi kuitenkin A:n ja B:n sopineen, että A:lla ei ollut oikeutta käyttää hänen tililleen talletettuja varoja ja että A:n oli B:n pyynnöstä tilitettävä varojen arvo takaisin B:lle. Koska A oli oikeudettomasti varat käyttänyt eikä ollut B:n pyytäessä pystynyt tilittämään B:lle varojen arvoa, hovioikeus katsoi A:n syyllistyneen rikoslain 28 luvun 4 §:n 3 momentin mukaiseen kavallukseen.

20. Korkein oikeus myönsi A:lle valitusluvan.  KKO:ssa oli kysymys siitä, onko hovioikeus tuominnut A:n muusta teosta kuin siitä, mistä hänelle on vaadittu rangaistusta, ts. oliko ROL 11:3:ssä säädettyä syytesidonnaisuutta rikottu. 

21. KKO on perustellut ratkaisuaan seikkaperäisesti monelta eri kantilta, kuten asiaan kuuluukin. Tyydyn tässä yhteydessä viittaamaan vain perustelukappaleeseen 25, joka sisältää perustelujen yhteenvedon:

Syytesidonnaisuuden tarkoituksena on erityisesti turvata vastaajan puolustautumismahdollisuudet oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellyttämällä tavalla. Tältä osin on huomattava, että asianosaisilla on edellä todetulla tavalla ollut mahdollisuus lausua siitä, onko teonkuvauksen mukaisessa menettelyssä kysymys rikoslain 28 luvun 4 §:n 1 vai 3 momentin mukaisesta kavalluksesta. A on lisäksi oikeudenkäynnin aikana ottanut kantaa 3 momentissa säädettyihin tunnusmerkistötekijöihin, jolloin hän on muun muassa todennut, että hänellä on ollut velvollisuus palauttaa tilille siirretyt varat mutta ei ollut kyennyt palauttamaan loppuosaa. Korkein oikeus katsoo, että A:n menettelyn oikeudellinen arviointi 3 momentin mukaisena saatavan kavalluksena ei ole ollut yllätyksellistä eikä se ole vaarantanut hänen puolustusmahdollisuuksiaan. Teonkuvauksen ja oikeudenkäynnissä esitetyn perusteella A ei ole voinut puolustuksessaan lähteä siitä, että hänen menettelyään ei voitaisi tuomioistuimessa tutkia myös rikoslain 28 luvun 4 §:n 3 momentin mukaisena saatavan kavalluksena.

22. Näillä perusteilla KKO katsoi, että se teko, mistä A on tuomittu, on ollut asianmukaisesti oikeudenkäynnin kohteena. Oikeudenkäyntimenettelyä kokonaisuutena arvioiden A:n syytesidonnaisuuden suojaamaa puolustautumismahdollisuutta ei ole loukattu. A:lla on ollut tilaisuus lausua kaikista hovioikeuden hänen syykseen lukeman teon tunnusmerkistön täyttymisen kannalta olennaisista seikoista, jotka ovat riittävällä täsmällisyydellä ilmenneet syytteen teonkuvauksesta. A:ta ei siten ollut tuomittu muusta teosta kuin mistä rangaistusta on vaadittu. KKO pysytti hovioikeuden tuomion lopputuloksen.

Ratkaisuseloste KKO 2020:51 

23. KKO:n ratkaisu on perusteltu. Ko. tapauksessa hovioikeus ei ollut mennyt syytteessä esitetyn teonkuvauksen ulkopuolelle, vaan kyse oli siitä, että hovioikeus oli arvioinut tekoa juridisesti hieman toisin ja eri lainkohdan nojalla kuin syytteessä oli tehty. 

24. KKO:n ratkaisuselosteessa ei mainita rangaistusta, johon A oli tuomittu. Näin siksi, että KKO:ssa oli kysymys vain teon syyksilukemisesta. Minusta olisi kyllä selvyyden vuoksi paikallaan, että ratkaisuselosteessa mainittaisiin myös tuomittu rangaistus, vaikka siitä ei olekaan KKO:ssa ollut suoranaisesti kysymys. 

25. KKO:n perusteluissa mainitaan ne seikat ja juridiset näkökohdat, joihin syytesidonnaisuus perustuu ja jotka on myös prosessioikeudellisessa kirjallisuudessa asiaa käsiteltäessä tuotu esiin. KKO:n kokoonpanoon kuulunut oikeusneuvos Pekka Koponen on kirjoittanut syytesidonnaisuudesta mm. kahdessa Lakimies -lehdessä julkaistussa artikkelissaan (LM 1997 s. 255--290 ja LM 2003 s.183-200 ja 375-397).

199. KKO 2020:39. Avustaja määrättiin perheväkivallan asianomistajalle

1. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin perusedellytyksiin kuuluu, että oikeusjutun asianosaisille taataan varallisuudestaan ja oikeudellisesta osaamisestaan riippumatta tosiasiallisesti tasavertaiset mahdollisuudet osallistua asian käsittelyyn. Rikosasioissa tämä koskee epäillyn ja syytetyn ohella myös rikoksen uhria eli asianomistajaa. Tässä tarkoituksessa tuomioistuin voi rikosoikeudenkäyntilain (ROL) 2 luvun 1a §:n nojalla määrätä asianomistajalle esitutkintaa tai oikeudenkäyntiä varten oikeudenkäyntiavustajan, jonka palkkio maksetaan julkisista eli valtion varoista.

2. Korkein oikeus (KKO) antoi tänään ennakkopäätöksen, jossa on kyse siitä, voitiinko asianomistajalle määrätä oikeudenkäyntiavustaja lähinnä esitutkintaa varten pahoinpitelyä koskevassa asiassa (KKO 2020:39). Katsotaanpa hieman tarkemmin, mistä asiassa on kysymys.

3. A on 8.4.2019 tehnyt poliisille pahoinpitelyäs koskevan rikosilmoituksen. Sen mukaan mukaan A:n aviopuoliso B - ilmeisesti aviomies - oli  paria päivää aiemmin eli 6.4.2019 raivostuneena läpsäissyt A:ta avokämmenellä vasemmalle poskelle siten, että tämä oli menettänyt hetkeksi ymmärryksensä, mutta ei ollut mennyt tajuttomaksi. Tämä oli tapahtunut heidän yhteisessä kodissaan perheen kahden alaikäisen lapsen ollessa kotona.

4. A on Kymenlaakson käräjäoikeuteen 20.5.2019 toimittamassaan hakemuksessa pyytänyt, että oikeustieteen maisteri Y määrätään hänen oikeudenkäyntiavustajakseen 15.5.2019 lukien ROL:n säännösten nojalla. Hän on perustellut hakemustaan sillä, että hän on perheväkivallan uhri ja asianomistajana pahoinpitelyasian esitutkinnassa. A on käräjäoikeuden kehotuksesta sittemmin täydentänyt ilmoittamalla muunmuassa, että B oli ammatiltaan poliisi.

5. Käräjäoikeus, jonka puheenjohtajana toimi käräjänotaari,  hylkäsi 14.6.2019 antamallaan päätöksellä A:n hakemuksen. Käräjäoikeuden mukaan pelkkä lähisuhdeväkivallan uhrina oleminen ja osapuolten väliseen suhteeseen vetoaminen ei riitä, vaan lisäksi edellytetään, että avustajan määräämistä on tapauskohtaisen harkinnan nojalla pidettävä perusteltuna. A ei ole näyttänyt olevansa selvästi heikommassa tai erityisen alisteisessa asemassa suhteessa rikoksesta epäiltyyn B:hen.

6. A valitti käräjäoikeuden päätöksestä Itä-Suomen hovioikeuteen  ja pyysi, että asianajaja X määrätään hänen oikeudenkäyntiavustajakseen 28.5.2019 lukien. Hän on valituksessaan todennut B:n pahoinpidelleen häntä perheen yhteisessä kodissa ja viitannut myös siihen, että henkinen ja fyysinen väkivalta on ollut jatkuvaa. Hän on ilmoittanut kertovansa esitutkinnassa tarkemmin myös aikaisemmasta väkivallasta ja aikovansa esittää asiassa myös vahingonkorvausvaatimuksia. Hän on todennut olevansa B:hen nähden selvästi heikommassa asemassa muun ohessa taloudellisen riippuvuutensa johdosta.

7. Hovioikeus, jonka kokoonpanoon kuului kolme naispuolista tuomaria, hylkäsi A:n valituksen, hovioikeuden päätös on annettu 26.7.2019. Hovioikeus totesi, että valitukseen liitetyn tutkintailmoituksen mukaan epäiltynä tekona on rikoslain 21 luvun 5 §:ssä tarkoitettu pahoinpitely 6.4.2019. Hovioikeus katsoi, ettei tutkintailmoituksen sisältö tue käsitystä oikeudenkäyntiavustajan määräämisen tarpeesta.

8. KKO myönsi A:lle valitusluvan. Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan ja asianajaja X määrätään hänen avustajakseen esitutkintaa ja mahdollista oikeduenkäyntiä varten.

9. KKO totesi, että ROL 2 luvun 1 a §:n 2 kohdan mukaan asianomistajalle voidaan määrätä oikeudenkäyntiavustaja muun muassa rikoslain 21 luvun 5 §:ssä tarkoitetussa pahoinpitelyssä, jota koskevasta rikosepäilystä nyt on kysymys. Avustajan määrääminen edellyttää mainitun 2 kohdan mukaan lisäksi, että määräämistä on pidettävä perusteltuna huomioon ottaen asianomistajan ja rikoksesta epäillyn välinen suhde. KKO katsooi että A:n ja B:n väliseen suhteeseen liittyvät seikat puoltavat oikeudenkäyntiavustajan määräämistä rikosoikeudenkäyntilain 2 luvun 1 a §:n 2 kohdan nojalla.

10. Oikeudenkäyntiavustajan määräämisessä ROL  2 luvun 1 a §:n nojalla on pitkälti kysymys tapauskohtaisesta harkinnasta, mikä ilmenee myös lainkohdan sanamuodosta. Harkittaessa avustajan määräämistä pykälän 2 kohdan nojalla voidaan siten ottaa huomioon muitakin seikkoja kuin asianomistajan ja rikoksesta epäillyn välinen suhde. Huomioon voidaan tällöin ottaa myös sellaisia seikkoja, joilla voidaan perustella avustajan määräämistä mainitun pykälän 3 kohdan nojalla henkeen, terveyteen ja vapauteen kohdistuvaa rikosta koskevissa asioissa. Mainitun 3 kohdan säätämisen tarkoituksena on ollut laajentaa asianomistajan oikeudenkäyntiavustajan määräämisen edellytyksiä sen takia, että väkivaltarikoksen uhri voi olla tavallista heikommassa asemassa myös muusta syystä kuin hänen ja epäillyn välisen suhteen vuoksi.

11. KKO lausui perusteluissaan, että B on ammatiltaan poliisi, jolle esitutkinnan ja rikosoikeudenkäynnin kulku ja käytännöt sekä asianosaisten oikeudet ovat jo lähtökohtaisesti tutummat kuin niitä ennestään tuntemattomalle henkilölle. Oikeudenkäyntiavustajan määräämistä A:lle puoltaa siten osaltaan myös tarve varmistaa asianosaisten yhdenvertaisuus oikeudenkäynnissä.

12. KKO lausui johtopäätöksenään, että A:n ja B:n välinen suhde samassa taloudessa asuvina aviopuolisoina sekä muut edellä kuvatut asian harkintaan vaikuttavat seikat huomioon ottaen oikeudenkäyntiavustajan määrääminen A:lle on ROL 2 luvun 1 a §:n 2 kohdan nojalla perusteltua. Se kumosi hovioikeuden päätöksen ja määräsi asianajaja X:n A:n oikeudenkäyntiavustajaksi esitutkintaa ja mahdollista oikeudenkäyntiä varten.

Ratkaisuseloste KKO 2020:39 

13. Mitäpä tuohoon oikeastaan olisi lisäämistä, perusteltu ratkaisu. Kenties käräjäoikeus ja hovioikeus ovat hieman vähätelleet B:n väitetyn pahoinpitelyn eli "läpsäisyn" laatua ja sen vuoksi katsoneet, ettei avustajaa ollut tarpeen määrätä. Kuitenkin kyse on ollut perheväkivallasta, jota ei ole syytä koskaan vähätellä.

12. Väitetystä pahoinpitelystä on kulunut nyt. aikaa jo hieman yli vuosi ja hovoikeuden päätöksestäkin reilu 10 kuukautta. Toivokaamme, että B olisi pyytänyt A:lta anteeksi käytöstään ja että asianosaiset olisivat sopineet asian ja elelesivät nyt kaikessa sovussa ja rauhassa.

13. Vaikka näin olisikin, KKO:n ennakkopäätös ei kuitenkaan ole turha ja tarpeeton. KKO antaa ennakkopäätöksiä eli prejudikaatteja vastaisen oikeuskäytännön ohjaamisen tarkoituksessa, ts. ennakkopäätökset antavat suuntaa tulevaisuudessa samanlaisten siviili-. rikos- ja prosessioikeudellisten kysymysten ratkaisemiseksi.