112. KHO:n satavuotisseminaari

1. Suomen ylimmät tuomioistuimet korkein oikeus (KKO) ja korkein hallinto-oikeus (KHO) täyttävät tänä syksynä 100 vuotta.  

2. KKO on ylin yleinen tuomioistuin ja KHO puolestaan ylin hallintotuomioistuin. Yhteisiä 100-vuotisjuhlallisuuksia ne eivät vietä, vaan kumpikin juhlii erikseen. Tällä tavoin etenkin KHO haluaa luultavasti korostaa itsenäistä asemaansa ja tehdä tiettäväksi, ettei se kannata ehdotusta ylimpien tuomioistuinten yhdistämisestä. Sellaista on nimittäin kaavailtu ja asiasta on ilmestynyt muutama vuosi sitten virallinen selvitys.

3. Tänään Finlandia-talolla pidettiin ainoastaan kutsuvieraille suunnattu KHO:n juhlaseminaari. Tilaisuudessa pidettiin monia puheita ja alustuksia eri asioista. Paikalla olivat - ainakin tilaisuuden alussa - myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja eduskunnan puhemies Paula Risikko, jotka esittivät tervehdyksensä seminaarin osanottajille. 

4. Seminaaripäivä oli samalla KHO:n presidentin Pekka Vihervuoren viimeinen työpäivä. Ilmeistä on, että KHO:n 100-vuotisjuhlallisuuksia on haluttu hieman aikaistaa, jotta presidentti Vihervuori olisi vielä "remmissä" eli tuomioistuimen presidenttinä. KHO aloitti toimintansa 1.lokakuuta 1918. - KKO juhlii omaa satavuotista taivaltaan vasta myöhemmin syksyllä.

5. Omassa puheenvuorossaan presidentti Pekka Vihervuori painotti oikeusvaltion, lainalaisen hallinnon ja riippumattoman oikeuslaitoksen merkitystä. Hän muistutti kuulijoille, että sata vuotta sitten Suomessa odotettiin monia suuria asioita. Suomalaiset kaipasivat itsenäisyyttä, rauhallisia oloja, järjestäytynyttä yhteiskuntaa ja talouden elpymistä.

6. Vihervuori muistutti puheenvuorossaan myös luottamuksesta ja sen merkityksestä kansakunnalle. Hän painotti, että tulevaisuus tuo yhteiskunnalle, lainsäädännölle ja oikeuslaitokselle uusia ja uudenlaisia haasteita. Yksi vakava asia on ilmastonmuutos ja sen seuraukset. Tämän vuoksi me tarvitsemme kestävän kehityksen oikeusvaltion,  Vihervuori sanoi. Hän korosti myös Euroopan unionin tasolla oikeusvaltioperiaatetta ja ilmaisi huolensa toisenlaisista, vaikkakin yksittäisistä äänenpainoista Euroopassa ja jopa Suomessa.

Vihervuoren puhe

7. Vihervuori korosti, aivan oikein, tuomioistuinten perustelujen merkitystä. Hän totesi, että että etenkin monimutkaisissa asioissa tuomioistuin voi puhua vain ratkaisujensa hyvien perustelujen kautta, miten paljon ja minkälaisten intressien nimissä sitä tai sen ratkaisuja pyritäänkään haastamaan. Hän jatkoi, että itse perusteluissa tosin on ylimmässä oikeusasteessa haasteena se, että lukevia kohderyhmiä on yhtaikaa paljon, keskenään erilaisin odotuksin. 

8. Tämä pitää pitää paikkansa kaikien tuomioistuinten osalta. Olen itse ollut tuomarina ja osallistunut sen jälkeen kahden perusteluja käsittelevän kirjan kirjoittamisen. Tuomarin  ei auta muu kuin nähdä perusteluja rustatessaan aikaa ja vaivaa, jotta perustelut olisivat pro et contra niin selkeät, että mahdollisiman monet kohderyhmät ja lukijat ymmärtäisivät, mitkä ovat ne syyt ja perusteet, joilla oikeus on ratkaisuun päätynyt ja miksi lopputulokseen nähden vastakkaista näkemystä ei ole voitu hyväksyä.

9. Pekka Vihervuori muisti puheessaan myös somea. Hän sanoi, että lainkäytön asioita ei voida jatkossakaan ratkaista pinnallisessa, arvaamattomassa sekä usein tietämättömässä ja manipulaatiolle alttiissa sosiaalisessa mediassa, vaikka näiden kahden välinen jännite saattaakin muodostaa todellisen ongelman tuomioistuimiin kohdistuvan luottamuksen kannalta.

10. Itse en olisi yhtä tyly somea kohtaan, osin ehkä siksi, että olen harrastanut somekirjoittelua eli blogin julkaisemista nyt 10 vuotta ja siirtynyt puoli vuotta sitten myös twitteriin. Blogijuttuja minulla on kasassa  1 250 kappaletta. Somekirjoittelua on hyvin monenlaista, joten en yhdy presidentti Vihervuoren edustamaan käsitykseen, jonka mukaan some kokonaisuudessaan ja kaikki somekirjoitukset ovat huonoja, pahoja ja tuomittavia. Somessa ei toki ratkaista asioita, vaan otetaan vain kantaa erilaisiin ja siten myös oikeudellisiin asioihin. Olen blogeissani kommentoinut hieman yli toista sataa KKO.n ja jopa joitakin KHO:n päätöksiä, osin tietenkin kriittisesti, kuten tutkijan kuuluukin tehdä. Puollan myös uutta mediatuomarijärjestelmää, josta Vihervuori ei maininnut mitään.

11. Twitterissä näyttäisi olevan vain aniharva suomalainen tuomioistuin, käräjäoikeuksista nähdäkseni vain Oulun käräjäoikeus. Jotkut tuomarit julkaisivat netissä blogiikrjoituksia, tosin vain harvakseltaan. Jussi Tapani näyttää pysyvän twittrissä myös KKO:n jäseneksi siirtymisen jälkeen. Hovioikeuksia tai hovioikeustuomareita twitterissä ei ole näkynyt, ei liioin hallinto-oikeuksia. Sen sijaan siellä ovat sekä eduskunnan oikeusasiamiehen toimisto että oikeuskanslerinvirasto. Oikeuskansleri Tuomas Pöysti tuntuu olevan innokas twiittaaja.

12. Ruotsin ja Norjan korkeimmat oikeudet löytyvät niin ikään twitteristä. Sen sijaan KHO ja KKO loistavat edelleen poissaololollaan, mitä on hieman ihmetelty. Tänään olisi ollut enemmän kuin paikallaan, että KHO oli kertonut juhlaseminaarinsa sisällöstä ja seminaarissa pidetyistä puheista twitterissä, mutta näin tapahtunut. Ei siis mikään ihme, ettei KHO:n seminaari ylittänyt tiedotusvälineiden uutiskynnystä. Seminaarissa pidetyistä alustuksista kertoi twitterissä vain Asianajajaliiton puheenjohtaja! 

13. KHO:n samoin kuin KKO:n olisi syytä parantaa omaa tiedotustaan. Hovioikeuksien ratkaisuja koskeva tiedotus on vielä heikommassa jamassa. Niiden ratkaisuja joudutaan etsimään Edilexin maksullisesta tietokannasta.

14. KHO:n juhlaseminaarin päätössanat lausui oikeusneuvos Kari Kuusiniemi, joka aloittaa huomenna 1. syyskuuta KHO:n presidenttinä. Nähtäväksi jää, rohkeneeko KHO hänen kaudellaan liittyä twitteriin. 

15. Näinä päivinä on ilmestynyt Editan kustantamana Oikeusvaltion rakentaja -juhlakirja, jossa kerrotaan laajasti KHO:n merkitystä suomalaisen yhteiskunnan käänteissä vuodesta 1918. Kirjan kirjoittajia ovat professori Jukka Kekkonen, dosentti Markku Jokisipilä ja OTT Markus Kari. He kirjoittavat KHO:n roolista monipuolisesti ja uutta tutkimustietoa antaen.

111. Tuomarin esteellisyys. KHO 2018:116 ja 117

KHO:n täysistunto lähes 100 vuotta sitten. Nykyisin KHO tarvitsee hieman isomman plenum-salin, kun jäseniä on lähes 30

1. Korkein hallinto-oikeus (KHO) antoi viime viikolla kaksi ennakkopäätöstä hallinto-oikeuden esittelijän esteellisyydestä (jääviydestä); KKO 2018:116 ja 117. Tuomioistuimen esittelijän esteellisyyteen sovelletaan oikeudenkäymiskaaren (OK) 13 luvussa säädettyjä tuomarin esteellisyyssääntöjä. Ratkaisuissa omaksutut kannnotot soveltuvat siten myös tuomarin esteellisyyttä arvioitaessa.  

2. OK 13 luku, kuten koko lakikin (kaari), koskee vain yleisiä tuomioistuimia. Hallintolainkäyttölain 76 §:n 1 momentista kuitenkin ilmenee, että hallintolainkäyttöasiaa käsittelevän henkilön, siis (hallinto)tuomarin ja esittelijän, esteellisyydestä on voimassa, mitä tuomarin esteellisyydestä säädetään OK 13 luvussa.

3. KHO:n nyt kommentoitavien ratkaisujen merkittävyyttä korostaa se, että  KHO teki päätöksensä täysistunnossa, jota kokoonpanoa KHO, samoin kuin korkein oikeuskin (KKO), käyttää todella harvoin. KHO:n ratkaisuun osallistuivat siten presidentti Pekka Vihervuoren johdolla kaikki vakinaiset ja määräaikaiset (ma) oikeusneuvokset, yhteensä  26 tuomaria. KHO:ssa on presidentti, 18 oikeusneuvosta (aiemmin hallintoneuvosta) ja nykyisin vielä 7 ma. oikeusneuvosta. Määräaikaisia oikeusneuvoksia on nimittty KHO:een vuodesta 2016 lähtien nimenomaan turvapaikka-asioiden määrän voimakkaan kasvun johdosta.

KHO 2018:116

4. KHO:n ensiksi ratkaisemassa tapauksessa, josta on annettu vuosikirjapäätös KHO 2018:116, oli kyse siitä, oliko Helsingin hallinto-oikeuden määräaikaisessa virkasuhteessa oleva esittelijä (X), joka on juristi, valituksenalaisessa hakijan (irakilainen A) turvapaikkaa ja oleskelulupaa koskevassa asiassa objektiivisesti arvioiden esteellinen toimimaan esittelijänä, kun hänen vakinainen virkansa oli Maahanmuuttoviraston eli Migrin ylitarkastajan virka, josta hän oli virkavapaana. Esittelijän subjektiivista eli tosiasiallista puoluettomuutta ei asiassa ollut asetettu asiassa kyseenalaiseksi. Migrin asiassa  antamasta päätöksestä oli valitettu hallinto-oikeuteen.

5. Esittelijä X ei ollut käsitellyt samaa asiaa Migrissä tai aikaisemmin hallinto-oikeudessa, eikä OK 13 luvun 7 §:n 1 ja 2 momenttiin perustuva ennakkoasenne-esteellisyys tullut siten asiassa sovellettavaksi. Sen sijaan esteellisyyttä tuli KHO:n mukaan arvioida OK 13 luvun 6 §:n 1 momentin ja 7 §:n 3 momentissa olevan ns. yleissäännöksen perusteella.

6. KHO totesi, ettei esittelijän riippuvuus Migristä ollut virkavapauden aikanakaan kokonaan katkennut. Oikeudenkäymiskaaren ja KHO:n päätöksessä selostetun kansainvälisen ja kansallisen oikeuskäytännön perusteella ei ollut perusteltua katsoa, että hallinto-oikeuden ma. tuomarin tai esittelijän taustavirka hallintoviranomaisessa aina tekisi tällaisen henkilön esteelliseksi kaikissa asioissa, joissa ko. hallintoviranomainen on tehnyt muutoksenhaunalaisen päätöksen. Mahdollista esteellisyyttä oli KHO:n mukaan siten arvioitava tapauskohtaisesti kunkin asian olosuhteet huomioon ottaen.  

7. Asiassa tuli KHO:n mukaan ottaa huomioon, että esittelijä X oli hallinto-oikeudessa käsitellyt kansainvälistä suojelua koskevaa asiaa ja siten asiaa, joka kuului samaan asiaryhmään kuin ne asiat, joita hän oli käsitellyt Migrissä. Valittaja A oli vedonnut erityisesti Migrin maalinjausten merkitykseen asiassa ennakkoasenteen ja lojaliteetin synnyttävinä tekijöinä. X:n toimimisesta Migrissä oli valituksenalaista asiaa hallinto-oikeudessa käsiteltäessä kulunut verrattain lyhyt aika, sillä hallinto-oikeuden päätös oli annettu vain noin seitsemän kuukautta sen jälkeen, kun hän oli aloittanut tehtävänsä Helsingin hallinto-oikeuden esittelijänä. 

8. Edellä olevan perusteella valittaja saattoi tässä tilanteessa perustellusti kokea tai ulkopuolinen tarkkailija mieltää, ettei X hallinto-oikeudessa työskennellessäänkään kyennyt arvioimaan maatietoa Migrin maalinjauksista vapaana. Asiassa tuli lisäksi ottaa huomioon Migrin asema ja tehtävät, joiden vuoksi valittaja A saattoi mieltää viraston vastapuolekseen. Valittajan oikeusturvan tarve oli asiaryhmässä vielä erityisen korostunut ehdottoman palautuskiellon vuoksi. - Ehdottomalla palautuskiellolla tarkoitetaan sitä, ettei Suomi saa palauttaa ihmistä maahan, jossa hänen turvallisuutensa voi olla vaarassa.

9. Kun otettiin huomioonesittelijän taustavirka Migrissä ja siihen sekä sitä edeltäviin määräaikaisiin virkasuhteisiin liittyneet tehtävät, joihin oli kuulunut jossain määrin johtamistehtäviä, Migrin omassa toiminnassaan erityisesti maalinjauksin noudattama yhtenäistävä ohjaus sekä se seikka, että hallnto-oikeudessa esittelijän tehtävillä oli asiasisältönsä vuoksi läheinen yhteys hänen Migrissä suorittamiinsa ratkaisutehtäviin, ja vielä mainittujen eri tehtävien ajallinen läheisyys, ei näiden eri näkökohtien johdosta syntyvää perusteltua epäilyä esittelijän objektiivisesta puolueettomuudesta ollut KHO:n mukaan mahdollista sulkea pois. Kun lisäksi otetiin huomioon OK 13 luvun 7 §:n 3 momentti, nämä mainitut tekijät yhdessä antoivat saman luvn 6 §n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetun perustellun aiheen  epäillä esittelijän puolueettomuutta. X oli siten ollut esteellinen toimimaan esittelijänä hallinto-oikeudessa. KHO kumosi hallinto-oikeuden hakijalle kielteisen turvapaikkapäätöksen ja palautti asian hallinto-oikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

10. KHO joutui tapauksessa äänestämään, pääasian osalta äänestysluvut olivat 18-8. Kahdeksan tuomaria päätyi katsomaan, että X ei ollut esteellinen toimimaan esittelijänä. Viittaan eri mieltä olleiden jäsenten ratkaisuselosteesta ilmeneviin perusteluihin. Pidän enemmistön perusteluja ja lopputulosta vähemmistön kantaa selkeästi perustellumpana. Kun X oli käsitellyt Migrissä samoja asioita, joita hän joutui esittelemään myös hallinto-oikeudessa, on selvää, että hänen esteellisyydestään syntyi OK 13 luvun 7 §:n 3 momentissa tarkoitettu perusteltu epäily.

KHO 2018:117

11. Tapauksessa oli kysymys hallinto-oikeudessa turvapaikka-asioiden esittelijänä toimivasta lakimiehestä (Y), joka oli toiminut aiemmin Migrissä ja sitä ennen  ulkomaalaisviraston ylitarkastajana noin 13,5 vuotta. Y oli esitellyt Helsingin hallinto-oikeudessa irakilaisen B:n turvapaikkahakemuksen, jonka hallinto-oikeus oli hylännyt. Esittelijän subjektiivista eli tosiasiallista puolueettomuutta ei ollut asetettu kyseenalaiseksi.

12. Tässä asiassa KHO kuitenkin päätyi siihen, ettei esittelijän puolueettomuutta ollut aihetta epäillä, vaikka hänellä oli takanaan pitkä ura Migrissä. Ratkaiseva peruste tähän löytyi siitä, että Y ei ollut koko virkauransa aikana käsitellyt virassaan turvapaikka-asioita, vaan oli työskennellyt muiden asioiden ja lähinnä kansalaisuusasioiden esittelijänä ja ratkaisijana. Hänen kaikki työtehtävänsä olivat liittyneet sellaisiin asioihin, joiden yhteydessä Migrin maalinjaukset eivät tule sovellettaviksi, KHO korostaa päätöksessän. Y:tä ei KHO:n käsityksen mukaan voitu ulkopuolisen tarkkailijankaan näkökulmasta pitää erityisen profiloituneena Migrin edustajana varsinkaan kansainvälisen suojelun osalta. B:tä koskeva hallinto-oikeuden päätös ei siis ollut syntynyt virheellisessä järjestyksessä, KHO päätteli.

13. KHO oli lopputuloksen osalta nyt yksimielinen. Vähemmistö eli ne kahdeksan tuomaria, jotka olivat edellisessä tapauksessa (KHO 2018:116) äänestäneet lopputuloksesta, jättivät kuitenkin päätökseen omat ja enemmistön kannasta jonkin verran poikkeavat perustelunsa.

14. KHO:n kanta vaikuttaa toki johdonmukaiselta ja ymmärrettävältä, jos sitä vertaa tapauksessa KHO 2018:116 annettuun ratkaisuun. KHO on valinnut tavallaan eräänlaisen keskitien, jonka mukaan esteellisyys ei synny kaikissa tapauksissa, joissa hallinto-oikeuden esittelijä on aiemmin ollut Migrin palveluksessa. Ratkaisevaksi kriteeriksi esteellisyyttä arvioitaessa on valikoitunut kahdessa eri virastossa käsiteltävien asioiden samankaltaisuus. 

15.  Vääränä ei kuitenkaan olisi voitu pitää myöskään ratkaisua, jonka mukaan esittelijä Y:kin olisi todettu tapauksessa 2018:117 esteelliseksi. Viittaan tässä suhteessa B:n valitukseen, jossa todetaan, että koska Y on ollut korkeahkossa ja vastuullisessa asemassa Migrissä useiden vuosien ajan, hänelle on erittäin mahdollisesti voinut muodostua Migriin sellainen henkilökohtainen liityntä, joka on vaikeuttanut hänen objektiivista päätöksentekoaan hallinto-oikeudessa myös turvapakka-asioissa. Vielä on otettava huomioon, että Y oli työskennellyt Migrissä juuri sinä aikana, kun viraston linjaus koskien irakilaisia turvapaikanhakijoita on äkillisesti muuttunut, mikä on aiheuttanut aika laajaa julkista kritiikkiä.

16. Kiinnitän vielä huomiota oikeusneuvos Alice Guimaraes-Purokosken kummassakin asiassa esittämään äänestyslausumaan. Se koskee sitä, että esteellisyysperuste on tullut valittajan tietoon vasta hallinto-oikeuden valituksenalaisen tiedonannon yhteydessä eikä valittajalla siten tätä ennen ole ollut esittelijästä tietoa. Valittaja oli sen vuoksi pakotettu esittämään esteellisyysväitteensä vasta KHO:ssa, vaikka olisi tietenkin hyvä, että hän olisi saanut esittää väitteen jo hallinto-oikeudessa.

17. Hyvä pointii, johon itsekin olen yrittänyt kiinnittää huomiota! Jos valitusinstanssi, kuten esimerkiksi juuri hallinto-oikeus tai KHO taikka hovioikeus tahi KKO, käsittelee valitusasian kirjallisesti, saa valittaja todellakin tiedon asian ratkaisuun osallistuneista tuomareista ja esittelijästä vasta oikeuden asiassa antamasta päätöksestä. Hän voisi toki tiedustella tuomioistuimen kansliasta etukäteen, ketkä tuomarit  tulevat ratkaisemaan valituksen ja kuka toimii esittelijänä, mutta näin valittajat eivät kuitenkaan hevin tee. Olen sen vuoksi ehdottanut - mm. KKO:n ratkaisemassa tunnetussa parvekutupakointitapauksessa - että tuomioistuin tiedottaisi asianosaisille etukäteen, ketkä kuuluvat tuomareina ratkaisukokoonpanoon ja kuka tulee esittelemään valituksen. Ehdotukseni ei ole kuitenkaan herättänyt vastakaikua, mutta tämähän ei ole Suomessa mitenkään epätavallista.

                                 KHO:n nykyinen täysistuntosali

110. Pääkäsittely hovioikeudessa. KKO 2018:53

Hovioikeuden rautaportti ei avautunut tapauksessa asianosaisille

1. Hovioikeuden oikeudenkäynti on pääsäännön mukaan kirjallista, jolloin valitusasia ratkaistaan esittelystä eli esittelijän ratkaisuehdotuksen ja yksinomaan kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perustella (OK 26:12.1). Tällöin jutun asianosaiset tai heidän asiamiehensä eivät ole hovioikeudessa saapuvilla. 

2. Suullinen käsittely eli pääkäsittely, jolloin hovioikeuden istunnossa kuullaan asianosaisia, todistajia ja asiantuntijoita, tulee kysymykseen vain laissa mainituissa poikkeustapauksissa. Tästä säädetään OK 26 luvun pykälissä 13, 14, 14a ja 15.

3. Suomessa omaksuttu käsittelyjärjestys tuntuu oikeusvarmuuden kannalta nurinkuiselta myös jos sitä vertaa siihen, miten asia on muiden maiden lainsäädännössä toteutettu. Näissä maissa, kuten esimerkiksi Ruotsissa, hovioikeuden tai sitä vastaavan toisen asteen tuomioistuimen menettely on näet pääsääntöisesti suullista, jolloin kirjallinen käsittely on poikkeus. Suomessa on omaksuttu päinvastainen järjestely.

4. Asiantilaan on kyllä yritetty kiinnittää prosessioikeuden tutkijoiden taholta huomiota, mutta turhaan. Lakia valmisteltaessa ja säädettäessä on annettu painoa lähinnä vain  hovioikeustuomareiden mielipiteelle. Koska suullista käsittelyä on pidetty kirjallista menettelyä raskaampana, on ikään kuin mukavuussyistä ja hovioikeuden oman työn keventämistä lähtökohtana pitäen kallistuttu siihen, että suullinen istuntokäsittely (pääkäsittely) on tarpeen vain poikkeustapauksissa. Asianosaisten perustellut oikeusturvanäkökohdat on sivuutettu.

5. Mutta tässä ei ole vielä koko "kamaluus", sillä käytännössä hovioikeudet luistavat usein pääkäsittelyn toimittamisesta myös silloin, kun se tulisi lain mukaan järjestää tai toimittaa. Yhden esimerkin tällaisesta vastahakoisesta suhtautumisesta pääkäsittelyn toimittamiseen tarjoaa nyt kommentoitavassa ratkaisussa KKO 2018:53 selosettu tapaus.

6. Oulun käräjäoikeus (käräjätuomari Irma Vähätalo ja lautamiehet) oli lukenut vastaaja A:n syyksi syytekohdassa 1 lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja syytekohdassa 2 pahoinpitelyn sekä tuominnut hänet näistä teoista ehdolliseen kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeuden ratkaisu, joka on annettu 27.8.2015, perustui näytön osalta kummankin syytekohdan osalta yksinomaan keskenään ristiriitaiseen henkilötodisteluun eli asianomistajien ja A:n kertomuksiin. A:n versioita tapahtumista ei uskottu.

7. A valitti tuomiosta Rovaniemen hovioikeuteen ja vaati, että käräjäoikeuden tuomion kumotaan ja syytteet hylätään. A vaati myös pääkäsittelyn toimittamista suullisen todistelun uskottavuuden ja riittävyyden uudelleenarvioimiseksi sekä hänen henkilökohtaiseksi kuulemiseksi. 

8. Rovaniemen hovioikeus (Tapio Kamppinen, Juhani Laurinolli ja Virve Salo) hylkäsi pyynnön pääkäsittelyn toimittamisesta. Se katsoi, että käräjäoikeuden tuomiosta ilmenivät ne syyt, joiden johdosta A:n oli katsottu menetelleen syytekohdissa tarkoitetulla tavalla. Hovioikeuden mielestä A ei ollut  perustellusti riitauttanut käräjäoikeuden tuomioon kirjatun näytön oikeellisuutta ja ettei henkilötodistelun uudelleen vastaanottamisella ollut saatavissa ratkaisuun vaikuttavaa lisäselvitystä. Hovioikeus katsoi, ettei käräjäoikeuden näytön arvioinnista jäänyt varteenotettavaa epäilystä. Hovioikeuden mukaan A:n kuuleminen ei ollut myöskään rangaistuksen määräämisen tai vahingonkorvauksen tuomitsemisen osalta tarpeen. Pääkäsittelyn toimittaminen oli näin ollen selvästi tarpeetonta myös asian laatu ja merkitys huomioon ottaen. Hovioikeus ratkaisi asian pääkäsittelyä toimittamatta eikä muuttanut käräjäoikeuden tuomiota; hovioikeuden ratkaisu on annettu 28.12.2016.

9. KKO myönsi A:lle valitusluvan. A vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuden käsiteltäväksi. Syyttäjä ja asianomistajat vaativat, että valitus hylätään.

10. Korkein oikeus (Juha Häyhä, Ari Kantor, Tuula Pynnä, Mika Huovila ja Kirsti Uusitalo) oli pääkäsittelyn toimittamisesta eri kannalla kuin hovioikeus.

11. KKO huomautti ensinnäkin, kuten oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 ja 15 §:n sanamuodoistakin ilmenee, tarkoituksena on, että pääkäsittelyn toimittamatta jättäminen hovioikeudessa tulisi kysymykseen vain selvissä tapauksissa. Korkein oikeus totesi, että se on useissa ennakkopäätöksissään katsonut, että asianosaisten ja todistajien suullisten lausumien uskottavuutta ei voida arvioida pelkästään käräjäoikeuden tuomioon kirjattujen seikkojen perusteella (ks. KKO 2017:19 kohta 18 ja siinä viitatut ratkaisut). Arvioitaessa mainittujen lainkohtien nojalla, jääkö käräjäoikeuden suullisen todistelun uskottavuudesta tekemän arvioinnin oikeellisuudesta varteenotettava epäilys, kysymys voi siten olla vain suhteellisen karkeasta arviosta (KKO 2017:19 kohta 19). Sen vuoksi myös asianosaisten oikeusturvan toteutuminen edellyttää, että pyyntö pääkäsittelyn toimittamisesta hylätään tällaisissa tilanteissa vain selvissä tapauksissa.

12. KKO viittasi myös ratkaisuunsa KKO 2013:96, jossa se on todennut, että riittävään varmuuteen rikoksesta ja vastaajan syyllisyydestä ei ainakaan yleensä voida päätyä vain sillä, että asianomistajan kertomus keskinäisessä vertailussa katsotaan uskottavammaksi kuin syytetyn kertomus (kohta 7). Ratkaisussaan KKO 2017:19 KKO puolestaan on todennut, että kun käräjäoikeuden syyksi lukeva tuomio perustuu keskeisesti asianomistajan kertomukseen, käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuuden asianmukainen arvioiminen hovioikeudessa yleensä edellyttää pääkäsittelyn toimittamista näytön vastaanottamiseksi (kohdat 19 ja 20).

13. Arvioituaan perustelujen kappaleissa 13, 14 ja 15 tapauksessa esitettyä näyttöä ja viitaten edellä mainittuun oikeuskäytäntöön, KKO totesi, että käsillä on tyypillinen tilanne, jossa hovioikeuden tulee toimittaa pääkäsittely suullisen todistelun uskottavuuden arvioimiseksi (kappale 16). Koska näyttö sekä syytekohdan 1 että syytekohdan 2 osalta on perustunut yksinomaan keskenään ristiriitaiseen suulliseen todisteluun, hovioikeus ei ole voinut kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella päätyä siihen, ettei käräjäoikeuden vastaanottaman näytön arvioinnin oikeellisuudesta voi jäädä varteenotettavaa epäilystä. A on myös valituksessaan riittävällä tavalla riitauttanut käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen oikeellisuuden kiinnittämällä huomiota asianomistajan kertomuksen uskottavuuteen ja tämän mahdollisiin virhetulkintoihin tapahtuneesta.

14. KKO:n mukaan huomioon on otettava lisäksi otettava asian laatu ja merkitys asianosaiselle ja muun muassa rikoksen törkeys ja rangaistuksen ankaruus. Kuten lain esitöissä todetaan (HE 105/2009 vp s. 68), vaikka kysymyksessä ei olisikaan törkeä rikos, ankara rangaistus tai muu vastaava seikka, voidaan seksuaalirikoksia pitää sellaisina, että pääkäsittelyn toimittaminen voisi usein olla tarpeen. A:ta on syytetty syytekohdassa 1 lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jota on KKO:n näkemyksen mukaan pidettävä vakavana rikoksena ja sellaisena, joka voimakkaan leimaavuutensa vuoksi liittyy merkittävissä määrin asianosaisen henkilöön. A:ta ei myöskään ole aikaisemmin tuomittu vankeusrangaistukseen. Korkein oikeus katsoo, että pääkäsittelyn toimittamista ei voida pitää syytekohdan 1 osalta myöskään selvästi tarpeettomana huomioon ottaen asian laatu ja merkitys A:lle.

15. Johtopäätöksenään KKO totesi, että hovioikeuden olisi tullut toimittaa asiassa pääkäsittely molempien syytekohtien osalta näytön vastaanottamiseksi sekä asian laadun ja merkityksen vuoksi. KKO kumosi hovioikeuden tuomio ja palautti asian hovioikeuteen, jonka tuli ottaa asia uudelleen käsiteltäväksi.

KKO 2018:53

 16. KKO:n kanta on epäilyksittä oikea ja sille on esitetty ratkaisussa hyvät perusteet, joissa on kohta kohdalta osoitettu hovioikeuden perustelut virheellisiksi. Kuten edellä jo totesin, hovioikeudet tekevät usein kaikkensa, jottei niiden tarvitsi toimittaa asianosaisen vaatimaa "hankalaa" pääkäsittelyä. OK 26 luvun asiaan sovellettavat lainkohdat on toki laadittu hieman konstikkaaseen muotoon, mutta toki lainkäyttäjältä ja ylioikeudelta on edellytettävä, että se tulkitsee lakia lakiesityksen perusteluissa mainitun tarkoituksen edellyttämällä tavalla oikein eikä "lue" lakia niin kuin "piru raamattua"!

17. KKO:n ratkaisuselosteen otsikossa on viitattu seitsemään (7) KKO:n ennakkopäätökseen, joissa kaikissa on käsitelty hovioikeuden velvollisuutta toimittaa pääkäsittely. Näistä päätöksistä KKO:n perusteluissa on ruodittu lähinnä ratkaisua KKO 2017:19. Lisäksi  perusteluissa on viitattu ratkaisuun KKO 2013:96, jota ei mainita selosteen otsakkeessa.

18. Muitakin pääkäsittelyn toimittamisvelvollisuutta koskevia ratkaisuja kyllä löytyy. Viittaan esimerkiksi ratkaisuun KKO 2014:74, jota olen itse kommentoinut "vanhassa" blogissa 19.10.2014 numeron 887 kohdalla.

 

109. Lisää mediatuomareita

1. Tänään on tiedotettu, että Oulun käräjäoikeudessa, Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa ja Rovaniemen hovioikeudessa käynnistetään mediaryhmätoiminta. Helsingin käräjäoikeudessa vastaava toiminta on aloitettu jo aikaisemmin tänä vuonna. Näiden neljän tuomioistuimen yhteistyöllä lähdetään nyt muodostamaan valtakunnallista mediavastuutuomareiden verkostoa, joka palvelee mediaa koko maassa. Oikeusministeriö ei ole hankkeessa mukana.

2. Olen kirjoittanut aiemmin mediatuomareista blogijutussa numero 94/8.4.2018 otsikolla Mediatuomarit tulevat. Katso myös blogijuttua numero 75, joka on julkaistu 23. marraskuuta  2017.

3. Mediavastuutuomareiden tarkoituksena on tukea mediaa tarjoamalla toimittajille taustatietoa oikeusjärjestelmästä, tuomioistuinten toiminnasta ja oikeuskäytännöistä sekä tuoda tuomioistuinten työn näkökulmaa esiin mediassa.


4. Vastuutuomarit esiintyvät mediassa itsenäisinä asiantuntijoina. He eivät ota kantaa tuomioiden oikeellisuuteen tai kommentoi omia asioitaan. Yksittäisen käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa vireillä olevan asian tiedottamisesta vastaa oikeudenkäynnin puheenjohtaja, eivätkä mediavastuutuomarit kommentoi yksittäisiä asioita.


5. Samankaltaisia järjestelmiä on jo käytössä esimerkiksi Ruotsissa, Norjassa ja Alankomaissa, ja toiminta on nähty hyödyllisenä sekä tuomioistuinten että median kannalta. Vastuutuomarit helpottavat median työtä etenkin monimutkaisissa tapauksissa. Tämä vähentää myös käräjäoikeuteen ja hovioikeuteen kohdistuvien kyselyiden määrää ja näin helpottaa tuomioistuinten työtä.


6. Oulun käräjäoikeuden laamanni Antti Savela ja Varsinais-Suomen käräjäoikeuden laamanni Martti Juntikka pitävät tärkeänä, että tuomioistuimissa voidaan palvella yleisön tiedontarpeita aikaisempaa paremmin.Heidän mielestään oikeudenkäynnin julkisuus toteutuu käytännössä median kautta. On yhteinen etu, että toimittajien ja tuomioistuinten välinen yhteistyö on hyvää, toteavat laamannit.

7. Rovaniemen hovioikeuden presidentti Marianne Wagner-Prenner pitää hovioikeuden osallistumista mediaryhmän toimintaan tarpeellisena, koska hovioikeus voi tukea mediaa erityisesti muutoksenhakuun liittyvien kysymysten käsittelyssä.

8. Helsingin käräjäoikeuden laamanni Tuomas Nurmi on tiedotteen mukaan tyytyväinen, että Helsingin käräjäoikeuden lisäksi nyt myös muut tuomioistuimet ovat lähteneet mukaan mediavastuutuomaritoimintaan. Hänestä mediaryhmän toiminnasta on saatu Helsingissä myönteisiä kokemuksia niin median taholla kuin käräjäoikeudessakin.

9. Toimintaan on tarkoitus ottaa mukaan vielä lisää tuomioistuimia. 

10. Oulun käräjäoikeudessa mediatuomareina toimivat käräjätuomarit Janika Kaski ja Ahti Konttori, Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa tuomarit Marjukka Hassel, Mika Herhi, Valtteri Kartio ja Katja Mäki sekä Rovanimen hovioikeudessa hovioikeudenneuvos Seppo Hyartt sekä Helsingin käräjäoikeudessa käräjätuomarit Nina Immonen ja Petra Spring. 

11. Kuten olen blogijutussa numero 94, joka on siis julkaistu 8. maaliskuuta 2018, kertonut (kappale 9), olen alioikeuden päällikkötuomarina aikoinaan toimiessani harrastanut jo 80-luvulla aika paljon samanlaista tiedotustoimintaa, josta nyt mediatuomarijärjestelmässä on itse asiassa kyse. 

12. Haluan tässä yhteydessä motkottaa hieman tuomioistuinten ja erityisesti käräjäoikeuksien luvattoman huonosta ja passiivisesta tiedottamisesta. Viittaan tämän osalta em. blogikirjoituksen kappaleessa 18 kirjoittamaani. Toivottavasti tilanne nyt pikku hiljaa paranee, olisi nimittäin jo korkea aika. Mediatuomarijärjestelmä ei korvaa tuomioistuinten tehokasta tiedotusta.
 

108. Sauli Niinistö juristina

1.  Matti Mörttisen ja Lauri Nurmen mainiossa kirjassa Sauli Niinistö - Mäntyniemen herra (Into Kustannus Oy) kerrotaan aika laajasti Sauli Niinistön ennen poliittisen uran alkamista harjoittamasta asianajosta. Niinistö ei tosin ollut asianajaja, vaan hän harjoitti asianajoa vain sivutoimenaan.

2. Sauli Niinistön päätyö tapahtui Turun hovioikeudessa, jossa hän oli  esittelijänä eli viskaalina peräti 12 vuotta.  Sanoin "peräti", koska itse olin 1970-luvun alussa viskaalina Helsingin hovioikeudessa, mutta minulle tuota työtä - niin mielenkiintoista kuin se olikin - "riitti" vajaat kaksi vuotta eli 1 v ja 10 kk. Hovioikeudesta siirryin esitelijäksi korkeimpaan oikeuteen (KKO) ja samalla prosessioikeuden assistentiksi Helsingin yliopistoon.

3. Opiskeluaikanaan Sauli Niinistö lienee toisinaan tuurannut paikallisia nimismiehiä vt. nimismiehenä. Kirjassa kysytään retorisesti, oliko Niinistö kenties "ikuinen juristi". Hän oli nimittäin ministerinä ollessaan neuvotellut kuin olisi ollut "menossa riitajutun käräjille". Ministerikollega Suvi-Anne Siimeksen (vas) mukaan Niinistö koki itsensä "valtion asianajaksi", kirjan mukaan taas "tasavallan nimismieheksi". - Rakkaalla lapsella - ja varsinkin presidentillä - on monta nimeä ja Niinistöllä on vankka kansansuosio.

4. Mutta kuka voisi olla Niinistön idoli tai esikuva oikeustieteessä tai yleensä lakiasioissa? Tätä kysymystä kirjassa ei lähemmin tarkastella, mutta  sen viimeisessä luvussa todetaan lakonisesti, että Saulin oppi-isä juridikassa oli Touko Kosonen (s. 313).

5. Lukijat voivat kysyä, että kuka ihmeen Touko Kosonen? He tuntevat kyllä tämän "toisen Toukon" eli Touko Aallon, mutta Touko Kosonen on heille vieras. Nuormmat juristitkaan eivät tiedä Kososesta juuri mitään. Me vanhat konkarit kuitenkin muistamme, että Touko Kosonen oli paljasjakainen turkulainen juristi, oppiarvoltaan OTL eli oikeustieteen lisensiaatti, joka työskenteli koko uransa ajan Turun hovoikeudessa ja yleni siellä lopulta presidentiksi; Kosonen toimi hovioikeudenneuvoksena 1966-1988 ja hovioikeuden presidenttinä 1988-1993.

6. Kun kirjaa selaa tarkemmin, putkahtaa Touko Kososen nimi ja hänen vaikutuksensa Sauli Niinistön ajatteluun esille. Tarkoitan sivua 105, jossa kerrotaan tapauksesta, jolloin emerituspiispa Eero Huovinen - Huovinen muuten vihki Niinistön ja Jenni Haukion avioliittoon ja kastoi pariskunnan Aaro-pojan -  haastatteli presidentti Niinistöä toukokuussa 2017 Turun kirkkopäivillä - yleisön edessä, kuten kirjassa selvennyksi kerrotaan. Näitä samanlaisia tilaisuuksia Niinistölle järjestettiin viime vuonna rutkasti, sillä tasavallassa valmistauduttiin tuolloin tammikuussa 2018 pidettäviin presidentinvaaleihin.

7.  Kirjoittajien eli Mörttisen ja Lauri Nurmen mukaan Niinistön ja Huovisen keskustelu oli mielenkiintoinen mm. siksi, että  se paljasti Niinistön pohtivan uskonasioitakin juristin näkökulmasta. - Itse en kyllä ole tästä seikasta varma, vaan olen taipuvainen ajattelemaan, että tuossa tlaisuudessa populisti-Niinistö näytti kyntensä, kun tilaisuus siihen siunautui oikein "kirkkokansan" ja julkkispiispan edessä.

8. Mutta palatkaamme Turkuun toukokuusa 2017! Kirjan mukaan Sauli Niinistö tuolloin vertaili Raamattua ja lakirjaa keskenään ja päätyi toteamaan, että "Raamattu voi kieltää, kun taas laki ei voi. Lakikirja voi vain määrätä jostain teosta rangaistuksen".

9. Hätkäydyttävältä kuulostava ajatus ja väite - mistähän Sauli on tuollaista saanut päähänsä? Kun selaa lakikirjaa, niin sieltä nimittäin löytyy kosolti myös kieltosäännöksiä eli normeja siitä, miten ei pidä käyttäytyä ja toimia. Yleisesti ottaen oikeusnormit jaotellaan - kuten esimerkik Turun yliopistossa 1960 -väitellyt tunnettu oikeusteoreetikko Kaarle Makkonen on opettanut - kolmeen pääryhmään: 1. käyttäytymisnomit, joihin kuuluvat oikeuksia ja velvollisuuksia koskevat käsky- ja kieltonormit, 2. reaktionormit, jotka määrittelevät käyttäytymisnormien rikkomisesta aiheutuvat seuraamukset, sekä 3. reaktiotapanormit, joissa on kyse siitä, mitä keinoja ja menettelytapoja käyttäen oikeudet ja velvollisuudet voidaan toteutettaa ja sanktiot määrätä.

10. Kenties Sauli Niinistö on Huovisen kanssa rupatellessaan pitänyt silmällä yksinomaan rikoslakia, jonka säännöksissä kerrotaan, miten rikollisista teoista rangaistaan; varkaudesta tuomittaan sakkoa tai vankeutta enintään puolitoista vuotta ja taposta vankeutta vähintään kahdeksan vuotta. Nimenomaista kieltonormia rikoslaissa ei ole, vaan ne löytyvät, jos Kososen ja Niinistön ajatusmalli hyväksytään, "vain" Raamatusta; katekismuksessa sanotaan ytimekkäästi mm., että "älä varasta" ja "älä tapa".

11. Mutta noin yksioikoisesti "turkulaisittain" lakia ei ole toki syytä tulkita tai "lukea".  Kieltonomit on nimittäin sisäänrakennettu rikoslain pykäliin, sillä niistä ihmiset näkevät paitsi mitä seuraa, jos esimerkiksi varastaa tai tappaa, myös miten heidän tulee käyttäytyä ja mistä kieltäytyä, jotta välttyisivät rangaistukselta; laki siis kieltää heitä rangaistuksen uhalla syyllistymästä rikoksiin ja määrää normin rikkomisesta rangaistuksen.

12. Kirjassa Sauli Niinistö - Mäntyniemen herra nimenomaan todetaan, että Sauli Niinistön kirkkopäivillä "kaiken kansan edessä"  ilmoille heittämä ajatus ei ole hänen omansa, vaan hän on omaksunut sen nimenomaan Touko Kososelta, "ilmeiseltä juridiselta esikuvaltaan". Kirjoittajat mainitsevat myös, aivan oikein, että Kosonen opetti sivutöinään Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa prosessioikeutta. Näin tapahtui myös silloin, kun Sauli Niinistö opiskeli siellä lakia tai oikeustiedettä, kuten asia nykyisin ilmaistaan.

13. Ymmärrän Niinistön kannanoton siltä pohjalta, että se esitettin ennen presidentivaaleja seurakuntaväen edessä, jolloin presidentille ilmeisesti tuli kiusaus korostaa Raamatun (ja moraalin) tärkeyttä lakikirjaan ja yleisesti maalliseen oikeuteen verrattuna; selkokielelä sanottuna presidentti halusi lausunnollaan kosiskella kuulijakuntaansa, josta melkoinen osa lienee ollut uskovaista tai ainakin uskonnollista väkeä.

14. Matti Mörttinen otti Touko Kososen vaikutuksen Sauli Niinistön juridiseen ajatteluun esille myös Aamulehdessä 5.8.2018 julkaistussa artikkelissa, jonka otsikkona on "Laki ei kiellä mitään - niin sanoi yksi Suomen arvostetuimmista oikeusoppineista". Lehtijutussa sanotaan, että Touko Kosonen, joka opetti professorina Turun yliopistossa ja tulkitsi lakia presidenttinä Turun hovioikeudessa, puuttui aina puheeseen, jos joku käytti perinteistä ilmaisua "laki kieltää tämän". Laki ei kiellä mitään, Kosonen huomautti. Se määrää rangaistuksen rikoksesta.

15. Kuten jo edellä totesin, Touko Kososen sanottu "oppi" on luonteeltaan yksioikoinen ja osin harhaanjohtava. Arvostan toki Touko Kososta etevänä tuomarina, joka kirjoitti ja esitelmöi tuomarikokouksissa prosessioikeuden ajankohtaisista kysymyksistä. Mutta en kuitenkaan katso hänen kuuluneen Suomen arvostetuimpiin oikeusoppineisiin.

16. Touiko Kosonen (1927-2014) oli sanavalmis tuomari, mutta "Helsingin herrat" taisivat pitää häntä hieman omalaatuisena ajattelijana ja juristina; minusta tämä piirre ei kyllä vähennä Kososen pätevyyttä. KKO:n jäseneksi Kososta ei liene koskaan kutsuttu, mutta vaikka olisi, niin tuskinpa Kosonen olisi lähtenyt Turusta Helsinkiin. Hän oli kiireestä kantapäähän turkulainen ja Turussa hänellä oli yliopisto-opetuksen lisäksi monia muitakin sivutoimia mm. pankin ja eri osakeyhtiöiden hallitusten jäsenenä. Kosonen toimi myös tunnetun Matti Koivurannan säätiön hallituksen puheenjohtajana 1987-1996. Nykyään tuomarit eivät enää toki saa pitää tuollaisia sivutoimia - mutta välimiehinä he kyllä saavat toimia!

17. Itse en tavannut koskaan henkilökohtaisesti Touko Kososta. Mutta kyllä hän luultavasti seurasi, mitä tuomarina ollessani kirjoitin prosessioikeudellista kysymyksistä esimerkiksi Lakimieheen ja Defensor Legis -lehteen. Kerran 1980 -luvun alkupuolella osallistuin Turussa järjestetyille tuomaripäiville - kävin niissä hyvin harvoin - joissa Touko Kosonen piti ensimmäisen esitelmän; minulta esitelmiä tuollaisille "päiville" ei pyydetty. Yllätykseni oli suuri, kun Kosonen heti alussa viittasi artikkeliini, joka oli hieman aikaisemmin julkaistu Lakimies -lehdessä, ja kehotti osanottajia perehtymaan siihen. Ajattelin silloin, että kattos vaan, kyllä nämä täällä Turussakin näyttävät seuraavan, mitä se toisinajattelija siellä Ikaalisissa kirjoittelee. Tiedä häntä, vaikka myös viskaali Sauli Niinistö olisi tuolloin ollut kuulijoiden joukossa.

107. Ylittikö Sauli Niinistö toimivaltansa?

1. Viime viikolla on ilmestynyt kaksi kirjaa tasavallan presidentin Sauli Niinistön elämänvaiheista ja toiminnasta presidenttinä ja sitä ennen. Tämä on ymmärrettävää, sillä Niinistö täyttää 24. elokuuta 70 vuotta - kaksi päivää sen jälkeen kun hän on tavannut Vladimir Putinin Sotshissa.

2. Tietokirjailija ja entinen päätoimittaja Risto Uimonen on kirjoittanut kirjan Sauli Niinistö - tasavallan presintti. Se on tyypillisen "hymistelevä" esitys valtion päämiehestä.

3. Aamulehden toimittajat Matti Mörttinen ja Lauri Nurmi, kumpikin palkittuja journalisteja, ovat puolestaan saaneet valmiiksi kirjan nimeltä Sauli Niinistö - Mäntyniemen herra. Tämä kirja, joka on Into Kustannus Oy:n kustantama, sisältää myös kriittisiä arviointeja presidentistä. Tämän vuoksi ostin kirjan, jonka hinta on kohtuullinen eli 24,95 euroa.

4. Sauli Niinistö ei ole itse osallistunut kummankaan kirjan tekemiseen. Mörttinen ja Nurmi mainitsevat, että he tarjosivat Niinistölle tilaisuuden esittää oma näkemyksensä haastattelussa. Niinistö kuitenkin kieltäytyi tarjouksesta. 

5. Tänään keskiviikkona eli kaksi päivää kirjojen ilmestymisen jälkeen Sauli Niinistö ilmoitti, että kummassakin kirjassa on virheitä ja virhetulkintoja. Niinistö kirjoitti asiasta tänään tasavallan presidentin kanslian verkkosivuilla Presidentin kynästä -palstalla. Hän otti kantaa kahteen Mörttisen ja Nurmen kirjassa esitettyyn asiaan.

6. Niistä ensimmäinen koskee Sauli Niinistön ja työmarkkinaosapuolten tapaamista joulukuun alussa 2015.  Marraskuussa 2015 Juha Sipilän hallituksen junailema kilpailukykysopimus (Kiky-sopimus) oli joutunut vastatuuleen ja sitä koskevat työmarkkinaosapuolten väliset neuvottelut olivat katkenneet. Tällöin Sauli Niinistö tuli hallituksen avuksi "kuin rintaman murentuessa apuun rientävä Antti Rokka", kuten kirjassa lennokkaasti kuvataan (s. 245).

7. Kirjan mukaan Niinistö kutsui joulukuun alkupäivinä EK:n ja SAK:n ylimmän johdon luokseen aamukahvitilaisuuteen Mäntyniemeen. Niinistö oli ilmoittanut aikeestaan etukäteen vain pääministeri Sipilälle. Tilaisuuteen osallistuivat elinkeinoelämän puolelta Jyri Häkämies, Matti Alahuhta,  Antti Herlin ja Kari Jordan. SAK:ta ja palkansaajapuolta puolestaan edustivat  Lauri Lyly, Riku Aalto, Ann Selin, Jarkko Eloranta ja ATK:n Markku Piirainen.

8. Kirjan ilmestymisen jälkeen Jyri Häkämies on kertonut, ettei Niinistö tehnyt aloitetta ko. neuvonpidosta, vaan aloite oli lähtöisin häneltä. Tällä seikalla ei kuitenkaan ole ratkaisevaa merkitystä, sillä oleellista on, että presidentin kanslia kutsui osapuolet Mäntyniemeen. Sitä paitsi Niinitö vanhana juristina osaa kyllä konstit, joilla hän saa osapuolet tai toisen niistä aloitteen muodolliseksi esittäjäksi.

9. Mörttinen ja Nurmi kertovat suorin sanoin, että tapaaminen oli salainen neuvottelutilaisuus, jossa Niinistö laittoi peliin koko arvovaltansa vedoten sekä EK:hon että SAK:hon, jotta nämä solmisivat pääministerin vaatiman Kiky-sopimuksen (s. 244). Niinistö siis halusi saada osapuolet sopimaan Kikystä. Sitä, millä tavalla hän "runnasi" tahtonsa läpi, emme tiedä. Lauri Lylyn mukaan osanottajat olivat olleet Mäntyniemessä "aika pitkään". 

10. Oliko tilaisuus salainen, kuten kirjassa kerrotaan? Sauli Niinistö on kiistänyt tämän jyrkästi. Hän selittää, että salaamisesta ei ollut kyse, sillä hän oli myöhemmin tuonut julki osanottajille Mäntyniemessä kertomansa huolen "muutamaa viikkoa myöhemmin". Tällä Niinistö tarkoittaa perinteistä Uudenvuodenpuhettaan, joka lähetettiin televisiossa ja radiossa 1. tammikuuta 2016. Mainittakoon, että osapuolet kertoivat virallisesti Kiky-neuvottelujen jatkumisesta vasta tammikuun puolivälin jälkeen 2016.

11.Täytyy ihmetellä presidentti Niinistön mainittua perustetta. Se, että hän kertoi samoja "huoliaan" pari kolme viikkoa Mäntyniemen mystisen keskustelutiaisuuden jälkeen julkisuudessa, ei tietenkään poista tilaisuuden salaista luonnetta! Se oli salainen, koska tilaisuuteen kutsuttiin vain tiettyjä henkilöitä eikä tilaisuudesta ollut lupa kertoa kellekään ulkopuoliselle.

12. Ihmetellä täytyy myös joidenkin poliittisten toimittajien samansuuntaisia väitteitä. Esimerkiksi I-S:n Timo Haapala ihmetteli tänään twiitissään sitä, että "miten tilaisuus voi olla salainen, jos koko ay-kerma oli paikalla"? Tämä retorinen tokaisu on saanut osakseen paljon "tykkäyksiä". Itse tyydyn sanomaan vain, että voi pyhä yksinkertaisuus, ovatko toimittajat todella noin naiiveja!

13. Jo se, että Mäntynimeen keskustelu- ja neuvottelutilaisuudesta eivät maan hallituksesta tienneet muut kuin pääministeri Juha Sipilä, osoittaa, että kyseessä oli nimenomaan erittäin salaiseksi tarkoitettu ja sellaisena myös pysynyt neuvonpito, jota kukaan läsnäolijoista ei saanut paljastaa ulkopuolisille. Kirjoittajat toteavat kirjassaan, että Mäntyniemen tilaisuudesta ei hiiskuttu edes valtiovarainministeri Stubbille eikä oppositiojohtaja Antti Rinteelle; kirjoittajien mukaan Niinistö halusi tällä tavoin nakertaa Alex Stubbin arvovaltaa.

14. Mäntynimen tilaisuus paljastui vasta Mörttisen ja Lauri Nurmen toissa päivänä ilmestyneestä kirjasta. Kirjoittajille siitä kertoivat SAK:n puheenjohtaja  Lauri Lyly ja kaksi anonyyminä pysyttelevää arvovaltaista vaikuttajaa. Tilaisuus pysyi siis salassa lähes kolme vuotta. Silti Niinistöllä on otsaa väittää, ettei tilaisuus ollut salainen! Perin outo ja kummallinen näkemys, en voi muuta sanoa. Uudenvuodenpuheessaan 1.1.2016 Niinistö ei maininnut tilaisuudesta sanaakaan.

15. Lauri Lylyn kirjoittajille antamista lausumista huokuu selkeä näkemys, jonka mukaan hallitukseen nähden presidentti ajoi ohituskaistaa ja että tilaisuudesta ei ollut lupa hiiskua kellekään ulkopuoliselle.  Lylyn mukaan osantottojat olivat olleet Mänthyniemessä varsin pitkään, vaikka muodollisesti kyse olikin vain aamukahvitiaisuudesta.

16. Niinistö pääsi tavoitteeseensa, eli ilmeisesti melko pian "aamukahvien" jälkeen oli selvää, että osapuolet palaisivat neuvottelupöytään ja tulisivat hyväksymään Kiky-sopimuksen. Iiman presidentin asiaan puuttumista Kiky-sopimus olisi, kuten Lauri Lyly antaa ymmärtää, varsin todennäköisesti jäänyt hyväksymättä.

17. Mörttinen ja Nurmi pohtivat kirjassaan, ylittikö presidentti toimivaltansa kutsuessaan EK:n ja SAK:n johtajat Mäntyniemen neuvonpitoon (s. 245). Heidän mukaansa vastausta voi hakea pohtimalla, mitä olisi tapahtunut, jos tieto kokouksesta olisi vuotanut julkisuuteen joulukuussa 2015. Kirjoittajien mukaan seurauksena olisi ollut poliittinen myrsky,  koska tasavallan presidentti oli puuttunut salaisesti sen hetkisen sisäpolitiikan tärkeimpään ja kiistanalaisimpaan asiaan kertomatta siitä edes omaa taustapuolueettaan edustavalle valtiovarainministerille tai opposition edustajille.  Myös Lauri Lylyn ja kahden kirjassa anonyyminä haastatellun avainvaikuttajan kanta on samanlainen.

18. Minusta on selvää on, että presidentti puuttui Kiky-asiassa sangen arkaan ja riidanalaiseen sisäpoliittiseen asiaan, jomka osalta hänellä ei ollut minkäälaista toimivaltuutta. Hän ylitti kirkkaasti toimivaltansa rajat. Presidentti lähti ajamaan hallituksen valmisteleman Kiky-sopimuksen hyväksymistä, vaikka tiesi, miten ankarasti SDP ja muut oppositiopuolueet sopimusta vastustivat. Juuri tämän vuoksi tilaisuus piti pitää salassa eikä siitä saanut kertoa muille kuin pääministerille.

19. Me emme  tiedä, miten innokkaasti Niinistö tilaisuudessa "runnasi" sopimuksen hyväksymistä, mutta tilaisuus kesti kauan ja Niinistö näki paljon vaivaa tavoitteeseen pääsemiseksi. Joka tapauksessa on selvää, että Niinistö on kansansuosioonsa ja karismaansa nojautuen käyttänyt suostutteluvaltaansa.

20. Tampereen yliopiston valtio-opin professori Tapio Rainio on kritisoinut Niinistön toimintatapaa. Raunion mukaan Niinistö on yrittänyt häivyttää vaikutelmaa, että hän olisi pyrkinyt sekaantumaan sisäpolitiikkaan. Voi kysyä, että kun tällaisia keskusteluja on käyty, niin miksi niistä ei ole informoitu suoraan, Raunio sanoo.

21. Matti Mörttisen ja Lauri Nurmen kirjoittaman kirjan pohjalta on Niinistön mukaan myös väitetty, että hän olisi painostanut Fortumia osallistumaan Pyhäjoen ydinvoimalahankkeeseen, joka on tarkoitus toteuttaa venäläisen Rosatomin ja Fennovoiman yhteisvoimin.

22. Sauli Niinistön mukaan väite on suorastaan käsittämätön. Sen tueksi ei ole edes yritetty esittää yhtään faktaa. "En ole millään tavalla ollut vaatimassa Fortumia mukaan hankkeeseen", Niinistö kirjoittaa tiedotteessaan.

23. Kyseistä asiaa käsitellään Mörttisen ja Nurmen kirjassa sivuilla 237-240 otsikon  "Kiusallinen ydinvoimalahanke" alla. Voimalahanke on Venäjälle ja presidentti Putinille tärkeä. Suomessa Fennovoima oli vuonna 2015 kuitenkin vastatuulessa. Eduskunta oli asettanut hankkeen kotimaiselle omistukselle 60 prosentin alarajan, mutta kesäkuun lopussa 2015 näytti siltä, ettei ko. ehto täyty.

24. Fortumia yritettiin kaikin keinoin sada sijoittamaan ydinvoimalaan, mutta yhtiö ei näyttänyt olevan asiasta lainkaan kiinnostunut. Vihdoin elokuussa 2015 Fortum tiedotti, että se tulee 6,6 prosentin omistuksella mukaan "suomalaiselle yhteiskunnalle tärkeään" hankkeeseen. Kirjoittajien mukaan Fortum toi tällä lausumallan esiin, että valtiojohto oli pakottanut yhtiön osakkaaksi Rosatomin ydinvoimalaan.

25. Kirjoittajien mukaan "ulkopolitiikan päätöksentekoa tuntevat" ovat kertoneet, että presidentti Sauli Niinistö teki pääministeri Juha Sipilälle ja Fortumin hallituksen puheenjohtajalle Sari Baldaufille tiettäväksi tilanteen vakavuuden. Suomen ja Venäjän suhteet olisivat vahingoittuneet, jos Fortum ei olisi pelastanut hanketta. Samalla olisivat vaarantuneet Fortumin miljardiomistukset Venäjällä. Kirjoittajien mukaan pörssiyhtiö Fortumista oli tullut tasavallan presidentin yhtiö, Rosatom puolestaan on presidentti Putinin yhtiö.

26. Tiedotteessaan Sauli Niinistö ei ole kiistänyt keskustelleensa ydinvoimalahankkeesta ja Fortumin osaomistuksen tärkeydestä Juha Sipilän ja Sari Baldaufin kanssa. Hän on kimmastunut lähinnä vain väitteestä, jonka mukaan hän olisi painostanut Fortumia hankkeen osakkaaksi tai vaatinut Fortumin mukaantuloa. Matti Mörttinen ja Lauri Nurmi eivät ole kuitenkaan kirjassaan väittäneet Niinistön syyllistyneen suoranaiseen painostamiseen.

27. Kirjassa esitettyjen tietojen perusteella olen tullut vakuuttuneksi siitä, että Sauli Niinistö on tässäkin tapauksessa käyttänyt edellä mainittua suostutteluvaltaansa. Tähän viittaa myös kirjassa mainittu Fortumin toimitusjohtaja Pekka Lundmarkin lausuma (s. 240). Kirjan tekijöiden mukaan heillä on useita muitakin toisistaan riippumattomia lähteitä, jotka ovat kertoneet, että Sauli Niinistö toi tilanteen vakavuuden maan hallituksen ja Fortumin johdon tietoon, ennen kuin yhtiö pitkin hampain muutti asiassa mieltään.

28. Keskustelun, suostuttelun ja painostuksen ero saattaa käytännössä olla hiuksenhieno. Vaikka Niinistö ei omasta mielestään ole syyllistynyt kummassakaan edellä mainitussa tapauksessa minkäänlaiseen painostukseen, hänen keskustelukumppaneillaan saattaa olla asiasta aivan erilainen käsitys. He ovat voineet kokea karismaattisen Niinistön toimintatavan painostukseksi. Kun presidentti  oli ilmaissut kantansa, voidaan perustellusti olettaa, että sillä on voinut olla hänen keskustelukumppaneilleen suuri vaikutus, tai että Niinistön lausumat on koettu painostamisena.

29. Kyse on lisäksi ollut asioista, joissa presidentillä ei ole ollut lakiin perustuvaa toimivaltuuksia (valtaoikeuksia), ja keskustelut on käyty hyvin suppeassa piirissä ja ulkopuolisilta täysin salassa. Avoimuus on puuttunut tyystin. Urho Kekkonen ylitti usein valtaoikeutensa, mutta hän teki sen avoimesti, ei Tamminiemessä vieraidensa kanssa kahvia salaa ryystäen.

30. Miksi presidentin pitää ryhtyä käyttämään salaista kulissi- ja suostutteluvaltaa ja puuttumaan asioihin, jotka eivät hänelle perustuslain mukaan kuulu? Presidentin valtaoikeuksiin kuuluu ulkopolitiikan johtaminen, ei sisäpolitiikkaan sekaantuminen tai valtionyhtiöiden toiminnan ohjaaminen.