Timo Saranpää:
Hyvät Suomen Prosessioikeusyhdistyksen (SPOY) jäsenet!
Ohessa tiedoksenne katsaus yhdistyksen toiminnan kannalta ajankohtaisiin asioihin:
1. Toimikunnan järjestäytyminen; yhdistyksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta; toimikunnan täydentäminen
SPOY:n toimikunta on kuluvan vuoden helmikuussa pitänyt järjestäytymiskokouksen, jossa yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Oulun käräjäoikeuden laamanni Antti Savela ja sihteeriksi hovioikeudenneuvos Timo Saranpää Vaasan hovioikeudesta. Yhdistys toimii rekisteröimättömänä, yhdistyksen jäseniltä ei peritä jäsenmaksua eikä yhdistyksellä ole muuta rahaliikennettä, joten yhdistykselle ei valittu rahastonhoitajaa.
Toimikuntaa päätettiin täydentää hallintolainkäytön edustajalla, jollaiseksi on lupautunut Ahvenanmaan hallintotuomioistuimessa toimiva hallintotuomari Emil Waris.
2. Yhdistyksen toiminnan painopisteen suuntaamiseen ja yhdistyksen jäsenyyteen liittyvät asiat
Järjestäytymiskokouksessa päätettiin, että yhdistyksen toiminta keskittyy rikos-, siviili- ja hallintoprosessioikeuteen sekä näille prosessilajeille yhteisiin kysymyksiin. Yhdistyksen keskeisenä tavoitteena on prosessioikeuden harrastuksen ja sitä kohtaan tunnetun kiinnostuksen, osaamisen ja ammattitaidon kehittäminen, prosessioikeustutkimuksen kehityksen ja tutkimustulosten tunnetuksi tekeminen sekä rikos- ja siviiliprosessioikeuden ja hallintoprosessioikeuden välisen vuoropuhelun ja tietämyksen lisääminen. Sovittiin, että yhdistykselle laaditaan säännöt, joita luonnostelemaan valittiin tutkijatohtori Hannele Tolonen ja Timo Saranpää.
Yhdistyksen jäseniä ovat toimikunnan linjauksen mukaan sellaiset henkilöt, jotka osallistuvat yhdistyksen järjestämiin seminaareihin ja jotka ovat ilmoittautuneet yhdistyksen sähköpostilistalle. Yhdistyksen jäsenyyden edellytyksenä on oikeustieteellisen tutkinnon suorittaminen, mutta myös opiskelijat voivat osallistua yhdistyksen järjestämiin tilaisuuksiin, jolloin heidätkin voidaan lukea jäseniksi.
3. Yhdistyksen toiminnasta
Toimikunta päätti, että yhdistys järjestää vuosittain samanlaisen seminaarin kuin vuoden 2016 elokuussa.
Yhdistyksen seuraava seminaari järjestetään keskiviikkona 23.8.2017, eli se ajoittuu saman viikon torstaina ja perjantaina (24.-25.8.2017) Helsingissä järjestettävän Pohjoismaisen juristikokouksen yhteyteen. Seminaarin teemana on laajojen rikosasioiden käsittely käräjä- ja hovioikeudessa; alustajaksi kutsutaan myös hallintolainkäytön edustaja, joka tarkastelee laajojen juttujen menettelykysymyksiä hallintoprosessin näkökulmasta. Muina alustajina toimivat tuomioistuin-, syyttäjä- ja asianajajakunnan edustajat sekä yliopistotutkija.
Seminaari järjestetään vuoden 2016 seminaarin tavoin Helsingin käräjäoikeuden auditoriossa ("Sininen kuutio"), josta se voidaan erikseen välittää videoteitse oikeushallinnon alan virastoihin ja muihin laitoksiin, joihin videoyhteys on mahdollista muodostaa. Auditorio on varattu yhdistyksen käyttöön kyseisenä päivänä kello 13-17. Seminaarista tiedotetaan kuitenkin tarkemmin tuonnempana.
Toimikunta keskusteli myös siitä, voitaisiinko yhdistystoiminnan merkeissä järjestää omakustanteisia matkoja joihinkin mielenkiintoisiin kohteisiin koti- ja ulkomailla. Sovittiin, että tähän kysymykseen palataan jäljempänä. Yhdistyksen lukuun on kuitenkin tarkoitus osallistua Norjan Bergenissä vuonna 2018 järjestettävään Pohjoismaisen prosessioikeusyhdistyksen kokoukseen. Lisäksi selvitetään sitä, millä tavalla yhdistys voisi tehdä yhteistyötä muiden kansainvälisten prosessioikeusyhdistysten kanssa.
Toimikunta keskusteli vielä siitä, onko yhdistykselle tarpeen perustaa blogi. Toimikunnan kokouksen jälkeen ja siinä tehdyn päätöksen mukaisesti toimikunta on lähestynyt lainkäytön professori (em.) Jyrki Virolaista, jonka kanssa on sovittu siitä, että yhdistys voi toiminnassaan hyödyntää hänen Prosessioikeus-blogiaan (http://jyrkivirolainen-oikeus.blogspot.fi). Professori Virolainen on lupautunut julkaisemaan blogissaan muidenkin henkilöiden kuin itsensä laatimia prosessioikeudellisia kirjoituksia. Lisäksi professori Virolaisen kanssa on sovittu siitä, että jossakin vaiheessa kyseisen blogin kirjoitusvastuu siirtyy täysipainoisesti yhdistykselle, mutta blogin yhteydessä kuitenkin mainitaan professori Virolaisen nimi. Oletettavaa onkin, että yhdistyksen toiminnasta tapahtuvaa sähköistä tiedottamista tullaan jatkossa hoitamaan osaksi kyseisen blogin avulla.
4. Tulevia prosessioikeudellisia tapahtumia
Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa tarkastetaan lauantaina 13.5.2017 OTK, VT Satu Saarensolan väitöskirja "Oikeudenkäyntikulut ja kohtuullisuus. Tutkimus kulujen jakautumisesta taloudellisesti tai muutoin eriarvoisten asianosaisten kesken". Tilaisuus alkaa kello 13 Turun yliopiston päärakennuksen T1 Tauno Nurmela -salissa. Saarensolan väitöskirjan vastaväittäjänä toimii dosentti Timo Saranpää ja tilaisuuden kustoksena toimii professori Tuomas Hupli Turun yliopistosta.
Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnassa tarkastetaan perjantaina 9.6.2017 OTM Jukka Ahtisen väitöskirja "Rikosasian vastaajaa avustavan asianajajan lojaliteettivelvollisuus". Tilaisuus alkaa kello 12 luentosalissa 2, osoitteessa Yliopistonkatu 8, Rovaniemi. Ahtisen väitöskirjan vastaväittäjänä toimii laamanni, asianajaja, OTT Matti Kunnas ja tilaisuuden kustoksena toimii professori Tuula Linna Lapin yliopistosta.
5. Yhdistyksen sähköpostilistalle liittyminen
Sellaisia henkilöitä, jotka ovat kiinnostuneita liittymään SPOY:n sähköpostilistalle, pyydetään ottamaan yhteyttä sihteeri Timo Saranpäähän sähköpostilla (timo.saranpaa@oikeus.fi).
1. Oikeusministeriö on kaikessa hiljaisuudessa muuttamassa ehdotustaan uudeksi oikeuskansleriksi. Näin uutisoi tämänpäiväinen Helsingin Sanomat toimittaja Petri Sajarin kirjoittamassa jutussa, jonka otsikko on "Presidentti puuttui virkanimitykseen".
2. Viiime viikolla eli tarkemmin sanottuna tiistaina 18.4. oikeusministeriön kansliapäällikkö Asko Välimaa lähetti oikeuskanslerin virkaa hakeneille juristeille, joita on kaikkiaan yhdeksän, sähköpostiviestin, jonka mukaan oikeusministeri Jari Lindström tulee esittämään valtioneuvoston 20.4. pidettävässä yleisistunnssa oikeuskansleriksi Turun yliopiston valtiosääntöoikeuden professoria Veli-Pekka Viljasta.
3. HS:n jutun mukaan nimityspäätöksen tekevä presidentti Sauli Niinistö oli kuitenkin ilmoittanut pääministeri Juha Sipilälle olevansa tyytymätön ministeriön ehdotukseen ja Veli-Pekka Viljasen nimitykseen. Lehden saamien tietojen mukaan oikeusministeriö on nyt ottanut Niinistön kannasta vaarin ja olisi esittämässä uudeksi oikeuskansleriksi oikeustieteen tohtori, alivaltiosihteeri Tuomas Pöystiä (46). Presidentti Niinistö kommentoi asiaa viestintäpäällikkönsä välityksellä lyhyesti siten, että presidetti odottaa asiassa hallituksen esitystä, jonka sisältöä hän ei (muka) tiedä.
4. HS:n kolmesta eri lähteestä saamien tietojen mukaan presidentti haluaa, jostakin syystä, jota ei ole kerrottu julkisuuteen, oikeuskansleriksi nimenoman Tuomas Pöystin. Pääministri Sipilän määräyksestä ko. nimitysasia poistettiin hallituksen yleisistunnon asialistalta, joten Asko Välimaan ei auttanut muu kuin ilmoittaa viranhakijoille 19.4., että sori vaan, asian käsittelyyn tuleekin viikon lisäaika.
5. Nykyisin on hyvin poikkeuksellista, että ministeriössä valmisteltu virkanimitysasia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Aikaisemmin tämä sen sijaan oli lähes maan tapa.Estettä sille, että hallituksen yleisistunto voisi poiketa ministerin virkanimitysestyksestä, ei ole. Tasavallan presidentin ei myöskään tarvitse noudattaa asiassa hallituksen esitystä. Asian palauttamisella uudelleen valmisteltavaksi halutaan estää erimielisyyden julkiseksi tuleminen.
6. Miksi oikeusministeriö ja ministeri Jari Lindström halusi nimittää oikeuskansleriksi juuri Veli-Pekka Viljasen ja miksi tämä ei kelvannut presidentti Niinistölle? Veli-Pekka Viljanen on valtiosääntöoppinut, joka on keskittynyt tutkimukseen ja opetukseen. Hän kuuluu perustuslakivaliokunnan vakituisesti käyttämiin asiantuntijoihin. Hän on perehtynyt perus- ja ihmisoikeuskysymyksiin. Oikeuskanslerin tehtäviin puolestaan kuuluu valvoa mm. juuri perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista. Tältä kannalta arvioiden ministeriön ehdotus vaikuttaa perustellulta.
7. Veli-Pekka Viljanen (58) on kuitenkin tutkija ja teoreetikko, mutta hänellä ei ole juurikaan näyttöä käytännön oikeuselämästä ja lainkäytöstä. Viljasen kirjallinen tuotanto ei ole kovin laajaa. Hän on kyllä toiminut kymmenisen vuotta oikeusministeriön lainsäädäntöneuvoksena eli lakiehdotusten valmistelijana. Viljasen aviopuoliso Ritva Viljanen on Helsingin apulaiskaupunginjohtaja ja sisäministeriön entinen kansliapäällikkö. Puoluekannaltaan Ritva Viljanen on sosialidemokraatti, joten on oletettavaa, että myös Veli-Pekka Viljanen on ideologisesti "kallellaan" samaan suuntaan. Suomessa elätetään nyt kuitenkin porvarahallituksen aikaa, mikä on otettava huomioon myös oikeuskanslerin nimittämisasiassa.
8. Olen ruotinut oikeuskanslerin virkaa hakeneiden juristien ansioita aika laajasti blogijutussa numero 29/7.3.2017 Kenestä uusi oikeuskansleri, lukekaapa sieltä! Tuomas Pöystin koulutusta ja meriittejä, jopa harrastuksia, olen käsitellyt kirjoituksen kohdissa 8-10. Kun Pöysti on toiminut pari vuotta Sote-uudistuksen päävalmistelija, on selvää, että oikeuskanslerin viran uskomista hänelle pidetään palkkiona tästä toiminnasta. Pöysti on kutenkin pätevä juristi, joka on toiminut esimerkiksi VTV:n eli Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajana. Uskon, että Tuomas Pöysti toisi oikeuskanslerinvirastoon ja oikeuskanslerin toimintaan uusia tuulia ja näkemyksiä, joita on jo jonkin aikaa ehditty odottaa.
9. Lopuksi on muistettava yksi asia, nimittäin se, että Rovaniemellä syntynyt Tuomas Pöysti on valmistunut oikeustieteen kandidaatiksi ja oikeustieteen tohtoriksi Lapin yliopiton oikeustieteiden tiedekunnasta. Ylioppilaaksi Pöysti valmistui Ounasvaaran yhteiskoulusta. Lapin poika oikeuskansleriksi, vau!
10. Oikeuskanslerin nimitysasia siirtyy nyt ensi vikolla uudeksi oikeusministeriksi valittavan Antti Häkkäsen (kok) käsiin. On uumoiltu, että Häkkänen järjestää kanslerin virkaan haluavien hakijoiden uudet haastattelut. Tämä olisi paikallaan, sillä oikeuskansleri on maan tärkeimpiä ja arvovaltaisempia juristeja, jonka nimityksessä ei pidä hötkyillä.
Tämän oikeustapauskommentin on laatinut asianajaja Markku Fredman.
1. Jyrki Virolainen pyysi minua arvioimaan tänään annettua ennakkopäätöstä kotietsintään liittyen (KKO 2017:20). Tässä siis ajatuksia tuoreeltaan. Tapaus ei ole minulle aiemmin tuttu. Sen sijaan aiemmassa ennakkoratkaisussa KKO 2016:71 toimin asunnon haltijan asiamiehenä.
2. Kotietsinnän jälkikontrolli tuli lakiin hieman erikoisella tavalla. Esitutkinta- ja pakkokeinotoimikunnassa (2007 – 2009) asiasta keskusteltiin, mutta toimikunnan enemmistö ei lämmennyt ajatukselle tuomioistunkontrollista. Toimikunta sai asiasta lausunnon hallintoneuvos Matti Pellonpäältä, joka keskittyi lähinnä siihen, pitäisikö päätöksentekijänä kotietsintöjen osalta olla tuomioistuin. Allekirjoittaneen ja silloisen kollegani, nykyisen laamanni Tuija Turpeisen yhteinen eriävä mielipide toimikunnan mietintöön ei saanut myöskään lausunnonantajien kannatusta.
3. Päädyin sitten ehdottamaan valittamista EIT:hen kahdelle ensimmäiselle asiakkaalle, joiden asioissa oli tehty kotietsinnät. Lokakuussa 2009 tehdyt valitukset käsiteltiin pikavauhdilla, kun olin valituksessa viitannut vireillä olevaan lakihankkeeseen. EIT antoi 15.2.2011 ratkaisunsa asioissa Harju v. Suomi ja Heino v. Suomi. Niissä kummassakin todettiin 8 artiklan loukkaus, koska tehtyjä kotietsintöjä ei ollut voinut saattaa jälkikäteen tuomioistuimen arvioitavaksi eikä niistä myöskään oltu alun perin päätetty tuomioistuimessa. Riippumattoman kontrollin täydellinen puuttuminen ei kelvannut EIT:lle.
4. Näiden EIT ratkaisuiden perusteella eduskunnan perustuslakivaliokunta edellytti lausunnossaan 8.3.2011 kotietsinnän tuomioistuinkontrollia perustuslakikysymyksenä. Laki asiasta tuli voimaan 1.8.2011. Sen sijaan muilta osin esitutkintauudistus tuli voimaan vasta 1.1.2014.
5. Pienenä knoppina on huomattava, että vuoden 2014 alusta alkaen kotietsinnät tarkoittavat vain kotirauhan piiriin tehtäviä etsintöjä. Laissa erotettiin erilliseksi pakkokeinoksi paikanetsintä, joka kohdistuu muihin kuin kotirauhan suojaamiin paikkoihin. Kotietsinnän jälkikontrolli koskee vain kotietsintöjä – ei paikanetsintöjä. Ennen uuden pakkokeinolain voimaantuloa 1.8.2011 – 31.12.2013 välisenä aikana tuomioistuimet tutkivat vaadittaessa myös esim. toimistoihin tai autoihin tehtävien etsintöjen laillisuuden ja niissä noudatetut menettelytavat. Enää se ei ole mahdollista muuten kuin sen arvioimiseksi olisiko paikanetsinnän sijasta tullut suorittaa erityinen kotietsintä (ks. HelHO:2015:19 ja AOA 29.5.2016, 2657/4/14).
6. Lain mukaan tuomioistuimen, käytännössä käräjäoikeuden tehtävänä, on arvioida a) onko kotietsinnälle ollut lailliset edellytykset ja b) onko kotietsinnässä menetelty tiettyjen pakkokeinolain säännösten mukaisesti.
7. PKL 8:18 mukaan sen vaatimuksesta, jonka luona kotietsintä on toimitettu, tuomioistuimen on todettava, ovatko kotietsinnän toimittamisen edellytykset olleet olemassa taikka onko kotietsinnässä menetelty 8 luvun 5 tai 6 §:n edellyttämällä tavalla. 5 §:ssä säädetään läsnäolosta kotietsinnässä ja 6 §:ssä tehtävistä ilmoituksista, vähimmän haitan periaatteesta, ja paikalla olevan henkilön liikkumisrajoituksista. Lisäksi todetaan, että kotietsintää ei saa ilman erityistä syytä toimittaa kello 22:n ja 7:n välisenä aikana.
8. Korkein oikeus on lain voimaantulon jälkeen antanut kotietsinnöistä kolme aiempaa ennakkopäätöstä. Tapauksissa KKO 2014:57 ja KKO 2014:58 oli kyse ”syytä epäillä” –kynnyksen ylittymisestä tilanteessa, jossa henkilöä epäillään huumaantuneena ajosta ja sen perusteella myös huumausaineen käyttörikoksesta. Kotietsinnät oli tehty myöhään illalla tai yöllä ja niistä oli aiheutunut haittaa asunnon muille asukkaille. Kummassakin tapauksessa todettiin, ettei etsinnöille ollut ollut riittäviä perusteita. Toisessa todettiin poliisin myös menetelleen lain vastaisella tavalla. Korkein oikeus katsoi, että käräjäoikeuden olisi tullut tutkia asian yhteydessä esitetyt korvausvaatimukset kotirauhan rikkomisesta. Näiltä osin asia palautettiin käräjäoikeuteen. Sittemmin korvausasia päätyi uudelleen korkeimpaan oikeuteen asiassa KKO 2016:57. Siinä käräjäoikeus oli tuominnut valtion maksettavaksi 2.000 euron korvauksen. Valtio oli valittanut, mutta ei saanut jatkokäsittelylupaa. KKO sen myönsi ennakkoratkaisuperusteella ja palautti asian hovioikeuteen.
9. Tapaus KKO 2016:71 muistuttaa eniten tänään annettua ratkaisua. Siinä oli kyse kaupungin vuokra-asunnosta, yksiöstä, jossa oli kirjoilla poliisin kaipaama henkilö. Viisi haulikkoa oli varastettu ja epäilyt kohdistuivat kyseiseen henkilöön. Kun poliisit soittivat ovikelloa, oven avasi asukas, joka ei ollut poliisin kaipaama epäilty. Asukas kertoi asuneensa asunnossa muutaman kuukauden ajan. Poliisi halusi kaikesta huolimatta tehdä etsinnän. Kyse oli tällöin siitä, oliko etsinnälle laissa tarkoitetut tavanomaista etsintää tiukemmat edellytykset, koska etsintää ei oltu tekemässä rikoksesta epäillyn luona. Paikassa, joka ei ole rikoksesta epäillyn hallinnassa, kotietsintä saadaan nimittäin toimittaa vain, jos rikos on tehty siellä tai epäilty on otettu siellä kiinni taikka jos muuten voidaan erittäin pätevin perustein olettaa, että etsinnässä löytyy tavoiteltu esine, omaisuus, asiakirja, tieto tai seikka. Asiassa oli myös hyvin epätarkka etsintämääräys ja poliisille tuntui olevan epäselvää etsittiinkö asunnosta henkilöä vai varastettuja haulikkoja.
10. Korkein oikeus päätyi katsomaan tuossa tapauksessa, ettei etsinnälle ollut riittäviä perusteita. Lisäksi ennakkopäätöksenä määrättiin valtio korvaamaan valittajan kulut kaikissa oikeusasteissa.
11. Tänään annettu korkeimman oikeuden ratkaisu KKO 2017:20 koski sekin asetta. Tällä kertaa poliisi oli havainnut epäillyn esiintyvän Facebookissa julkaistussa kuvassa aseen kanssa. Poliisin rekisteristä ilmeni, ettei hänellä ollut lupaa aseisiin.
KKO 2017:20
12. Rikoskomisario T:n kirjallisella määräyksellä M:n kotiin oli tehty kotietsintä pakkokeinolain 8 luvun 2 §:n 1 momentin perusteella takavarikoitavan esineen tai omaisuuden löytämiseksi tai sellaisen seikan tutkimiseksi, jolla voi olla merkitystä rikoksen selvittämisessä.
13.Kotietsintäpaikalle oli mennyt viisi poliisia. Kun kukaan ei ollut vastannut ovikellon soittoon, poliisit olivat menneet sisälle asuntoon huoltomieheltä saamallaan avaimella. Asunnon osoittauduttua tyhjäksi vanhempi konstaapeli oli soittanut M:lle, joka oli ilmoittanut haluavansa olla paikalla kotietsinnässä. Ennen paikalle tuloaan M oli soittanut avustajalleen asianajaja H:lle, joka oli kertonut M:lle hänen oikeudestaan kutsua todistaja kotietsintään. Poliisit olivat odottaneet sisällä asunnossa M:n saapumista noin 40 minuutin ajan.
14. M:n saavuttua asunnolle hänelle oli tehty rappukäytävässä turvatarkastus, jonka aikana M oli puhunut äänekkäästi ja riisunut vaatteitaan. Etsinnän ajan M oli istunut asunnon olohuoneessa poliisin hänelle osoittamassa paikassa. Poliisi ei ollut kertonut M:lle hänen oikeudestaan kutsua paikalle todistaja, eikä M ollut myöskään pyytänyt todistajan kutsumista.
15. Kotietsintä oli ollut tulokseton. Asunnosta ei ollut löytynyt takavarikoitavaa ampuma-asetta.
16. M vaati käräjäoikeutta tutkimaan muun ohella, oliko poliisi menetellyt pakkokeinolain edellyttämällä tavalla. Lisäksi M vaati, että valtio velvoitetaan suorittamaan hänelle vahingonkorvausta kotietsinnän aiheuttamasta kärsimyksestä 500 euroa, kahdesta rikkimenneestä juomalasista 10 euroa ja siivoustyöstä 75 euroa.
17. Käräjä- ja hovioikeus olivat katsoneet, että asiassa oli menetelty laillisesti ja etsinnälle oli ollut edellytykset. M:lle myönnettiin valituslupa koskemaan kysymystä kotietsintämenettelyn lainmukaisuudesta. Ennakkopäätös ei siis koske kotietsinnän edellytysten olemassaoloa.
18. Korkein oikeus katsoi, että poliisi ei olisi voinut etsinnän tarkoituksen vaarantumatta etukäteen ilmoittaa M:lle sen suorittamisen ajankohtaa. Poliisilla oli siten ollut oikeus yleisavainta käyttäen mennä M:n asuntoon, kun ovikellon soittoon ei ollut vastattu.
19. KKO totesi, että kotietsintä oli suoritettu epäillyn ampuma-aserikoksen perusteella ampuma-aseen löytämiseksi ja takavarikoimiseksi sen jälkeen, kun M oli esiintynyt ampuma-aseen kanssa internetissä julkaistussa valokuvassa ja kun oli selvitetty, ettei hänellä ole lupaa aseeseen. Tällaisessa tilanteessa kotietsinnän toimittaminen on KKO:n mielestä ollut erityisen tarpeellista ja sen onnistumisen turvaaminen tärkeää. Paikalla olleet poliisit olivat voineet olla myös perustellusti siinä käsityksessä, että kotietsintä johtaisi ampuma-aseen löytämiseen ja sen takavarikkoon, vaikka etsintä oli sittemmin päättynyt tuloksettomasti.
20. KKO:n mukaan poliisin oli ollut tarpeellista varmistaa, ettei M tai joku muu henkilö pääse etsinnän kohteena olevaan asuntoon poliisin sitä huomaamatta. Toisaalta poliisin velvollisuutena oli myös ollut ottaa asianmukaisella tavalla huomioon M:n oikeus kotirauhaan ja yksityisyyteen. Hienotunteisuusperiaatteen mukaisesti huomioon oli otettava myös se, ettei M poliisin toimenpiteiden perusteella tarpeettomalla tavalla leimaudu epäilyksenalaiseksi naapurustossaan. KKO katsoi, että kotietsinnän tavoitteiden toteutumisen vuoksi oli ollut välttämätöntä, että poliisi odottaa M:n saapumista paikalle asunnon läheisyydessä niin, että poliisi voi estää pääsyn asuntoon. Toiminnassa on tullut ottaa huomioon myös se vaara, että M:llä olisi ase mukanaan.
21. M:ää oli odotettu siten, että poliiseista neljä oli odottanut asunnon eteisessä ja yksi poliisi asunnon edessä rappukäytävässä. Rappukäytävässä seisonut poliisi oli siirtynyt asunnon eteisen puolelle, jos ovia oli rappukäytävässä avattu.
22. KKO katsoi, ettei poliisi ollut menetellyt virheellisesti jäädessään M:n asuntoon odottamaan tämän paluuta. Etsinnän peruste ja tarkoitus huomioon ottaen menettelyä ei voitu pitää myöskään suhteellisuusperiaatteen vastaisena. Poliisin toiminta oli ollut hienotunteisuusperiaatteen mukaista.
23. Asunnon haltijalle kuuluvaa oikeutta kutsua paikalle oma todistajansa ei oltu loukattu. KKO katsoi M:n olleen tietoinen oikeudestaan, ja hän oli luopunut tästä oikeudestaan.
24. Kohdissa 23 – 28 on käsitelty kysymystä läsnäolo-oikeuden toteutumisesta kun M oli joutunut istumaan yhdessä paikassa näkemättä mitä poliisit asunnon muissa osissa tekivät. Tältä osin KKO totesi, että vähimmän haitan periaatteesta johtuu, että läsnäolo-oikeutta tulisi rajoittaa mahdollisimman suppeasti. Silloin, kun läsnäolo-oikeuden epääminen tulee harkittavaksi, olisi paikalta kokonaan poistamisen sijasta ensisijaisesti pyrittävä käyttämään läsnäolo-oikeutta vähemmän rajoittavia toimenpiteitä, kuten esimerkiksi vartiointia.
25. KKO totesi, että yleisesti poliisin työturvallisuuteen vetoaminen ei oikeuta etsinnässä läsnä olevan asunnon haltijan poistamiseen etsintäpaikalta tai hänen liikkumisensa rajoittamiseen. Kun etsintä on tässä tapauksessa suoritettu takavarikoitavan ampuma-aseen löytämiseksi, etsintään on kuitenkin liittynyt merkittäviä työturvallisuusriskejä, jotka oli KKO:n mielestä otettava huomioon etsintää suunniteltaessa ja toteutettaessa. Ampuma-aseen etsimistä varten M:lle oli tehty turvatarkastus portaikossa ennen hänen päästämistään asuntoon. Koska asetta ei turvatarkastuksessa kuitenkaan ollut löydetty, riski siitä, että käyttövalmis ase oli piilotettuna asuntoon, oli edelleen ollut olemassa. Myös se, että M oli provosoitunut turvatarkastuksen yhteydessä puhumalla äänekkäästi ja riisumalla vaatteitaan, oli osaltaan lisännyt poliisin tarvetta ottaa huomioon etsintään liittyvät riskitekijät ja varautua niihin. Siten M:n liikkumisvapauden rajoittaminen etsintäkohteessa on lähtökohtaisesti ollut perusteltua.
26. M:n liikkumisvapautta asunnossa oli rajoitettu siten, että hän oli etsintätoimenpiteiden ajan istunut olohuoneessa poliisin hänelle osoittamalla tuolilla ja yksi poliiseista oli seisonut hänen vierellään.
27. KKO totesi, ettei M:n läsnäolo-oikeutta ollut tehty kokonaan tyhjäksi. M:n liikkumisen rajoittaminen asunnossa on ollut selvitettävänä olleen rikoksen laatu ja etsinnän peruste huomioon ottaen perusteltua. Se on ollut myös kokonaisuutena arvostellen oikeasuhtaista, eikä käytetty rajoittamistapa siten ole loukannut M:n oikeutta olla läsnä etsinnässä enempää kuin on ollut välttämätöntä etsinnän tarkoituksen saavuttamiseksi. Näin ollen poliisi ei ole menetellyt virheellisesti rajoittaessaan M:n liikkumisvapautta etsinnän aikana.
28. KKO katsoi siis menettelyn olleen kaikilta osin lain mukaisen.
29. Asiasta äänestettiin. Oikeusneuvokset Huovila ja Hirvelä katsoivat, että poliisin menettely oli virheellistä kun poliisi oli jäänyt asuntoon 40 minuutiksi odottamaan asukasta, jolle oli puhelimitse saatu tieto etsinnästä ja tämä ilmoitti olevansa tulossa paikalle. He totesivat: ”poliisien jääminen M:n asuntoon 40 minuutiksi ilman asunnon haltijan tai hänen nimeämänsä henkilön läsnäoloa tai ilman, että siitä olisi sovittu asunnon haltijan kanssa, on kohdistunut kodin suojan ydinalueeseen. Vaikka M ei ole väittänyt eikä asiassa ole muutoinkaan ilmennyt, että poliisit olisivat odotusaikana suorittaneet asunnossa etsintätoimenpiteitä, valittu menettelytapa on ollut omiaan herättämään epäilyjä poliisien toimien asianmukaisuudesta tässä suhteessa.”
30.Tapauksen merkitys ennakkopäätöksenä kytkeytyy aseeseen, jota oltiin etsimässä. Tässä suhteessa tapaus eroaa aiemmasta päätöksestä KKO 2016:71, jossa etsittiin henkilöä ampuma-asevarkauteen liittyen.
31. Oleellista tänään annetussa ratkaisussa näyttäisi olevan kaksi asiaa: asunnossa oleskelu ennen sen asukkaan tuloa paikalle ja asukkaan liikkumisrajoitus etsinnän kuluessa.
32. Ensimmäisestä kysymyksestä KKO äänesti ja vähemmistön mielipide oli ”perusoikeusmyönteisempi” kuin enemmistön kanta. Kun selostuksesta ilmenee kyseessä olleen kerrostaloasunto, olisi tarpeen tietää onko asuntoon ollut käytännössä mahdollista päästä muuta kautta kuin pihalta ainoasta rappukäytävän ovesta. Jos siis asunnon koskemattomuus olisi ollut turvattavissa vaikkapa poliisin autosta tehtävällä tarkkailulla, olisi tuo vaihtoehto ollut hyvin perusteltu. Jos asunto on taas ollut pihatasossa tai muuten niin matalalla, että sinne olisi voinut päästä muutenkin kuin rappukäytävästä, on poliisin menettelylle osoitettavissa paremmat perustelut. Valitettavasti tapausselostus ei anna vastausta näihin kysymyksiin.
33. Toinen kysymys koski liikkumisrajoituksia. Niiden avulla voidaan läsnäolo-oikeus tehdä täysin tyhjäksi. Tässä tapauksessa osa toimenpiteistä oli ollut asiakkaan havaittavissa joka on vaikuttanut KKO:n harkintaan. Ratkaisevaksi näyttää kuitenkin muodostuneen se, että poliisi etsi ampuma-asetta, joka saattoi olla toimintakuntoinen. Tapausselostus ei anna vastausta siihen mitä M on kertonut aseesta, joka hänellä on kuvassa ollut. Liikkumisrajoituksen osalta KKO:n yksimielinen kanta ei liene kovin paljolti yleistettävissä muihin kuin niihin tapauksiin, joissa on kyse takavarikoitavan, mahdollisesti toimintakuntoisen ampuma-aseen etsinnästä.
34. Kotietsintöjen jälkikontrolli tuntuu toimivan. Nyt poliisin sisäisestä hallintokäytännöstä on siirrytty oikeuskäytäntöön ja kertyneiden ennakkopäätösten myötä alkaa piirtyä kuva siitä missä määrin perinteiset toimintatavat ovat olleet lainmukaisia. Eduskunnan oikeusasiamies on aiemman lain aikana toistuvasti puuttunut esimerkiksi tapaan, jolla etsinnöistä on päätetty ja millaiset määräykset toimitusmiehelle on annettu. Vaikuttaa siltä, että tuomioistuinkontrolli muutaman tonnin hintalapulla pieleen mennyttä etsintää kohden on tehokkaampi keino kuin EOA:n antamat huomautukset. Menettely täyttää myös EIS:n 13 artiklan tehokkaan oikeussuojakeinon vaatimuksen.
35.Mielenkiinnolla jään odottamaan tapausta, jossa olisi kyse siitä, että asukas on omassa kodissaan tallentanut poliisin menettelyä videolle esim. kännykkäkamerallaan. Laki ei anna vastausta siihen, voiko viranomainen kieltää henkilöä tallentamasta viranomaistoimia omassa kodissaan.
1. Oikeusministeriön asettama toimikunta, jonka puheenjohtajana oli Helsingin hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölä - tämä varsinainen "komiteahai" - ehdottaa viime perjantaina jättämässään mietinnössä (OM:n mietintöjä ja lausuntoja 23/2017), että Suomeen perustettaisiin itsenäinen eli oikeusministeriöstä erillään oleva tuomioistuinvirasto.
2. Tuomioistuinvirasto huolehtisi tuomioistuinlaitoksen eli kaikkien tuomioistuinten (yleiset tuomioistuimet, hallintotuomioistuimet ja erityistuomioistuimet) keskushallintoviranomaisen tehtävistä. Virasto vastaisi tuomioistuinlaitoksen toimintaedellytyksistä ja tuomioistuinten toiminnan kehittämisestä, suunnittelusta ja tukemisesta.
3. Ehdotus merkitsee toteutuessaan, että nykyisin oikeusministeriölle nykyisin kuuluvat tuomioistuinten keskushallintotehtävät siirtyisivät tuomioistuinvirastolle. Suomen voimassa oleva järjestelmä, jossa tuomioistuinten hallinnosta vastaa suoraan poliittisesti johdettu oikeusministeriö, on kansainvälisessä vertailussa varsin poikkeuksellinen.
4. Esimerkiksi kaikissa muissa pohjoismaissa (Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti) samoin kuin useimmissa muissakin Euroopan maissa tuomioistuinten keskushallintotehtävät on jo aikoja sitten siirrettry poliittiselta elimeltä tuomarijohtoiselle virastolle. Suomi on siis tässäkin asiassa pahasti jälkijunassa.
5. Itsenäisestä tuomioistuinvirastosta on toki Suomessakin puhuttu jo 20-30 vuotta, mutta toimeen vain ei ole välitetty tarttua, vaikka asiassa on tehty useita aloitteita ja laadittu melko yksityiskohtaisia esityksiä. Hovioikeudenpresidentti Markku Arposen puheenjohdolla toiminut laaja tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea (KM 2003:3) pohti asiaa kattavasti (s. 454-505) ja teki joulukuussa 2003 jättämässään mietinnössä perustellun ehdotuksen oikeusministeriöstä erillisen keskusyksikön perustamisesta.
6. Joulukuussa 2004 valmistuneen lausuntoyhteenvedon mukaan korkein oikeus, kaikki hovioikeudet yhtä lukuun ottamatta ja kaikki lausunon antaneet käräjäoikeudet yhtä lukuun ottamatta kannattivat Arposen komitean esittämää oikeusministeriöstä erillisen keskusyksikön perustamista. Hallintotuomioistuimet KHO:n ja sen presidentin Pekka Hallbergin johdolla sen sijaan eivät pitäneet erillisen keskusyksikön perustamista tarpeellisena.
7. Tunnettuna suplikkimiehenä Pekka Hallberg, joka haaveili ilmeisesti melkein tosissaan ehdokkuudesta vuoden 2012 presidentinvaaleissa, oli luonut hyvät suhteet oikeusministereihin ja ministeriön korkeisiin virkamiehiin ja hankkinut osin tämän avulla KHO:lle enemmän resursseja kuin mihin KKO on milloinkaan kyennyt. "Pekka II" eli KHO:n nykyinen presidentti Pekka Vihervuori on jatkanut edeltäjänsä viitoittamalla tiellä ja ilmoittanut eri yhteyksissä eli monissa juhlapuheissaan ja katsauksissaan vastustavansa jyrkästi tuomioistuinviraston perustamista.
8. Hovioikeuksien presidentit tekivät 9.2.2007 oikeusministeriölle esityksen tuomioistuinhallinnon uudelleen järjestämisen liittyvän selvitystyön käynnistämisestä. Mutta tämäkään aloite ei tepsinyt. Luultavasti Pekka Hallbergin asiassa ylipuhumat, lähinnä vasemmistoa ja vihreitä edustavat oikeusministerit (Johannes Koskinen ja Tuija Brax) suhtautuivat uudistukseen varsin penseästi ja onnistuivat oikeusministeriön virkamiesten avustamina torpedoimaan välttämättömän uudistuksen valmistelun ja toteutumisen pitkäksi aikaa.
9. Olen käsitellyt tuomioistuinten keskushallinnon uudistamisen vaiheita ja tuomioistuinviraston perustamista aika laajasti blogikirjoituksessa numero 30.5.2011 numero 434 otsikolla
Tuomioistuinten keskushallinto siirrettävä pois oikeusministeriöltä
10. Pääministeri Matti Vanhasen toisen eli vuonna 2007 toimintansa aloittaneen hallituksen ohjelmaan ei sisältynyt mainintaa tuomioistuinhallinnon uudistamisesta, ei myöskään pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmaan 2011. Uudistus mainitaan vasta Juha Sipilän hallituksen 2015 ohjelmassa.
11.Tätä ennen oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp) oli kuitenkin jo vuonna 2014 ehtinyt käynnistää keskushallinnon uudistamistyön. Sen ensimmäisessä vaiheessa ministeriön tehtävään valitsemat selvitysmiehet OTL Pekka Nurmi, joka on entinen lainsäädäntöjohtaja, ja OTT, laamanni Tatu Leppänen, joka on nykyisin KKO:n jäsen, laativat tammikuussa 2015 valmistuneen arviomuistion, jossa ehdotettiin tuomioviraston perustamista (OM:n selvityksiä ja ohjeita 2/2015). Selvitysmiesten keskeisistä ehdotuksista pyydettiin lausunnot peräti 98 eri taholta. Lausunnoista laadittu tiivistelmä julkaistiin toukokuussa 2015 (OM:n mietintöjä ja lausuntoja 36/2015).
12. Nyt valmistuneen Könkkölän toimikunnan ehdotuksen mukaan tuomioistuinvirasto toimisi oikeusministeriön hallinnonalalla, mutta olisi itsenäinen virasto. Se palvelisi koko tuomioistuinlaitosta. Tuomioistuinviraston keskeisiä tehtäviä olisi huolehtia tuomioistuimia koskevasta kehys- ja talousarviovalmistelusta, tuomioistuinten toimitilahallinnosta ja tietojärjestelmistä sekä yhteistyössä tuomarikoulutuslautakunnan kanssa tuomareiden koulutuksesta.
Toimikunnan mietintö
13. Tuomioistuinvirastolle siirrettäisiin tuomioistuinten henkilöstö- ja taloushallinnon tehtäviä. Virasto osallistuisi tuomioistuinlaitoksen kehittämiseen ja tukisi tuomioistuinten vastuulla olevia kehittämis- ja laatuhankkeita. Tuomioistuinvirasto voisi myös huolehtia palvelutehtävistä, kuten käännös- ja tulkkauspalveluista.
14. Tuomioistuinviraston perustamisella ei puututtaisi tuomioistuinten riippumattomuuteen eikä ylimmille tuomioistuimille perustuslaissa säädettyihin tehtäviin tai asemaan. Niille perustuslaissa säädetyt tuomioistuinlaitoksen lainkäytön valvontaan liittyvät tehtävät säilyisivät nykyisellään.
15. Toimikunta ehdottaa, että tuomioistuinviraston ylintä päätösvaltaa käyttäisi tuomarienemmistöinen johtokunta. Johtokunnassa olisi yhdeksän jäsentä: kuusi tuomaria ja kolme muuta jäsentä, joista yksi olisi tuomioistuinten muuhun henkilöstöön (kuin tuomareihin) kuuluva jäsen, yksi asianajaja ja yksi jäsen, jolla olisi erityisesti julkishalinnon johtamisen asiantuntemusta. Johtokunnassa olisi KKO:n tuomari, yksi KHO:n tuomari sekä yksi tuomari hovioikeuksista, yksi käräjäoikeuksista, yksi hallinto-oikeuksista ja yksi erityistuomioistuimista. Tuomarijäsenistä yhden olisi oltava hovioikeuden tai käräjäoikeuden päällikkötuomari ja yhden hallinto-oikeuden tai erityistuomioistuimen päällikkötuomari. Tuomariliittoa edustanut toimikunnan jäsen eriävän mielipiten mukaan mukaan johtokuntaan ei tulisi valita asianajajaa.
16. Viraston päivittäisestä toiminnasta vastaa mietinnön mukaan johtokunnan nimittämä ylijohtaja. Ylijohtaja on avainasemassa viraston toimintaa ajatellen.Toimikunnan näkemyksen mukaan virasto tulisi sijoittaa Helsinkiin tai muualle pääkaupunkiseudulle.
18. Toimikunta arvioi, että tuomioistuinviraston henkilöstömäärän tulisi olla vähintään 45 henkilötyövuotta. Koko tätä henkilömäärää ei voida siirtää virastoon oikeusministeriöstä tai tuomioistuimista. Tuomioistuinviraston perustaminen edellyttäisi siis lisäpanostusta. Toimikunnan arvioi, että tuomioistuinviraston vuosittaiset toimintamenot olisivat noin 3,5 – 4 miljoonaa euroa, josta lisäpanostuksen tarve olisi noin kaksi miljoonaa euroa.
19. Toimikunnan mukaan tuomioistuinviraston perustaminen korostaisi tuomioistuinten riippumattomuutta ja edistäisi tuomioistuinten hallintotehtävien tehokasta ja tuloksellista hoitamista. Tämä luo edellytykset lainkäytön korkean laadun ylläpitämiselle ja kehittämiselle. Samalla esitys vastaisi suuntausta keskushallinnon kehittämisestä Suomessa. Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa toimii jo vastaavia keskushallintotehtäviä varten tuomioistuinvirastot.
20. Oikeusministeriö tulee lähettämään toimikunnan esityksen lausuntokierrokselle kevään aikana. Päätös siitä, miten asiassa edetään, tehdään lausuntokierroksen jälkeen. Selvää lienee, että hallintotuomioistuimet ja erityisesti KHO tulee pontevasti vastustamaan tuomioistuinviraston perustamista. Toimikunnan varapuheenjohtajana toiminut KHO:n oikeusneuvos, OTT Niilo Jääskinen on kuitenkin kannattanut viraston perustamista. Jääskinen on ilmeisesti yksi vahva kandidaatti, kun KHO:lle nimitetään parin vuoden kuluttua Pekka Vihervuoren jälkeen uusi presidentti.
21. No niin, vihdoin ja viimein tämä tärkeä asia eli tuomioistuinten kesksuhallinnon uudistamishanke on etenemässä kohti maalia. Asiasta on puhuttu ja kirjoitettu todella paljon. Olisi luullut, että uudistus, joka on tuomioistuinten riippumattomuuskuvan säilyttämisen ja vahvistamisen kannalta todella välttämätön, olisi saatu valmiiksi paljon nopeammin ja vähemmällä vaivalla. Uudistushanke tullee kohtamaan vielä jatkossakin vastustusta varsnkin KHO:n taholta ja se voi kaatua, jollei muuhun, niin uudistuksen edellyttämän lisäpanostuksen takia. Onhan virastosta vuosittain aiheutuva lisämeno eli kaksi miljoonaa euroa hirveän suuri, kun kyse on oikeushallinnosta!
22. Heti perjantaina ja välittömästi sen jälkeen, kun toimikunnan mietintö oli luovuttu ministeriölle, useat kaupungit ja maakuntaliitot alkoivat kiistellä siitä, minne tuomioistuinvirasto tulisi sijoittaa. Tämä on niin kovin tyypillistä Suomessa ja suomalaiselle politiikanteolle! Itse asiasta viisi, tärkeintä on se, kuka saa jotakin hyvää ja kaunista ja kuka ei. Halunsa saada virasto ovat ilmaisseet julkisuudessa ainakin Rovaniemi, Joensuu, Hämeenlinna ja Vaasa.
23. Lusikkansa tähän soppaan iski eilen perjantaina myös tuplaministeri Jari Lindström. Pappa-Lindström jyrähti Yle Uutisille antamassaan haastattelussa, että uusi virasto ei välttämättä mene Helsinkiin tai ylipäätään pääkaupunkiseudulle, niin kuin Könkkölän toimikunta on kaavaillut. Mikä sitten olisi oikeusministerin mielestä sopivin sijoituspaikka virastolle? No, tietenkin Kouvola! Ei muuten, mutta kun ministeri Lindström itse "sattuu" olemaan Kouvolan poikia, eli hän on kotoisin Kuusankoskelta, joka nykyisin kuuluu Kouvolaan.
24. Tämä tietenkin ratkaisee asian. Kun ministeri esittelee asian hallitukselle, hän tietenkin päättää itsevaltiaan tavoin myös tuomioistuinviraston sijaintipaikasta. Ministeri haluaa viraston perustamisesta komean sulan hattuunsa. "Koska minä olen Kouvolasta, niin virasto tulee sinne - ja pulinat pois"!
1. Korkeimmassa oikeudessa (KKO) on 19 jäsentä, eli presidentti ja 18 oikeusneuvosta. Lain mukaan KKO:ssa on oltava vähintään 15 jäsentä. Esittelijöitä talossa on kolmisenkymmentä.
2. Korkeimman oikeuden jäsenistö uudistuu parhaillaan vauhdilla. Viime vuonna talosta eläköityi kolme jäsentä (Kari Kitunen, Pertti Välimäki ja Liisa Mansikkamäki). Tänä vuonna el tarkemmin sanottuna 1.9. talosta lähtee yksi jäsen ja lähivuosina rivistöstä poistuu ainakin neljä jäsentä, joukossa myös presidentti Timo Esko. Ensi vuonna 68-vuoden eläkeiän saavuttavat oikeusneuvokset Soile Poutiainen, Hannu Rajalahti ja Ilkka Rautio sekä vuonna 2019 oikeusneuvos Gustav Bygglin.
3. Viime vuonna KKO:een nimitettiin neljä uutta jäsentä, eli oikeusneuvokset Päivi Hirvelä, Tatu Leppänen, Kirsti Uusitalo ja Lena Engstrand ja vuonna 2015 yksi eli Tuomo Antila. Jäsenistö on pikku hiljaa ikääntynyt, sillä oikeusneuvosten keski-ikä on tällä hetkellä noin 60 vuotta. Kymmenen jäsentä saavuttaa tämän vuoden lopussa 60 vuoden iän, ja seitsemän jäsentä on 50-60 -vuotiaita. Jäsenistä vain kaksi on alle 50-vuotiaita ja hekin täyttävät tänä vuonna 49 vuotta.
4. Aika yllättävää! Toista oli "vanhaan hyvään aikaan", jolloin melko suuri osa KKO:n jäsenistä nimitettiin virkaan alle 50-vuotiaana. Eräänlaisena huippuna oli Olavi Heinonen, jonka presidentti Urho Kekkonen nimitti (vihan vimmoissaan) oikeusneuvoksen virkaan 31-vuotiaana, vaikka OH ei saanut KKO:ssa yhtään puoltoääntä. (Blogisti itse sai nimityksen ylimääräisen oikeusneuvoksen virkaan ollessaan 39- vuotias; latojan huomautus).
5. Sen jälkeen, kun aloitin elokuussa 2008 blogin pitämisen, olen seurannut ja selostanut jokaista oikeusneuvoksen nimitysasiaa. Tätä perinnettä tulen myös jatkossa noudattamaan. Olen havainnut, että lakimiehet ovat olleet aika kiinnostuneita asiasta, sillä eihän Suomessa juuri kukaan muu kommentoi KKO:n jäsenten rekrytointia ja virkanimityksiä. Tämä ei ole yllättävää, sillä eihän meillä (Suomessa) keskustella julkisesti ja varsinkaan kriittisessä mielessä monista muistakaan lainkäyttöä, oikeudenkäyntiä, tuomioistuinten toimintaa tai oikeuspolitiikkaa koskevista kysymyksistä.
6. Hakuaika avoinna olevan jäsen virkaan päättyi toissa päivänä 18.4. Tilasin KKO:n kirjaamosta viranhakijoiden listan; nyt ei puhuta siis enää virkaan ilmoittautuneista, sillä oikeusneuvoksen virastakin on tehty normaali hakuvirka. No, jo oli aikakin!
7. Kysäisin kirjaamosta samalla, kuka oikeusneuvoksista mahtaa siirtyä 1.9. eläkkeelle. Vastaus oli aikayllättävä, ainakin minulle, sillä kirjaamosta ilmoitettiin, että eläköityvä oikeusneuvos on Jorma Rudanko. Tämä oli yllätys siksi, että Rudanko, joka nimitettiin oikeusneuvoksen virkaan vuonna 2009 - olen kommentoinut blogissa myös tätä nimitysasiaa - täyttää elokuussa vasta 64 vuotta, eli hän olisi voinut ikänsä puolesta jatkaa virassa vielä neljä vuotta.
8. Tapasin Jorma Rudangon Helsingin yliopistolla syksyllä 1980, jolloin oli hoitamassa Jouko Halilan eläköitymisen jälkeen avointa ollutta prosessioikeuden professorin virkaa. Rudanko oli amanuenssina prosessioikeuden laitoksella ja laati todistusoikeutta käsittelevää lisensiaattityötään. Ukkotuomarin virkaan palattuani järjestin Rudangon Kauhajoen tuomiokunnan notaariksi syksyllä 1981. Siitä Rudangon tuomarinura sitten alkoi pikku hiljaa ureta, ja hän siirtyi Vaasan hovioikeuden viskaliksi. Rudangon nimitys oikeusneuvoksen virkaan 2009 oli silti minulle aikamoinen yllätys. Ymmärsin, että Rudangon nimitystä oli suositellut KKO:ssa ainakin oikeusneuvos Hannu Rajalahti, joka oli tutustunut Jormaan ollessaam tuomarina Vaasan hovioikeudessa; molemmat herrat ovat muuten kirjoittaneet ylioppilaaksi samasta opinahjosta eli Kokemäen yhteiskoulusta. Hannu Rajalahden tunnen oikein hyvin, sillä hän toimi pitkään käräjätuomarina Ikaalisten käräjäoikeudessa. Professori Matti Rudanko on Jorma Rudangon serkku.
9. Nyt sitten itse asiaan eli siihen, ketkä ovat hakeneet avoinna olevaa oikeusneuvoksen virkaa. KKO:n kirjaamosta saamani hakijalista käsittää 15 nimeä, jotka ovat - ilmeisesti hakujärjestyksessä mainitut - seuraavat (suluissa hakijan ikä):
Mäkelä Juha (45)
Kyllönen Ari (58)
Saarensola Satu (50)
Liukkonen Iiro (55)
Norio-Timonen Jaana (55)
Martikainen Petri (45)
Rautio Jaakko (50)
Vaittinen Antti (60)
Paanetoja Jaana (53)
Karttunen Jussi (48)
Haukka Sari (50)
Rasilainen Aki (54)
Sario Tuula (53)
Ojanen Tuomas (50)
Ilveskero Mika (51)
10. Listassa on henkilöitä, jotka ovat hakeneet virkaa jo aiemminkin, mutta myös joukko uusia nimiä. Olen ymmärtänyt, että KKO:n jäseneksi ei haluta nyt nimittää jäsentä, joka täyttää kohta 60-vuotta. Tämä karsii hakijoiden joukosta pois ainakin Kyllösen ja Vaittisen."Viisvitosetkin" alkavat olla jo siinä rajoilla, eli ns. "vaaravyöhykkeessä" pullahtaa pois kuvioista.
11. Edellisellä kerralla jäsenen virkaan nimitettiin kaksi naista (Uusitalo ja Engstrand), jotka olivat kumpikin tuomareita, toinen hovioikeus- ja toinen käräjäoikeustuomari. Tämä puoltaisi sitä vaihtoehtoa, että tällä kerralla virkaan tultaisiin nimittämään mies, joka ei ole tuomari. Jos näin kävisi, listalta karsiutuisivat pois Saarensola, Rautio, Karttunen, Rasilainen, Norio-Timonen, Paanetoja, Haukka ja Saario. Norio-Timonen on Helsingin yliopiston vakuutus- ja vahingonkorvausoikeuden professori ja tällä perustella sinänsä pätevän tuntuinen hakija. Oikeusneuvos Juha Häyhä, OTT hänkin, on kuitenkin erikoistunut paljolti samoihin kysymyksiin, mikä heikentänee Norio-Timosen mahdollisuuksia tulla virkaan nimitetyksi. Norio-Timosen aviopuoliso on TEM:n ylijohtaja Pekka Timonen, joka on ollut julkisuudessa vaimoaan useammin.
12. Satu Saarensola on käräjätuomari, joka on ollut aiemmin aika kauan esittelijä KKO:ssa ja joka väittelee toukokuussa Turun yliopistossa oikeustieteen tohtoriksi väitöstutkimuksellaan, jonka nimenä on "Tutkimus kulujen jakautumisesta taloudellisesti tai muutoin eriarvoisten asianosaisten kesken". Minusta tarpeettoman pitkä nimi, jossa sana "kulut" (kulujen) olisi voitu korvata sanalla "oikeudenkäyntikulut". Saarensolan virallisena vastaväittäjän toimii OTT, dosentti ja nyt myös hovioikeudenneuvos Timo Saranpää, joka on entinen oppilaani ja assistenttini Lapin yliopistosta. Näin se aika rientää ja entisiä oppilaita, notaareja tai/ja assistenttejä on edennyt korkeisiin virkoihin - joukossa myös pari kolme hovioikeudenlaamannia - ja jotkut heistä, kuten nyt Jorma Rudanko, alkavat olla jo eläkeiän kynnyksellä. Vuonna 1998 toimin Tatu Leppäsen väitöstilaisuudessa virallisena vastaväittäjänä.
13. Jaakko Rautio on prosessioikeudesta väitellyt OTT ja pätevän juristin maineessa oleva pitkäaikainen lainsäädäntöneuvos, joka on nyt pätevöitymässä tuomarin tehtäviin Helsingin HO:ssa. KKO:een "prosessioikeuskiintiöön" kuuluu jo nyt varsin nimekästä porukkaa (Koponen, Hirvelä Huovila ja Leppänen), joten Raution vuoro päästä KKO.een tullee vasta myöhemmin.
14. Juha Mäkelä on siviilioikeudesta väitellyt OTT, joka on ollut KKO:n esittelijänneuvoksena vuodesta 2010. Itse kyllä vierastan KKO:n omien esittelijöiden nimittämistä oikeusneuvoksen virkoihin. Olisi toivottavaa, että myös Juha Mäkelä, monien muiden tavoin, hakeutuisi ensin esimerkiksi hovioikeuden tuomariksi ja hakisi muutaman vuoden jälkeen uudelleen oikeusneuvoksen virkaa. Iiro Liukkonen on myös OTT ja hänellä on laaja kokemus erilaisista lakimiestehtävistä esimerkiksi lainsäädäntöneuvoksena ja KKO:n esittelijänä. Hän lienee toiminut viime aikoina lakimiehenä EU:n elimissä.
15. Petri Martikainen on OTL ja entinen assistenttini Lapista. Olemme kirjoittaneet yhdessä kaksi kirjaa tuomion perustelemisesta. Tuomioistuinten perustelemisluhalu- ja taito ovat nykyisin huomattavasti parantuneet. Jopa niin, että nykyisin jopa KKO:ta pitää tuon tuosta toppuutella, etteivät oikeusneuvokset kirjoittaisi (turhaan) liian laajoja perusteluja, jolloin perustelujen selvyys ja ymmärrettävyys (ymmärrettävästi) kärsii. Martikainen on kelpo juristi, jonka Jaakko Jonkka ymmärsi kiinnittää reilut 10 vuotta sitten OKa-viraston osastopäälikön virkaan. Martikainen voisi olla pätevä kandidaatti uudeksi apulaisoikeuskansleriksi. Valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen on toki pätevä oikeustieteilijä, mutta en usko, että hänet nimitettäisiin KKO:n jäseneksi. Ojasella olisi ollut paljon paremmat mahdollisuudet oikeuskanslerin viranhaussa. Tuomaksen isä Ilmari Ojanen toimi lähes 20 vuotta KHO:n hallintoneuvoksena.
16. Lopuksi sokeri pohjalla eli asianajaja Mika Ilveskero. Olen melko vakuuttunut siitä, että tällä kertaa on asianajajan vuoro tulla nimitetyksi oikeusneuvoksen virkaan. Tällä hetkellä KKO:ssa on, kun Pertti Välimäki siirtyi viime vuoden lopussa eläkkeelle, vain kaksi entistä asianajajaa, presidentti Timo Esko ja oikeusneuvos Ari Kantor. Asianajaja Markku Fredman, joka on monessa suhteessa todella pätevä juristi, oli tyrkyllä monta vuotta ja useita kertoja virkaan, mutta häntä ei vain onnistanut. Syitä siihen emme tiedä, mutta kaikki ne lakimiehet, joiden kanssa olen asiasta keskustellut, ovat pitäneet Fredmania jokaisella nimityskerralla pätevimpinä hakijana. Todella harmillista, ettei KKO:n jäsenistö oke joko ymmärtänyt tai arvostanut Fredmanin ammattitaitoa ja ansioita.
17. Kuten edellä olevasta hakijalistasta ilmenee, Mika Ilveskero on jättänyt hakemuksensa virkaan viimeisenä. Ehkäpä hän ensin katsonut, ketkä ovat hakeneet tehtävää, ja ajatellut sitten, että "eihän noista ole minulle vastusta". Toisaalta on saattanut käydä samalla tavalla kuin silloin, kun asianajaja Ari Kantor vuonna 2010 sai nimityksen KKO:een. Kantor myönsi jälkeenpäin auliisti, että hänelle oli KKO:n sisältä vinkattu jäsenen virasta eli suomeksi sanottuna kehotettu hakemaan sitä. Tämä ei ole mitenkään harvinaista, sillä useimmissa tapauksissa menetellään samalla tavalla. KKO.n jäsenillä on usein omia suosikkejaan, joita he kehottavat hakemaan virkaa. Kun tällä kerralla on, kuten edellä sanoin, asianajajan "vuoro" tulla nimitettyksi oikeusneuvoksen virkaan, on luonnollista, että KKO:sta on vinkattu asiasta Mika Ilveskerolle, joka on, niin ymmärrän, pätevän asianajajan ja nimenomaan liikejuristin maineessa.
18. Mika Ilveskero on 51-vuotias, eli sinänsä aika sopivassa iässä siirtyä asianajajasta tuomarin virkaan. Hän toiminut asianajajan vuodesta 1993 ja ollut koko ajan saman toimiston eli Castrén & Snellman Oy:n palveluksessa, osakkaana vuodesta 2000 lähtien. Castrén & Snellman on Suomen vanhin asianajotoimisto, jossa työskentelee 150 lakimiestä. Ilveskero ei ole suorittanut OTL- tai OTT -tutkintoa, mutta ei se mitään, sillä KKO:ssa on jo nyt "aivan riittävästi" tohtori-jäseniä.
19. Ilveskero on hoitanut asianajajana erityisesti yhtiöoikeudellisia toimeksiantoja, mutta on on perehtynyt myös yrityssaneerauksiin sekä yhtiöiden johdon vastuukysymyksiin. Castrén & Snellmanin kotisivulla Ilveskero ilmoittaa erityisaloikseen nimikeet Governance & Compliance, vakuutusalan uudelleenjärjestelyt ja maksukyvyttömyysmenettelyt, yrityssaneeraukset ja struktuointi. Selvää on, että Ilveskero toimii usein myös välimiehenä. Myös oikeusneuvoksena Ilveskero jatkaisi välimiehenä toimimista, sillä eihän taloudellisesti hyvin menestyvän asianajajan olisi muuten mitään järkeä siirtyä verrattain pienipalkkaiseen tuomarin virkaan.
20. Ilveskero on toki pätevä asianajaja ja liikejuristi. Mutta samassa "pätevyyssarjassa" painii Suomessa lukuisia, luultavasti kymmeniä asianajajia. Mikä siis saa juuri Mika Ilveskeron hakemaan KKO:n jäsenyyttä ja, niin kuin minusta vahvasti vaikuttaa, myös saamaan sen? Syitä näyttäisi olevan kaksi.
21. Ensinnäkin Mika Ilveskero on toiminut myös Suomen Asianajajaliiton (SAL) puheenjohtajana vuosina 2010-2013. Se on näkyvä paikka ja myös tuomarinviranhaussa merkittävä ja luottamusta herättävä meriitti. Liiton puheenjohtajana Ilveskero kirjoitti liiton pää-äänenkannattajaan Defensor Legis -lehteen kaksisivuisia pääkirjoituksia ajankohtaisista aiheista. Myös KKO:n presidentillä Timo Eskolla on vahvat siteet SAL:iin ja etenkin Defensor Legis -lehteen, sillä hän oli vuosina 1994-2006, siis 12 vuotta peräkkäin, lehden päätoimittajana.
22. Mika Ilveskeron puoliso on lääketieten tohtori Maria Sorella Ilveskero, jonka isä on oikeusneuvos Erkki-Juhani Taipale. Taipale oli oikeusneuvoksena 1988-2005, sitä ennen hän toimi 25 vuotta asianajaja. Eikä tässä vielä kaikki, sillä myös Erkki-Juhani Taipale oli aikoinaan eli vuosina 1980-88 SAL:n puheenjohtajana. Taipale oli myös tunnettu välimies, vaikka jäi tässä suhteessa hieman Mikko Tulokkaan varjoon.
23. Siis teit isäin, tässä tapauksessa appiukkoin, astumaan! Näin se vain menee. Olen melko vakuuttunut siitä, että edellä kerrotuissa olosuhteissa Mika Ilveskero on saanut KKO:sta ja luultavasti vielä aika korkealta taholta vinkin tai jopa kehotuksen hakea avoinna olevaa oikeusneuvoksen virkaa. Nyt on asianajajan vuoro tulla nimitetyksi ja kukapa olisi - KKO:n mielestä - parempi ehdokas kuin tunnettu liikejuristi ja välimies, joka on toiminut SAL:n puheenjohtajana ja jonka appiukkokin on aikoinaan ollut KKO:n jäsen ja SAL:n puhenjohtaja ja tietenkin myös usein käytetty välimies.
24. Summa summarum. Vaikka nimitysmenettely on virallisesti vasta alkutekijöissään, on oikeusneuvoksen valinta käytännössä asiallisesti jo aika pitkälti ratkaistu. Kuten kaikki tietävät, käytännössä korkein oikeus täydentää suvereenisti itse itseään. Tasavallan presidentti hyväksyy käytänössä aina KKO:n uuden jäsenen nimittämistä koskevan virkaesityksen. Jos Ilveskerolle on, niin kuin uskon, KKO:sta vinkattu virasta, hänet tullaan siihen todennköisesti myös esittämään.
1. Korkein oikeus (KKO) vahvisti viime perjantaina eli 31.3. antamallaan tuomiolla, joka on julkaistu ennakkopäätöksenä, että Sähköalojen ammattiliitto ry eli Sähköliitto joutuu maksamaan korvauksia Kemijärvellä ja Haminassa irtisanotuille jäsenilleen. Liitto ei ollut riitauttanut vuonna 2008 tapahtuneita liittoon kuuluvien työntekijöiden irtisanomisia, vaikka oli luvannut niin tehdä.
KKO:n tiedote
KKO:n tuomio 2017:15
2. KKO piti ennallaan Turun hovioikeuden 22.10.2015 asiassa antaman tuomio. Myös alioikeus eli Pirkanmaan käräjäoikeus oli 30.4.2014 ratkaissut asian samalla tavalla. Oikeutta käytiin siten kolmessa asteessa reilut kolme vuotta yhdeksän vuotta sitten tapahtuneesta asiasta. Oikeuprosessi oli hidasta ja oikeuden saaminen kesti varsin kauan.
3. Stora Enso ilmoitti lokakuussa 2007, että se tulee sulkemaan Kemijärvellä ja Haminan Summassa olevat paperitehtaat. Alkuvuodesta 2008 yhtiö irtisanoi pääosan tehdaiden työntekijöistä yt-neuvottelujen jälkeen. Osa irtisanotuista työntekijöistä kuului Paperiliittoon, osa eli 48 työntekijää Sähköliittoon.
4. Paperiliitto nosti Työtuomioistuimessa hyvityskanteen irtisanomisiin johtaneista yt-neuvotteluista. Työtuomioistuin tuomitsi Stora Enson maksamaan liiton irtisanotuille jäsenille hyvitystä, kullekin työntekijälle 17 000 euroa, yhteistoimintalain vastaisesta menettelystä. Oikeuden mukaan Stora Enso oli rikkonut lakia, koska se oli päättänyt mainittujen tehdaiden sulkemisesta jo lokakuussa 2007 antamassaan pörssitiedotteessa, vaikka yt-neuvottelut alkoivat vasta marraskuussa.
5. Sähköliitto ei sitä vastoin nostanut yt-neuvotteluista kannetta, vaikka liiton hallitus oli irtisanomisten jälkeen päättänyt tutkia niihin johtaneet yt-neuvottelut ja tarvittaessa riitauttaa ne. Liitto oli julkaissut kotisivuillaan päätöksestään tiedotteen, jonka mukaan käytännössä riitauttaminen merkitsisi Stora Enson haastamista oikeuteen.
6. Sähköliittoon kuuluneet irtisanotut työntekijät vaativat Pirkanmaan käräjäoikeudessa liitoltaan vahingonkorvausta, koska se ei ollut nostanut ilmoituksestaan huolimatta hyvityskannetta eikä myöskään ilmoittanut siitä työntekijöille ennen kanneajan umpeutumista. Työntekijät katsoivat, että heiltä oli Sähköliiton laiminlyönnin vuoksi jäänyt saamatta hyvitys, jonka he olisivat saaneet, jos kanne olisi nostettu.
7. KKO totesi hovi- ja käräjäoikeuden tavoin, että Sähköliitto oli velvollinen korvaamaan irtisanotuille työntekijöille aiheutuneen vahingon. KKO:n mukaan irtisanotuilla työntekijöillä oli liitolta saamiensa tietojen perusteella perusteltu aihe luottaa siihen, että liitto valvoo heidän etujaan ammattiyhdistyksille yleisesti kuuluvalla tavalla.
8. Korkein oikeus ei ottanut kantaa korvausten määriin. Pirkanmaan käräjäoikeus ja Turun hovioikeus olivat velvoittaneet Sähköliiton maksamaan kullekin kantajalle vahingonkorvausta 8 000 euroa. Kanteessaan työntekijät olivat vaatineet Sähköliiton velvottamista suorittamaan heille kullekin vahingonkorvausta 17 000 euroa. Käräjäoikeus, jonka ratkaisua hovioikeus ei muuttanut, arvioi kunkin kantajan kärsimän vahingon määräksi 12 000 euroa. Koska työntekijät olivat omalla passiivisuudellaan myötävaikuttaneet vahinkoonsa, käräjäoikeus sovitteli korvauksen määräksi 8 000 euroa henkeä kohti.
9. KKO:n tiedotteessa ei ole puututtu ammattiliiton korvausvastuun perusteeseen, mutta sitä on pohdittu tuomion perusteluissa. Kantajat olivat esittäneet korvausvaatimuksensa tueksi sopimusoikeudellisia ja toissijaisesti myös sopimuksen ulkoisia eli ns. rikkomusperusteisia vastuuperusteita. Jaottelulla sopimusperusteisiin ja rikkomusperusteiseen vastuuseen on merkitystä, sillä kantessa vaadittu ns. puhdas varallisuusvahinko voidaan korvata vahingonkorvauslain 5 §:n 1 momentin nojalla rikkomusperusteisena vain, jos siihen on erittäin painavia syitä.
10. Käräjäoikeuden ja hovioikeuden päättely näyttää tältä osin jääneen hieman vajavaiseksi tai epäselväksi. Korkein oikeus katsoi, että ammattiliiton vahingonkorvausvastuu työntekijöille määräytyi sopimusoikeudellisten periaatteiden mukaisesti, koska liiton yksipuoliseen sitoutumukseen perustunut toimintavelvollisuus voitiin rinnastaa asiamiehen velvoitteisiin tämän hoitaessa toisten asioita toimeksiantosopimuksen nojalla. Korkein oikeus katsoi, että liitto oli rikkonut sitoumuksensa työntekijöitä kohtaan.
11. Koska liitto ei ollut osoittanut toimineensa huolellisesti, se oli velvollinen korvaamaan kantajille aiheuttamansa taloudellisen vahingon, eli puhtaan varallisuusvahingon, jolla ei ole yhteyttä henkilö- tai esinevahinkoon. Kysymys on ns. ekskulpaatiovastuusta, jossa sopimusrikkomuksen kohteeksi joutuneen osapuolen on esitettävä näyttö ainoastaan sopimuksesta tai yksipuolisesta sitoumuksesta sekä siitä, että sopimusta tai sitoumusta on rikottu. Jos hän tässä onnistuu, rikkomuksen oletetaan johtuvan vastapuolen tuottamuksesta. Vastapuolen asiana on silloin vastuusta välttyäkseen esitettävä näyttö huolellisesta toiminnasta eli tuottamuksensa puutteesta tai siitä, että vahinko on johtunut hänen vastuulleen kuulumattomasta syystä. Ekskulpaatiovastuussa on siten kyse käännetystä todistustaakasta.
1. Helsingin hovioikeus antoi toissa päivänä eli 30.3. tuomion Esa Laihoa koskevassa ns. valelääkärijutussa..
2. Esa Laiho ehti toimia 10 vuotta lääkärinä ilman lääkärin ammatin harjoittamiseen oikeuttavaa tutkintoa. Hän oli erehdyttänyt kuntia ja sairaanhoitopiirejä palkkaamaan hänet lääkäriksi vuosina 2001–2011. Laiho ehti hoitaa tuona aikana peräti noin 12 000:ta potilasta. Laiho työskenteli Helsingissä, Lohjalla, Kouvolassa, Lahdessa, Riihimäellä, Karkkilassa, Nummi-Pusulassa ja Vihdissä. Eniten potilaita hänellä oli Helsingissä ja Lahdessa.
3. Syyttäjä vaati Helsingin käräjäoikeudessa Laiholle noin 15 vuoden pituista vankeusrangaistusta törkeästä väärennyksestä, kahdesta rekisterimerkintärikoksesta, väärennysaineiston hallussapidosta, luvattomasta terveydenhuollon ammattitoimen harjoittamisesta, kahdeksasta törkeästä petoksesta, kahdesta petoksesta ja petoksen yrityksestä eli ns. petoskokonaisuudesta, sekä kahdesta taposta ja neljästä törkeästä pahoinpitelystä.
4. Oikeudessa Laiho myönsi esittäneensä Suomen viranomaisille väärennetyn todistuksen, jonka mukaan hän olisi valmistunut lääkäriksi pietarilaisesta Pavlovin yliopistosta vuonna 1994. Laiho oli Suomessa läpäissyt testit, jotka EU:n ulkopuolella opiskelleiden lääkäreiden on suoritettava voidakseen toimia Suomessa lääkärinä.
5. Laiho erikoistui geriatriaan eli vanhustenhoitoon. Hän ehti toimia lääkärinä kymmenisen vuotta ennen kuin Ilta-Sanomat paljasti marraskuussa 2011, ettei hänellä ole tutkintoa. Valviralle oli tullut nimetön vinkki Laihosta jo vuonna 2010, mutta silloin asiaa selvitettiin vain pintapuolisesti.
6. Laiholle määrättiin käräjäoikeudessa kaksi puolustajaa, eli OTT Kari Uoti ja OTM Hanna Kylmäniemi. Tätä voidaan hieman oudoksua, vaikka kysymyksessä onkin ollut laaja rikosasia. Esimerkiksi Anneli Aueria avusti ja puolusti monta vuotta kestäneissä oikeusjutuissa vain yksi asianajaja, vaikka hänen oikeudenkäyntinsä oli paljon raskaampi ja vaikeampi kun ko. valelääkärijuttu.
7. Puolustus kiisti oikeudessa kaikki syytteet lukuun ottamatta väärennysasineiston hallussapitoa. Puolustuksen mielestä Laiho oli täysin pätevä toimimaan lääkärinä, vaikka häneltä puuttui muodollinen pätevyys. Kari Uoti totesi, että lääkäriksi valmistuneet eivät joudu käräjille potilaan kuolemaan johtavista hoitovirheistään. Uoti kuvailikin, että lääkärintutkinto on ko. suhteessa ”license to kill”, lupa tappaa.
8. Helsingin käräjäoikeus, joka istui jutun kahden ammattituomarin ja kolmen lautamiehen kokoonpanossa, antoi tuomionsa 23.6.2016. Käräjäoikeus tuomitsi Laihon edellä mainitusta petoskokonaisuudesta sekä kahdesta pahoinpitelystä yhteiseen 4 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen. Henkirikos- ja pahoinpitelyasioiden osalta käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että Laihon menettelystä olisi aiheutunut hänen potilailleen kuolema, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila. Käräjäoikeus hylkäsi siten syytteet kahdesta taposta ja kahdesta törkeästä pahoinpitelystä. Oikeus tuomitsi Laihon sotilasarvon eli alikersantin arvon menetetyksi ja määräsi hänet neljäksi vuodeksi liiketoimintakieltoon. Laihon puolustajille Kari Uotille ja Hanna Kylmäniemelle käräjäoikeus määräsi maksettavaksi valtion varoista palkkioksi yhteensä 124 575 euroa ja korvaukseksi arvonlisäverosta 30 762 euroa, mitkä määrät jäivät valtion vahingoksi.
9. Käräjäoikeus velvoitti Esa Laihon suorittaman korvaukseksi asianomistajaille eli mm. Helsingin, Lahden ja Kouvolan kaupungille sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle yhteensä noin miljoona euroa. Laihon oman käsityksen mukaan hänet palkanneille tahoille ei ollut syntynyt mitään korvattavaa vahinkoa, sillä hän on tehnyt sovitut työt. Käräjäoikeus kuitenkin totesi, että sopimuksia Laihon kanssa ei olisi tehty, jos tiedossa olisi ollut, ettei hän ole lääkäri. Käräjäoikeuden mukaan Laihon työsuorituksia ei voida pitää miltään osin hyväksyttävänä vastikkeena palkoille, palkkioille ja korvauksille, vaikka onkin selvitetty, että hänen työn laadusta ei ole ennen tutkinnon puuttumisen ilmenemistä reklamoitu. Oikeus ei myöskään suostunut sovittelemaan tai alentamaan korvauksia, koska Laihon on täytynyt käsittää, että palkkioiden maksaminen perustui tahalliseen erehdyttämiseen
10. Hovioikeudessa oli kysymys Laihon, syyttäjän ja asianomistajien valituksien johdosta samasta petoskokonaisuudesta kuin käräjäoikeudessa sekä kahdesta taposta ja kahdesta törkeästä pahoinpitelystä. Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että Laiho oli petosrikoksilla aiheuttanut asianomistajille yhteensä yli miljoonan euron suuruisen vahingon.
11. Henkirikos- ja pahoinpitelyasioiden osalta hovioikeus katsoi, kuten käräjäoikeuskin, että Laihon menettelystä ei ollut näytetty aiheutuneen potilaille kuolemaa, vakavaa sairautta tai hengenvaarallista tilaa. Hovioikeus hylkäsi toisen käräjäoikeuden Laihon syyksi lukemista pahoinpitelyistä, koska käräjäoikeuden syyksilukeminen ei vastannut syytteen teonkuvausta; ts. Laiho oli tuomittu muusta teosta kuin häntä oli syytetty. Hovioikeus luki Laihon syyksi kaikki petoskokonaisuuteen kuluvat teot, eli mm. törkeän väärennyksen ja kahdeksan törkeää petosta, sekä yhden pahoinpitelyn.
12. Vaikka hovioikeus luki Laihon syyksi yhden rikoksen vähmmän kuin käräjäoikeus, se katsoi, että käräjäoikeuden Laiholle tuomitsemaa rangaistus oli liian lieva, joten sitä oli korotettava Laihon syyllisyyteen ja hänen saamaansa erittäin huomattavaan oikeudettomaan taloudelliseen etuun nähden. Hovioikeus tuomitsi Laihon yhteiseen 5 vuoden vankeusrangaistukseen. Maksimirangaistus syyksi luetuista rikoksista olisi ollut 7 vuotta vankeutta. Hovioikeus määräsi Laihon heti vangittavaksi; käräjäoikeus oli määrännyt Laihon ainoastaan matkustuskieltoon. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden Laiholle määräämän liiketoimintakiellon. Esa Laihon puolustajille Kari Uotille ja Hanna Kylmäniemelle hovioikeus määräsi maksettavaksi valtion varoista palkkioksi yhteensä 37 620 euroa ja arvonlisäveron osuutena 9 028,80 euroa.
13. Helsingin hovoikeuden ratkaisukokoonpanoon kuuluivat hovioikeudenneuvokset Jarmo Kilpelä, Risto Niemiluoto ja Kati Lavi-Waltari. Hovioikeuden pääkäsittely, joka toimitettiin 3.1. -1.2. 2017 välisenä aikana, käsitti luultavasti alun toistakymmentä istuntopäivää. Hovioikeuden tuomiossa on 49 sivua. Helsingin käräjäoikeus pani tässä suhteessa vielä paremmaksi, sillä sen antama tuomio oli 149 sivun pituinen.
14. Hovioikeus joutui äänestämään ratkaisusta, äänestys koski Laihon maksettavaksi tuomittujen vahingonkorvausten sovittelua. Oikeuden enemmistö (Kilpelä ja Lavi-Waltari) ei sovitellut korvauksia, vaan tuomitsi Laihon suorittamaan asianomistajille vahingonkorvauksena kaikkea hänen työtään maksettua palkkaa tai palkkiota mahdollisine sivukuluineen vastaavan määrään, eli yhteensä siis hieman yli miljoona euroa. Vähemmistöön ko. kysymyksen osalta jäänyt jäsen (Niemiluoto) sitä vastoin oli sovittelun kannalla ja alensi sen vuoksi Laihon työstä maksettuun palkkaan tai palkkioon perustuvan vahingonkorvauksen määrään puoleen siitä, mitä hovioikeuden enemmistö velvotti Laihon suorittamaan mainittuna vahingonkorvauksena kullekin asianomistajalle.
15. Sovittelussa on kysymys vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentin tulkinnasta. Momentin ensimmäisen virkkeen mukaan korvausta voidaan sovitella, jos korvausvelvollisuus harkitaan kohtuuttoman raskaaksi ottaen huomioon vahingon aiheuttajan ja vahingon kärsineen varallisuusolot ja muut olosuhteet. Momentin toisessa virkkeessä puolestaan säädetään, että jos vahinko on aiheutettu tahallisesti - kuten Laihon tapauksessa on asian laita - on kuitenkin täysi korvaus tuomittava, jollei erityisistä syistä harkita kohtuulliseksi alentaa korvausta.
16. Hovikeuden jäsenet ovat perustelleet sovittelun osalta omaksumansa kantaa laajasti, enemmistö kolme ja vähemmistö kaksi sivua. Sovittelussäännökset, jotka ovat aika väljästi muotoiltuja, sisältävät joukon arvostuksenvaraisia näkökohtia. Itse olisin ollut eri mieltä olleen jäsenen lausumassa esitetyillä perusteilla sovittelun kannalla. Enemmistön tuomitsema täysi korvaus vaikuttaa rangaistuksenluontoiselta vahingonkorvaukselta.
17. Esa Laiho tulee todennäköisesti pyytämään korkeimmalta oikeudelta valituslupaa. Tuntuu siltä, että valituslupa voitaisiin myöntää lähinnä vain vahingonkorvauksen sovittelun osalta.
